Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alftan kronikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alftan kronikka. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. marraskuuta 2016

Tarinaa Stodiuksista osa III - Kirjurin puujalka

Stodius-suvun tarina jäi edellisessä blogiartikkelissani vaiheeseen, jossa kuningas Juhana III kuoli 17.11.1592 ja Henrik Hansson toimi tämän halinnossa Turun linnan pääkirjurina, aikalaisena todistamassa sivuroolistaan käsin kuningaskunnassa käytyä valtaistuinpeliä.
Kustaa Vaasa oli säätänyt aikanaan kuninkuuden perinnölliseksi. Tässä perimysjärjestyksessä Juhana III:n ja Katariina Jagellonican poika Sigismund oli laillinen valtakunnan seuraava hallitsija. Hänet kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi 1593. Sigismund oli jo aiemmin, vuonna 1587 valittu äitinsä kotimaan, Puolan katolista uskoa tunnustavaksi kuninkaaksi. Nämä seikat aiheuttivat kitkaa Ruotsin aatelistossa, joka luterilaisuuden tultua viralliseksi valtakunnanuskoksi pelkäsi uskonpuhdistuksia ja oman asemansa menettämistä. Sigismundin oli vaikea vakiinnuttaa asemaansa, koska joutui kotimaansa vastustuksen vuoksi hoitamaan hallintoaan Puolasta käsin ja sen vuoksi joutui turvautumaan suuressa määrin isänsä veljen, Kaarle-herttuan johtamaan sijaishallintoon sekä Suomen käskynhaltijaan, Klaus Flemingiin. Valtataistelun jatkuminen kuninkaan, Kaarle-herttuan ja yllhäisaatelin kesken oli väistämätöntä.

Merkintä Turun linnan henkilökuntaluettelosta tilikirjassa 1585
V. 1594 Sigismund asetti Suomen käskynhaltijaksi Klaus Flemingin, joka oli pääosin muista ja varsinkin ruotsalaisista valtaneuvoksista poiketen Sigismundin leirissä. Klaus Fleming oli asemansa ja varakkuutensa vuoksi tuon ajan Suomen mahtavin ja merkittävin vallankäyttäjä. Hänellä oli asevoimien tuki ja kotoinen aatelistommekin taipui hänen valtansa alle. Vuotta myöhemmin 1595 Henrik Hanssonin mainitaan toimineen Klaus Flemingin palvelijana ja kartanonvoutina (Kiuasmaan mukaan) - ilmeisesti linnankirjurin töiden ohessa. Klaus Fleming hallitsi useita kartanoita, m.m. Siuntion Suitiaa.

Klaus Fleming (c Wikimedia)
Fleming oli Venäjää vastaan käytävän sodan ylipäällikkö, jonka toimesta suomalaisiin talonpoikiin kohdistui valtavia rasituksia sotajoukkojen linnaleirityksistä. Loputtomat sotaväen otot sekä osin Flemingin omavaltaiset muonitus- ja majoitusrasitteet johtivat kapinamielialaan. Pohjanmaalaiset talonpojat hakivat tukea Kaarle-herttualta, joka lupasikin tukensa lopettaa Flemingin toimet. Tilanne johti lopulta avoimeen kahakointiin talonpoikien ja Flemingin sotajoukkojen välillä. Syntynyttä kapinaa on sittemmin kutsuttu nimellä Nuijasota. Kouluttamattomat ja puutteellisin asein varustautuneet talonpojat kävivät taisteluun ammattisotilaita vastaan. Sotilasjoukot vangitsivat kapinallisten päällikön, Jaakko Ilkan, joka tuotiin Turun linnan tyrmään 1596. Henrik Hansson toimi edelleen Turun linnan pääkirjurina ja on ollut mitä todennäköisimmin todistamassa tämän legendaksi muodostuneen henkilön vankeutta. Kuten myös pakoa; Jaakko Ilkka nimittäin onnistui pakenemaan vankilastaan palaten johtamaan joukkojaan entistä raivoisammin. Hurja kansan suussa liikkunut tarina kertoo että Jaakko Ilkka olisi karannut vessan istuinaukon kautta. Se aukko jota Turun linnassa esitellään on kyllä liian pieni pohjalaiselle talonpojalle, mutta hänen vankityrmänsä on kuitenkin edelleen siellä nähtävillä. Lopulta 1597 talonpojat jäivät sotajoukon ylivoiman alle ja Jaakko Ilkka muiden kapinajohtajien kanssa teloitettiin sekä heidän kapinansa kukistettiin.
Nuijasotaan tiedetään esi-isistämme osallistuneen Pietari Martinpoika (Peder Mårtensson) Friis (1560- n.1600, Gode-Essbjörn sukuhaaraa), joka taisteli Flemingin joukoissa. Hän joutui Kaarle-herttuan vangiksi ja armahdettiin 1599. Toimi Turun linnassa  ja osallistui Suomen aateliston kokoukseen 1596.

