Jatkona edelliseen kirjoitukseeni Anders Nikolai Mattjus / osa I - Antin alkutaival seuraamme nyt Anttia merille. Alkuunhan jo tuossa tekstissä päästiinkin alkukesästä 1912 s/s Södernin kyydissä.
29.7.1912 Antti kirjoitti kotiväelle olevansa jo toista reissua s/s Arcturuksen matkassa karttarin pestissä reitillä Turku - Hanko - Kööpenhamina - Hull kuljettaen matkustajia ja rahtia, mm suomalaisia Amerikan siirtolaisia. Mitä karttarin toimeen tarkalleen ottaen on kuulunut, ei ole vielä minulle selvinnyt. Nimestä voisi ounastella liittyvän karttoihin, mutta tietäen Antin taustat enemmän konepuolen miehenä niin tuskin tuolla kokemuksella mitään navigointiin liittyvää. Kirjeessään Antti elättelee kuitenkin toiveita etenemisestä lämmittäjäksi.
Neljä reisua syksyyn 1912 Antti joutui odottelemaan ennenkuin syyskuussa kirjoittaa kotiväelle päässeensä havittelemaansa lämmittäjän pestiin - melkoisen dramaattisen sattuman kautta, kuten seuraava lainaus Antin kirjeestä kertoo:
”Minun lämmittäjäksi pääsemiseni tapahtui hyvin traakillisen tapauksen kautta. Siihen minua auttoi erään toverini väkivaltainen kuolema. Hänet löi puulla kuoliaaksi eräs toinen suomalainen mies Hullissa. Tämä tapahtui niin sanotulla piirillä elikkä tokkaan vievän laivasillan alkupäässä.
Siellä pitävät laivaväki tanssiaisia keskenään. Laivan piiat olivat taas hommanneet sinne tanssit. Sinne tuli miehiä toisista laivoista. Siinä syntyi riitaa miesten kesken johon alkusyynä juuri meidän laivan piiat. Meidän puolelta oli ainoastaan murhattu jonka nimi oli Pohjalainen. Hän oli hiukan juovuksissa. Riita syntyi ensin hänen ja erään Turkulaisen pojan kanssa. He rupesivat ensin nyrkeillä tappelemaan, mutta silloin tuli kaksi muuta miestä joille asia ei kuulunutkaan edes ja löivät Pohjalaista vaivihkaa takaapäin ennen kuin kukaan kerkesi estämään. Pimeän turvin he sitten hävisivät jäljettömiin. Toisen kyllä näimme kun hän seisoi tien vieressä katsellen kun me kannoimme Pohjalaista laivaan mutta sitte hänkin hävisi. Hänen tuntomerkkinsä ovat kyllä poliisilla ja sitä paitsi on kaksi meidän poikaa nyt Hullissa kulkien salapoliisien kanssa pitkin etsien murhaajia. Minä seisoin ainoastaan 1 ½ m päässä Pohjalaisesta kun sitä lyötiin ja riensin oitis toisten kanssa häntä ylös nostamaan. Hän eli vielä kun kannoimme häntä laivaan, mutta oli tainnoksissa koko ajan. Aamulla 7 aikaan hän sitte kuoli eläen ainoastaan 7 tuntia senjälkeen kun häntä oli lyöty.”
Merenkäyntiinkin sisämaan sankarin keho alkoi hiljalleen tottua muutaman kuukauden jälkeen kun keinutus oksetti enää ajoittain. Lämmittäjän hommat olivat hikistä puuhaa hämärässä ja hiilenpölyssä: "Minä olen hiukan laihtunut täällä ollessani sillä pannuruumassa on hyvin kuuma oltava. Mutta on siellä mukavampi kuin paksissa. Siellä kun tarvitsi olla paksussa hiilenpölyssä. Aina kun vahdista tuli niin oli musta kuin neekeri niin että te ette olisi minua tuntenut jos olisin eteenne tullut. Pannuruumassa ei sentään tule niin mustaksi mutta työ on kyllä kuumempaa. Satamatyöt ovat taasen puhtaampia kuin karttarilla paitsi nokittaessa tulee hyvin nokiseksi "
Antti laskeskeli tienaavansa puolen vuoden pestillä 105-110 markkaa. V. 2014 rahanarvossa mitattuna hiukan yli 400 Euroa. Tienesti vastaa osapuilleen v. 1912 työmiehen keskipalkkaa 0,41 mk/tunti joka riitti esim 2,7 kg:n perunoita tai neljänneskilon kahvipakettiin.
