Näytetään tekstit, joissa on tunniste pormestari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pormestari. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. tammikuuta 2017

Friis - Frisius

Vesilahden nimismies 1680-luvulla, Jeremias Martinpoika Steen (s.1646 - s.1697) ja hänen sukunsa olivat tarkasteltavina edellisessä blogiartikkelissa "Steenin tyttäret ja Niemen rustholli". Tarinalle jatkona seurataan tässä artikkelissa Jeremias Steenin vaimon, Maria Johanneksentytär Frisian (s. n. 1654 - k. 1733) esi-isen polkua alkaen Friisien suvun kantaisäksi asettamastani Magnus Friisistä. Hänen jälkipolviaan voi tarkastella myös Geneanetissä.

Sukunimi Friis viittaa Friisinmaana tunnettuun alueeseen nykyisen Hollanin rannikkoalueella. Friisiläisiä kauppiaita asettui Lounais-Suomen rannikkoseudulle 1000-1200-luvuilla. Tästä muistona on edelleen m.m. Kustavin Friisilä, joka sijaitsi vilkkaan kauppalaivareitin varrella. Tuolloin elettiin n.k. Hansaliiton valta-aikaa. Saksan Lyypekistä muodostui Itämeren kauppareittejä hallinnut keskus. Tämän saksalaisen kauppaliiton mahti kenties ajoi friisiläisiä kauppiaita etsimään uusia seutuja toimeentulonsa varmistamiseksi. Heidän mukanaan tuli alueelle myös kulttuurisia vaikutteita m.m. kristinuskon muodossa, joka vielä tuolloin haki jalansijaa kantaväestön keskuudessa.

Magnus Friis (s. n. 1430 - k. n.1498)

Naantalin pormestarina v. 1452 tunnettu Magnus Friis hallitsi vaimonsa Anna Olavintyttären (Anna Olofsdotter) perintötiloja Merimaskun Tanskilaa ja Karviaista.

Annan isä oli Magnusta edeltävä, v. 1443 perustetun Naantalin ensimmäinen pormestari, rälssimies Olavi Juhonpoika (Olof Jönsson). Hän siis omisti aiemmin edellämainitut tilat Merimaskussa ja nautti tiloiltaan verovapauksia (ruots. frälse) varustaen ratsumiehiä kruunun palvelukseen. Hänen periytymisestään on esittänyt arvioita m.m. Tapio Vähäkangas. Olavin isä on mahdollisesti ollut v. 1442 sinettitodistajana tunnettu Jösse Beltare i Danskila af vapen. Olavin sinetissään käyttämä palkkikuvio saattaa viitata Balk-sukuun. Tästä eriävä, Leif Tennaren esittämä hypoteesi johtaa Olavin Sluk-Stryk sukuihin Ahvenanmaalle. Sinettikuvionsa hän olisi periyttänyt äitinsä puoleisesta suvusta. Tämän veli oli Euran Lähteenojan Lars Larsson Finne. Hän esitää myös että Magnus Friisin isä olisi se Nigels Fress, joka osti v. 1455 Tukholman Köpmannagatanilta kivitalon 200 markan hintaan, josta jäi velkaa 100 markkaa.


Magnuksen ja Annan jälkeläisistä tiedetään perinnönjakojen perusteella:
  1. Margareta (s. ennen 1480 - k. n. 1509). Hän oli Naantalin nunnaluostarissa ja sai isänsä kuoltua 1498 n.k. proventiksi 1/4 Merimaskun Tanskilasta. Proventti oli luostarille korvausta asumisesta ja ylläpidosta. Hän kuoli ilmeisesti ruttoepidemiassa v. 1509. Tämän jälkeen veljensä peruutti proventin, jolloin tila palautui kokonaisuudessaan suvulle.
  2. Martinus (Mårten) Frisius (s.ennen 1480 - k. 1549) Kaarlelan eli Kokkolan kirkkoherra 1543. Sai Merimaskun Tanskilan perinnönjaossa, jonka lahjoitti kuningas Kustaa Vaasalle 1546. Vastineeksi sai - ilmeisesti vanhuuden turvaksi - Hämeenkyrön kirkkoherran viran. On epävarmaa toimiko hän lainkaan virassa vai nauttiko ainoastaan viran tulot elatuksekseen.
    Poika Hannu Martinpoika (k. jälkeen 1625) oli ilmeisesti syntynyt avioliiton ulkopuolella. Toimi lainlukijana ja Ala-Satakunnan voutina. Omisti puolet Merimaskun Karviaisesta yhdessä serkkunsa Vilppu Juhonpojan kanssa sekä talon Loimaalla Vuolteen kylässä, joka jäi hänen jälkeensä autioksi vaimon joutuessa kerjuulle.
    Seppo Suvannon Naantalin historia -teoksessa esitetty avioliitto Martinus Frisiuksen ja Isonkylän Jägerhorn -sukuisen Kristina Olofintyttären välillä on oletettavastikin virheellinen ja perustunee sekaannukseen jäljempänä esitellyn, samannimisen veljenpoikansa avioliitosta Raision Tahvion Tanskilan Jägerhorn-sukuisen perijän kanssa.
  3. Juho (Jöns) Friis (s. ennen 1480) sai perinnönjaossa Merimaskun Karviaisen sekä Naantalissa sijainneen kiinteistön. Hänen jälkeensä omaisuus jaettiin poikiensa kesken siten, että Vilppu Juhonpoika sai puolet Karviaisesta ja Naantalin kiinteistö jaettiin Markus Juhonpojan ja Martti Juhonpojan kesken. Karviainen muuttui rälssitilasta verotilaksi ja toista puolta omisti aiemmin mainittu serkkunsa Hannu Martinpoika.
Naantalin kirkko

Martti Juhonpoika (Mårten Jönsson) Friis (s. ennen 1530 - k. ennen 1567)

