Karl Kasimir (Kalle) Koiviston vaiherikas elämä

Kirjoittanut Markus Koivisto

Tilallisista työväestöön

Isäni ukki Karl Kasimir (Kalle) Koivisto syntyi Tampereella vuonna 1892. Kallen isä Karl Jöran (Yrjö) oli syntynyt tilallisen pojaksi Tampereen naapurikunnassa Ylöjärvellä suuren sisarussarjan esikoispoikana, perheen kolmantena lapsena. Kaikkiaan perheeseen syntyi 15 lasta, joista yhdeksän oli Yrjön sisarpuolia isän avioituessa uudelleen Yrjön äidin kuoltua lavantautiin vuonna 1867. Yrjön kotitalo oli suhteellisen vauras, "puolen manttaalin" tila, jolla oli kolme torppaa ja useita mäkitupia.
Talon isäntä Kalle Jaakonpoika (Yrjön isä) oli lautamies ja herastuomari sekä kirkon kuudennusmies, siis aikansa merkkimiehiä Ylöjärvellä. Kalle Jaakonpojan kerrotaan olleen hyväsydäminen ihminen, ehkä liiaksikin, koska takausvelkojen vuoksi tila pakkohuutokaupattiin v. 1893. Tila kuitenkin säilyi suvussa n. vuoteen 1910 omistuksen siirryttyä Kallen tyttärelle Emmalle.
Aiheesta lisää:

• http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/08/kalle-jaakonpoika-koiviston-15-lasta.html
• http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/05/syvaoja-l-koivisto-ylojarven-takamaalla.html

Elämää Tampereen teollisuuskaupungissa

Tampere oli 1800-luvun lopussa Suomen teollistunein paikkakunta työväestön edustaessa suurta osaa kaupungin asukasluvusta. Isoukkini Kallen vanhemmat olivat muuttaneet työn perässä Pirkkalasta Tampereen kaupunkiin 1890. Perhe asui Kuninkaankadulla Tampereen keskustassa ja Kalle kävi kuusivuotisen kansakoulun kaupungissa. Vahvistamattoman huhun mukaan Kalle olisi ollut mallina taiteilija Hugo Simbergin maalatessa kuuluisaa Tampereen tuomiokirkon freskoa Köynnöksenkantajat, mikä sinänsä on kutkuttava ajatus. Kaiken kaikkiaan Kallen kotiin syntyi vuosien 1886-1897 välisenä aikana kuusi lasta.

T:reen tuomiokirkkosrk:n rippikirja 1888-1897 s.1763

Työläisen ura oli luonteva valinta 1910-luvun Tampereella ja Kalle pääsikin töihin Frenckelin paperitehtaalle yleten koneenhoitajaksi saakka. Työn ohessa Kalle kouluttautui Työväen iltakoulussa ja kävi myös työnjohtajan kurssin.
Muutoksen laineet Venäjän valtakunnassa läikehtivät myös valtakunnan autonomiseen osaan Suomeen. Vuoden 1905 suurlakko sai erityistä kannatusta Tampereen runsaslukuisen työväestön joukossa. Suurlakon jälkeen Suomessa saatiin aikaiseksi aikanaan hyvin edistyksellinen eduskuntauudistus, mutta Tampereella hiertämään jäi kuitenkin paikallishallinto, joka edelleen perustui varallisuuteen. Ensimmäisen maailmansodan aika oli taloudellisesti hyvää aikaa myös Tampereella, mutta tilanne huononi nopeasti Venäjän solmittua rauhan Saksan kanssa ja linnoitustöiden loputtua Suomesta. Poliittinen kahtia jakautuminen kiihtyi Suomessa. Tässä poliittisesti epävakaassa tilanteessa Kalle päätti avioitua Hilja Maria os. Ketosen kanssa.

Suurlakkolaisia Tampereen Keskustorilla 1905
Wikimedia Commons

Kansalaissota muuttaa kaiken

Sisällissodan kynnyksellä myös Kalle joutui valitsemaan puolensa, tosin tamperelaisen työläisen vaihtoehdot olivat varmasti vähissä. Luku- ja kirjoitustaitoisena työnjohtajana Kalle nimitettiin Tampereen punakaartin muonituskomitean ja rahajaoston puheenjohtajaksi. Varsinaisiin sotatoimiin Kalle ei kuitenkaan osallistunut, mikä mahdollisesti säästi hänet kuolemantuomiolta (erään vahvistamattoman sukulegendan mukaan Kalle olisi säästänyt sotatilanteessa jonkun valkoisen hengen, mikä olisi mahdollisesti pelastanut hänet sodan jälkeen). Vankeustuomiolta hän ei kuitenkaan pystynyt välttymään ja hänet tuomittiin kuuden vuoden kuristushuonerangaistukseen maanpetoksesta Valtiorikosylioikeudessa. Vankeustuomiostaan Kalle kerkesi suorittamaan 10 kuukautta ennen kuin hänet armahdettiin ehdolliseen vankeuteen muiden punavankien kanssa presidentti K.J.Ståhlbergin ansiosta.

Lieneekö sisällissodan muistot kummitelleet mielessä, vai etsittiinkö Kajaani Oy:n tehtaille Kajaaniin koneenhoitajaa, mutta joka tapauksessa Kalle lähti ensimmäisen kerran töihin Kajaaniin jo 1919, mutta poliisiviranomaisten määräyksellä hänet lähettiin takaisin kotikuntaansa puolen vuoden jälkeen. Lopullisesti Koiviston perhe muutti Kajaaniin 1921 esikoisensa Jaakko Armaan s. 1919 kanssa.

Punakaartista Suojeluskuntaan

Sisällissodan jälkeiset vuosikymmenet eivät olleet poliittisesti helppoja. Yhteiskunta oli jakaantunut hyvin voimakkaasti kahtia ja erityisesti sisällissodan voittajia, valkoisia, vasemmiston näkyvä esiintyminen sekä kommunistien maanalainen toiminta ärsytti jatkuvasti enemmän. Tämä tilanne johti myöhemmin 1930-luvulla Lapuanliikkeen syntyyn.                                                                    
Erimielisyydet sekä työväenliikkeen sisällä että ulkopuolella johtivat pitkiin lakkoihin, muun muassa 1928 - 1929 kesti satamalakko Suomessa yli kymmenen kuukautta. Lakkoilun ja muun poliittisen toiminnan ärsyttämänä oikeisto perusti Vientirauha Oy:n purkamaan mahdolliset lakot oman rikkurikaartinsa avulla. Samoin perustettiin oikeistolainen työväenliike, Vapaa työväenliike, jonka tarkoituksena oli olla oikeistolainen vastine vasemmistolaiselle työväenliikkeelle.

Kajaanissa Kallen elämä muuttui ehkä merkittävästikin hänen liittyessä 1920-luvulla lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Kyseinen herätysliike tunnettiin hyvin isänmaallisena ja oikeistolaisena. Ehkä juuri tästä syystä Kallen ajatukset politiikasta alkoivat muuttua koko ajan oikeistolaisempaan suuntaan. Kallen työpaikka Kajaani Oy:n Tihisenniemen tehdas opittiin tuntemaan tuohon aikaan "Tihisenniemen valkaisulaitoksena", koska kaikki töihin pyrkivät joutuivat polttamaan mahdolliset vasemmistopuolueiden jäsenkirjansa tehtaanjohtajan kaminassa ennen töihin pääsyä.
Vuoromestariksi ylennetyn Kallen johdolla tehtaalla viriteltiin myös Vapaan työväenliiton toimintaa, joka tosin ei ollut mikään suuri menestys. Kallella tiedetään olleen myös yhteyksiä liikkeen ruotsalaiseen vastineeseen, Arbetets frihet -järjestöön (Osa Kallen lapsista oli sotalapsina näiden tuttavien luona jatkosodan vuosina).

Lapuan liikkeen seuraajaksi perustettiin virallinen puolue, Isänmaallinen kansanliike eli IKL. Kalle liittyi mukaan IKL:n toimintaan ja hänet valittiin myös Kajaanin kaupunginvaltuustoon puolueen listoilta 1930-luvulla. Kalle kirjoitteli myös Kajaanin kuulumisia IKL:n lehteen. Kaiken huipuksi Kalle, tuo entinen punakaartin johtohenkilöihin kuulunut, liittyi Kajaanin suojeluskuntaan, toimien suojeluskunnassa sen lakkauttamiseen 1944 saakka.

Vuosikymmenien kuluessa Kallen perhe oli myöskin kasvanut siten, että esikoisen Jaakon jälkeen olivat syntyneet perheeseen Veli 1923, Albert 1925, Seppo 1927(kirjoittajan ukki), Ella 1928, Maija-Liisa 1930 ja Olavi 1932.

Jatkosota ja vankeustuomio

Talvisodan syttyessä Kalle oli jo 47-vuotias ikämies ja siksi häntä ei otettu enää rintamalle. Jatkosodan aikana myös Kajaaniin sijoitettiin venäläisiä sotavankeja, joista osa komennettiin töihin Kajaani Oy:n talotehtaalle. Kallesta tehtiin leirin työpäällikkö ja vangeista vastaava henkilö. Aliravitut ja  niskoittelevat vangit saivat Kallen käyttämään mahdollisesti liiallista voimaa, josta hän joutui tekemään tiliä sodan jälkeen vasemmiston miehittämälle Valtiolliselle poliisille ilmiannon perusteella. Kalle tuomittiin yhden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka hän kärsi Oulun lääninvankilassa. Kerrotaan, että Kajaani Oy maksoi Kallelle palkkaa pimeästi koko vankeusajalta, ottaen näin osaltaan vastuun sota-ajan tapahtumista ja Kallen perheestä.

Kallen lapsista Seppo ja Olavi jäivät asumaan Kajaaniin, muiden hajaantuessa asumaan ympäri maata. Kallen jälkeläisiä on varovasti arvioituna ainakin 200, ehkä jopa 250, isoista perheistä johtuen. Tarkoituksena on kerätä Kallen jälkeläisistä kattava luettelo lähitulevaisuudessa.                                                                                                                                                              
Lähteet:

• Kajaanin poliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjat (mikrofilmattuina Oulun maakunta-arkistossa)
• Pulma: Pikkukaupungin unelmia, Kajaani 1906-1976
• Tampereen punakaartin historia
• Valtiorikosylioikeuden akti 1918-1918 (11907) http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=5982

Kahden isoisän Talvisota

Lokakuulle näinä päivinä sopii hyvin aiheeksi kaksi isoisää, joita yllättäen on yhdistänyt muukin kuin että viettivät syntymäpäiviänsä peräkkäisinä päivinä: heistä vanhempi Frans Emil Pinomäki 10.10. ja nuorempi Eino Artturi Mäenpää 11.10. Yhteistä on sukujuuret Teiskon Värmälän Vähä-Kartanossa (Juho Erkinpoika 1731-1787/Vappu Matintytär Teiskon Yli-Korpulasta 1728-1805) sekä Teiskon Kiimajoen Nallissa (Jaakko Pertunpoika 1637-1715/Kaisa Nuutintytär n.1644-1740). Yhteisiä jälkipolvia ovat tämän blogin kirjoittajan ja vaimonsa kaksi poikaa. Yhteistä on myös se, että he olivat talvella 1939-1940 Talvisodan melskeissä 6. divisioonassa samalla rintamalla Kannaksen Summassa. Merkittävä ero on kuitenkin siinä että toinen palasi kotiin, toinen sankarihautaan.

