Mattjus-Brännbacka - nousu ja tuho

Vuonna 1820 silloisesta Nederpurmon kylän Mattjus nimisestä tilasta 3/32 manttaalin tilan osan hankkinut Matts Mattsson Bäck (1765-1832) oli isänsä puolelta saman kylän Villbackan isäntälinjan jälkeläinen. Hänen esi-isänsä Mårten Mattsson oli isännöinyt Villbackaa jo 1580-luvun puolivälissä, seitsemän sukupolvea aiemmin.

Hankittua tilan osaa kutsuttiin ainakin myöhemmissä vaiheissa nimellä Brännbacka. Näin Tommy Olinilta saatujen tietojen perusteella, jotka suurimmalta osaltaan ovat pohjana tässä esitetylle selvitykselle. Lisäksi hän on avuliaasti tarjonnut käyttöön asiakirjajäljennöksiä joista avautuu kuva suvun vaiheista 1820-1870 välisenä aikana. Purmolaista Mattjus-Brännbackaa on blogissani käsitelty aiemmin Anders Jakobsson Mattjukseen ja tämän perheeseen liittyvissä selvityksissä.

Purmo-joen varressa, toistensa välittömässä naapurustossa sijaitsivat Bäck eli Västanbacka, Mattjus ja Filpus. Mattjus oli jakautunut v. 1789 kolmeen erilliseen tilaan, jotka kuitenkin esim. rippikirjoissa ja asutuksen yleisluettelossa esiintyvät edellen kaikki Mattjus nimellä; emätila Västerbacka, Forsnabba ja Brännbacka. (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1261790 ja http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1261792).

Matts Mattsson Bäck oli avioitunut Lena Hansdotter Keckon (1767-1850) kanssa vuonna 1787. Lena oli vuoteen 1810 mennessä, 23 vuoden aikan synnyttänyt mahdollisesti jopa kaksitoista lasta. Kahdesta vauvana kuolleesta löytyy tiedot vain kuolleiden luetteloissa ilman nimeä - ainoastaan kuolinaika, -ikä ja isän nimi. Aikuisikään asti näyttäisi selvinneen puolet. Varsin tavanomainen perhetilasto 1800-luvun taitteen elinoloissa.
Kotitilasta ei riittänyt kaikille aikuistuville lapsille elantoa. Jälkipolvien elinkeinoa turvatakseen Matts ja Lena ryhtyivät tarpeenmukaisiin järjestelyihin. Naapuruston kesken oli varmaankin käyty tunnusteluja ja neuvonpitoja naimaikään tulleiden nuorten päänmenoksi. Bäckin sisarusparven puolivälissä syntynyeen Anna Caisa Mattsdotterin (1796-1868) ja Johan Jacobssonin (1792-1874) aviojärjestelyistä oli käyty neuvonpitoa Johanin isän, Jacob Erssonin (1767-1836) kanssa. Tämä Filpukselle vävyksi tullut oli jäänyt leskeksi vaimonsa Anna Johansdotterin (1770-1815) jälkeen.Hän asusti tuolloin lapsineen itsellisenä Bäckillä oltuaan aiemmin Slipillä torpparina sekä Passin lampuotina. Ilmeisemmin aviosopimusneuvotteluja käytiin myös toisen naapuritalon, Mattjuksen isännän Anders Anderssonin kanssa. Tulevalla sulholla oli sukuyhteys Mattjukseen edesmenneen äidinäitinsä Helena Hansdotterin (1740-1808) kautta. Tämän isä  Hans Pehrsson Kylänpää - Mattjus (1700-1747) oli ollut Mattjuksen talon isäntä ennen jakautumista runsaat puolivuosisataa aiemmin. Mattjuksen isäntä oli suostuvainen myymään 3/32 manttaalin tilan osan tulevan avioparin elää, asua ja viljellä - ja kasvattaa tulevat lapsensa jos Luoja suo ja Sallimus sallii.

Puumerkkejä v. 1749: 140 Mattjus 141 Filpus 142 Bäck

Kun kerran asiat näin oli järjestetty - ja kai siinä nuorilla itselläänkin joku sana oli sanottavanaan  - niin kättä päälle ja häitä järjestämään. 28.11.1819 seurakunnan läsnäollessa ja papin aamenella siunattuna sekä hunnutettuna morsian ja Bäckin talon tytär Anna Caisa Mattsdotter siirtyi aviosäätyyn renki Johan Jacobssonin vaimona.
Nuoripari asettui aluksi Bäckille odottamaan että isä Matts saisi sovitut talokaupat järjestykseen. Tämä sitten toteutuikin 7.4.1820 tehdyllä kaupalla. Vanhapari on tainnut pitää vävyä ensialkuun silmällä mitenkä se talonpito sujuu. Kirjoilla Anna Caisa ja Johan olivat Bäckillä kunnes heidät v. 1823 oli kelvollisiksi havaittu ottamaan vastuu Brännbackan hallinnasta. Varsinkin kun esikoistytär oli jo syntynyt 1820 ja uusi tulollaan. Ties vaikka olisi Brännbackalle tuleva isäntä.

Mattjus-Brännbacka siirtyi 27.3.1823 annetulla lahjakirjalla Johan Jacobssonin ja Anna Caisa Mattsdotterin hallintaan. Vanhapari asetti kuitenkin tiettyjä varauksia ja velvoitteita lahjoituksen ehdoiksi. Seuraavassa parhaan mukaan suomennettuna vanhasta ruotsinkielisestä Pedersören kihlakunnan pitäjänkäräjien pöytäkirjanotteesta. Sulkeet ilmaisevat tekstinkohtaa jota en ole kyennyt kääntämään epäselvän käsialan tai tuntemattoman ilmaisun vuoksi:

Vaimoni Helena Hansdotterin myöntymyksellä olen minä Matts Mattsson Bäck vanhempi siirtänyt lahjoituksena 3/32 manttaalia Mattjus verotilasta no 12 Överpurmon kylässä, Pietarsaaren pitäjässä samoin kuin 1/4 kaikesta omaisuudestani ilman panttia tai vaateita vävyllemme Johan Jacobssonille sekä hänen vaimolleen Anna Caisa Mattsdotterille seuraavin ehdoin:
1. Isännyys vaaditaan rajoitetuksi minulle ja vaimolleni, sekä vävy Johan Jacobsson että vaimonsa eivät ilman meidän suostumustamme ja yksimielisyyttämme saa hallita, myydä, vaihtaa tai pantata tilaa.
2. Samoin edellämainittu Johan Jacobsson ja vaimonsa saavat täten saman oikeuden kuin poikani suorittaa kahdelle tyttärelleni Maria ja Clara Mattsintyttärille molemmille 40 hopearuplaa joka on vaadittaessa maksettava sekä 53 riikintaalaria 16 killinkiä Ruotsin rahaa tai vastaavaa käypää rahaa joka sisältää heidän isän- ja äidinperintönsä, siten että ainoastaan päällys- ja vuodevaatteet jäävät tasan jaettavaksi lapsiemme kesken kuolemamme jälkeen.
3. Leski Susanna Mattsdotterin sekä leski Caisa Andersdotterin Taiskalaisesta eläkkeeseen tältä tilalta osallistuu Johan Jacobsson 1/4 osuudella alkuperäisestä sopimuksesta heidän elinikänsä ajan.
4. Minun ja vaimoni luopuessa isännyydestä tulee tämän osuuden Mattjus tilaa suorittaa meille eläkettä marraskuun alusta 1 tynnyri ruista, 1 tynnyri jauhettua, 1 tynnyri perunoita, 2 kappaa suolaa, 1 juusto, 2 naulaa, 10  naulaa lammasta ja 10 naulaa savustettua naudanlihaa, 1 leiviskä suolasilakkaa, 3 naulaa paloviinaa, 5 (  )  (  ) tupakkia, 5 naulaa hamppua, 1 1/2  naulaa villaa, 1 pari housuja,  joka toinen vuosi (   ) ja joka toinen (  ) sekä 2 syltä koivupuita vuosittain kuten myös 1/2 kannua  tuoretta maitoa päivittäin  joka tulee toimittaa meille Bäckin tilalle. Lisäksi tulee Johan Jacobssonin 1/4 määrällä vastata ylläpidostamme, hevosen tarpeellisiin matkoihin sekä tavallinen hautaus siihen liittyvine kuluineneen mutta jotka toisen kuoltua vähennetään puoleen.
5. Lopuksi pidätän oikeuden minulle ja vaimolleni peruuttaa lahjoituksen mikäli Johan Jacobsson, hänen vaimonsa ja oikeudenhaltija joko rikkoo tätä vastaan tai kääntyvät meitä vastaan.
Tämä lahjakirja vahvistetaan meidän molempien allekirjoituksin Överpurmossa 27 maaliskuuta 1823.
Matts Mattsson Bäck
Helena Hansdotter
Tämän sopimuksen sitoudumme täyttämään
Johan Jacobsson
Anna Caisa Mattsdotter

Tehtyyn sopimukseen tyydymme
Matts Mattsson Bäck, Maria Mattsdotter nuorempi
Anders Johansson Sisbacka
Clara Mattsdotter
Hans Klåfvus Matts Månsson Rask
Anders Brunberg
Ja koska hakija asiainhoitaja Brunbergin nyt oikeudelle osoittamalla kiinnekirjalla 12 lokakuuta 1821 voimaansaatettu laillinen omistusoikeus tilaan, vastaanotetaan ensimmäisen kerran hakijoiden  Johan Jacobsson ja Anna Caisa Mattsdotter Bäckin lainhuudatus hankkimaansa 3/32 manttaalin Mattjus verotilaan no 12 Överpurmon kylässä jonka he yllämainitulla kaupalla, sekä eläkkeen luovuttajalle ja hänen vaimolleen ja samoin heidän muille lapsilleen, heidän appivanhemmilleen ja vanhemmilleen Matts Mattsson Bäckille ja Lena Hansdotterille myöntämällä, ovat omistukseensa saaneet ja moitteettomasti lainhuudatuksen hankkineet. Vuosi ja päivä kuten edellä on annettu.
 Pehr Fredr. Widen

Brännbacka oli v. 1818 jaettu kahteen 3/32 manttaalin suuruiseen osaan. Matts Matsson Bäckin hankittua osuutensa oli toinen puolikas Matts Ersson Slipin hallussa, joka oli tullut Mattjuksen tilalle vävyksi. Hänen omistamansa osuus joutui pakkohuutokauppaan 21.2.1837, jolloin sen hankki omistukseensa raati- ja kauppamies Jonas Forsberg. Kauppamies kun oli, ei hän hankkinut tilaa maanviljelijäksi ryhtyäkseen, vaan ansaitakseen rahaa ostamalla edullisesti pakkohuutokaupassa ja myyden kohta hieman kalliimmalla edelleen.
Kiinnostunutta ostajaa ei Forsberg joutunut kaukaa hakemaan. Johan Jacobsson ja Anna Caisa, jotka isännöivät toista puolta Brännbackaa, tekivät tilanosasta Forsbergin kanssa kaupat jo kahta kuukautta myöhemmin 29.4.1837. Johan oli käynyt 23.3.1837 puhumassa Merimieskassasta 200 riikintaalarin suuruisen lainan 6% korolla käsirahaa varten. Liekö käynyt niin, että Forsberg oli terävänä kauppamiehenä haistanut tilanteen ja huutanut tilan Johanin nenän edestä tehden nyt hyvän tilin myydessään sen innokkaalle ostajalle kelpo hintaan?
Kauppasumma oli 900 riikintaalaria, vastaten 360 hopearuplaa (1440 mk). Tästä summasta suoritettiin 300 riikintaalaria käteisellä ja jäljelle jäävä summa sovittiin maksettavaksi 100 riikintaalarin vuosittaisina suorituksina 6 % korolla.