Naantalilainen porvari, joka tunnetaan tulliluetteloista vuosina 1551-1553. Mainitaan v. 1556-1562 Isokylän rälssitarkastuksessa vastaavan ratsasvelvollisuudesta yhdessä Mårten Olofsson Jägerhornin kanssa. Martti oli nainut tätä ennen saman Jägerhorn af Storby-suvun Kirsti Juhontyttären (Kirstin Jönsdotter) (s. ennen 1530 - k. jälkeen 1580), e.m. Mårten Olofsson Jägerhornin sisaren tyttären.
Tämän avioliiton ja vaimonsa perinnön kautta perhe oli Isokylän puolen säterin omistajia, johon kuului myös Raision Tahvion Tanskila, perheen asuinpaikka n. 1560-1581. Tahvion Kirsti-emäntä on suorittanut kymmenysveron vuonna 1567, joten miehensä on ollut tuolloin jo vainaa. Vuoden 1569 hopeaveroluetteloissa hänet mainitaan yhteensä kuuden luodin painoisten hopeaketjun- ja sormuksen luovuttajana. Tämä irtaimen omaisuuden arvosta peritty kymmenys kerättiin n.k. Älvsborgin lunnaiksi, jolla kruunu lunasti Knäredin rauhassa Tanskalle hävityn Älvsborgin linnan .

Martin ja Kirstin lapsista tunnetaan seuraavat:
  1. Antti (Anders). Vanhempien kuoltua Isonkylän puolikas vaihdettiin Lemun Raukuiseen Antin hallittavaksi.
  2. Pietari (Peder) Friis (s.1560 - k. n. 1600) sai perinnönjaossa Tahvion isännyyden.
  3. Matti (Matts) oli mahdollisesti myös perheen poika.

 Pietari Martinpoika (Peder Mårtensson) Friis (s.1560 - k. ennen 1606)

Omisti äitinsä suvusta periytyneen Raision Tahvion kartanon. Lienee avioitunut n. 1594, jolloin sai vapautuskirjeen kuningas Sigismundilta koskien vaimonsa Anna Pietarintytär (Anna Pedersdotter) Skalmin (s. n. 1570 - k. n. 1600) perintötiloja: Kaarinan Uittamo, Raision Luolala, Ruskon Kylämäki ja Seppälä. Hän oli yhtenä aatelin allekirjoittajana Uppsalan kokouksessa 1593, joka Kaarle-herttuan kutsumana vahvisti luterilaisen uskontunnustuksen ainoaksi ja valtakunnassa hyväksytyksi uskoksi. Toimenpide oli osa tapahtumia, joissa katolinen kuningas Sigismund ja setänsä Kaarle-herttua kannattajineen kävivät valtataistelua Ruotsin hallinnasta.

Suomen käskynhaltijana oli Klaus Fleming, jonka alaisuudessa Pietari Martinpoika Friis toimi Turun linnassa erilaisissa tehtävissä. Fleming vastusti Kaarle-herttuan toimia ja hallitsi Suomea lähes itsevaltiaan ottein tukien kuningas Sigismundia. Hän kutsui Suomen aatelin koolle Turkuun v. 1596, johon kokoukseen myös Pietari Martinpoika Friis osallistui. Tarkoituksena oli vastustaa Kaarle-herttuan valtiopäivillä läpiajamaa päätöstä, jolla kuningas Sigismundin päätökset alistettiin valtaneuvoston hyväksyttäviksi. Suomen aatelisto asettui Flemingin taakse, vaikkakaan ei yksimielisesti.
Näin Fleming ja Suomen aatelisto ajautuivat Kaarle-herttuan kanssa avoimeen kiistaan. Kaarle käytti hyväkseen talonpoikien tyytymättömyyttä vero- ja sotilasrasituksiin ja tuki Nuijasotana tunnettua talonpoikaiskapinaa. Tätä legendaksi muodostunutta, Jaakko Ilkan keulakuvakseen nostamaa kansannousua oli Pohjanmaalla kukistamassa Flemingin joukoissa myös Pietari Friis. Klaus Fleming kuoli yllättäen ollessaan palaamassa Turun linnaan, jonka Kaarle-herttua pian tämän jälkeen piiritti ja kukisti vastarinnan. Pietari Friis jotui Kaarlen vangiksi, mutta armahdettiin ja vapautettiin v. 1599. Kaarle-herttua teloitti n.k. Turun verilöylyssä lukuisia Flemingiä tukeneita aatelisia varoitukseksi ja ojennukseksi, jonka kohtalon Friis onnekseen vältti. Pietari Martinpoika kuoli kuitenkin melko pian tapahtumien jälkeen n. 40-vuotiaana, ennen vuotta 1606.
Näistä tapahtumista olen kirjoittanut myös aiemmassa blogiartikkelissani "Tarinaa Stodiuksista, osa III - kirjurin puujalka", jossa kerotaan Turun linnan kirjuri Henrik Hanssonista samojen tapahtumien pyörteissä.

Anna Pietarintytär Skalmin isälinjaisia esivanhempia kirjataan Kalmin sukuseuran laatimassa sukutaulussa aina 1350-luvun Paraisille Lydeke Skalmiin. Ehkä varhaisin varmemmin tunnettu Annan esi-isä oli aateloitu Rövernäsin herra Lars Skalm (s.n. 1430).

Pietari Martinpojalla ja Anna Pietarintyttärellä oli kaksi tytärtä, jotka perintönään jakoivat perheen omaisuuden.
  1. Elina (s. 1597 - k. 1652). Perintönä Luolala, puolet Uittamosta ja Kylämäki.
  2. Kristiina (s. n. 1599 - k- 1656) Perintönä Tahvio, puolet Uittamosta ja Seppälä. 1. puoliso Thomas Eriksson Skalm (s. n. 1595 - k. 1625) omisti Mynämäen Tokelan sekä Rymättylän Pakinaisten tilat. 2. puoliso Arvid Grabbenskiöld (k.1655).

