Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuijasota. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuijasota. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. tammikuuta 2017

Friis - Frisius

Vesilahden nimismies 1680-luvulla, Jeremias Martinpoika Steen (s.1646 - s.1697) ja hänen sukunsa olivat tarkasteltavina edellisessä blogiartikkelissa "Steenin tyttäret ja Niemen rustholli". Tarinalle jatkona seurataan tässä artikkelissa Jeremias Steenin vaimon, Maria Johanneksentytär Frisian (s. n. 1654 - k. 1733) esi-isen polkua alkaen Friisien suvun kantaisäksi asettamastani Magnus Friisistä. Hänen jälkipolviaan voi tarkastella myös Geneanetissä.

Sukunimi Friis viittaa Friisinmaana tunnettuun alueeseen nykyisen Hollanin rannikkoalueella. Friisiläisiä kauppiaita asettui Lounais-Suomen rannikkoseudulle 1000-1200-luvuilla. Tästä muistona on edelleen m.m. Kustavin Friisilä, joka sijaitsi vilkkaan kauppalaivareitin varrella. Tuolloin elettiin n.k. Hansaliiton valta-aikaa. Saksan Lyypekistä muodostui Itämeren kauppareittejä hallinnut keskus. Tämän saksalaisen kauppaliiton mahti kenties ajoi friisiläisiä kauppiaita etsimään uusia seutuja toimeentulonsa varmistamiseksi. Heidän mukanaan tuli alueelle myös kulttuurisia vaikutteita m.m. kristinuskon muodossa, joka vielä tuolloin haki jalansijaa kantaväestön keskuudessa.

Magnus Friis (s. n. 1430 - k. n.1498)

Naantalin pormestarina v. 1452 tunnettu Magnus Friis hallitsi vaimonsa Anna Olavintyttären (Anna Olofsdotter) perintötiloja Merimaskun Tanskilaa ja Karviaista.

Annan isä oli Magnusta edeltävä, v. 1443 perustetun Naantalin ensimmäinen pormestari, rälssimies Olavi Juhonpoika (Olof Jönsson). Hän siis omisti aiemmin edellämainitut tilat Merimaskussa ja nautti tiloiltaan verovapauksia (ruots. frälse) varustaen ratsumiehiä kruunun palvelukseen. Hänen periytymisestään on esittänyt arvioita m.m. Tapio Vähäkangas. Olavin isä on mahdollisesti ollut v. 1442 sinettitodistajana tunnettu Jösse Beltare i Danskila af vapen. Olavin sinetissään käyttämä palkkikuvio saattaa viitata Balk-sukuun. Tästä eriävä, Leif Tennaren esittämä hypoteesi johtaa Olavin Sluk-Stryk sukuihin Ahvenanmaalle. Sinettikuvionsa hän olisi periyttänyt äitinsä puoleisesta suvusta. Tämän veli oli Euran Lähteenojan Lars Larsson Finne. Hän esitää myös että Magnus Friisin isä olisi se Nigels Fress, joka osti v. 1455 Tukholman Köpmannagatanilta kivitalon 200 markan hintaan, josta jäi velkaa 100 markkaa.


Magnuksen ja Annan jälkeläisistä tiedetään perinnönjakojen perusteella:
  1. Margareta (s. ennen 1480 - k. n. 1509). Hän oli Naantalin nunnaluostarissa ja sai isänsä kuoltua 1498 n.k. proventiksi 1/4 Merimaskun Tanskilasta. Proventti oli luostarille korvausta asumisesta ja ylläpidosta. Hän kuoli ilmeisesti ruttoepidemiassa v. 1509. Tämän jälkeen veljensä peruutti proventin, jolloin tila palautui kokonaisuudessaan suvulle.
  2. Martinus (Mårten) Frisius (s.ennen 1480 - k. 1549) Kaarlelan eli Kokkolan kirkkoherra 1543. Sai Merimaskun Tanskilan perinnönjaossa, jonka lahjoitti kuningas Kustaa Vaasalle 1546. Vastineeksi sai - ilmeisesti vanhuuden turvaksi - Hämeenkyrön kirkkoherran viran. On epävarmaa toimiko hän lainkaan virassa vai nauttiko ainoastaan viran tulot elatuksekseen.
    Poika Hannu Martinpoika (k. jälkeen 1625) oli ilmeisesti syntynyt avioliiton ulkopuolella. Toimi lainlukijana ja Ala-Satakunnan voutina. Omisti puolet Merimaskun Karviaisesta yhdessä serkkunsa Vilppu Juhonpojan kanssa sekä talon Loimaalla Vuolteen kylässä, joka jäi hänen jälkeensä autioksi vaimon joutuessa kerjuulle.
    Seppo Suvannon Naantalin historia -teoksessa esitetty avioliitto Martinus Frisiuksen ja Isonkylän Jägerhorn -sukuisen Kristina Olofintyttären välillä on oletettavastikin virheellinen ja perustunee sekaannukseen jäljempänä esitellyn, samannimisen veljenpoikansa avioliitosta Raision Tahvion Tanskilan Jägerhorn-sukuisen perijän kanssa.
  3. Juho (Jöns) Friis (s. ennen 1480) sai perinnönjaossa Merimaskun Karviaisen sekä Naantalissa sijainneen kiinteistön. Hänen jälkeensä omaisuus jaettiin poikiensa kesken siten, että Vilppu Juhonpoika sai puolet Karviaisesta ja Naantalin kiinteistö jaettiin Markus Juhonpojan ja Martti Juhonpojan kesken. Karviainen muuttui rälssitilasta verotilaksi ja toista puolta omisti aiemmin mainittu serkkunsa Hannu Martinpoika.
Naantalin kirkko

