Karkun Stenberg-lukkareista Hirvijärven pirttiin

Maria Eufrosyne Simontytär (1841-1912)
Ylöjärven Hirvijärven emäntä
Kuva kirjasta "Hirvijärven torpan vaiheita"
(Aarne Hirvijärvi)

Ylöjärven Hirvijärven emännäksi tuli v.1871 Maria Eufrosyne Simontytär avioiduttuaan Heikki Mikonpojan (s. 1847 Sahalahti) kanssa. Heikin isä Mikko Matinpoika (s.1820 Sahalahti) oli perustanut Hirvijärven torpan v. 1860 muutettuaan Ylöjärvelle leskimiehenä poikiensa kanssa Sahalahdelta. Aarne Hirvijärven kirjassa "Hirvijärven torpan vaiheita" on kerrottu seuraavaa:

"Tämän Marian vanhemmat pitivät siihen aikaan Vähä-Vahantajärven rannalla sijaitsevaa Rantalan torppaa. Eeti Pinomäeltä saamieni tietojen mukaan hänen äitinsä on syntynyt juuri tässä mainitussa Rantalan torpassa ja he asuivat siellä siihen asti kunnes Hirvijärven torpan uusi asuinrakennus valmistui. Nämä tiedot siis täsmäävät yhteen sen kanssa että tämä Fiina-täti alkoi kävelemään päästyään uuteen pirttiin."

Tekstissä mainittu Fiina-täti on siis Heikin ja Marian tytär ja Herman Alfred Pinomäen tuleva puoliso Aleksandra Josefiina Hirvijärvi  (äidin-isän-äitini). Hermannin ja Fiinan sukupotretti on ollutkin jo aiemmin sivustollani esillä tekstissä  Kalle Jaakonpoika Koiviston 15 lasta. 

Siurosta Ylöjärvelle

Rantalan torppaa tuolloin asuttaneet Marian vanhemmat Simo Eliaanpoika (s.1796) ja Eeva Stiina Simontytär (s.1810) olivat tulleet Ylöjärvelle v 1850 silloisen Pirkkalan Penttilästä Taipaleen torpasta. Nykyisin seutukunta tunnetaan paremmin Nokian Siuroon kuuluvana. Taipaleessa olivat syntyneet niin Maria Eufrosina v.1841 kuin äitinsä Eeva Stiinakin. Ei ole tiedossa mikä sai perheen muuttamaan Taipaleesta Ylöjärvelle. Torpankontrahti Taipaleesen kuitenkin tehtiin uudelle isännälle ja Simo Eliaanpoika lähti vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Ylöjärvelle; ensin Liimolan Haapaniemeen ja 1857 Rantalaan (jota sittemmin ovat asuttaneet kirjailijat Jaakko Syrjä ja Kirsi Kunnas. Rantalassa aloitteli aikoinaan Manserokin esi-isät Eppu Normaali.)

Tottijärveltä Siuroon

Maria Eufrosinan juuret olivat jääneet pitkään huomiotta tietolähteiden puuttellisten merkintöjen vuoksi. Isänsä isän, Elias Jaakonpojan (s.1754) puolelta sukua tunnettiin Siuron alueelta Ippilästä (1687 ->) ja Ollilasta (1637 ->). Tämän puolisoksi tiedettiin rippikirjojen perusteella Anna Antintytär sekä tämän syntymäaika 15.9.1754, mutta siitä taaksepäin näytti tulevan umpikuja. Vihkimerkintää heistä ei löydy. HisKi:n hakutoiminnoilla mahdollinen ehdokas löytyi Tottijärveltä Lanasta mutta oliko tämä oikea Anna? (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t8071667). Lanan rippikirjoista tämän ehdokkaan perhe katoaa jäljettömiin eikä muuttotietojakaan tuolta ajalta näytä olevan tarjolla, joten umpikuja täältäkin. Eliaan ja Annan voidaan päätellä avioituneen vuosien 1782 ja 1785 välillä: Elias on 1782 vielä akaton nuorimies Ippilässä, 1785 on ensimmäinen lapsi jo maailmassa. 22.10.1785 syntyneen Anna Eliaantyttären syntymämerkintä kertoo että kummeina olivat Maria Antintytär ja Antti Antinpoika Hämeenkyrön Honkolan torpasta. Tässä palapeliin kenties epäsuora tiedonjyvä: kummeilla ja äidillä on sama patronyymi eli isän nimi Anders/Antti. Kuten kuvitella sopii, esikoisen kummeiksi kutsuttiin tämän setiä ja tätejä. Siispä kaivetaan esille Hämeenkyröstä Honkolan rippikirjat toivoen että sietä löytyvät kummit sekä parhaassa tapauksessa jopa heidän Antti-isänsä. Onni myötä; Hämeenkyrön Jumesniemestä Honkolasta löytyy rippikirja joka mainitsee asukkainaan em kummeina esiintyneet henkilöt sekä heidän vanhempansa Antti Yrjönpoika ja Riitta Matintytär - siis samat nimet kuin aiemmin HisKi:sta löydetyssä syntymämerkinnästä Tottijärven Lanasta. Perheen jälkiä taaksepäin seuraten löydämme heidät Jumesniemen Kujanpäästä v.1754, mukanaan 1754 syntynyt Anna! Lasse Iso-Iivarin laatimat torppariluettelot osoittautuvat jälleen kerran korvaamattomaksi tietolähteeksi. Tämän avulla palapeli täydentyy: Annan vanhemmat olivat Tottijärven Lanalla vuosina 1749-1754. Hetikohta Annan synnyttyä Antti perheineen muutti Hämeenkyröön Jumesniemeen ensin Kujanpäähän ja sitten lampuodiksi (vuokraviljelijäksi) Honkolaan. Lana oli toiminut pitkään myllärin torppana. Antin äidin isä Jaakko Markunpoika oli jo 1698 Tottijärven Lanan myllärinä. Kiinostava ja kattava Lanajoen  historia on luettavissa osoitteessa http://www.narvasoft.fi/historia/lanajoki/index.html.
Anna Antintyttären äidin puolen sukua tunnetaan Tottijärven Sorvassa Heikkilän, Knuutilan ja Tuomalan taloissa sekä Pajulahden Rouhussa ja Pajukannassa aina 1540-luvulta alkaen. Voit tutustua Annan Tottijärveläiseen sukupuuhun Geneanetissa tämän linkin kautta.

Suoniemeltä Siuroon

Maria Eufrosinan äidin, Eeva Stiina Simontyttären puoleiset juuret olivat samoin pitkään hämärissä. Hänen syntymäänsä Taipaleessa oli vanhemmiksi kirjattu Simo Juhonpoika sekä Leena Gabrielintytär. Rippikirjoissa he olivat jäljitettävissä Penttilän Marttilaan mutta tästä taaksepäin Pirkkalan kirjat eivät avautuneet. Ei vihkitietoja, ei muuttotietoja eikä kummitiedotkaan valaisseet. Em rippikirjalla oli kuitenkin vinkiksi pappi lisännyt Leenalle sukunimen Stenberg. Seikka joka oli perin harvinaista torpan emännälle. HisKi-haku ei Pirkkalasta tuonut tuloksia Stenberg-nimellä sen paremmin kuin muillakaan tiedossa olevilla hakukriteereillä. Vanhoja koukeroita kun aikansa tihruttaa niin hetkellinen sokeus yllättää. Vaikka olin samaa Haukan rippikirjaa tuijottanut ilta toisensa jälkeen en ollut hahmottanut mitä Simon ja Leenan kohdalle oli kirjattu, epäselvästi kylläkin: jostakin olivat tulleet 1799 - Simo syyskuussa ja Leena joulukuussa. Kun etsintää laajennettiin ympäristön pitäjiin niin vihjeitä tuli lisää. Simon ja Leenan vihkitietoja ei edelleenkään löytynyt mutta Karkusta löytyi Stenbergeja. Simo Juhonpojasta HisKi antoi hakuun ehdolle Suoniemeltä Urmian Myrrässä 1769 syntyneen Juho Matinpojan ja Anna Yrjöntyttären pojan. Mutta mistä vahvistus sille että meillä on oikea Simo haarukassa? Aiemmin mainittu viittaus vuoteen 1799 ja vastaava ajankohta Myrrän rippikirjasta: Simo, äitinsä Anna Yrjöntytär sekä veli Mikko perheineen! Isä Juho Matinpoika puuttui, joten oli ilmeisimmin jo tuolloin kuollut. Ja pari riviä myöhemmin vahvistus oletukseen: piika Leena Gabrielintytär Stenberg!! Kaikki merkitty muuttaneeksi Pirkkalaan. Viimeinen Herran Ehtoollisella käynti v 1799, joka siis täsmää ajallisestikin Haukan rippikirjaan. Myrrän rippikirjalla Leena on siis piika - ei Simon puoliso. Ilmeisesti he ovat avioituneet Haukkaan muuton aikoihin 1799. Simo on käynyt edellä järjestämässä kontrahdin Haukan Taipaleen torppaan ja kun homma oli selvä niin Myrrän piika Leena vihille ja Haukkaan torpan emännäksi Jouluksi 1799.
Suoniemen Urmian Myrrässä Simo Juhonpojan esivanhemmat olivat olleet noin vuodesta 1719. Suoniemen Vahalahden Pirjolaan on juuret jäljitettävissä vuoteen 1635. Simon isän äiti Maria Juhontytär oli tullut Myrrään emännäksi 1738 Mouhijärveltä Hermalan Kyönästä, jossa suku isännöi vuodesta 1607.

Karkkulaisia Stenbergin lukkareita

Ensimmäinen tiedossa oleva lukkarimme Karkussa on Juho Juhonpoika, jonka arvioidaan syntyneen 1680. Juho oli lukkarina Karkun emäseurakunnassa Pyhän Marian kirkossa vuodesta 1712 alkaen vuoteen 1737. Juho ja puolisonsa Elina Juhontytär asuivat aivan kirkon vieressä sijainneessa Karkun Mäenkylässä. Heidän syntyperästään ei toistaiseksi ole varmuutta. Karkun Mäenkylästä tiedetään 25.2.1676 syntynyt Juho Abrahaminpojan tytär Elin. Tämä Juho Abrahaminpoika oli Karkun kappalaisen Matthias Bartholdin pojanpoika, jonka suvussa oli useita kirkon palvelijoita. Sikäli voisi olla hyvinkin mahdollista että kyseinen Elin nai lukkarin. Tämä jääkön toistaiseksi selvitettäväksi.

