Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa II (1745- n.1780)

Teiskon Värmälän kylässä Kartanon rusthollia asuttaneen suvun alkuvaiheista kirjoitin edeltävässä blogitekstissäni Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa I (1640-1745). Tarinassa päädyttiin 1740 -luvulle Matti Matinpojan (1681-1749) ja Teiskon Nallista taloon miniäksi tulleen Sofia Jaakontyttären (1680-1759) isännöimään aikakauteen.

Matti Matinpojan ja Sofia Jaakontyttären avioitumisella ja tilan jakamisella on oman perhehistoriani kannalta erityistä merkitystä. Tässä avioparissa yhdistyvät Värmälässä omat ja vaimoni sukuhaarat. Heidän pojistaan Erkistä ja Antista haarautuvat sukulinjat risteävät useasti jaetun Kartanon jälkipolvissa päätyen lopulta yhteisiin lapsiimme. Kun siihen lisätään Sofian vanhemmat Nallissa, saadaan polkujen risteämiin vielä yksi kerrostuma lisää.

Matilla ja Sofialla oli viisi lasta. Erkki Matinpoika (n.1703-1745) esikoispoikana odotteli vuoroaan Värmälän Kartanon isäntäluettelon jatkoksi. Elias Matinpoika (1709-1763) tilanteeseen tyytyen avioitui v. 1736 vesilahtelaisen Katariina Antintytär Mullin (n.1717-1780) kanssa. Heistä tuli sittemmin talollisia Tyrväälle Vähä-Roikkaan. Tytär Pirkko Matintytär (1712-) puolestaan avioitui 1734 Messukylään Takahuhdin Heikkilän Tuomas Matinpojan kanssa. Anna Matintytär (1719-) ja Korpulan Matti Matinpoika avioituivat 1738. Nuorimmainen oli Antti Matinpoika (1722-1803), tuleva Iso-Kartanon isäntä. Oliko perheessä vielä Sofia niminen tytär? SAY 1720-1739 mainitsee Sofian merkinnällä dr (dotter/tytär). 1746-47 löydämme SAY:n kirjoista myös Sofia -piian. Talon täysi-ikäisiä tyttäriä saatettiin tituleerata myös piioiksi. Tytär merkintä saattoi myös tarkoittaa miniää. Siten tämä tytär-Sofia voisi myös tarkoittaa esikoispojan Erkki Matinpojan puolisoa Sofia Mikontytärtä (1709-1773). Heidän avioitumisensa ajankohdasta ei ole löytynyt merkintää mutta ensimmäinen lapsi syntyi tammikuussa 1725 Värmälässä. Ehkä todennäköisempää on se, että Matilla ja Sofialla ei kuitenkaan ollut Sofia nimistä tytärtä.

Esikoinen Erkki Matinpoika oli siis avioitunut todennäköisesti viimeistään 1724. Vaimonsa Sofia Mikontyttären kotipaikasta ei ole varmuutta. Teiskon Korpulasta sitä voisi etsiä. Korpulassa esiintyy Mikko jolle on syntynyt tyttäriä 1698 ja 1699. SAY mainitsee v 1712 Korpulassa Sofia-nimisen piian. Talojen välillä on ollut muitakin naimakauppoja: Erkin sisar Anna Matintytär sekä poika Juho Erkinpoika (1731-1787).
Erkin ja Sofian lapsikatras ehti kasvaa seitsenpäiseksi kunnes Erkki yllättäen kuoli 42 vuotiaana helmikuussa 1745. Kartanon isännyyden käytännön hoito oli varmaan jo aiemmin siirtynyt Erkille ja Sofialle odottaen asian virallista täytäntöönpanoa. Vanha isäntä Matti kävi jo seitsemättäkymmentä. Erkin kuolema asetti suunnitelmat tilan periytymisestä uuteen asentoon. Erkin perillisissä oli yksi miespuolinen, Juho Erkinpoika. Hän oli tuolloin vielä ala-ikäinen. Ainoa täysi-ikäiseksi ehtinyt oli esikoistytär Maria Erkintytär (1725-). Hän oli jo ehtinyt avioitumaan v 1744 Teiskon Toijalaan. Muut Erkin tyttäret avioituivat vuorollaan Teiskolaisiin taloihin: Pänkälään, Paksulaan, Korpulaan, Kulkkilaan.

Vuonna 1746 tehdyillä naimakaupoilla järjesteltiin Värmälän Kartanon hallintaa varmistaen suvun omistuksen jatkuvuus. Erkin veli Antti Matinpoika avioitui maaliskuussa Teiskon Savonkylän Vanhatalon edesmenneen isännän Jaakko Tuomaanpojan (n.1673-1744) ja Saara Heikintyttären (1685-1765) esikoisen, Saara Jaakontyttären (1724-1760) kanssa. Pari kuukautta aiemmin oli Erkin leski, Sofia Mikontytär avioitunut uudelleen. Puoliso oli Teiskon Kulkkilasta Juho Olavinpoika (1716-1793).
Päädyttiin Kartanon jakamiseen: emätilaa jäivät nyt isännöimään Erkin leski Sofia Mikontytär uuden puolisonsa kanssa. Kartanosta erotettiin osa Erkki-vainaan nuorimman veljen, Antti Matinpojan ja Saara Heikintyttären isännöitäväksi. Uuden erotetun tilanosan nimeksi tuli Iso-Kartano, näköetäisyydellä emätilasta, jota alettiin kutsua nimellä Vähä-Kartano. Vanha isäntä Matti Matinpoika saattoi nyt huokaista ja siirtyä rauhallisin mielin lepoon Teiskon kirkkomaahan kolme vuotta myöhemmin 68-vuotiaana.

Juho Olavinpoika oli Kulkkilan Olavi Eskonpojan (1682-) poika. Hänen sisarpuolensa Maria Olavintytär (1724-1786) avioitui Teiskon Ala-Nallin emännäksi ja hänen jälkipolvensa kohtaavat Värmälän Niemi-Kartanon sukuhaarassa Juho Mäenpään (1873-1952) avioituessa Hilda Maria Liimolan (1880-1956)  kanssa v 1903; vaimoni isänpuoleista Mäenpään sukua Teiskon Vattulan Massilassa.
Pirkkalan ja Messukylän talvikäräjillä 25.3.1751 rusthollari Juho Olavinpoika lunasti perintöosuuksia vanhan isännän perikunnan sisaruksilta: Elias Matinpojalle 234 kuparitaaleria, Maria Matintyttärelle 142 kuparitaaleria ja Anna Matintyttärelle 124 kuparitaaleria. (http://www.karisalmi.fi/pauhari.htm)
Juho Olavinpojan veljenpoika Mikko Simonpoika Kulkkila (1739-) avioitui v. 1762 Riitta Erkintyttären kanssa - joka siis oli Juhon puolison, Kartanon emännän edellisestä liitosta. Näin Kulkkilan ja Värmälän väliset siteet saivat uuden vahvistuksen.

