Kurun Riuttaskorven sukuja

Suvun juuria kaivellessa on käynyt selväksi että ne ovat syvällä Ylä-Satakunnan asutushistoriassa. Kaksi "keskusta" nousee erityisesti esiin; aiemmin olen kirjoittanut blogissa Teiskon Värmälästä. Toinen tällainen keskittymä on Kurun Riuttaskorpi, jota esivanhempani ja näiden lähisuvut ovat asuttaneet useissa taloissa ja torpissa: Haukijärvi (1796-), Ketola (1830-), Luomajärvi (1649-), Mäkelä (1738-), Pallineva (1783-), Pohjasmäki (1796-), Suojärvi (1782-), Suutari (1571-), Vihola (1698-). Perheeni juuret kulkevat monia teitä näihin sukuihin niin vaimoni isän kuin oman isän sekä äidin puolelta aiheuttaen nk. esivanhempainkatoa, josta myös olen aiemmin blogissani kirjoitellut. Tällaisia risteämiä on etenkin Suutarilla ja Luomajärvellä. Nähtävästi Suutari onkin viljellyt geenejään laajalti yhteen jos toiseenkin kurulaisperäiseen sukuhaaraan. Viimeisimmät suoranaiset esivanhempani ovat jättäneet Kurun maisemat taakseen 1850 -luvun aikoihin.

Kurun kirkko (1781)
Wikimedia commons

Riuttaskorpi sijaitsee Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen välimaastossa Kurun taajaman pohjoispuolella. Seutu on ennen 1550-luvulla alkanutta varsinaista asuttamistaan ollut Kyrön eli Hämeenkyrön ja Viljakkalan eränkäyntialuetta. Kuningas Kustaa Vaasa toimeenpani erämaaomistusten siirtämisen kruunun haltuun v. 1542 tavoitteenaan vauhdittaa erämaiden asutustoimia ja siten lisätä verotuloja. Vuonna 1552 laadittiin eräluettelot joiden perusteella aiemmat erämaiden omistajat saivat oikeuden ottaa alueensa viljelykseen ja asutettavaksi. Muussa tapauksessa alue katsottiin korvauksetta valtiolle kuuluvaksi. Tämän seurauksena aiemmat eränkävijät saattoivat asettua joko itse uudisasukkaiksi korpimaille tai järjestivät muutoin asutustilan perustamisen. Riuttaskorven ensimmäisten asuttajien alkuperästä ei voida varmuudella sanoa, mutta yleisesti ottaen nämä seudut asutettiin satakuntalaisten toimesta. Ylä-Satakunnassa oli myös savolaista uudisasutusta, mutta se keskittyi ilmeisesti enemmän itään Ruoveden ja pohjoisemmaksi Ähtärin suuntaan.

Jäljempänä tarkastelen Riuttaskorpelaisten talojen syntyvaiheita ja sitä vaikeasti hahmotettavaa sukulaisuuksien risteilevää polkua jonka tämä yläsatakuntalainen erämaa on synnyttänyt. Varsinkaan satunnaiselle lukijalle ei liene tarkoituksenmukaista yrittää sisäistää näitä kytkentöjä muutoin kuin yleisellä tasolla olevana havaintona siitä miten tuon aikainen uudisasutusyhteisö syntyi keskelle erämaakorpea osana kotiseutumme asutushistoriaa. Riuttaskorpelaiset sukujuuret omaavalle "hardcore" -sukuhistorioitsijalle tämä saattaa antaa joitakin tiedonjyviä, jotka tunnetusti joskus osoittautuvat odottamattoman arvokkaiksi kunkin oman tutkimuksen osalta. Mikäli havaitsette kommentoitavaa ja korjattavaa, otan mielihyvin kaikki vastaan esim. blogin palautelomakkeen välityksellä.

Suutari eli Suutarila

Ensimmäisinä Riuttaskorvessa lienee asutettu Minkkinen sekä Suutari, jonka ensimmäinen isäntä ja lautamies Olavi Suutari (vuodesta 1571) on varhaisin tunnettu esivanhempamme Kurussa.
Oma suora isäntälinjamme Suutarilassa päättyy Antti Jaakonpoikaan, joka isännöi 1758-1787.
Talo säilyi suvussa seuraavaan sukupolveen vuoteen 1807 asti, jolloin omistus siirtyi Martti Fredrik Martinpojalle Harjun (nyk. Tampereen) Tohlopin Vaakkolasta.
Olavi Suutarin jälkeläislinjaan voi tutustua Geneanetin kaaviossa tästä linkistä.