"2014 Sastamalan Pyhän Marian Kirkko 09" by J Hokkanen - Oma teos.
Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons

Sastamalan Pyhän Marian kirkko on paikallaan vielä tänäkin päivänä. 1400-luvun lopulla rakennettu harmaakivikirkko on eräs maamme merkittävimmistä keskiaikaisista rakennuksista. Kirkkorakennus on edelleen aktiivisessa käytössä toimien loistavan akustiikkansa ansiosta Sastamala Gregoriana musiikkitapahtuman näyttämönä. Edelleen on paikallaan myös vuonna 1792 rakennettu puinen kellotapuli, jonka valmistuessa oli lukkarina Gabriel Juhonpoika Stenberg. Hän oli virassaan vuosina 1766-1796. Ennätti siis soitella nykyisen kellotapulin kellolla seurakuntaa koolle viimeisten virkavuosiensa ajan. Mitä muuta lukkarin tehtäviin kuului. Siitä kertoo Juhan suku-uutiset, mainio sukuhistoria-aiheinen blogisivusto (http://juhansuku.blogspot.fi/2007/07/lukkarin-tehtvt-vuoden-1686.html) seuraavasti:

"12.7.2007
Lukkarin tehtävät vuoden 1686 kirkkolaissa

Vuonna 1686 kirkkolaki määritteli lukkarin tehtävät seuraavalla tavalla; 

"Luckari pitä samalla muoto Kirckoherrald ja Seuracunnald walittaman; waan ei ilman Tacausmiehiä wastan otettaman. Hänen pitä oleman cunniallisen / uscollisen ja wiriän / Kirjantaitawan / ja taitaman weisata ja kirjoitta / nijn että hän sijnä Seuracunnas Nuorta Cansa opetta taita.
Hänen pitä myös oleman Kircolle uscollisen / ja Kirckoherral ja Seuracunnal cuuliaisen / murhen pitämän soittamisest ja kläppämisest / cullakin ajallans / laitta Stundikelloja / nijn myös ottaman wisun warin / ja hywin tallella pitämän caickia mitä hänen halduns annettu ja uscottu on. Nijn pitä hänen myös Papille Jumalan Palweluxes / Rippisialla / ja cosca käsketän / Pitäjän Asioilla / nijn myös muusa Kircon palweluxes / käsillä oleman ; waan ei millän muoto Kirckoherra oman palweluxen cautta rasitettaman / estettämän eli poispidettämän sijtä welwolisudest / cuin hänen tule caikel wireydell ja uscollisudella Lasten opettamisen päällä pitä.
Hänen pitä myös edeswiemän Capitluniin / Prowastin ja Kirckoherran Kirjoja Prowastin tygö / cosca ne tulewat hänen kätens / lähimmäisel Luckarille / ja jos se wijwytetx tule / wastaman sen wahingon edest / cuin sijtä tapahtu"

1800-luvun alkupuolella lukkarin tehtäviin kuului myös erinäisiä välskärin töitä, mm. rokotusten antaminen. Toisaalta mm. Halikon seurakunnan hankittua urut kirkkoonsa, tuli lukkarista samalla myös urkuri.

Edellä mainittua kirkkolakia ei aikain kuluessa aina noudatettu ja monien lukkarin luku- sekä kirjoitustaito saattoi olla perin heikkoa. On myös mainintoja siitä, että 1700-luvun puolivälissä lukkari olisi antanut lapsille opetusta.
Lähde ; KirckoLaki ja Ordningi , Turusa 1688, s. 124"

Gabriel oli mainitun ensimmäisen lukkarimme Juho Juhonpojan tyttären poika. Gabrielin isä Juho Matinpoika oli ensimmäinen joka käytti Stenbergin nimeä. Hänen lukkarivuotensa ajoittuivat n. 1738-1765 väliseen aikaan. Lukkariperinnettä jatkoi vielä Gabrielin poika Jaakko isänsä jälkeen kuolemaansa asti, vuoteen 1805. Näin siis Stenbergien suvun lukkariperinne kattoi Karkussa neljä sukupolvea 93 vuoden ajanjakson.
Gabriel Juhonpoika Stenberg avioitui 14.10.1764 kirkon lähistöllä sijainneen Väkisen Sepän talon Kaisa Jaakontyttären kanssa. Tästä avioliitosta syntyi aiemmasta tekstistä tuttu Leena Gabrielintytär Stenberg 9.10.1775. Leena oli lähtenyt Mäenkylän kotitalosta piikomaan jo 1792. Ei ole tiedossa missä hän oli nuo muutamat vuodet ennenkuin ilmaantui Suoniemelle Urmian Myrrään joskus vuosien 1795-1799 välillä.
Leenan äidin sukujuuret Väkisen Sepältä ovat vielä avaamatta. Jos tähän astiset tiedon muruset osoittautuvat oikeiksi niin juttua riittää vielä toiseenkin tarinaan. Mahdollisesti myös ensimmäisen lukkarin Elina-vaimon juurista.

Lukkareiden jälkeläinen Maria Eufrosyne Hirvijärvi on haudattu puolisonsa Heikin kanssa Ylöjärven kirkkomaahan jossa heidän muistopaatensa on edelleen nähtävissä. Aarne Hirvijärven muistelmien mukaan Maria oli pitkään vakavasti sairas eläen halvaantuneena ja puhekyvyttömänä puolisonsa ja lasten hoivan varassa 1900- luvun alusta kuolemaansa saakka v 1912.

Tarinaa Stenbergien esipolvista tässä blogissa:

Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa I
Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa II
Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa III

Lähteitä ja linkkejä:

• Hirvijärven torpan vaiheita, Aarne Hirvijärvi
• Digitaaliarkisto / Suomen asutuksen yleisluettelot
• SSHY Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys 
• Suomen Sukututkimusseura / Historiakirjat HisKi
• Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelot
• Juhan Suku-uutiset blogi
• Kansalaisen karttapaikka
• Wikipedia

Köyhyyttä, nälkää, tautia ja kuolemaa

Edellinen blogitekstini selvitteli iso-isoisäni Anders Jakobsson Mattjuksen elämän vaiheita   kotiseuduilta Purmosta päätyen Tampereelle. Siinä yhteydessä tuli lyhyesti mainituksi Andersin sekä kolmen veljensä Johanin, Jakobin ja Matts Leanderin jääminen orvoiksi, joka tapahtuma merkittävästi vaikutti heidän muuttoonsa pois Purmon Brännbackalta.

Veljesten isä oli Jakob Mattsson Filpus. Hän oli syntynyt v.1830 Pohjanlahden rannikolla Luodon eli Larsmon pitäjässä, Eugmon kylässä, Finholm nimisessä talossa. Tämän Jakobin vanhemmat olivat Matts Johansson Finholm (s.1790) ja Greta Lisa Pehrsdotter Åkö (s.1797). Äidin kuoltua lapsivuoteeseen v. 1841, muutti perhe Larsmosta ensin Pedersören Sundbyhyn Barkarille v. 1844 ja edelleen v. 1846 Purmoon ostettuaan kolmasosan Filpus nimisestä tilasta. Äiti Greta Lisa on ollut esillä aiemmassa blogitekstissäni, johon voit siirtyä tästä linkistä.

Jakob Mattsson sai siis tuolloin nimensä jatkeeksi Filpus. V. 1851 hän avioitui naapurustossa asuvan Anna Lena Johansdotter Mattjuksen kanssa pari päivää ennen morsiamen 19-vuotispäivää. Jakob muutti Filpukselta vävyksi Anna Lenan kotitaloon Brännbackalle, jossa tämä oli syntynyt v. 1832. Tilaa isännöivät siis Anna Lenan vanhemmat Johan Jacobsson (s.1792) Anna Caisa Mattsdotter (s.1796). 1860- luvulle tultaessa Brännbacka oli raskaasti velkaantunut. Isäntäpari alkoi jo ikääntyä ja tuli aika suunnitella tilan ja jälkipolvien tulevaisuutta. Johanin ja Anna Caisan kuudesta lapsesta oli elossa enää kaksi: Anna Lena ja Johan, joka oli toinen v. 1839 viimeisinä syntyneistä kaksosista. Kummatkin asuivat Brännbackaa perheineen vanhan parin lisäksi. Heidän sisaruksensa olivat ollet jo hyvän matkaa vauvaiän ohittaneita kuoleman kohdatessa. Vaikkakin lapsikuolleisuus yleisestikin oli suurta, saattaa olla että 1830 -luvulla perheen taloudessa havaittavissa oleva köyhtyminen on saanut seurakseen aliravitsemusta ja siten altistanut lapset taudeille. Ainoastaan yhden lapsen osalta kuolinsyy on merkitty: 1831 punatautiin kuollut kuusi vuotias Lena. Taloudellisesta tilasta on dokumenttina mm. 5.3.1835 Kihlakunnanoikeuden antama köyhyystodistus Johan Jacobssonille. Tilan omistus siirtyi n. 1865-1867 sisaruksille ja siten Jakob Mattsonista ja Anna Lenasta tuli puolikkaan Brännbackan haltijoita.

Vuodet 1866-1868 tunnetaan Suomen historiassa suurina nälkävuosina, jolloin poikkeuksellisista sääoloista johtuen sadot olivat erityisen huonoja useina vuosina peräkkäin. Pakkasia riitti pitkälle alkukesään ja v. 1867 jäät lähtivät paikoin vasta kesäkuun puolella. Seurauksena oli laajamittainen nälänhätä jonka seurauksena tuhannet joutuivat jättämään kotinsa lähteäkseen ruoan perässä kerjuulle ja toimeentuloa etsimään. Nälkä ja ankeat olosuhteet altistivat taudeille, jotka levisivät entisestään vaeltavan väestön tartuttamana. Vuoden 1868 aikana kuoli Purmon seurakunnassa 293 henkeä, joista suurin osa oli nälän heikentäminä sairastunut nopeasti leviävään lavantautiepidemiaan. Purmo-boken II kirjoittaa suomennettuna tuosta vuodesta seuraavaa:

"... Erityisen suuri oli kuolleisuus kesäkuussa, jolloin ei vähempää kuin 77 ihmistä menehtyi. Mutta myös heinäkuun luku on korkea, 48 henkeä. Huomattavaa on kuolleiden lukumäärä Slip' in tilalla, jolla vuoden 1868 aikana on merkitty kokonaista 34 kuolemantapausta. Useimmat kuolivat kotiinsa, mutta monet myös sairastuvalla Forsnabballa, jonne useat nälkää näkevät tulivat saadakseen kunnan jakamaa ruisjauhopuuroa. Kesä-heinäkuussa haudattiin kirkolla 10-12vainajaa joka sunnuntai, jonka lisäksi erityisesti kesäkuussa haudattiin arkipäivinäkin." (Forsnabba oli yksi Mattjuksen emätilasta erotetuista tiloista. Mattjus koostui kolmesta eri talosta: Vesterbacka, Forsnabba ja Brännbacka. Palaan tähän aiheeseen tuonnempana erillisessä blogitekstissä "Mattjus-Brännbacka - nousu ja tuho"). Tuona mainittuna vuonna Mattjuksen tiloilla kirjattiin kuolemantapauksia 14 kappaletta, joista lavantaudin aiheuttamia oli 8. Tämä määrä oli n. 15% tilojen koko asukasmäärästä!! Lavantautiin kuoli myös Anna Lenan äiti Anna Caisa Mattsdotter 12.2.1868.