Ehkä into oli kovempi kuin realistinen maksukyky. Johan Jacobsson oli hakenut kihlakunnanoikeudelta köyhyystodistuksen vain pari vuotta ennen Forsbergin kanssa tehtyjä kauppoja. Nyt Brännbackaan haettiin kiinnitykset Merimieskassan velan vakuudeksi, joka oli sitten uusittu useaan kertaan, viimeksi vuonna 1859.
22.11.1860 on Suomen Yleinen Paloapuyhdistys myöntänyt vakuutuksen tilan talousrakennuksille vakuutusarvon ollessa 630 hopearuplaa (2520 mk). Siis lähes kaksinkertainen kauppahintaan nähden 23 vuotta aiemmin pelkästään rakennuksista.
9.9.1863 suoritettiin tilalla Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimesta arvio tilan rahallisen arvon selvittämiseksi. Tilan koko oli tuolloin 3/16 manttaalia ja arvioinnin tulokseksi saatiin 8097 markkaa, jonka lisäksi mainittiin talousrakennusten olevan vakuutetut 2520 markan arvosta. Arviointi suoritettiin koska isäntä neuvotteli Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kanssa lainasta, joka sitten myönnettiinkin. Lainasumma oli 4000 mk, jonka vakuudeksi tila kiinnitettiin. Lainaehtojen mukaan lyhennykset tuli suorittaa kahdesti vuodessa 6% korolla. Lainasta nostettiin 28.5.1864 kuitenkin vain 3200 mk.

Mihinkä sitten tuo lainarahan käytettiin? Voidaan olettaa, että lainaa tarvittiin ainakin uuden tuvan rakentamiseksi. Myöhemmin v. 1869 suoritetun uuden arvioinnin mukaan tilalla oli silloin uusi hyväkuntoinen hirsitupa. On oletettavaa että tämä uusi laina- ja kunnostusoperaatio liittyi tilan tulevaisuuden suunnitelmiin. Johan Jacobssonin ja Anna Caisan kuudesta lapsesta oli tuolloin elossa enää kaksi. Vanhapari alkoi käydä jo seitsemättäkymmentä. Tilaa asuivat heidän lisäkseen lasten perheet: tytär Anna Lena Johansdotter (1832-1868) ja v. 1851 avioitunut puolisonsa Jakob Mattsson (1830-1868) sekä poika Johan Johansson (1839-1875) ja tämän 1860 vihitty vaimo Johanna Johansdotter Härmälä (1837-1913). Näiden lapset mukaan lukien tilalla asui tuolloin 1860-luvun alkuvuosina 13 henkeä. Mukaan lukien isä-isän-isäni, v. 1857 syntynyt Anders Jakobsson Mattjus.
Brännbacka siirtyi näiden kahden sisaruksen ja heidän puolisoidensa yhteisomistukseen jossain kohtaa vuosien 1865-1867 välillä. Koska olivat ainoat perilliset niin on hyvin oletettavaa että rahaa velkaisen talon omistuksen siirrossa ei liikuteltu. Syytinkisopimus oli vanhan pari turvaksi kuitenkin tehty.

1860- luvun katovuodet - niistä on tullut kirjoitettua jo monta ikävää tarinaa. Niihin tuhansia koetelleisiin vaikeuksiin Brännbackallakin ajauduttiin. Voimakas velkaantuminen yhdistettynä onnettomiin satovuosiin ja kolmeentoista nälkäiseen suuhun oli onneton yhtälö. Vaikka lainanotto saattoi olla aika rohkea veto, eivät Johan ja Anna Caisa mitenkään voineet varautua tulevaan katovuosien ketjuun. Se oli niinsanotusti "Korkeemmas Käres".

Vanha emäntä Anna Caisa kuoli katovuonna 1868 helmikuussa 71-vuotiaana. Saman vuoden tapahtumista, liittyen Anna Lenan ja Jakobin perheen kohtaloon olen kirjoittanut jo aiemmin blogissa Köyhyyttä, nälkää ja kuolemaa. Olosuhteet Brännbackalla ajautuivat siihen pisteeseen että heidän oli leivän ja toimeentulon perässä lähdettävä kotitilalta Lahden seudulle ratatyömaan houkuttamana. Mukaansa he ottivat kaksi nuorinta lasta. Kotitilalle jäivät neljä vanhinta poikaa, vanha isäntä sekä veli Johan perheineen. Tältä matkalta he eivät koskaan Purmoon palanneet. Kaikki neljä kuolivat nälän ja tautien heikentäminä kesä-syyskuun välisenä aikana yksi toisensa jälkeen.

Tämän onnettoman tilanteen seurauksena ei Brännbackalla nähty enää mahdollisuuksia selviytyä velkojen hoidosta ja tilan ylläpidosta. Hypoteekkiyhdistys ryhtyi toimiin  3084 markan 56 pennin määräisen velan kattamiseksi pakkohuutokaupan kautta. Alunperin 3200 markan lainasta oli kyetty takaisin suorittamaan 5 vuoden aikana, 5.10.1869 mennessä ainoastaan hieman yli 100 markkaa. 19.9.1869 Hypoteekkiyhdistyksen toimesta suoritettiin katselmus jossa tilan arvoksi arvioitiin ainoastaan 2500 mk. Muistetaan että vain kuusi vuotta aiemmin oli päädytty arviossa 8097 markkaan! Ja tilalle oli sentään tällä välin rakennettu uusi hirsitupa. Tästä katselmuksesta laadittu pöytäkirja on aiheesta kiinnostuneille luettavissa suomennettuna tämän blogitekstin lopussa. Dokumentista saa käsityksen asuin- ja elinoloista pienessä pohjanmaalaisessa kylässä 1860-luvulla.

20.4.1870 suoritetussa pakkohuutokaupassa Brännbackan omistus siirtyi Hypoteekkiyhdistyksen haltuun. Liekö syynä köyhtyneet isännät vai Brännbackan huono kunto ettei purmolaisilla ollut intoa huutaa tilaa omistukseensa. 6.11.1872 viimein sopimus syntyi 3320 markan hintaan. Ostajina olivat Anders Johan Thodin ja Matts Johansson Slip. Nämä myivät tilan edelleen 1875. Omistajavaihdoksia jatkui aina vuoteen 1902. Johan Jacobssonin Hypoteekkiyhdistykseltä ottama laina kulki tilan mukana aina vuoteen 1930 asti, jolloin se vasta tuli takaisinmaksetuksi 66 vuotta lainan nostamisen jälkeen.

Perheen rippeet saivat asua tilalla vielä omistajavaihdosten jälkeen. Vanha isäntä Johan Jacobsson kuoli Brännbackalla  v. 1874. Poikansa Johan muutti työnhakuun Helsingin seuduille isän kuoleman jälkeen. Orvoiksi jääneet veljekset lähtivät yksi toisensa jälkeen tahoilleen. Näistä vaiheista voi lukea blogitekstissä Anders Jakobsson Mattjus 1857-1904. Vuoden 1878 jälkeen ei Brännbackalla enää ollut Matts Mattson Bäckin jälkeläisiä. 1820 vuodesta alkanut  jakso oli päättynyt 58 vuotta myöhemmin.

1872 kauppasopimuksen arvo 3320 mk nykyarvoksi muutettuna vastaa 15 940 Euroa.
Työmiehen tuntipalkka v 1870 oli 0,19mk. Siten työmies olisi saanut paiskia töitä 8 tuntisia työpäiviä 6 vuotta putkeen ilman vapaita kerätäkseen tilan kauppasumman.
Työmiehen tuntipalkka v 2015 on 16,47 Eur. Tämän päivän työmieheltä menisi vastaavaan rahanarvon hankkimiseen 120 päivää. No eipä tuolla rahalla nykyisin maatilaan tai asuntoon pääse kiinni. Entä 6 vuoden työpanoksella? Laskekaa itse.... Enpä voi väittää että nykyinen työläinen olisi esivanhempiaan heikommassa asemassa.
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vuonna  1869, 5. Lokakuuta toimitettiin  Suomen Hypoteekkiyhdistyksen Toimitusmiehen kirjelmän perusteella no. 965, 19. syyskuuta mennyttä vuotta,  tehdyn pyynnön perusteella, allekirjoittaneen Hovioikeuden auskultantin toimesta, nimismiesten Johan Portinin ja Karl Wikin avustuksella myyntiarvon arviointi läsnäolevan Isäntä Johan Johansson Mattjuksen sekä nyttemmin edesmenneen Isäntä Jakob Mattsson Mattjuksen alaikäisten lasten yhteisesti omistamalla 3/16 manttaalia Mattjuksen verotilalla no 9 Nederpurmon kylässä, Pietarsaaren pitäjän Purmon kappeliseurakunnassa, joka tila Herra Kuvernöörin 18 helmikuuta kuluvaa vuotta antaman päätöksen voimalla tuomitaan ulosmitattavaksi kattamaan Isäntä Johan Jakobsson Mattjuksen ja hänen nyttemmin kuolleen vaimonsa Anna Kaisa Mattsdotterin  kiinnitysvelka mainitulle yhdistykselle, yhteensä  3084 mk 56 p sekä vähintään 3 %:n viivästyskorko, alkaen 1 helmikuuta edellisvuotta. Samoin myös korvaus korko- ja hoitokuluista laskettuna alkuperäisestä lainapääomasta 3200 mk, 5 1/4 %:n mukaan alkaen 1. syyskuuta 1867. Samoin  koron lyhennys 24 mk 78 p, josta velasta velvoitetaan hyvittämään 24 mk Hypoteekkiyhdistystä. Tästä johtuen tila myydään julkisella pakkohuutokaupalla Nikolainkaupungin maakunnankansliassa, johonka määräaikaan mennessä tulee kuuluttaa annettujen ohjeiden mukaiset valitukset.Täten samoin merkitään että määräaika tähän toimenpiteeseen on kuultavaksi julistettu, samoin kuin edellämainitut Johan Johansson ja Jakob Mattsson Mattjus ovat ostaneet tilan Johan Jakobsson Mattjukselta ilman että nämä ensinmainitut olisivat tilaan saaneet anottua lainhuudatusta,  johonka jos kellään on vastaväitettä selvitysmiestä tai muuta vastaan, ei (  )  (ryhtyä toimenpiteisiin)  siten tapahtuneesta toimituksesta.

1. Pää- ja navettarakennukset , käsittäen tuvan, kaksi kamaria ja eteisen pohjakerroksessa sekä kaksi vinttikamaria katettuna pärekatolla, 20 kyynärää pitkä, 10 1/2 leveä ja 7 kyynärää korkea, jotka kaikki ovat sisustetut lautalattialla sekä välikatto ponttilaudalla lukuunottamatta vinttikamareita, joista puuttuu välikatto. Lisäksi rakennuksessa on kaikkiaan kaksi tulisijaa, neljä ovea sisäänkäynneissä, joista kahdessa on lukko, yhdeksän ikkunaa, joista neljä ovat varustetut kuudella kaksoisruudulla ja muut samalla määrällä yksinkertaisia ruutuja, samoin kuin seitsemän pienempää ikkunaa, jokaisessa kaksi yksinkertaista ruutua.Välttävässä kunnossa.

2. Talli ja lato,  samassa rakennuksessa tuohikaton alla, 22 kyynärää pitkä, 8 kyynärää leveä ja 5 1/2 kyynärää korkea, joista talli on varustettu pienistä halkaistuista hirsistä tehdyllä välikatolla, lisäksi kaikissa ovet sisäänkäynneissä ilman lukkoa, muutoin sisustus ränsistynyt.