Arvid Johanneksenpoika Kajala (s.n. 1580 - k. 1637)

Maskun kirkko
(Wikimedia)
Edellä mainittu Elina Pietarintytär Friis avioitui v. 1612. Hänen puolisonsa Arvid Johanneksenpoika Kajala oli ratsumies Brinkkalan Krister Hannunpojan lipustossa ja hallitsi isänsä perintötilaa Maskun Kajalaa sekä äitinsä Naantalin Keitilää äitinsä kuoleman jälkeen vuodesta 1609. Talojen suorittamasta ratsupalvelusta Arvid sai kuningas Kustaa II Adolfilta verovapauden. Avioliiton myötä hänen hallintaansa tulivat Friisin suvun Uittamo, Luolala, Kylämäki ja Seppälä, joista hän myös suoritti ratsupalvelusta saaden Jaakob de la Gardien toimesta myös näihin verovapauden v. 1614. Lisänä tilaomistuksiinsa hän sai vielä lahjoituksena Maskun Kakkaraisen v. 1631. (Mahd. nykyinen Maskun Kajamo?) Arvid Kajala toimi Brita de la Gardien omaisuuden hoitajana ja Lempisaaren kartanon voutina. Hänet on haudattu v. 1637 Maskun kirkkoon, jossa hautapaateensa kirjoitettuna lukee:
"Tässä on haudattuna rehellinen ja arvossa pidetty mies Kajalan Arvi Johanneksenpoika, joka nukkui Herrassa huhtikuun 7. päivänä 1637. Tässä lepään lapsieni kanssa. Tulkoon luokseni myös vaimoni ja ne lapseni, jotka vielä kuolemalta säästyneinä ovat elossa. Itseni, ystäväni ja kaikki muut jätän Jumalan haltuun. Aamen. Aamen."
Arvidin ja Elinan avioliitosta tiedetään seuraavat jälkeläiset, jotka kaikki käyttivät äitinsä suvun nimeä Friis:
  1. Anna (k. 1654), puoliso luutnantti Kustaa Orre (k. 1686) Anna hallitsi peritönä Maskun Kakkaraista 1652-1654. Hän kuoli nuorena ja lapsettomana.
  2. Kristina (k. 1690), puoliso Turun raatimies ja kämnerinotaari Håkan Andersson Prytz (k.1667). Kristina hallitsi perintönä sisarensa jälkeen Maskun Kakkaraista 1655-1690.
  3. Elisabet (k. 1683), puoliso Maskun Kelhoisten ratsutilallinen, kornetti Grels Nilsson (kaatui sodassa Puolassa 1655. Elisabet avioitui uudelleen luutnantti Hannu Tuomaanpoika Starckin (k.1678) kanssa. Jälkipolvia tunnetaan Kellmannus-Fontelius-Fontell nimillä.
  4. Elina (k. 1682), puoliso lainlukija Mikael Eerikinpoika Reuter (Ritter) (k. 1674). Hallitsi isänperintönä Maskun Kajalaa 1652-1682.
  5. Piritta (k. 1694) Ei tiedossa puolisoa tai lapsia. Kuoli Kelhoisissa Maskussa.
  6. Johannes Arvidi Frisius (s. 1613 - k. 1672) kts. tarkemmin alla.
  7. Petter Arvidinpoika Friis (k. 1639) kaatui ratsumiehenä Torsten Stålhandsken joukoissa Saksassa.

 Johannes Arvidi Frisius (s. 1613 - k. 1672)

Frisiuksen lahjoittama
messukasukka
(c) Naantalin seurakunta
Johannes syntyi Naantalissa 3.5.1613, mahdollisesti Keitilässä joka oli isänsä äidin perintönä perheen hallinnassa. Hänet on mainittu 20-vuotiaana opiskelemassa Uppsalan yliopistossa vuonna 1633 nimellä Johannes Frisius Finlandius. Tuolta ajalta on tallessa painettuna hänen v. 1636 pitämänsä puhe sekä kieliopillinen julkaisu v. 1639. Palattuaan Suomeen hän aloitti toimensa Turun Yliopiston notaarina v. 1640. Tämän jälkeen hän on ollut jonkin aikaa Raision-Naantalin apupappina sekä rykmentinsaarnaajana ja -pastorina ja varuskunnan pastorina Riiassa, mahdollisesti jo 1645.
Turun Yliopistosta Johannes valmistui maisteriksi v. 1653 - aikana jolloin toinen sukuhistoriassamme esiintyvä henkilö, Martin Stodius toimi Yliopiston professorina sekä e.m. Raision-Naantalin prebendaseurakunnan kirkkoherrana. Stodius oli myös allekirjoittajana dokumentissa, jolla myönnettiin Frisiukselle sekä perillisilleen hautapaikka Naantalin kirkon kuorissa vastineena kirkolle v. 1667 lahjoitetusta messukasukasta sekä silkkibrokadisesta alttarivaatteesta. Kasukka vietiin isonvihan aikana Ruotsiin suojaan venäläisten sotilaiden ryöstelyltä ja palautettiin sittemin takaisin Naantalin kirkkoon, jossa sitä edelleen säilytetään.
Kansilehti Uppsalassa 1639 painetusta julkaisusta

Johannes Frisius nimitettiin Kangasalan kirkkoherraksi  v.1656 ja lääninrovastiksi v. 1660, josta virasta hänelle myönnettiin palkkioksi n.k. rovastintynnyrit viljaa. Rovastin tehtäviin kuului kiertää tarkastuskierroksilla kahdeksan seurakunnan alueella pitäen rovastinkäräjiä, joissa käsiteltiin m.m. seurakunnan kiistoja ja kurinpitotoimia. Tällaisia tunnetaan m.m. ruovesiläisten ja virtolaisten keskinäisten riitojen sovittelu ja keuruulaisten rikkomuksista asetettu pannajulistus. Rovastikaan ei ollut immuuni käräjöinnille, joka tuntuu olleen useastikin kirkonmiesten "nautintaoikeus". Frisius käräjöi suolatynnyrivelastaan pormestari Josenhausenin kanssa sekä haastoi virtolaisen Timo Kalettoman esivallan vastustamisesta. Kunniaansa varjellen Frisius toimitti tuomiokapituliin valituskirjelmän häntä solvanneesta papista.
respondenttina Mikael Gyldenstolpen
pro gradu julkaisussa Turussa 23.4.1653


Johannes Arvidi Frisiuksen hauta Naantalin kirkossa ( (c) JP Mattjus)
Johannes Frisius osti v. 1660 Karkun Järventaan rusthollin aiempien omistuksiensa jatkoksi. Aluksi Järventaka näyttäisi olleen lampuodin, Klemetti Jaakonpojan hoidossa ja vuodesta 1668 Kustaa Hannunpoika Svarthafralla (k. 1694), jonka tytär avioitui Johannes Frisuksen tyttären pojan Juho Jermiaanpoika Steenin (s.n. 1674 - k. 1760) kanssa. Svarthafra oli isänsä puolelta Kangasalan Tursolasta ja äitinsä puolelta Karkun Kollaniusten sukua, joka on aiemmin blogissa tullut mainituksi artikkelissa "Karkun Stenberg-lukkarien esivanhemmista, osa I". Tuossa artikkelissa Kollaniuksiin päädyttiin äitini puoleisen suvun kautta - nyt siis isälinjaani pitkin. Sittemmin Järventaka siirtyi rovastin pojan, Arvidin hallintaan 1676-1678 ja leskensä Juliana Palmin 1679-1680.