Eino Artturi Mäenpää

Eino oli syntynyt 11.10.1912 Teiskon Vattulassa Juho Kallenpoika Mäenpään (1873-1952) ja Hilda Maria Liimolan (1880-1956) kahdeksanlapsisen parven esikoiseksi. Kun liikekannallepano lokakuussa 1939 kutsui vuosina 1900-1918 syntyneitä miehiä palvelukseen, oli Eino ehtinyt pienen pojan isäksi avioiduttuaan messukyläläisen Inga Kytön kanssa 5.9.1937 (Ingan perheestä toisaalla blogissani tästä linkistä.). Raine Einari Mäenpää oli syntynyt Messukylässä joulupäivänä 1937. Rintamallelähdön koittaessa oli Einolle ja Ingalle jo toinenkin lapsi tulollaan.

Eino astui sotamiehenä palvelukseen 6. divisioonan 17. jalkaväkirykmenttiin (myöhemmin JR7). Joulun alla 1939 Einon yksikkö III/JR17(7) eteni Summajoen yli . Tässä 24. joulukuuta vetäytymiseen päättyneessä hyökkäyksessä yksikkö menetti kaatuneina 153 miestä. JR17(7) ryhmittyi uudelleen Näykkijärven tuntumaan. 28 joulukuuta alkoi jälleen siirtyminen kohti etulinjaa. Yksiköt nimettiin uudelleen vihollisen tiedustelutoiminnan hämmentämiseksi;
nyt 3.div III/JR7. Tämä otti rintamavastuun Summassa 3-5. tammikuuta 1940, Summan kylän lohkon sattuessa JR7:n osalle eversti Kaarlo Heiskasen johdossa. Tammikuu oli erityisen kylmä: ajoittain jopa -42 astetta. Osittain tämän vuoksi taistelutoiminta oli vähäisempää. Tammikuun loppua kohden venäläisten sotatoimet kiihtyivät. Summan lohkoa ampui helmikuussa alkaneessa suurhyökkäyksen tulivalmistelussa 30 tykistöpatteria. Lähteen ja Summan lohkot joutuivat kaikkein kiihkeimmän hyökkäyksen kohteiksi.
5. helmikuuta 1940 tapahtumista on seuraava kuvaus (http://tosiasiat.fi/6.+divisioona+(talvisota)):

"5. helmikuuta puna-armeija hyökkäsi jälleen huomattavasti suuremmin voimin. Kahteen eri hyökkäykseen laskettiin osallistuneen 100-150 hyökkäysvaunua ja runsaasti jalkaväkeä. Divisioonalle alistettu ErP 3 osallistui tehokkaasti hyökkäysvaunujen torjuntaan. Suomalaisten onnistui kuitenkin torjua molemmat hyökkäykset. Summankylän lohkoa miehittänyt JR 7 oli kärsinyt jo tähän mennessä suuria tappioita ja muutenkin divisioonan joukot alkoivat olla loppuun asti väsyneitä neuvostotykistön vuorokaudet ympäriinsä jatkuneen tulen vuoksi. Lisäksi linnakkeiden ja korsujen tuhoutuminen tykistötulessa johti siihen, että suomalaisjoukot joutuivat olemaan murentuneissa asemissaan yötä päivää. Useampana yönä pakkasta saattoi olla yli 30 astetta, joten nukkuminenkin alkoi olla mahdotonta. Joukkojen kulumista ja uupumista lisäsivät luonnollisesti jatkuvat taistelut toistuvine vastahyökkäyksineen. Divisioonalle alistettiinkin JP 3, joka jo seuraavan yön aikana otti rintamavastuun osittain kuluneelta rykmentiltä Suokannan ja Summankylän lohkojen saumassa"

Kansallisarkiston Sotapäiväkirjat kokoelma Jalkaväkirykmentti 7. III pataljoona 1940-1940 (SPK 962) on luettavissa arkiston sivuilta. Kyseisen päivän tapahtumiin pääsee tästä linkistä.

Edellä kerrotun päivän tapahtumat koituivat Eino Artturi Mäenpään kohtaloksi. Hänet on kirjattu kaatuneeksi 5.2.1940 Summassa 27-vuotiaana. Viipurissa 29.2.1940 allekirjoitetussa kuolinsyyraportissa kuolinsyyksi kirjattiin "Vuln.sclopet.capitis" eli ampumahaava päässä.

Tapahtuma Internetin Suomen Sotasurmat -sivustolla tästä linkistä:
Einon kantakortti ei ole jostain syystä säilynyt arkistossa.

Eino haudattiin Messukylän kirkon sankarihautaan. Tytär Raija syntyi helmikuussa 22. päivä. Isä ja tytär eivät siis ehtineet milloinkaan tavata...

Yöpartiomiehiä Summassa 1939. Kuvalähde: SA-kuva

Frans Emil Pinomäki

Frans oli syntynyt 10.10.1902 Ylöjärvellä Herman Alfred Pinomäen (1874-1959) ja Aleksandra Josefina Hirvijärven (1871-1958) perheen toiseksi lapseksi. Hän oli avioitunut 26.4.1925 rippikoulutoverinsa Rauha Maria Koiviston kanssa. Isoveljensä Eeti oli nainut aiemmin Rauhan isosiskon Olgan. (Mainittu aiemmassa blogissa Kalle Jaakonpojan 15 lasta). Liikekannallepanon koittaessa Frans oli 37 vuotias kahden tyttären, Kaarinan ja Mirjan isä. Hänen joukko-osastokseen osoitettiin 6.div II/KTR3 (kenttätykistörykmentti) jossa toimi ajomiehenä. Käytännössä tarkoitti että kuljetti hevoskärryillä tykistölle ammuksia ja tarvikkeita yms. - ja paluukuormassa ruumiita ja haavoittuneita. Osasto koottiin 13.10.1939 Turkuun. Muistan mummuni kertoneen että he tapasivat jäähyväisiksi ennen rintamalle lähtöä Turun Tuomiokirkon portailla.














Kantakortin mukaan Frans osallistui seuraaviin taisteluihin:
Summajoki 22.-23.12 1939
Summa 2.1.-14.2.1940
Näykkijärvi 17.-25.2.1940
Viipuri 1.-13.3.1940

Kotiväki on pitänyt omaa kirjanpitoaan, ilmeisesti kenttäpostissa saatujen tietojen mukaan.

Johanneksessa 1939 kuvalähde: SA-kuva

Frans on kantakortin mukaan lomautettu 1.5.1940. Hän palasi rintamalta ainakin fyysisesti haavoittumattomana. Välirauhan aikaan tammikuussa 1941 perheeseen syntyi Reijo. Jatkosodassa Frans ei ollut enää rintamalla taistelujoukoissa. Vähäpuheinen kun oli muutoinkin, en muista että hän olisi koskaan kuulteni puhunut sotakokemuksistaan. Hän kuoli Tampereella 73 vuotiaana 4.4.1976 ja on haudattu Lamminpään Saarikorven hautausmaalle.

Alla on linkkejä lähdetietoina käytettyihin sotahistoriallisiin kirjoituksiin ja arkistoihin

Sotapäiväkirjat JR/7 1.1.40-29.3.40: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1503083

Wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/6._divisioona_(talvisota)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalankannaksen_taistelut_talvisodassa

http://tosiasiat.fi/6.+divisioona+(talvisota)
http://www.newikis.com/fi/wiki/Jalkav%C3%A4kirykmentti_17_(talvisota)
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/karjala/neuvostoliittolaisten_suurhyokkays

http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/kertomuksia-6/298-kertomukset-81/m3-16/307-tapahtui-1-2-14-2-1940-valisena-ajalla
http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/kertomuksia-6/296-kertomukset-81/m3-14/305-summan-munasuolla

Karttoja:
http://sotakartat.blogspot.fi/search/label/Summa
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjsXRf9mDwuBBcC8MHQlBLiluTCKEc2TB0ZoVJSvQnAwNpOryjONjkUbgqMqOp6nvp6C0JFrtHlZtvKPcX97-SdEVfAwYUfir35Dn60MyzAieTx1pfDdwI7nf2GTk0IMqjWF3OyKonLr0xl/s1600/Scan10001+(3).JPG
https://www.google.com/maps/d/edit?mid=zhrNXylZEUY0.kvt8wq266uiw

Kalle Jaakonpoika Koiviston 15 lasta

Koivisto eli Syväoja

Aiemmin tässä blogissa olen kirjoittanut Ylöjärven Takamaan Syväojan eli Koiviston historiaa. Kuten todettiin, oli isäntä Kalle Jaakonpoika aikaansaapa ja tarmokas mies. Sen lisäksi että oli puolen manttaalin talon isäntä, kirkon kuudennusmies ja herastuomari, ehti hän toimensa lomassa avioitua kahdesti saaden 15 lasta. Keisarin inspiroimana monet heistä saivat "keisarillisia" nimiä.

Selvitetäänpä  nyt mikä oli suuren lapsipesueen kohtalo ja mitä heistä tiedämme:

Kallen 1. avioliitto Emman kanssa

Kalle ja hänen 1. puolisonsa Emma Elisabeth Jeremiaantytär Marttila olivat rippikoulukavereita vuodelta 1845. Juhannuksena 1854 he olivat 24 vuotiaita kun heidät Ylöjärvellä vihittiin. Vihkiminen tapahtui merkinnän mukaan "utan skrud" eli ilman huntua. Emelia Charlotta on syntynyt maaliskuussa 1855, joten todennäköisesti hän on ollut jo tulolla häiden aikaan: tämä selittäisi hunnutta vihkimisen. Ripityksestä ei kuitenkaan näytä olevan merkintää, joten nähtävästi on juuri ja juuri menty säällisen protokollan mukaan.

1. Emelia Charlotta Koivisto  s. 28.3.1855

Lapsen kummeina olivat Wilhelm ja Hedvig Lindroos (Liimola) sekä Antti ja Kreeta Kilpijoki. Lindroos oli  LiimolanYlisen isäntä 1849-1861. Tunnettu kansanparantajana nimellä "Liimolan Tohtori". Hän oli toisen kummiparin Kilpijoen Kreetan veli.
Tyttö kuoli alle vuoden ikäisenä tuhkarokkoon 9.12.1855, joka oli vielä tuolloin ennen rokotteiden aikaa hyvin yleinen lasten kuolinsyy. Hautajaiset pidettiin joulun aaton aattona 23.12.1855.