3. Karja- ja rehuvaja, rakennettu yhteisen tuohi ja puukaton alle, 23 1/2 kyynärää pitkä, 10 kyynärää leveä ja 3 1/2 kyynärää korkea, joista kummassakin hirsilattia ja ovet sisäänkäynneissä, näistä karjalato varustettu  pienistä halkaistuista hirsistä tehdyllä välikatolla sekä  seitsemän karsinaa.Samanlaatuinen kuin edellinen.

4 Sauna, tuohikattoinen, 7 1/2 kyynärää pitkä, seitsemän kyynärää leveä ja 3 1/4 kyynärää korkea, lautalattia, välikatto pienestä hirrestä, tulisija ja ovi sisäänkäynnissä ilman lukkoa.Huonokuntoinen.

5 Pesutupa, tuohikattoinen, 10 kyynärää pitkä, 6 3/4 kyynärää leveä ja 4 1/4 kyynärää korkea, haapalautalattia, tulisija, ovi sisäänkäynnissä sekä tavallinen sisustus, yleisesti hyvässä ja uudessa kunnossa.

6 Puuliiteri, lautakatto, 12 1/4 kyynärää pitkä, 9 kyynärää leveä ja 3 kyynärää korkea, ilman muuta sisustusta, ränsistyneessä kunnossa.

7 Vilja-aitta, tuohikatto, 6 1/2 kyynärää pitkä, 5 1/2 kyynärää leveä ja 3 kyynärää korkea, varustettu kaksinkertaisella lautalattialla, ovi sisäänkäynnissä sekä lukko.Välttävässä kunnossa.

8 Isompi vilja-aitta,  tuohikatto, 8 kyynärää pitkä, 7 kyynärää leveä ja 5 kyynärää korkea, varustettu kuten edellinen, mutta ränsistyneessä kunnossa.

9 Työkaluvaja,  tuohikatto, 9 kyynärää kanttiinsa ja 3 kyynärää korkea, maalattia ja ovi sisäänkäynnissä.Erittäin ränsistynyt.

10 Lantala,  tuohikatto, 12 kyynärää pitkä, 9 kyynärää leveä ja 3 1/2 kyynärää korkea, vailla muuta sisustusta, mutta muuten välttävässä kunnossa.

11 Lampola,  tuohikatto, 6 1/4 kyynärää pitkä ja samoin pitkä sekä 3 kyynärää korkea, varustettu välikatolla sekä ovi sisäänkäynnissä ilman lukkoa.Hyvässä kunnossa.

12 Sikala,  tuohikatto, 3 kyynärää kanttiinsa ja 2 1/2 kyynärää korkea, vailla sisustusta, mutta muuten hyvässä kunnossa.

13 Riihi, varasto ja lato,  tuohikatto, 22 kyynärää pitkä, 10 kyynärää leveä ja 6 kyynärää korkea, joista kahdessa ensiksimainitussa lautalattia ja ovet sisäänkäynneissä, riihi ilman uunia, mitävastoin ladosta puuttuu ovi, mutta on varustettu hirsilattialla.Lahoja ja ränsistyneitä.

14 Samoin,  tuohikatto, 18 1/2 kyynärää leveä ja 5 1/2 kyynärää korkea, sisustettu ja varustettu kuten edellämainittu riihirakennus.

15 Hirsitupa, 20 kyynärää pitkä, 10 1/2 kyynärää leveä ja 6 1/2 kyynärää korkea, vailla muuta sisustusta.Uusi ja hyväkuntoinen.

PellotTila tuottanut tavallisesti 3 tynnyriä ruista, 4 tynnyriä ohraa, 25 kappaa kauraa, 6 tynnyriä perunoita, 10 kappaa hamppua ja 1 kappa pellavaa, jonka lisäksi niin pellot kuin aitaukset ja ojat ovat  kelvottomiksi pidetyt.

NiittyKoska vaadittavia omistusasiakirjoja ei ole saatavissa, ei niittyjen pinta-ala ole saatu selville, mutta tietojen mukaan tila on ruokkinut hevosta, 7-8 lehmää ja 12 lammasta. Niityillä on pystytettynä 12 asianmukaisessa kunnossa olevaa latoa, jotka kattavat suurimman osan niitystä, joka sijaitsee lähellä ja on keskimäräinen kasvultaan, jonka suurimmaksi osaksi ilmoitetaan olevan välttävässä kunnossa.

LaitumetVälttävän hyvässä kunnossa.

MetsätOvat yhdessä lohkossa, tilan polttopuut kotikäyttöön ja pienempiä määriä myytäväksi puolen virstan etäisyydellä, samoin tilan metsistä saatavana rakennuspuuta.

KalavedetEi liity tähän tilaan

Mylly1/7 ns. Forsnabban myllystä Siisbackalla kuuluu tilalle.

TorpatEi ole

EläkeEdellämainittu eläkkeensaaja Johan Jakobsson Mattjus on varannut itselleeen elinikäisen eläke-ehdon tilaan, mutta koska mitään kirjallista sopimusta ei ole saatavilla, ei sen arvoa voida tarkemmin määrittää.

RästitMuita tilaan liittyviä korkorästejä tai muita velkoja ei tiedon mukaan ole maksettavaksi kuin kuluvalle vuodelle ilmoitetut.

Sijainti ja arvoTämä 3/16 manttaalia Mattjuksen verotilasta, joka sijaitsee Purmosta Kortesjärvelle johtavan yleisen maantien varrella, 23 virstan matkan päässä Pietarsaaren, 30 virstan Uusikaarlepyyn,  2 1/2 virstan Purmon ja 29 virstan Essen sekä 25 virstan Kortesjärven seurakuntien kirkosta, katselmusmiehen arvion mukaan määrätään 2500 markan arvoiseksi. Täten tarkistettuna ja arvioituna vahvistetaan. Paikka ja aika aiemminmainitutArviointimiehen puolestaTheodor Wilander
PalkkiolaskelmaOhessa liitettynä Rundbackan tilalta toimitettu arvionti samalta päivältä, joka maksu on 1/7 siten laskettuna ja suoritetaan 21 mk 50p.
Paikka kuten yllä.
Theodor Wilander

Artikkeli muokattu ja päivitetty 11.5.2017

Köyhyyttä, nälkää, tautia ja kuolemaa

Edellinen blogitekstini selvitteli iso-isoisäni Anders Jakobsson Mattjuksen elämän vaiheita   kotiseuduilta Purmosta päätyen Tampereelle. Siinä yhteydessä tuli lyhyesti mainituksi Andersin sekä kolmen veljensä Johanin, Jakobin ja Matts Leanderin jääminen orvoiksi, joka tapahtuma merkittävästi vaikutti heidän muuttoonsa pois Purmon Brännbackalta.

Veljesten isä oli Jakob Mattsson Filpus. Hän oli syntynyt v.1830 Pohjanlahden rannikolla Luodon eli Larsmon pitäjässä, Eugmon kylässä, Finholm nimisessä talossa. Tämän Jakobin vanhemmat olivat Matts Johansson Finholm (s.1790) ja Greta Lisa Pehrsdotter Åkö (s.1797). Äidin kuoltua lapsivuoteeseen v. 1841, muutti perhe Larsmosta ensin Pedersören Sundbyhyn Barkarille v. 1844 ja edelleen v. 1846 Purmoon ostettuaan kolmasosan Filpus nimisestä tilasta. Äiti Greta Lisa on ollut esillä aiemmassa blogitekstissäni, johon voit siirtyä tästä linkistä.

Jakob Mattsson sai siis tuolloin nimensä jatkeeksi Filpus. V. 1851 hän avioitui naapurustossa asuvan Anna Lena Johansdotter Mattjuksen kanssa pari päivää ennen morsiamen 19-vuotispäivää. Jakob muutti Filpukselta vävyksi Anna Lenan kotitaloon Brännbackalle, jossa tämä oli syntynyt v. 1832. Tilaa isännöivät siis Anna Lenan vanhemmat Johan Jacobsson (s.1792) Anna Caisa Mattsdotter (s.1796). 1860- luvulle tultaessa Brännbacka oli raskaasti velkaantunut. Isäntäpari alkoi jo ikääntyä ja tuli aika suunnitella tilan ja jälkipolvien tulevaisuutta. Johanin ja Anna Caisan kuudesta lapsesta oli elossa enää kaksi: Anna Lena ja Johan, joka oli toinen v. 1839 viimeisinä syntyneistä kaksosista. Kummatkin asuivat Brännbackaa perheineen vanhan parin lisäksi. Heidän sisaruksensa olivat ollet jo hyvän matkaa vauvaiän ohittaneita kuoleman kohdatessa. Vaikkakin lapsikuolleisuus yleisestikin oli suurta, saattaa olla että 1830 -luvulla perheen taloudessa havaittavissa oleva köyhtyminen on saanut seurakseen aliravitsemusta ja siten altistanut lapset taudeille. Ainoastaan yhden lapsen osalta kuolinsyy on merkitty: 1831 punatautiin kuollut kuusi vuotias Lena. Taloudellisesta tilasta on dokumenttina mm. 5.3.1835 Kihlakunnanoikeuden antama köyhyystodistus Johan Jacobssonille. Tilan omistus siirtyi n. 1865-1867 sisaruksille ja siten Jakob Mattsonista ja Anna Lenasta tuli puolikkaan Brännbackan haltijoita.

Vuodet 1866-1868 tunnetaan Suomen historiassa suurina nälkävuosina, jolloin poikkeuksellisista sääoloista johtuen sadot olivat erityisen huonoja useina vuosina peräkkäin. Pakkasia riitti pitkälle alkukesään ja v. 1867 jäät lähtivät paikoin vasta kesäkuun puolella. Seurauksena oli laajamittainen nälänhätä jonka seurauksena tuhannet joutuivat jättämään kotinsa lähteäkseen ruoan perässä kerjuulle ja toimeentuloa etsimään. Nälkä ja ankeat olosuhteet altistivat taudeille, jotka levisivät entisestään vaeltavan väestön tartuttamana. Vuoden 1868 aikana kuoli Purmon seurakunnassa 293 henkeä, joista suurin osa oli nälän heikentäminä sairastunut nopeasti leviävään lavantautiepidemiaan. Purmo-boken II kirjoittaa suomennettuna tuosta vuodesta seuraavaa:

"... Erityisen suuri oli kuolleisuus kesäkuussa, jolloin ei vähempää kuin 77 ihmistä menehtyi. Mutta myös heinäkuun luku on korkea, 48 henkeä. Huomattavaa on kuolleiden lukumäärä Slip' in tilalla, jolla vuoden 1868 aikana on merkitty kokonaista 34 kuolemantapausta. Useimmat kuolivat kotiinsa, mutta monet myös sairastuvalla Forsnabballa, jonne useat nälkää näkevät tulivat saadakseen kunnan jakamaa ruisjauhopuuroa. Kesä-heinäkuussa haudattiin kirkolla 10-12vainajaa joka sunnuntai, jonka lisäksi erityisesti kesäkuussa haudattiin arkipäivinäkin." (Forsnabba oli yksi Mattjuksen emätilasta erotetuista tiloista. Mattjus koostui kolmesta eri talosta: Vesterbacka, Forsnabba ja Brännbacka. Palaan tähän aiheeseen tuonnempana erillisessä blogitekstissä "Mattjus-Brännbacka - nousu ja tuho"). Tuona mainittuna vuonna Mattjuksen tiloilla kirjattiin kuolemantapauksia 14 kappaletta, joista lavantaudin aiheuttamia oli 8. Tämä määrä oli n. 15% tilojen koko asukasmäärästä!! Lavantautiin kuoli myös Anna Lenan äiti Anna Caisa Mattsdotter 12.2.1868.