Seuraava kirje on päivätty Arcturuksella 16.12.1912 Joulun ja Uuden Vuoden toivotuksin kotiväelle. Antti siinä myös päivitteli Tamperelaisen pankinjohtaja Idmanin kavallusta, joka oli aikansa sensaatiouutinen ja mittakaavassaan edelleenkin suurin Suomessa tehty kavallusrikos.
Tammikuun 1. 1913 päivätty kirje osoittaa jo koti-ikävän merkkejä. Joulun juhlapyhien vietto merimiesten seurassa ja Hullin merimieskirkossa lienee ollut ankeanpuoleinen kokemus? Kotiväeltä oli tullut joululahjapaketissa villapusero ja kirja. Palkkakin oli noussut 25 markkaan kuukaudessa. Meneillään oli viimeinen harjoitteluajan matka. Antti suunnitteli tekevänsä vielä kolme reissua. Arcturuksen pesti päättyi helmi-maaliskuulla 1913. Toukokuussa 1913 Antti oli palannut maihin ja oli Helsingissä työnhaussa uuteen laivapestiin. Kesä - heinäkuussa Antti oli kuukauden verran s/s Uleåborgilla Turku - Tukholma reitillä.
Pestin päätyttyä Antti oli suunnannut setänsä Matti Nylundin luo Lahteen heinätöihin ja katsastamaan samalla seudun työtilaisuuksia. Kirjeessään hän mainitsi mahdollisesti suuntaavansa myös Jyväskylään, Vaasaan tai Pietarsaareen tehdastöihin tai uuteen laivapestiin. Mainitsi myös mahdollisesti seuraavansa Aleksia joka oli Jäämerellä hylkeenpyynnissä. (tarkoittanee serkkuaan, äidin sisarenpoikaa Aleksis Branthin'ia, jota hän on tavannut Helsingissä poiketessaan.) Lähes kaksi vuotta vierähtää ennenkuin meillä on Antista seuraava havainto. 13.4.1915 on päivätty Antin kirje Liverpoolista. Työtodistuksen mukaan hän oli saanut lämmittäjän pestin s/s Uranialla (II) maaliskuusta 1915 alkaen.
13.4. Antti siis kirjoittaa että olivat lähteneet edellisenä lauantaina Hullista ja seilanneet Harwichin ja kanaalin kautta Irlanninmerelle seuraavana maanantaina:
”Päivän valetessa jatkoimme matkaa läpi Englannin kanavan. Kanava kesti ajaa 18 tuntia vasta maanantai aamuna pääsimme Irlannin merelle. Ollessamme maanantai aamuna tuossa ½ 5 aikaan Englannin lounais kärjen kohdalla sukelsi saksalainen vedenalainen vene näkyviin noin 100 metriä laivan oikealla puolella perässä, mutta oitis kun se huomattiin niin lisättiin laivan vauhtia niin että se meni 17 solmun välin nopeudella tunnissa se on noin 30 kilometriä. Vedenalainen ajoi vähän aikaa meitä takaa mutta ei jaksanut seurata vaan jäi jälkeen eikä se voinut ampua torpeedoa kun kävi merikanki. Samalla aikaa tuli meitä vastaan eräs Englantilaisten laiva ja saksalainen suuntasi matkansa sitä kohden niin ainakin kertovat ne matroosit jotka olivat silloin vahdissa. Myöhemmin tänne Liverpooliin saavuttuamme saimme kuulla että saksalaiset olivat upottaneet erään Englantilaisen kauppalaivan juuri silloin siellä kanaalissa kun mekin siellä olimme niin että luultavasti se oli se sama joka meitä vastaan tuli. Nyt otamme lastin ja menemme Arkankeliin. Meidän pitäisi kuulemma ruveta siellä kuljettamaan lastia Arkankelin ja Aleksandronovskin välillä niin kauan kun siellä on meri auki…”
20.5.1915 Urania on selviytynyt jäiden läpi Kuolan niemimaan taakse Arkangeliin, josta matkasta Antti kirjoittaa jo ammattimiehen sanoin: "... Meidän täytyy mennä kuivaan tokkaan remonttiin. Tullessamme tänne Arkangeliin täytyi meidän ajaa vahvan jäävyöhykkeen läpi. Siinä heltisi meidän fööristä naakelit plootuista niin että täytyy panna 900 uutta naakelia"
Kotiväki on ollut tietenkin huolissaan mitenkä maailman pauhussa poikamme merellä selviytyy: ".. Älkää te Äiti yhtään huolehtiko minun puolesta sillä ei minuakaan yhtään sureta. Atlannillakin ollessamme olimme aivan huolettomia ja nukuimme yhtä hyvin kuin satamassakin. Kapteenilla ja styyrmannilla oli joka yö pelastusvyöt päällä sekä förstillä hyttinsä ovessa. Me emme edes tienneet mistä niitä olisimme saaneet jos olisi tarve tullut."