Kuninkaan heikon aseman ja Kaarle-herttuan määrätietoisten, Ruotsin aatelin tuella toteutettujen toimien seurauksena tämän asema vahvistui ja tyytymättömyys Sigismundia kohtaan lisääntyi. Nuijasodan aikaiset tapahtumat kiristivät Flemingin ja Kaarle-herttuan välit yhteenoton partaalle. Kaarle-herttua oli julistautunut valtionhoitajaksi Alborgan valtiopäivien hyväksymänä 1597 ja samalla Klaus Flemingistä tuli kapinallinen vastustaja, joka oli saatava syrjään käytännössä Suomen yksinvaltiaan asemasta.
Klaus Fleming oli palaamassa Nuijasodan loppunäytöksen tapahtumista Pohjanmaalta takaisin Turun linnaan kun hän yllättäen sairastui ja kuoli 13.4.1597. Hänen ruumiinsa tuotiin linnan kappeliin. Sigismund nimitti hänen tilalleen Suomen aatelin esityksestä Venäjän sodassa ansioituneen sotapäällikön Arvid Stålarmin.

Kaarle-herttua sai viimein kaipaamansa luvan käydä toimiin asettaakseen kuriin ja järjestykseen suomalaiset alamaiset. Kaarlen sotajoukot nousivat maihin syyskuussa 1597 aivan Turun linnan muurien tuntumassa ja Stålarm kutsuttiin ulos linnasta neuvotteluihin. Tämä oli kuitenkin ansa, jolla katkaistiin linnan ylipäällikön yhteys linnaa puolustaviin joukkoihinsa. Alkoi linnan piiritys, jonka sisään jäivät Stålarmin vaimo sekä myös kirjurimme Henrik Hansson lukuisten muiden joukossa: Pertteli Iivarinpoika, Daniel Hjort, Klaus Flemingin leski Ebba Fleming ...
Piirityksen jatkuessa ja tykkitulen jyskyessä läheiseltä Tallinmäeltä alkoivat puolustuksen rivit rakoilla ja osa sotilaista karkasi linnasta. Osansa myyräntyöstä teki Daniel Hjort, joka levitti toimillaan Kaarlelle suotuisaa antautumisen mielialaa. Kuten lopulta myös kävikin.
Alftan-sukukronikka kertoo tapahtumista ja Henrik Hanssonista seuraavasti:
"Tallinmäeltä Rautaportin läpi ammuttu tykinkuula repi irti tämän Henric Hanssonin säären. Onnettomuus tapahtui linnan Linnanpihalla, kun herttua Carl valloitti Turun linnan ja koko Suomen. Tämän vamman johdosta hän oli pakotettu antaa kantaa itsensä ulos tuolissa ja luovuttaa hänelle linnan avaimet ja käytti sitten puujalkaa unde filius cognomen obtinebat Stodii."
Miksi sitten Henrik Hansson olisi ollut se, jonka tehtäväksi jäi tämä luovutusseremonia? Linnan käskynhaltijana ja voutina Hordeelin jälkeen vuodesta 1591-92 toiminut Hans Eriksson Brinkkala kenties oli Stålarmin mukana linnan ulkopuolelle jääneissä joukoissa. Hänet vangittiin 30.9.1597 ja vapautui vuotta myöhemmin. Mirkka Lappalainen kuvaa ansiokkaassa teoksessaan "Susimessu, 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa" valtataistelun vaiheita ja kertoo Turun linnan antautumisen yhteydessä seuraavasti:
"Syyskuu kului ja piiritys jatkui. Sade täytti Kaarlen väen kaivamat vallihaudat ja linnasta ammutut tykinlaukaukset muhensivat piirittäjien moraalia. Stålarm ei kuitenkaan saapunut linnaa vapauttamaan, vaan osoitti jälleen merkillistä päättäväisyyden puutetta. Hän purki leirinsä, hajotti sotajoukot eri linnoihin ja lähti itse jostain syystä Viipuriin. Viimeistään tästä kuultuaan Turun linnaa puolustavat sotilaat alkoivat napista. Muurien suojista pakeni jatkuvasti sotilaita, jotka liittyivät Kaarlen joukkoihin. Linnaa komentava Per Söffrinsson oli sotilaiden keskuudessa erittäin epäsuosittu, sillä hänen tiedettiin kahmineen itselleen heidän palkkarahojaan. Mikkelinpäivänä syyskuun lopussa linnan väki pyysi päästä keskustelemaan herttuan kanssa. Neuvottelujen aikana suomalaiset lankesivat samanlaiseen ansaan kuin Kupittaalla. He jättivät hyväuskoisesti linnan etuvarustuksen miehittämättä, jolloin herttua täysin häikäilemättömästi komensi joukkonsa valtaamaan sen. Tämän jälkeen suomalaisten oli pakko antautua. Sotilaat vannoivat uskollisuudenvalan hyökkääjälle. Per Söffrinsson luikki pakoon jonkin salakäytävän kautta ja Kaarle herttua-astui sisään linnaan"