Jakob Mattsonin ja Anna Lenan perheessä oli kuusi lasta viimeisimmän, Anna Lovisan synnyttyä v.1865. Esikoinen oli kuollut vajaan 5 kuukauden iässä v. 1852. Jo ennestään velkainen Brännbacka ei katovuosien tullen tarjonnut riittävästi toimeentuloa kahdelle perheelle. Brännbackan rippikirjasta
voidaan v. 1867 lukea 15 nälkäistä suuta. Jakob ja Anna Lena olivat rippikirjan mukaan käyneet säännöllisesti Herran ehtoollisella. V. 1868 alkavalla rippikirjajaksolla merkintöjä ei enää löydy. Sivun oikeassa reunassa sen sijaan on viitteet onnettomasta kohtalosta: molemmat vanhemmat sekä kaksi nuorinta lasta on merkitty kuolleiksi v. 1868. Perheen nuoret miehet Johan, Jakob, Anders ja Matts Leander jatkavat merkinnöillä rippikirjassa, mutta puolet perheestä on siis poissa. Anna Lenan kohdalta voidaan erottaa teksti: "på järnveg" - siis rautatiellä. (Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään suurempana)

Valtiovalta oli ryhtynyt järjestämään hätäaputöitä tarjotakseen toimeentulon mahdollisuuksia niille kymmenille tuhansille joista monet olivat kirjaimellisesti nälkäkuoleman partaalla. Eräs tällainen hanke oli ratayhteys Riihimäeltä Pietariin. Hankkeen toteuttamisesta oli kiistelty jo pitkään mutta viimein 29.11.1867 keisari antoi käskyn radan rakennustöiden aloittamisesta. Tästä levinnyt tieto sai aikaan ryntäyksen jo kevättalvella Riihimäen-Lahden seuduille. Puutteelliset majoitus-, ravinto- ja terveydenhuolto-olosuhteet lisäsivät entisestään erilaisten tautien leviämistä niin kulkuväen kuin paikallisten keskuudessa: punatautia, tosintokuumetta ja lavantautia, jota myös polttotaudiksi kutsuttiin. Se kun aiheutti niin kovan päänsäryn että teki potilaan hulluksi.
Maaliskuussa 1868 radanvarressa oli töissä 1450 miestä, joka määrä kasvoi lokakuuhun mennessä lähes kahteentoistatuhanteen. Tähän lisänä työmiesten mukana tullut perheväki joiden pääluvusta ei kukaan tiedä.
F.E.Sillanpää kuvaa niitä aikoja seuraavasti:

"Pitkin Salpausselän hiekkaista rinnettä rakensi semmoinen lauma silloin valtasuonta, joka oli johtava idän suureen ihmispesään Pietariin. Toiset kaivoivat ja toiset odottivat heidän takanaan, koska kuolema luovuttaisi kuokan odottajalle. - Ja kuolema koetti olla tasapuolinen, se päästi monta tuhatta odottajaa kuokan varteen ja jälleen siitä pois, ja teräväsilmäisille arviomiehille valmistui hauska kepponen: tuo rautainen valtimo tuli ajan mittaan maksamaan puolta miljoonaa vähemmän kuin he olivat laskeneet."

Lapiomiehen palkka oli 80 penniä päivässä, josta pidätettiin 4 penniä sairauskassaan. Normaalioloissa sillä olisi ruokkinut yhden ihmisen. Palkka riitti noin 1 1/2 kg:n jauhomattoon, joita oli saatavana radanvarresta. Mutta entäs ne joilla oli perhettä mukana? Kun ratatöitä ei riittänyt kaikille oli osa väestä laitettu kasaamaan kiviaitaa radan varteen. Työläisiä, naisia ja lapsia kaatui kirjaimellisesti radan varteen johon lukemattomat heistä myös haudattiin joukkohautoihin paikallisten seurakuntien kieltäydyttyä ottamasta ruumiita omille hautausmailleen. Pahimmillaan työväestössä kuolleisuus oli lähes 20%.

Ratatyömaalta toivoivat Jakob ja Anna Lenakin saavan helpotuksen ahdinkoon. Lapsista vanhimpien toivottiin selviytyvän omillaan mutta kaksi nuorinta, 4-vuotias Petter ja 2-vuotias Anna Lovisa oli otettava mukaan lähdettäessä etelään kohden Hollolaa. Kotitaloon Purmoon jääneen Matts Leanderin jälkeläinen Doris Nylund on kirjoittanut seuraavasti:
"...Sielläpäin missä olivat Matkasen, Mäkelän ja Yrjölän talot. Sielläpäin Salpausselän harjun päällä on se nälkävuosien hautapaikka, jossa muistopatsas paljastettiin noin toistakymmentä vuotta sitten. Into oli siinä juhlassa mukana. Matti Nylundin isä Jakop nukkuu siellä nurmen alla, paikan tarkkuutta emme tiedä."
"...Papan äiti on Hollolan kirkkomaassa samoin sisar Loviisa ? ja veli Peter joka ternimaidosta tehtyyn uunijuustoon pakahtui, vatsa halkesi sanoi pappa."

Lehtileikken kulmaan on kirjoitettu seuraavasti:
"Jakob Mattsson Mattjus isoisäni 100 v takaa on haudattuna Lahden radanrakentjien haudassa Järvenpäässä." (tarkoittaen Järvenpään harjua Lahdessa)

Virallisesti perheen jäsenet on kirjattu kuolleeksi Purmossa. Ensimmäisenä kuoli äiti Anna Lena 18.6.1868. Hänen jälkeensä lapset Petter 24.7. ja Anna Lovisa 28.7. Heidät on siis mahdollisesti haudattu Hollolaan. Jakob kuoli lavantautiin 21.9.1868 mahdollisesti Nastolan Villähteellä. Purmossa Brännbackalla orvoiksi jääneet veljekset olivat aluksi äidin veljen perheen huostassa, ainakin jollain tavoin. Vanhin Johan oli tuolloin 16 vuotias ja nuorin Matts Leander 8 vuotias. Brännbacka jouduttiin kuitenkin asettamaan huutokaupalle 20.4.1870 velkojen vuoksi ja näin v 1820 alkanut suvun omistus kotitilaan katkesi. Äidin veli Johan muutti Helsinkiin 1874 ja veljeskaarti lähti omille teilleen kuten blogitekstissä Anders Jakobsson Mattjuksesta on aiemmin kerrottu.

Hallussani on vanha ruotsinkielinen hartauskirja jonka on omistanut Jakob Mattsson Filpus. Takakannen sisäpuolelle Jakob on harjoitellut hataralla kaunokirjoituksella nimensä kirjoittamista. Kirja on sittemmin kulkeutunut poikansa Andersin kautta Lauri Mattjuksen ja edelleen isäni Veikko Mattjuksen kautta minun kirjahyllyyni. Esi-isän terveiset muistutuksena ajasta jolloin köyhyys, nälkä ja tauti tappoivat kotoisessa maassamme.

Näin sukuhaaramme erkani Purmolaisista juuristaan joita tunnetaan aina 1500- luvulta lähtien: Mattjus, Filpus, Bäck, Kylänpää, Kecko, Bonds, Villbacka ... mutta niistä ja Brännbackan aiemmista vaiheista lisää toisella kertaa.

Radanrakentajien muistoksi pystytettyyn muistomerkkiin sekä aiheeseen liittyviin sivustoihin voit tutustua m.m. seuraavista linkeistä:

• http://www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/henkilot_tilat/hautausmaat/radanrakentajien_hautausmaa
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Radanrakentajien_hautausmaa_(Lahti)
• https://www.youtube.com/watch?v=ST3P3pzY4us
• http://www.saunalahti.fi/arnoldus/holl1868.htm
• Muistomerkin sijainti Google Maps'issa

Kiitos Tommy Olin'ille arvokkaasta materiaalista ja avusta sukuhistoriamme selvittämisessä.

Anders Jakobsson Mattjus 1857-1904

Iso-isoisäni Anders Jakobsson Mattjus on tullut viitteenomaisesti esille muutamassa tähänastisessa tekstissäni. Selvitetäänpä nyt seuraavaksi tarkemmin mistä mies oikein oli kotoisin ja miten päätyi asumaan Tampereelle Näsinkallion juurelle. Samalla sivutaan hänen kolmen veljensä vaiheita.
Anders syntyi toukokuun 15. päivä vuonna 1857 Pohjanmaalla Purmon pitäjässä Mattjus-Brännbackan tilalla. Huomattakoon tässä yhteydessä että käytän henkilöiden nimiä niiden ruotsinkielisessä asussaan koska purmolaisten äidinkielikin oli ruotsi. Olen teksteissäni noudattanut käytäntöä jossa nimet on normalisoitu suomenkieliseen asuun milloin henkilö on asunut suomenkielisellä alueella ja on ollut oletettavaa että kutsumanimi on ollut sen mukainen. Virallisiin kirjoihin nimet kirjattiin ruotsinkielellä. Näin Anders olisi suomenkielisellä alueella ollut Antti.

Andersin vanhemmat olivat Mattjus-Brännbackan vävy Jakob Mattsson Filpus (1830-1868) sekä talon tytär Anna Lena Johansdotter Mattjus (1832-1868). Lapsia oli heillä jo entuudestaan kaksi poikaa: Johan (s.1852) ja Jaakob (s. 1854). Esikoinen, myös Johaniksi kastettu poika oli kuollut vajaa viiden kuukauden ikäisenä maaliskuussa 1852. Näin saman vuoden elokuussa syntynyt poika sai kantaakseen edeltäjänsä nimen.
Kuten mainituista vuosiluvuista voimme laskea, jäi Anders orvoksi 11-vuotiaana yhdessä kolmen veljensä kanssa. Aiemmin mainittujen Johanin ja Jaakobin lisäksi oli v. 1860 syntynyt pikkuveli Matts Leander. Tähän tilanteeseen liittyvät tapahtumat jääköön toistaiseksi ainoastaan maininnaksi. Tarina saa myöhemmin oman osansa tämänkertaisen tarinan jatkoksi.

Mattjus - Brännbacka, Nederpurmo

Veljekset asuivat Brännbackalla, äidin veljen Johan Johanssonin perheen hoivissa aina vuoteen 1875, jolloin tämä otti työkirjan Helsinkiin. Brännbackalle asettui uusi isäntäpari 1876 eikä orvoille nuorukaisille ollut enää sijaa jäädä kotitaloonsa. Yksi toisensa jälkeen pojat ottivat työkirjan ja vaihtoivat maisemaa. Anders on merkitty rippikirjaan veljensä Jaakobin kanssa lähteneeksi 24.1.1877 Pietarsaareen. Vuoden 1880 henkikirjoissa Anders, Jakob ja Matts on kirjattu Purmoon ylimääräiseen väestönosaan vailla vakituista työtä ja asuinpaikkaa. Tämän jälkeen merkinnät Andersin osalta katoavat muutamiksi vuosiksi. Rippikirjasta ei löydy ehtoollismerkintöjä, ainoastaan maininta nk itsellisten luettelossa Mattjuksen tilalta muutosta Tampereelle 1885. Anders on siis virallisesti ollut kirjoilla Purmossa, mutta olinpaikka selvästikin muualla. Pietarsaari oli vilkas satamakaupunki, joten yksi mahdollinen juonenkulku on se, että Anders suuntasi merelle. Pietarsaareen Andersin mukana työkirjalla mennyt veli Jaakob on merkitty muuttaneeksi Tampereelle 1882. Heidän tiensä ovat siis erkaantuneet 1877-1882 välillä. Anders ilmaantuu seuraavan kerran virallisiin kirjoihin 12.10.1885 muuttaessaan kirjat Purmosta Tampereelle. Missä Anders on ollut kuluneet 8 vuotta?

