Nödingien matkassa Liivinmaalle

Nöding -suvun vaakuna
lähde: http://www.adelsvapen.com/genealogi/N%C3%B6ding_nr_452

Jatkona aiempiin Ylöjärveläisen Hirvijärven suvun esipolvia selvittäneisiin teksteihini, nyt matka jatkuu Nöding-suvun myötä Sääksmäeltä 1500-1600 -luvun Balttiaan ja Liivinmaalle.

Sääksmäen kirkkoherra Thomas Canuti Palthenius (1602-n.1685) oli mahdollisesti isänsä Knut Paltun (k. ennen 1624) kautta balttilaista sukujuurta. Tätä mahdollista yhteyttä Palttu - Baltti nimenmuodostuksen antaman viitteen lisäksi vahvistaa puolison, Anna Hartvisgdotter Nöding von Werden'in (k.n. 1674) tunnettu syntyperä.

Annan isä Hartvig Nöding von Werden (1598-1644) hallitsi sukuperintönä Liivinmaalla Lemburgissa (nyk Malpils) Nödingshof eli Kaltenbrunn ja Fellinissä (Viljandi) Caroll -nimisiä maaomaisuuksia. Kaltenbrunn oli tullut suvun haltuun Hartvigin isän isän, Henrik Nöding von Werden'in (k. 1591-1604) toimesta v. 1554. Ilmeisemmin Henrik Nöding oli saksalaisen ritarikunnan sotilas tai vasalli, koska Kaltenbrunn (myöh.Nödingshof) näyttäisi tulleen lahjoituksena ritarikunnan Liivinmaan maamestarilta Henrik von Galen'ilta. Jo v. 1548 Henrik Nöding oli saanut sukulaiseltaan Herman von Bruggener'ilta maaomaisuutta Nitau'sta. Bruggener oli samoin ritarikunnan maamestari Liivinmaalla vuosina 1535-1549. Sukulaisuussuhde Nöding'iin on kuitenkin tuntematon.

Materialien zu einer Geschichte der Landgüter Livlands, Nide 1  Tekijät Heinrich von Hagemeiste. s.86

Henrik - tai Heinrich - Nöding'in syntymäaika ja alkuperä ei ole tiedossa. Suvun juuret ovat tietojen mukaan Saksan Hessenin alueella. Marburgin seudulla tunnetaan jo 1200- luvulla Nodung von Wehrda -nimellä esiintyneitä henkilöitä. On arveltu että suku polveutuisi ritari Konrad'ista, Marburgin Weissensteinin linnan viimeisestä linnanherrasta (Otto Immel, dessen Buch „Wehrda, Weinstraße, Burg Weißenstein” 1976). Hänen poikansa oli mahdollisesti vuonna 1277 kuollut ritari Nudungus de Werde. Nodung von Wehrda'n veljekset Konrad ja Thomas (Thammos) hankkivat maa-alueita Angenrod'ista 1490-luvulla. Vahvistava todiste siitä että on kyse samasta suvusta, saadaan vaakunakuviosta. Verrattaessa ylläolevaa Nödingien vaakunaa Nodung von Werde'n sinettiin vuodelta 1294 Marburgissa, voidaan pitää toteennäytettynä että suku on peräisin tuolta nykyisen Wehrdan seudulta, jonka vaakunassa sama harkkoreunainen (vrt Angenrod) kuvio on nähtävissä.

Milloin ja miksi Nöding von Werden suku on Liivinmaalle tullut, on tässä vaiheessa arvailujen varassa. Mainittu sukulaisuussuhde Saksalaisen ritarikunnan päällikköön antaa aiheen arvella että tämä olisi johtolanka syihin. Em Bruggener'in tiedetään tulleen Saksasta Liettuaan lapsena - siis kenties 1480-1490-luvun tienoilla. Ritarikunta vahvisti alueen hallintaansa m.m. antamalla kartanoita ja maaomaisuuksia vasalliensa hallintaan tai lahjoittamalla omaisuudeksi. Näillä oli verotusoikeus käytännössä maaorjan asemassa oleviin paikallisiin talonpoikiin ja alustalaisiin. Vastineeksi he olivat velvollisia sotajoukkojen varustamiseen ja toimimaan uskollisina alamaisina.

Ristiretkeläisten turvaksi alunperin perustettu Saksalainen Ritarikunta oli levittäytynyt Liivinmaalle Baltiaan 1200-luvulla ja edelleen aina pohjoiseen Viroon asti. Tämä tapahtui Keski-Euroopan hallitsijoiden ja roomalais-katolisen kirkon piispojen tukemana vahvistaen ja valvoen kaupankäynnin etuja sekä levittäen kristinuskoa. Näin ritarikunnasta vähitellen muodostui lähes autonominen ritarikuntavaltio.

Henrik Nöding von Werden oli siis nähtävästi tällainen saksalaisen ritarikunnan sotilas ja/tai vasalli sekä tilanomistaja. Suvun haltuun oli tullut myös Vietinghof, jonka Henrikin poika Johan Nöding von Werden (k. ennen 1622) myi Tarton kaupungille v. 1597. Hän hankki seuraavana vuonna omistukseensa Caroll'in Fellin'issa eli Viljandissa. Tähän ja Kaltenbrunn'in omistuksiinsa hän sai vahvistuksen kuningas Sigismundilta v. 1599.

Johan Nöding'in äiti ja Henrikin puoliso oli Dorothea Holzschuher (k. 1604 jälkeen). Suku on lähtöisin Saksasta Nürnbergin seuduilta, jossa varhaisin tunnettu esi-isä Lorenz Holzschuher haudattiin Sebalduskircheen v. 1130. Johan Nöding avioitui Gertrud Blankenfeld'in (n. 1560-1662 jälkeen) kanssa. Blankenfeldien juuret ovat myös Saksassa jäljitettävissä 1200-luvulle Berliiniin. Isoäitinsä puolelta Gertrud kuuluu saksalaiseen Tiesenhausen'in sukuun, joka saapui Saksan Nienburgista Liettuaan 1200 -luvun alussa. Näistä sukuhaaroista kirjoitan myöhemmin tarkemmin blogissa artikkelissa "Blankenfeldit osa I - Baltiasta Berliiniin".