Mäkelä

Suutarista erotettiin v. 1738 silloisen emännän Malin Heikintyttären (s. ennen 1690) veljelle, Yrjö Heikinpojalle (s. 1701) tilan osa jota kutsuttiin nimellä Mäkelä. Heidän isänsä Heikki Martinpoika (s. ennen 1665) oli isännöinyt Suutaria 1698-1708. Yrjö oli aiemmin ollut sotilaana Kurun ruodussa nimellä Frifelt ja ryhtyi nyt  Tokosen Anna Tapanintyttären (s.1698) kanssa isännöimään sukutilasta lohkottua Mäkelää. Isäntälinjassa seurasivat poikansa Jaakko Yrjönpoika (s. 1725) sekä edelleen Erkki Jaakonpoika (s. 1751), joka myi tilan Juho Erkinpoika Godelle sekä tämän vaimolle Heta Mikontyttärelle v. 1807.

Uudet omistajat

Molemmat Suutarin talot siis myytiin v.1807. Mäkelän omistaja Erkki Jaakonpoika oli jo yli 50 vuotias eikä tilalle ollut ilmeisesti halukkaita jatkajia. Poika Heikki (s.1779) on mainittu perheensä kanssa Mäkelässä sotilaana mutta nähtävästi ei ollut halukas asettumaan isännäksi.
Myös Suutarilan isäntä Matti Antinpoika (s.1759) oli jo lähes 50 vuotias ja sopivan ikäisiä perillisiäkin olisi ollut. Miksi isännät luopuivat pitkäaikaisesta sukutilasta ja minne he asettuivat?
Matti asettui perheineen Kurun Torttijärven torppariksi, jossa hän kuoli v. 1834.
Erkki ja vaimonsa Maria olivat itsellisiä Kurun Hytösellä Erkin kuolemaan asti 1817. Maria kuoli 80 vuotiaana ruotivaivaisena 1827 Kurun Hangaslammilla.

Uudet omistajat tulivat Harjun (nyk. Tampereen) seudulta. Suutarin isännäksi tuli Vaakkolan talon poika Martti Fredrik Martinpoika (s.1790) ja mukana seurasivat veljensä Antti (s.1794) sekä leskiäitinsä Stiina Mikontytär (s. 1763). (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530343).
Hetken näyttäisivät Suutarilla asustaneen myös äiti-Stiinan sisar Helena Mikontytär (s.1779) miehensä Kallen Kallenpojan (s.1775) kanssa.

Mäkelän isäntäväki tuli Harjun Lielahden rusthollin Vetikon torpasta. Juho Erkinpoika Gode (s.1771) oli syntyjään Vesilahdelta Järvenrannan Tanskan rusthollista. Isänsä Erkki Juhonpoika Gode (s.1733) hankki juuri ennen kuolemaansa 1783 puolet Lielahden rusthollista, jota Juho hetken isännöi yhdessä uuden isäpuolensa kanssa mutta palasi avioiduttuaan Vetikkoon. Juho avioitui Harjun Ala-Villilän rusthollin tyttären Heta Mikontyttären (s. 1771) kanssa v. 1798. Hän oli edellä mainittujen Stiinan ja Helenan sisar. Pariskunnalle Vetikossa syntyivät Heta Juhontytär (s.1801) ja Kalle Juhonpoika (s. 1805). Heidän kaksi poikaansa olivat kuolleet vauvaikäisinä.

Ala-Villilän rusthollin vanhaisäntä Mikko Juhonpoika (s. 1738) kuoli v. 1805 ja todennäköisesti perinnönjaossa oli tyttärille siunaantunut jonkinlainen omaisuuden siemen. Kuten aiemmin kävi ilmi oli Villilän sisaruksista Stiina ollut emäntänä läheisessä Vaakkolassa, jossa myös omistukset ja isännyys menivät uusjakoon Martti Matinpojan kuoltua 1809. Juhollakin on saattanut olla jotain perintöä äitinsä Kristiina Klauntyttären (Essbjörn) (s.1741) kuoltua 1799 Lielahden rusthollissa.

Tämän tilanteen pohjustamana syntyi tuossa Villilän-Vaakkolan-Goden sukupiirissä ajatus ottaa uusi suunta elämään ja ryhtyä yhteistuumin toimeen. Näin perhekunnat siis lähtivät toiveikkaina kohti uutta elämän alkua Kurun Riuttaskorven Suutarin ja Mäkelän uudeksi isäntäväeksi.