Perimätietona on kulkenut tarina, jonka mukaan Anders olisi nuoruudessaan poikennut katsastamassa "Ameriikan raittia". Sieltä palatessaan oli kuulemma heittänyt pyssynsä laivan kaiteen yli todeten ettei sitä enää kotisuomessa tarvita. Tarinan todenperäisyydestä ei ole varmuutta.
Eräs viite saattaa olla tässä: Andersin pojan, Lauri Mattjuksen jäämistöstä on hallussani ruotsinkielinen raamattu, jonka on julkaissut New York Bible Society. Sen sisälehdelle on käsin kirjoitettu oheisen kuvan mukainen teksti. Harmittavasti ensimmäisen rivin tulkinta on hämärä - se saattaisi nimittäin paljastaa missä tämä teksti on kirjattu. Veikattu on mm Rosemount. (On muistettava että Andersin luku- ja kirjoitustaito ei todennäköisesti ollut erinomainen, joten ko nimi voi olla kirjoitettu vähän sinne päin). Tämä Rosemount löytyy Minnesotasta Minneapolisin kyljestä, joka kylläkin oli yksi siirtolaisia vetänyt alue. Rosemont löytyy myös samalta suunnalta Chicagon liepeiltä. Loppu osa tekstistä käännettynä kuuluu seuraavasti:"31 päivä Joulukuuta 1882 (tai 1883) ja nyt jätämme vanhan vuoden ja alamme uudenvuoden" ("Den 31 D(ag) Desämber 1882/1883 och Nu kommer vi att lämna detta gamla år och börja på Et Nyt år.") Tekstin vuosiluku osuu tuohon "mustaan aukkoon". Voidaan kuvitella, että Anders otti pestin Pietaraaressa, mahdollisesti veljensä Jakobin kanssa. Tai sitten matkasi aivan tavallisena siirtolaismatkustajana. Jakob palasi kirjoihin aiemmin, Anders siis vasta 1885. Jotain erityistä uuden vuoden viettoon on täytynyt liittyä, kuten oleskelu vierailla mailla. Muutoin tuskin vuoden vaihtumista olisi tullut kirjatuksi. Vedenpitävää ei ole kyllä sekään että raamattu todella on Andersin. Mutta mistä ja miksi suomenkielinen Lauri olisi ottanut talteen ruotsinkielisen raamatun? Ruotsinkielinen Anders oli: tytär Fanny mainitsi kirjeessään muistavansa kuinka kävi isänsä kanssa Tampereella Jumalanpalveluksessa ja "lauloi ruotsia".
Vai olisiko Anders jäänyt Pietarsaaren satamaan laivoja lastaamaan ja löytänyt raamatun satamalaiturilta jonkun merimiehen jäljiltä ? Saattaa olla että totuus jää selviämättä. Palataan aiheeseen jos uutta ilmenee. Siirtolaisrekistereistä etsintä jatkuu...

Tampereelle 28 vuotias Anders ilmaantui virallisesti 12.10.1885 muuttomerkinnällä Purmosta, jossa hän siis oli ollut edelleen kirjoilla. Miksi reissumies sitten juuri Tampereelle päätyi?

Matilda Flink

Veljistä Matts Leander oli kirjattu Tampereelle saapuneeksi kesäkuussa 1881. Hän meni vielä samana vuonna vihille tehtaanlikan Anna Loviisa Kustaantytär Lassilan kanssa. Veli Jakob oli samoilla jäljillä Mattsin jälkeen huhtikuussa 1882, mutta varsinainen syy hänellä lienee ollut neiti Ida Vilhelmina Flink, jonka hän vei vihille 28.5.1882. Veikkaisinpa että Anna Loviisa ja Ida Vilhelmiina olivat tehtaan kautta tuttuja ja sillä tavoin naimasuhteet edistyivät. Ja sitä samaa rataa sitten Anders perässä: hän vei vihille 15.5.1886 toisen Flinkin sisaruksista, Matilda Flinkin. Ida Vilhelmiina oli tosin jo siihen mennessä kuollut esikoisen lapsivuoteeseen. Näistä Flinkin sisaruksista ja heidän vanhemmistaan olen kirjoittanut aiemmassa blogissani.
Maaliskuussa 1889 Tampereelle saapui myös Johan perheensä kera Helsingistä, joka leskeksi jäätyään nai Ylöjärveläisen Elina Vilhelmina Kivistön. Ainoastaan Anders käytti tuolloin 1880-luvun puolivälissä sukunimeä Mattjus. Matts Leander oli muuttanut nimekseen Nylund. Kaksi veljistä, Jakob ja Johan, olivat ottaneet sukunimekseen Sandström.

Yhtään vähättelemättä nuorten tehtaantyttöjen vetovoimaa, arvelen että Tampereella veti puoleensa myös työmahdollisuudet. Kaupunki oli kovassa kasvussa ja imi tehdassaleihinsa ympäristöpitäjistä ja laajemmaltakin tilatonta väestöä, renkejä ja piikoja jotka tarttuivat tilaisuuteen elinolojensa kohentamiseksi. Senaikainen globalisaation pyörä vei englantilaisilta tekstiiliteollisuuden työpaikkoja töiden siirtyessä edullista energiaa ja työvoimaa tarjoavalle Tampereelle. Sillä tavoin Flinkin sisaruksetkin olivat Tampereelle tulleet edellisellä vuosikymmenellä "pumpulinplikoiksi" Finlaysonille. Työpaikan lisäksi tehtaat tarjosivat tarvittaessa kohtuulliset asuinolot. Olipa tehtaan patruunan toimesta lapsille järjestetty kouluakin ja tehtaalla oma kirkko sekä saarnaaja - sittemmin Messukylän kirkkoherrana lähes legendaksi muodostunut Josef Grönberg (etäistä sukuamme äitini puolelta Ylöjärven Mikkolan kautta). Viimeiselle matkalle tehtaan ajuri ajoi arkun tehtaan ruumisvaunuilla ja Grönberg siunasi. Ei leipä silti helpolla tullut, ainakaan nykymittapuulla. Työpäivät ja -viikot olivat pitkiä. Ei tunnettu pekkasvapaita eikä juuri irtisanomissuojaakaan. Itsevaltaisestikin joskus esiintyneet työnjohtajat saattoivat määrätä sakkoa työntekijälle milloin mistäkin oikusta. Työntekijän velvollisuuksia oli lueteltu myös Andersin oheiseen työtodistuskirjaan.

Samaisen asiakirjan sivuilta löytyy todistus kirvesmiehen töistä Finlaysonin palveluksessa 1898-1902. Kaupungin työmiehenä hän oli v 1890 henkikirjojen mukaan. Myöhemmin Herra Turtonen työllisti uudisrakennuksellaan sekä rautatiet kivirakennuksilla. Perimätiedon mukaan hän oli rakentamassa Johanneksen kirkkoa, joka nykyisin Tampereen Tuomiokirkkona tunnetaan. Samaiseen kirkkoon liittyy toinenkin perimätieto. Andersin poikia, Lauria ja Anttia olisi kysytty Hugo Simbergille malleiksi hänen maalatessaan köynnöstä kantavia poikia kirkkoa koristamaan. Pojat kuitenkin kieltäytyivät. Lienevätkö häveliäisyyttään koska pojat kuvattiin teokseen alastomina. Tässä samassa kirkossa aikanaan minutkin kastettiin.

Andersin ja Matildan perhe asui v 1890 henkikirjan mukaan korttelissa nro 163, vuokralla messukyläläisen Wilhelmina Kulkkaan omistamassa talossa osoitteessa Pohjoinen Rantakatu 9.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22075620
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22063113
Veli Jakob oli kohtuullisen varakas työmies koska hänet on merkitty talonomistajaksi Amurissa Saarikatu 7:ssa. Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan rippikirjassa 1878-1887 on nähtävissä kolme veljeksistä perheineen.

Andersin ja Matildan perheen esikoinen, Elsa Aleksandra syntyi 28.2.1887. Matilda oli lähes viimeisillään seuraavasta tulokkaasta kun pikku Elsa kuoli Joulupäivänä 1888. Pikkutyttö haudattiin Kalevankankaalle hautaan josta sittemmin tuli edelleenkin käytössä oleva sukuhauta. Pari viikkoa myöhemmin 7.1.1889 syntynyt lapsi oli myös tyttö. Hän sai perintönä kuolleen isosiskonsa nimen ja ristittiin Elsa Helenaksi. Tapa ei ollut mitenkään harvinainen vaikka nykyaikana sitä taidetaan hiukan kammoksua. Fanny Elisabeth oli seuraavana vuorossa syntymäjärjestyksessä 7.8.1891. Sen jälkeen isoisäni Anders (Antti) Nikolai 3.4.1894. Hänen tarinansa on kerrottu aiemmissa blogiteksteissä. Lauri Vilhelm syntyi kuopuksena 5.4.1898. Andersin ja Matildan jälkipolvet jatkuivat Fannyn ja Antin kautta. Elsa kuoli naimattomana 28 vuotiaana sairastettuaan pitkään, ilmeisesti struumaa. Lauri jäi vanhaksi pojaksi. Hän kuoli 72 vuotiaana Tampereella v.1970 asuen viimeiset vuotensa syntymäkotinsa lähellä Amurissa.

Anders, Elsa Helena ja Matilda

Anders Jakobsson Mattjus kuoli 47 vuotiaana 15.6.1904 sairastettuaan ilmeisesti vatsasyöpää. Hänet haudattiin samaan perhehautaan kuin tyttärensä Elsa Aleksandra. Saman kiven alle on myös haudattu tytär Elsa Helena v 1917, vaimo Matilda v 1947, poika Lauri Vilhelm v 1970, toisen pojan Anders Nikolain kolme lasta Hilkka Helena v 1922, Pauli Johannes v 1926 sekä esikoisensa Kerttu Maria v 2009, samoin kuin Anders Nikolain pojan poika Jouko Mattjus v 2005.

Elsa Helena, Fanny Elisabeth ja Lauri Vilhelm

Johan Jakobsson Sandströmin (1852-1922) perhe

Jakob Jakobsson Sandströmin (1854-1918) perhe

Matts Leander Jakobsson Nylundin (1860-1936) perhe

Lähteitä ja linkkejä:

http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2013/12/uuden-vuoden-terveiset-1903.html
http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/12/koyhyytta-nalkaa-tautia-ja-kuolemaa.html
http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2015/02/mattjus-brannbacka-nousu-ja-tuho.html

SSHY Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys
Arkistolaitos Digitaaliarkisto
HisKi - Historiakirjojen hakuohjelma
Tampereen ev.lut srk:n arkistot
Omat arkistot

Anders Nikolai Mattjus / osa III - Tyrskyä ja tyventä

Jatkona edellisiin kirjoitelmiini Anders Nikolai Mattjuksen elämänvaiheista (osat "Anders Nikolai Mattjus / osa I - Antin alkutaival" ja "osa II - Antin merelliset seikkailut")  tämä viimeinen osa III kertoo Antin paluusta synnyinmaisemiinsa Tampereelle, aina kuolemaansa asti 10.3.1946.

Antin merimiespesti siis päättyi, kuten edellisessä osassa kerrottiin, s/s Uranian haaksirikkoon 12.7.1915. Osoituksena karttuneesta ammattitaidosta oli tarkastaja L.E. Kjäldmanin 27.11.1915 antama todistus koneenhoitajan pätevyydestä alle 100 hengen höyrypursiin sekä höyry- ja hinaajalaivapannujen ja koneiden hoitoon.