Frisius hoiti Kangasalan kirkkoherran ja rovastin virkaa kuolemaansa asti v. 1672. Hän oli merkittävä ja vaikutusvaltainen hahmo aikakautensa Satakunnassa sekä asemansa että omaisuutensa puolesta. Hän kuoli Pöytyän pappilassa matkalla ollessaan ja haudattiin Naantalin kirkon kuoriin, jossa hautakivensä on edelleen nähtävillä.

Johannes Frisius oli kolmasti avioliitossa, joista kirjaan seuraavat puolisot ja jälkeläiset:

1. puoliso v. 1642, Anna Martintytär Salko (k. 1652) Turun pormestarin Martti Sipinpoika Salkon tytär. Haudattu Turun Tuomiokirkkoon.
Lapset tästä avioliitosta:
  • Arvid Frisius (s.ennen. 1652 - k. n. 1678). Rykmentin pastori.  Karkun Järventaan rusthollin omistaja 1676-1678. Puoliso Juliana Månsdotter Palm (k. 1736) hallitsi Järventakaa leskenä 1679-1680.
  • Sofia (s. ennen 1642 - k. 1674) Puoliso Isokyrön kirkkoherra Israel Eriksson Alftanus (s. n. 1632 - k. 1712). Edellä tässä artikkelissa mainittu Martin Stodius oli Israel Alftanuksen serkku ja kytkeytyy siten aiempaan blogiartikkeliini "Tarinaa Stodiuksista: Osa I - sukukronikka totta vai tarua?"

2. puoliso jälk. 1652 Margareeta Johanneksentytär Wenno (k. 1658), Mynämäen kirkkoherran Johannes Nikolai Wennon (k. 1667) tytär.
Lapset tästä avioliitosta:

  • Johannes Frisius (s. jälk. 1652 - k. jälk. 1678) Gustaf Creutzin rakuunaeskadroonan katselmuskirjuri.
  • Maria Frisia (s. n. 1654 - k. 1733) puoliso n. 1674, Vesilahden nimismies Jeremias Martinpoika Steen (s. n. 1646 - k.1697). Tämä siis artikkelin alussa mainittu aviopari ja linkki Steenin suvusta kertovaan aiempaan artikkeliin "Steenin tyttäret ja Niemen rusthollit"

3. puoliso v. 1659 Katariina Gregoriuksentytär Utter (k. 1694). Pöytyän kirkkoherra Gregorius Utterin tytär.
Lapset tästä avioliitosta:



Friisien sukuun avioliiton kautta liittyvistä, tässä artikkelissa mainittujen sukujen esipolvista (Jägerhorn, Skalm, Kajala, Wenno, Svarthafra) kirjoitan tarkemmin tulevissa artikkeleissa.


Linkkejä ja lähteitä:


Lähettänyt klo 4 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Gode-Aurelius

Jatkona edeltävään blogitekstiini Gode-suvun vaiheista kohti Ylä-Satakunnan latvavesistöä, käyn seuraavaksi läpi kyseiseen sukuun avion kautta kytkeytyvien esiäitieni esipolvia. Alkupaloina aiheeseen olen jo aiemmin esitellyt Essbjörn-Bars-Bandeman sukuhaaraa.

Vesilahden Järvenrannan kylän Tanskan rusthollia tuli v. 1740 emännöimään Juho Erkinpoika Goden (1694-1777) puolisoksi Maria Juhontytär Aurelia (1695-1779). Juho ja Maria olivat avioituneet n. v. 1726 jolloin Maria on ensimmäisen kerran kirjattu SAY:ssa Tanskan rustholliin. Hänet tapaamme edeltävinä vuosina 1710-1725 Vesilahden Sakoisten Kurjen talossa yhdessä perheensä kanssa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=583451 ja http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=600745)

Vesilahti "Kuninkaan kartasto 1776-1805
Timo Meriluoto/Vanhat kartat (http://koti.kapsi.fi/timomeriluoto/index.html)
Maria oli syntynyt V. 1695 Eurassa apupapin ja pitäjänapulaisen Johan Jacobi Aureliuksen (n. 1660 - 1729) sekä Sofia Matintytär Langian (n. 1664 - 1731 jälk.) perheeseen. Sisaruksia hänellä ilmeisesti oli ainakin Sofia ja Matti. Heistä on tiedossa ainoastaan edellä olleet SAY:n maininnat Kurjessa. Sofia on mahdollisesti  joko avioitunut tai isänsä tavoin kuollut v. 1729. Valitettavasti Vesilahden seurakunnan vanhimpia arkistoja tuhoutui tulipalossa 1800-luvulla, jonka vuoksi tiedot monen vesilahtelaisen vaiheista ovat tavoittamattomissa.