Johan Nöding ja Gertrud Blankenfeld saivat Adelsvapen.com sivuston mukaan kuusi lasta. Kaksi poikaa, Henrik ja Hartvig olivat ammatiltaan sotilaita ja molempien ura johti Suomeen. Seikka, joka näin osoittautuu perimmäiseksi syyksi Nöding -suvun haarautumiseen karuun pohjolaan. (Hartvig Nöding von Werden on siis sama Nödinghof'in isäntä, jonka tarinan alussa Annan isäksi mainitsin.)

Saksalainen ritarikunta oli hajonnut mm uskonpuhdistuksen seurauksena ja Baltian valtatyhjiöstä taisteltiin useasti ympäröivien valtakuntien ja hallitsijoiden kesken. Liittoumia syntyi ja purkautui sekavassa vyyhdessä, jossa aiemmat viholliset saattoivat kohta havaita taistelevansa samalla puolella aiempaa liittolaista vastaan. Vuonna 1629 Puolan ja Ruotsin välisen sodan rauhansopimuksessa

Kustaa II Aadolfin maihinnousu Saksaan 1630
Anders Fryxell (Wikimedia)

Ruotsin valtakunta laajeni Väinäjoelle. Tuona samaisena vuonna Hartvig'in mainitaan olleen ratsastaja kuninkaan henkivartiokomppaniassa. Tämä Ruotsin kuningas oli Pohjolan Leijonaksikin mainittu Kustaa II Aadolf, joka seuraavana vuonna nousi joukkoineen maihin Saksan Pommerissa 30-vuotisessa sodassa. Hartvigin kerrotaan seuranneen komppaniaansa Saksaan samana vuonna. Ties vaikka Hartvig kurkistelee jossain viereisen kuvan reunamilla...
Veljensä Henrik von Nöding oli noihin aikoihin v. 1631 jalkaväkikomppanian everstiluutnantti Itä-Götanmaalla ja ratsukomppaniassa Uudellamaalla Suomessa 1632.

Kuningas Kustaa II Aadolf kaatui Lüzenin taistelussa marraskuussa 1632 Lieneekö henkivartiokaarti hajoitettu kuninkaan kuoleman jälkeen, koska Hartvig von Nöding palasi Saksasta ja vuonna 1633 hän oli kornettina veljensä Uudenmaan ratsukomppaniassa. Tässä vaiheessa Hartvig oli jo avioitunut Margareta von Strijk'in (s. ennen 1584-1673) kanssa. Von Strijk/Stryk - von Elspe -sukua tunnetaan Saksan Fredeburgissa 1420 -luvulla ja ilmeisesti tätäkin aiemmin. Margaretan esi-isät ovat toimineet myös ritarikunnan palveluksessa Liivinmaalla. Tähänkin sukuun palaan tarkemmin tuonnempana. Tytär Anna Nöding on ollut tuolloin 1630 -luvulla jo nuori neiti, mutta emme tiedä oliko perhe muuttanut Suomeen vai asuivatko he edelleen Nödingshof'issa. 1620-luvulla setänsä Henrik von Nöding oli saanut Porvoon seudulta haltuunsa Pornaisten Laukkosken säterikartanon. Tämän lisäksi hän hallitsi äidin Blankenfeld -suvun maaomistuksia Salisburg'issa (nyk Matzalaca) Liivinmaalla.
Hartvig kohosi Turun ratsuväkirykmentissä luutnantista ratsumestariksi vuoteen 1642 mentäessä.
Tyrvännön Suotaalan kylän Siukola tuli vuonna 1641 Hartvig von Nöding'in haltuun n.k. Norrköpingin ehdolla eliniäksi. Hän kaatui taistelussa Skånessa v.1644 Ruotsin sodassa Tanskaa vastaan (kenties Jüterbogin taistelussa?). Leskensä Margareta von Strijk nautti tilan verotulot vuoteen 1661 asti. Hänet haudattiin vuonna 1673 Porvoon kirkkoon.
(Harry Donner: http://finlander.genealogia.fi/sfhswiki/index.php/Genos_1936_vol_7_7_131.htm)

Kuten edellä oli mainittu henen edesmenneen miehensä veli hallitsi maaomaisuuksia Porvoon seudulla. Kenties Margareta ja Anna-tytär ovatkin asuneet Suomeen tultuaan Nödingien Laukkoskella? Suomessa Turku on kuitenkin siinä suhteessa "solmukohta" että Annan tuleva puoliso oli Thomas Palttu (eli tuleva Sääksmäen kirkkoherra Thomas Canuti Palthenius), turkulaisen kauppiaan poika. Annan isä palveli Turun ratsuväkirykmentissä ja ilmeisesti siis molemmat balttisukuja. Ensimmäiset aviovuotensa he asuivat Turussa.

Kenties Hartvig von Nöding'illä oli myös sisar Gerdruta? Vaimonsa Margaretan veljen, Gotthard von Stryk'in tiedetään olleen avioliitossa Gerdruta Nöding von Werden'in kanssa. Tässä vaiheessa todennäköiseltä vaikuttaa että Strijk/Stryk ja Nöding suvut olisivat näin kahden sisarusparin voimin kytköksissä. Sikälikin luontaista kanssakäymistä kun katsoo kartalta mistä suvut ovat lähtöisin. Varsinaiset todisteet tosin puuttuvat tälle päättelylle Gerdrutan ja Hartvigin sisarsuhteesta.