Sukuhistorioitsijat ovat käyneet keskustelua Alftan-kronikan maininnasta, jonka mukaan tämä olisi ollut myös linnan käskynhaltijana. Tämä haiskahtaa kovasti liioittelulta. Ehkä hän vain oli sekavasssa piiritystilanteessa hallintohierarkiassa seuraava toimimaan avainten luovuttajana. Tai kenties hänen rooliaan on kronikassa liioiteltu; todennäköisempää lienee että pääkirjuri oli läsnä vouti Hans Eriksson Brinkkalan seurassa tässä tapahtumassa, jonka jälkeen vouti vangittiin mutta vähäpätöinen kirjuri sai jäädä pyörittämään linnan rutiineja - kunhan vammautunut jalka ensin korvattaisiin puisella.

Eräs Suomen kansallishistorian merkittävimmistä kulttuuriaarteista on Albert Edelfeltin maalaus "Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista". Maalaus pohjautuu Sakari Topeliuksen Maamme kirjan kertomaan:
"Vallattuaan Turun linnan syyskuussa 1597 Kaarle on avauttanut Flemingin arkun linnan kappelissa varmistaakseen tämän kuolleen. Hän vetää vainajaa parrasta ja lausuu ”Jos nyt eläisit, ei pääsi olisi kovin lujassa”, mihin leski Ebba Stenbock vastaa ”Jos minun autuas herravainajani eläisi, ei Teidän armonne olisi koskaan päässyt tänne sisälle.”"
Kaarle herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista
Albert Edelfelt (c Wikimedia)

Näin siis Turun linna alistui Kaarle-herttuan vallan alle. Kaarle joutui kiiruhtamaan takaisin valtakunnan pääkaupunkiin Sigismundin hankkiessa maihinnousua. Turkuun hän jätti pienen sotajoukon pitämään linnaa hallussaan. Suomalaisaateli otti tilanteesta vaarin ja valloitti linnan takaisin sekä jatkoi maihinnousulla Upplantiin tukeakseen Sigismundin joukkoja. Ajoitus meni kuitenkin pieleen; hanke kaatui koska Sigismundin joukot eivät olleet ehtineet vielä paikalle. Tämä hieman nolosti ja ilman taisteluita päättynyt maihinnousu onkin jäänyt historiassa ainoaksi kerraksi kun suomalaiset ovat tehneet hyökkäysoperaation Ruotsin mantereelle.
Kaarle-herttua teki uuden hyökkäyksen Suomeen 1599 ja valloitti takaisin Turun linnan asettaen käskynhaltijaksi Joachim Scheelen sekä linnan päälliköksi William Ruthwenin.

Henrik Hansson kenties ei enää tuolloin ollut linnan kirjurina - hänet on mainittu entiseksi kirjuriksi ensimmäisen piirityksen ja loukkaantumisensa jälkeen v. 1598. Kuten kronikka kertoo, tehtiin Henrik Hanssonille katkenneen raajan tilalle puujalka. Tästä hän sai lisänimen Henrik Hansson Träfot eli Puujalka. Josta hänen lapsensa aikanaan johtivat kenties oppineen Mårtenin aloitteesta sukunimen Stodius. Henrikin ei tiedetä tätä lisänimeä itse käyttäneen.