Johan Jacobi Aurelius (s.ennen 1660 - k. 1729)

Johan Jacobi Aurelius oli syntynyt n. 1660, todennäköisesti Lapin pitäjän (tl) Kullanperällä Mattilan Jaakko Matinpojan (k. ennen 1670) ja Susanna Baltzarintytär Gebhardtin (s. ennen 1640) perheeseen. Isän puoleiset esi-isät ovat nähtävästi asuttaneet Mattilaa jo ainakin vuodesta 1504, jolloin Knut Henrikinpoika Mattila mainitaan laamannikäräjillä v. 1504 (Hannu-Matti Järvinen)

Johan on kirjattu Turun katedraalikoulun oppilaaksi 13.3.1680 nimellä Johannes Jacobi Lappiensis (tai Lappoenses). Tavan mukaan lisänimenä opiskelijalle kirjattiin usein kotipaikkaan viittaava latinankielinen nimi. Tämä Tuomiokirkon kupeessa sijainnut Suomen ensimmäinen koulu oli kirkon ylläpitämä laitos, jonka pääasiallisena tarkoituksena oli kouluttaa pappeja ja kirkonpalvelijoita.
Niin Johan Jacobi Lappiensis valmistuttuaan sai paikan Euran seurakunnassa kirkkoherra Mathias Petri Langiuksen (k.1697) apulaisena v. 1688. Samaan pestiin näyttää kuuluneen myös avioliitto kirkkoherran tyttären kanssa, koska häitä pidettiin Sofia Matintyttären kanssa Eurassa 5.2.1688. Langius toimi aiemmin Johanin opinahjossa, Turun katedraalikoulussa m.m. apologistana. Joten saattaa olla että tunsivat toisensa jo niiltä ajoin, mikä siten olisi vaikuttanut Johanin sekä virka- että vävypestiin.

Ajan tapojen ja kirkollisen virka-aseman vaatimusten mukaan tuli Juho Jaakonpojalla olla myös nimi sen mukaisesti. Aurelius nimen hän lienee adoptoinut sukulaiseltaan, isänsä kotipitäjän, Lapin kirkkoherralta Johannes Gregorii Aureliukselta. Nimi vaikuttaa johdetun latinankielisestä sanasta aurum, joka merkitsee kultaa. Johannes Gregoriilla oli Lapin Kullanperällä Seikkula niminen tila ja tästä kylän nimestä olisi siis johdettu arvokkaalta kalskahtava Aurelius. Kullanperältä oli myös Juho Jaakonpojan isän puoleinen suku, joten miksipä ei hänellekin tämä nimi istunut siinä kuin kirkkoherrallekin.

Kolme vuotta myöhemmin Johan ylennettiin appensa apumiehestä pitäjänapulaiseksi vakinaiseen seurakunnan papin virkaan. Pari ensimmäistä vuotta 1692-1693 Johan toimi Yläneellä, jonka jälkeen palasi Euran kirkonkylään 1694.  Seurakuntalaiset olivat aluksi tyytyväisiä sielunpaimenensa auliiseen ja vaatimattomaan tapaan palvella virassaan. Viinanpiru kuitenkin alkoi vaivata siinä määrin että vuonna 1701 hänen valitettiin esiintyneen humalassa kirkollisessa toimituksessa. Saarnamatkoilla pitäjässä hän aiheutti pahennusta taloissa juopottelullaan ja saarnoistakaan ei enää tullut tolkkua. Appiukko, kirkkoherra Langius oli jo mennyt manalle eikä ollut puolustamassa ja ojentamassa vävyä kaidalle tielle. Uusi kirkkoherra Nils Wrigstadius ei hyvällä katsonut virkamiehensä toilailua. Johan Jacobi Aurelius pidätettiin virastaan v. 1704 ja erotettiin 1705. Hän sai kuitenkin pitää papillisen virkansa kun hänet v. 1708 valittiin Vesilahden pitäjänapulaiseksi. Esimiehekseen hän sai kirkkoherra Carolus Josephi Walleniuksen, jonka suku oli arvostettu ja pitkään Vesilahdella kirkollisissa viroissa toiminut. (Äitinsä puolelta Steen -sukua kuten Erkki Juhonpoika Goden puolison, Kristiina Klauntytär Bars'in äiti Maria Juhontytär. Caroluksen isänpuoleinen Wallenius suku liittyy puolisoni esipolviin, joita molempia pyrin valottamaan myöhemmin.)


Vesilahdelle asetuttuaan Johan Jacobi Aurelius siis aiemmin kerrotun mukaisesti hankki omistukseensa ja perheensä asuttavaksi Sakoisista Kurki-nimisen tilan. Lieneekö vanhat paheet kuitenkin edelleen vaivanneet kun tottijärveläiset katsoivat aiheelliseksi nimitellä sopimattomasti pitäjänapulaista. Tottijärven oma kappalainen Jakob Hosslerus oli estynyt virantoimituksesta matkustettuaan Turkuun. Aurelius astui saarnatuoliin tämän sijasta vaan saarna ei sujunutkaan seurakunnan odotusten mukaisesti. Tästä seurauksena nimismies nosti syytteen kahta suunsoittajaa vastaan, jotka olivat kutsuneet Aureliusta lorohousuksi ja jauhonsihtaajaksi.
Johan Jacobi Aurelius palveli Vesilahdella ainakin isovihan ajan yli 1720- luvun alkupuolelle. Hän kuoli Vesilahdella 1729. Vaimonsa Sofia Matintytär hallitsi leskenä Sakoisten Kurkea ainakin vielä v. 1731.