Oman sukuhistoriamme kannalta mielenkiintoista tapahtumissa on se, että myös Mäkelän uusi omistajasuku on tämän blogin kirjoittaneen suoria esivanhempia. Kalle Juhonpoika Goden (myöh. Ketola) tyttären, Ulla Loviisan (s. 1834) tarinaa ja jälkipolvia olen käynyt tässä blogissa läpi aiemmissa teksteissä. (Katso http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/03/syntista-ja-jumalatonta-elamaa.html)

Kohtalo puuttuu peliin

Vain muutaman vuoden uudet isännät ehtivät tiluksiansa hoitaa. Suutarin Martti Martinpojasta löytyy rippikirjamerkintä, jonka mukaan hän on kuollut v. 1812. Epäselvästä merkinnästä on vaikea tulkita kuolinsyytä, mutta ilmeisimmin jotain poikkeavaa tapahtumaan liittyy. (Arvoisat lukijamme voivat esittää tulkintojaan tekstistä kommentoimalla sivuston palautelomakkeella.)

(Linkki rippikirjaan http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530397)

Mäkelän isäntä Juho Erkinpoika Gode katoaa rippikirjoista jälkiä jättämättä. Viimeinen merkintä on rippikirjajaksolla 1809-1812 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530396) ilman tarkempia tietoja. Seuraavalla jaksolla 1813-1821 vaimonsa Hedvig (Heta) mainitaan leskeksi.  (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12529133)
Kummastakaan isännästä ei löydy seurakunnan kirjoista kuolin- tai hautausmerkintää. Huhtikuusta 1811 vuoden loppuun Kurussa riehui epidemia jonka satoa on luetteloissa kirjattu kuolinsyyllä rödsot eli punatauti. Voihan olla että Juho on menehtynyt tuon epidemian kynsissä. Ei ole tavatonta että runsaan kuolleisuuden vallitessa seurakunnassa saattoi jäädä tapahtuma kirjaamatta.

Tässä ei ollut vielä kaikki dramatiikka Mäkelässä vuonna 1812. Talossa olivat renkinä Haukijärven Tuomas Juhonpoika (s. 12.12.1782) sekä Mäkelän edeltävän isännän poika, sotilas Heikki Erkinpoika (s. 25.1.1779) perheineen. 26.4.1812 Heikki murhattiin (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12573886). Tuomas Juhonpoika on merkitty kuolleeksi Mäkelän rippikirjalla "död i häkta" (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530396) eli kuollut vankeudessa. Hänestä löytyy myös merkintä Haukijärven Koukomäen rippikirjalta jonka mukaan on kuollut Turun Linnassa v.1812 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530391). Tuomas Juhonpoika oli sukujuuriltaan myös Suutarilta: hänen äidin isänsä Antti Jaakonpoika oli Suutarin isäntä vuosina 1758-1787. Eli Tuomas ja Heikki olivat etäisiä sukulaisia keskenään.

Tuomiokirjat voisivat tuoda valaistusta näihin tapahtumiin. Niiden tutkimiseen ei valitettavasti tätä kirjoittaessa ole ollut mahdollisuutta. Oliko Suutarin ja Mäkelän isännillä osuutta murhatekoon?
V. 1813 Mäkelään tulee naapurista Suojärveltä 20-vuotias Matti Martinpoika (s.1793), murhatun Heikin serkku ja Mäkelän edeltävän isännän veljenpoika. Hän ilmeisesti toimi aluksi virkaatekevänä isäntänä leskiemännän apuna. Matti Martinpojasta tuli sittemmin Mäkelän isäntä tämän avioiduttua Heta Juhontytär Goden (s. 1801) kanssa v. 1820 tämän vartuttua avioikään. Siten alkuperäinen suku palaa Mäkelän isännyyteen. Näin ollen olisi varsin epätodennäköistä, että avioliitto olisi ollut mahdollinen, mikäli morsiamen suku olisi sekaantunut jollain tavoin tapahtumiin. Näiden dokumenttien valossa Tuomaksen osuus tuntuu todennäköiseltä, mutta pysyy oletuksena kunnes tuomiokirjat saadaan tutkittua.

Suutarin isännäksi tuli Martti Matinpojan jälkeen tämän nuorempi veli Antti Matinpoika. Hän oli veljensä kuoleman aikoihin 18-vuotias. Antti nai Suutarin emännäksi Kurun Minkkiseltä Maija Liisa Heikintyttären (s.1793). Antti kuoli Suutarin vanhana isäntänä 73-vuotiaana v. 1894.