Hartvigin ja Margaretan pojat hallitsivat vanhempiensa jälkeen Nödingshof'ia, Caroll'ia ja Blankenfeldshof'ia. Seuraava sukupolvi myi Nödingshof'in ja Blankenfeldshof'in 1670-luvulla sotavarusteluiden kustannusten kattamiseksi. Hartvigin pojanpoika Carl Hartvig Nöding myi Caroll'in vuonna 1729 mutta piti osan tilasta, joka sittemmin sai "perintönä" kantaa nimeä Nödingshof. Carlin kuoleman jälkeen leski Anna myi tilan 1742.
Hartvigin ja Margaretan poika Henrik avioitu Ebba Stålhandsken kanssa ja hallitsi lapsettomaksi jääneen setänsä Henrik Nöding'in jälkeen aiemmin mainittua Laukkosken kartanoa.

Tästä linkki kartalle.

Sivua päivitetty 15.11.2015

Lähteitä ja linkkejä:

http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2015/11/blankenfeldit-osa-i-baltiasta-berliiniin.html

http://www.adelsvapen.com/genealogi/N%C3%B6ding_nr_452
http://runeberg.org/frfinl/0320.html
https://de.wikipedia.org/wiki/Livl%C3%A4ndischer_Orden
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanha-Liivinmaa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksalainen_ritarikunta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Liivinmaa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Puolan_sota
https://fi.wikipedia.org/wiki/Baltian_valtatyhji%C3%B6
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viron_historia
https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%BCtzenin_taistelu
https://de.wikipedia.org/wiki/Wehrda_(Marburg)
https://de.wikipedia.org/wiki/Wasserburg_Angenrod
http://www.marburg.de/de/114027
http://www.marburg-wehrda.de/index.asp?thid=15
http://www.lagis-hessen.de/de/subjects/xsearch/sn/lgr?person=Nodung+von+Wehrda%2C+Thomas
http://www.ciltskoki.lv/_lapas/kartes/Rucker_1890/#N
https://books.google.fi/books?hl=fi&id=KqRKAAAAcAAJ&q

Hirvijärveläisten jäljestystä

Ylöjärven Hirvijärven torpan perustaneesta Mikko Matinpojasta (1820-1902) tuli mainittua lyhesti aiemmassa blogitekstissäni "Karkun Stenberg-lukkareista Hirvijärven pirttiin" . Poikansa Heikki Mikonpoika (1847-1924) oli nainut Hirvijärven emännäksi em Stenbergien jälkeläisen, Maria

Heikki Mikonpoika Hirvijärvi (1847-1924)
kirjasta Aarne Hirvijärvi
"Hirvijärven torpan vaiheita"

Eufrosyne Simontyttären (1841-1912).

Mikko Matinpojan syntyperää on aiemmin valaissut Aarne Hirvijärvi teoksessaan "Hirvijärven torpan vaiheita". Tätä tietoa nyt täydennettäköön seuraavassa selvityksessä.

Rusthollareita Sahalahden Tursolan kylästä

Mikko Matinpoika syntyi 9.9.1820 Sahalahden Tursolan kylässä Markkulan Sarkalassa. Markkula oli yksi Tursolan ratsupalvelua suorittaneista rustholleista (ratsutila). Suku on mahdollisesti asuttanut Tursolaa jo 1560- luvulla. Tuomas Erkinpoika lienee heistä varhaisin todennettavissa oleva, vuonna 1607. Sukujuuret ovat muutoinkin tukevasti Pakkalanjärven rantatörmässä: Markkulassa, Hettulassa ja Pietilässä sekä lähistön Kirkkojärven tuntumassa Isolahdessa.

Markkula esiintyy myös Kangasalan Keson kylässä, josta Martti Erkinpoika (1720-1778) tuli Sahalahden Markkulaan vävyksi ja sittemmin isännäksi v:sta 1757 alkaen. Onko näiden kahden Markkulan välillä ollut aeimpaa sukuyhteyttä? Vai onko sama nimi vain sattumaa? Onhan Markku kuitenkin varsin yleinen nimi. Asia jää odottamaan lisäselvityksiä.

Sahalahden Markkulan rustholli jakautui perillisten kesken useasti vuosikymmenien ja -satojen kuluessa. Kuudesosasta muodostui Sarkala v.1804 Mikon vanhempien asuttavaksi. Matti Matinpoika (1778-1832) ja Heta Joonaantytär (1778-1855) olivat läheistä sukua, sillä Heta oli Matin isän pikkuserkku. Tursolan talojen välillä naimakaupat olivat tavallisia, joskus jopa näin lähisuvustakin aiheuttaen nk esipolvikatoa. (Termin käyttökelpoisuutta on kyseenalaistettu, mutta olen toistaiseksi pitäytynyt tässä mainitussa) Ilmiötä olen myös yleisemmin sukuhistoriamme puitteissa tarkastellut aiemmassa blogitekstissäni.
1720- luvulla Markkulasta erotettiin Joonas Matinpojan (1708-1782) ja sisarensa Liisa Matintyttären (1703-1766) perheille tilanosat. Näiden sisarusten jälkipolvet yhdistyivät sittemmin tarinan alkuhenkilössä, Mikko Matinpojassa.

Mikko oli parikymppisenä ryhtynyt naapuriin Hettusen rustholliin rengiksi. Talo jäi isännättömäksi v. 1843 Matti Juhonpojan kuoleman jälkeen. Tämä oli loukkaantunut joitakin vuosia aiemmin ollen kyvytön hoitamaan tilaa. Kuolinsyy viittaa jalan vammautumisen aiheuttamiin komplikaatioihin. Mikko on nähtävästi tarttunut asiantuntevasti tilanhoidollisiin toimiin, koska leskiemäntä Leena Heikintytär (1808-1859) on ollut sittemmin suopea myös muuhunkin kanssakäymiseen. Puusniekaksi ennenmuinoin kutsuttiin Mikon kohtalotovereita, leskenlämmikkeitä. Varsin erikoislaatuista lienee se, että Mikolle ja Leenalle syntyi Kustaa-poika jo v. 1845.  Vihille mentiin vasta heinäkuussa 1847 kun seuraava jo teki tuloaan syyskuulle. Merkillistä, ettei rippikirjaan pappi ole mitään kirjannut moisesta menosta, lukuunottamatta mainintaa että morsian on vihitty ilman huntua. Tämä oli sen aikainen kiertoilmaus morsiamen neitsyyden tilasta. Syyskuinen poikalapsi tunnettiin aikanaan Ylöjärvellä Hirvijärven Heikki Mikonpoikana, joka siis ylläolevassa kuvassakin esiintyy.