Juho Olavinpoika oli Vähä-Kartanon isäntänä 1746-1770. Pidän Arajärven historiateoksen isäntäluetteloa tältä osin virheellisenä, jonka mukaan tämän isännyys olisi jatkunut vuoteen 1779. Rippikirjoja tarkasteltaessa, voidaan todeta että jaksolla 1765-66 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7328432) on Juho Olavinpoika vielä merkitty isännäksi. Sen sijaan jakso 1771-1776 antaa isännäksi poikapuolen, Juho Erkinpojan (1731-1787)  (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7328553).  Häntä ei ole mainittu Arajärven isäntäluettelossa lainkaan. Toinen virheellinen tieto on mielestäni Juho Olavinpojan toisen vaimon nimi. Vanha emäntä Sofia Mikontytär kuoli 28.2.1773 jonka jälkeen Juho Olavinpoika avioitui uudelleen 5.12.1773 Maria Simontyttären kanssa Messukylän Palon Hempurasta. (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t9959861). Arajärven esittämä Valpuri onkin heidän 1775 syntynyt tyttärensä. Kirjaus rippikirjassa on kovin sekava ja ymmärrettävästi aiheuttaa virhetulkintaa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7328553).

Vähä-Kartanon rippikirjasta 1784 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7328789)

Vähä-Kartanon Juho Erkinpojan ja tämän v 1751 Teiskon Korpulasta vihityn vaimon, Vappu Matintyttären  (1728-1805) lapsista Anna Juhontytär (1758-1846) avioitui Ylöjärvelle Pengonpohjan Tyrkköön. Tuolloin Teisko ulottui Näsijärven länsipuolelle ja käytännössä Korpula ja Tyrkkö olivat lähes naapureita; Ylöjärven ja Länsi-Teiskon raja kulki tilojen välimaastossa. Anna Juhontyttären sukulinja jatkui edelleen Ylöjärven Hempuraan ja siitä edelleen äidinisäni kotitaloon Pinomäkeen. Tyrkköä on käsitelty blogissani aiemmin seuraavissa teksteissä:

• "Siikemmäks!" sano Hempura pirua
• Kalle Jaakonpoika Syväojan l. Koiviston esivanhemmista
• Esivanhempainkatoa ja asutushistoriaa

Matti Juhonpoika (1759-1804) jatkoi Vähä-Kartanon isännyyttä isänsä jälkeen. Aivan tarkkaa tietoa isännyyden siirron ajankohdasta on vaikea määrittää. SAY asettaa Matin isännäksi jo v. 1780, kun taas rippikirjoissa vaihdos näkyy vasta jaksolla 1784-1791, jolloin isä Juho Erkinpoika kuolee v. 1786. Arajärvi asettaa Matin isäntäluettelossa vuosiin 1780-88. Jättäen siis mainitsematta tämän isän Juho Erkinpojan isännyyden. Juho Erkinpojan isäpuoli Juho Olavinpoika vaimonsa Maria Simontyttären kanssa asuttavat myös edelleen Vähä-Kartanoa. Matti Juhonpoika avioitui Messukylän Viialan talon tyttären, Leena Mikontyttären (1758-1826) kanssa v. 1782. Heidän jälkipolviaan seuraten päädytään uudelleen vaimoni isänpuoleiseen, aiemmin mainittuun Mäenpään sukuun Teiskon Vattulan Massilaan.

Margareetta Juhontytär (1756-1784) oli kolmas ja vanhin Juhon Erkinpojan ja Vappu Matintyttären aikuiseksi eläneistä lapsista. Hän avioitui Teiskon pitäjänräätälin Matti Juhonpojan kanssa v. 1779. Heidän poikansa oli Matias Grönberg, joka toimi pappina mm Messukylässä. Tästä sukuhaarasta voi lukea lisää Marjatta Valliuksen sivustolta http://personal.inet.fi/koti/vallius/sukutaulut.htm.

Iso-Kartanossa Antti Matinpoika ja Saara Jaakontytär olivat saaneet viisi tytärtä joista kolme kuoli lapsina. Kuudes lapsi koitui äidin kuolemaksi. Matti-poika syntyi ennenaikaisesti 7.8.1760, hätäkastettiin ja kuoli vielä samana päivänä. Kuten myös äitinsä Saara Jaakontytär. Heidät haudattiin yhdessä 10.8.1760.

Saara Jaakontytär Värmälän ja poikansa Matin kuolinmerkintä. Teiskon srk: arkisto/Digitaaliarkisto
 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7332106)

Antti Matinpoika toi taloon uuden emännän ja kolmelle pienelle tyttärelleen äitipuolen Teiskon Kuorannasta. Hänet vihittiin säädyllisen suruajan jälkeen Anna Jaakontyttären (1721-1780) kanssa 8.3.1761. Onnettomasti heidän ainoat lapsensa, Vappu ja Anna kuolivat molemmat v 1763.
Kun Antti Mikonpoika hautasi toisenkin vaimonsa v. 1780 oli Iso-Kartanon isäntä edelleen 58 vuotiaana miespuolista perillistä vailla.

Olipa Antilla kuitenkin pari tytärtä joiden myötä oli mahdollista saada vävyisäntä tilanhoitoa jatkamaan. Heistä vanhempi, Maria Antintytär (1751-1824) vietti Juhannushäitä v. 1767 Simo Erkinpojan (1744-1831) kanssa. Vihkimerkinnässä mainittiin "Unga tilkommande hälften Rusth. Simon Erickss" Siten isännyyden siirto Simolle ja Marialle oli sovittu jo naimakaupasta neuvoteltaessa. Simo Erkinpoika oli kotoisin Sahalahdesta Isolahden Yliseltä. Varsin poikkeuksellinen naimakauppa: yleensä oli Värmälään tapana naida korkeintaan Messukylästä tai Ylöjärven Pengonpohjasta.

Nuorempi Antin tyttäristä, Marketta Antintytär (1754-), avioitui Matti Juhonpojan kanssa 1774. Matti oli mahdollisesti syntyjään Teiskon Vattulan Alaselta ja lienee ollut renkinä Iso-Kartanossa jo 1771. Pariskunta asui jonkin aikaa Värmälän Järvenpään torpassa ja ovat ilmeisesti muuttaneet toisaalle v. 1778 jälkeen. Marketan syntymätiedoissa nimeksi on kirjattu virheellisesti Walborg.

Värmälässä vaikutti samoihin aikoihin toinenkin Antti Matinpoika Teriniemen torpassa. Hänen lapsiaan on eräissä sukuselvityksissä virheellisesti kirjattu rusthollari-Antin lapsiksi.
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t135556
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t135670

Antti Matinpoika avioitui vielä kolmannenkin kerran. Lieneekö tottumusta, kun tämäkin vaimo oli Anna Jaakontytär. Seikka joka on sukuselvityksissä aiheuttanut sekaannusta. Tarkemmin ottaen hän oli nimeltään Anna Maria, Saarlahden Jaakko Tuomaanpojan (1711-1784) ja Maria Mikontyttären (1713-1758) tytär. Anna Maria Jaakontytär (1745-1802) ja Antti Matinpoika vihittiin 15.7.1781. He saivat kaksi tytärtä. Heta Antintytär (1782-1854) asui Värmälän sotilastorpassa Tolvilassa ensin ratsumies Henrik Hastin (1782-n.1808) vaimona  ja sittemmin leskenä. Avioitui myöhemmin v. 1813 Martti Juhonpojan (s. 1791 Messukylässä) kanssa asettuen torppareiksi Värmälän Koluun. Helena Antintytär (1786-1836) eli elämänsä vanhana piikana Vähä-Kartanossa.
Antti saatteli hautaan kolmannenkin vaimonsa v. 1801 ennen kuolemaansa Vähä-Kartanon 81-vuotiaana vanhana isäntänä  v 1803.