Ketola

Matti Martinpojan ja Heta Juhontyttären isännyyden aikana Mäkelästä tuli kruununtila. Hetan veljelle Kalle Juhonpoika Godelle (s.1805) ja vaimolleen Haukijärven Loviisa Kaapontyttärelle (s. 1809) erotettiin Mäkelästä torppa jonka nimeksi tuli Ketola. Heidän poikansa Kalle Kallenpoika (s.1840) asutti Ketolaa vuoteen 1883, jonka jälkeen sukumme tarina täällä näyttäisi loppuvan. Viimeinen Ketolan sukupolvemme on lopulta merkitty irtolaisväeksi ja Ketolassa jatkaa uusi suku. Näin on havaittavissa selkeästi tapahtunut köyhtyminen johon varmasti on vaikuttanut tiluksien jatkuva pilkkominen aina uusille jälkeläisperheille. Isännän yllättävän poismenon voidaan olettaa myös vaikeuttaneen tilannetta aiheuttaen epävarmuutta toimeentulossa.

Haukijärvi

Vuonna 1795 Ikaalisista saapuivat perheineen Matti Vilpunpoika (s. 1757) ja Vappu Antintytär (s. 1763) perustaen Haukijärvelle aluksi torpan, joka sitten v 1796 muuttui uudistilaksi. Matti oli kotoisin Ikaalisista Vatulan Ala-Kukolta ja Vappu Vatsiaisen Ollikkalasta. Edellä Ketolassa mainittu Loviisa oli Matin ja Vapun tyttären tytär. Häneni ikaalislaisiin juuriinsa 1500-luvulle asti voit tutustua Geneanetissä äitinsä Marketan sukupuussa tästä linkistä.
Marketta Matintyttären (s.1786) avioitumisen myötä Haukijärvelle tuli vävyisännäksi Kaapo Juhonpoika (s. 1779). Myös hänen kauttaan juuret kiertyvät Suutarille: hänen isän isänsä oli aiemmin mainittu Yrjö Heikinpoika, jolle emätilasta oli erotettu Mäkelä.
Haukijärveläisen Maria Joosepintyttären (s.1826) kohtaloista olen kirjoittanut blogissani aiemmin otsikoilla:

• Anders Alenius - kylämaalarin perintö
• ...myötä ja vastamäessä kunnes kuolema(n tuomio tai Siperia) teidät erottaa...

Luomajärvi

Perttu Yrjönpoika (s. ennen 1620) oli ottanut autioituneen Luomajärven viljelykseen v. 1649 yhdessä vaimonsa Viholan Elina Matintyttären (s.n. 1622) kanssa. He lienevät avioituneet 1646 jolloin Perttu on merkitty vävynä Viholassa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1184853). Luomajärven isännyyttä v:sta 1682 jatkanut Matti Pertunpoika (arv. 1638) näyttäisi olevan kuitenkin Pertun aiemmasta suhteesta. Matin kuolintiedoista v. 1724 syntymäajaksi saadaan 1638 ja siten se olisi ennen Pertun ja Elinan avioitumista. Näin Matti Pertunpojan äidinpuoleiset juuret jäävät tässä vaiheessa hämäräksi.
Matti isännöi Luomajärvellä 1682-1702 ja avioitui kahdesti. Ensimmäinen puoliso n. 1668 oli Marketta Sipintytär (s. n. 1643). Toinen avioliitto n. 1698 Kertun kanssa. Hänen syntymäaikansa ja paikka ovat tuntemattomat. Merkittäväksi Matin avioliitot  oman sukuhistoriamme kannalta tekee se, että hänen jälkeläisistään jakautuvat sukuhaarat johtavat useita eri polkuja omiin lapsiini. Sukulinjat johtavat niin vaimoni isään kuin molempien vanhempieni äiteihin. Tätä jälkeläisketjua voi tarkastella Geneanetissa tästä linkistä. Riuttaskorven taloissa sukua jatkuu Pohjasmäessä, Niinimäessä, Haukijärvellä ja Pallinevalla. Perttu Yrjönpojan jälkeläisten suku jatkoi isännyyttä Luomajärvellä vuoteen 1788.