Kaarle eteni lyöden Sigismundin suomalaiset sotajoukot ja otti haltuunsa myös Viipurin. Turun linnanpäällikkö Mikael Påvelsson Munck sekä Klaus Flemingin pojat Johan ja Olof olivat niiden 20 joukossa jotka Kaarle-herttua teloitutti Turussa rangaistuksena ja esimerkkinä 10.11.1599 (n.k. Turun verilöyly).

Kaarle-herttua aloitti omat järjestelynsä ja selvittelynsä hallinnon uudelleen organisoimiseksi. Henrik Hansson sai kutsun v. 1600 saapua Tukholmaan mukanaan linnan tilit neljän edeltävän vuoden ajalta. Tehtävä lienee normaalisti kuulunut voudin toimenkuvaan, mutta Henrik sai tuurata nyt jo erotettua ja vangittua ollutta voutia Hans Eriksson Brinkkalaa. Tämä tapahtuma on voinut myös harhauttaa sukukronikan kirjannutta Henrikin todellisesta asemasta. Veljensä Roland on ilmeisesti myös joutunut selvitystoimiin. Hänet tavataan v. 1600 Räävelin linnassa (Tallinna) vastaavissa toimissa. Kaarlen puhdistuksiin kuului käydä läpi edellisen hallinnon myöntämiä etuisuuksia ja palkkatiloja jne.
Alftan-kronikka mainitsee:
"Kun Rolamb Hansson sai kuulla mitä veljelle oli tapahtunut ja mitä hän teki, määräsi hän samoin luovuttamaan Räävelin tuomioavaimet herttualle, joka ne aiemmin omisti, annettavaksi kuningas Sigismundille.
Kun herttua Carl oli vallannut maan koko kuningaskunnan kera, antoi hän tutkintakäräjien kulkea koko maassa siitä, että kuinka kukin omisti kuninkaan- ja aateliskartanoita ja omaisuutta; tällöin liitoutuivat nämä kolme veljestä ja myivät kartanonsa jungfru Sigridille, kuningas Ericin tyttärelle, joka sitten piti ne jakamattomana jälkeläistensä hallussa. Mutta Claes Tott myi ne kaikki Ja ne kuuluvat nyt olevan redusoitu (palautettu kruunulle)."
Edellämainittujen omistusten todenperäisyydestä on esitetty arvostelua eikä niihin viittaavaa dokumentaatiota ole kyetty esittämään. Yhtäkaikki tapahtumien valossa ei kronikan tarinaa ole voitu myöskään kiistatta sulkea pois.

Henrik Hanssonin kirjaama kuitti ja sinetti Turun linnan tilikirjassa 6.9.1578
Henrik Hanssonin ura linnan kirjurina lienee päättynyt viimeistään 1601 tuon mainitun Tukholman selvitysmatkan jälkeen. Vuonna 1609 Henrik Hansson on ollut osallisena turkulaisen Jaakko Kyrön perinnönjaon selvityksessä. Kyseessä oletettavasti on Henrikin puolison veli, joka oli huomattavan varakas kauppaporvari. Jälkeensä jääneiden alaikäisten lasten ja omaisuuden hallinta on jaettu kolmen henkilön kesken, joista yksi on Henrik Hansson. Tällä toimella hänestä tuli Martti, Matti ja Olavi Jaakonpoikien edunvalvoja huolehtien heidän perustarpeistaan ja koulutuksestaan. Henrik Hanssonin kuoleman jälkeen Martti Jaakonpoika kävi oikeutta perintösaatavistaan Henrikin kuolinpesää vastaan.

Turun tuomiokirkko (c Wikipedia)
Henrik Hansson asui viimeiset vuotensa Turun kirkkokorttelissa, ainakin vuodesta 1614 kuolemaansa asti v. 1619. Tämän jälkeen omistajaksi mainitaan "Henrik Hansson fordom slotts schiffuers Enckia" eli entisen linnankirjuri Henrik Hanssonin leski.
Henrik Hansson "Träfot" kuoli kevällä 1619. Hänet on haudattu Turun Tuomiokirkkoon. 4.4.1619 kahdenkertaisin kellonsoitoin. Hänet lienee haudattu n.k. vanhaan Kankaisten kuoriin. Tästä maininta Bidrag till Åbo Stads Historia V Kyskorådet i Åbo protokoll s.6 Helmikuun 4. 1676:
"Hendrich Hansson skall hava i gambla Cankas choret emellan Cangas gambla graff och een annan graf uti öster när hörne". Tällä tarkoitettanee Tavastin kappelin etukulmausta, jossa sijaitsee Hornin sarkofagi.
Nykyisin Kankaan kappelina tunnetussa kuorissa on Kaarina Maununtyttären massiivinen sarkofagi. Hänen jäännöksensä siirrettin tänne alkuperäisestä paikastaan Tottien hautakammiossa.
Ristesivätkö täällä Henrikin ja Kaarinan tarinat vielä viimeisen kerran...?