Eipä Antti tuolloin kirjoittaessaan osannut arvata mitä tuleman piti! Tämä oli viimeinen Antilta säilynyt kirje Uranialta.
Seuraavassa lainaus Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön historiikista:
"Huhtikuun 7. 1915 Venäjän amiraliteetti otti Uranian haltuunsa ja määräsi sen purjehtimaan Englannista Arkangeliin. Itse asiassa sen oli määrä tehdä kaksi matkaa, vaikka toista ei koskaan suoritettukaan.
Päällikkönä oli merikapteeni Bertel Förbom Särkisalosta, värikäs persoonallisuus, jota selvästikin harmitti olosuhteiden sanelema vankeus Hullissa. Åbo Akademissa sijaitsevassa Merihistoriallisen museon kirjastossa on osa kapteenin kirjeenvaihtoa agenttien ja varustamon kanssa talletettuna. Sen perusteella Förbom halusi selvästikin lähteä laivoineen merelle.
Huhtikuussa 1915 hänen toiveensa täyttyikin, kun laivaan otettiin muonavaroja, varusteita ja polttoainetta Venäjälle suoritettavaa matkaa varten.
Urania lähti Hullista Liverpooliin lastaamaan. Venäläiset viranomaiset antoivat yksityiskohtaiset ohjeet Alexandrovskin kautta Arkangeliin tehtävää matkaa varten.
LASTI EI SAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA JOUTUA VIHOLLISEN KÄSIIN
1. Kun purjehditte lähellä Englantia, teidän on noudatettava tarkoin oheisia ohjeita ja samalla mikäli mahdollista yritettävä pysytellä mahdollisimman syvillä vesillä Irlannin rannikolla.
2. Siihen saakka kunnes olette päässeet 90 mailin päähän Shetlannin länsipuolelle teidän on pidettävä yllä vähintään 15 solmun nopeutta. Vasta sen jälkeen saatte palata taloudelliseen vauhtiin.
3. On hyvin toivottavaa, että pääsette suoraan Alexandrovskiin. Jos se ei kuitenkaan käy päinsä saatte poiketa Tromssaan hiilestämään.
4. Satama-ajan Tromsassa on jäätävä mahdollisimman lyhyeksi. Edustajammme Kristianissa (Oslossa) ovat saaneet määräyksen hankkia hiiltä ja kaikkea muuta apua mitä saatatte tarvita.
5. Jos kohtaisitte vihollisen, menetelkää oman harkintanne mukaan, mutta muistakaa aina että Uranian lasti ei saa missään olosuhteissa joutua vihollisen käsiin.
6. Saavuttuanne Alexandrovskiin saatte venäläisiltä viranomaisilta tarkemmat ohjeet.
7. Teidän on lähdettävä tiistaina 27. huhtikuuta (14 huhtikuuta vanhan ajanlaskun mukaan) noin kello 5 aamulla, jotta ennätätte päivän aikana sivuuttaa tietyt oheen liitettyjen ohjeiden mukaiset pisteet.
8. Ette saa mukaanne erityistä saattuetta, mutta Englannin viranomaiset ovat saaneet tiedon Uranian reitistä ja antava kaiken tarpeellisen avun."
Ohjeet oli allekirjoittanut kapteeni Dmitrieff Venäjän hallituksen hankintaneuvostosta Lontoosta. ne oli kirjoitettu venäjäksi ja mukana seurasi englanninkielinen käännös. Papereihin oli lyöty leima "Salainen".
Urania lähti Liverpoolista 27. huhtikuuta. Kaikesta päätellen hiilivarastot eivät riittäneet siihen vauhtiin, jota laivan oli määrä pitää yllä, sillä se poikkesi 3. toukokuuta lyhyelle käynnille Tromssaan. Seuraavana päivänä se jatkoi matkaa ja saapui 5. toukokuuta Alexandrovskiin. Kolme päivää myöhemmin jatkettiin matkaa kohti Arkangelia, jonne laiva saapui 11. toukokuuta. Lasti, joka kaikesta päätellen oli sotatarvikkeita, vaikka mitään merkintöjä siitä ei olekaan löydetty, oli hyvässä tallessa.