2. Edla Beata Koivisto s. 1.12.1856

Kummeina olivat  jälleen Wilhelm ja Hedvig Lindroos (Liimola) sekä Simo ja Eeva Huhkaja. Ripillä ja Herran ehtoollisella Edla kävi 1872. Edla synnytti aviottoman tyttären 6.11.1879,  joka hätäkasteessa sai nimekseen Beata. Tytär kuoli jo samana päivänä. Koska Beata oli avioliiton ulkopuolella syntynyt, joutui äiti Edla ripitettäväksi 16.12.1879. Merkinnän mukaan ripitys on tehty rouva Amanda Sadeniuksen ja itsellisen leski Ulrika Kopoisen läsnäollessa. Kirkkoherra Karl Alfred Sadeniuksella oli nähtävästi tapana kutsua salavuoteusripitykseen "todistajia", mm. vaimonsa Amandan.
Edla lähti kotitalostaan piikomaan kirkolle Ylöjärven Mikkolaan v 1881. Kilpijoen Antin ja Kreetan (jotka siis olivat olleet Emelian kummeja) tytär Josefina Kilpijoki oli avioitunut nahkuri Joel Kajanderin kanssa ja he asuivat tuolloin Mynämäen Mäenkylässä. Edla lähti marraskuussa 1882 piikomaan nahkurille ja muutti siis Mynämäelle - tai Virmo kuten se tuolloin ruotsinkielisessä asussaan kirjattiin.
Joel Kajanderin palveluksessa oli nahkurin renki Simon Johansson Hillberg, jonka kanssa Edla heilasteli niin ahkeraan että Johan Arvid syntyi 28.2.1884. Kuulutukset saatiin aikaiseksi vasta kesällä 6.6.1884. Seuraavana vuonna nuoripari muutti Mynämäellä Tursunperän Kiusalaan jossa Oravaisista kotoisin ollutta Hillbergin väkeä oli torppareina useampia: isä ja veli perheineen ainakin. Veli Matti Juhonpoika Hillbergin mainitaan 1882 tappaneen viimeisen suden Mynämäeltä.

"Helmikuussa 1882 lehdet mainostivat turkulaisen tunnetun valokuvaamon erikoista nähtävyyttä: Hillbergin ampuma suurenpuoleinen koirassusi, jota lasten
tappajaksi vahvimmin epäiltiin, oli "nähtävänä sisustettuna hra Reinberg 'in luona Linnakadun talossa N:o 31 B pientä pääsymaksua vastaan."

http://www.ts.fi/teemat/sunnuntai/1074334158/Pelon+ja+hapean+susikohu.

Edla Beata ja Simon Hillberg asuivat Mynämäellä ainakin vielä v 1907. He saivat kaikkiaan 6 lasta:

1. Johan Arvid s. 28.2.1884, muutti Turkuun v. 1900
2. Carl Oskar s.6.5.1885, muutti Turkuun v. 1903
3. Mathias Anton s. 21.9.1887, k.9.9.1890
4. Seth Engelbrecht s.15.4.1889. Puuseppä. Vangittiin yhdessä isän puolen serkkunsa Kustaa Albert Hillbergin kanssa 1.5.1918. Kuollut sairauteen vankileirillä Lahdessa 3.6.1918
5. Edla Maria s. 30.12.1892
6. Olga Emilia s. 31.8.1895
   

3. Kaarle Yrjö (Karl Jöran) Koivisto s. 23.4.1859

Sai sisarustensa tavoin kummikseen Kilpijoen Antin ja Kreetan. Yrjö - kuten muistaakseni kutsumanimensä oli - kävi rippikoulunsa ja pääsi huomautuksitta Herran ehtoolliselle 1875. Yrjö muutti 27-vuotiaana Pirkkalaan 20.5.1886. Hän avioitui Johanna Justuksentytär Raitalan (s.17.4.1869 Jokioinen) kanssa samana vuonna, morsiamen ollessa vasta 17-vuotias.  Marraskuussa 1888 heidät on merkitty Aina-sisaren pojan kummiksi. Tampereen Tuomiokirkkoseurakuntaan on Yrjön perhe merkitty muuttaneeksi 4.1.1890.

Työmies Kaarle Koiviston perheeseen on merkitty lapsia:

1. Saima Johanna s.26.12.1886 Pirkkala
2. Selma Mariana s. 17.8.1888 Pirkkala
3. Yrjö Nikolai s.28.7.1890 Tampere
4. Karl Kasimir s. 11.5.1892 Tampere
   Hänen tarinansa voit lukea tästä blogista:
   http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2015/11/karl-kasimir-kalle-koiviston-vaiherikas.html
5. Jaakko Aleksander s.8.9.1894 Tampere
6. Kerttu Saara Maria s. 13.3.1897 Tampere k.14.10.1897 Tampere
   

4. Klaara Maria Koivisto s.16.8.1861

Kummeina olivat torppari Josef ja Kaisa Aroniemi sekä itsellinen Henrik Hauska. Tuhkarokko vei Kallen ja Emman lapsen toistamiseen: Klaara kuoli 13.8.1871 10-vuotis syntymäpäiviensä alla.

5. Emma Emerentia Koivisto s. 2.1.1864

Kummeina itsellinen Henrik Hauska, vaimonsa Maria sekä poika Gustaf. Ripille Emma pääsi Ylöjärven kirkossa vuonna 1880. V.1883 Emmalla ei ole rippikirjassa merkintää - olisiko poikennut piikomassa jossain toisaalla? Muuttomerkintää ei kuitenkaan ole ja v. 1884 Emma löytyy jälleen Syväojan Koiviston rippikirjasta. 16.4.1893 Koiviston rippikirjalle ilmaantuu Vesilahdelta Matti August Benjamininpoika. Lieneekö Koivistossa juotu tuolloin kihlajaiskahvit, koska häitä Emma ja Matti viettivät pari kuukautta myöhemmin 15.6.1893. Matti oli syntyjään Tottijärveltä Sorvan Knuutilan isäntäparin Benjamin Aataminpojan ja Loviisa Juhontyttären poika. Hän oli ennen muuttoaan ollut Vesilahden kirkonkylällä Tallisen talon isäntänä 1892-1893. Minkähänlaisilla välipuheilla naimakauppa on mahdettu tehdä? Operaatioon nimittäin liittyi Koiviston talon kohtalo Kalle Jaakonpojan jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin. 9.4.1893 järjestetiin pakkohuutokauppa, jossa talon osti nimiinsä Emma 5000 mk:n hintaan. Ilmiselvästi Tallisen Matin isännäksi siirtyminen oli sovittu valmiiksi, jotta talo saatiin pysymään suvussa. Lieneekö niin että Matti olisi myynyt talonsa Vesilahdessa ja näin saatu rahoitus järjestettyä?
Matin ja Emman liitosta syntyivät lapset:

1. Kalle Matias s. 12.2.1895. 
2. Bertta Susanna s. 1.12.1896. Häntä kutsuttiin myöhemmin suvun keskuudessa Salmin Bertaksi, avioiduttuaan v 1919 Esa Salmen kanssa. Tapahtumasta on Koiviston pihassa otettu hääkuva:

Matti August sairastui keuhkotautiin ja kuoli 38-vuotiaana 18.3.1903. Lienee ollut sairaalloinen jo tovin koska oli saanut rippikirjoihin merkinnän "asepalvelukseen kelpaamaton".

Pitkään ei Koivistoa isännättömänä pidetty. Säädyllisen suruajan jälkeen, kuukausi hautajaisista, Emma avioitui 19.4.1903 itseään 11 vuotta nuoremman Kalle Stefanus Lindroosin kanssa. Varsin nopeasti oli siis kylällä ja lähipiirissä puitu isäntäehdokkaat. Kalle oli syntynyt joulunaikaan 26.12.1874 Ylöjärvellä Lempiäniemessä Hounin lampuodin Kalle Johannanpoika Lindroosin ja Amanda Severina Emanuelintyttären esikoisena. Kalle oli isänsä puolelta Liimolan sukua (i-ä-ä-ä ja omaa siten yhteiset esivanhemmat sukuhaaraamme).  Kuten muistamme aiemmasta yhteydestä oli Syväojalla tiivistä kanssakäymistä Liimolan kanssa: mm "Liimolan tohtori" Wilhelm Lindroosin toimiminen kummina. Samoin Kalle Stefanuksella oli isän puolelta yhteys Mutalan Heikkilän Myllymäkeen, joka oli Emma Emerentian isän äidin kotitalo (mahdollinen sukuyhteys on kuitenkin vailla todennusta).

Emman ja Kallen avioliitosta syntyneet lapset:

1. Nikolai Stefanus Koivisto s.19.12.1904 k.23.4.1975. Hän avioitui Bertta Josefina Pinomäen  (s.26.2.1906 Ylöjärvi Pinomäki, k.24.12.1987) kanssa ja he isännöivät Ylöjärvellä Viialan tilaa. Pinomäet kytkeytyvät Syväojan Kallen jälkeläisiin myös toista kautta, kuten myöhemmin tässä tekstissä ilmenee.
Lapset Nikolain ja Bertan avioliitosta:

• Uolevi Nikolai
• Vappu Anneli
• Mirjami Annikki
• Vuokko Leena
• Matti Nikolai

2. Saima Maria s. 31.3.1906  k. 28.02.1907 hinkuyskään.

Emma Emerentia Koivisto

Emma myi Koiviston tilan Metsätila Oy:lle ilmeisesti pian isänsä Kalle Jaakonpojan kuoltua v. 1910. Syytinkivelvoite oli siten päättynyt ja metsäyhtiöt taisivat tuolloin maksaa kelpo hintoja isot metsävarannot omaavista tiloista. He ostivat tämän jälkeen lähistöltä edellä mainitun Keijärven Viialan tilan, jonka isännöintiä aikanaan poika Nikolai siis jatkoi.
Emma hautasi vielä toisenkin aviomiehen kun 42 vuotias Kalle Stefanus kuoli 18.6.1917. Emma eli ilmeisesti Viialan tilalla kuolemaansa asti 61 vuotiaana 22.5.1925.

6. Aina Eleonora Koivisto / Räisänen s.16.7.1866.

Kummit Syväojan torppari Henrik ja Maria Hauska sekä renki Kustaa Henrikinpoika ja vaimonsa Miina. Aina Eleonora oli Ylöjärven rippikoululaisia vuodelta 1882. 17-vuotiaana hän lähti piikomaan Ylöjärven Pietilään v 1883 sekä edelleen Mäkkylään 1885 ja Räikkään 1886. Räikän piikana vierähti pari vuotta. Aina on merkitty v. 1888 Metsäkylän irtolaisten rippikirjaan  ja huomautettu lisämerkinnällä salavuoteudesta johtuvasta ripityksestä. Seuraavalla rivillä lukeekin ripityksen syy:

Kaarle Jaakko Leopold s.15.11.1888 Tampereella. Kaste on suoritettu Tampereella mutta kirjattu lisämerkinnällä "äpärä" Ylöjärven kirjoihin 18.11.1888,  kummeina työmies Kaarle Yrjö Koivisto sekä vaimo Johanna - siis Ainan veli. Vain kolmisen kuukautta myöhemmin on pappi kirjannut pikku Kaarlen Ylöjärven kuolleiden kirjaan. Tuntemattomasta syystä menehtynyt irtolaisen lapsi Kaarle Jaakob Leobold Ainonpoika 17.2.1889.
Aina Eleonora muutti Tampereelle 1891. Hänet vihittiin Wilhelm Räisäsen kanssa ja perimätiedon mukaan he olisivat muuttaneet Pietariin jossa kadonneet Venäjän vallankumouksen vuosina.