Äitinsä, Hettusen rusthollin leskiemännän Leenan sukujuuret ovat vielä arvoitus. Vaikuttaisi että isä Heikki Juhonpoika olisi sahalahtelaisia, mahdollisesti syntynyt 1751 (kenties Uotilasta?). Tämän puoliso Eeva Tuomaantytär oletettavasti syntyisin 1764 Tammelasta. He olivat  tulleet v. 1802 Hettuselle Luopioisista, jossa olivat olleet Säynäjärven rusthollin Koskussa torppareina 1789-1801.

Mikko Matinpoika asettui näin aviosääydyn myötä myös rusthollareiden "säätyyn", joka oli tavallista talonpoikaa askelen ylempänä sosiaalisessa arvoasteikossa. Sahalahdella ja Tursolassa tosin rustholleja tuntuu olleen tavanomaista kyläkuntaa tiuhemmassa. Rengin statukselta nousu rusthollariksi ei ollut kovin tavanomaista - vaikka olihan Mikko kuitenkin naapurirusthollin poikia. Hettulan leskirouva lapsineen oli rustholliin toimeliasta tilanhoitajaa vailla. Mikko tuli siis arvioiduksi tilanhoitoon ja elatukseen päteväksi. Avioitumisen yhteydessä on todennäköisesti tehty Hettulan periytymisestä selvät sopimukset. Kun Mikkoa 12 vuotta vanhempi Leena-vaimo sitten aikanaan v. 1859 kuoli 51 vuotiaana, siirtyi tila tämän pojalle, Matti Matinpojalle (s.1839) hänen ensimmäisestä avioliitostaan.
Markku Haapanen kirjoittaa tutkielmassaan "Sahalahden talonpoikaisten rusthollisukujen perhestrategiat 1721-1886" vastaavasta tilanteesta seuraavasti (lieneekö viitannut juuri tähän Hettulan tapaukseen?) :

"Isännyyden loppuminen ei siis aina ollut välttämättä luonnollisista syistä, kuten kuolemasta tai vapaaehtoisesti tilasta luopumisesta johtuvaa. Toisinaan isännyys oli jo alun perin määriteltykin väliaikaiseksi. Näin oli useimmiten silloin kun naispuolinen leski meni uudelleen naimisiin ja tämä hänen toinen miehensä isännöi taloa sen aikaa, kun vaimon edellisen avioliiton lapset olivat tarpeeksi vanhoja ottamaan isännyyden vastaan."

Torppariksi Ylöjärvelle

Näistä tapahtumista johtuen Mikko Matinpoika lähti v. 1860 Tursolasta Ylöjärvelle, mukanaan lapset Heikki ja Kalle. Kustaa oli kuollut aiemmin 7-vuotiaana punatautiin Hettulassa. Maaliskuussa 1861 Mikko avioitui Vilhelmiina Vilhelmintyttären (1829-1864) kanssa. Vaimo oli kotoisin Ylöjärven Mäkkylän Petäjäniemestä. Keuhkotauti vei Vilhelmiinana jo kolmen aviovuoden jälkeen jättäen Mikon toistamiseen leskeksi. Vilhelmiinalta jäi Mikon perheeseen aviottomana 1858 syntynyt tytär Johanna.
Ylöjärvelle Hirvijärven tuntumaan rakentui 1860-luvun alkuvuosien mittaan Mikko Matinpojalle ensiksi pirtti perheen asumukseksi ja Runsaan kartanon torpaksi sekä myöhemmin navetta ja muut piharakennukset. Mikon elämänpolun johtaminen näihin maisemiin oli seurausta siitä, että vanhempi veljensä Kustaa Matinpoika (s.1815) oli vuonna 1852 vuokrannut Runsaan kartanon ja edesauttanut näin asioiden suuntaa.

Aarne Hirvijärvi teoksessaan vuodelta 1984 "Hirvijärven torpan vaiheita" kertoo mm seuraavissa katkelmissa:

"Sedältäni v. 1940 saaduissa muistiinpanoissa olen kirjoittanut mm: Ahdeppään Vaari oli setäni kuullen kertonut, että hän muistaa hyvin ensimmäisiä käyntejään Hirvijärvellä. Mikko hakkasi ensimmäistä pirttiä ja Heikki-poika paistoi perunoita kuusen juurella. Kallesta ei ollu missään vaiheessa puhetta. Olettamuksen mukaan tämä kymmenvuotias Kalle-poika olisi jäänyt Runsaalle setänsä huostaan."

"Mikael Matinpojan veli oli siihen aikaan Runsaan kartanon vuokraajana ja todennäköisesti hänen myötävaikutuksellaan torpan paikaksi osoitettiin Takamaalla sijaitsevan Hirvijärvi-nimisen metsäjärven seutuja. Runsaan kartanohan omisti silloin laajat maa-alueet näiltä alueilta. Ja näin Mikko, varmaankin maastoa tarkoin tutkittuaan, valitsi torpan paikaksi saman kumpareen, missä talo nykyisinkin sijaitsee. Mielestäni tämä on ollut kovin viisas ratkaisu; on hyvä näköala järvelle ja maantiehen sai tieyhteyden suhteellisen edullisesti."  

"Ensimmäinen asuinrakennus oli ollut yksihuoneinen tupa ja siinä piisi, missä ruoan valmistus suoritettiin, eteisenä toimi riu'uista tehty porstua ulko-oven edessä."