 Lieneekö Antilla ollut parempi tuuri aviomarkkinoilla kuin työmarkkinoilla - seuraava työpesti kun näyttäisi löytyneen vasta 21.10.1916.Tätä ennnen hän vei vihille Aino Inkeri Lehtosen 7.3.1916. Aino oli syntynyt Orivedellä 21.4.1897 Kalle Lehtisen ja Justiina Eenokintytär Tenbergin esikoisena. Nuoripari on mahdollisesti jo tuolloin asettunut asumaan osoitteeseen Itäinen Puistokatu 1 - kuitenkin viimeistään keväällä 1918. Kyseessä on samainen kortteli, jossa oli Antin syntymäkoti Pohjoinen Rantakatu 5 (kts kuva osassa I) ja jossa äiti Matilda sekä sisarukset Elsa, Fanny ja Lauri edelleen asuivat.

Elettiin I maailmansodan vuosia jonka vaikutukset tuntuivat Suomessa ja Tampereellakin, vaikkakaan ei suoranaisten taisteluiden muodossa. Vuosi 1916 oli vielä Tamperelaiselle teollisuudelle tuottavaa aikaa. Töitä Antille ei kuitenkaan nähtävästi löytynyt ennen kuin lokakuussa 1916, jolloin Valtion Rautatiet palkkasi hänet Tampereen Varikolle ylimääräiseksi puhdistajaksi. Ei kuulosta aivan ammattia vastaavalta hommalta, mutta töitä oli tehtävä koska asua ja elää täytyi. Elsa sisaren sairastuminen struumaan ja Laurin koulunkäynti verottivat perheen toimeentuloa. Lauri oli osoittautunut teräväpäiseksi pojaksi ja oli päässyt opiskelemaan Tampereen Klassilliseen Lyseoon. Elsan kuolema kuitenkin ajoi talouden ahdinkoon ja Lauri joutui jättämään ilmeisen menestyksellisen koulunkäyntinsä kesken. Isä Andersin kuolema yli vuosikymmen aiemmin oli myös kaventanut toimeentuloa. Lieneekö Andersin veljellä, Matts Leander Nylundilla ollut osuutta pestiin rautateiden palvelukseen? Hän toimi tuolloin Villähteellä ratavartijana. (Myöhemmin myös veli Lauri teki pitkän uran virkamiehenä Valtion Rautateillä, mm Lielahden asemalla.).
Työtodistuksen mukaan Antti oli käytökseltään ja ahkeruudeltaan kiitettävä mutta ammattitaito oli arvioitu ainoastaan tyydyttäväksi. Olisikohan ylimääräisen puhdistajan hommat vähän tympineet? Parempia hommia taisi olla kiikarissa kun pestautui viilariksi Osakeyhtiö Sommers, af Hällström & Waldens'ille 21.3.1917. (Firma oli myöhemmin tunnettu mm surullisenkuuluisan Kuru -laivan valmistajana, joka 1929 upposi Näsijärvellä syysmyrskyssä.)

Ainon ja Antin esikoinen syntyi 18.7.1917. Tyttö sai kasteessa nimekseen Kerttu Maria. Näin tuli Matildasta mummu - Antti oli sisaruksista ensimmäisenä perustanut oman perheen. Laurista oli tuleva vanhapoika. Sisar Elsa oli kuollut sairauteensa 28-vuotiaana lapsettomana hiukan aiemmin 1.3.1917. Fannyn avioituminen oli vielä odottamassa tuloaan seuraavan vuoden lopulla.

Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917 ja Suomessa noussut itsenäisyyden ja valtataistelun myllerrys ja levottomuudet vaikuttivat työtilaisuuksiin. Antin työsuhde päättyi 28.12.1917 juuri itsenäistyneessä Suomen valtiossa. Vuoden 1917 lopulla ja 1918 alussa useat teollisuuslaitokset olivat pysähdyksissä joko lakoista johtuen tai toiminnan muutoin käytyä mahdottomaksi. Yleisistä olosuhteista ja tapahtumista tuona aikana voi lukea mm seuraavista linkeistä:

• http://www.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/index.html
• http://www15.uta.fi/koskivoimaa/vuodet/1917/index.htm
• http://www15.uta.fi/koskivoimaa/vuodet/1918.htm
• http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/1918tap.htm

Tapahtumien edetessä sotatoimiksi kansakunta jakautui yhä kiivaammin valkoisiin ja punaisiin. Monet tavalliset tamperelaiset koettivat tasapainoilla siinä välissä vain selviytyäkseen levottomuuksien läpi miten parhaaksi katsoi. Antin ei tiedetä ottaneen osaa taisteluihin. Perimätietona kerrotaan että Antti ja veljensä Lauri olisivat joutuneet Tampereen valtauksessa 3.4.1918 käydyn Näsilinnan taistelun laannuttua valkoisten käskystä korjaamaan ruumiita pois Näsikalliolta (joka sijaitsi aivan heidän kotinsa vieressä kadun toisella puolen). Oletan kuitenkin että Antin ja Laurin sympatiat olisivat olleet ainakin jossain määrin valkoisten puolella, vaikkakin perhe oli pienituloinen työläisperhe: molemmat saivat sodan päätyttyä vapaussodan muistomitalin.

Antti on sotilaspassin mukaan kuulunut suojeluskuntaan 8.4.-22.7.1918. Laurista tuli aikanaan suojeluskunta-aktiivi. Hän lienee saanut ideologisia vaikutteita Klassillisessa Lyseossa opiskellessaan.  Isän sukujuuret olivat Pohjanmaalla, jossa tyypillisesti oltiin valkoisia. Isän veli oli Valtion Rautateiden virkamies - ammattikunta joka vaikuttaisi pääsääntöisesti olleen järjestäytyneen virkavallan ja siten valkoisten puolella.
Antin suojeluskuntaan liittyminen on siis tapahtunut vaiheessa jolloin varsinaiset sotatoimet olivat päättyneet punaisten antauduttua Tampereen valtauksessa. Punavankeja koottiin tuolloin 8. huhtikuuta Keskustorille edelleen Kalevakankaan kasarmeille perustettuun vankileiriin vietäviksi. Kaukaa haettu ei näin ollen ole sekään tulkinta että puolen valinta oli enemmänkin selviytymiskeino kuin ideologinen valinta.
Sotilaspassin tietojen mukaan Antti on vuoden 1918 kutsuntojen perusteella astunut asevelvollisena palvelukseen heinäkuussa Kajaanin Sissipataljoonan konekiväärikomppaniaan. Suojeluskuntajärjestöön pohjautuvan asevelvollisuuden ja sotavoimien järjestäytymisen laillisuus ja valtaoikeudet eivät olleet tuolloin aivan kiistattoman selvät. Palvelukseen ei punaisiksi katsotuilla ollut asiaa.

Asevelvollinen Anders Mattjus siirrettiin sotilasvalan marraskuussa vannottuaan Vaasaan aseseppäkouluun. Olihan hän viilarina jo hankkinut sopivaa ammattitaitoa. Korpraalin natsa tuli kaulukseen maaliskuussa 1919.

Vajaata viikkoa myöhemmin kotipuolesta tuli surullinen viesti: Antin puoliso Aino oli menehtynyt 20.3. Kuolinsyy ei ole tiedossamme. Antin palvelus kuitenkin jatkui poissa kotoa ja puoliorvoksi jäänyt Kerttu jäi Matilda-mummun huollettavaksi. Sotilaspassin mukaan Antti sai lomaa vasta heinäkuussa kolmen kuukauden ajaksi yksityisasioihin vedoten. Huhtikuussa 1919 Antti sai siirron  Meripataljoonaan josta hänet vapautettiin 1 1/2 -vuotta kestäneen palveluksen jälkeen 8.12.1919.

Antti palasi Tampereelle samaiseen osoitteeseen Itäiselle Pitkäkadulle pikku Kertun holhoojaksi. Työtodistuksen mukaan työpaikka löytyi vasta elokuussa 1920 Epilästä Suomen Sahanterä Oy:sta viilarin ja hitsarin hommista.

Anders ja Olga Mattjus (o.s. Myllylä) 1922

Olga Katri Myllylä oli Ruoveden Pihlajalahdesta Tampereelle piikomaan muuttanut neitokainen. Olga oli syntynyt 29.6.1894 Klas (Laase) Albinus Myllylän (Pihlajalahden Nenosia) ja Loviisa (Luviina) Josefiinan (o.s. Hempurasta, Ylöjärven Pengonpohjasta) perheen viidentenä lapsena. Ilmeisesti vanhempien sisarustensa jälkiä seuraten Olga muutti 16-vuotiaana helmikuussa 1911 Viinikkaan palvelustytöksi.
Olgan ja Antin polut kohtasivat jossakin kohtaa Tamperetta 1920- luvun alussa ja niin Olga suostui leskimiehelle vaimoksi ja Kertulle äidiksi. Häät pidettiin 14.1.1922.
Tiukalla on ollut Antin talous; helmikuussa hän kirjoitti veljelleen Laurille velkojensa maksujärjestelyistä ja raportoi melko tarkkaan saadut häälahjat 400 mk sekä kupit ja kattilat; arveli tavaroiden arvoksi yhteensä 700 mk. 40 henkeä oli kaikkiaan ollut läsnä 70 kutsutusta - vähän kuulosti olleen pettynyt poissaolevista. Veli Laurikin oli ollut poissa häistä, josta kirjeen lopussa Matilda äiti omakätisesti moitti ja kertoi Kertun itkeneen pöydän alla kuultuaan ettei Lauri tulekaan. Sukatkin oli vartavasten kudottuna odottamassa saajaansa...

7.4.1922 kirjeessään Antti kertoi työpaikan vaihdoksesta. Tammelan kaupunginosassa sijaitseva Teknika oli lehti-ilmoituksella hakenut koneenkäyttäjää. Kun pellavatehtaan insinööri Liljeroos oli toiminut avuliaana suosittelijana, oli Antti saanut paikan sanojensa mukaan "suuresta hakiamäärästä". Palkkaa luvattiin 1200 mk kuussa, 3syltä puita vuodessa, viikko kesälomaa palkalla ja vuokrarahat. Jotakin meni kuitenkin pieleen Teknikassa, koska elokuussa Antti oli jo takaisin Sahanterällä.


Toukokuun 15. syntyi Olgan ja Antin esikoinen, Hilkka Helena. Hänen elämänsä päättyi ennenkuin ehti kunnolla alkaakaan 13.9.1922. Hilkka haudattiin Kalevankankaalle perhehautaan, jossa jo lepäsivät isoisä Anders ja Elsa-täti.

1926 alkuvuodesta Antti kirjoitti Laurille: "Olga tahtoo myös olla vaan sellainen krankku että ei ota oikein toipuakseen siitä sairaudestaan. Ruuansulatuselimet ne kai ovat palautuneet entiselleen, mutta häntä vaivaa yleinen heikkous ja nuha". Lisäansioita Antti oli alkanut hankkia vakuutuksia myymällä (tämä jatkui sittemmin Antin lapsien myötä aina ammattiin saakka). Joulukuulle oli jo myytynä 65 000 mk:n edestä uusia vakuutuksia ja yksi 100 000 mk:n vakuutuskin oli kuulemma tiedossa syksymmällä.

29.6.1926 Antti kirjoitti Laurille iloisia uutisia: perheeseen oli syntynyt poika 21. kesäkuuta: Heikki Paul Johannes. "...onhan kuitenkin toiveita suvun jatkumisesta meidän puoleltamme jos niinkin olisi että sinä jäisit naimatta." Syyskuulle 1926 on vielä päivätty viimeinen säilynyt Laurille lähetetty kirje jossa Antti on toiveikas ja odottaa uuden huoneiston saamista. Antin ja Olgan perhe sai lopulta asunnon uudesta 1926 valmistuneesta Heinätori 3:sta Suomen Sahanterä Oy:n omistamasta osakehuoneistosta. Huoneistossa oli keittiö ja kaksi huonetta, joista toisessa he pitivät alivuokralaista.
Em. kirjeessä terveeksi miehen aluksi mainittu Heikki kuitenkin menehtyi pian 31.1.1927 ja tuli haudatuksi samaan perhehautaan sisarensa Hilkan kanssa. Karu dokumentti aiheesta on jäänyt hautausmaksukuitin muodossa.