Suojärvi

Mäkelän isännän Jaakko Yrjönpojan (s. 1725) ja Viholan Riitta Joosepintyttären (s.1725) pojat Yrjö Jaakonpoika (s.1753) ja Martti Jaakonpoika (s. 1755) asuttivat Riuttaskorven Suojärven uudistalon 1780-luvun alussa.
Yrjö avioitui jo mainitun Suutarin isännän Antti Jaakonpojan pojantyttären Annan  (s. 1783) kanssa.
Martin pojan olemme myös jo tavanneet edellä Mäkelän isäntänä: Matti Martinpoika (s.1793).
Toinen kytkentä jälkipolviimme syntyy seuraavaksi esiteltävän Pallinevan kautta, jonne Martin tytär Liisa  (s.1784) avioitui v. 1806.

Pallineva

Jatkamme siis Liisa Martintyttärestä (s.1784) josta avion kautta tuli v. 1806 emäntä Pallinevalle. Miehensä Mikko Yrjönpoika (s. 1787) oli sukujuuriltaan Ikaalisten Ollikkalasta ja Luukkaalta. Samaa sukujuurta jota tapasimme jo edellä Haukijärvellä. Mikon isä Yrjö Antinpoika (s. 1765) oli veljensä Juhon ja perheidensä kanssa kulkeutuneet Ikaalisten Vatsiaisista vuosien 1780-1800 kuluessa Juhtimäen Liesjärven kautta perustamaan Pallinevalle torpan ja sittemmin uudistilan. Heidän sisarensa Vappu oli tuo Haukijärvellä edellä mainittu uudistalon emäntä.
Liisan ja Mikon kahdeksasta lapsesta nuorin oli Antti Mikonpoika (s.1823) joka sittemmin kylämaalarina Ruoveden Pihlajalahdella käytti sukunimeä Alenius - siis sama henkilö johon jo edellä viitattiin (Anders Alenius - kylämaalarin perintö)

Vinkki: avaa karttaa uudessa välilehdessä tai ikkunassa hiiren oikean painikkeen avulla niin saat tarkasteltua karttaa suuremmassa koossa.

Lähteitä ja linkkejä:

Vanhan Ruoveden Historia (Jokipii, Kankaanpää, Nissilä, Orkamo)
Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry SSHY http://www.digiarkisto.org/
Suomen Sukututkimusseura HisKi Historiakirjat http://hiski.genealogia.fi/historia/
Arkistolaitos, digitaaliarkisto http://digi.narc.fi/digi/
Kalevi Ojanen, sukututkimussivusto www.kaleviojanen.fi
Ulla Kota-aho
https://pohjoiskuru.wordpress.com/
https://www.facebook.com/Pohjois-Kurun-kuvia-525004630946961/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuru
http://www.luontoon.fi/riuttaskorpi

Esivanhempainkatoa ja asutushistoriaa

Katosiko esi-isäsi, hävisikö sukusi? Sekosiko sukusi kun koko suku nai? Kuulostaa ihan lapsena höpötetyltä vale-Japanilta...

Esivanhemmat saattavat jäädä kadoksiin myös muista syistä kuin dokumenttien puutteesta tai todellakin fyysisestä katoamisesta esim sotien aikoina. Puhumattakaan tuntemattomiksi jääneistä isistä. Sukututkimuksessa käytetään termiä esivanhempainkato silloin kun sukuhaarat periytyvät yhteisistä esivanhemmista. Olen viitannut tähän ilmiöön aiemmassa blogissani "Siikemmäks sano Hempura pirua". Siinä tuotiin esiin Ylöjärven Pengonpohjassa Hempuran taloa isännöineestä parista joiden kahdesta lapsesta johtava jälkipolvien ketju yhdistyy kohdallani. Olen siis heidän jälkeläisensä sekä äitini että isäni puolelta - siis ns tupla-Hempura. Näin ollen isäni ja äitini ovat keskenään neljänsiä serkkuja. Tai jos toisin halutaan ilmaista, olen itseni viides serkku. Edelleen tästä seuraa että isäni puoleiset puolisisarukseni ovat samalla myös viidensiä serkkujani. Sekosiko siis sukuni? Alkaa kuulosta aivan Ankkalinnalaisten sukupuulta?