Aina Koivisto ja Wilhelm Räsänen

Kallen toinen avioliitto Severiinan kanssa

Kuusi lasta ja 13 vuotta avioliittoa oli Kallella ja Emmalla takana Syväojan Koivistossa kun Emma kuoli 37-vuotiaana lavantautiin 7.5.1867. Tuolloin elettiin ankaria kato- ja nälkävuosia, jolloin kulkutaudit harvensivat nälän heikentämää kansaa kovalla kädellä. Saattaapa olla että Syväojan myöhempien talousvaikeuksien siemenet kylvettiin näinä vuosina. Reilua vuotta myöhemmin 26.7.1868 talossa oli uusi emäntä Severina Antintytär Kilpijoki (s.18.12.1846). Hänen vanhempansa olivat tuttua väkeä vuosien takaa. Antti ja Kreetta Kilpijoki olivat olleet jo aikanaan Kallen lasten Emelian ja Yrjön kummeja - ja nyt siis appivanhempia. Kalle oli jo tuolloin jo 38 vuotias ja morsian, nuoriemäntä Severiina 21 vuotias.

7. Olga Charlotta Koivisto / Alenius / Lehtonen  s. 5.6.1869

Kummit Ferdinand ja Selina Kilpijoki sekä Karl ja Miina Hekintytär Kivioja sekä Karoliina Heikintytär Työläjärvi. Ylöjärven kirkossa Olga pääsi ripille ja Herran ehtoolliselle 1884. Olga kävi piikomassa Tampereella 14.11.1889-28.05.1891 välisen ajan. Lieneekö samassa paikassa missä isosisko Aina vajaata kuukautta myöhemmin? Äidin kotitalossa Kilpijoessa oli renkinä touhunnut Kalle Johannes Juhonpoika Alenius v 1893 ja uudelleen 1896-1897, samoihin aikoihin Olgan veljen Frans Aleksanterin kanssa. Kalle Aleniuksen suvusta on kerrottu toisaalla tässä blogissa artikkeleissa "Anders Alenius, kylämaalarin perinnönjako Ruoveden Pihlajalahdella" sekä "...kunnes kuolema(ntuomio) tai Siperia teidät erottaa". 28 vuotias Olga ja 22 vuotias Kalle viettivät häitä 24.4.1897 ja asettuivat Kilpijokeen. Voidaan spekuloida olisiko Kalle Alenius syypää Olgan saamaan salavuoteusripitykseen 19.1.1897. Olgan isä Kalle oli kirkon kuudennusmies, jonka yhtenä tehtävänä oli seurakuntalaisten siveyden valvonta. Olisi kenties noloa että tytär joutuu tällaisen nuhteen alle. Olisiko isä komentanut nuoren parin vihille?  Isä Kallen tiedetään olleen oman arvon tuntoinen mies. Sanoi olevansa "puolen manttaalin tilallinen ja kirkon kuudennusmies". Kalle meni riihivaatteissa sisarensa Eevan häihin, koska oli sitä mieltä, että talo oli liian pieni vaikka siihen kuului mm. suuret metsät. Näin olisi luultavaa että Kalle olisi paremminkin ajatellut talollista vävyksi. Sen sijaan että tarjolla olikin nyt Kilpijoen orpo huutolaisrenkipoika. Huomioitavaa on myös että Olga oli jo hyvinkin vanhanpiian kirjoissa, Kalle viisi vuotta nuorempi.
Voihan tämä olla tarpeettoman kyyninen johtopäätös - yhtäkaikki uusi perhekunta sai alkunsa Kilpijoessa.

Olgan ja Kalle Aleniuksen avioliitosta syntyi lapsia seuraavasti:

1. Frans Johannes s. 22.12.1898 k.14.7.1899.

Olga ja Eeti Pinomäki

2. Olga Augusta s. 4.7.1900 k. 22.10.1988, Hän avioitui 29.4.1923 Eeti Ruudolf Pinomäen kanssa (s. 27.7.1900 k.29.11.1994) joka oli edellä kerrotun Viialan emännän Bertta Josefina Pinomäen veli.
Ylöjärven Pitkon isäntäparin, Olga ja Eeti Pinomäen lapset ovat:

• Asser Edvin
• Maria Selma Elisabet
• Martta Aleksandra
• Lea Oili Augusta
• Eeti Sakari
• Anja Rakel

Pian Olga Augustan syntymän jälkeen Olga Charlotta ja Kalle Johannes perheineen muuttivat Kilpijoesta Mäkkylään. Ilmeisesti seuraavan lapsen ilmoiteltua tulostaan perhe muutti Koivistoon 1902, josta heille annettiin asuttavaksi Hauskan mäkitupa.


3. Rauha Maria s.15.12 .1902 k. 4.10.1997 (tämän blogin kirjoittajan äidin äiti). Hän avioitui 26.4.1925 rippikoulukaverinsa Frans Eemil Pinomäen (s.10.10.1902 k. 4.4.1976) kanssa. Näin Pinomäen Hermannin ja Fiinan pesueesta tuli kolmaskin edustaja tähän Koiviston sukuun Bertan ja Eetin lisäksi.
Tämän seurauksenahan sittemmin jälkipolvien serkukset ovat kaksinkertaisesti varmistettuja serkuksia!

Rauha ja Frans Pinomäki

Rauha Maria ja Frans Emil Pinomäen lapset ovat:

• Kaarina Rauha
• Mirja Eleonora
• Reijo Frans Kalervo

Kalle Johannes Alenius ei Hauskan mäkitupaa ehtinyt kauaa kunnostaa. Hän kuoli 9.2.1904 - kuolinsyyksi kirjattiin sulkutauti, joka jonkinlaiseksi hengenahdistukseksi tulkitaan.
16.11.1907 Olga Charlotta avioitui 38 vuotiaana uudelleen. Puoliso oli 23 vuotias Wilhelm Arvid Lehtonen, jota Villeksi kutsuttiin. Ville oli syntynyt Hämeenkyrössä 4.1.1884. Vesajärven Antilan Rajasillan torpan entisen piian Amanta Juhontyttären aviottomana lapsena.

Olga Charlotan ja Ville Lehtosen avioliitosta syntyivät lapset:

1. Aina Edith s 9.1.1909. Pikku "Etiitta" kuoli juuri ensimmäisen vuotensa täytettyään 28.1.1910.

Elli ja Eino Rantanen

2. Elli Mirjam s. 6.12.1912 k. 8.11.2003.
Hän avioitui 9.10.1932 Eino Sakari Rantasen (s.3.7.1909
Ylöjärvi) kanssa. Heidän lapsensa ovat:

• Pirkko Linnea
• Irja Aulikki

Olga osti Hauskan itsenäiseksi tilaksi v. 1919, joka myytiin hänen kuoltuaan 62 vuotiaana 19.2.1932.
Ville-pappa eli 79 vuotiaaksi ja kuoli 25.9.1963.

Olga,  Ville, Elli, Rauha ja Kaarina. Hauskassa n. 1926

8. Vappu Susanna Koivisto s. 12.4.1871.

Kummit Ferdinand Antinpoika ja Selina Mikontytär Kilpijoki sekä Syväojan renki Malakias Kallenpoika. Rippikoulun päätteeksi Vappu oli Herran ehtoollisella Ylöjärven kirkossa 1887. Vappu Susanna kuoli keuhkotautiin 20 vuotiaana 8.4.1892.

9. Maria Anastasia Koivisto s.17.8.1873

Kummit Kalle ja Miina Heikintytär Kivioja sekä Kalle ja Maria Juhontytär Niemi. Maria ehti käymään ripillä 1899 ennenkuin keuhkotauti vei hänetkin 16 vuotiaana 1.7.1890.

10. Seth Enok Wladimir Koivisto s. 1.1.1876.

Kummit Kustaa ja Augusta Juhontytär Erkkilä sekä Kalle ja Leena Manuntytär Santala. Ripillä "Seeti" kävi 1892. Koiviston rippikirjassa on merkintä: "26.6.1907 antanut ottaa kirkkoon Hilma Wirtasen (s.234) kihlattuna morsiammena. Asepalvelukseen kelpaamaton." Hilma Josefina Vihtorintytär oli syntynyt 22.9.1887 Lakialan Perttulassa. Hän tuli Koivistoon palkolliseksi 1906. Seetille ja Hilmalle oli syntynyt tytär
Hilma Elisabeth 3.4.1907 ja avioliittolupaukset oli tehty kuten em. rippikirjamerkintä mainitsee. Jotakin aikeissa meni kuitenkin pieleen. Hilma muutti 1908 tyttären kanssa Ylöjärven Suojasiin. Seeti on merkitty muuttaneeksi Helsinkiin Sörnaisten seurakuntaan 19.5.1908. Jo seuraavana syksynä 26.9.1908 Seeti avioitui Nurmijärvellä 2.6.1882 syntyneen Johanna Elomaan kanssa. Lapset ovat kaikki kirjattu syntyneeksi Nurmijärvellä. 1.5.1916 Nurmijärven seurakunta jaettiin jonka jälkeen heidät kirjattiin Hyvinkään srk:aan.

• Sara Johanna s. 29.11.1908 k. 23.7.1918
• Irja Heleena s. 28.12.1909; avioitui 18.6.1938 Paavo Rudolf Rannan kanssa (s.6.3.1914 Lohja). Heillä lapsi Esa Paavo Ranta.
• Toivo Ilmari s. 23.11.1911, k. 6.7.1930
• Urho Sakari s. 5.9.1914

Seeti oli v. 1918 ammatiltaan kivityömies liityessään punakaartiin. Suomen Sotasurmat tietokannan mukaan hän osallistui taisteluihin aseellisena sotilaana ja joutui vangituksi. Hänet sijoitettiin Suomenlinnan vankileirille, jossa kuoli sairauteen 20.7.1918. Suomenlinnassa kuolleet vangit on haudattu pääosin Santahaminaan joukkohautaan. Suomenlinnan vankileiri oli toiseksi suurin ja yksi pahamaineisimmista. Kesäkuussa 1918 vankeja oli noin 8000.