Jakob Mattsonin ja Anna Lenan perheessä oli kuusi lasta viimeisimmän, Anna Lovisan synnyttyä v.1865. Esikoinen oli kuollut vajaan 5 kuukauden iässä v. 1852. Jo ennestään velkainen Brännbacka ei katovuosien tullen tarjonnut riittävästi toimeentuloa kahdelle perheelle. Brännbackan rippikirjasta
voidaan v. 1867 lukea 15 nälkäistä suuta. Jakob ja Anna Lena olivat rippikirjan mukaan käyneet säännöllisesti Herran ehtoollisella. V. 1868 alkavalla rippikirjajaksolla merkintöjä ei enää löydy. Sivun oikeassa reunassa sen sijaan on viitteet onnettomasta kohtalosta: molemmat vanhemmat sekä kaksi nuorinta lasta on merkitty kuolleiksi v. 1868. Perheen nuoret miehet Johan, Jakob, Anders ja Matts Leander jatkavat merkinnöillä rippikirjassa, mutta puolet perheestä on siis poissa. Anna Lenan kohdalta voidaan erottaa teksti: "på järnveg" - siis rautatiellä. (Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään suurempana)

Valtiovalta oli ryhtynyt järjestämään hätäaputöitä tarjotakseen toimeentulon mahdollisuuksia niille kymmenille tuhansille joista monet olivat kirjaimellisesti nälkäkuoleman partaalla. Eräs tällainen hanke oli ratayhteys Riihimäeltä Pietariin. Hankkeen toteuttamisesta oli kiistelty jo pitkään mutta viimein 29.11.1867 keisari antoi käskyn radan rakennustöiden aloittamisesta. Tästä levinnyt tieto sai aikaan ryntäyksen jo kevättalvella Riihimäen-Lahden seuduille. Puutteelliset majoitus-, ravinto- ja terveydenhuolto-olosuhteet lisäsivät entisestään erilaisten tautien leviämistä niin kulkuväen kuin paikallisten keskuudessa: punatautia, tosintokuumetta ja lavantautia, jota myös polttotaudiksi kutsuttiin. Se kun aiheutti niin kovan päänsäryn että teki potilaan hulluksi.
Maaliskuussa 1868 radanvarressa oli töissä 1450 miestä, joka määrä kasvoi lokakuuhun mennessä lähes kahteentoistatuhanteen. Tähän lisänä työmiesten mukana tullut perheväki joiden pääluvusta ei kukaan tiedä.
F.E.Sillanpää kuvaa niitä aikoja seuraavasti:

"Pitkin Salpausselän hiekkaista rinnettä rakensi semmoinen lauma silloin valtasuonta, joka oli johtava idän suureen ihmispesään Pietariin. Toiset kaivoivat ja toiset odottivat heidän takanaan, koska kuolema luovuttaisi kuokan odottajalle. - Ja kuolema koetti olla tasapuolinen, se päästi monta tuhatta odottajaa kuokan varteen ja jälleen siitä pois, ja teräväsilmäisille arviomiehille valmistui hauska kepponen: tuo rautainen valtimo tuli ajan mittaan maksamaan puolta miljoonaa vähemmän kuin he olivat laskeneet."

Lapiomiehen palkka oli 80 penniä päivässä, josta pidätettiin 4 penniä sairauskassaan. Normaalioloissa sillä olisi ruokkinut yhden ihmisen. Palkka riitti noin 1 1/2 kg:n jauhomattoon, joita oli saatavana radanvarresta. Mutta entäs ne joilla oli perhettä mukana? Kun ratatöitä ei riittänyt kaikille oli osa väestä laitettu kasaamaan kiviaitaa radan varteen. Työläisiä, naisia ja lapsia kaatui kirjaimellisesti radan varteen johon lukemattomat heistä myös haudattiin joukkohautoihin paikallisten seurakuntien kieltäydyttyä ottamasta ruumiita omille hautausmailleen. Pahimmillaan työväestössä kuolleisuus oli lähes 20%.

Ratatyömaalta toivoivat Jakob ja Anna Lenakin saavan helpotuksen ahdinkoon. Lapsista vanhimpien toivottiin selviytyvän omillaan mutta kaksi nuorinta, 4-vuotias Petter ja 2-vuotias Anna Lovisa oli otettava mukaan lähdettäessä etelään kohden Hollolaa. Kotitaloon Purmoon jääneen Matts Leanderin jälkeläinen Doris Nylund on kirjoittanut seuraavasti:
"...Sielläpäin missä olivat Matkasen, Mäkelän ja Yrjölän talot. Sielläpäin Salpausselän harjun päällä on se nälkävuosien hautapaikka, jossa muistopatsas paljastettiin noin toistakymmentä vuotta sitten. Into oli siinä juhlassa mukana. Matti Nylundin isä Jakop nukkuu siellä nurmen alla, paikan tarkkuutta emme tiedä."
"...Papan äiti on Hollolan kirkkomaassa samoin sisar Loviisa ? ja veli Peter joka ternimaidosta tehtyyn uunijuustoon pakahtui, vatsa halkesi sanoi pappa."

Lehtileikken kulmaan on kirjoitettu seuraavasti:
"Jakob Mattsson Mattjus isoisäni 100 v takaa on haudattuna Lahden radanrakentjien haudassa Järvenpäässä." (tarkoittaen Järvenpään harjua Lahdessa)

Virallisesti perheen jäsenet on kirjattu kuolleeksi Purmossa. Ensimmäisenä kuoli äiti Anna Lena 18.6.1868. Hänen jälkeensä lapset Petter 24.7. ja Anna Lovisa 28.7. Heidät on siis mahdollisesti haudattu Hollolaan. Jakob kuoli lavantautiin 21.9.1868 mahdollisesti Nastolan Villähteellä. Purmossa Brännbackalla orvoiksi jääneet veljekset olivat aluksi äidin veljen perheen huostassa, ainakin jollain tavoin. Vanhin Johan oli tuolloin 16 vuotias ja nuorin Matts Leander 8 vuotias. Brännbacka jouduttiin kuitenkin asettamaan huutokaupalle 20.4.1870 velkojen vuoksi ja näin v 1820 alkanut suvun omistus kotitilaan katkesi. Äidin veli Johan muutti Helsinkiin 1874 ja veljeskaarti lähti omille teilleen kuten blogitekstissä Anders Jakobsson Mattjuksesta on aiemmin kerrottu.

Hallussani on vanha ruotsinkielinen hartauskirja jonka on omistanut Jakob Mattsson Filpus. Takakannen sisäpuolelle Jakob on harjoitellut hataralla kaunokirjoituksella nimensä kirjoittamista. Kirja on sittemmin kulkeutunut poikansa Andersin kautta Lauri Mattjuksen ja edelleen isäni Veikko Mattjuksen kautta minun kirjahyllyyni. Esi-isän terveiset muistutuksena ajasta jolloin köyhyys, nälkä ja tauti tappoivat kotoisessa maassamme.

Näin sukuhaaramme erkani Purmolaisista juuristaan joita tunnetaan aina 1500- luvulta lähtien: Mattjus, Filpus, Bäck, Kylänpää, Kecko, Bonds, Villbacka ... mutta niistä ja Brännbackan aiemmista vaiheista lisää toisella kertaa.

Radanrakentajien muistoksi pystytettyyn muistomerkkiin sekä aiheeseen liittyviin sivustoihin voit tutustua m.m. seuraavista linkeistä:

• http://www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/henkilot_tilat/hautausmaat/radanrakentajien_hautausmaa
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Radanrakentajien_hautausmaa_(Lahti)
• https://www.youtube.com/watch?v=ST3P3pzY4us
• http://www.saunalahti.fi/arnoldus/holl1868.htm
• Muistomerkin sijainti Google Maps'issa

Kiitos Tommy Olin'ille arvokkaasta materiaalista ja avusta sukuhistoriamme selvittämisessä.

Anders Jakobsson Mattjus 1857-1904

Iso-isoisäni Anders Jakobsson Mattjus on tullut viitteenomaisesti esille muutamassa tähänastisessa tekstissäni. Selvitetäänpä nyt seuraavaksi tarkemmin mistä mies oikein oli kotoisin ja miten päätyi asumaan Tampereelle Näsinkallion juurelle. Samalla sivutaan hänen kolmen veljensä vaiheita.
Anders syntyi toukokuun 15. päivä vuonna 1857 Pohjanmaalla Purmon pitäjässä Mattjus-Brännbackan tilalla. Huomattakoon tässä yhteydessä että käytän henkilöiden nimiä niiden ruotsinkielisessä asussaan koska purmolaisten äidinkielikin oli ruotsi. Olen teksteissäni noudattanut käytäntöä jossa nimet on normalisoitu suomenkieliseen asuun milloin henkilö on asunut suomenkielisellä alueella ja on ollut oletettavaa että kutsumanimi on ollut sen mukainen. Virallisiin kirjoihin nimet kirjattiin ruotsinkielellä. Näin Anders olisi suomenkielisellä alueella ollut Antti.

Andersin vanhemmat olivat Mattjus-Brännbackan vävy Jakob Mattsson Filpus (1830-1868) sekä talon tytär Anna Lena Johansdotter Mattjus (1832-1868). Lapsia oli heillä jo entuudestaan kaksi poikaa: Johan (s.1852) ja Jaakob (s. 1854). Esikoinen, myös Johaniksi kastettu poika oli kuollut vajaa viiden kuukauden ikäisenä maaliskuussa 1852. Näin saman vuoden elokuussa syntynyt poika sai kantaakseen edeltäjänsä nimen.
Kuten mainituista vuosiluvuista voimme laskea, jäi Anders orvoksi 11-vuotiaana yhdessä kolmen veljensä kanssa. Aiemmin mainittujen Johanin ja Jaakobin lisäksi oli v. 1860 syntynyt pikkuveli Matts Leander. Tähän tilanteeseen liittyvät tapahtumat jääköön toistaiseksi ainoastaan maininnaksi. Tarina saa myöhemmin oman osansa tämänkertaisen tarinan jatkoksi.