V. 1927 Antti poikkesi vielä kerran vesillä, konemestarina tervahöyry Otavalla Näsijärvellä. Pesti jäi kuitenkin vain 3kk:n mittaiseksi.

17.11.1928 perheeseen syntyi seuraava lapsi Veikko Kalevi (tämän blogitekstin kirjoittajan isä) sekä Sirkka Leena 18.9.1931 ja Aimo Antti 29.11.1934.

Antti ja Olga sekä lapset Kerttu, Leena ja Veikko Pyynikillä n.1932

1930- luvun vaiheista ei ole paljoakaan dokumentteja.  Toukokuussa 1930 Antti joutui maksumieheksi 3500 markan takausvelasta, jonka oli mennyt kuittaamaan erään Terälahtelaisen palstatilallisen pankkilainaan. Tuohon aikaan työmiehen keskituntipalkka oli hiukan alle 10 markkaa. Tällä matematiikalla takaus söi lähes viidenkymmenen työpäivän tienestit! Sahanterän työsuhde on ilmeisesti päättynyt elokuussa 1930. Kuten aiemmin Antin kirjeestä 1926 oli käynyt ilmi, oli Olga sairaalloinen. V. 1936 lapset kirjoittavat terveisiään äidille keuhkotautiparantolaan Kangasalle Pikonlinnaan. Olgan sisar Anna oli useasti apuna lasten hoitamisessa pitkien sairaalajaksojen aikana ja Lauri antoi taloudellista tukea. Lapset olivat myös useasti kesäaikaan Ruovedellä äidin suvun hoivissa. Matilda-mummun sukulaiset Kurussa ovat ilmeisesti myös auttaneet perhettä jossain määrin

Dokumentteja vaille jääneen tarinan mukaan Antti olisi ollut Tampereen kaupungin virastotalolla vahtimestarina. Kerrotaan että virastotalolla oli korttirinki jossa kävi miehiä aina kaupungin johtajistoa myöden ja että Antti olisi joutunut velkoihin hävittyään kortilla rahaa merkittäviä summia.
Työnantajia vuosina 1938-1939 olivat T:mi Arttur Laaksonen Konetoimisto ja Epilän Konepaja Oy. 30-luvun lopulla perhe on jo ilmeisesti asunut Lamminpäässä (talon nr 51) jouduttuaan pois Heinätorin asunnosta. Sota-aikana Antti oli työssä Tampellassa aseteollisuuden palveluksessa "tykinpiippuja sorvaamassa" ja 68 Is.K. Tampellan sammutuskomppanian ryhmänjohtajana.

7.6.1944 tuberkuloosi lopulta heikensi Olgan voimat huolimatta pitkistä hoidoista Pikonlinnassa ja Kaupin sairaalassa. Hänet haudattiin Kalevankankaalle.
Mainittakoon että perunkirjoituksesta löytyy 2200 markan vekselivelka ent. kaupunginjohtaja K.F. Mattssonille. Lieneekö edellä mainitussa korttivelassa siis perää?
Antin tie päättyi leikkauspöydälle vatsahaavaa operoitaessa vajaata kahta vuotta myöhemmin 10.3.1946. Hänet laskettiin Olgan kanssa samaan hautaan. (Samaan johon sittemmin isäni Veikko haudattiin v. 2008)
Laihaa oli työmiehen perheen toimeentulo ollut, kuten edellä kuvatusta voi arvella. Lainoja, takauksia ja vekseleitä kuittailtiin suuntaan jos toiseen tilipussin jatkeeksi - parasta toivoen ja pahinta peläten. Antin jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa perillisille jäi jaettavaa 1206 markkaa. Tämä vastasi noin 3 päivän työmiehen palkkaa. Nykyrahassa n. 90 Euroa.

Antin poika Aimo Antti oli tuolloin isänsä kuollessa 11 vuotias. Antin isän Anders Jaakonpojan kuollessa vatsasyöpään v.1904, hän oli juuri täyttänyt 10 vuotta. Anders Jaakonpoika Mattjus oli 11 vuotias kun hänen isänsä Jakob Mattsson Mattjus kuoli nälän ja lavantaudin seurauksena v.1868. Jakob puolestaan oli 11 vuotias kun hänen äitinsä Greta Lisa kuoli v. 1841 lapsivuoteeseen. Onneksi tämä ikävä sukuperinne sittemmin katkesi Aimon ja hänen sisarustensa kohdalla.

Anders Nikolai Mattjuksen perhealbumiin pääset tästä linkistä.

Anders Nikolai Mattjus / osa II - Antin merelliset seikkailut

Jatkona edelliseen kirjoitukseeni Anders Nikolai Mattjus / osa I - Antin alkutaival seuraamme nyt Anttia merille. Alkuunhan jo tuossa tekstissä päästiinkin alkukesästä 1912 s/s Södernin kyydissä.

29.7.1912 Antti kirjoitti kotiväelle olevansa jo toista reissua s/s Arcturuksen matkassa karttarin pestissä reitillä Turku - Hanko - Kööpenhamina - Hull kuljettaen matkustajia ja rahtia, mm suomalaisia Amerikan siirtolaisia. Mitä karttarin toimeen tarkalleen ottaen on kuulunut, ei ole vielä minulle selvinnyt. Nimestä voisi ounastella liittyvän karttoihin, mutta tietäen Antin taustat enemmän konepuolen miehenä niin tuskin tuolla kokemuksella mitään navigointiin liittyvää. Kirjeessään Antti elättelee kuitenkin toiveita etenemisestä lämmittäjäksi. 

Neljä reisua syksyyn 1912 Antti joutui odottelemaan ennenkuin syyskuussa kirjoittaa kotiväelle päässeensä havittelemaansa lämmittäjän pestiin - melkoisen dramaattisen sattuman kautta, kuten seuraava lainaus Antin kirjeestä kertoo:
”Minun lämmittäjäksi pääsemiseni tapahtui hyvin traakillisen tapauksen kautta. Siihen minua auttoi erään toverini väkivaltainen kuolema. Hänet löi puulla kuoliaaksi eräs toinen suomalainen mies Hullissa. Tämä tapahtui niin sanotulla piirillä elikkä tokkaan vievän laivasillan alkupäässä.
Siellä pitävät laivaväki tanssiaisia keskenään. Laivan piiat olivat taas hommanneet sinne tanssit. Sinne tuli miehiä toisista laivoista. Siinä syntyi riitaa miesten kesken johon alkusyynä juuri meidän laivan piiat. Meidän puolelta oli ainoastaan murhattu jonka nimi oli Pohjalainen. Hän oli hiukan juovuksissa. Riita syntyi ensin hänen ja erään Turkulaisen pojan kanssa. He rupesivat ensin nyrkeillä tappelemaan, mutta silloin tuli kaksi muuta miestä joille asia ei kuulunutkaan edes ja löivät Pohjalaista vaivihkaa takaapäin ennen kuin kukaan kerkesi estämään. Pimeän turvin he sitten hävisivät jäljettömiin. Toisen kyllä näimme kun hän seisoi tien vieressä katsellen kun me kannoimme Pohjalaista laivaan mutta sitte hänkin hävisi. Hänen tuntomerkkinsä ovat kyllä poliisilla ja sitä paitsi on kaksi meidän poikaa nyt Hullissa kulkien salapoliisien kanssa pitkin etsien murhaajia. Minä seisoin ainoastaan 1 ½ m päässä Pohjalaisesta kun sitä lyötiin ja riensin oitis toisten kanssa häntä ylös nostamaan. Hän eli vielä kun kannoimme häntä laivaan, mutta oli tainnoksissa koko ajan. Aamulla 7 aikaan hän sitte kuoli eläen ainoastaan 7 tuntia senjälkeen kun häntä oli lyöty.”

Merenkäyntiinkin sisämaan sankarin keho alkoi hiljalleen tottua muutaman kuukauden jälkeen kun keinutus oksetti enää ajoittain. Lämmittäjän hommat olivat hikistä puuhaa hämärässä ja hiilenpölyssä: "Minä olen hiukan laihtunut täällä ollessani sillä pannuruumassa on hyvin kuuma oltava. Mutta on siellä mukavampi kuin paksissa. Siellä kun tarvitsi olla paksussa hiilenpölyssä. Aina kun vahdista tuli niin oli musta kuin neekeri niin että te ette olisi minua tuntenut jos olisin eteenne tullut. Pannuruumassa ei sentään tule niin mustaksi mutta työ on kyllä kuumempaa. Satamatyöt ovat taasen puhtaampia kuin karttarilla paitsi nokittaessa tulee hyvin nokiseksi "
Antti laskeskeli tienaavansa puolen vuoden pestillä 105-110 markkaa. V. 2014 rahanarvossa mitattuna hiukan yli 400 Euroa. Tienesti vastaa osapuilleen v. 1912 työmiehen keskipalkkaa 0,41 mk/tunti joka riitti esim 2,7 kg:n perunoita tai neljänneskilon kahvipakettiin.

Seuraava kirje on päivätty Arcturuksella 16.12.1912 Joulun ja Uuden Vuoden toivotuksin kotiväelle. Antti siinä myös päivitteli Tamperelaisen pankinjohtaja Idmanin kavallusta, joka oli aikansa sensaatiouutinen ja mittakaavassaan edelleenkin suurin Suomessa tehty kavallusrikos.
Tammikuun 1. 1913 päivätty kirje osoittaa jo koti-ikävän merkkejä. Joulun juhlapyhien vietto merimiesten seurassa ja Hullin merimieskirkossa lienee ollut ankeanpuoleinen kokemus? Kotiväeltä oli tullut joululahjapaketissa villapusero ja kirja. Palkkakin oli noussut 25 markkaan kuukaudessa. Meneillään oli viimeinen harjoitteluajan matka. Antti suunnitteli tekevänsä vielä kolme reissua. Arcturuksen pesti päättyi helmi-maaliskuulla 1913. Toukokuussa 1913 Antti oli palannut maihin ja oli Helsingissä työnhaussa uuteen laivapestiin. Kesä - heinäkuussa Antti oli kuukauden verran s/s Uleåborgilla Turku - Tukholma reitillä.

Pestin päätyttyä Antti oli suunnannut setänsä Matti Nylundin luo Lahteen heinätöihin ja katsastamaan samalla seudun työtilaisuuksia. Kirjeessään hän mainitsi mahdollisesti suuntaavansa myös Jyväskylään, Vaasaan tai Pietarsaareen tehdastöihin tai uuteen laivapestiin. Mainitsi myös mahdollisesti seuraavansa Aleksia joka oli Jäämerellä hylkeenpyynnissä. (tarkoittanee serkkuaan, äidin sisarenpoikaa Aleksis Branthin'ia, jota hän on tavannut Helsingissä poiketessaan.) Lähes kaksi vuotta vierähtää ennenkuin meillä on Antista seuraava havainto. 13.4.1915 on päivätty Antin kirje Liverpoolista. Työtodistuksen mukaan hän oli saanut lämmittäjän pestin s/s Uranialla (II) maaliskuusta 1915 alkaen.