Lähde: Anja Hirvijärvi

Kirjassaan Aarne kertoo edelleen perustuen Kalle-setänsä muisteluihin:
Mikko oli hankkinut hevosen ansiotulojen hankkimiseksi rahdinajossa. Hän sai toimeksiantoja tamperelaisilta kauppiailta tavarankuljetuksiin Turkuun, Jyväskylään, Mikkeliin, Anjanpeltoon sekä Viipurin kautta Lotinanpeltoon. Hevosten pito, kasvattaminen ja hevoskaupat olivat noista päivistä lähtien oleellinen osa Hirvijärveläistä elämäntapaa jatkuen myös tilan jälkipolvissa.

Heikki jatkoi torpan kontrahtia 25 vuotisella sopimuksella isänsä jälkeen n. vuodesta 1876 aina vuoden 1900 tienoille. Torpan kontrahdissa määriteltiin seuraavanlaisia työpanoksia suoritettaviksi Runsaan kartanolle:
- 2 päivää hevosen kanssa kyntää rikko, kertun ja siemenvaon kyntö
- 2 päivää hautausmaan sannan ajossa
- 2 päivää maantiesannan ajossa
- 25 apupäiviä, kesällä ja syksyllä sadonkorjuulla jalkatöissä omin ruokinsa
- rahaverona 65 mk vuodessa, joka myöhemmin suoritettiin talon karjan hoidolla kesäisin.

Kun sitten torpparilaki tuli 1918 ja mahdollisti torppien omistusoikeuden lunastamisen, tarttui Heikin poika Arvid tilaisuuten: Hirvijärvi ostettiin itsenäiseksi tilaksi 27.11.1918. Tilan pinta-ala oli 39 ha josta peltoa 13 ha ja metsää 26 ha. Hinnaksi tuli 39 000 mk.

Sääksmäkeläisiä pappeja, balttian-saksalaisia sukujuuria - ja rusthollareita

Aiemmin mainitsin Markkulasta jaetun tilanosan Joonas Matinpojalle 1720-luvulla. Tämän poika Joonas Joonaanpoika (1739-1790) asui sittemmin tilalla myös perheineen, avioiduttuaan Anna Pekantyttären (1746-1833) kanssa v 1767 (tarinamme alun Mikon isovanhemmat). Annan äiti oli syntyjään Sääksmäeltä Huittulan kylästä, Hedvig Carlsdotter Bergman (1704-1781). Häneltä periytyi ilmeisimmin Mikon äidille kasteessa annettu nimi Hedvig, joka varmastikin Hetaksi taipui sahalahtelaisessa puheessa. Nimi oli kulkenut suvussa kauempaakin, Hedvig Thomasdotter Palthenialta asti. Häneen palaan tarkemmin tuonnempana.

Hedvig Carlsdotter Bergmanin jouluinen syntymämerkintä 25.12.1704
Sääksmäen kirkonkirjoissa, syntyneiden ja kastettujen luettelossa
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8858585

Carl Nilsson Bergman (n.1666-1722) oli Sääksmäen Huittulan kylässä Häkärlän rusthollarina. Hänet tapaa myös nimellä Montanus, josta Bergman on luovuutta käyttäen selvästi johdettu. Montanus ja Sexmontanus tunnetaan sääksmäkeläisistä pappisuvuista.

Carl Bergman oli avioitunut v 1699 Sääksmäen Linnaisten kylän Kokkilan Anna Olavintyttären (n.1670-1751) kanssa. Anna oli jäänyt leskeksi v 1697 aviostaan Apian Yrjö Paavonpojan kanssa.
Häkärlän rusthollin Carlin ja Annan tytär Hedvig Carlsdotter oli avioliittonsa alkuvuosina puolisonsa Pekka Nuutinpojan (Petter Cnutsson, n.1707-1785) kanssa Pälkäneellä Ruokolan rusthollin torppareina Jakolassa. Kun myös Carlin ja Annan pojantytär Lisa Nilsdotter avioitui Tursolan Markkulaan Juho Heikinpojan kanssa, vahvistaen Bergmanien Häkärlän ja Markkulan rusthollien välisiä sukusiteitä, voidaan todeta että rusthollarit olivat mieluusti kanssakäymisissä oman "säätynsä" kesken. Oletettavasti kanssakäymistä rusthollareiden kesken oli muutoinkin ja siten sosiaaliset suhteet kehittyivät otollisesti myös naimakauppojen järjestelyn kannalta. Samalla ehkä turvattiin omaisuuden säilymistä suvussa.

Pälkäneen Ruokolan Jakolan
rippikirjasta 1736-43
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7506265

Mainitun Pekka Nuutinpojan alkuperää en ole kyennyt jäljittämään. Vihkitiedon mukaan hän olisi ollut tuolloin v. 1730 Kangasalta. Sinne he myös päätyivät Hedvigin kanssa monien vaiheiden jälkeen viimeisiksi vuosikseen Muston torppaan. Kenties Kangasalta vielä löytyy se Nuutti tai Knut, jolla oli pojat Pekka (Petter) ja Juho (Johan). Ne jotka Jakolassa ilmaantuvat Pälkäneen henkikirjoihin v 1736.
Olisiko se kytkentä tässäkin tapauksessa löydettävissä rusthollien kautta? Kangasalla vaikutti Knut Sigfridsson Wäxjön eli Vääksyn Nuortossa Huutijärvellä. Vääksy oli tuolloin Kaarina Hannuntyttären jälkeläisten omistuksessa ollut säterikartano. Nuorto oli nähtävästi kartanon alustila. Hiuksenohut johtolanka kenties, mutta joskus nekin ovat tärpänneet paremman puutteessa...