Gebhardt ja Finno-suvut Raumalla

Raumalla vaikutti Lauri Baltzarinpoika Gebhardt (k.1640). Hän oli Rauman raatimies 1605-1611 sekä pormestari 1616-1636. Lisäksi valtiopäivämiehenä 1627 ja 1634. Hän toimi laivanvarustajana omistaen muutamia aluksia jotka kävivät kauppaa m.m. Saksaan. Gebhardtien omistuksessa oli Raumalla Agus-niminen talo (nyk Kauppakatu 7). Lauri Gebhardt on haudattu Rauman Pyhän Ristin kirkkoon, jossa hänen ja vaimonsa hautakivi on nähtävissä.
Lauri Baltzarinpoika Gebhardt oli naimisissa Riita Jönsintytär Woijolaisen kanssa ja heille esitän seuraavanlaisen lapsikatraan (korjattu 27.10.2016):
  • Juho Laurinpoika Gebhardt (k. 1668 Rauma) Raumalainen raatimies 1650 ja 1660 luvuilla, haudattiin Rauman kirkkoon 19.4.1668.
  • Baltzar Laurinpoika Gebhardt (k. 1658) Rauman pormestari 1645-1649.
    puoliso Margareta Gregoriuksentytär Finno k. jälk 1686). Isä Rauman kirkkoherra Gregorius Clementis Finno (1568-1639). Leski Margareta avioitui vuosien 1658-1664 välillä Lapin Kullanperän Martti Eskonpojan kanssa.
  • Mikko Laurinpoika Gebhardt (k.jälk. 1679) Rauman pormestari 1655-1659. Akus-talon haltija vuodesta 1652.
    puoliso Briitta Pietarintytär Tolvainen (k.1674)
  • Simo Laurinpoika Gebhardt (k. 1662), kauppias, puoliso Brita Matintytär Tokila.
  • Lauri Laurinpoika Gebhardt (k. 1667) kauppias Raumalla. Puoliso Kaarina Grelsintytär Finno. Isänsä Rauman kirkkoherra Gregorius Clementis Finno.
  • Elisabeth Laurintytär, puoliso Carolus Finnonius, raatimies ja urkuri. Gebhardtien Akus-talon haltija vuoteen 1650. Isänsä Rauman kirkkoherra Gregorius Clementis Finno.
  • Anna Laurintytär Gebhardt (s. ennen 1605 - k. n.1684)
    1. pso mainittu jo 1624 lyypekkiläinen kauppias Hannu Magnus, Rauman raatimies 1624-1632.
    2. pso  Hans Mattzen (päivitetty 1.2.2017)
  • Margareta Laurintytär (k. 1681 Rauma)
    pso Matti Henrikinpoika Sonck, äiti Brita Matintytär Woijolainen (miniä ja anoppi ovat serkukset!?)
Mainittakoon vielä Woijolaisesta: Riitta Jönsintyttären isä oli Jöns Pietarinpoika Woijolainen, joka oli varakas raumalainen laivanvarustaja. Hän toimi Raumalla kaupungin voutina 1576-1581, raatimiehenä 1578-1585 sekä pormestarina 1593. Suvun juuret arvellaan johtavan Soukaisten kylän Voijolan taloon ja edelleen gotlantilaisiin kauppiaisiin.

Lähteitä ja linkkejä

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

torstai 17. joulukuuta 2015

Tiesenhausen -sukua ja Lyypekin pormestareita

Parissa aiemmassa blogikirjoituksessani olen käynyt läpi Blankenfeldien suvun historiaa Baltiassa ja Berliinissä liittyen Ylöjärven Hirvijärven esipolvien vaiheisiin. Tässä yhteydessä tuli esiin Franz von Blankenfeld'in ja Könne von Tiesenhausen'in avioliitto ja kytkentä sukupuuhumme. Rouvan nimi tunnetaan dokumenteissa myös m.m. muodoissa Kone ja Kunigunde. Hänet tiedettiin Tallinan ja Saarenmaan arkkipiispan Georg von Tiesenhausen'in sisareksi. Puolisonsa Franz von Blankenfeld'in veli Johann von Blankenfeld toimi tämän edeltäjänä Tallinnassa sekä Tarton ja Riikan arkkipiispana. Nämä baltian saksalaiset valtasuvut olivat siten kontaktissa ja toimivat samassa sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa kerroksessa.
Allaolevassa esityksessä esiintyvä numerointi henkilön nimien jäljessä viittaavat Geneanetin sivustollani sijaitsevaan sukutietokantaan ja raporttiin Konne von Tiesenhausenin esipolvista. Sivustoon voit siirtyä tästä linkistä.

Tiesenhausen'it saapuivat Liivinmaalle noin 1210-luvulla katolisten saksalaisten piispojen ja saksalaisen ritarikunnan ristiretkeläisten vanavedessä. Heidän alkuperänsä on johdettavissa Saksaan Weser-joen varrelle, Nienburgin pohjoispuolelle. Niillä seuduilla heitä tunnetaan Wölpen kreivien ministeriaaleina sekä von Hoyan kreivien vasalleina. T.s. he suorittivat hallinnollisia ja sotilaallisia palveluita saaden vastineeksi läänityksinä maa- ja verotusoikeuksia sen aikaisessa feodaalisessa yhteiskunnassa.

Suvun nimestä esiintyy useita variaatioita, m.m. Tisenhu(i)sen ja Thyssenhusen. Tiesenhausenit olivat varsin merkittävä aatelissuku Baltian alueella useiden vuosisatojen ajan ja sen jäsenet levittäytyivät lukuisina saksalaisen ritarikunnan ja katolisen kirkon hallintovallan liepeillä. Saavuttamassaan asemassa he hallitsivat merkittäviä maaomaisuuksia ja maaorjien asemassa olleita talonpoikia. Myöhemmissä sukupolvissa heitä esiintyy paronien ja kreivien ja vapaaherrojen arvonimillä. Oma vaatimaton sukuhaaramme kuitenkin erkaantui jo varhain ennen näitä korkea-arvoisia aatelisia.
Erään sukuhaaran tragedia on ollut aiheena Aino Kallaksen vuonna 1923 julkaisemaan pienoisromaaniin "Barbara von Tiesenhusen", joka on sittemmin myös oopperaan sovitettu.
"Pietarin tiellä" on Jaan Kross'in kirjoittama romaani Rakveren taistelusta kaupunkioikeuksistaan Tiesenhauseneiden valtaa vastaan.


Christopher von Tiesenhausen (Karroll-Fehteln) (k. ennen 12.11.1535) (2.2)


Konne von Tiesenhausen'in syntymä- ja kuolinaikaa emme tiedä. Hänen isänsä oli Christopher von Tiesenhausen, josta varhaisin maininta on vuodelta 1497 sisarustensa ja serkkunsa välisessä omaisuudenjaossa. Hänet luetaan nk. Karroll-Fehteln sukulinjaan, erotukseksi lukuisista Tiesenhausenin sukuhaaroista Liivinmaalla. Christopherin Anna-nimisen puolison alkuperästä ei ole varmuutta. Useat sukututkimukset esittävät hänet von Taube-sukuiseksi. Christopherille syntyi 10 jälkeläistä, joista yksi siis aiemmin mainittu Tallinnan ja Saarenmaan arkkipiispa Georg von Tiesenhausen.
Ritariksi mainittu Christopher hallitsi Liivinmaalla, nykyisen Latvian alueella useita maaomaisuuksia isän perintönä: Fehteln (Vietalva), Odensee (Odzienas), Ruschendorff (Krievciems) sekä Limen (Ungur).