Tulevassa blogiartikkelissani kirjoitan Henrikin ja Elisabetin pojan, Martin Stodiuksen tarinaa sekä Elisabetin Kyrö-suvun taustoista.

Linkkejä ja oheislukemistoa:

  • Edeltävät Stodius artikkelini:

  • Kooste Henrik Hanssonia koskeviin arkistodokumenttilinkkeihin:

Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet: , , , , , , ,

perjantai 28. lokakuuta 2016

Tarinaa Stodiuksista: Osa I - sukukronikka totta vai tarua?

Edeltävässä blogitekstissäni Langius-Stodius edettiin 1600-luvun alun Turkuun matkalla isäni puoleisiin sukujuuriin. Tässä selvityksessä jatkan tarinaa turkulaisen porvarin Erkki Henrikinpoika (Erik Henriksson) Stodiuksen (k.1654) sukuhistoriaa käsittelevästä tutkimuksesta.

Mainittakoon, että esittämäni tiedot Stodiusten historiasta perustuvat useiden sukututkijoiden ja historioitsijoiden esiintuomiin aineistoihin ja selvityksiin. Oma osuuteni on ollut kerätä ja koostaa saatavilla olevasta tutkimuksesta yhteenveto tästä esivanhempieni sukuhaarasta. Kunnia siis heille joille se kuuluu; sivun lopussa olen luetteloinut käyttämiäni tietolähteitä ja aihetta tutkineita tahoja sekä muuta aihepiiriin liittyvää oheistietoutta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni heidän sinnikkyydelleen sekä taidoilleen tuoda esiin ja jakaa näitä historian pieniä tiedonsirpaleita.

Tästä palapelistä laatimaani koosteeseen tulee suhtautua asianmukaisin varauksin. Käsiteltävä Stodiuksen sukuhaara kuuluu osana erääseen sukuhistorioitsijoiden vilkkaimpiin ja kiistellyimpiin keskustelunaiheisiin viime vuosina. Kyseessä on Alftan-nimisen suvun historiaa sekä siihen liittyvää Isonkyrön eli Abrahamin kronikkaa koskevat tukimukset ja todenperäisyyden selvittäminen.
Stodiusten ja Alftanien periytymisestä on vuosien saatossa esiintynyt useita teorioita ja perusteluita, joita on sittemmin osin myös kumottu. Pseudo- ja fantasiagenealogiaksikin tutkimuksessa esiintyneitä tulkintoja on värikkäässä keskustelussa nimitetty.

Lähdetäänpä kaikista huojuvista perusteista huolimatta liikkeelle alussa mainitun Erkki Henrikinpoika Stodiuksen oletetusta isän isästä:
Nimeltään hän oli kenties Hans Eriksson. Tästäkin vain kutsumanimi on varmaa poikiensa patronyymin perusteella. Eri vaiheissa on ollut ehdolla myös pari Hans Olofssonia:
Sääksmäen vouti Hans Olofsson ja vaimonsa Malin Henrikintytär Kalmusnäs tai Sjundbyn Malin Henrikintytär ja miehensä Hans Olofsson. Nykytietämyksen mukaan erään virheellisesti tulkitun Turun Tuomiokirkon hautausmerkinnän vuoksi on sitkeästi sovitettu Malin-nimistä naista Erkin isän äidiksi. ("20.3.1588 Henrick Hanssons Moor, kyrkien, alle klockorna, 8 dlr 15 öre")

Edellä mainittu v. 1695 kirjatuista muistiinpanoista peräisin oleva Alftanien suvun Abrahamin kronikka esittää erään Hans Erikssonin, Tämän kerrotaan olleen Ruotsin kuningas Erik XIV:n sihteeri ja vahtimestari Tukholman linnassa. Hän olisi saanut palveluksistaan palkkioksi useita tiloja  m.m. Alftassa, Ruotsin Helsinglannissa sekä Suomessa Sundby. Ljusta ja Gesterby. (Huom! näitä suomalaisia tiloja ei ole kyetty tunnistamaan historillisista dokumenteista).  Lisäksi mainitaan hänen olleen aviossa kuningatar Kaarina Maununtyttären veljen tyttären kanssa (mahd. Sofia nimeltään). Toistaiseksi ei kuitenkaan ole historiallisten dokumenttien valossa kyetty osoittamaan sellaisen sukulaisuuden todenperäisyyttä. Isänsä arveltiin kuuluneen kuninkaan henkivartiokaartiin. Myöskään Hans Erikssonia ei ole pystytty varmuudella identifioimaan Ruotsin historian dokumenteista.