Mattjus - Brännbacka, Nederpurmo

Veljekset asuivat Brännbackalla, äidin veljen Johan Johanssonin perheen hoivissa aina vuoteen 1875, jolloin tämä otti työkirjan Helsinkiin. Brännbackalle asettui uusi isäntäpari 1876 eikä orvoille nuorukaisille ollut enää sijaa jäädä kotitaloonsa. Yksi toisensa jälkeen pojat ottivat työkirjan ja vaihtoivat maisemaa. Anders on merkitty rippikirjaan veljensä Jaakobin kanssa lähteneeksi 24.1.1877 Pietarsaareen. Vuoden 1880 henkikirjoissa Anders, Jakob ja Matts on kirjattu Purmoon ylimääräiseen väestönosaan vailla vakituista työtä ja asuinpaikkaa. Tämän jälkeen merkinnät Andersin osalta katoavat muutamiksi vuosiksi. Rippikirjasta ei löydy ehtoollismerkintöjä, ainoastaan maininta nk itsellisten luettelossa Mattjuksen tilalta muutosta Tampereelle 1885. Anders on siis virallisesti ollut kirjoilla Purmossa, mutta olinpaikka selvästikin muualla. Pietarsaari oli vilkas satamakaupunki, joten yksi mahdollinen juonenkulku on se, että Anders suuntasi merelle. Pietarsaareen Andersin mukana työkirjalla mennyt veli Jaakob on merkitty muuttaneeksi Tampereelle 1882. Heidän tiensä ovat siis erkaantuneet 1877-1882 välillä. Anders ilmaantuu seuraavan kerran virallisiin kirjoihin 12.10.1885 muuttaessaan kirjat Purmosta Tampereelle. Missä Anders on ollut kuluneet 8 vuotta?

Perimätietona on kulkenut tarina, jonka mukaan Anders olisi nuoruudessaan poikennut katsastamassa "Ameriikan raittia". Sieltä palatessaan oli kuulemma heittänyt pyssynsä laivan kaiteen yli todeten ettei sitä enää kotisuomessa tarvita. Tarinan todenperäisyydestä ei ole varmuutta.
Eräs viite saattaa olla tässä: Andersin pojan, Lauri Mattjuksen jäämistöstä on hallussani ruotsinkielinen raamattu, jonka on julkaissut New York Bible Society. Sen sisälehdelle on käsin kirjoitettu oheisen kuvan mukainen teksti. Harmittavasti ensimmäisen rivin tulkinta on hämärä - se saattaisi nimittäin paljastaa missä tämä teksti on kirjattu. Veikattu on mm Rosemount. (On muistettava että Andersin luku- ja kirjoitustaito ei todennäköisesti ollut erinomainen, joten ko nimi voi olla kirjoitettu vähän sinne päin). Tämä Rosemount löytyy Minnesotasta Minneapolisin kyljestä, joka kylläkin oli yksi siirtolaisia vetänyt alue. Rosemont löytyy myös samalta suunnalta Chicagon liepeiltä. Loppu osa tekstistä käännettynä kuuluu seuraavasti:"31 päivä Joulukuuta 1882 (tai 1883) ja nyt jätämme vanhan vuoden ja alamme uudenvuoden" ("Den 31 D(ag) Desämber 1882/1883 och Nu kommer vi att lämna detta gamla år och börja på Et Nyt år.") Tekstin vuosiluku osuu tuohon "mustaan aukkoon". Voidaan kuvitella, että Anders otti pestin Pietaraaressa, mahdollisesti veljensä Jakobin kanssa. Tai sitten matkasi aivan tavallisena siirtolaismatkustajana. Jakob palasi kirjoihin aiemmin, Anders siis vasta 1885. Jotain erityistä uuden vuoden viettoon on täytynyt liittyä, kuten oleskelu vierailla mailla. Muutoin tuskin vuoden vaihtumista olisi tullut kirjatuksi. Vedenpitävää ei ole kyllä sekään että raamattu todella on Andersin. Mutta mistä ja miksi suomenkielinen Lauri olisi ottanut talteen ruotsinkielisen raamatun? Ruotsinkielinen Anders oli: tytär Fanny mainitsi kirjeessään muistavansa kuinka kävi isänsä kanssa Tampereella Jumalanpalveluksessa ja "lauloi ruotsia".
Vai olisiko Anders jäänyt Pietarsaaren satamaan laivoja lastaamaan ja löytänyt raamatun satamalaiturilta jonkun merimiehen jäljiltä ? Saattaa olla että totuus jää selviämättä. Palataan aiheeseen jos uutta ilmenee. Siirtolaisrekistereistä etsintä jatkuu...

Tampereelle 28 vuotias Anders ilmaantui virallisesti 12.10.1885 muuttomerkinnällä Purmosta, jossa hän siis oli ollut edelleen kirjoilla. Miksi reissumies sitten juuri Tampereelle päätyi?

Matilda Flink

Veljistä Matts Leander oli kirjattu Tampereelle saapuneeksi kesäkuussa 1881. Hän meni vielä samana vuonna vihille tehtaanlikan Anna Loviisa Kustaantytär Lassilan kanssa. Veli Jakob oli samoilla jäljillä Mattsin jälkeen huhtikuussa 1882, mutta varsinainen syy hänellä lienee ollut neiti Ida Vilhelmina Flink, jonka hän vei vihille 28.5.1882. Veikkaisinpa että Anna Loviisa ja Ida Vilhelmiina olivat tehtaan kautta tuttuja ja sillä tavoin naimasuhteet edistyivät. Ja sitä samaa rataa sitten Anders perässä: hän vei vihille 15.5.1886 toisen Flinkin sisaruksista, Matilda Flinkin. Ida Vilhelmiina oli tosin jo siihen mennessä kuollut esikoisen lapsivuoteeseen. Näistä Flinkin sisaruksista ja heidän vanhemmistaan olen kirjoittanut aiemmassa blogissani.
Maaliskuussa 1889 Tampereelle saapui myös Johan perheensä kera Helsingistä, joka leskeksi jäätyään nai Ylöjärveläisen Elina Vilhelmina Kivistön. Ainoastaan Anders käytti tuolloin 1880-luvun puolivälissä sukunimeä Mattjus. Matts Leander oli muuttanut nimekseen Nylund. Kaksi veljistä, Jakob ja Johan, olivat ottaneet sukunimekseen Sandström.

Yhtään vähättelemättä nuorten tehtaantyttöjen vetovoimaa, arvelen että Tampereella veti puoleensa myös työmahdollisuudet. Kaupunki oli kovassa kasvussa ja imi tehdassaleihinsa ympäristöpitäjistä ja laajemmaltakin tilatonta väestöä, renkejä ja piikoja jotka tarttuivat tilaisuuteen elinolojensa kohentamiseksi. Senaikainen globalisaation pyörä vei englantilaisilta tekstiiliteollisuuden työpaikkoja töiden siirtyessä edullista energiaa ja työvoimaa tarjoavalle Tampereelle. Sillä tavoin Flinkin sisaruksetkin olivat Tampereelle tulleet edellisellä vuosikymmenellä "pumpulinplikoiksi" Finlaysonille. Työpaikan lisäksi tehtaat tarjosivat tarvittaessa kohtuulliset asuinolot. Olipa tehtaan patruunan toimesta lapsille järjestetty kouluakin ja tehtaalla oma kirkko sekä saarnaaja - sittemmin Messukylän kirkkoherrana lähes legendaksi muodostunut Josef Grönberg (etäistä sukuamme äitini puolelta Ylöjärven Mikkolan kautta). Viimeiselle matkalle tehtaan ajuri ajoi arkun tehtaan ruumisvaunuilla ja Grönberg siunasi. Ei leipä silti helpolla tullut, ainakaan nykymittapuulla. Työpäivät ja -viikot olivat pitkiä. Ei tunnettu pekkasvapaita eikä juuri irtisanomissuojaakaan. Itsevaltaisestikin joskus esiintyneet työnjohtajat saattoivat määrätä sakkoa työntekijälle milloin mistäkin oikusta. Työntekijän velvollisuuksia oli lueteltu myös Andersin oheiseen työtodistuskirjaan.

Samaisen asiakirjan sivuilta löytyy todistus kirvesmiehen töistä Finlaysonin palveluksessa 1898-1902. Kaupungin työmiehenä hän oli v 1890 henkikirjojen mukaan. Myöhemmin Herra Turtonen työllisti uudisrakennuksellaan sekä rautatiet kivirakennuksilla. Perimätiedon mukaan hän oli rakentamassa Johanneksen kirkkoa, joka nykyisin Tampereen Tuomiokirkkona tunnetaan. Samaiseen kirkkoon liittyy toinenkin perimätieto. Andersin poikia, Lauria ja Anttia olisi kysytty Hugo Simbergille malleiksi hänen maalatessaan köynnöstä kantavia poikia kirkkoa koristamaan. Pojat kuitenkin kieltäytyivät. Lienevätkö häveliäisyyttään koska pojat kuvattiin teokseen alastomina. Tässä samassa kirkossa aikanaan minutkin kastettiin.

Andersin ja Matildan perhe asui v 1890 henkikirjan mukaan korttelissa nro 163, vuokralla messukyläläisen Wilhelmina Kulkkaan omistamassa talossa osoitteessa Pohjoinen Rantakatu 9.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22075620
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22063113
Veli Jakob oli kohtuullisen varakas työmies koska hänet on merkitty talonomistajaksi Amurissa Saarikatu 7:ssa. Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan rippikirjassa 1878-1887 on nähtävissä kolme veljeksistä perheineen.