Martti Juhonpoika (Mårten Jönsson) Friis (s. ennen 1530 - k. ennen 1567)

Naantalilainen porvari, joka tunnetaan tulliluetteloista vuosina 1551-1553. Mainitaan v. 1556-1562 Isokylän rälssitarkastuksessa vastaavan ratsasvelvollisuudesta yhdessä Mårten Olofsson Jägerhornin kanssa. Martti oli nainut tätä ennen saman Jägerhorn af Storby-suvun Kirsti Juhontyttären (Kirstin Jönsdotter) (s. ennen 1530 - k. jälkeen 1580), e.m. Mårten Olofsson Jägerhornin sisaren tyttären.
Tämän avioliiton ja vaimonsa perinnön kautta perhe oli Isokylän puolen säterin omistajia, johon kuului myös Raision Tahvion Tanskila, perheen asuinpaikka n. 1560-1581. Tahvion Kirsti-emäntä on suorittanut kymmenysveron vuonna 1567, joten miehensä on ollut tuolloin jo vainaa. Vuoden 1569 hopeaveroluetteloissa hänet mainitaan yhteensä kuuden luodin painoisten hopeaketjun- ja sormuksen luovuttajana. Tämä irtaimen omaisuuden arvosta peritty kymmenys kerättiin n.k. Älvsborgin lunnaiksi, jolla kruunu lunasti Knäredin rauhassa Tanskalle hävityn Älvsborgin linnan .

Martin ja Kirstin lapsista tunnetaan seuraavat:
  1. Antti (Anders). Vanhempien kuoltua Isonkylän puolikas vaihdettiin Lemun Raukuiseen Antin hallittavaksi.
  2. Pietari (Peder) Friis (s.1560 - k. n. 1600) sai perinnönjaossa Tahvion isännyyden.
  3. Matti (Matts) oli mahdollisesti myös perheen poika.

 Pietari Martinpoika (Peder Mårtensson) Friis (s.1560 - k. ennen 1606)

Omisti äitinsä suvusta periytyneen Raision Tahvion kartanon. Lienee avioitunut n. 1594, jolloin sai vapautuskirjeen kuningas Sigismundilta koskien vaimonsa Anna Pietarintytär (Anna Pedersdotter) Skalmin (s. n. 1570 - k. n. 1600) perintötiloja: Kaarinan Uittamo, Raision Luolala, Ruskon Kylämäki ja Seppälä. Hän oli yhtenä aatelin allekirjoittajana Uppsalan kokouksessa 1593, joka Kaarle-herttuan kutsumana vahvisti luterilaisen uskontunnustuksen ainoaksi ja valtakunnassa hyväksytyksi uskoksi. Toimenpide oli osa tapahtumia, joissa katolinen kuningas Sigismund ja setänsä Kaarle-herttua kannattajineen kävivät valtataistelua Ruotsin hallinnasta.

Suomen käskynhaltijana oli Klaus Fleming, jonka alaisuudessa Pietari Martinpoika Friis toimi Turun linnassa erilaisissa tehtävissä. Fleming vastusti Kaarle-herttuan toimia ja hallitsi Suomea lähes itsevaltiaan ottein tukien kuningas Sigismundia. Hän kutsui Suomen aatelin koolle Turkuun v. 1596, johon kokoukseen myös Pietari Martinpoika Friis osallistui. Tarkoituksena oli vastustaa Kaarle-herttuan valtiopäivillä läpiajamaa päätöstä, jolla kuningas Sigismundin päätökset alistettiin valtaneuvoston hyväksyttäviksi. Suomen aatelisto asettui Flemingin taakse, vaikkakaan ei yksimielisesti.
Näin Fleming ja Suomen aatelisto ajautuivat Kaarle-herttuan kanssa avoimeen kiistaan. Kaarle käytti hyväkseen talonpoikien tyytymättömyyttä vero- ja sotilasrasituksiin ja tuki Nuijasotana tunnettua talonpoikaiskapinaa. Tätä legendaksi muodostunutta, Jaakko Ilkan keulakuvakseen nostamaa kansannousua oli Pohjanmaalla kukistamassa Flemingin joukoissa myös Pietari Friis. Klaus Fleming kuoli yllättäen ollessaan palaamassa Turun linnaan, jonka Kaarle-herttua pian tämän jälkeen piiritti ja kukisti vastarinnan. Pietari Friis jotui Kaarlen vangiksi, mutta armahdettiin ja vapautettiin v. 1599. Kaarle-herttua teloitti n.k. Turun verilöylyssä lukuisia Flemingiä tukeneita aatelisia varoitukseksi ja ojennukseksi, jonka kohtalon Friis onnekseen vältti. Pietari Martinpoika kuoli kuitenkin melko pian tapahtumien jälkeen n. 40-vuotiaana, ennen vuotta 1606.
Näistä tapahtumista olen kirjoittanut myös aiemmassa blogiartikkelissani "Tarinaa Stodiuksista, osa III - kirjurin puujalka", jossa kerotaan Turun linnan kirjuri Henrik Hanssonista samojen tapahtumien pyörteissä.