Bergman/Montanus suku saa tunnetun alkunsa Sigfridus Sigfridi Wijnaparta nimisestä kirkonmiehestä, joka vuonna 1593 toimi kappalaisena Sääksmäellä sekä myöhemmin kirkkoherrana.
Sukuun kytkeytyy myös toinen kirkkoherra, Thomas Canuti Palthenius, joka jäi historiaan erityisen pahansisuisena seurakunnan paimenena. Hän oli naimisissa Anna Hartvigsdotter Nödingin kanssa, jonka kautta päädymme kappaleen otsikossa viitattuihin balttian-saksalaisiin sukuihin.
Näistä kirkonpalvelijoista ja balteista kirjoitan seuraavassa blogitekstissä. Joten olkaa lukijat kuulolla - vai pitäisikö sanoa paremminkin näöllä....

Linkkejä ja lähteitä:

• Aarne Hirvijärvi: Hirvijärven torpan vaiheita, 1984
• SSHY - Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry.
• Digitaaliarkisto
• HisKi - Historiakirjat
• https://fi.wikipedia.org/wiki/Torppari
• https://fi.wikipedia.org/wiki/Laki_vuokra-alueiden_lunastamisesta
• Markku Haapanen "Sahalahden talonpoikaisten rusthollisukujen perhestrategiat 1721-1886"
• http://www.saunalahti.fi/sarkala/
• Sääksmäki aiheinen sivusto / Kari Rydman

Karkun Stenberg-lukkareista Hirvijärven pirttiin

Maria Eufrosyne Simontytär (1841-1912)
Ylöjärven Hirvijärven emäntä
Kuva kirjasta "Hirvijärven torpan vaiheita"
(Aarne Hirvijärvi)

Ylöjärven Hirvijärven emännäksi tuli v.1871 Maria Eufrosyne Simontytär avioiduttuaan Heikki Mikonpojan (s. 1847 Sahalahti) kanssa. Heikin isä Mikko Matinpoika (s.1820 Sahalahti) oli perustanut Hirvijärven torpan v. 1860 muutettuaan Ylöjärvelle leskimiehenä poikiensa kanssa Sahalahdelta. Aarne Hirvijärven kirjassa "Hirvijärven torpan vaiheita" on kerrottu seuraavaa:

"Tämän Marian vanhemmat pitivät siihen aikaan Vähä-Vahantajärven rannalla sijaitsevaa Rantalan torppaa. Eeti Pinomäeltä saamieni tietojen mukaan hänen äitinsä on syntynyt juuri tässä mainitussa Rantalan torpassa ja he asuivat siellä siihen asti kunnes Hirvijärven torpan uusi asuinrakennus valmistui. Nämä tiedot siis täsmäävät yhteen sen kanssa että tämä Fiina-täti alkoi kävelemään päästyään uuteen pirttiin."

Tekstissä mainittu Fiina-täti on siis Heikin ja Marian tytär ja Herman Alfred Pinomäen tuleva puoliso Aleksandra Josefiina Hirvijärvi  (äidin-isän-äitini). Hermannin ja Fiinan sukupotretti on ollutkin jo aiemmin sivustollani esillä tekstissä  Kalle Jaakonpoika Koiviston 15 lasta. 

Siurosta Ylöjärvelle

Rantalan torppaa tuolloin asuttaneet Marian vanhemmat Simo Eliaanpoika (s.1796) ja Eeva Stiina Simontytär (s.1810) olivat tulleet Ylöjärvelle v 1850 silloisen Pirkkalan Penttilästä Taipaleen torpasta. Nykyisin seutukunta tunnetaan paremmin Nokian Siuroon kuuluvana. Taipaleessa olivat syntyneet niin Maria Eufrosina v.1841 kuin äitinsä Eeva Stiinakin. Ei ole tiedossa mikä sai perheen muuttamaan Taipaleesta Ylöjärvelle. Torpankontrahti Taipaleesen kuitenkin tehtiin uudelle isännälle ja Simo Eliaanpoika lähti vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Ylöjärvelle; ensin Liimolan Haapaniemeen ja 1857 Rantalaan (jota sittemmin ovat asuttaneet kirjailijat Jaakko Syrjä ja Kirsi Kunnas. Rantalassa aloitteli aikoinaan Manserokin esi-isät Eppu Normaali.)

Tottijärveltä Siuroon

Maria Eufrosinan juuret olivat jääneet pitkään huomiotta tietolähteiden puuttellisten merkintöjen vuoksi. Isänsä isän, Elias Jaakonpojan (s.1754) puolelta sukua tunnettiin Siuron alueelta Ippilästä (1687 ->) ja Ollilasta (1637 ->). Tämän puolisoksi tiedettiin rippikirjojen perusteella Anna Antintytär sekä tämän syntymäaika 15.9.1754, mutta siitä taaksepäin näytti tulevan umpikuja. Vihkimerkintää heistä ei löydy. HisKi:n hakutoiminnoilla mahdollinen ehdokas löytyi Tottijärveltä Lanasta mutta oliko tämä oikea Anna? (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t8071667). Lanan rippikirjoista tämän ehdokkaan perhe katoaa jäljettömiin eikä muuttotietojakaan tuolta ajalta näytä olevan tarjolla, joten umpikuja täältäkin. Eliaan ja Annan voidaan päätellä avioituneen vuosien 1782 ja 1785 välillä: Elias on 1782 vielä akaton nuorimies Ippilässä, 1785 on ensimmäinen lapsi jo maailmassa. 22.10.1785 syntyneen Anna Eliaantyttären syntymämerkintä kertoo että kummeina olivat Maria Antintytär ja Antti Antinpoika Hämeenkyrön Honkolan torpasta. Tässä palapeliin kenties epäsuora tiedonjyvä: kummeilla ja äidillä on sama patronyymi eli isän nimi Anders/Antti. Kuten kuvitella sopii, esikoisen kummeiksi kutsuttiin tämän setiä ja tätejä. Siispä kaivetaan esille Hämeenkyröstä Honkolan rippikirjat toivoen että sietä löytyvät kummit sekä parhaassa tapauksessa jopa heidän Antti-isänsä. Onni myötä; Hämeenkyrön Jumesniemestä Honkolasta löytyy rippikirja joka mainitsee asukkainaan em kummeina esiintyneet henkilöt sekä heidän vanhempansa Antti Yrjönpoika ja Riitta Matintytär - siis samat nimet kuin aiemmin HisKi:sta löydetyssä syntymämerkinnästä Tottijärven Lanasta. Perheen jälkiä taaksepäin seuraten löydämme heidät Jumesniemen Kujanpäästä v.1754, mukanaan 1754 syntynyt Anna! Lasse Iso-Iivarin laatimat torppariluettelot osoittautuvat jälleen kerran korvaamattomaksi tietolähteeksi. Tämän avulla palapeli täydentyy: Annan vanhemmat olivat Tottijärven Lanalla vuosina 1749-1754. Hetikohta Annan synnyttyä Antti perheineen muutti Hämeenkyröön Jumesniemeen ensin Kujanpäähän ja sitten lampuodiksi (vuokraviljelijäksi) Honkolaan. Lana oli toiminut pitkään myllärin torppana. Antin äidin isä Jaakko Markunpoika oli jo 1698 Tottijärven Lanan myllärinä. Kiinostava ja kattava Lanajoen  historia on luettavissa osoitteessa http://www.narvasoft.fi/historia/lanajoki/index.html.
Anna Antintyttären äidin puolen sukua tunnetaan Tottijärven Sorvassa Heikkilän, Knuutilan ja Tuomalan taloissa sekä Pajulahden Rouhussa ja Pajukannassa aina 1540-luvulta alkaen. Voit tutustua Annan Tottijärveläiseen sukupuuhun Geneanetissa tämän linkin kautta.