Andersin ja Matildan perheen esikoinen, Elsa Aleksandra syntyi 28.2.1887. Matilda oli lähes viimeisillään seuraavasta tulokkaasta kun pikku Elsa kuoli Joulupäivänä 1888. Pikkutyttö haudattiin Kalevankankaalle hautaan josta sittemmin tuli edelleenkin käytössä oleva sukuhauta. Pari viikkoa myöhemmin 7.1.1889 syntynyt lapsi oli myös tyttö. Hän sai perintönä kuolleen isosiskonsa nimen ja ristittiin Elsa Helenaksi. Tapa ei ollut mitenkään harvinainen vaikka nykyaikana sitä taidetaan hiukan kammoksua. Fanny Elisabeth oli seuraavana vuorossa syntymäjärjestyksessä 7.8.1891. Sen jälkeen isoisäni Anders (Antti) Nikolai 3.4.1894. Hänen tarinansa on kerrottu aiemmissa blogiteksteissä. Lauri Vilhelm syntyi kuopuksena 5.4.1898. Andersin ja Matildan jälkipolvet jatkuivat Fannyn ja Antin kautta. Elsa kuoli naimattomana 28 vuotiaana sairastettuaan pitkään, ilmeisesti struumaa. Lauri jäi vanhaksi pojaksi. Hän kuoli 72 vuotiaana Tampereella v.1970 asuen viimeiset vuotensa syntymäkotinsa lähellä Amurissa.

Anders, Elsa Helena ja Matilda

Anders Jakobsson Mattjus kuoli 47 vuotiaana 15.6.1904 sairastettuaan ilmeisesti vatsasyöpää. Hänet haudattiin samaan perhehautaan kuin tyttärensä Elsa Aleksandra. Saman kiven alle on myös haudattu tytär Elsa Helena v 1917, vaimo Matilda v 1947, poika Lauri Vilhelm v 1970, toisen pojan Anders Nikolain kolme lasta Hilkka Helena v 1922, Pauli Johannes v 1926 sekä esikoisensa Kerttu Maria v 2009, samoin kuin Anders Nikolain pojan poika Jouko Mattjus v 2005.

Elsa Helena, Fanny Elisabeth ja Lauri Vilhelm

Johan Jakobsson Sandströmin (1852-1922) perhe

Jakob Jakobsson Sandströmin (1854-1918) perhe

Matts Leander Jakobsson Nylundin (1860-1936) perhe

Lähteitä ja linkkejä:

http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2013/12/uuden-vuoden-terveiset-1903.html
http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/12/koyhyytta-nalkaa-tautia-ja-kuolemaa.html
http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2015/02/mattjus-brannbacka-nousu-ja-tuho.html

SSHY Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys
Arkistolaitos Digitaaliarkisto
HisKi - Historiakirjojen hakuohjelma
Tampereen ev.lut srk:n arkistot
Omat arkistot

Kalle Jaakonpoika Syväojan l. Koiviston esivanhemmista

Kahdessa aiemmassa blogitekstissä tutustuimme Kalle Jaakonpoika Syväojaan joka myöhemmin Koivistona tunnettiin. (Kalle Jaakonpojan 15 lasta ja Syväoja l. Koivisto Ylöjärven Takamaalla)
Mainituksi tuli miten Kallen isä Jaakko Mikonpoika asettui Ylöjärven Takamaan Syväojalle vaimonsa Eeva Stiina Mikontyttären kanssa. Tehdäänpä nyt vielä katsaus mistä Kallen esivanhemmat olivat kotoisin. Pikakatsauksen 11 sukupolvea kattavaan esitykseen Kallen esivanhemmista listamuodossa voit tehdä Geneanetin sukutietokannastani tästä linkistä. Tai vaihtoehtoisesti puumuodossa esitettynä tästä linkistä.

Isän puolelta Mouhijärveltä...

Jaakko Mikonpojan isä Mikko Paavonpoika oli syntynyt 13.9.1754 Mouhijärvellä Tiisalan ratsutilan torpparin poikana. Mikon äidin, Maria Matintytär Juntun sukua tunnetaan Mouhijärvellä Hermalan Tilalla, Mustianojan Juntussa ja Liuhassa sekä Hahmajärven Laadussa. Varhaisin tieto on Liuhan isännästä, Erkki Tuomaanpojasta v.1540 (http://users.utu.fi/isoi/talot/mouhijar.htm).

Maanmittaushallituksen kartta-arkisto

Maria Matintytär avioitui Paavo Juhonpojan kanssa v.1742 ja he ryhtyivät siis Tiisalaan torppariksi. Paavon alkuperästä on arveluita, joille ei ole vielä löytynyt vahvistusta. Paavon tiedetään syntynyeen Mouhijärvellä Kairilan Horolassa 22.1.1722. Myöhemmästä patronyymistä huolimatta syntyneiden luettelossa arvellaan että hänen isänsä olisi ollut venäläinen sotilas Ivan.("Sades wara en rysk drg.Iwan" (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t4947351) Aviottomana  Elina Tuomaantytär hänet on ilmeisimmin synnyttänyt ollessaan 41 vuotias naimaton ikäneito ja Horolan piika. Merkillistä on, että Paavo on myöhemmin kirjattu Juhonpojaksi varhaisimmassa rippikirjassa Tiisalassa v. 1748. Ketään Juhoa ei näyttäisi lähipiirissä olleen. Yleensä isän jäätyä tuntemattomaksi, käytettiin matronyymia. Tässä tapauksessa se siis olisi pitänyt olla Paavo Elinanpoika. Samaisen Elinan tiedetään olleen
sittemmin Tiisalassa yhtäaikaa poikansa Paavon kanssa, jossa hän myös kuoli 1754 (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t9734430).  Elina saattaa olla Lavian Tuomas Mustapään v. 1681 syntynyt tytär (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t4945227), mutta tämäkin on toistaiseksi vahvistamaton olettama.

24 vuotta Tiisalan ratsutilan torpparina riitti. Syystä tai toisesta 50 vuotias Paavo pakkasi muijan, mukulat ja kamppeet ja lähti Pinsiöön. Sieltä perhe löytyy isäntänsä nimeä kantavasta Paavolan torpasta v. 1778. (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/harju/rippikirja_1768-1783_tk422/85.htm). Mikko Paavonpoika oli vielä Pinsiössä ollessaan akaton mies. Jotain oli Mikolla tullut asiaa isolle kylälle Tampereen suuntaan - olisiko vasta perustettu kaupunki houkuttanut. Hyhkyn Vallerista tarttui Mikolle käsipuoleen parikymppinen Liisa-neitonen. Ties vaikka olisivat markkinoilla tavanneet.

Harju , Vihityt, 1747-1818

V 1780 Mikko Paavonpoika ja Liisa Yrjöntytär avioituivat ja asettuivat aluksi Valleriin. Lyhyeksi jäi tarina Paavolan torpassa nuorenparin muutettua Ylöjärvelle Mäkkylän torppareiksi Multisiltaan. Myös Mikon vanhemmat jättivät Pinsiön taakseen ja elivät loppuvuotensa Pirkkalan Pitkäniemen lampuotina eli vuokraviljelijänä. Siellä he kuolivat vajaan viikon välein huhtikuussa 1795; Paavo 73 vuoden iässä ja Maria 82-vuotiaana.

Jos Paavo olisikin ollut venäläisen sotilaan poika...hyvällä mielikuvituksella on kiinostavaa hakea tästä alku ja syy Kalle Jaakonpojan tunnetulle kiinnostukselle Venäjän keisariin ja lapsikatraansa venäläisperäiselle nimikavalkaadille.

...ja Kangasalta

Jaakko Mikonpojan äiti Liisa Yrjöntytär oli siis avioituessaan v 1780 vanhempiensa luona Hyhkyn Vallerissa. Syntyjään hän kuitenkin oli Kangasalta Iharin Välttilästä. Liisan äiti Kirsti Pekantytär oli avioitunut Välttilän myllärin kanssa v. 1743. Kirsti jäi leskeksi v. 1756 kaksospoikien ja kahden tyttären huoltajaksi. Perheeseen tarvittiin kiireesti elättäjä ja myllyyn mylläri. Ennen uuttavuotta Kirsti ehtikin saada naima-asiat järjestykseen. Yrjö Heikinpoika tuikkasi oman puulusikkansa Välttilän pirtin hirren rakoon ja ryhtyi pyörittämään myllyä. Yrjön alkuperästä ei ole varmuutta.
Vihkitieto väittää hänet Iharilaiseksi. Syntymäajastakin on vähän vaihtelevaa tulkintaa 1709, 1711, 1712, 1719 ... joka tapauksessa  jo tukevasti keski-iällä. Mahdollisesti hänkin jo ollut aiemmin aviossa. Kenties Iharilainen myllyrenki?
Kirsti Pekantyttären kaksospojat 1. avioliitosta - Juho ja Simo - olivat päätyneet Iharista lähtiessään lampuodeiksi Harjun pitäjään Hyhkyn Valleriin n. 1768. Liisa oli 7-vuotias tyttönen kun perhe muutti poikien perässä Valleriin.

Kangasalan kirkonkylä ylävasemmalla, Iharinkoski alaoikealla. Keskellä Vehoniemen harju.
Kaivannon kanavaa ei vielä ole. (vanhakartta.fi)

Iharinkosken myllykylän nousu 1604 ja tuho 1830 on mielenkiintoinen tarina. Koski syntyi luonnonmullistuksessa jonka on sanottu olevan suurimpia Pohjosmaiden historiassa. Jääkauden jälkeisen maannousun ja kevättulvan vuoksi vesimassat mursivat uuden väylän pudottaen Längelmäveden pintaa neljä metriä. Tämä aiheutti Sarsankosken kuivumisen yhdessä yössä 10. kesäkuuta 1604. Kylän myllyt pysähtyivät. Längelmäveden ja Pälkäneveden välinen virtaus muutti suuntaansa ja välille syntyi Iharinkoski. Sinne nousi useita uusia myllyjä. Sarsan isännät arvelivat itse Pirun olleen asialla. "Ilkeä Ihari teki Sarsan vaivaiseksi" manasivat sarsalaiset. Asiasta raportoitiin aina kuningasta ja paavia myöden. Maailmanlopun ennusmerkiksikin sitä arveltiin.
Tätä Iharin kulta-aikaa jatkui reilu 200 vuotta vuoteen 1830. Tuolloin rakennettiin Kaivantoon kanavaa ja rakenteiden petettyä veden virtaussuunnat muuttuivat jälleen aiheuttaen Iharinkosken kuivumisen.
Mainittakoon vielä hivenen aiheen sivusta: Längelmäveden pinnan lasku aiheutti myös ylempänä vesistössä Eräjärven pinnan laskun ja erkaantumisen Längelmävedestä. Samalla paljastui Eräjärven syvyyksistä Kivikarin saarenpläntti odottelemaan kesämökin laittajaa.