Anna Pietarintytär Skalmin isälinjaisia esivanhempia kirjataan Kalmin sukuseuran laatimassa sukutaulussa aina 1350-luvun Paraisille Lydeke Skalmiin. Ehkä varhaisin varmemmin tunnettu Annan esi-isä oli aateloitu Rövernäsin herra Lars Skalm (s.n. 1430).

Pietari Martinpojalla ja Anna Pietarintyttärellä oli kaksi tytärtä, jotka perintönään jakoivat perheen omaisuuden.
  1. Elina (s. 1597 - k. 1652). Perintönä Luolala, puolet Uittamosta ja Kylämäki.
  2. Kristiina (s. n. 1599 - k- 1656) Perintönä Tahvio, puolet Uittamosta ja Seppälä. 1. puoliso Thomas Eriksson Skalm (s. n. 1595 - k. 1625) omisti Mynämäen Tokelan sekä Rymättylän Pakinaisten tilat. 2. puoliso Arvid Grabbenskiöld (k.1655).

Arvid Johanneksenpoika Kajala (s.n. 1580 - k. 1637)

Maskun kirkko
(Wikimedia)
Edellä mainittu Elina Pietarintytär Friis avioitui v. 1612. Hänen puolisonsa Arvid Johanneksenpoika Kajala oli ratsumies Brinkkalan Krister Hannunpojan lipustossa ja hallitsi isänsä perintötilaa Maskun Kajalaa sekä äitinsä Naantalin Keitilää äitinsä kuoleman jälkeen vuodesta 1609. Talojen suorittamasta ratsupalvelusta Arvid sai kuningas Kustaa II Adolfilta verovapauden. Avioliiton myötä hänen hallintaansa tulivat Friisin suvun Uittamo, Luolala, Kylämäki ja Seppälä, joista hän myös suoritti ratsupalvelusta saaden Jaakob de la Gardien toimesta myös näihin verovapauden v. 1614. Lisänä tilaomistuksiinsa hän sai vielä lahjoituksena Maskun Kakkaraisen v. 1631. (Mahd. nykyinen Maskun Kajamo?) Arvid Kajala toimi Brita de la Gardien omaisuuden hoitajana ja Lempisaaren kartanon voutina. Hänet on haudattu v. 1637 Maskun kirkkoon, jossa hautapaateensa kirjoitettuna lukee:
"Tässä on haudattuna rehellinen ja arvossa pidetty mies Kajalan Arvi Johanneksenpoika, joka nukkui Herrassa huhtikuun 7. päivänä 1637. Tässä lepään lapsieni kanssa. Tulkoon luokseni myös vaimoni ja ne lapseni, jotka vielä kuolemalta säästyneinä ovat elossa. Itseni, ystäväni ja kaikki muut jätän Jumalan haltuun. Aamen. Aamen."
Arvidin ja Elinan avioliitosta tiedetään seuraavat jälkeläiset, jotka kaikki käyttivät äitinsä suvun nimeä Friis:
  1. Anna (k. 1654), puoliso luutnantti Kustaa Orre (k. 1686) Anna hallitsi peritönä Maskun Kakkaraista 1652-1654. Hän kuoli nuorena ja lapsettomana.
  2. Kristina (k. 1690), puoliso Turun raatimies ja kämnerinotaari Håkan Andersson Prytz (k.1667). Kristina hallitsi perintönä sisarensa jälkeen Maskun Kakkaraista 1655-1690.
  3. Elisabet (k. 1683), puoliso Maskun Kelhoisten ratsutilallinen, kornetti Grels Nilsson (kaatui sodassa Puolassa 1655. Elisabet avioitui uudelleen luutnantti Hannu Tuomaanpoika Starckin (k.1678) kanssa. Jälkipolvia tunnetaan Kellmannus-Fontelius-Fontell nimillä.
  4. Elina (k. 1682), puoliso lainlukija Mikael Eerikinpoika Reuter (Ritter) (k. 1674). Hallitsi isänperintönä Maskun Kajalaa 1652-1682.
  5. Piritta (k. 1694) Ei tiedossa puolisoa tai lapsia. Kuoli Kelhoisissa Maskussa.
  6. Johannes Arvidi Frisius (s. 1613 - k. 1672) kts. tarkemmin alla.
  7. Petter Arvidinpoika Friis (k. 1639) kaatui ratsumiehenä Torsten Stålhandsken joukoissa Saksassa.