Suoniemeltä Siuroon

Maria Eufrosinan äidin, Eeva Stiina Simontyttären puoleiset juuret olivat samoin pitkään hämärissä. Hänen syntymäänsä Taipaleessa oli vanhemmiksi kirjattu Simo Juhonpoika sekä Leena Gabrielintytär. Rippikirjoissa he olivat jäljitettävissä Penttilän Marttilaan mutta tästä taaksepäin Pirkkalan kirjat eivät avautuneet. Ei vihkitietoja, ei muuttotietoja eikä kummitiedotkaan valaisseet. Em rippikirjalla oli kuitenkin vinkiksi pappi lisännyt Leenalle sukunimen Stenberg. Seikka joka oli perin harvinaista torpan emännälle. HisKi-haku ei Pirkkalasta tuonut tuloksia Stenberg-nimellä sen paremmin kuin muillakaan tiedossa olevilla hakukriteereillä. Vanhoja koukeroita kun aikansa tihruttaa niin hetkellinen sokeus yllättää. Vaikka olin samaa Haukan rippikirjaa tuijottanut ilta toisensa jälkeen en ollut hahmottanut mitä Simon ja Leenan kohdalle oli kirjattu, epäselvästi kylläkin: jostakin olivat tulleet 1799 - Simo syyskuussa ja Leena joulukuussa. Kun etsintää laajennettiin ympäristön pitäjiin niin vihjeitä tuli lisää. Simon ja Leenan vihkitietoja ei edelleenkään löytynyt mutta Karkusta löytyi Stenbergeja. Simo Juhonpojasta HisKi antoi hakuun ehdolle Suoniemeltä Urmian Myrrässä 1769 syntyneen Juho Matinpojan ja Anna Yrjöntyttären pojan. Mutta mistä vahvistus sille että meillä on oikea Simo haarukassa? Aiemmin mainittu viittaus vuoteen 1799 ja vastaava ajankohta Myrrän rippikirjasta: Simo, äitinsä Anna Yrjöntytär sekä veli Mikko perheineen! Isä Juho Matinpoika puuttui, joten oli ilmeisimmin jo tuolloin kuollut. Ja pari riviä myöhemmin vahvistus oletukseen: piika Leena Gabrielintytär Stenberg!! Kaikki merkitty muuttaneeksi Pirkkalaan. Viimeinen Herran Ehtoollisella käynti v 1799, joka siis täsmää ajallisestikin Haukan rippikirjaan. Myrrän rippikirjalla Leena on siis piika - ei Simon puoliso. Ilmeisesti he ovat avioituneet Haukkaan muuton aikoihin 1799. Simo on käynyt edellä järjestämässä kontrahdin Haukan Taipaleen torppaan ja kun homma oli selvä niin Myrrän piika Leena vihille ja Haukkaan torpan emännäksi Jouluksi 1799.
Suoniemen Urmian Myrrässä Simo Juhonpojan esivanhemmat olivat olleet noin vuodesta 1719. Suoniemen Vahalahden Pirjolaan on juuret jäljitettävissä vuoteen 1635. Simon isän äiti Maria Juhontytär oli tullut Myrrään emännäksi 1738 Mouhijärveltä Hermalan Kyönästä, jossa suku isännöi vuodesta 1607.

Karkkulaisia Stenbergin lukkareita

Ensimmäinen tiedossa oleva lukkarimme Karkussa on Juho Juhonpoika, jonka arvioidaan syntyneen 1680. Juho oli lukkarina Karkun emäseurakunnassa Pyhän Marian kirkossa vuodesta 1712 alkaen vuoteen 1737. Juho ja puolisonsa Elina Juhontytär asuivat aivan kirkon vieressä sijainneessa Karkun Mäenkylässä. Heidän syntyperästään ei toistaiseksi ole varmuutta. Karkun Mäenkylästä tiedetään 25.2.1676 syntynyt Juho Abrahaminpojan tytär Elin. Tämä Juho Abrahaminpoika oli Karkun kappalaisen Matthias Bartholdin pojanpoika, jonka suvussa oli useita kirkon palvelijoita. Sikäli voisi olla hyvinkin mahdollista että kyseinen Elin nai lukkarin. Tämä jääkön toistaiseksi selvitettäväksi.