PETROGRADIIN MENEVÄ PORTVIINI JA PARTASAIPPUA UPPOSIVAT 57 SEKUNNISSA
Heinäkuun 1. päivänä Urania lähti jälleen Arkangelia kohti, ohitti Nordkapin poikkeamatta Tromssaan ja jatkoi kohti Vienanmerta. Mukana oli myös sinetillä varmistettuna yksityinen lähetys, joka oli tarkoitettu eräälle Petrogradin korkealle venäläiselle virkamiehelle. Se käsitti muunmuassa laatikon viskiä, jonka arvoksi oli mainittu £1.5.5, laatikko konjakkia arvoltaan £ 3.7.6, kaksi laatikkoa partasaippuaa arvoltaan 2 shillinkiä 6 penceä, kaksi laatikkoa portviiniä arvoltaan £ 4.8.0, huopapari sekä pakka pellavakangasta, kaksi viimemainittua tavaraerää yhteiseltä arvoltaan £ 10.16.0.
Mutta ylellinen tilaus ei tullut koskaan perille sen enempää Arkangeliin kuin määräsatamaansa Petrogradiinkaan. Sen sijaan ne lepäävät luultavasti kaikki yhä merenpohjassa 12 mailia Sozonovetskin majakan ulkopuolella Vienanmeressä, jonne Urania upposi 57 sekunnissa ajettuaan 12. heinäkuuta 1915 miinaan.
Mutta laivan kolme pelastusvenettä saatiin vesille ja Uranian asiakirjatkin pelastettiin 42 hengen miehistön lisäksi, ennen kuin kaunis valkoinen laiva upposi.
PERÄMIES PELASTI KOMPASSIN
Laivan varustuksista vain yksi esine palasi Helsingin etelärantaan: Uranian kompassi.
Laivan upotessa ensimmäinen perämies Allan Fredriksson sieppasi sen kainaloonsa ja jokin aika sitten se palautettiin yhtiölle, joka sijoitti muistoesineen johdon huoneeseen.
Uranian viimeiseen miehistöön kuului seitsemän naista. Heidän kenenkään nimi ei ole tiedossa. Koko muukin miehistö on paria poikkeusta lukuun ottamatta jäänyt tuntemattomaksi. Kapteeni Förbomin ja ensimmäisen perämiehen Fredrikssonin lisäksi tiedetään kuitenkin, että toisena perämiehenä oli uppoamishetkellä K. Eklund ja kolmantena perämiehenä Max Bonsdorff. Koska laivassa ei ilmeisesti ollut matkustajia, selviydyttiin 42 hengen miehistöllä normaalin 60 asemasta.
Nome est omen, sanoo latinalainen sananlasku, mikä merkitsee suunnilleen, että nimellä on oma kohtalonomainen merkityksensä. Sen valossa Uranian uppoaminen Venäjän vesillä tuntuu saavan selityksensä, sillä laivan alkuperäinen nimi oli "Russie", kun se aikoinaan rakennettiin Marseillessa varustamolle "Societe Generale de Transports Maritimes a Vapeur".
Lokakuussa 1915 Uraniasta maksettiin Lontoossa vakuutuskorvauksena 59 700 puntaa."
Tästä linkistä voit tarkastella s/s Uranian reittiä 1915
Nämä merelliset seikkailut on osittain julkaistu myös Turkusteamers.com sivustolla.
Näin dramaattisiin tapahtumiin päättyi Antin merimiesura. Mahtoiko mies saada sen verran kylmän suolavesikylvyn että mieli veti takaisin sisämaan vakaalle maaperälle Näsijärven ja Pyhäjärven tutuille rannoille? Antin paluusta Tampereelle kerrotaan seuraavassa osassa.
Linkkejä ja lähteitä:
http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/05/anders-nikolai-mattjus-osa-i-antin.htmlhttp://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/08/anders-nikolai-mattjus-osa-iii-tyrskya.html
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/arcturus/laiva.html
http://www.aanimeri.fi/index.php?q=gallery&g2_itemId=21663
http://search.findmypast.com/search/british-newspapers?date=1912-01-01&date_offsetdate=1912-12-31&place=hullutf002c%20east%20riding%20of%20yorkshireutf002c%20england&keywords=arcturus
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/uleaborg_2/laiva.html
http://www.turkusteamers.com/oheistietoa/juttuja/mattjus/Anders%20Mattjus.pdf
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/urania_2/laiva.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/S/S_Urania