 Johannes Arvidi Frisius (s. 1613 - k. 1672)

Frisiuksen lahjoittama
messukasukka
(c) Naantalin seurakunta
Johannes syntyi Naantalissa 3.5.1613, mahdollisesti Keitilässä joka oli isänsä äidin perintönä perheen hallinnassa. Hänet on mainittu 20-vuotiaana opiskelemassa Uppsalan yliopistossa vuonna 1633 nimellä Johannes Frisius Finlandius. Tuolta ajalta on tallessa painettuna hänen v. 1636 pitämänsä puhe sekä kieliopillinen julkaisu v. 1639. Palattuaan Suomeen hän aloitti toimensa Turun Yliopiston notaarina v. 1640. Tämän jälkeen hän on ollut jonkin aikaa Raision-Naantalin apupappina sekä rykmentinsaarnaajana ja -pastorina ja varuskunnan pastorina Riiassa, mahdollisesti jo 1645.
Turun Yliopistosta Johannes valmistui maisteriksi v. 1653 - aikana jolloin toinen sukuhistoriassamme esiintyvä henkilö, Martin Stodius toimi Yliopiston professorina sekä e.m. Raision-Naantalin prebendaseurakunnan kirkkoherrana. Stodius oli myös allekirjoittajana dokumentissa, jolla myönnettiin Frisiukselle sekä perillisilleen hautapaikka Naantalin kirkon kuorissa vastineena kirkolle v. 1667 lahjoitetusta messukasukasta sekä silkkibrokadisesta alttarivaatteesta. Kasukka vietiin isonvihan aikana Ruotsiin suojaan venäläisten sotilaiden ryöstelyltä ja palautettiin sittemin takaisin Naantalin kirkkoon, jossa sitä edelleen säilytetään.
Kansilehti Uppsalassa 1639 painetusta julkaisusta

Johannes Frisius nimitettiin Kangasalan kirkkoherraksi  v.1656 ja lääninrovastiksi v. 1660, josta virasta hänelle myönnettiin palkkioksi n.k. rovastintynnyrit viljaa. Rovastin tehtäviin kuului kiertää tarkastuskierroksilla kahdeksan seurakunnan alueella pitäen rovastinkäräjiä, joissa käsiteltiin m.m. seurakunnan kiistoja ja kurinpitotoimia. Tällaisia tunnetaan m.m. ruovesiläisten ja virtolaisten keskinäisten riitojen sovittelu ja keuruulaisten rikkomuksista asetettu pannajulistus. Rovastikaan ei ollut immuuni käräjöinnille, joka tuntuu olleen useastikin kirkonmiesten "nautintaoikeus". Frisius käräjöi suolatynnyrivelastaan pormestari Josenhausenin kanssa sekä haastoi virtolaisen Timo Kalettoman esivallan vastustamisesta. Kunniaansa varjellen Frisius toimitti tuomiokapituliin valituskirjelmän häntä solvanneesta papista.
respondenttina Mikael Gyldenstolpen
pro gradu julkaisussa Turussa 23.4.1653


Johannes Arvidi Frisiuksen hauta Naantalin kirkossa ( (c) JP Mattjus)
Johannes Frisius osti v. 1660 Karkun Järventaan rusthollin aiempien omistuksiensa jatkoksi. Aluksi Järventaka näyttäisi olleen lampuodin, Klemetti Jaakonpojan hoidossa ja vuodesta 1668 Kustaa Hannunpoika Svarthafralla (k. 1694), jonka tytär avioitui Johannes Frisuksen tyttären pojan Juho Jermiaanpoika Steenin (s.n. 1674 - k. 1760) kanssa. Svarthafra oli isänsä puolelta Kangasalan Tursolasta ja äitinsä puolelta Karkun Kollaniusten sukua, joka on aiemmin blogissa tullut mainituksi artikkelissa "Karkun Stenberg-lukkarien esivanhemmista, osa I". Tuossa artikkelissa Kollaniuksiin päädyttiin äitini puoleisen suvun kautta - nyt siis isälinjaani pitkin. Sittemmin Järventaka siirtyi rovastin pojan, Arvidin hallintaan 1676-1678 ja leskensä Juliana Palmin 1679-1680.

Frisius hoiti Kangasalan kirkkoherran ja rovastin virkaa kuolemaansa asti v. 1672. Hän oli merkittävä ja vaikutusvaltainen hahmo aikakautensa Satakunnassa sekä asemansa että omaisuutensa puolesta. Hän kuoli Pöytyän pappilassa matkalla ollessaan ja haudattiin Naantalin kirkon kuoriin, jossa hautakivensä on edelleen nähtävillä.