Ote Alftan sukukronikasta, joka esittelee sukuyhteyden Kaarina Maununtyttäreen
http://photos1.blogger.com/blogger/629/2343/1600/alfthan1.jpg

Alftan-kronikkaan voi tustua esim. seuraavista linkeistä:

Hans (Erikssonin) etsintä näyttäisi kuitenkin edelleen jatkuvan historioitsijoiden toimesta. Yhden tutkimuslinjan teemana on suvussa käytettyjen sinettien kuvioaiheet tähti, risti ja kirves. Näiden johdattamana on etsitty sukuyhteyttä Kirves- ja Stiernkors-sukuihin sekä Kaarinan Ispoisiin. Sinettiaihe ei sinänsä osoita sukulaisuutta, mutta voi toimia tutkimusta johdattelevana tietona.
Periytyvät nimeämiskäytännöt olivat tavanomaisia sukujen piirissä. Erik-nimi näyttää kulkeneen useamman tunnetun sukupolven ajan kahdessa eri Stodius ja Alftan jälkeläishaarassa  aina 1780-luvulle asti. Olof nimeä ei sen sijaan esiinny lainkaan. Kutsuttakoon siis esi-isäämme toistaiseksi ainoastaan nimellä Hans Eriksson, jonka voidaan arvioida syntyneen viimeistään 1530-luvulla. Syntymäpaikka voi olla emämaassa Ruotsissa tai itämaalla Suomessa.

1570-luvulta alkaen tunnetaan Turussa vaikuttaneen kronikassa mainitut kolme Hansson-veljestä: Roland, Erik ja Henrik. Heidän syntymäpaikkansa ei ole tiedossa ja aikakin on arvioitu likimääräisesti muista tiedossa olevista ja dokumentoiduista tapahtumista johtaen.

Erik Hansson (s. ennen 1560 - k. 1620 jälk.)

Tunnetaan vuosina 1573-1620. Hallitsi ilmeisesti isän peruja olevaa Alftan tilaa Ruotsin Helsinglannissa. Varalaamanni. Alftan-suvun kantaisä.
Poika Ericus Erici Alftanus, Taivassalon kirkkoherra.

Roland (Rolamb) Hansson (s.ennen 1555 - k. 1611 jälk.)


Roland Hanssonin sinetti
http://www.juhasinivaara.fi/
Toimi Klaus Åkenpoika Tottin voutina 1576-1589, mahdollisesti palvelijana aluksi jo
1569. Seuraavana vuonna mainitaan Kuninkaan kansliakirjurina sekä Turun linnan kirjurina 1589. Räävelin (Tallinnan) linnassa v. 1600. Kuollut naimattomana v. 1611 jälkeen.



Henrik Hansson "Träfot" eli "Puujalka" (s. ennen 1555 - k. 1610)

Henrik Hanssonin sinetti
http://www.juhasinivaara.fi/
Veljensä tavoin Klaus Åkenpoika Tottin palveluksessa 1573, Turun linnan kirjuri 1580-1597.

1. puoliso tod.näk. 1570-luvulla Biretta (s. ennen 1560 - k. 1589) jonka kanssa viisi tuntemattomaksi jäänyttä lasta.
2. puoliso v. 1590 Elisabeth Martintytär Kyrö (s.ennen 1563 - k. 1629 jälk.)
Lapset 2. avioliitosta:
Martinus Henrici Stodius (1590-1676)
Erik Henriksson Stodius (s.jälkeen 1590 - k. 1654)
Jeremias (Hieronymus) Henriksson Stodius (s. jälkeen 1590 - k.1659)

Sukuhistoriamme linkki e.m. sukukronikkaan. Henrikin ja perheensä vaiheista 1500-luvun lopulla Suomen Turussa kirjoitan tarkemmin seuraavaksi julkaistavassa blogitekstissäni.


Linkkejä ja lähteitä:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)