... päädyttiin Ylöjärvelle

Aiempaa kerraten; Mikko Paavonpoika ja Liisa Yrjöntytär muuttivat parin Vallerin vuoden jälkeen Ylöjärvelle Mäkkylän Multisillan torppaan v 1783. Perillisiä tupsahteli torppaan 10 kappaletta tasaisella tahdilla 24 vuoden aikana. Tästä linkistä pääset kurkistamaan Multisillan rippikirjaa vuosilta 1809-1814. Liisan äidin, Kirsti Pekantyttären kuoltua Vallerissa v 1787 muutti isä Yrjö Heikinpoika tyttärensä luo Multisiltaan. Siellä hän sitten parin vuoden kuluttua kuolikin vanhana miehenä 1.11.1790. 79 vuotiaana mikäli uskomme merkintää kuolleiden luettelossa. Syntymäajastahan oli monenlaista tietoa.

Mikko Paavonpojan ja Liisa Yrjöntyttären erästä jälkipolvihaaraa voit seurata Root's Web:in sivustolla.

Lisäys 30.10.2014:
Mikko Paavonpojan ja Liisa Yrjöntyttären jälkikasvusta löytyy epäsuora kytkentä Pinomäen sukumme esivanhempiin: heidän tyttärensä Maria Mikontyttären tytär (s.1754) Johanna Matintytär (s.1817) avioitui Hermanni Erkinpojan (s. 1819) kanssa. Hermannin isästä, Erkki Matinpoika Hempurasta on kerrottu aiemmassa blogissa "Siikemmäks sano Hempura pirua" . Johanna kuoli 1857 ja Hermanni avioitui uudelleen Leena Matintyttären (s.1834) kanssa, josta avioliitosta on Herman Alfred Pinomäki (1874-1959). Hänet on mainittu blogissani aiemmin mm. tekstissä Kalle Jaakonpojan 15 lasta. Jälleen kerran piiri pieni pyörii...

Äidin puolelta Vesilahdelta...

Kalle Jaakonpojan äiti Eeva Stiina Mikontytär oli syntynyt v 1792 Ylöjärven Mutalassa, Heikkilän tilasta jaetulla Ylisellä. Myllymäeksikin sitä kutsuttiin. Eeva Stiinan isän puoleinen suku tuli Vesilahden Anian kylästä Äijälän talosta, nykyisin Pirkkalaa. Varhaisin tieto heistä on Mikko Joosepinpoika, joka isännöi Äijälää 1698.

Pojan poika Mikko Juhonpoika oli leskeksi jäätyään nainut v 1766 Maria Matintyttären  ja päätyi v 1788 Vesilahdelta Mutalaan Myllymäkeä isännöimään. Maria Matintytär oli eräiden tietojen mukaan Ylöjärven Mutalan Heikkilästä. Puoliso Mikko Juhonpoika on mainittu Lasse Iso-Iivarin laatimassa isäntäluettelossa merkinnällä "la"- tarkoittaen lankoa. Heikkilää isännöi tuolloin Matti Simonpojan jälkeen Juho Matinpoika. Siten Myllymäki olisi siis irroitettu Marian veljen Juho Matinpojan isännöimästä Heikkilästä, josta tuli Alanen eli Ala-Heikkilä. Ja näin ollen Maria olisi Heikkilän Matti Simonpojan tytär. Vakuuttavaa dokumenttia tästä en ole löytänyt, joten hypoteesi jää pääosin em. Lasse Iso-Iivarin esityksen varaan. Maria Matintyttären oletettu syntymäaika 1738 on ennen Matti Simonpojan tunnettua avioitumista. Päätelmä on kylläkin hyvin looginen selittämään miksi Vesilahden Anian isäntä päätyi Ylöjärven Mutalaan Heikkilästä tuolloin irroitettuun Myllymäkeen.
Tästä seuraisi erikoislaatuinen asetelma:
Myllymäen isännyys vaihtui pian Mikko Juhonpojan esikoispojalle, joka oli syntynyt ensimmäisestä avioliitosta Margareetta Heikintyttären kanssa V. 1765. Mikko Mikonpoika otti isännän vastuun v 1792. Hän oli avioitunut v 1790 Maria Juhontyttären kansssa Heikkilän Alaselta, jonka isän Juho Matinpojan jo tapasimme edellä.  Juhon sisareksi oletettu Maria Matintytär olisi siis Mikon äitipuoli sekä Myllymäen uuden emännän anoppi ja täti.
Kenties ei avaudu ensilukemalla. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea ajatuksella uudelleen - muut jatkakoot seuraavalle riville ; )

Näin päädymme siis Eeva Stiina Mikontyttären syntymään v 1792 Ylöjärven Mutalan Myllymäen uuden isäntäparin toisena lapsena. Perhe asui Myllymäkeä vuoteen 1813. Jokin Mikkoa veti palaamaan isänsä suvun seuduille päin. V 1813 hänestä tuli 48 vuotiaana Tottijärven Sorvaan Nikkilän ratsutilan isäntä yhdeksän vuoden ajaksi. V 1822 perhe muutti Pirkkalan Alapehulaan, jossa Mikko kuoli 1844 ja vaimo Maria Juhontytär kuusi vuotta myöhemmin v 1850.
Eeva Stiina asui siis Alapehulassa v 1825 ja oli jo 33-vuotias ikäneito avioituessaan vajaa vuotta nuoremman Jaakko Mikonpojan kanssa asettuakseen Multisillan torpan emännäksi - ja siitä siis edelleen Syväojalle.

Edellä kerrottu antaa selityksen sille, miksi Syväojalle / Koivistoon löytyi myöhemmin isäntä Vesilahdelta. Kalle Jaakonpojan tytär Emma Emerentia Koivisto naitettiin v 1893 Matti Tallisen kanssa kuten aiemmassa blogissa on kerrottu. Matti oli syntyjään Tottijärven Sorvan Knuutilasta, aivan Nikkilän naapurustosta. Kalle Jaakonpojalla oli näin äitinsä kautta yhteyksiä Vesilahden ja Tottijärven suuntaan jotta Tallisen kanssa päästiin puheisiin.

... pitkänlinjan Ylöjärveläisiä

Eeva Stiinan äiti Maria Juhontytär (s.1768) oli Ylöjärven Mutalan Heikkilästä kuten edellä on kerrottu. Heikkilässä suku oli ollut jo kuuden sukupolveen ajan. Heikki Antinpojan ajoista asti vuodesta 1634 oli isännyys peritynyt isältä pojalle. Emäntiä oli 1700-luvulla Heikkilään naitu Ylöjärven Tyrköstä ja Nokialta Hinttalasta. Tätä vanhempien emäntien syntyperistä merkinnät ovat puutteellisia.

Maria Juhontyttären äidin Maria Matintyttären periytyminen Ylöjärven Pengonpohjan Tyrköstä vaatii vielä varmistavia tietoja, mutta hyvin todennäköisenä sitä voidaan pitää. Toistaiseksi esitän hänet Matti Jaakonpoika Tyrkön (s.1707) ja Maria Heikintytär (s. n. 1707 Viljakkala, Penko) 17.12.1744 syntyneeksi tyttäreksi. Matti Jaakonpoika oli Tyrkön isäntä 1727-1760. Näin törmäämme jälleen ilmiöön esivanhempainkato: tässä isäntäparissa on esivanhemmat myös Pinomäkeen johtaneeseen sukuhaaraamme, josta on mainittu aiemmassa Hempuraa käsitelleessä blogitekstissäni. Tyrkköläisiä esi-isäntiämme tunnetaan vuodesta 1637 alkaen. Tyrkön emännän Maria Heikintyttären esivanhempia tunnetaan Viljakkalan Penkossa vuodesta 1645 alkaen.

Hinttalan museo (http://www.museokompassi.fi/nokia/nokian-museot/)
(c) Nokian kaupunki vapaa-aikakeskus

Maria Juhontyttären (s.1768) isän isä Matti Simonpoika (s.1715) toi emännän Heikkilään Nokian Kankaantaan Hinttalasta v. 1739. Maria Juhontytär oli syntynyt v.1715 Hinttalan lampuodin Yrjö Nuutinpojan ja Kristiina Mikontyttären perheeseen. Kristiinan esi-isä Niilo Mikonpoika oli tullut isännäksi Hinttalaan v. 1649 veljensä Matti Niilonpojan jälkeen. Hinttalasta tuli Suuren Pohjan Sodan ja isovihan aikaan 1700-luvun alussa ns furiirin eli majoitusmestarin puustelli. Puustelli oli kruunun viran haltijalle luovutettu palkkatila. Furiiri eli majoitusmestari oli sotaväen majoituksesta ja muonituksesta vastannut upseeri. Hinttalan isäntämme olivat siis lampuoteina vuokranneet tilan viranhaltijalta jonka palkkanautintaan tilan vuokratuotto kuului.

Hinttala on nykyisin Nokian kaupungin omistama kotiseutumuseo. Tutustu tarkemmin tästä:
http://www.nokiankaupunki.fi/palvelut/vapaa-aika/kulttuuri/nokian-museot/
http://www.museokompassi.fi/nokia/nokian-museot/



Lähteitä:
Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys SSHY kirkonkirjat
Suomen Sukututkimusseura, historiankirjat HisKi
Digitaaliarkisto digi.narc.fi Asutuksen yleisluettelot
Lasse Iso-Iivari talonhaltijaluettelot
Vanhan Pirkkalan Historia, Juhani Saarenheimo
Mirja Pinomäki-Kangas ja Leena Ekroos sukututkimus

Joitakin linkkejä Sarsan mullistukseen:
(http://kanaler.arnholm.nu/suomi/finland/iharif.html)
(http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/sarsan_maisema_mullistui_yhdessa_yossa)
(http://www.kangasala.fi/tietoa_kangasalta/historia/sarsa/)

"Siikemmäks!" sano Hempura pirua

Ylöjärven Pengonpohjassa maakirjat tuntevat 1560-luvulta alkaen Hempura nimisen uudistilan jossa isännöi Markku Heikinpoika. Tila lienee saanut alkunsa jo joitakin vuosikymmeniä aiemmin. Pengonpohjassa sijaitsi v. 1552 Tammerkosken kartanon isännän, nimismies Juho Olavinpoika Vainisen omistuksessa ollut ulkopalsta. Kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä asutuksen leviämistä ja siten verotulojaen kasvua tuli edistää asumattomien erämaa-alueiden käyttönotolla. Omistajia painostettiin omistusoikeuden siirtymisellä kruunun haltuun mikäli maille ei synny asutusta.
Todennäköisesti tämän seurauksena Tammerkosken Heikki Olavinpoika määrättiin asuttamaan Pengonpohjaa. Heikin arvellaan olleen Juho Vainisen veli. Siten Heikki Olavinpoika olisi Hempuran ensimmäinen asukki. Tähän liittynee myös Hempuran nimen syntyhistoria: nimi on kansan kielessä väännetty muoto Heikki-nimestä. Hempuran nimi esiintyy myös Aitolahdessa ( 1553, 1557 ) Heikki Hempura, Hendrich Hemburaijnen, Hembura. Onhan niitä Näsijärven rantoja toki "asutettu" ennen Hempuran uudistilaakin, koskapa v. 1971 ns. Muorinmoision alueelta löydettiin merkkejä kivikautisesta asuinpaikasta. Niin pitkälle ei kuitenkaan arvaa sukupuuta piirtää.