"Muonituksen epäonnistuminen ja huono hygienia johtivat tautien riehumiseen vankileirillä. Heinäkuussa 1918 kuolleisuus oli korkeimmillaan ja suuri joukko vankeja vapautettiin ehdolliseen vankeuteen leirillä vallinneiden olosuhteiden tähden. Nälän aiheuttama heikkous altisti vangit sairauksille. Yleisimmät sairaudet vankileirillä olivat suolistotaudit ja keuhkokuume. Helsingissä tavattiin myös vesikauhua ja espanjantautia. Kaikkiaan Suomenlinnan, Isosaaren ja Santahaminan vankileireillä kuoli huhtikuun 1918 ja maaliskuun 1919 välillä
1536 henkeä. Lukuun sisältyvät myös kuolemaantuomitut. Vasta syyskuussa 1918 leirin muonitus kohentui ja nälänhätä loppui."

http://www.suomenlinna.fi/linnoitus/suomalainenaika/sotavankileiri-1918/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenlinnan_vankileiri

11. Erland Wätscheslaw Koivisto s. 3.11.1877

Kummit Kalle ja Miina Manuntytär Santala ja Kalle Kallenpoika. Ripille Erland on päässyt Ylöjärven
kirkossa juhannuksena 1893. Koiviston palkollisiin hänet on merkitty 1898 alkaen. Marginaalissa kuitenkin myös merkintä irtolaisuudesta. Harvakseltaan on Erlanti muistanut käydä Herran ehtoollisella: merkinnät ovat 1899, 1901 ja 1904. Asepalvelukseen kelpaamattomaksi on hänet merkitty. Keuhkotauti kaatoi tämänkin nuorenmiehen 28 vuoden iässä 20.12.1905. Kirjoissa on merkintä jonka mukaan olisi kuollut irtolaisena Savonlinnassa. Hänet kuitenkin tuotiin haudattavaksi Ylöjärvelle jossa hautajaiset pidettiin uudenvuoden aattona 31.12.1905.

12. Frans Alexander Koivisto s. 1.10.1879

Kummit Kalle ja Miina Manuntytär Santala, Kalle Simonpoika ja Josefiina Kallentytär. Juhannuksena 1895 Frans on käynyt rippikoulunsa päätteeksi Herran ehtoollisella. V. 1896 hän on Kilpijoessa renkinä. Kuten edellä on jo mainittu Olga Charlotan kohdalla, samaan aikaan Kalle Aleniuksen kanssa. V 1903 rippikirjassa mainitaan hänen ottaneen 7.9. muuttokirjan Amerikkaan. Siirtolaisuusinstituutin tiedoissa hänet on mainittukin passiluettelossa ja matkustajaluettelossa 16.9.1903. Ylöjärven henkikirjan v 1910 mukaan hän on Amerikassa. Hän on oletettavasti palannut Suomeen. Olavi Kangasniemen sukututkimuksessa maintaan hänen muuttaneen naimattomana Uusikirkolle (nyk. Uusikaupunki) 2.5.1913. On mahdollisesti matkustanut uudelleen Amerikkaan ja kuollut siellä
ollessaan. Ei tiedossa olevia puolisoita tai jälkeläisiä.

13. Jooseppi Johannes Koivisto s. 22.12.1881

Kummit Kalle ja Miina Manuntytär Santala sekä Kustaa ja Augusta Juhontytär Erkkilä. Lieneekö ollut tavallista kovapäisempi tai vilkkaampi, koska ripille oli laskettu vasta kahdeksattatoista käydessään v. 1898. Sitä ennen hän oli ehtinyt jo olla renkipoikana Sammatissa 1896. Eipä Johanneskaan ollut ahkera vieras Herran ehtoollisella; merkinnät löytyvät ainoastaan 1900 ja 1902. Hän muutti naimattomana 23.12.1902 Kangasalle. Siirtolaisinstituutin passiluettelossa löytyy tod.näk merkintä Amerikkaan muuttoa varten sekä matkustajaluettelosta 4.7.1903. Ylöjärven henkikirjassa 1910 on merkintä jossa mainitaan entinen Syväojan Santalan torppari Joose poissaolevaksi. Jooseppi Johannes Koivisto on kirjattu poissaolevaan väestöön tietymättömissä ja julistettu kuolleeksi 20.4.1977 Kangasalan srk:n kirjoissa. Teoksessa Koljonselän Tuulissa II esitetään että hän olisi kuollut mahdollisesti 1924.

14. Erkki Dimitri Koivisto s. 17.5.1885

Kummit Kalle ja Miina Manuntytär Santala sekä Kustaa ja Miina Juhontytär Erkkilä, Kustaava Davidintytär ja Maksimus Jeremiaanpoika. Erkki oli ripille päästessään 1902 jo renkipoikana Kaiharin Ylisellä ja sen jälkeen Kyöstilän Lörpyksellä 1903-1907. Erkki kuoli 26 vuotiaana, ilmeisesti naimattomana 23.9.1911.

15. Nikolai Jaakko Ireneus Koivisto s. 15.12.1891

Nikolai Jaakko Ireneus Koivisto

Kummit Kalle ja Miina Manuntytär Santala. Päässyt ripille 1907 "eläkeläisen poika" - olihan isä Kalle jo 67 vuotias ja vietti Koiviston vaarinpirtissä syytinkipäiviä. Kuollut 31.1.1929. Ei tiedossa olevia puolisoita eikä lapsia.

Muistini mukaan mummuni Rauha Pinomäki kertoi minulle Nikolain ja Ville-papan (Lehtonen) olleen vankeina Kalevankankaan punavankileirillä 1918. Rauha oli kulkenut Ylöjärveltä tuomassa vangeille ruokapaketteja vankileirin aidalle ja vartijan silmän välttäessä heittänyt aidan yli.
Kertoman mukaan Nikolai ja Ville vapautuivat leiriltä Pinomäen Hermannin mentyä heistä takuuseen.











8.4.1900 vietettiin Koivistossa kerralla kahdet hautajaiset. Koiviston vanhan isännän Kalle Jaakonpojan 2. puoliso ja yhdeksän viimeisimmän lapsen äiti Severiina Antintytär kuoli 31.3.1900 vesitautiin 53 vuotiaana. Samana päivänä haudattiin aiemmin tekstissä mainittu Koiviston silloinen isäntä, Emma Emerentian puoliso Matti August Benjamininpoika, joka oli siis kuollut keuhkotautiin vain vajaata kahta viikkoa aiemmin.

Kalle Jaakonpoika Koivisto kuoli Metsäkylän Koivistossa 79 vuotiaana 3.1.1910.
Hänen jälkeläisiään voit tarkastella sukupuumuodossa Geneanet sivustollani tästä linkistä

Koiviston ja Pinomäen sukua Hermanni ja Fiina Pinomäen kultahääpäivää juhlistamassa 1949 

Tästä blogitekstiin 

Kalle Jaakonpoika Syväojan l. Koiviston esivanhemmista

Lähteitä:

Koljonselän Tuulissa II - Kuljun suku kolmen valtakunnan aikana
Ylöjärven Kuljun Perinneyhdistys ry / Torbjörn Nikus, Juhani Vahtokari

Mikkola-Kilpijoki-Kangasniemi suvun vaiheita 1707-1995
Olavi Kangasniemi

Sukututkimus Mirja Pinomäki-Kangas ja Leena Ekroos

SSHY Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry
Ylöjärven srk:n arkistot
http://www.digiarkisto.org/sshy/index.htm

Suomen Sukututkimusseura
HisKi - Historiakirjojen hakuohjelma
http://hiski.genealogia.fi/historia/

Ylöjärven torpparilaitos
Liisa Juhola 1958

Takamaa
Ylöjärven Työväenopiston Takamaan perinnepiiri 1996

Anders Nikolai Mattjus / osa III - Tyrskyä ja tyventä

Jatkona edellisiin kirjoitelmiini Anders Nikolai Mattjuksen elämänvaiheista (osat "Anders Nikolai Mattjus / osa I - Antin alkutaival" ja "osa II - Antin merelliset seikkailut")  tämä viimeinen osa III kertoo Antin paluusta synnyinmaisemiinsa Tampereelle, aina kuolemaansa asti 10.3.1946.

Antin merimiespesti siis päättyi, kuten edellisessä osassa kerrottiin, s/s Uranian haaksirikkoon 12.7.1915. Osoituksena karttuneesta ammattitaidosta oli tarkastaja L.E. Kjäldmanin 27.11.1915 antama todistus koneenhoitajan pätevyydestä alle 100 hengen höyrypursiin sekä höyry- ja hinaajalaivapannujen ja koneiden hoitoon.

 Lieneekö Antilla ollut parempi tuuri aviomarkkinoilla kuin työmarkkinoilla - seuraava työpesti kun näyttäisi löytyneen vasta 21.10.1916.Tätä ennnen hän vei vihille Aino Inkeri Lehtosen 7.3.1916. Aino oli syntynyt Orivedellä 21.4.1897 Kalle Lehtisen ja Justiina Eenokintytär Tenbergin esikoisena. Nuoripari on mahdollisesti jo tuolloin asettunut asumaan osoitteeseen Itäinen Puistokatu 1 - kuitenkin viimeistään keväällä 1918. Kyseessä on samainen kortteli, jossa oli Antin syntymäkoti Pohjoinen Rantakatu 5 (kts kuva osassa I) ja jossa äiti Matilda sekä sisarukset Elsa, Fanny ja Lauri edelleen asuivat.

Elettiin I maailmansodan vuosia jonka vaikutukset tuntuivat Suomessa ja Tampereellakin, vaikkakaan ei suoranaisten taisteluiden muodossa. Vuosi 1916 oli vielä Tamperelaiselle teollisuudelle tuottavaa aikaa. Töitä Antille ei kuitenkaan nähtävästi löytynyt ennen kuin lokakuussa 1916, jolloin Valtion Rautatiet palkkasi hänet Tampereen Varikolle ylimääräiseksi puhdistajaksi. Ei kuulosta aivan ammattia vastaavalta hommalta, mutta töitä oli tehtävä koska asua ja elää täytyi. Elsa sisaren sairastuminen struumaan ja Laurin koulunkäynti verottivat perheen toimeentuloa. Lauri oli osoittautunut teräväpäiseksi pojaksi ja oli päässyt opiskelemaan Tampereen Klassilliseen Lyseoon. Elsan kuolema kuitenkin ajoi talouden ahdinkoon ja Lauri joutui jättämään ilmeisen menestyksellisen koulunkäyntinsä kesken. Isä Andersin kuolema yli vuosikymmen aiemmin oli myös kaventanut toimeentuloa. Lieneekö Andersin veljellä, Matts Leander Nylundilla ollut osuutta pestiin rautateiden palvelukseen? Hän toimi tuolloin Villähteellä ratavartijana. (Myöhemmin myös veli Lauri teki pitkän uran virkamiehenä Valtion Rautateillä, mm Lielahden asemalla.).
Työtodistuksen mukaan Antti oli käytökseltään ja ahkeruudeltaan kiitettävä mutta ammattitaito oli arvioitu ainoastaan tyydyttäväksi. Olisikohan ylimääräisen puhdistajan hommat vähän tympineet? Parempia hommia taisi olla kiikarissa kun pestautui viilariksi Osakeyhtiö Sommers, af Hällström & Waldens'ille 21.3.1917. (Firma oli myöhemmin tunnettu mm surullisenkuuluisan Kuru -laivan valmistajana, joka 1929 upposi Näsijärvellä syysmyrskyssä.)