Johannes Frisius oli kolmasti avioliitossa, joista kirjaan seuraavat puolisot ja jälkeläiset:

1. puoliso v. 1642, Anna Martintytär Salko (k. 1652) Turun pormestarin Martti Sipinpoika Salkon tytär. Haudattu Turun Tuomiokirkkoon.
Lapset tästä avioliitosta:
  • Arvid Frisius (s.ennen. 1652 - k. n. 1678). Rykmentin pastori.  Karkun Järventaan rusthollin omistaja 1676-1678. Puoliso Juliana Månsdotter Palm (k. 1736) hallitsi Järventakaa leskenä 1679-1680.
  • Sofia (s. ennen 1642 - k. 1674) Puoliso Isokyrön kirkkoherra Israel Eriksson Alftanus (s. n. 1632 - k. 1712). Edellä tässä artikkelissa mainittu Martin Stodius oli Israel Alftanuksen serkku ja kytkeytyy siten aiempaan blogiartikkeliini "Tarinaa Stodiuksista: Osa I - sukukronikka totta vai tarua?"

2. puoliso jälk. 1652 Margareeta Johanneksentytär Wenno (k. 1658), Mynämäen kirkkoherran Johannes Nikolai Wennon (k. 1667) tytär.
Lapset tästä avioliitosta:

  • Johannes Frisius (s. jälk. 1652 - k. jälk. 1678) Gustaf Creutzin rakuunaeskadroonan katselmuskirjuri.
  • Maria Frisia (s. n. 1654 - k. 1733) puoliso n. 1674, Vesilahden nimismies Jeremias Martinpoika Steen (s. n. 1646 - k.1697). Tämä siis artikkelin alussa mainittu aviopari ja linkki Steenin suvusta kertovaan aiempaan artikkeliin "Steenin tyttäret ja Niemen rusthollit"

3. puoliso v. 1659 Katariina Gregoriuksentytär Utter (k. 1694). Pöytyän kirkkoherra Gregorius Utterin tytär.
Lapset tästä avioliitosta:



Friisien sukuun avioliiton kautta liittyvistä, tässä artikkelissa mainittujen sukujen esipolvista (Jägerhorn, Skalm, Kajala, Wenno, Svarthafra) kirjoitan tarkemmin tulevissa artikkeleissa.


Linkkejä ja lähteitä:


Lähettänyt klo 4 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

torstai 10. marraskuuta 2016

Tarinaa Stodiuksista osa III - Kirjurin puujalka

Stodius-suvun tarina jäi edellisessä blogiartikkelissani vaiheeseen, jossa kuningas Juhana III kuoli 17.11.1592 ja Henrik Hansson toimi tämän halinnossa Turun linnan pääkirjurina, aikalaisena todistamassa sivuroolistaan käsin kuningaskunnassa käytyä valtaistuinpeliä.
Kustaa Vaasa oli säätänyt aikanaan kuninkuuden perinnölliseksi. Tässä perimysjärjestyksessä Juhana III:n ja Katariina Jagellonican poika Sigismund oli laillinen valtakunnan seuraava hallitsija. Hänet kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi 1593. Sigismund oli jo aiemmin, vuonna 1587 valittu äitinsä kotimaan, Puolan katolista uskoa tunnustavaksi kuninkaaksi. Nämä seikat aiheuttivat kitkaa Ruotsin aatelistossa, joka luterilaisuuden tultua viralliseksi valtakunnanuskoksi pelkäsi uskonpuhdistuksia ja oman asemansa menettämistä. Sigismundin oli vaikea vakiinnuttaa asemaansa, koska joutui kotimaansa vastustuksen vuoksi hoitamaan hallintoaan Puolasta käsin ja sen vuoksi joutui turvautumaan suuressa määrin isänsä veljen, Kaarle-herttuan johtamaan sijaishallintoon sekä Suomen käskynhaltijaan, Klaus Flemingiin. Valtataistelun jatkuminen kuninkaan, Kaarle-herttuan ja yllhäisaatelin kesken oli väistämätöntä.

Merkintä Turun linnan henkilökuntaluettelosta tilikirjassa 1585
V. 1594 Sigismund asetti Suomen käskynhaltijaksi Klaus Flemingin, joka oli pääosin muista ja varsinkin ruotsalaisista valtaneuvoksista poiketen Sigismundin leirissä. Klaus Fleming oli asemansa ja varakkuutensa vuoksi tuon ajan Suomen mahtavin ja merkittävin vallankäyttäjä. Hänellä oli asevoimien tuki ja kotoinen aatelistommekin taipui hänen valtansa alle. Vuotta myöhemmin 1595 Henrik Hanssonin mainitaan toimineen Klaus Flemingin palvelijana ja kartanonvoutina (Kiuasmaan mukaan) - ilmeisesti linnankirjurin töiden ohessa. Klaus Fleming hallitsi useita kartanoita, m.m. Siuntion Suitiaa.