Vähä-Kartanon ja Iso-Kartanon isännyyksiä jaettiin vielä uudelleen ja naimakauppoja järjestettiin. Tarkkaavainen lukija saattoi saada siitä jo vihjeen edellä olevan kappaleen viimeisessä lauseessa. Jos ei vielä selvinnyt niin Värmälän Kartano- sukujen tarina jatkuu seuraavassa blogitekstissäni 1700- luvun loppuvuosista eteenpäin. Jospa se siitä avautuu...

Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa III (n. 1780-1892)

Esivanhempainkatoa ja asutushistoriaa

Katosiko esi-isäsi, hävisikö sukusi? Sekosiko sukusi kun koko suku nai? Kuulostaa ihan lapsena höpötetyltä vale-Japanilta...

Esivanhemmat saattavat jäädä kadoksiin myös muista syistä kuin dokumenttien puutteesta tai todellakin fyysisestä katoamisesta esim sotien aikoina. Puhumattakaan tuntemattomiksi jääneistä isistä. Sukututkimuksessa käytetään termiä esivanhempainkato silloin kun sukuhaarat periytyvät yhteisistä esivanhemmista. Olen viitannut tähän ilmiöön aiemmassa blogissani "Siikemmäks sano Hempura pirua". Siinä tuotiin esiin Ylöjärven Pengonpohjassa Hempuran taloa isännöineestä parista joiden kahdesta lapsesta johtava jälkipolvien ketju yhdistyy kohdallani. Olen siis heidän jälkeläisensä sekä äitini että isäni puolelta - siis ns tupla-Hempura. Näin ollen isäni ja äitini ovat keskenään neljänsiä serkkuja. Tai jos toisin halutaan ilmaista, olen itseni viides serkku. Edelleen tästä seuraa että isäni puoleiset puolisisarukseni ovat samalla myös viidensiä serkkujani. Sekosiko siis sukuni? Alkaa kuulosta aivan Ankkalinnalaisten sukupuulta?

Tämä Hempuralaisten sukujen risteämä oli ensimmäinen ja lähin sukututkimuksemme historiassa havaittu, ajoittuen minusta lukien seitsemän sukupolven taakse 1700- luvun puoliväliin. Joten aivan lähisukulaisista ei ole kyse. Laki on säädellyt eri tavoin lähisukulaisten avioliittoja. Nykyisin serkusten välinen avioliitto on mahdollinen. Näin ei ollut 1700- luvun Ruotsin valtakunnassa:

 "Ruotsin valtakunnan Vuoden 1734 lain Naimiskaaren säännös määritteli, että serkkujen avioituminen vaati kuninkaan luvan. "Orpanat ei mahda otta toinen toistans awioxi, ellei Cuningas sijhen lupaa anna."" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Serkku)

Tämä rajoite purettiin v. 1872 Venäjän Keisarin asetuksella. Lähisukulaisten avioitumisen rajoittaminen perustuu paljolti perinnöllisyysseikkoihin. Esim. serkkujen välisissä avioliitoissa em Wikpedian artikkelin mukaan epämudostumien riski perillisillä on n 4,5-6 %:lla kun se normaalisti on luokkaa 3%.

Sukututkimuksemme edistyessä törmäsin tähän ilmiöön yhä useammin. Kävi mm. ilmi että vanhempani eivät olleet paitsi neljänsiä serkkuja, he olivat myös kuudensia serkkuja. Lisäksi isäni on kahdesti äidin isäni ja kerran äidin äitini kuudes serkku!
Ja edelleen: vaimoni ja minä olemme sekä kuudensia että seitsemänsiä serkuksia. Jonka lisäksi appeni on kolmasti kuudes serkkuni!
Mitenkäs tämä on mahdollista? Johtuu siitä että näin monen sukupolven kuluessa jälkeläisten ketju epätahdistuu; sisarussarjan esikoisen ja kuopuksen välinen ikäero saattaa olla jopa 20 vuotta, joka voi toistua ja kertautua seuraavissa polvissa.
Tämä ilmiö toistuu mm. isäni vanhempien kohdalla siten että Anders on vaimonsa Olgan isoäidin kolmastoista serkku. Jonka lisäksi myös vaimonsa sekä 7. että 8. serkku.
Jatketaan kun kerran alkuun päästiin. (jos puuduttaa tai menee pää sekaisin niin loikkaa muutama kymmennen riviä eteenpäin.):

• Äitini vanhemmat Frans ja Rauha ovat kahdesti 5. serkkuja sekä kerran 6. serkkuja.
• Vaimoni isän vanhemmat Eino ja Inga ovat keskenään 5. serkkuja
• Vaimoni isän isä, Eino on isäni isän Andersin 6., 7. ja 8. serkku ja sen lisäksi Andersin äidin Matildan 6.serkku
• Samainen Eino on kolmasti äitini isän Fransin 6. serkku. Toisaalta Frans myös on Einon äidin isän 5. serkku
• Em. Eino on lisäksi myös äidin äitini Rauhan (em Fransin vaimo) 4. ja 7. serkku. Kuten myös Rauhan äidin 6. serkku.
• Isäni isä Anders ja äitini isä Frans ovat 9. serkkuja.
• Em. Anders on äitini äidin Rauhan 5. serkku.
• Isäni äiti Olga ja äitini isä Frans ovat 3. serkkuja.
• Em. Olga ja äidin äitini Rauha taasen 7. serkkuja.
• Em. Olga ja vaimoni isän isä, aiemmin mainittu Eino ovat keskenään sekä 5. että 6. serkkuja.

Olikohan siinä kaikki? No ei, mutta ainakin siitä saa käsityksen että siitä on vaikea saada käsitystä. Tämä siis vain minun ja vaimoni vanhempien ja isovanhempien tasolla. Näitä risteämiä esiintyy lastemme sukupuussa tämän hetkisen tiedon mukaan 47 kertaa aiheuttaen esivanhempainkatoa. Olen erinomaisen huono matemaatikko, mutta koetan hahmottaa esivanhempien lukumäärää:

Esivanhempien lukumäärä kasvaa sarjassa 2,4,8,16,32... jne edettäessä sukupolvissa taaksepäin. Edettäessä lapsistani kahdeksan sukupolvea aiemmin mainittuihin Hempuran esivanhempiin, on esivanhempien teoreettinen lukumäärä 128. Edelleen edettässä 15. sukupolveen n. 1500- luvun puoliväliin, määrä on jo 16384. Tuota kauemmaksi talonpoikaisia sukuja on erittäin vaikea ellei mahdotonta päästä johtuen siitä että dokumentointia ei säännönmukaisesti harjoitettu.