"2014 Sastamalan Pyhän Marian Kirkko 09" by J Hokkanen - Oma teos.
Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons

Sastamalan Pyhän Marian kirkko on paikallaan vielä tänäkin päivänä. 1400-luvun lopulla rakennettu harmaakivikirkko on eräs maamme merkittävimmistä keskiaikaisista rakennuksista. Kirkkorakennus on edelleen aktiivisessa käytössä toimien loistavan akustiikkansa ansiosta Sastamala Gregoriana musiikkitapahtuman näyttämönä. Edelleen on paikallaan myös vuonna 1792 rakennettu puinen kellotapuli, jonka valmistuessa oli lukkarina Gabriel Juhonpoika Stenberg. Hän oli virassaan vuosina 1766-1796. Ennätti siis soitella nykyisen kellotapulin kellolla seurakuntaa koolle viimeisten virkavuosiensa ajan. Mitä muuta lukkarin tehtäviin kuului. Siitä kertoo Juhan suku-uutiset, mainio sukuhistoria-aiheinen blogisivusto (http://juhansuku.blogspot.fi/2007/07/lukkarin-tehtvt-vuoden-1686.html) seuraavasti:

"12.7.2007
Lukkarin tehtävät vuoden 1686 kirkkolaissa

Vuonna 1686 kirkkolaki määritteli lukkarin tehtävät seuraavalla tavalla; 

"Luckari pitä samalla muoto Kirckoherrald ja Seuracunnald walittaman; waan ei ilman Tacausmiehiä wastan otettaman. Hänen pitä oleman cunniallisen / uscollisen ja wiriän / Kirjantaitawan / ja taitaman weisata ja kirjoitta / nijn että hän sijnä Seuracunnas Nuorta Cansa opetta taita.
Hänen pitä myös oleman Kircolle uscollisen / ja Kirckoherral ja Seuracunnal cuuliaisen / murhen pitämän soittamisest ja kläppämisest / cullakin ajallans / laitta Stundikelloja / nijn myös ottaman wisun warin / ja hywin tallella pitämän caickia mitä hänen halduns annettu ja uscottu on. Nijn pitä hänen myös Papille Jumalan Palweluxes / Rippisialla / ja cosca käsketän / Pitäjän Asioilla / nijn myös muusa Kircon palweluxes / käsillä oleman ; waan ei millän muoto Kirckoherra oman palweluxen cautta rasitettaman / estettämän eli poispidettämän sijtä welwolisudest / cuin hänen tule caikel wireydell ja uscollisudella Lasten opettamisen päällä pitä.
Hänen pitä myös edeswiemän Capitluniin / Prowastin ja Kirckoherran Kirjoja Prowastin tygö / cosca ne tulewat hänen kätens / lähimmäisel Luckarille / ja jos se wijwytetx tule / wastaman sen wahingon edest / cuin sijtä tapahtu"

1800-luvun alkupuolella lukkarin tehtäviin kuului myös erinäisiä välskärin töitä, mm. rokotusten antaminen. Toisaalta mm. Halikon seurakunnan hankittua urut kirkkoonsa, tuli lukkarista samalla myös urkuri.

Edellä mainittua kirkkolakia ei aikain kuluessa aina noudatettu ja monien lukkarin luku- sekä kirjoitustaito saattoi olla perin heikkoa. On myös mainintoja siitä, että 1700-luvun puolivälissä lukkari olisi antanut lapsille opetusta.
Lähde ; KirckoLaki ja Ordningi , Turusa 1688, s. 124"

Gabriel oli mainitun ensimmäisen lukkarimme Juho Juhonpojan tyttären poika. Gabrielin isä Juho Matinpoika oli ensimmäinen joka käytti Stenbergin nimeä. Hänen lukkarivuotensa ajoittuivat n. 1738-1765 väliseen aikaan. Lukkariperinnettä jatkoi vielä Gabrielin poika Jaakko isänsä jälkeen kuolemaansa asti, vuoteen 1805. Näin siis Stenbergien suvun lukkariperinne kattoi Karkussa neljä sukupolvea 93 vuoden ajanjakson.
Gabriel Juhonpoika Stenberg avioitui 14.10.1764 kirkon lähistöllä sijainneen Väkisen Sepän talon Kaisa Jaakontyttären kanssa. Tästä avioliitosta syntyi aiemmasta tekstistä tuttu Leena Gabrielintytär Stenberg 9.10.1775. Leena oli lähtenyt Mäenkylän kotitalosta piikomaan jo 1792. Ei ole tiedossa missä hän oli nuo muutamat vuodet ennenkuin ilmaantui Suoniemelle Urmian Myrrään joskus vuosien 1795-1799 välillä.
Leenan äidin sukujuuret Väkisen Sepältä ovat vielä avaamatta. Jos tähän astiset tiedon muruset osoittautuvat oikeiksi niin juttua riittää vielä toiseenkin tarinaan. Mahdollisesti myös ensimmäisen lukkarin Elina-vaimon juurista.

Lukkareiden jälkeläinen Maria Eufrosyne Hirvijärvi on haudattu puolisonsa Heikin kanssa Ylöjärven kirkkomaahan jossa heidän muistopaatensa on edelleen nähtävissä. Aarne Hirvijärven muistelmien mukaan Maria oli pitkään vakavasti sairas eläen halvaantuneena ja puhekyvyttömänä puolisonsa ja lasten hoivan varassa 1900- luvun alusta kuolemaansa saakka v 1912.

Tarinaa Stenbergien esipolvista tässä blogissa:

Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa I
Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa II
Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa III

Lähteitä ja linkkejä:

• Hirvijärven torpan vaiheita, Aarne Hirvijärvi
• Digitaaliarkisto / Suomen asutuksen yleisluettelot
• SSHY Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys 
• Suomen Sukututkimusseura / Historiakirjat HisKi
• Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelot
• Juhan Suku-uutiset blogi
• Kansalaisen karttapaikka
• Wikipedia