Ainon ja Antin esikoinen syntyi 18.7.1917. Tyttö sai kasteessa nimekseen Kerttu Maria. Näin tuli Matildasta mummu - Antti oli sisaruksista ensimmäisenä perustanut oman perheen. Laurista oli tuleva vanhapoika. Sisar Elsa oli kuollut sairauteensa 28-vuotiaana lapsettomana hiukan aiemmin 1.3.1917. Fannyn avioituminen oli vielä odottamassa tuloaan seuraavan vuoden lopulla.

Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917 ja Suomessa noussut itsenäisyyden ja valtataistelun myllerrys ja levottomuudet vaikuttivat työtilaisuuksiin. Antin työsuhde päättyi 28.12.1917 juuri itsenäistyneessä Suomen valtiossa. Vuoden 1917 lopulla ja 1918 alussa useat teollisuuslaitokset olivat pysähdyksissä joko lakoista johtuen tai toiminnan muutoin käytyä mahdottomaksi. Yleisistä olosuhteista ja tapahtumista tuona aikana voi lukea mm seuraavista linkeistä:

• http://www.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/index.html
• http://www15.uta.fi/koskivoimaa/vuodet/1917/index.htm
• http://www15.uta.fi/koskivoimaa/vuodet/1918.htm
• http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/1918tap.htm

Tapahtumien edetessä sotatoimiksi kansakunta jakautui yhä kiivaammin valkoisiin ja punaisiin. Monet tavalliset tamperelaiset koettivat tasapainoilla siinä välissä vain selviytyäkseen levottomuuksien läpi miten parhaaksi katsoi. Antin ei tiedetä ottaneen osaa taisteluihin. Perimätietona kerrotaan että Antti ja veljensä Lauri olisivat joutuneet Tampereen valtauksessa 3.4.1918 käydyn Näsilinnan taistelun laannuttua valkoisten käskystä korjaamaan ruumiita pois Näsikalliolta (joka sijaitsi aivan heidän kotinsa vieressä kadun toisella puolen). Oletan kuitenkin että Antin ja Laurin sympatiat olisivat olleet ainakin jossain määrin valkoisten puolella, vaikkakin perhe oli pienituloinen työläisperhe: molemmat saivat sodan päätyttyä vapaussodan muistomitalin.

Antti on sotilaspassin mukaan kuulunut suojeluskuntaan 8.4.-22.7.1918. Laurista tuli aikanaan suojeluskunta-aktiivi. Hän lienee saanut ideologisia vaikutteita Klassillisessa Lyseossa opiskellessaan.  Isän sukujuuret olivat Pohjanmaalla, jossa tyypillisesti oltiin valkoisia. Isän veli oli Valtion Rautateiden virkamies - ammattikunta joka vaikuttaisi pääsääntöisesti olleen järjestäytyneen virkavallan ja siten valkoisten puolella.
Antin suojeluskuntaan liittyminen on siis tapahtunut vaiheessa jolloin varsinaiset sotatoimet olivat päättyneet punaisten antauduttua Tampereen valtauksessa. Punavankeja koottiin tuolloin 8. huhtikuuta Keskustorille edelleen Kalevakankaan kasarmeille perustettuun vankileiriin vietäviksi. Kaukaa haettu ei näin ollen ole sekään tulkinta että puolen valinta oli enemmänkin selviytymiskeino kuin ideologinen valinta.
Sotilaspassin tietojen mukaan Antti on vuoden 1918 kutsuntojen perusteella astunut asevelvollisena palvelukseen heinäkuussa Kajaanin Sissipataljoonan konekiväärikomppaniaan. Suojeluskuntajärjestöön pohjautuvan asevelvollisuuden ja sotavoimien järjestäytymisen laillisuus ja valtaoikeudet eivät olleet tuolloin aivan kiistattoman selvät. Palvelukseen ei punaisiksi katsotuilla ollut asiaa.

Asevelvollinen Anders Mattjus siirrettiin sotilasvalan marraskuussa vannottuaan Vaasaan aseseppäkouluun. Olihan hän viilarina jo hankkinut sopivaa ammattitaitoa. Korpraalin natsa tuli kaulukseen maaliskuussa 1919.

Vajaata viikkoa myöhemmin kotipuolesta tuli surullinen viesti: Antin puoliso Aino oli menehtynyt 20.3. Kuolinsyy ei ole tiedossamme. Antin palvelus kuitenkin jatkui poissa kotoa ja puoliorvoksi jäänyt Kerttu jäi Matilda-mummun huollettavaksi. Sotilaspassin mukaan Antti sai lomaa vasta heinäkuussa kolmen kuukauden ajaksi yksityisasioihin vedoten. Huhtikuussa 1919 Antti sai siirron  Meripataljoonaan josta hänet vapautettiin 1 1/2 -vuotta kestäneen palveluksen jälkeen 8.12.1919.

Antti palasi Tampereelle samaiseen osoitteeseen Itäiselle Pitkäkadulle pikku Kertun holhoojaksi. Työtodistuksen mukaan työpaikka löytyi vasta elokuussa 1920 Epilästä Suomen Sahanterä Oy:sta viilarin ja hitsarin hommista.

Anders ja Olga Mattjus (o.s. Myllylä) 1922

Olga Katri Myllylä oli Ruoveden Pihlajalahdesta Tampereelle piikomaan muuttanut neitokainen. Olga oli syntynyt 29.6.1894 Klas (Laase) Albinus Myllylän (Pihlajalahden Nenosia) ja Loviisa (Luviina) Josefiinan (o.s. Hempurasta, Ylöjärven Pengonpohjasta) perheen viidentenä lapsena. Ilmeisesti vanhempien sisarustensa jälkiä seuraten Olga muutti 16-vuotiaana helmikuussa 1911 Viinikkaan palvelustytöksi.
Olgan ja Antin polut kohtasivat jossakin kohtaa Tamperetta 1920- luvun alussa ja niin Olga suostui leskimiehelle vaimoksi ja Kertulle äidiksi. Häät pidettiin 14.1.1922.
Tiukalla on ollut Antin talous; helmikuussa hän kirjoitti veljelleen Laurille velkojensa maksujärjestelyistä ja raportoi melko tarkkaan saadut häälahjat 400 mk sekä kupit ja kattilat; arveli tavaroiden arvoksi yhteensä 700 mk. 40 henkeä oli kaikkiaan ollut läsnä 70 kutsutusta - vähän kuulosti olleen pettynyt poissaolevista. Veli Laurikin oli ollut poissa häistä, josta kirjeen lopussa Matilda äiti omakätisesti moitti ja kertoi Kertun itkeneen pöydän alla kuultuaan ettei Lauri tulekaan. Sukatkin oli vartavasten kudottuna odottamassa saajaansa...

7.4.1922 kirjeessään Antti kertoi työpaikan vaihdoksesta. Tammelan kaupunginosassa sijaitseva Teknika oli lehti-ilmoituksella hakenut koneenkäyttäjää. Kun pellavatehtaan insinööri Liljeroos oli toiminut avuliaana suosittelijana, oli Antti saanut paikan sanojensa mukaan "suuresta hakiamäärästä". Palkkaa luvattiin 1200 mk kuussa, 3syltä puita vuodessa, viikko kesälomaa palkalla ja vuokrarahat. Jotakin meni kuitenkin pieleen Teknikassa, koska elokuussa Antti oli jo takaisin Sahanterällä.


Toukokuun 15. syntyi Olgan ja Antin esikoinen, Hilkka Helena. Hänen elämänsä päättyi ennenkuin ehti kunnolla alkaakaan 13.9.1922. Hilkka haudattiin Kalevankankaalle perhehautaan, jossa jo lepäsivät isoisä Anders ja Elsa-täti.

1926 alkuvuodesta Antti kirjoitti Laurille: "Olga tahtoo myös olla vaan sellainen krankku että ei ota oikein toipuakseen siitä sairaudestaan. Ruuansulatuselimet ne kai ovat palautuneet entiselleen, mutta häntä vaivaa yleinen heikkous ja nuha". Lisäansioita Antti oli alkanut hankkia vakuutuksia myymällä (tämä jatkui sittemmin Antin lapsien myötä aina ammattiin saakka). Joulukuulle oli jo myytynä 65 000 mk:n edestä uusia vakuutuksia ja yksi 100 000 mk:n vakuutuskin oli kuulemma tiedossa syksymmällä.

29.6.1926 Antti kirjoitti Laurille iloisia uutisia: perheeseen oli syntynyt poika 21. kesäkuuta: Heikki Paul Johannes. "...onhan kuitenkin toiveita suvun jatkumisesta meidän puoleltamme jos niinkin olisi että sinä jäisit naimatta." Syyskuulle 1926 on vielä päivätty viimeinen säilynyt Laurille lähetetty kirje jossa Antti on toiveikas ja odottaa uuden huoneiston saamista. Antin ja Olgan perhe sai lopulta asunnon uudesta 1926 valmistuneesta Heinätori 3:sta Suomen Sahanterä Oy:n omistamasta osakehuoneistosta. Huoneistossa oli keittiö ja kaksi huonetta, joista toisessa he pitivät alivuokralaista.
Em. kirjeessä terveeksi miehen aluksi mainittu Heikki kuitenkin menehtyi pian 31.1.1927 ja tuli haudatuksi samaan perhehautaan sisarensa Hilkan kanssa. Karu dokumentti aiheesta on jäänyt hautausmaksukuitin muodossa.

V. 1927 Antti poikkesi vielä kerran vesillä, konemestarina tervahöyry Otavalla Näsijärvellä. Pesti jäi kuitenkin vain 3kk:n mittaiseksi.

17.11.1928 perheeseen syntyi seuraava lapsi Veikko Kalevi (tämän blogitekstin kirjoittajan isä) sekä Sirkka Leena 18.9.1931 ja Aimo Antti 29.11.1934.