Klaus Fleming (c Wikimedia)
Fleming oli Venäjää vastaan käytävän sodan ylipäällikkö, jonka toimesta suomalaisiin talonpoikiin kohdistui valtavia rasituksia sotajoukkojen linnaleirityksistä. Loputtomat sotaväen otot sekä osin Flemingin omavaltaiset muonitus- ja majoitusrasitteet johtivat kapinamielialaan. Pohjanmaalaiset talonpojat hakivat tukea Kaarle-herttualta, joka lupasikin tukensa lopettaa Flemingin toimet. Tilanne johti lopulta avoimeen kahakointiin talonpoikien ja Flemingin sotajoukkojen välillä. Syntynyttä kapinaa on sittemmin kutsuttu nimellä Nuijasota. Kouluttamattomat ja puutteellisin asein varustautuneet talonpojat kävivät taisteluun ammattisotilaita vastaan. Sotilasjoukot vangitsivat kapinallisten päällikön, Jaakko Ilkan, joka tuotiin Turun linnan tyrmään 1596. Henrik Hansson toimi edelleen Turun linnan pääkirjurina ja on ollut mitä todennäköisimmin todistamassa tämän legendaksi muodostuneen henkilön vankeutta. Kuten myös pakoa; Jaakko Ilkka nimittäin onnistui pakenemaan vankilastaan palaten johtamaan joukkojaan entistä raivoisammin. Hurja kansan suussa liikkunut tarina kertoo että Jaakko Ilkka olisi karannut vessan istuinaukon kautta. Se aukko jota Turun linnassa esitellään on kyllä liian pieni pohjalaiselle talonpojalle, mutta hänen vankityrmänsä on kuitenkin edelleen siellä nähtävillä. Lopulta 1597 talonpojat jäivät sotajoukon ylivoiman alle ja Jaakko Ilkka muiden kapinajohtajien kanssa teloitettiin sekä heidän kapinansa kukistettiin.
Nuijasotaan tiedetään esi-isistämme osallistuneen Pietari Martinpoika (Peder Mårtensson) Friis (1560- n.1600, Gode-Essbjörn sukuhaaraa), joka taisteli Flemingin joukoissa. Hän joutui Kaarle-herttuan vangiksi ja armahdettiin 1599. Toimi Turun linnassa  ja osallistui Suomen aateliston kokoukseen 1596.

Kuninkaan heikon aseman ja Kaarle-herttuan määrätietoisten, Ruotsin aatelin tuella toteutettujen toimien seurauksena tämän asema vahvistui ja tyytymättömyys Sigismundia kohtaan lisääntyi. Nuijasodan aikaiset tapahtumat kiristivät Flemingin ja Kaarle-herttuan välit yhteenoton partaalle. Kaarle-herttua oli julistautunut valtionhoitajaksi Alborgan valtiopäivien hyväksymänä 1597 ja samalla Klaus Flemingistä tuli kapinallinen vastustaja, joka oli saatava syrjään käytännössä Suomen yksinvaltiaan asemasta.
Klaus Fleming oli palaamassa Nuijasodan loppunäytöksen tapahtumista Pohjanmaalta takaisin Turun linnaan kun hän yllättäen sairastui ja kuoli 13.4.1597. Hänen ruumiinsa tuotiin linnan kappeliin. Sigismund nimitti hänen tilalleen Suomen aatelin esityksestä Venäjän sodassa ansioituneen sotapäällikön Arvid Stålarmin.

Kaarle-herttua sai viimein kaipaamansa luvan käydä toimiin asettaakseen kuriin ja järjestykseen suomalaiset alamaiset. Kaarlen sotajoukot nousivat maihin syyskuussa 1597 aivan Turun linnan muurien tuntumassa ja Stålarm kutsuttiin ulos linnasta neuvotteluihin. Tämä oli kuitenkin ansa, jolla katkaistiin linnan ylipäällikön yhteys linnaa puolustaviin joukkoihinsa. Alkoi linnan piiritys, jonka sisään jäivät Stålarmin vaimo sekä myös kirjurimme Henrik Hansson lukuisten muiden joukossa: Pertteli Iivarinpoika, Daniel Hjort, Klaus Flemingin leski Ebba Fleming ...
Piirityksen jatkuessa ja tykkitulen jyskyessä läheiseltä Tallinmäeltä alkoivat puolustuksen rivit rakoilla ja osa sotilaista karkasi linnasta. Osansa myyräntyöstä teki Daniel Hjort, joka levitti toimillaan Kaarlelle suotuisaa antautumisen mielialaa. Kuten lopulta myös kävikin.
Alftan-sukukronikka kertoo tapahtumista ja Henrik Hanssonista seuraavasti:
"Tallinmäeltä Rautaportin läpi ammuttu tykinkuula repi irti tämän Henric Hanssonin säären. Onnettomuus tapahtui linnan Linnanpihalla, kun herttua Carl valloitti Turun linnan ja koko Suomen. Tämän vamman johdosta hän oli pakotettu antaa kantaa itsensä ulos tuolissa ja luovuttaa hänelle linnan avaimet ja käytti sitten puujalkaa unde filius cognomen obtinebat Stodii."
Miksi sitten Henrik Hansson olisi ollut se, jonka tehtäväksi jäi tämä luovutusseremonia? Linnan käskynhaltijana ja voutina Hordeelin jälkeen vuodesta 1591-92 toiminut Hans Eriksson Brinkkala kenties oli Stålarmin mukana linnan ulkopuolelle jääneissä joukoissa. Hänet vangittiin 30.9.1597 ja vapautui vuotta myöhemmin. Mirkka Lappalainen kuvaa ansiokkaassa teoksessaan "Susimessu, 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa" valtataistelun vaiheita ja kertoo Turun linnan antautumisen yhteydessä seuraavasti:
"Syyskuu kului ja piiritys jatkui. Sade täytti Kaarlen väen kaivamat vallihaudat ja linnasta ammutut tykinlaukaukset muhensivat piirittäjien moraalia. Stålarm ei kuitenkaan saapunut linnaa vapauttamaan, vaan osoitti jälleen merkillistä päättäväisyyden puutetta. Hän purki leirinsä, hajotti sotajoukot eri linnoihin ja lähti itse jostain syystä Viipuriin. Viimeistään tästä kuultuaan Turun linnaa puolustavat sotilaat alkoivat napista. Muurien suojista pakeni jatkuvasti sotilaita, jotka liittyivät Kaarlen joukkoihin. Linnaa komentava Per Söffrinsson oli sotilaiden keskuudessa erittäin epäsuosittu, sillä hänen tiedettiin kahmineen itselleen heidän palkkarahojaan. Mikkelinpäivänä syyskuun lopussa linnan väki pyysi päästä keskustelemaan herttuan kanssa. Neuvottelujen aikana suomalaiset lankesivat samanlaiseen ansaan kuin Kupittaalla. He jättivät hyväuskoisesti linnan etuvarustuksen miehittämättä, jolloin herttua täysin häikäilemättömästi komensi joukkonsa valtaamaan sen. Tämän jälkeen suomalaisten oli pakko antautua. Sotilaat vannoivat uskollisuudenvalan hyökkääjälle. Per Söffrinsson luikki pakoon jonkin salakäytävän kautta ja Kaarle herttua-astui sisään linnaan"