Jos oletettaisiin että olisimme esi-isinemme asustaneet ainoastaan tämän nykyisen Pirkanmaan alueella (ent. Ylä-Satakuntaa, jossa valtaosa tiedossa olevista esivanhemmistamme on asunut) olisi teoreettisesti joka toinen 1550-luvun Ylä-Satakuntalainen esivanhempamme.  Asukkaita kun on alueella arveltu olleen  n. 26 000 - 30 000 henkeä. Onneksi asia ei käytännössä nyt aivan näin kuitenkaan ole, mutta teoretisointi ehkä konkretisoi aihetta.

Aiempi serkkupolvien laskenta jo antoi osviittaa siitä että esivanhempainkato "tiivistyi" 10.-13. sukupolviin laskien lapsistamme taaksepäin. Ajankohtana tarkoittaa 1600- luvun alusta 1700- luvun puoliväliin - noin karkeasti ottaen. Näissä sukupolvissa on kaikkiaan 35 esivanhempainkatoa aiheuttavaa risteymää kun niitä kaikkiaan on 47 kappaletta sukupolvien 8-21 aikana. Entisenä matikan ehtolaisena laskin että esivanhempainkadon menetys tuon huipun seurauksena on luokkaa 400 esivanhempaa.

Vähentää se ainakin sukutututkijan taakkaa kun sukuhaaroja karsiutuu. Mikä sitten on merkitys perimän suhteen onkin kimurantti juttu. Luonnollisesti esivanhempia on silti tullut geenistöä rikastuttamaan muilta alueilta - Pohjanmaalta, Keski-Suomesta ja Varsinais-Suomesta noin pääsääntöisesti. Muutama polku johtaa nykyisten valtakunnanrajojen ulkopuolelle. Asiaa tällä foorumilla tarkemmin avaamatta voin kuitenkin kertoa että tiedän kantavani perinnöllistä ja harvinaista geenivirhettä. Sukututkimuksen perusteella voin melkoisella varmuudella osoittaa miltä suunnalta se on peräisin.

Mitkä sitten ovat tämän esivanhempainkadon ilmiön syntyyn taustalla vaikuttavia seikkoja? Avasin aiheesta keskustelun sukuharrastajien Facebook ryhmässä saadakseni muiden kokemuksia aiheesta ja käsitystä missä laajuudessa tähän on törmätty muissa sukututkimuksissa. Avaus saikin aikaan kiitettävässä määrin keskustelua. Tiedostaen epätieteellisen menetelmäni olen kuitenkin taipuvainen teoretisoimaan ilmiöstä seuraavanlaisen ajatuksenkulun:

Ilmiötä havaitaan 1600-1700 luvuilla asutushistoriallisesti Ylä-Satakunnan tyyppisillä alueilla, joidenka erämaita alettiin asuttaa 1500- luvun puolivälistä alkaen. (Em aluetta pääosin Ala-Satakunnan, Hämeen, Varsinais-Suomen suunnilta sekä osin Savon ja  Keski-Suomen suunnilta). Asutuksen leviämisen alkuvaiheessa tilat olivat harvassa pitkien etäisyyksien päässä toisistaan. Huonojen kulkuyhteyksien vuoksi yhteydenpito muihin taloihin oli harvassa. Uusien perheiden muodostuessa asumukset pystytettiin samoille seuduille, usein emätilasta jaetuille alueille. Tavan mukaan talon vanhin poika oli ensisijaisesti jatkamassa tilanpitoa. Tyttäret pyrittiin naittamaan suvun etua valvoen tunnetuille ja hyväksi havaituille suvuille. Tilat ja omaisuus ehkä pyrittiin pitämään ns suvussa. Ajan myötä tämä synnytti seuraavien 100-200 vuoden kuluessa "sukuryhmittymiä" jotka olivat toistensa kanssa tiiviimmin yhteyksissä ja kanssakäymisissä mukaan lukien naimakaupat. Ryhmäytymiseen ja naimakauppoihin vaikuttivat lisäksi pitäjäyhteisön talonpoikien väliset arvostus- ja statusasetelmat. Tilattoman väestön osalta liikkuvuus ja vaihtelu lienee ollut monipuolisempaa piikojen, renkien ja itsellisten vaihtaessa herkemmin maisemaa. Sama lienee koskenut käsityöläisiä. Suurtilalliset ja harvalukuiset virkamies-, rälssi- ja pappissäädyt lienevät avioituneet suuressa määrin omissa piireissään ja keskenään. Näitä säätyjä Ylä-Satakunnan  perämetsissä ei noilla vuosisadoilla juurikaan nähty. Väestö oli lähes yksinomaa tilallisia talonpoikia sekä jossain määrin heidän palkollisiaan.

Ylä-Satakunnan väestö kasvoi toki jatkuvasti syntyvyyden ja alueelle muuton myötä. Varsinainen suuri muutos tapahtui kuitenkin vasta 1800 -luvun puolella kaupungistumisen ja teollistumisen myötä jolloin erämaiden jälkipolvien elämänpiiri laajeni. Samalla liikenneyhteydet paranivat helpottaen näin kanssakäymistä muuallekin kuin oman pitäjän asujaimiston keskuuteen. Elintason ja olosuhteiden kohentuessa väestömäärä, eli tarjonta kasvoi voimakkaasti.

Seuraavia karttakuvia tutkimalla voi havaita asutuksen leviämistä Ylä-Satakunnan alueelle 1650-1867 välisellä aikajaksolla. Kartoissa rengastetut alueet kuvaavat asuinalueita joilla erityisesti esiintyy esipolvien risteymiä. (Kuvaa klikkaamalla saat kartan avautumaan suuremmassa koossa)

Suvun Ylä-Satakuntalaista asutusaluetta 1650

Suvun Ylä-Satakuntalaista asutusaluetta 1867

Mainitsemassani Facebook-keskustelussa tuli samantyyppinen ilmiö esiin mm Karjalan kannaksen kylien asutushistoriassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Eräs etäinen sukulaiseni Teiskon Värmälän kautta mainitsi jonkun todenneen että kaikki teiskolaiset ovat sukua keskenään. Ei nyt ehkä kirjaimellisesti otettavissa mutta lienee siinä totuuden perääkin. Uskoisin samanlaista ilmiötä esiintyneen myös vanhemmilla asutusalueilla Suomessa. Siellä tapahtumat ajoittuvat aiempiin vuosisatoihin joista ei ole dokumentaatiota olemassa. Myöhemmin väestötiheys ja liikkuvuus aiheuttivat sen että ilmiötä ei enää syntynyt ja tämä jonkinasteinen sisäsiittoisuus purkautui muutamassa sukupolvessa.

Lapsieni sukupuuta tarkastellessa on havaittavissa muutama Ylä-Satakuntalainen pitäjä ja suku joiden voidaan katsoa olevan esi-isiämme "isolla eellä":

• Kurun Riuttaskorven Suutari ja Luomajärvi
• Ruoveden Muroleen Tokonen
• Teiskon Kiimajoen Nalli
• Teiskon Värmälän Vähä-Kartano ja Iso-Kartano
• Ylöjärven Mutalan Simola

Silmiinpistävin "Aatami ja Eeva -pariskuntamme" on Teiskon Nallia 1669-1704 isännöineet Jaakko Pertunpoika ja Kaisa Nuutintytär. Tästä linkistä avautuu Genenetissa heidän jälkipolvensa lista. Jos kuulut sukuun, niin tarkista montako kertaa löydät nimesi tästä listasta johtuen esipolvien moninkertaisista risteymistä. Omani löytyy kuusi kertaa!