Hans (Johann) (II) von Tiesenhausen (Karroll-Fehteln) (s. n. 1420 - k.ennen 1497) (3.4)

Brigitte von Lechts (k. jälk. 1438) (3.5)


Ritari Hans (II) von Tiesenhausen mainitaan ensimmäisen kerran v. 1444 Fehteln'in omistussuhteissa. V. 1449 hän hankki omistukseensa puolet Kongota'sta (Kongetal, Konguta) sekä 1455 Odenseen (Odzienas) ja v. 1468 Ayasch'in (Adazi). Näiden lisäksi hänen hallinnassaan olivat Staren (Strazde), Limen (Ungur) ja Ruschendorff (Krievciems).

Hän oli avioliitossa Brigitte von Lechts'in kanssa. Eesti Rahvusarhiiv/Saagan arkistossa oleva dokumentti osoittaisi, että Hans olisi ollut aviossa tätä ennen Anna von Ungern'in kanssa ja kenties tämä Anna olisikin e.m. Christopherin äiti. Tämä tulkinta on kuitenkin ristiriidassa muiden löytämieni sukuselvitysten kanssa, enkä ole kyennyt selvittämään allaolevan arkistodokumentin alkuperää tai luotettavuutta. Teoksessa "Geschlecht der Ungern-Stenberg "(Rudolf Ungern-Stenberg v.1875) Anna Ungern'in puolisoksi mainitaan Hans Diedrichinpoika von Tiesenhausen, joka on nähtävästi "meidän" Hansimme veljenpoika.
Tiesenhausen, Stammtafel; EAA.1674.2.195 s.7
Edelläkerrottu toimii jälleen muistutuksena siitä kriittisyydestä jolla näiden selvitysten ja tietolähteiden esittämiä tietoja tulee tarkastella. Nykytietämyksellä arvioin että käsitys von Lechts sukujohdostamme on todennäköisempi ja ylläoleva dokumentti sisältää useitakin virheitä.
Barbaran isällä Hans von Lechts'illa (4.10) oli maaomaisuutta (Lehtse) Järvamaalla Virossa. Suvun esipolvia tunnetaan 1300-luvun alussa ritari Bertoldus ja Hindricus sekä mahdollisesti Leuder, joka kuoli ennen 1236.

Engelbrecht (II) von Tiesenhausen (Erla) (s. ennen 1390 - k. n. 1439) (4.8)
Margarethe (Schepenstede) (s. n. 1375 - k. 9.6.1439 jälkeen) (4.9)


Hansin isä Engelbrecht von Tiesenhausen luetaan nk Erlan sukuhaaraan. Hän oli ritari ja maasäätiön vasalli joka mainitaan ensimmäisen kerran v. 1408. Maasäätiöt olivat joko saksalaisen ritarikunnan tai katolisen kirkon piispojen hallinnoimia alueita. Vasallit suorittivat heidän alaisuudessaan sotapalvelusta ja hallinnollisia toimia. Vastineeksi vasallit saivat maaomaisuuksia läänityksinä, joka oikeutti veronkantoon ja palveluksiin maaorjien asemassa olevilta talonpojilta ja muilta alustalaisiltaan.

 Engelbrecht toimi Tarton piispan neuvonantajana ja raatimiehenä. Hänet tavataan sovittelijana useissa kiistoissa. Hän hallitsi Liivinmaalla lukuisia maaomaisuuksia: Erla (Ergli), Jummerdehn (Jumurda), puolet Kongota'sta (Konguta), Ayasch (Adazi), Posendorf (Pociems), Saussen (Sausneja).

 Engelbrecht on nähtävästi lyhytaikaisesti toiminut ja mahdollisesti myös asunut Lyypekissä ja toiminut välittäjänä Tarton myydessä siellä sijainneen Stockelsdorfin. Kytkentä Lyypekiläisiin oli äitinsä peruja, joka oli Warendorp -sukua. Lyypekistä hän löysi myös puolisonsa Margarethen v. 1416. Tämän Margarethen sukujuuret eivät ole tiedossani. Hänet on eräissä sukuselvityksissä esitetty Lyypekin pormestarin ja raatiherran Johan Schepensteden ja vaimonsa Margarethen tyttäreksi. Tämä tulkinta on mielestäni virheellinen. Margarete mainitaan avioituessaan 1416 olevan Johan Schepensteden leski (GHdeR Bd.: 3, Görlitz, [1930] s.48). Ennen vuotta 1416 kuollut Johan Schepenstede oli Lyypekin raatimies ja pormestari Johannes Schepensteden  (k.1388) poika. Äitinsä oli Margarethe Warendorp ja siis ilmeisimmin samaa sukua kuin Engelbrechtin äiti.
Näin Engelbrechtin vaimon, Margarethen syntyperä ei ole Schepensteden suvussa, vaan hän liittyi siihen 1. avioliittonsa kautta. Siten hänen taustansa jääkin toistaiseksi tuntemattomaksi.

Hans (Johann) (III) von Tiesenhausen (Erla-Jummerdehn) (s. ennen 1340 - k. 1397-1401) (5.16)
Mechtildis von Warendorp (s. n. 1340 - k. ennen 1429) (5.17)


Liivinmaalaisella Hansilla oli 1360- luvulla liiketoimiensa ohella Lyypekissä myös naimakauppoja hoideltavana . Hän avioitui Mechtildis Warendorpin kanssa ja sai myötäjäisinä taloja ja maata Lyypekistä. V. 1375 hänet mainitaan ritariksi ja keisari Kaarle IV:n myöntämällä komean kuuloisella arvonimellä "Haus- und Tafelgenossen des Kaisers des Heiligen Römischen Reiches Deutscher Nationen". Lyypekkiläiset hansakauppiaat ja yläluokkaiset suvut olivat järjestäytyneet Zirkelgesellschaftiksi kutsutuksi yhdistykseksi. Hans oli tämän Zirkelgesellschaftin jäsen Warendorpien tavoin, joilla oli jo 1200-luvun lopulla hansakauppiaina yhteyksiä Baltiaan .
Hans hallitsi Liivinmaalla sukuperintönä Erlan ja Jummerdehn'in maaomaisuuksia. V. 1382 hän myi puolet Kokenhusen'ista (Koknese), jonka jälkeen Erlan -sukuhaaran omistukseen jäi n. 5000 ha:n suuruinen alue. Mechtildis hallitsi leskenä Lyypekiläistä omaisuutta, jossa hänet nähtävästi myös haudattiin. Saattaa olla että he asuivat suuren osan elämästään Lyypekissä ja tämä voisi olla myös syynä Kokenhusenin puolikkaan myyntiin. Jokatapauksessa on nähtävissä että Hans toimi aktiivisesti sekä Liivinmaalla että Lyypekissä - kenties hautapaikkansakin on Lyypekissä?