Sukuhistorioitsijat ovat käyneet keskustelua Alftan-kronikan maininnasta, jonka mukaan tämä olisi ollut myös linnan käskynhaltijana. Tämä haiskahtaa kovasti liioittelulta. Ehkä hän vain oli sekavasssa piiritystilanteessa hallintohierarkiassa seuraava toimimaan avainten luovuttajana. Tai kenties hänen rooliaan on kronikassa liioiteltu; todennäköisempää lienee että pääkirjuri oli läsnä vouti Hans Eriksson Brinkkalan seurassa tässä tapahtumassa, jonka jälkeen vouti vangittiin mutta vähäpätöinen kirjuri sai jäädä pyörittämään linnan rutiineja - kunhan vammautunut jalka ensin korvattaisiin puisella.

Eräs Suomen kansallishistorian merkittävimmistä kulttuuriaarteista on Albert Edelfeltin maalaus "Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista". Maalaus pohjautuu Sakari Topeliuksen Maamme kirjan kertomaan:
"Vallattuaan Turun linnan syyskuussa 1597 Kaarle on avauttanut Flemingin arkun linnan kappelissa varmistaakseen tämän kuolleen. Hän vetää vainajaa parrasta ja lausuu ”Jos nyt eläisit, ei pääsi olisi kovin lujassa”, mihin leski Ebba Stenbock vastaa ”Jos minun autuas herravainajani eläisi, ei Teidän armonne olisi koskaan päässyt tänne sisälle.”"
Kaarle herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista
Albert Edelfelt (c Wikimedia)

Näin siis Turun linna alistui Kaarle-herttuan vallan alle. Kaarle joutui kiiruhtamaan takaisin valtakunnan pääkaupunkiin Sigismundin hankkiessa maihinnousua. Turkuun hän jätti pienen sotajoukon pitämään linnaa hallussaan. Suomalaisaateli otti tilanteesta vaarin ja valloitti linnan takaisin sekä jatkoi maihinnousulla Upplantiin tukeakseen Sigismundin joukkoja. Ajoitus meni kuitenkin pieleen; hanke kaatui koska Sigismundin joukot eivät olleet ehtineet vielä paikalle. Tämä hieman nolosti ja ilman taisteluita päättynyt maihinnousu onkin jäänyt historiassa ainoaksi kerraksi kun suomalaiset ovat tehneet hyökkäysoperaation Ruotsin mantereelle.
Kaarle-herttua teki uuden hyökkäyksen Suomeen 1599 ja valloitti takaisin Turun linnan asettaen käskynhaltijaksi Joachim Scheelen sekä linnan päälliköksi William Ruthwenin.

Henrik Hansson kenties ei enää tuolloin ollut linnan kirjurina - hänet on mainittu entiseksi kirjuriksi ensimmäisen piirityksen ja loukkaantumisensa jälkeen v. 1598. Kuten kronikka kertoo, tehtiin Henrik Hanssonille katkenneen raajan tilalle puujalka. Tästä hän sai lisänimen Henrik Hansson Träfot eli Puujalka. Josta hänen lapsensa aikanaan johtivat kenties oppineen Mårtenin aloitteesta sukunimen Stodius. Henrikin ei tiedetä tätä lisänimeä itse käyttäneen.

Kaarle eteni lyöden Sigismundin suomalaiset sotajoukot ja otti haltuunsa myös Viipurin. Turun linnanpäällikkö Mikael Påvelsson Munck sekä Klaus Flemingin pojat Johan ja Olof olivat niiden 20 joukossa jotka Kaarle-herttua teloitutti Turussa rangaistuksena ja esimerkkinä 10.11.1599 (n.k. Turun verilöyly).