Ylä-Satakuntalaisia esipolvien risteämiä sukupuussamme

Pitäjä	Talo
Ikaalinen	Ollikkala
Kuru	Luomajärvi
Kuru	Mäkelä
Kuru	Pusu
Kuru	Suutarila
Messukylä	Viiala
Ruovesi	Kekkonen
Ruovesi	Kovettu
Ruovesi	Rikala
Ruovesi	Tokonen
Teisko	Jutila
Teisko	Kulkkila
Teisko	Nalli
Teisko	Rikala
Teisko	Runsas
Teisko	Toijala
Teisko	Uskali
Teisko	Vattula
Teisko	Värmälä Iso-Kartano
Teisko	Värmälä Vähä-Kartano
Virrat	Raski
Ylöjärvi	Hempura
Ylöjärvi	Huhkaja
Ylöjärvi	Kaihari Ylinen
Ylöjärvi	Lörpys
Ylöjärvi	Simola
Ylöjärvi	Tyrkkö
Ylöjärvi	Äijälä
Ähtäri	Lipponen
Ähtäri	Moksu

Avioitumisen tavoista menneiden polvien aikaan voit lukaista artikkelista Naimisiin ennen wanhaan
Asutushistoriaa esim seuraavilta sivustoilta:

• http://www.ruovesi.fi/ruovesi-info/historia/
• http://www.teisko.fi/kylassa.htm
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Suur-Pirkkala
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkanmaan_maakunta
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Yl%C3%A4-Satakunta
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_asutushistoria
• http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomalaisten_uudet_juuret

Ja loppukevennyksenä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aku_Ankan_sukupuu

"Siikemmäks!" sano Hempura pirua

Ylöjärven Pengonpohjassa maakirjat tuntevat 1560-luvulta alkaen Hempura nimisen uudistilan jossa isännöi Markku Heikinpoika. Tila lienee saanut alkunsa jo joitakin vuosikymmeniä aiemmin. Pengonpohjassa sijaitsi v. 1552 Tammerkosken kartanon isännän, nimismies Juho Olavinpoika Vainisen omistuksessa ollut ulkopalsta. Kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä asutuksen leviämistä ja siten verotulojaen kasvua tuli edistää asumattomien erämaa-alueiden käyttönotolla. Omistajia painostettiin omistusoikeuden siirtymisellä kruunun haltuun mikäli maille ei synny asutusta.
Todennäköisesti tämän seurauksena Tammerkosken Heikki Olavinpoika määrättiin asuttamaan Pengonpohjaa. Heikin arvellaan olleen Juho Vainisen veli. Siten Heikki Olavinpoika olisi Hempuran ensimmäinen asukki. Tähän liittynee myös Hempuran nimen syntyhistoria: nimi on kansan kielessä väännetty muoto Heikki-nimestä. Hempuran nimi esiintyy myös Aitolahdessa ( 1553, 1557 ) Heikki Hempura, Hendrich Hemburaijnen, Hembura. Onhan niitä Näsijärven rantoja toki "asutettu" ennen Hempuran uudistilaakin, koskapa v. 1971 ns. Muorinmoision alueelta löydettiin merkkejä kivikautisesta asuinpaikasta. Niin pitkälle ei kuitenkaan arvaa sukupuuta piirtää.

Ote Ylä-Satakunnan kartasta v.1650. Pengonpohja vasemmalla, oikealla Teisko. Keskellä Näsijärvi.
http://koti.kapsi.fi/timomeriluoto

Ensimmäinen tunnettu sukuhaaramme esi-isä Hempuran isäntien joukossa oli Martti Markunpoika, joka oli isäntänä 1670-1696. Tätä ennen tilaa isännöi Martin veli Heikki Markunpoika vuodesta 1664 kuolemaansa asti vuoteen 1669. Ei ole tiedossa kuka ja mistä oli heidän isänsä Markku. Hempura näyttää olleen autiona v:sta 1661 heitä edeltäneen isännän Erkki Yrjönpojan jäljiltä. Sukuyhteydestä näihin edeltäviin isäntiin ei ole näyttöä.

Martti Markunpojan ja vaimonsa Liisa Jaakontyttären isännyys osui ankariin katovuosiin ja nälänhätään, ajanjaksoon johon viitataan useasti nimellä "Suuret kuolonvuodet". Hakusanalla löytääkin Internetistä ajankuvausta näistä koettelemuksista. Lainaan seuraavassa kappaleessa teosta "Vanhan Pirkkalan Historia" s.264 vuosilta 1696-1697, jolloin Martti Markunpoika kuoli. Tuolta ajalta ei kuolinsyitä ole tiedossa, joten arvattavaksi jää mikä hänen kohtalonsa viimein oli. Martin ikää tai syntymävuotta emme tiedä, mutta hyvänmatkaa keski-ikäinen kuitenkin tuolloin oli koska v. 1697 Suomen asutuksen yleisluettelon mukaan Hempurassa asustivat Martin ja Liisan pojat vaimoineen: Pekka, Juho, Sipi ja Matti. Martti Markunpojan vaimo Liisa Jaakontytär oli ilmeisesti kuollut jo v. 1694.

"Vuosikymmeniä kestänyt väkiluvun nousu katkesi järkyttävällä tavalla vuonna 1697. Vuosia 1696-1697 on ollut tapana nimittää suuriksi kuolonvuosiksi ja niitä voi pitää historiamme suurimpana kansallisonnettomuutena, jonka vertaista ei muualtakaan Euroopasta tunneta sitten mustan surman aikojen."
"Sadon tiedetään olleen huono jo vuosina 1693 ja 1695. Tämä näkyy kuolleiden määrässä, joka vuosina 1694 ja 1696 oli Pirkkalassa tavallista huomattavasti korkeampi. Todennäköisesti osa kotieläimiä jouduttiin teurastamaan ja käteisvaroista oli puutetta koska viljaa ei liiennyt myytäväksi."
"Tammikuussa vainajien määrä nousi jo paljon tavallista korkeammaksi, mutta pahin oli vielä edessä. Kevättalvella alkoi pitkin etelään ja länteen johtavia maanteitä tulvia kerjäläislaumoja. Köyhä väki Pohjanmaalta ja Pohjois-Hämeen nälkäpitäjistä oli lähtenyt liikkeelle kun varma nälkäkuolema oli
kotona edessä. Parempi ei näiden onnettomien kohtalo ollut etelässäkään. Apua ei ollut saatavissa sillä talollisten ruoka-aitat alkoivat ehtyä. Kerjäläisten mukana tuli pelottavana vieraana kulkutauti, ilmeisesti lavantauti." (1)

Kuolleisuus oli arvioiden mukaan joillakin alueilla jopa yli neljännes västöstä. Ruumiita kertyi niin kiivaaseen tahtiin että normaaleja hautaustapoja  ei ehditty noudattaa vaan kuolleet kerättiin suuriin joukkohautoihin - talon omistajat ja kulkukerjäläiset, miehet, naiset, lapset kaikki samaan kasaan. Ylä-Satakunta, johon Ylöjärvikin lukeutui, oli yksi pahimmmista nälänhädän koettelemista alueista.