Tämä Hempuralaisten sukujen risteämä oli ensimmäinen ja lähin sukututkimuksemme historiassa havaittu, ajoittuen minusta lukien seitsemän sukupolven taakse 1700- luvun puoliväliin. Joten aivan lähisukulaisista ei ole kyse. Laki on säädellyt eri tavoin lähisukulaisten avioliittoja. Nykyisin serkusten välinen avioliitto on mahdollinen. Näin ei ollut 1700- luvun Ruotsin valtakunnassa:

 "Ruotsin valtakunnan Vuoden 1734 lain Naimiskaaren säännös määritteli, että serkkujen avioituminen vaati kuninkaan luvan. "Orpanat ei mahda otta toinen toistans awioxi, ellei Cuningas sijhen lupaa anna."" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Serkku)

Tämä rajoite purettiin v. 1872 Venäjän Keisarin asetuksella. Lähisukulaisten avioitumisen rajoittaminen perustuu paljolti perinnöllisyysseikkoihin. Esim. serkkujen välisissä avioliitoissa em Wikpedian artikkelin mukaan epämudostumien riski perillisillä on n 4,5-6 %:lla kun se normaalisti on luokkaa 3%.

Sukututkimuksemme edistyessä törmäsin tähän ilmiöön yhä useammin. Kävi mm. ilmi että vanhempani eivät olleet paitsi neljänsiä serkkuja, he olivat myös kuudensia serkkuja. Lisäksi isäni on kahdesti äidin isäni ja kerran äidin äitini kuudes serkku!
Ja edelleen: vaimoni ja minä olemme sekä kuudensia että seitsemänsiä serkuksia. Jonka lisäksi appeni on kolmasti kuudes serkkuni!
Mitenkäs tämä on mahdollista? Johtuu siitä että näin monen sukupolven kuluessa jälkeläisten ketju epätahdistuu; sisarussarjan esikoisen ja kuopuksen välinen ikäero saattaa olla jopa 20 vuotta, joka voi toistua ja kertautua seuraavissa polvissa.
Tämä ilmiö toistuu mm. isäni vanhempien kohdalla siten että Anders on vaimonsa Olgan isoäidin kolmastoista serkku. Jonka lisäksi myös vaimonsa sekä 7. että 8. serkku.
Jatketaan kun kerran alkuun päästiin. (jos puuduttaa tai menee pää sekaisin niin loikkaa muutama kymmennen riviä eteenpäin.):

• Äitini vanhemmat Frans ja Rauha ovat kahdesti 5. serkkuja sekä kerran 6. serkkuja.
• Vaimoni isän vanhemmat Eino ja Inga ovat keskenään 5. serkkuja
• Vaimoni isän isä, Eino on isäni isän Andersin 6., 7. ja 8. serkku ja sen lisäksi Andersin äidin Matildan 6.serkku
• Samainen Eino on kolmasti äitini isän Fransin 6. serkku. Toisaalta Frans myös on Einon äidin isän 5. serkku
• Em. Eino on lisäksi myös äidin äitini Rauhan (em Fransin vaimo) 4. ja 7. serkku. Kuten myös Rauhan äidin 6. serkku.
• Isäni isä Anders ja äitini isä Frans ovat 9. serkkuja.
• Em. Anders on äitini äidin Rauhan 5. serkku.
• Isäni äiti Olga ja äitini isä Frans ovat 3. serkkuja.
• Em. Olga ja äidin äitini Rauha taasen 7. serkkuja.
• Em. Olga ja vaimoni isän isä, aiemmin mainittu Eino ovat keskenään sekä 5. että 6. serkkuja.

Olikohan siinä kaikki? No ei, mutta ainakin siitä saa käsityksen että siitä on vaikea saada käsitystä. Tämä siis vain minun ja vaimoni vanhempien ja isovanhempien tasolla. Näitä risteämiä esiintyy lastemme sukupuussa tämän hetkisen tiedon mukaan 47 kertaa aiheuttaen esivanhempainkatoa. Olen erinomaisen huono matemaatikko, mutta koetan hahmottaa esivanhempien lukumäärää:

Esivanhempien lukumäärä kasvaa sarjassa 2,4,8,16,32... jne edettäessä sukupolvissa taaksepäin. Edettäessä lapsistani kahdeksan sukupolvea aiemmin mainittuihin Hempuran esivanhempiin, on esivanhempien teoreettinen lukumäärä 128. Edelleen edettässä 15. sukupolveen n. 1500- luvun puoliväliin, määrä on jo 16384. Tuota kauemmaksi talonpoikaisia sukuja on erittäin vaikea ellei mahdotonta päästä johtuen siitä että dokumentointia ei säännönmukaisesti harjoitettu.

Jos oletettaisiin että olisimme esi-isinemme asustaneet ainoastaan tämän nykyisen Pirkanmaan alueella (ent. Ylä-Satakuntaa, jossa valtaosa tiedossa olevista esivanhemmistamme on asunut) olisi teoreettisesti joka toinen 1550-luvun Ylä-Satakuntalainen esivanhempamme.  Asukkaita kun on alueella arveltu olleen  n. 26 000 - 30 000 henkeä. Onneksi asia ei käytännössä nyt aivan näin kuitenkaan ole, mutta teoretisointi ehkä konkretisoi aihetta.