1. maailmansota oli alkanut vajaata vuotta aiemmin heinäkuussa 1914. Suomi kuului osana Venäjän keisarikuntaa nk. ympärysvaltoihin, kuten myös Englanti jonka satamassa Urania siis em. kirjeen aikaan oli. Sodan vastapuolella olivat nk. keskusvallat; mm. Saksa ja Itävalta-Unkari. Wikipedia mainitsee, että laiva olisi jäänyt Hullin satamaan sodan alettua. Oletettavasti Itämeren väylä oli etelässä Saksan tiukassa kontrollissa ja sen vuoksi liian vaarallinen liikennöitäväksi. Olisiko Antti siis ottanut vastaan Uranian pestin Englantilaisessa satamassa? Mahdollisesti hän on päätynyt sinne sodan alkuaikoina, josta jaksosta meillä ei ole Antin osalta tietoja.

13.4. Antti siis kirjoittaa että olivat lähteneet edellisenä lauantaina Hullista ja seilanneet Harwichin ja kanaalin kautta Irlanninmerelle seuraavana maanantaina:
”Päivän valetessa jatkoimme matkaa läpi Englannin kanavan. Kanava kesti ajaa 18 tuntia vasta maanantai aamuna pääsimme Irlannin merelle. Ollessamme maanantai aamuna tuossa ½ 5 aikaan Englannin lounais kärjen kohdalla sukelsi saksalainen vedenalainen vene näkyviin noin 100 metriä laivan oikealla puolella perässä, mutta oitis kun se huomattiin niin lisättiin laivan vauhtia niin että se meni 17 solmun välin nopeudella tunnissa se on noin 30 kilometriä. Vedenalainen ajoi vähän aikaa meitä takaa mutta ei jaksanut seurata vaan jäi jälkeen eikä se voinut ampua torpeedoa kun kävi merikanki. Samalla aikaa tuli meitä vastaan eräs Englantilaisten laiva ja saksalainen suuntasi matkansa sitä kohden niin ainakin kertovat ne matroosit jotka olivat silloin vahdissa. Myöhemmin tänne Liverpooliin saavuttuamme saimme kuulla että saksalaiset olivat upottaneet erään Englantilaisen kauppalaivan juuri silloin siellä kanaalissa kun mekin siellä olimme niin että luultavasti se oli se sama joka meitä vastaan tuli. Nyt otamme lastin ja menemme Arkankeliin. Meidän pitäisi kuulemma ruveta siellä kuljettamaan lastia Arkankelin ja Aleksandronovskin välillä niin kauan kun siellä on meri auki…”

20.5.1915 Urania on selviytynyt jäiden läpi Kuolan niemimaan taakse Arkangeliin, josta matkasta Antti kirjoittaa jo ammattimiehen sanoin: "... Meidän täytyy mennä kuivaan tokkaan remonttiin. Tullessamme tänne Arkangeliin täytyi meidän ajaa vahvan jäävyöhykkeen läpi. Siinä heltisi meidän fööristä naakelit plootuista niin että täytyy panna 900 uutta naakelia"
Kotiväki on ollut tietenkin huolissaan mitenkä maailman pauhussa poikamme merellä selviytyy: ".. Älkää te Äiti yhtään huolehtiko minun puolesta sillä ei minuakaan yhtään sureta. Atlannillakin ollessamme olimme aivan huolettomia ja nukuimme yhtä hyvin kuin satamassakin. Kapteenilla ja styyrmannilla oli joka yö pelastusvyöt päällä sekä förstillä hyttinsä ovessa. Me emme edes tienneet mistä niitä olisimme saaneet jos olisi tarve tullut."

Eipä Antti tuolloin kirjoittaessaan osannut arvata mitä tuleman piti! Tämä oli viimeinen Antilta säilynyt kirje Uranialta.
Seuraavassa lainaus Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön historiikista:

"Huhtikuun 7. 1915 Venäjän amiraliteetti otti Uranian haltuunsa ja määräsi sen purjehtimaan Englannista Arkangeliin. Itse asiassa sen oli määrä tehdä kaksi matkaa, vaikka toista ei koskaan suoritettukaan.
Päällikkönä oli merikapteeni Bertel Förbom Särkisalosta, värikäs persoonallisuus, jota selvästikin harmitti olosuhteiden sanelema vankeus Hullissa. Åbo Akademissa sijaitsevassa Merihistoriallisen museon kirjastossa on osa kapteenin kirjeenvaihtoa agenttien ja varustamon kanssa talletettuna. Sen perusteella Förbom halusi selvästikin lähteä laivoineen merelle.
Huhtikuussa 1915 hänen toiveensa täyttyikin, kun laivaan otettiin muonavaroja, varusteita ja polttoainetta Venäjälle suoritettavaa matkaa varten.
Urania lähti Hullista Liverpooliin lastaamaan. Venäläiset viranomaiset antoivat yksityiskohtaiset ohjeet Alexandrovskin kautta Arkangeliin tehtävää matkaa varten.

LASTI EI SAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA JOUTUA VIHOLLISEN KÄSIIN

1. Kun purjehditte lähellä Englantia, teidän on noudatettava tarkoin oheisia ohjeita ja samalla mikäli mahdollista yritettävä pysytellä mahdollisimman syvillä vesillä Irlannin rannikolla.
2. Siihen saakka kunnes olette päässeet 90 mailin päähän Shetlannin länsipuolelle teidän on pidettävä yllä vähintään 15 solmun nopeutta. Vasta sen jälkeen saatte palata taloudelliseen vauhtiin.
3. On hyvin toivottavaa, että pääsette suoraan Alexandrovskiin. Jos se ei kuitenkaan käy päinsä saatte poiketa Tromssaan hiilestämään.
4. Satama-ajan Tromsassa on jäätävä mahdollisimman lyhyeksi. Edustajammme Kristianissa (Oslossa) ovat saaneet määräyksen hankkia hiiltä ja kaikkea muuta apua mitä saatatte tarvita.
5. Jos kohtaisitte vihollisen, menetelkää oman harkintanne mukaan, mutta muistakaa aina että Uranian lasti ei saa missään olosuhteissa joutua vihollisen käsiin.
6. Saavuttuanne Alexandrovskiin saatte venäläisiltä viranomaisilta tarkemmat ohjeet.
7. Teidän on lähdettävä tiistaina 27. huhtikuuta (14 huhtikuuta vanhan ajanlaskun mukaan) noin kello 5 aamulla, jotta ennätätte päivän aikana sivuuttaa tietyt oheen liitettyjen ohjeiden mukaiset pisteet.
8. Ette saa mukaanne erityistä saattuetta, mutta Englannin viranomaiset ovat saaneet tiedon Uranian reitistä ja antava kaiken tarpeellisen avun."

Ohjeet oli allekirjoittanut kapteeni Dmitrieff Venäjän hallituksen hankintaneuvostosta Lontoosta. ne oli kirjoitettu venäjäksi ja mukana seurasi englanninkielinen käännös. Papereihin oli lyöty leima "Salainen".

Urania lähti Liverpoolista 27. huhtikuuta. Kaikesta päätellen hiilivarastot eivät riittäneet siihen vauhtiin, jota laivan oli määrä pitää yllä, sillä se poikkesi 3. toukokuuta lyhyelle käynnille Tromssaan. Seuraavana päivänä se jatkoi matkaa ja saapui 5. toukokuuta Alexandrovskiin. Kolme päivää myöhemmin jatkettiin matkaa kohti Arkangelia, jonne laiva saapui 11. toukokuuta. Lasti, joka kaikesta päätellen oli sotatarvikkeita, vaikka mitään merkintöjä siitä ei  olekaan löydetty, oli hyvässä tallessa.

PETROGRADIIN MENEVÄ PORTVIINI JA PARTASAIPPUA UPPOSIVAT 57 SEKUNNISSA

Heinäkuun 1. päivänä Urania lähti jälleen Arkangelia kohti, ohitti Nordkapin poikkeamatta Tromssaan ja jatkoi kohti Vienanmerta. Mukana oli myös sinetillä varmistettuna yksityinen lähetys, joka oli tarkoitettu eräälle Petrogradin korkealle venäläiselle virkamiehelle. Se käsitti muunmuassa laatikon viskiä, jonka arvoksi oli mainittu £1.5.5, laatikko konjakkia arvoltaan £ 3.7.6, kaksi laatikkoa partasaippuaa arvoltaan 2 shillinkiä 6 penceä, kaksi laatikkoa portviiniä arvoltaan £ 4.8.0, huopapari sekä pakka pellavakangasta, kaksi viimemainittua tavaraerää yhteiseltä arvoltaan £ 10.16.0.
Mutta ylellinen tilaus ei tullut koskaan perille sen enempää Arkangeliin kuin määräsatamaansa Petrogradiinkaan. Sen sijaan ne lepäävät luultavasti kaikki yhä merenpohjassa 12 mailia Sozonovetskin majakan ulkopuolella Vienanmeressä, jonne Urania upposi 57 sekunnissa ajettuaan 12. heinäkuuta 1915 miinaan.
Mutta laivan kolme pelastusvenettä saatiin vesille ja Uranian asiakirjatkin pelastettiin 42 hengen miehistön lisäksi, ennen kuin kaunis valkoinen laiva upposi.

PERÄMIES PELASTI KOMPASSIN

Laivan varustuksista vain yksi esine palasi Helsingin etelärantaan: Uranian kompassi.
Laivan upotessa ensimmäinen perämies Allan Fredriksson sieppasi sen kainaloonsa ja jokin aika sitten se palautettiin yhtiölle, joka sijoitti muistoesineen johdon huoneeseen.
Uranian viimeiseen miehistöön kuului seitsemän naista. Heidän kenenkään nimi ei ole tiedossa. Koko muukin miehistö on paria poikkeusta lukuun ottamatta jäänyt tuntemattomaksi. Kapteeni Förbomin ja ensimmäisen perämiehen Fredrikssonin lisäksi tiedetään kuitenkin, että toisena perämiehenä oli uppoamishetkellä K. Eklund ja kolmantena perämiehenä Max Bonsdorff. Koska laivassa ei ilmeisesti ollut matkustajia, selviydyttiin 42 hengen miehistöllä normaalin 60 asemasta.
Nome est omen, sanoo latinalainen sananlasku, mikä merkitsee suunnilleen, että nimellä on oma kohtalonomainen merkityksensä. Sen valossa Uranian uppoaminen Venäjän vesillä tuntuu saavan selityksensä, sillä laivan alkuperäinen nimi oli "Russie", kun se aikoinaan rakennettiin Marseillessa varustamolle "Societe Generale de Transports Maritimes a Vapeur".

Lokakuussa 1915 Uraniasta maksettiin Lontoossa vakuutuskorvauksena 59 700 puntaa."


Tästä linkistä voit tarkastella s/s Uranian reittiä 1915
Nämä merelliset seikkailut on osittain julkaistu myös Turkusteamers.com sivustolla.

Näin dramaattisiin tapahtumiin päättyi Antin merimiesura. Mahtoiko mies saada sen verran kylmän suolavesikylvyn että mieli veti takaisin sisämaan vakaalle maaperälle Näsijärven ja Pyhäjärven tutuille rannoille? Antin paluusta Tampereelle kerrotaan seuraavassa osassa.

Linkkejä ja lähteitä:

http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/05/anders-nikolai-mattjus-osa-i-antin.html
http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/08/anders-nikolai-mattjus-osa-iii-tyrskya.html
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/arcturus/laiva.html
http://www.aanimeri.fi/index.php?q=gallery&g2_itemId=21663
http://search.findmypast.com/search/british-newspapers?date=1912-01-01&date_offsetdate=1912-12-31&place=hullutf002c%20east%20riding%20of%20yorkshireutf002c%20england&keywords=arcturus
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/uleaborg_2/laiva.html
http://www.turkusteamers.com/oheistietoa/juttuja/mattjus/Anders%20Mattjus.pdf
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/urania_2/laiva.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/S/S_Urania