Kerjäläisperhe maantiellä. Robert Wilhelm Ekman (wikipedia)

Kaikkien tuntema kevätjuhlissakin laulettu Suvivirsi syntyi noihin aikoihin alunperin ilmeisesti ruotsalaisen Israeli Kolmodinin toimesta. Virsi suomennettiin v. 1700 (http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvivirsi):

Jo joutu armas aica Ja Suwi suloinen Joll caunist caiken paican Caunista cuckainen. Nyt armas Auring meitä Taas lähte lähemmäx Hän kuolleet hauto heitä Jäll teke eläwäx.

Ne nijtyn cuckat corjat Ja Laiho laxosa Nijn ylpiät Yrtti tarhat Puut wehriät werasa Ne meillen muistuttawat Suurt hywytt' Jumalan Jong caick ain nähdä saawat Juur ymbär Wuoden ain

Tämä historiallinen yhteys asettaa virteen näkökulman jota nykypäivän ihminen ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi.

Martti Markunpojan kuoltua Hempuran isännäksi kirjattiin poika Pekka Martinpoika. Kuitenkin vain vuodelle 1697, joten epäilys herää että "Suuret kuolonvuodet" veivät myös Pekan. Velipoika Matti Martinpoika oli v. 1681 tuonut Hempuraan nuorikkonsa Kaisa Yrjöntyttären Hämeenkyröstä -
vihkimerkinnän mukaan Koiviston talosta. Tämä pari astui Hempurassa vetovuoroon 1698. Eivät tosin pitkään, sillä Matti näyttäisi olevan poissa jo 1703 ja Kaisastakin viimeinen merkintä on 1704, jolloin vuorostaan heidän poikansa Jaakko Matinpoika istui pirtin pöydän päähän isännän paikalle noin 19 vuoden iässä. (Syntymävuodesta on tosin kahta arviota 1685 tai 1687). Äidin lisäksi Jaakon seurana Hempuraa asustivat tuolloin ennen avioitumista sisar Riitta ja ilmeisesti edesmenneen Pekka veljen vaimo Valpuri.

Tämän jälkeen Hempurassa eleltiin nähtävästi tasaisempia aikoja tilan siirtyessä isältä pojalle, isännyyksien kattaessa useampia vuosikymmeniä. Pengonpohjassa peltoala kasvoi 37% taloa kohti vuosien 1630 ja 1760 välillä. Tosin naapurikylissä Mutalassa ja Kyöstilässä kasvu oli vieläkin
kovempaa.(1) Suuri Pohjan sota ja siitä seurannut venäläisarmeijan aiheuttama hävitys Isovihan aikana aina vuoteen 1721 asti on epäilemättä varjostanut elämää myös Pengonpohjassa.
Merkittävä tapahtuma - ainakin tämän blogin kirjoittajan kannalta - oli em. Jaakon pojan pojan, Matti Yrjönpoika Hempuran ja teiskolaisen Liisa Paavontytär Ala-Vattulan avioituminen 23.10.1763. Tämän liiton seurauksena syntyivät Hempuraan veljekset Matti v.1766 ja Erkki v.1771, molemmat esivanhempiani kuuden sukupolven takaa. Heidän myöhempien jälkeläistensä ansiosta kirjoitan nyt tätä historiaa armon vuonna 2014: Erkki on äitini puolelta Pinomäen suvun esi-isä, Matti taas isäni Mattjus-suvun puolelta. Tällaisesta esipolvien risteämästä sukututkimuksessa käytetään termiä esivanhempainkato - vähentäähän se radikaalisti esivanhempien lukumäärää (viidennessä esipolvessa kato on jo 32 esivanhempaa). Kun asia aikoinaan tuli ilmi, keksi joku nimittää minua tuplahempuraksi.

Matti Matinpoika pojista vanhimpana isännöi Hempuraa vuosina 1798-1821. Hän oli avioitunut 30-vuotiaana v 1797 Ylöjärven Huhkajan Alaselta kotoisin olevan Leena Juhontyttären kanssa. (Lue Huhkajasta aiemmin tässä blogissa tästä linkistä) Matin isännyyden aikana tilan arvo oli 500-1000 riksiä, joten tila oli tuolloin varallisuudeltaan keskitasoa.(1) Matti haki tilalle nk. perintökirjan 11.12.1800. Talonpoikaiset tilat olivat kruunun omistamia joiden hallinta -ja nautintaoikeus siirtyi pääsääntöisesti suvussa. Perinnöksiostolla tilaan oli mahdollista hankkia omistusoikeus maksamalla valtiolle tilan veroja vastaava rahasumma. Tämän jälkeen myös muut perilliset tulivat oikeutetuiksi perintöosuuksiin joita sitten tilan jatkaja joutui lunastamaan. Tätä perintöoikeutta totetutettiin myös torpparisopimuksilla tai jakamalla tila. Näin syntyivät Hempuran maille mm. Korpulan, Mäkipään ja Sarkaluoman torpat. Hempuralla oli parhaimmillaan 1850 -luvulla 7 torppaa, joka oli keskimääräistä ylöjärveläistasoa korkeampi. Tilan omistuksen siirtyessä tehtiin yleensä ns. syytinkisopimus, joka velvoitti suorittamaan vanhalle isäntäparille sopimuksen mukaisen elannon, vaatetuksen, asumisen jne. Saatettinpa siinä sopia siitäkin montako kertaa vuodessa sai talon hevosella käydä kirkolla.

Matille ja Leenalle siunaantui tyttäriä kaikkiaan kuusi sekä yksi poika. Tyttäristä kaksi, Esteri ja Amalia kuolivat kahden päivän välein syyskuussa v. 1808 punatautiepidemian riehuessa. Silmämääräisesti tuon vuoden kuolleiden luetteloa Ylöjärveltä katsoessa n. 80%:ssa kuolinsyyksi oli kirjattu punatauti. 1807-1810 riehuneiden epidemioiden merkittäväksi aiheuttajaksi on arveltu Suomen sodan aikana sotaväen mukana levinneet taudit.