Aiempi serkkupolvien laskenta jo antoi osviittaa siitä että esivanhempainkato "tiivistyi" 10.-13. sukupolviin laskien lapsistamme taaksepäin. Ajankohtana tarkoittaa 1600- luvun alusta 1700- luvun puoliväliin - noin karkeasti ottaen. Näissä sukupolvissa on kaikkiaan 35 esivanhempainkatoa aiheuttavaa risteymää kun niitä kaikkiaan on 47 kappaletta sukupolvien 8-21 aikana. Entisenä matikan ehtolaisena laskin että esivanhempainkadon menetys tuon huipun seurauksena on luokkaa 400 esivanhempaa.

Vähentää se ainakin sukutututkijan taakkaa kun sukuhaaroja karsiutuu. Mikä sitten on merkitys perimän suhteen onkin kimurantti juttu. Luonnollisesti esivanhempia on silti tullut geenistöä rikastuttamaan muilta alueilta - Pohjanmaalta, Keski-Suomesta ja Varsinais-Suomesta noin pääsääntöisesti. Muutama polku johtaa nykyisten valtakunnanrajojen ulkopuolelle. Asiaa tällä foorumilla tarkemmin avaamatta voin kuitenkin kertoa että tiedän kantavani perinnöllistä ja harvinaista geenivirhettä. Sukututkimuksen perusteella voin melkoisella varmuudella osoittaa miltä suunnalta se on peräisin.

Mitkä sitten ovat tämän esivanhempainkadon ilmiön syntyyn taustalla vaikuttavia seikkoja? Avasin aiheesta keskustelun sukuharrastajien Facebook ryhmässä saadakseni muiden kokemuksia aiheesta ja käsitystä missä laajuudessa tähän on törmätty muissa sukututkimuksissa. Avaus saikin aikaan kiitettävässä määrin keskustelua. Tiedostaen epätieteellisen menetelmäni olen kuitenkin taipuvainen teoretisoimaan ilmiöstä seuraavanlaisen ajatuksenkulun:

Ilmiötä havaitaan 1600-1700 luvuilla asutushistoriallisesti Ylä-Satakunnan tyyppisillä alueilla, joidenka erämaita alettiin asuttaa 1500- luvun puolivälistä alkaen. (Em aluetta pääosin Ala-Satakunnan, Hämeen, Varsinais-Suomen suunnilta sekä osin Savon ja  Keski-Suomen suunnilta). Asutuksen leviämisen alkuvaiheessa tilat olivat harvassa pitkien etäisyyksien päässä toisistaan. Huonojen kulkuyhteyksien vuoksi yhteydenpito muihin taloihin oli harvassa. Uusien perheiden muodostuessa asumukset pystytettiin samoille seuduille, usein emätilasta jaetuille alueille. Tavan mukaan talon vanhin poika oli ensisijaisesti jatkamassa tilanpitoa. Tyttäret pyrittiin naittamaan suvun etua valvoen tunnetuille ja hyväksi havaituille suvuille. Tilat ja omaisuus ehkä pyrittiin pitämään ns suvussa. Ajan myötä tämä synnytti seuraavien 100-200 vuoden kuluessa "sukuryhmittymiä" jotka olivat toistensa kanssa tiiviimmin yhteyksissä ja kanssakäymisissä mukaan lukien naimakaupat. Ryhmäytymiseen ja naimakauppoihin vaikuttivat lisäksi pitäjäyhteisön talonpoikien väliset arvostus- ja statusasetelmat. Tilattoman väestön osalta liikkuvuus ja vaihtelu lienee ollut monipuolisempaa piikojen, renkien ja itsellisten vaihtaessa herkemmin maisemaa. Sama lienee koskenut käsityöläisiä. Suurtilalliset ja harvalukuiset virkamies-, rälssi- ja pappissäädyt lienevät avioituneet suuressa määrin omissa piireissään ja keskenään. Näitä säätyjä Ylä-Satakunnan  perämetsissä ei noilla vuosisadoilla juurikaan nähty. Väestö oli lähes yksinomaa tilallisia talonpoikia sekä jossain määrin heidän palkollisiaan.