Ote Ylä-Satakunnan kartasta v.1650. Pengonpohja vasemmalla, oikealla Teisko. Keskellä Näsijärvi.
http://koti.kapsi.fi/timomeriluoto

Ensimmäinen tunnettu sukuhaaramme esi-isä Hempuran isäntien joukossa oli Martti Markunpoika, joka oli isäntänä 1670-1696. Tätä ennen tilaa isännöi Martin veli Heikki Markunpoika vuodesta 1664 kuolemaansa asti vuoteen 1669. Ei ole tiedossa kuka ja mistä oli heidän isänsä Markku. Hempura näyttää olleen autiona v:sta 1661 heitä edeltäneen isännän Erkki Yrjönpojan jäljiltä. Sukuyhteydestä näihin edeltäviin isäntiin ei ole näyttöä.

Martti Markunpojan ja vaimonsa Liisa Jaakontyttären isännyys osui ankariin katovuosiin ja nälänhätään, ajanjaksoon johon viitataan useasti nimellä "Suuret kuolonvuodet". Hakusanalla löytääkin Internetistä ajankuvausta näistä koettelemuksista. Lainaan seuraavassa kappaleessa teosta "Vanhan Pirkkalan Historia" s.264 vuosilta 1696-1697, jolloin Martti Markunpoika kuoli. Tuolta ajalta ei kuolinsyitä ole tiedossa, joten arvattavaksi jää mikä hänen kohtalonsa viimein oli. Martin ikää tai syntymävuotta emme tiedä, mutta hyvänmatkaa keski-ikäinen kuitenkin tuolloin oli koska v. 1697 Suomen asutuksen yleisluettelon mukaan Hempurassa asustivat Martin ja Liisan pojat vaimoineen: Pekka, Juho, Sipi ja Matti. Martti Markunpojan vaimo Liisa Jaakontytär oli ilmeisesti kuollut jo v. 1694.

"Vuosikymmeniä kestänyt väkiluvun nousu katkesi järkyttävällä tavalla vuonna 1697. Vuosia 1696-1697 on ollut tapana nimittää suuriksi kuolonvuosiksi ja niitä voi pitää historiamme suurimpana kansallisonnettomuutena, jonka vertaista ei muualtakaan Euroopasta tunneta sitten mustan surman aikojen."
"Sadon tiedetään olleen huono jo vuosina 1693 ja 1695. Tämä näkyy kuolleiden määrässä, joka vuosina 1694 ja 1696 oli Pirkkalassa tavallista huomattavasti korkeampi. Todennäköisesti osa kotieläimiä jouduttiin teurastamaan ja käteisvaroista oli puutetta koska viljaa ei liiennyt myytäväksi."
"Tammikuussa vainajien määrä nousi jo paljon tavallista korkeammaksi, mutta pahin oli vielä edessä. Kevättalvella alkoi pitkin etelään ja länteen johtavia maanteitä tulvia kerjäläislaumoja. Köyhä väki Pohjanmaalta ja Pohjois-Hämeen nälkäpitäjistä oli lähtenyt liikkeelle kun varma nälkäkuolema oli
kotona edessä. Parempi ei näiden onnettomien kohtalo ollut etelässäkään. Apua ei ollut saatavissa sillä talollisten ruoka-aitat alkoivat ehtyä. Kerjäläisten mukana tuli pelottavana vieraana kulkutauti, ilmeisesti lavantauti." (1)

Kuolleisuus oli arvioiden mukaan joillakin alueilla jopa yli neljännes västöstä. Ruumiita kertyi niin kiivaaseen tahtiin että normaaleja hautaustapoja  ei ehditty noudattaa vaan kuolleet kerättiin suuriin joukkohautoihin - talon omistajat ja kulkukerjäläiset, miehet, naiset, lapset kaikki samaan kasaan. Ylä-Satakunta, johon Ylöjärvikin lukeutui, oli yksi pahimmmista nälänhädän koettelemista alueista.

Kerjäläisperhe maantiellä. Robert Wilhelm Ekman (wikipedia)

Kaikkien tuntema kevätjuhlissakin laulettu Suvivirsi syntyi noihin aikoihin alunperin ilmeisesti ruotsalaisen Israeli Kolmodinin toimesta. Virsi suomennettiin v. 1700 (http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvivirsi):

Jo joutu armas aica Ja Suwi suloinen Joll caunist caiken paican Caunista cuckainen. Nyt armas Auring meitä Taas lähte lähemmäx Hän kuolleet hauto heitä Jäll teke eläwäx.

Ne nijtyn cuckat corjat Ja Laiho laxosa Nijn ylpiät Yrtti tarhat Puut wehriät werasa Ne meillen muistuttawat Suurt hywytt' Jumalan Jong caick ain nähdä saawat Juur ymbär Wuoden ain

Tämä historiallinen yhteys asettaa virteen näkökulman jota nykypäivän ihminen ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi.

Martti Markunpojan kuoltua Hempuran isännäksi kirjattiin poika Pekka Martinpoika. Kuitenkin vain vuodelle 1697, joten epäilys herää että "Suuret kuolonvuodet" veivät myös Pekan. Velipoika Matti Martinpoika oli v. 1681 tuonut Hempuraan nuorikkonsa Kaisa Yrjöntyttären Hämeenkyröstä -
vihkimerkinnän mukaan Koiviston talosta. Tämä pari astui Hempurassa vetovuoroon 1698. Eivät tosin pitkään, sillä Matti näyttäisi olevan poissa jo 1703 ja Kaisastakin viimeinen merkintä on 1704, jolloin vuorostaan heidän poikansa Jaakko Matinpoika istui pirtin pöydän päähän isännän paikalle noin 19 vuoden iässä. (Syntymävuodesta on tosin kahta arviota 1685 tai 1687). Äidin lisäksi Jaakon seurana Hempuraa asustivat tuolloin ennen avioitumista sisar Riitta ja ilmeisesti edesmenneen Pekka veljen vaimo Valpuri.

Tämän jälkeen Hempurassa eleltiin nähtävästi tasaisempia aikoja tilan siirtyessä isältä pojalle, isännyyksien kattaessa useampia vuosikymmeniä. Pengonpohjassa peltoala kasvoi 37% taloa kohti vuosien 1630 ja 1760 välillä. Tosin naapurikylissä Mutalassa ja Kyöstilässä kasvu oli vieläkin
kovempaa.(1) Suuri Pohjan sota ja siitä seurannut venäläisarmeijan aiheuttama hävitys Isovihan aikana aina vuoteen 1721 asti on epäilemättä varjostanut elämää myös Pengonpohjassa.
Merkittävä tapahtuma - ainakin tämän blogin kirjoittajan kannalta - oli em. Jaakon pojan pojan, Matti Yrjönpoika Hempuran ja teiskolaisen Liisa Paavontytär Ala-Vattulan avioituminen 23.10.1763. Tämän liiton seurauksena syntyivät Hempuraan veljekset Matti v.1766 ja Erkki v.1771, molemmat esivanhempiani kuuden sukupolven takaa. Heidän myöhempien jälkeläistensä ansiosta kirjoitan nyt tätä historiaa armon vuonna 2014: Erkki on äitini puolelta Pinomäen suvun esi-isä, Matti taas isäni Mattjus-suvun puolelta. Tällaisesta esipolvien risteämästä sukututkimuksessa käytetään termiä esivanhempainkato - vähentäähän se radikaalisti esivanhempien lukumäärää (viidennessä esipolvessa kato on jo 32 esivanhempaa). Kun asia aikoinaan tuli ilmi, keksi joku nimittää minua tuplahempuraksi.

Matti Matinpoika pojista vanhimpana isännöi Hempuraa vuosina 1798-1821. Hän oli avioitunut 30-vuotiaana v 1797 Ylöjärven Huhkajan Alaselta kotoisin olevan Leena Juhontyttären kanssa. (Lue Huhkajasta aiemmin tässä blogissa tästä linkistä) Matin isännyyden aikana tilan arvo oli 500-1000 riksiä, joten tila oli tuolloin varallisuudeltaan keskitasoa.(1) Matti haki tilalle nk. perintökirjan 11.12.1800. Talonpoikaiset tilat olivat kruunun omistamia joiden hallinta -ja nautintaoikeus siirtyi pääsääntöisesti suvussa. Perinnöksiostolla tilaan oli mahdollista hankkia omistusoikeus maksamalla valtiolle tilan veroja vastaava rahasumma. Tämän jälkeen myös muut perilliset tulivat oikeutetuiksi perintöosuuksiin joita sitten tilan jatkaja joutui lunastamaan. Tätä perintöoikeutta totetutettiin myös torpparisopimuksilla tai jakamalla tila. Näin syntyivät Hempuran maille mm. Korpulan, Mäkipään ja Sarkaluoman torpat. Hempuralla oli parhaimmillaan 1850 -luvulla 7 torppaa, joka oli keskimääräistä ylöjärveläistasoa korkeampi. Tilan omistuksen siirtyessä tehtiin yleensä ns. syytinkisopimus, joka velvoitti suorittamaan vanhalle isäntäparille sopimuksen mukaisen elannon, vaatetuksen, asumisen jne. Saatettinpa siinä sopia siitäkin montako kertaa vuodessa sai talon hevosella käydä kirkolla.

Matille ja Leenalle siunaantui tyttäriä kaikkiaan kuusi sekä yksi poika. Tyttäristä kaksi, Esteri ja Amalia kuolivat kahden päivän välein syyskuussa v. 1808 punatautiepidemian riehuessa. Silmämääräisesti tuon vuoden kuolleiden luetteloa Ylöjärveltä katsoessa n. 80%:ssa kuolinsyyksi oli kirjattu punatauti. 1807-1810 riehuneiden epidemioiden merkittäväksi aiheuttajaksi on arveltu Suomen sodan aikana sotaväen mukana levinneet taudit.