Isäntä Matti kuoli v. 1821 arvattaenkin yllättäen 54 vuotiaana, ilmeisesti munuaiskivien aiheuttamiin komplikaatioihin. Tästä seurasi luonnollisesti ongelmia toimeentulon ja tilanpidon suhteen, muista inhimillisistä murheista puhumattakaan. Lapsista vanhin, vielä naimaton Hedvig oli 22 vuotias.
Ainoa poika Israel oli vasta 10-vuotias. Selvää oli että isännyysongelmaan oli löydyttävä ratkaisu. Leena-emäntä ei urakasta selviytyisi alaikäisten tyttärien ja poikasen avulla. Hedvig, joka oli siis ainoana naimaiässä, laitettin ns. aviomarkkinoille. Kuka lie toiminut puhemiehenä kun Ruoveden
Pihlajalahdelta Pitkälän talosta löytyi ikätoveri Jooseppi Juhonpoika. 4.8.1822 tanssittiin Hempurassa häitä toiveikkaassa hengessä nuoren isäntäparin tahtiin. Vuoden vaihduttua saatiinkin jo uutisia Hempuraan odotettavissa olevasta uudesta asukkaasta - kenties jopa tulevasta isännästä. Iloinen odotuksen kesä kääntyi syyskuun tullen kuitenkin surullisiin hautajaisiin: Hedvig kuoli 21.9.1823 lapsivuoteeseen 25 vuotiaana.
Jooseppi jäi Hempuraan ja avioitui uudelleen v. 1825 Viljakkalalaisen Eeva Kaisa Juhontyttären kanssa. Virallisesti tilanhaltijana toimi leskiemäntä Leena Juhontytär. Jaakon ja Eevan v. 1825 syntyneen esikoisen kuoltua tammikuussa 1829, päättivät he kesäkuussa jättää Hempuran mukanaan vastasyntynyt Anna ja muuttivat Teiskoon.

Siten Hempurassa oli jälleen ongelma tilanhoidosta. Israel oli jo lähes miehen iässä, mutta häntä ei ilmeisesti kuitenkaan katsottu kykeneväksi ottamaan vielä vastuuta tilan hoidosta. Lieneekö vastoinkäymisissä syynsä että Leena-emäntä etsi viinakannun pohjalta helpotusta. Rippikirjassa 1818-1824 oli ensimmäisen kerran papin merkintä: "älskar starka dryker i höga grad" eli vapaasti suomentaen: "rakastaa  väkijuomia suuressa määrin". Seuraavassa rippikirjajaksossa 1825-1831 näemme että Leena on ollut juopottelusta käräjillä v. 1830. Isännyysongelma ratkesi Matti-vainaan veljen Erkki Matinpojan toimesta. Sama Erkki joka jo aiemmin tässä tekstissä mainittiin Pinomäen sukuhaaran esi-isänä.

Hempuran rippikirja 1825-1831
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ylojarvi/rippikirja_1825-1831_tk222-223/12.htm

Erkki Matinpoika oli neljäs Hempuran sisarussarjassa. Rippikirjan mukaan hän oli poikennut v. 1796 Näsijärven vastarannalla äitinsä kotipitäjässä Teiskossa - Liisa Paavontytär oli Ala-Vattulasta kuten aiemmin on mainittu. Naapurinlikka veti kuitenkin Erkin takaisin Pengonpohjan puolelle. Tyrkön Matti Heikinpojan tytär Leena oli Teiskon reisun aikana varttunut naimaikään. Teiskolaiset sukujuuret oli hänelläkin äitinsä puolelta: Anna Juhontytär oli kotoisin Vattulan naapurista Värmälän Vähä-Kartanosta. Juhannusmorsian Leenasta sitten tulikin v. 1800 kun Hempurassa häitä juhlittiin. Nuoripari asettui asumaan Tyrkköön ja jälkeläisiä tuli normaalissa elämänjärjestyksessä. Viisi kappaletta kaikkiaan, joista kaksi ensimmäistä kuoli lapsena punataudin (rödsot) ja tuhkarokon (mässling) seurauksena. Molemmat valitettavan tavanomaisia pikkulasten kuolinsyitä noihin aikoihin. Muutto naapuriin Hempuraan voudiksi ei liene ollut 60-vuotiaalle Matille kovinkaan vaikea päätös. Tyrkkö oli ollut Leenan veljien isännöimänä hyvässä hoidossa Matti-isän kuoleman jälkeen v. 1814 . Ja kai siihen päätökseen sukulaisverikin vähän velvoitti.

V. 1831 alkaen Erkki Matinpoika toimi siis Hempurassa sijais isäntänä, nk. isäntävoutina. Tilan omistus oli edelleen lesken, Leena Juhontyttären ja hänen lastensa hallussa. Leskiemäntä kuoli kohta tämän jälkeen 1.2.1832 vesipöhöön (vattensot). Lieneekö ollut sairaalloinen jo v. 1831 ja se osaltaan vaikuttanut tähän Erkin ratkaisuun.
Erkin veljenpoika Israel Matinpoika oli tuolloin 20-vuotias poikamies ja opetteli Erkki-sedän opastamana tilanhoitoa. Näin mentiin Hempurassa aina vuoteen 1840. Erkki alkoi jo olla iällä ja taloon olisi viimein saatava emäntä. Tilanpidon jatkuvuus piti turvata. Tuolloin Israel avioitui 28- vuotiaana Hempuran Sarkaluoman torpparin Juho Mikonpojan tyttären, Eunikan kanssa. Tämän sukujuuret olivat Teiskon Nallissa, johon palaan vielä blogissani myöhemmin mm. esivanhempainkatoon liittyen. (Teiskon Värmälä ja  Nalli ovatkin osoittautuneet vaimoni ja minun "alkukodiksi".)  Erkki Matinpoika muutti perheineen Liimolan Alaselle, jossa hän sitten kuolikin 69-vuotiaana v.1841.
Israel ja Eunika saivat kaikkiaan 9 lasta joista 7 oli tyttäriä. Isännyyden jatkajaksi oli perinteisesti aina toivottu miespuolisia perillisiä. Valitettavasti nämä toiveet eivät toteutuneet, koska molemmat pojat Juho ja Viktor kuolivat lapsina. Jälleen tähyttiin Hempurassa  Ruoveden Pihlajalahden suuntaan isäntäkysymyksessä. Kuten aiemmin tässä tekstissä kerroin, oli Israelin vanhin sisar Hedvig nainut Ruoveden Pihlajalahdelta. Jonkinlainen yhteys sinne suuntaan edelleen oli, koska Israelin v. 1851 syntynyt tytär Amanda avioitui Pihlajalahden Kierinka-Nenoselta kotoisin olevan Dominikus Albiinuksenpoika Grönströmin kanssa. Israelin nuorin tytär Loviisa Josefiina, jota Luviinaksi kutsuttiin, avioitui Dominikuksen serkun Klaes Albiinus Myllylän kanssa. Tämä Laase oli myös Pihlajalahden Nenosia. Luviinan ja Laasen tytär Olga Katri Myllylä onkin sitten jo isäni äiti. Eli näin siis päästiin jo pitkälle 1900 -luvun puolelle, lähes 400 vuoden matkan Vainisten ajoista.

Dominikus ja Amanda Hempura

Hempuran tilan omistus jatkui suvussa Amandan ja Dominikuksen toimesta ja edelleen pojan Arvid Dominikuksenpojan kautta. Ja jatkuu edelleen....
Hempuralaisten jälkeläiset ovat sittemmin kantaneet perimäänsä ainakin seuraavissa suvuissa (sekalaisessa järjestyksessä): Nikus, Toikkonen, Merisalo, Hilden, Hiillos, Temisevä, Vuorinen, Myllylä, Koivisto, Penttilä, Soljama, Mattjus, Salmi, Säynäjäkangas, Pinomäki, Pääkkönen, Liimola, Helistö, Pulkkinen, Järvensivu, Mattila, Salojensaari, Laitila, Huhtasalo, Kantola, Rautio, Sabel, Rauniolahti, Linnusmäki, Nieminen, Luukkonen, Lenick, Ala-Pässäri, Saranpää, Lehtovirta, Kangas, Ekroos, Koivunen, Vilkkilä, Huhtasalo, Isaksson, Henttonen, Anttila, Aaramaa... tässä vaiheessa pyydän anteeksi jos joku jäi puuttumaan. Toivonkin että ilmoittaudutte jos puutteita havaitsette, niin saadaan lista ajantasalle.