Kaarle-herttua aloitti omat järjestelynsä ja selvittelynsä hallinnon uudelleen organisoimiseksi. Henrik Hansson sai kutsun v. 1600 saapua Tukholmaan mukanaan linnan tilit neljän edeltävän vuoden ajalta. Tehtävä lienee normaalisti kuulunut voudin toimenkuvaan, mutta Henrik sai tuurata nyt jo erotettua ja vangittua ollutta voutia Hans Eriksson Brinkkalaa. Tämä tapahtuma on voinut myös harhauttaa sukukronikan kirjannutta Henrikin todellisesta asemasta. Veljensä Roland on ilmeisesti myös joutunut selvitystoimiin. Hänet tavataan v. 1600 Räävelin linnassa (Tallinna) vastaavissa toimissa. Kaarlen puhdistuksiin kuului käydä läpi edellisen hallinnon myöntämiä etuisuuksia ja palkkatiloja jne.
Alftan-kronikka mainitsee:
"Kun Rolamb Hansson sai kuulla mitä veljelle oli tapahtunut ja mitä hän teki, määräsi hän samoin luovuttamaan Räävelin tuomioavaimet herttualle, joka ne aiemmin omisti, annettavaksi kuningas Sigismundille.
Kun herttua Carl oli vallannut maan koko kuningaskunnan kera, antoi hän tutkintakäräjien kulkea koko maassa siitä, että kuinka kukin omisti kuninkaan- ja aateliskartanoita ja omaisuutta; tällöin liitoutuivat nämä kolme veljestä ja myivät kartanonsa jungfru Sigridille, kuningas Ericin tyttärelle, joka sitten piti ne jakamattomana jälkeläistensä hallussa. Mutta Claes Tott myi ne kaikki Ja ne kuuluvat nyt olevan redusoitu (palautettu kruunulle)."
Edellämainittujen omistusten todenperäisyydestä on esitetty arvostelua eikä niihin viittaavaa dokumentaatiota ole kyetty esittämään. Yhtäkaikki tapahtumien valossa ei kronikan tarinaa ole voitu myöskään kiistatta sulkea pois.

Henrik Hanssonin kirjaama kuitti ja sinetti Turun linnan tilikirjassa 6.9.1578
Henrik Hanssonin ura linnan kirjurina lienee päättynyt viimeistään 1601 tuon mainitun Tukholman selvitysmatkan jälkeen. Vuonna 1609 Henrik Hansson on ollut osallisena turkulaisen Jaakko Kyrön perinnönjaon selvityksessä. Kyseessä oletettavasti on Henrikin puolison veli, joka oli huomattavan varakas kauppaporvari. Jälkeensä jääneiden alaikäisten lasten ja omaisuuden hallinta on jaettu kolmen henkilön kesken, joista yksi on Henrik Hansson. Tällä toimella hänestä tuli Martti, Matti ja Olavi Jaakonpoikien edunvalvoja huolehtien heidän perustarpeistaan ja koulutuksestaan. Henrik Hanssonin kuoleman jälkeen Martti Jaakonpoika kävi oikeutta perintösaatavistaan Henrikin kuolinpesää vastaan.

Turun tuomiokirkko (c Wikipedia)
Henrik Hansson asui viimeiset vuotensa Turun kirkkokorttelissa, ainakin vuodesta 1614 kuolemaansa asti v. 1619. Tämän jälkeen omistajaksi mainitaan "Henrik Hansson fordom slotts schiffuers Enckia" eli entisen linnankirjuri Henrik Hanssonin leski.
Henrik Hansson "Träfot" kuoli kevällä 1619. Hänet on haudattu Turun Tuomiokirkkoon. 4.4.1619 kahdenkertaisin kellonsoitoin. Hänet lienee haudattu n.k. vanhaan Kankaisten kuoriin. Tästä maininta Bidrag till Åbo Stads Historia V Kyskorådet i Åbo protokoll s.6 Helmikuun 4. 1676:
"Hendrich Hansson skall hava i gambla Cankas choret emellan Cangas gambla graff och een annan graf uti öster när hörne". Tällä tarkoitettanee Tavastin kappelin etukulmausta, jossa sijaitsee Hornin sarkofagi.
Nykyisin Kankaan kappelina tunnetussa kuorissa on Kaarina Maununtyttären massiivinen sarkofagi. Hänen jäännöksensä siirrettin tänne alkuperäisestä paikastaan Tottien hautakammiossa.
Ristesivätkö täällä Henrikin ja Kaarinan tarinat vielä viimeisen kerran...?

Tulevassa blogiartikkelissani kirjoitan Henrikin ja Elisabetin pojan, Martin Stodiuksen tarinaa sekä Elisabetin Kyrö-suvun taustoista.

Linkkejä ja oheislukemistoa:

  • Edeltävät Stodius artikkelini:

  • Kooste Henrik Hanssonia koskeviin arkistodokumenttilinkkeihin:

Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet: , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)