Antti ja Olga sekä lapset Kerttu, Leena ja Veikko Pyynikillä n.1932

1930- luvun vaiheista ei ole paljoakaan dokumentteja.  Toukokuussa 1930 Antti joutui maksumieheksi 3500 markan takausvelasta, jonka oli mennyt kuittaamaan erään Terälahtelaisen palstatilallisen pankkilainaan. Tuohon aikaan työmiehen keskituntipalkka oli hiukan alle 10 markkaa. Tällä matematiikalla takaus söi lähes viidenkymmenen työpäivän tienestit! Sahanterän työsuhde on ilmeisesti päättynyt elokuussa 1930. Kuten aiemmin Antin kirjeestä 1926 oli käynyt ilmi, oli Olga sairaalloinen. V. 1936 lapset kirjoittavat terveisiään äidille keuhkotautiparantolaan Kangasalle Pikonlinnaan. Olgan sisar Anna oli useasti apuna lasten hoitamisessa pitkien sairaalajaksojen aikana ja Lauri antoi taloudellista tukea. Lapset olivat myös useasti kesäaikaan Ruovedellä äidin suvun hoivissa. Matilda-mummun sukulaiset Kurussa ovat ilmeisesti myös auttaneet perhettä jossain määrin

Dokumentteja vaille jääneen tarinan mukaan Antti olisi ollut Tampereen kaupungin virastotalolla vahtimestarina. Kerrotaan että virastotalolla oli korttirinki jossa kävi miehiä aina kaupungin johtajistoa myöden ja että Antti olisi joutunut velkoihin hävittyään kortilla rahaa merkittäviä summia.
Työnantajia vuosina 1938-1939 olivat T:mi Arttur Laaksonen Konetoimisto ja Epilän Konepaja Oy. 30-luvun lopulla perhe on jo ilmeisesti asunut Lamminpäässä (talon nr 51) jouduttuaan pois Heinätorin asunnosta. Sota-aikana Antti oli työssä Tampellassa aseteollisuuden palveluksessa "tykinpiippuja sorvaamassa" ja 68 Is.K. Tampellan sammutuskomppanian ryhmänjohtajana.

7.6.1944 tuberkuloosi lopulta heikensi Olgan voimat huolimatta pitkistä hoidoista Pikonlinnassa ja Kaupin sairaalassa. Hänet haudattiin Kalevankankaalle.
Mainittakoon että perunkirjoituksesta löytyy 2200 markan vekselivelka ent. kaupunginjohtaja K.F. Mattssonille. Lieneekö edellä mainitussa korttivelassa siis perää?
Antin tie päättyi leikkauspöydälle vatsahaavaa operoitaessa vajaata kahta vuotta myöhemmin 10.3.1946. Hänet laskettiin Olgan kanssa samaan hautaan. (Samaan johon sittemmin isäni Veikko haudattiin v. 2008)
Laihaa oli työmiehen perheen toimeentulo ollut, kuten edellä kuvatusta voi arvella. Lainoja, takauksia ja vekseleitä kuittailtiin suuntaan jos toiseen tilipussin jatkeeksi - parasta toivoen ja pahinta peläten. Antin jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa perillisille jäi jaettavaa 1206 markkaa. Tämä vastasi noin 3 päivän työmiehen palkkaa. Nykyrahassa n. 90 Euroa.

Antin poika Aimo Antti oli tuolloin isänsä kuollessa 11 vuotias. Antin isän Anders Jaakonpojan kuollessa vatsasyöpään v.1904, hän oli juuri täyttänyt 10 vuotta. Anders Jaakonpoika Mattjus oli 11 vuotias kun hänen isänsä Jakob Mattsson Mattjus kuoli nälän ja lavantaudin seurauksena v.1868. Jakob puolestaan oli 11 vuotias kun hänen äitinsä Greta Lisa kuoli v. 1841 lapsivuoteeseen. Onneksi tämä ikävä sukuperinne sittemmin katkesi Aimon ja hänen sisarustensa kohdalla.

Anders Nikolai Mattjuksen perhealbumiin pääset tästä linkistä.

Anders Nikolai Mattjus / osa II - Antin merelliset seikkailut

Jatkona edelliseen kirjoitukseeni Anders Nikolai Mattjus / osa I - Antin alkutaival seuraamme nyt Anttia merille. Alkuunhan jo tuossa tekstissä päästiinkin alkukesästä 1912 s/s Södernin kyydissä.

29.7.1912 Antti kirjoitti kotiväelle olevansa jo toista reissua s/s Arcturuksen matkassa karttarin pestissä reitillä Turku - Hanko - Kööpenhamina - Hull kuljettaen matkustajia ja rahtia, mm suomalaisia Amerikan siirtolaisia. Mitä karttarin toimeen tarkalleen ottaen on kuulunut, ei ole vielä minulle selvinnyt. Nimestä voisi ounastella liittyvän karttoihin, mutta tietäen Antin taustat enemmän konepuolen miehenä niin tuskin tuolla kokemuksella mitään navigointiin liittyvää. Kirjeessään Antti elättelee kuitenkin toiveita etenemisestä lämmittäjäksi. 

Neljä reisua syksyyn 1912 Antti joutui odottelemaan ennenkuin syyskuussa kirjoittaa kotiväelle päässeensä havittelemaansa lämmittäjän pestiin - melkoisen dramaattisen sattuman kautta, kuten seuraava lainaus Antin kirjeestä kertoo:
”Minun lämmittäjäksi pääsemiseni tapahtui hyvin traakillisen tapauksen kautta. Siihen minua auttoi erään toverini väkivaltainen kuolema. Hänet löi puulla kuoliaaksi eräs toinen suomalainen mies Hullissa. Tämä tapahtui niin sanotulla piirillä elikkä tokkaan vievän laivasillan alkupäässä.
Siellä pitävät laivaväki tanssiaisia keskenään. Laivan piiat olivat taas hommanneet sinne tanssit. Sinne tuli miehiä toisista laivoista. Siinä syntyi riitaa miesten kesken johon alkusyynä juuri meidän laivan piiat. Meidän puolelta oli ainoastaan murhattu jonka nimi oli Pohjalainen. Hän oli hiukan juovuksissa. Riita syntyi ensin hänen ja erään Turkulaisen pojan kanssa. He rupesivat ensin nyrkeillä tappelemaan, mutta silloin tuli kaksi muuta miestä joille asia ei kuulunutkaan edes ja löivät Pohjalaista vaivihkaa takaapäin ennen kuin kukaan kerkesi estämään. Pimeän turvin he sitten hävisivät jäljettömiin. Toisen kyllä näimme kun hän seisoi tien vieressä katsellen kun me kannoimme Pohjalaista laivaan mutta sitte hänkin hävisi. Hänen tuntomerkkinsä ovat kyllä poliisilla ja sitä paitsi on kaksi meidän poikaa nyt Hullissa kulkien salapoliisien kanssa pitkin etsien murhaajia. Minä seisoin ainoastaan 1 ½ m päässä Pohjalaisesta kun sitä lyötiin ja riensin oitis toisten kanssa häntä ylös nostamaan. Hän eli vielä kun kannoimme häntä laivaan, mutta oli tainnoksissa koko ajan. Aamulla 7 aikaan hän sitte kuoli eläen ainoastaan 7 tuntia senjälkeen kun häntä oli lyöty.”

Merenkäyntiinkin sisämaan sankarin keho alkoi hiljalleen tottua muutaman kuukauden jälkeen kun keinutus oksetti enää ajoittain. Lämmittäjän hommat olivat hikistä puuhaa hämärässä ja hiilenpölyssä: "Minä olen hiukan laihtunut täällä ollessani sillä pannuruumassa on hyvin kuuma oltava. Mutta on siellä mukavampi kuin paksissa. Siellä kun tarvitsi olla paksussa hiilenpölyssä. Aina kun vahdista tuli niin oli musta kuin neekeri niin että te ette olisi minua tuntenut jos olisin eteenne tullut. Pannuruumassa ei sentään tule niin mustaksi mutta työ on kyllä kuumempaa. Satamatyöt ovat taasen puhtaampia kuin karttarilla paitsi nokittaessa tulee hyvin nokiseksi "
Antti laskeskeli tienaavansa puolen vuoden pestillä 105-110 markkaa. V. 2014 rahanarvossa mitattuna hiukan yli 400 Euroa. Tienesti vastaa osapuilleen v. 1912 työmiehen keskipalkkaa 0,41 mk/tunti joka riitti esim 2,7 kg:n perunoita tai neljänneskilon kahvipakettiin.

Seuraava kirje on päivätty Arcturuksella 16.12.1912 Joulun ja Uuden Vuoden toivotuksin kotiväelle. Antti siinä myös päivitteli Tamperelaisen pankinjohtaja Idmanin kavallusta, joka oli aikansa sensaatiouutinen ja mittakaavassaan edelleenkin suurin Suomessa tehty kavallusrikos.
Tammikuun 1. 1913 päivätty kirje osoittaa jo koti-ikävän merkkejä. Joulun juhlapyhien vietto merimiesten seurassa ja Hullin merimieskirkossa lienee ollut ankeanpuoleinen kokemus? Kotiväeltä oli tullut joululahjapaketissa villapusero ja kirja. Palkkakin oli noussut 25 markkaan kuukaudessa. Meneillään oli viimeinen harjoitteluajan matka. Antti suunnitteli tekevänsä vielä kolme reissua. Arcturuksen pesti päättyi helmi-maaliskuulla 1913. Toukokuussa 1913 Antti oli palannut maihin ja oli Helsingissä työnhaussa uuteen laivapestiin. Kesä - heinäkuussa Antti oli kuukauden verran s/s Uleåborgilla Turku - Tukholma reitillä.

Pestin päätyttyä Antti oli suunnannut setänsä Matti Nylundin luo Lahteen heinätöihin ja katsastamaan samalla seudun työtilaisuuksia. Kirjeessään hän mainitsi mahdollisesti suuntaavansa myös Jyväskylään, Vaasaan tai Pietarsaareen tehdastöihin tai uuteen laivapestiin. Mainitsi myös mahdollisesti seuraavansa Aleksia joka oli Jäämerellä hylkeenpyynnissä. (tarkoittanee serkkuaan, äidin sisarenpoikaa Aleksis Branthin'ia, jota hän on tavannut Helsingissä poiketessaan.) Lähes kaksi vuotta vierähtää ennenkuin meillä on Antista seuraava havainto. 13.4.1915 on päivätty Antin kirje Liverpoolista. Työtodistuksen mukaan hän oli saanut lämmittäjän pestin s/s Uranialla (II) maaliskuusta 1915 alkaen.

1. maailmansota oli alkanut vajaata vuotta aiemmin heinäkuussa 1914. Suomi kuului osana Venäjän keisarikuntaa nk. ympärysvaltoihin, kuten myös Englanti jonka satamassa Urania siis em. kirjeen aikaan oli. Sodan vastapuolella olivat nk. keskusvallat; mm. Saksa ja Itävalta-Unkari. Wikipedia mainitsee, että laiva olisi jäänyt Hullin satamaan sodan alettua. Oletettavasti Itämeren väylä oli etelässä Saksan tiukassa kontrollissa ja sen vuoksi liian vaarallinen liikennöitäväksi. Olisiko Antti siis ottanut vastaan Uranian pestin Englantilaisessa satamassa? Mahdollisesti hän on päätynyt sinne sodan alkuaikoina, josta jaksosta meillä ei ole Antin osalta tietoja.