Mitenkäs sitten se otsikkoteksti tähän kuuluu? Tarina kertoo että Hempuran isäntä oli tulossa Tampereen markkinoilta hevosrattaillaan kohti Pengonpohjaa. Kuten useasti isännille markkinoilla saattoi käydä, oli markkinajuomia nautittu. Siinä taivalta taittessa oli pikkupiru pyrkinyt samoille rattaille, jota isäntä ryhtyi häätämään sivummalle ja käski pirua "siikemmäks". Siitä jäi sanonta "siikemmäks!, sano Hempura pirua". Kuka kyseinen isäntä oli? Ei tiedetä oliko sitä ollenkaan. Taisi olla vain ylöjärveläisten kylänmiesten juttuja. Ties vaikka Multisillan Hartun tai Koiviston Nikolain suusta. Niillä kun sitä juttua piisasi.



LINKKEJÄ JA LÄHTEITÄ

Digitaaliarkisto digi.narc.fi  Asutuksen yleisluettelo:
Hempura 1675-1694
Hempura 1695-1714

SSHY rippikirjat:
Hempura 1818-1824
Hempura 1825-1831

Suomen sukututkimusseura, historiankirjat HisKi

Vanhan Pirkkalan Historia, Juhani Saarenheimo (1)

Sukututkimuksia:
Kalevi Ojanen
Torbjörn Nikus
Mirja Pinomäki-Kangas ja Leena Ekroos
Veikko Mattjus
Geneanet JP&Teijan sukuja: Martti Markunpoika Hempuran jälkeläiset (blogistin sukututkimussivusto)

Timo Meriluodon vanhat kartat -sivusto:
Yläsatakunnan kartta v 1650
Pirkanmaa, Kuninkaankartasto 1776-1805 

Wikipedia:
Suuret kuolonvuodet
Suuri Pohjan sota
Isoviha
Suomen sota
Punatauti
Perinnöksiosto

Ylöjärven Huhkajaan "uusi" emäntä

Jälleen sain muistutuksen siitä, että lähdetietojen tarkistaminen ja kirjaaminen sekä lähdekriittisyys vaativat jatkuvaa huomiota. Isän puolen sukupuussani (Olga Myllylän esivanhemmat) Ylöjärven Kyöstilässä Huhkajan Alasella isännöi 1772-1818 isänsä Juho Tuomaanpojan jälkeen Juho Juhonpoika (s. 1743). Rippikirjoissa oli Juholla vaimona v. 1744 syntynyt Alisa Juhontytär. Pitävää vihkimerkintää en Ylöjärven/Harjun srk:n kirjoista Juholle ja Alisalle ollut löytänyt. Rippikirjoista ja ensimmäisen lapsen syntymästä oli pääteltävissä sopiva ajankohta. Tohlopin Vaakkolasta löytyi kandidaatiksi Elisa Juhontytär: syntymävuosi ja patronyymi täsmäsivät. Elisa ja Alisa ovat saman nimen muunnoksia. Tällaista nimivariaatiota esiintyi kirjoissa tyypillisesti (Elisa, Elisabeth, Liisa, Aliisa...) Kun vielä Vaakkolan Elisa poistui talon kirjoista sopivaan aikaan, eikä lähiseurakunnista tuntunut löytyvän häneen muuta sopivaa merkintää, tein oletuksen että tässäpä meillä Huhkajaan Juholle emäntä.

Tässä luulossa mentiin vuosien ajan, kunnes lähdetietoja tarkistaessani otin uudelleen tarkasteltavaksi Alisa Juhontyttären alkuperän. Jälleen internetin ja Googlen auttava käsi tuli apuun ja ojensi nähtäväkseni Lasse Iso-Iivarin laatiman luettelon Ylöjärven talonhaltijoista:  Juhon vaimo Alisa olikin syntynyt Hämeenkyrössä 10.12.1744, kirjattu tähän Mattilan talon nimellä. Enpä ollut ymmärtänyt etsiä Juhon vihkimerkintää Hämeenkyrön kirjoista. Päätin vielä koettaa apuja muilta sukututkimuksen harrastajilta: laitoin tiedustelun Facebookin ryhmään Pirkanmaalaiset suvut olisiko joku perehtynyt jo aiheeseen. Ja kuten monasti on käynyt, oli vastaus tarjolla jo samana päivänä. Ryhmän ylläpitäjä Maarit Toivonen tarjosi linkin suoraan asian varmistavaan dokumenttiin: https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=9592592&aytun=2627460.KA

Näin siis Ylöjärven Huhkajaan tuli "uusi" emäntä - kiitos Maaritin, Lassen sekä Googlen. Sukujuureni vaihtuivat Vaakkolammin nurkilta Hämeenkyrön ja Viljakkalan maisemiin.
Alisa Juhontytär oli kotoisin Hämeenkyrön Myllymäen Perttulasta, joka myöhemmin myös Mattilana tunnettiin. Lasse Iso-Iivari on näitäkin talonhaltijoita kirjannut Hämeenkyröstä. Voit tutustua Alisan tietoihin ja esipolviin 10.9.2014 päivitettyyn sukupuuhun Geneanet sivustollani tästä linkistä. Alisan jälkipolvet löytyvät puolestaan tästä linkistä.
Alisa emännöi Huhkajan Alasella miehensä kuolemaan asti v.1812, saatuaan hänen kanssaan 8 lasta. Hän asui edelleen Huhkajassa vanhimman poikansa Juhon jatkaessa isännyyttä. Poikansa Yrjö avioitui Ylöjärven Pengonpohjan Hempuran Helena Matintyttären kanssa ja heistä tuli sittemin isäntäpari Alisa-äidin kotitaloon Hämeenkyrön Perttulaan. Hempuraan oli naitu jo aiemmin Alisan ja Juhon tytärkin; nimittäin Leena avioitui edellämainitun Helena Matintyttären veljen Matin kanssa - josta sukuhaarasta minäkin olen todisteena. Alisa kuoli Huhkajan vanhana emäntänä 90 -vuotiaana 18.2.1835.

Mainittakoon vielä tuosta Hempurasta - vaikkakin ohi otsikon aiheen: tässä puheena olleen isäni puoleisen sukuhaaran lisäksi olen Hempuran jälkeläisiä myös äitini puolelta. Tästä ja muista risteävistä esivanhemmista myöhemmin lisää...

Lähteitä ja linkkejä:

• http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjhanke/read/asp/hae_liite.aspx?id=113572&ttyyppi=pdf&kunta_id=980
• http://users.utu.fi/isoi/
• http://hiski.genealogia.fi/historia/
• http://www.digiarkisto.org/sshy/index.htm
• http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/harju/rippikirja_1768-1783_tk422/15.htm