Ylä-Satakunnan väestö kasvoi toki jatkuvasti syntyvyyden ja alueelle muuton myötä. Varsinainen suuri muutos tapahtui kuitenkin vasta 1800 -luvun puolella kaupungistumisen ja teollistumisen myötä jolloin erämaiden jälkipolvien elämänpiiri laajeni. Samalla liikenneyhteydet paranivat helpottaen näin kanssakäymistä muuallekin kuin oman pitäjän asujaimiston keskuuteen. Elintason ja olosuhteiden kohentuessa väestömäärä, eli tarjonta kasvoi voimakkaasti.

Seuraavia karttakuvia tutkimalla voi havaita asutuksen leviämistä Ylä-Satakunnan alueelle 1650-1867 välisellä aikajaksolla. Kartoissa rengastetut alueet kuvaavat asuinalueita joilla erityisesti esiintyy esipolvien risteymiä. (Kuvaa klikkaamalla saat kartan avautumaan suuremmassa koossa)

Suvun Ylä-Satakuntalaista asutusaluetta 1650

Suvun Ylä-Satakuntalaista asutusaluetta 1867

Mainitsemassani Facebook-keskustelussa tuli samantyyppinen ilmiö esiin mm Karjalan kannaksen kylien asutushistoriassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Eräs etäinen sukulaiseni Teiskon Värmälän kautta mainitsi jonkun todenneen että kaikki teiskolaiset ovat sukua keskenään. Ei nyt ehkä kirjaimellisesti otettavissa mutta lienee siinä totuuden perääkin. Uskoisin samanlaista ilmiötä esiintyneen myös vanhemmilla asutusalueilla Suomessa. Siellä tapahtumat ajoittuvat aiempiin vuosisatoihin joista ei ole dokumentaatiota olemassa. Myöhemmin väestötiheys ja liikkuvuus aiheuttivat sen että ilmiötä ei enää syntynyt ja tämä jonkinasteinen sisäsiittoisuus purkautui muutamassa sukupolvessa.

Lapsieni sukupuuta tarkastellessa on havaittavissa muutama Ylä-Satakuntalainen pitäjä ja suku joiden voidaan katsoa olevan esi-isiämme "isolla eellä":

• Kurun Riuttaskorven Suutari ja Luomajärvi
• Ruoveden Muroleen Tokonen
• Teiskon Kiimajoen Nalli
• Teiskon Värmälän Vähä-Kartano ja Iso-Kartano
• Ylöjärven Mutalan Simola

Silmiinpistävin "Aatami ja Eeva -pariskuntamme" on Teiskon Nallia 1669-1704 isännöineet Jaakko Pertunpoika ja Kaisa Nuutintytär. Tästä linkistä avautuu Genenetissa heidän jälkipolvensa lista. Jos kuulut sukuun, niin tarkista montako kertaa löydät nimesi tästä listasta johtuen esipolvien moninkertaisista risteymistä. Omani löytyy kuusi kertaa!

Ylä-Satakuntalaisia esipolvien risteämiä sukupuussamme

Pitäjä	Talo
Ikaalinen	Ollikkala
Kuru	Luomajärvi
Kuru	Mäkelä
Kuru	Pusu
Kuru	Suutarila
Messukylä	Viiala
Ruovesi	Kekkonen
Ruovesi	Kovettu
Ruovesi	Rikala
Ruovesi	Tokonen
Teisko	Jutila
Teisko	Kulkkila
Teisko	Nalli
Teisko	Rikala
Teisko	Runsas
Teisko	Toijala
Teisko	Uskali
Teisko	Vattula
Teisko	Värmälä Iso-Kartano
Teisko	Värmälä Vähä-Kartano
Virrat	Raski
Ylöjärvi	Hempura
Ylöjärvi	Huhkaja
Ylöjärvi	Kaihari Ylinen
Ylöjärvi	Lörpys
Ylöjärvi	Simola
Ylöjärvi	Tyrkkö
Ylöjärvi	Äijälä
Ähtäri	Lipponen
Ähtäri	Moksu

Avioitumisen tavoista menneiden polvien aikaan voit lukaista artikkelista Naimisiin ennen wanhaan
Asutushistoriaa esim seuraavilta sivustoilta:

• http://www.ruovesi.fi/ruovesi-info/historia/
• http://www.teisko.fi/kylassa.htm
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Suur-Pirkkala
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkanmaan_maakunta
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Yl%C3%A4-Satakunta
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_asutushistoria
• http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomalaisten_uudet_juuret

Ja loppukevennyksenä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aku_Ankan_sukupuu