13.4. Antti siis kirjoittaa että olivat lähteneet edellisenä lauantaina Hullista ja seilanneet Harwichin ja kanaalin kautta Irlanninmerelle seuraavana maanantaina:
”Päivän valetessa jatkoimme matkaa läpi Englannin kanavan. Kanava kesti ajaa 18 tuntia vasta maanantai aamuna pääsimme Irlannin merelle. Ollessamme maanantai aamuna tuossa ½ 5 aikaan Englannin lounais kärjen kohdalla sukelsi saksalainen vedenalainen vene näkyviin noin 100 metriä laivan oikealla puolella perässä, mutta oitis kun se huomattiin niin lisättiin laivan vauhtia niin että se meni 17 solmun välin nopeudella tunnissa se on noin 30 kilometriä. Vedenalainen ajoi vähän aikaa meitä takaa mutta ei jaksanut seurata vaan jäi jälkeen eikä se voinut ampua torpeedoa kun kävi merikanki. Samalla aikaa tuli meitä vastaan eräs Englantilaisten laiva ja saksalainen suuntasi matkansa sitä kohden niin ainakin kertovat ne matroosit jotka olivat silloin vahdissa. Myöhemmin tänne Liverpooliin saavuttuamme saimme kuulla että saksalaiset olivat upottaneet erään Englantilaisen kauppalaivan juuri silloin siellä kanaalissa kun mekin siellä olimme niin että luultavasti se oli se sama joka meitä vastaan tuli. Nyt otamme lastin ja menemme Arkankeliin. Meidän pitäisi kuulemma ruveta siellä kuljettamaan lastia Arkankelin ja Aleksandronovskin välillä niin kauan kun siellä on meri auki…”

20.5.1915 Urania on selviytynyt jäiden läpi Kuolan niemimaan taakse Arkangeliin, josta matkasta Antti kirjoittaa jo ammattimiehen sanoin: "... Meidän täytyy mennä kuivaan tokkaan remonttiin. Tullessamme tänne Arkangeliin täytyi meidän ajaa vahvan jäävyöhykkeen läpi. Siinä heltisi meidän fööristä naakelit plootuista niin että täytyy panna 900 uutta naakelia"
Kotiväki on ollut tietenkin huolissaan mitenkä maailman pauhussa poikamme merellä selviytyy: ".. Älkää te Äiti yhtään huolehtiko minun puolesta sillä ei minuakaan yhtään sureta. Atlannillakin ollessamme olimme aivan huolettomia ja nukuimme yhtä hyvin kuin satamassakin. Kapteenilla ja styyrmannilla oli joka yö pelastusvyöt päällä sekä förstillä hyttinsä ovessa. Me emme edes tienneet mistä niitä olisimme saaneet jos olisi tarve tullut."

Eipä Antti tuolloin kirjoittaessaan osannut arvata mitä tuleman piti! Tämä oli viimeinen Antilta säilynyt kirje Uranialta.
Seuraavassa lainaus Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön historiikista:

"Huhtikuun 7. 1915 Venäjän amiraliteetti otti Uranian haltuunsa ja määräsi sen purjehtimaan Englannista Arkangeliin. Itse asiassa sen oli määrä tehdä kaksi matkaa, vaikka toista ei koskaan suoritettukaan.
Päällikkönä oli merikapteeni Bertel Förbom Särkisalosta, värikäs persoonallisuus, jota selvästikin harmitti olosuhteiden sanelema vankeus Hullissa. Åbo Akademissa sijaitsevassa Merihistoriallisen museon kirjastossa on osa kapteenin kirjeenvaihtoa agenttien ja varustamon kanssa talletettuna. Sen perusteella Förbom halusi selvästikin lähteä laivoineen merelle.
Huhtikuussa 1915 hänen toiveensa täyttyikin, kun laivaan otettiin muonavaroja, varusteita ja polttoainetta Venäjälle suoritettavaa matkaa varten.
Urania lähti Hullista Liverpooliin lastaamaan. Venäläiset viranomaiset antoivat yksityiskohtaiset ohjeet Alexandrovskin kautta Arkangeliin tehtävää matkaa varten.

LASTI EI SAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA JOUTUA VIHOLLISEN KÄSIIN

1. Kun purjehditte lähellä Englantia, teidän on noudatettava tarkoin oheisia ohjeita ja samalla mikäli mahdollista yritettävä pysytellä mahdollisimman syvillä vesillä Irlannin rannikolla.
2. Siihen saakka kunnes olette päässeet 90 mailin päähän Shetlannin länsipuolelle teidän on pidettävä yllä vähintään 15 solmun nopeutta. Vasta sen jälkeen saatte palata taloudelliseen vauhtiin.
3. On hyvin toivottavaa, että pääsette suoraan Alexandrovskiin. Jos se ei kuitenkaan käy päinsä saatte poiketa Tromssaan hiilestämään.
4. Satama-ajan Tromsassa on jäätävä mahdollisimman lyhyeksi. Edustajammme Kristianissa (Oslossa) ovat saaneet määräyksen hankkia hiiltä ja kaikkea muuta apua mitä saatatte tarvita.
5. Jos kohtaisitte vihollisen, menetelkää oman harkintanne mukaan, mutta muistakaa aina että Uranian lasti ei saa missään olosuhteissa joutua vihollisen käsiin.
6. Saavuttuanne Alexandrovskiin saatte venäläisiltä viranomaisilta tarkemmat ohjeet.
7. Teidän on lähdettävä tiistaina 27. huhtikuuta (14 huhtikuuta vanhan ajanlaskun mukaan) noin kello 5 aamulla, jotta ennätätte päivän aikana sivuuttaa tietyt oheen liitettyjen ohjeiden mukaiset pisteet.
8. Ette saa mukaanne erityistä saattuetta, mutta Englannin viranomaiset ovat saaneet tiedon Uranian reitistä ja antava kaiken tarpeellisen avun."

Ohjeet oli allekirjoittanut kapteeni Dmitrieff Venäjän hallituksen hankintaneuvostosta Lontoosta. ne oli kirjoitettu venäjäksi ja mukana seurasi englanninkielinen käännös. Papereihin oli lyöty leima "Salainen".

Urania lähti Liverpoolista 27. huhtikuuta. Kaikesta päätellen hiilivarastot eivät riittäneet siihen vauhtiin, jota laivan oli määrä pitää yllä, sillä se poikkesi 3. toukokuuta lyhyelle käynnille Tromssaan. Seuraavana päivänä se jatkoi matkaa ja saapui 5. toukokuuta Alexandrovskiin. Kolme päivää myöhemmin jatkettiin matkaa kohti Arkangelia, jonne laiva saapui 11. toukokuuta. Lasti, joka kaikesta päätellen oli sotatarvikkeita, vaikka mitään merkintöjä siitä ei  olekaan löydetty, oli hyvässä tallessa.

PETROGRADIIN MENEVÄ PORTVIINI JA PARTASAIPPUA UPPOSIVAT 57 SEKUNNISSA

Heinäkuun 1. päivänä Urania lähti jälleen Arkangelia kohti, ohitti Nordkapin poikkeamatta Tromssaan ja jatkoi kohti Vienanmerta. Mukana oli myös sinetillä varmistettuna yksityinen lähetys, joka oli tarkoitettu eräälle Petrogradin korkealle venäläiselle virkamiehelle. Se käsitti muunmuassa laatikon viskiä, jonka arvoksi oli mainittu £1.5.5, laatikko konjakkia arvoltaan £ 3.7.6, kaksi laatikkoa partasaippuaa arvoltaan 2 shillinkiä 6 penceä, kaksi laatikkoa portviiniä arvoltaan £ 4.8.0, huopapari sekä pakka pellavakangasta, kaksi viimemainittua tavaraerää yhteiseltä arvoltaan £ 10.16.0.
Mutta ylellinen tilaus ei tullut koskaan perille sen enempää Arkangeliin kuin määräsatamaansa Petrogradiinkaan. Sen sijaan ne lepäävät luultavasti kaikki yhä merenpohjassa 12 mailia Sozonovetskin majakan ulkopuolella Vienanmeressä, jonne Urania upposi 57 sekunnissa ajettuaan 12. heinäkuuta 1915 miinaan.
Mutta laivan kolme pelastusvenettä saatiin vesille ja Uranian asiakirjatkin pelastettiin 42 hengen miehistön lisäksi, ennen kuin kaunis valkoinen laiva upposi.

PERÄMIES PELASTI KOMPASSIN

Laivan varustuksista vain yksi esine palasi Helsingin etelärantaan: Uranian kompassi.
Laivan upotessa ensimmäinen perämies Allan Fredriksson sieppasi sen kainaloonsa ja jokin aika sitten se palautettiin yhtiölle, joka sijoitti muistoesineen johdon huoneeseen.
Uranian viimeiseen miehistöön kuului seitsemän naista. Heidän kenenkään nimi ei ole tiedossa. Koko muukin miehistö on paria poikkeusta lukuun ottamatta jäänyt tuntemattomaksi. Kapteeni Förbomin ja ensimmäisen perämiehen Fredrikssonin lisäksi tiedetään kuitenkin, että toisena perämiehenä oli uppoamishetkellä K. Eklund ja kolmantena perämiehenä Max Bonsdorff. Koska laivassa ei ilmeisesti ollut matkustajia, selviydyttiin 42 hengen miehistöllä normaalin 60 asemasta.
Nome est omen, sanoo latinalainen sananlasku, mikä merkitsee suunnilleen, että nimellä on oma kohtalonomainen merkityksensä. Sen valossa Uranian uppoaminen Venäjän vesillä tuntuu saavan selityksensä, sillä laivan alkuperäinen nimi oli "Russie", kun se aikoinaan rakennettiin Marseillessa varustamolle "Societe Generale de Transports Maritimes a Vapeur".

Lokakuussa 1915 Uraniasta maksettiin Lontoossa vakuutuskorvauksena 59 700 puntaa."


Tästä linkistä voit tarkastella s/s Uranian reittiä 1915
Nämä merelliset seikkailut on osittain julkaistu myös Turkusteamers.com sivustolla.

Näin dramaattisiin tapahtumiin päättyi Antin merimiesura. Mahtoiko mies saada sen verran kylmän suolavesikylvyn että mieli veti takaisin sisämaan vakaalle maaperälle Näsijärven ja Pyhäjärven tutuille rannoille? Antin paluusta Tampereelle kerrotaan seuraavassa osassa.

Linkkejä ja lähteitä:

http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/05/anders-nikolai-mattjus-osa-i-antin.html
http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/08/anders-nikolai-mattjus-osa-iii-tyrskya.html
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/arcturus/laiva.html
http://www.aanimeri.fi/index.php?q=gallery&g2_itemId=21663
http://search.findmypast.com/search/british-newspapers?date=1912-01-01&date_offsetdate=1912-12-31&place=hullutf002c%20east%20riding%20of%20yorkshireutf002c%20england&keywords=arcturus
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/uleaborg_2/laiva.html
http://www.turkusteamers.com/oheistietoa/juttuja/mattjus/Anders%20Mattjus.pdf
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/urania_2/laiva.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/S/S_Urania