Isäntä Matti kuoli v. 1821 arvattaenkin yllättäen 54 vuotiaana, ilmeisesti munuaiskivien aiheuttamiin komplikaatioihin. Tästä seurasi luonnollisesti ongelmia toimeentulon ja tilanpidon suhteen, muista inhimillisistä murheista puhumattakaan. Lapsista vanhin, vielä naimaton Hedvig oli 22 vuotias.
Ainoa poika Israel oli vasta 10-vuotias. Selvää oli että isännyysongelmaan oli löydyttävä ratkaisu. Leena-emäntä ei urakasta selviytyisi alaikäisten tyttärien ja poikasen avulla. Hedvig, joka oli siis ainoana naimaiässä, laitettin ns. aviomarkkinoille. Kuka lie toiminut puhemiehenä kun Ruoveden
Pihlajalahdelta Pitkälän talosta löytyi ikätoveri Jooseppi Juhonpoika. 4.8.1822 tanssittiin Hempurassa häitä toiveikkaassa hengessä nuoren isäntäparin tahtiin. Vuoden vaihduttua saatiinkin jo uutisia Hempuraan odotettavissa olevasta uudesta asukkaasta - kenties jopa tulevasta isännästä. Iloinen odotuksen kesä kääntyi syyskuun tullen kuitenkin surullisiin hautajaisiin: Hedvig kuoli 21.9.1823 lapsivuoteeseen 25 vuotiaana.
Jooseppi jäi Hempuraan ja avioitui uudelleen v. 1825 Viljakkalalaisen Eeva Kaisa Juhontyttären kanssa. Virallisesti tilanhaltijana toimi leskiemäntä Leena Juhontytär. Jaakon ja Eevan v. 1825 syntyneen esikoisen kuoltua tammikuussa 1829, päättivät he kesäkuussa jättää Hempuran mukanaan vastasyntynyt Anna ja muuttivat Teiskoon.

Siten Hempurassa oli jälleen ongelma tilanhoidosta. Israel oli jo lähes miehen iässä, mutta häntä ei ilmeisesti kuitenkaan katsottu kykeneväksi ottamaan vielä vastuuta tilan hoidosta. Lieneekö vastoinkäymisissä syynsä että Leena-emäntä etsi viinakannun pohjalta helpotusta. Rippikirjassa 1818-1824 oli ensimmäisen kerran papin merkintä: "älskar starka dryker i höga grad" eli vapaasti suomentaen: "rakastaa  väkijuomia suuressa määrin". Seuraavassa rippikirjajaksossa 1825-1831 näemme että Leena on ollut juopottelusta käräjillä v. 1830. Isännyysongelma ratkesi Matti-vainaan veljen Erkki Matinpojan toimesta. Sama Erkki joka jo aiemmin tässä tekstissä mainittiin Pinomäen sukuhaaran esi-isänä.

Hempuran rippikirja 1825-1831
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ylojarvi/rippikirja_1825-1831_tk222-223/12.htm

Erkki Matinpoika oli neljäs Hempuran sisarussarjassa. Rippikirjan mukaan hän oli poikennut v. 1796 Näsijärven vastarannalla äitinsä kotipitäjässä Teiskossa - Liisa Paavontytär oli Ala-Vattulasta kuten aiemmin on mainittu. Naapurinlikka veti kuitenkin Erkin takaisin Pengonpohjan puolelle. Tyrkön Matti Heikinpojan tytär Leena oli Teiskon reisun aikana varttunut naimaikään. Teiskolaiset sukujuuret oli hänelläkin äitinsä puolelta: Anna Juhontytär oli kotoisin Vattulan naapurista Värmälän Vähä-Kartanosta. Juhannusmorsian Leenasta sitten tulikin v. 1800 kun Hempurassa häitä juhlittiin. Nuoripari asettui asumaan Tyrkköön ja jälkeläisiä tuli normaalissa elämänjärjestyksessä. Viisi kappaletta kaikkiaan, joista kaksi ensimmäistä kuoli lapsena punataudin (rödsot) ja tuhkarokon (mässling) seurauksena. Molemmat valitettavan tavanomaisia pikkulasten kuolinsyitä noihin aikoihin. Muutto naapuriin Hempuraan voudiksi ei liene ollut 60-vuotiaalle Matille kovinkaan vaikea päätös. Tyrkkö oli ollut Leenan veljien isännöimänä hyvässä hoidossa Matti-isän kuoleman jälkeen v. 1814 . Ja kai siihen päätökseen sukulaisverikin vähän velvoitti.

V. 1831 alkaen Erkki Matinpoika toimi siis Hempurassa sijais isäntänä, nk. isäntävoutina. Tilan omistus oli edelleen lesken, Leena Juhontyttären ja hänen lastensa hallussa. Leskiemäntä kuoli kohta tämän jälkeen 1.2.1832 vesipöhöön (vattensot). Lieneekö ollut sairaalloinen jo v. 1831 ja se osaltaan vaikuttanut tähän Erkin ratkaisuun.
Erkin veljenpoika Israel Matinpoika oli tuolloin 20-vuotias poikamies ja opetteli Erkki-sedän opastamana tilanhoitoa. Näin mentiin Hempurassa aina vuoteen 1840. Erkki alkoi jo olla iällä ja taloon olisi viimein saatava emäntä. Tilanpidon jatkuvuus piti turvata. Tuolloin Israel avioitui 28- vuotiaana Hempuran Sarkaluoman torpparin Juho Mikonpojan tyttären, Eunikan kanssa. Tämän sukujuuret olivat Teiskon Nallissa, johon palaan vielä blogissani myöhemmin mm. esivanhempainkatoon liittyen. (Teiskon Värmälä ja  Nalli ovatkin osoittautuneet vaimoni ja minun "alkukodiksi".)  Erkki Matinpoika muutti perheineen Liimolan Alaselle, jossa hän sitten kuolikin 69-vuotiaana v.1841.
Israel ja Eunika saivat kaikkiaan 9 lasta joista 7 oli tyttäriä. Isännyyden jatkajaksi oli perinteisesti aina toivottu miespuolisia perillisiä. Valitettavasti nämä toiveet eivät toteutuneet, koska molemmat pojat Juho ja Viktor kuolivat lapsina. Jälleen tähyttiin Hempurassa  Ruoveden Pihlajalahden suuntaan isäntäkysymyksessä. Kuten aiemmin tässä tekstissä kerroin, oli Israelin vanhin sisar Hedvig nainut Ruoveden Pihlajalahdelta. Jonkinlainen yhteys sinne suuntaan edelleen oli, koska Israelin v. 1851 syntynyt tytär Amanda avioitui Pihlajalahden Kierinka-Nenoselta kotoisin olevan Dominikus Albiinuksenpoika Grönströmin kanssa. Israelin nuorin tytär Loviisa Josefiina, jota Luviinaksi kutsuttiin, avioitui Dominikuksen serkun Klaes Albiinus Myllylän kanssa. Tämä Laase oli myös Pihlajalahden Nenosia. Luviinan ja Laasen tytär Olga Katri Myllylä onkin sitten jo isäni äiti. Eli näin siis päästiin jo pitkälle 1900 -luvun puolelle, lähes 400 vuoden matkan Vainisten ajoista.

Dominikus ja Amanda Hempura

Hempuran tilan omistus jatkui suvussa Amandan ja Dominikuksen toimesta ja edelleen pojan Arvid Dominikuksenpojan kautta. Ja jatkuu edelleen....
Hempuralaisten jälkeläiset ovat sittemmin kantaneet perimäänsä ainakin seuraavissa suvuissa (sekalaisessa järjestyksessä): Nikus, Toikkonen, Merisalo, Hilden, Hiillos, Temisevä, Vuorinen, Myllylä, Koivisto, Penttilä, Soljama, Mattjus, Salmi, Säynäjäkangas, Pinomäki, Pääkkönen, Liimola, Helistö, Pulkkinen, Järvensivu, Mattila, Salojensaari, Laitila, Huhtasalo, Kantola, Rautio, Sabel, Rauniolahti, Linnusmäki, Nieminen, Luukkonen, Lenick, Ala-Pässäri, Saranpää, Lehtovirta, Kangas, Ekroos, Koivunen, Vilkkilä, Huhtasalo, Isaksson, Henttonen, Anttila, Aaramaa... tässä vaiheessa pyydän anteeksi jos joku jäi puuttumaan. Toivonkin että ilmoittaudutte jos puutteita havaitsette, niin saadaan lista ajantasalle.

Mitenkäs sitten se otsikkoteksti tähän kuuluu? Tarina kertoo että Hempuran isäntä oli tulossa Tampereen markkinoilta hevosrattaillaan kohti Pengonpohjaa. Kuten useasti isännille markkinoilla saattoi käydä, oli markkinajuomia nautittu. Siinä taivalta taittessa oli pikkupiru pyrkinyt samoille rattaille, jota isäntä ryhtyi häätämään sivummalle ja käski pirua "siikemmäks". Siitä jäi sanonta "siikemmäks!, sano Hempura pirua". Kuka kyseinen isäntä oli? Ei tiedetä oliko sitä ollenkaan. Taisi olla vain ylöjärveläisten kylänmiesten juttuja. Ties vaikka Multisillan Hartun tai Koiviston Nikolain suusta. Niillä kun sitä juttua piisasi.



LINKKEJÄ JA LÄHTEITÄ

Digitaaliarkisto digi.narc.fi  Asutuksen yleisluettelo:
Hempura 1675-1694
Hempura 1695-1714

SSHY rippikirjat:
Hempura 1818-1824
Hempura 1825-1831

Suomen sukututkimusseura, historiankirjat HisKi

Vanhan Pirkkalan Historia, Juhani Saarenheimo (1)

Sukututkimuksia:
Kalevi Ojanen
Torbjörn Nikus
Mirja Pinomäki-Kangas ja Leena Ekroos
Veikko Mattjus
Geneanet JP&Teijan sukuja: Martti Markunpoika Hempuran jälkeläiset (blogistin sukututkimussivusto)

Timo Meriluodon vanhat kartat -sivusto:
Yläsatakunnan kartta v 1650
Pirkanmaa, Kuninkaankartasto 1776-1805 

Wikipedia:
Suuret kuolonvuodet
Suuri Pohjan sota
Isoviha
Suomen sota
Punatauti
Perinnöksiosto