Warendorp - Alen -suvut


Mechtildis von Warendorp oli lyypekkiläistä sukujuurta jo ainakin 1200-luvun puolivälistä. Warendorpeja vaikutti Lyypekissä neljä sukulinjaa. Mechtildis oli mahdollisesti molempien vanhempiensa
Warendorp -suvun vaakuna
puolelta Burchard von Warendorp'in (8.136) ja etunimeltään tuntemattoman rouva Klingenberg'in (8.137) jälkeläinen, joka on arveltu Remigius Klingenberg'in tyttäreksi. Burchardin on arveltu tulleen Lyypekkiin Münster'in seudulta. Varhaisin tunnettu Warendorp, Giselbert nimeltään, tavataan Lyypekissä pormestarina jo 1183, mutta sukulaisuussuhteet jälkipolviin ovat epävarmoja.

 Mechtildis von Warendorpin vanhemmat olivat Diedrich (Tiedemann) von Warendorp (6.34)(k.19.5.1366 Lübeck) ja Helenburg von Alen (6.35).
Diedrich von Warendorp oli Lyypekin raatimies v. 1339 ja pormestari 1351. Kun Keisari Kaarle IV kruunattiin Saksan kuninkaaksi v. 1349, toimi Diedrich kruunajaisissa Lyypekin kaupungin edustajana. Tanskan kuningas Valdemar IV kävi valtataistelua Kaarle IV:n ja hansakauppiaiden hallitsemalla Pohjois-Saksan Juutinmaan, Mecklenburgin ja Holsteinin alueella. Diedrich von Warendorp toimi diplomaattina Lyypekin edustajana Valdemar IV:n kanssa käydyissä neuvotteluissa v. 1360.
Perhe asui Lyypekissä osoitteessa Breitenstrasse 46 vuodesta 1337 sekä vuodesta 1347 Sankt Annen Strasse 13, paikalla jossa nykyisin sijaitsee Lyypekin synagooga.
Helenburgis'in hautakivi v. 1316
Lyypekin tuomiokirkko

 Helenburg oli Eberhard von Alen'in (k. 18.7.1342) (7.70) tytär. Eberhard oli naimisissa Gertrud von Warendorp'in (k.1352) kanssa, jonka isän-äidin-isä oli edellä mainittu Burchard von W. Useat tutkimani sukuselvitykset  esittävät tämän Helenburgin äidiksi (m.m. Eine Fallstudie zu Lübeck im Spätmittelalter). Josta päätelmästä seuraisi se, että Helenburgin puoliso ja äidin isä Bruno von W. olisivat serkuksia. Tätä päätelmää on kritisoinut m.m. Hans Dietrich Lemmel (http://geneal.lemmel.at/Ties-23Wa.html). On toki mahdollista että Eberhard on ollut avioliitossa ennen Gertrudia, mutta asia on tältä erää jätettävä ratkaisua vaille. Leskivaimo Gertrud avioitui Lyypekiläisen von Hagenin kanssa v. 1350 jälkeen. Gertrudin äidin - Helenburgis hänkin nimeltään - hautakivi on edelleen nähtävissä Lyypekin tuomiokirkossa jonka Warendorp-kappeliin molemmat vanhempansa ovat haudatut, Bruno von Warendorp 1341 ja Helenburgis 1316. Hautakivessä on luettavissa teksti:
ANNO : DOMINI : M : CCC / XVI : IN : DIE : B(ea)TI : BARTHOLOMEI : APOSTOLI : O(biit) / D(omi)NA : HELE(n)BURGIS : VXOR / D(omi)NI : BRVNONIS : DE : WARENDORPE : ORATE : P(ro) : EA.

Eberhard von Alen oli Lyypekissä raatimiehenä v. 1328 ja pormestarina v. 1339. Hän oli perinyt isältään, räätäli Eberhard von Alen'ilta (k. 1316) (8.140) talon Lyypekissä osoitteessa Fischerstrasse 24. Suku oli tullut Lyypekkiin 1200-luvun puolivälissä Würtembergistä Aalen'in seuduilta. He kohosivat nopeasti kaupungissa merkittäväksi kauppiassuvuksi. Varhaisin tunnettu, Hermann von Alen (k.1308) (9.280) omisti v. 1264 talon osoitteessa Alfstrasse 28.

von Alen -suvun vaakuna
Tiesenhausneiden tarinalle saadaan jatkoa tulevassa blogikirjoituksessani.

Linkkejä ja lähteitä:


Lähettänyt klo 2 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , ,

torstai 26. marraskuuta 2015

Blankenfeldit osa II - Berliinin pormestarit

Blankenfeld -suvun tarina saa jatkoa ajassa taaksepäin keskiaikaisessa Berliinissä: pormestareita ja raatimiehiä vauraista patriisisuvuista, myös Blankenfeldien perheen liepeiltä - Wins, Dannewitz, Strohband, von der Gröbe. Tarinan ensimmäisessä osassa noudatettu viitenumerointi linkittää tämänkin jakson esi-isät Gertrud Blankenfeld'in esipolvitauluun Geneanet -sivustossani. Häneen viitataan myös aiemmassa artikkelissani "Nödingien matkassa liivinmaalle".

Blankenfeld -suvun vaakuna


Wilhelm (Wilke) von Blankenfeld (1396-1474) (5.16)
Katharina von Wins (n. 1415-1418 - n.1476) (5.17)

Wilhelm, eli Wilke von Blankenfeld syntyi Berliinissä v. 1396 pormestari Paul Blankenfeldin ja vaimonsa Anna Strohbandin esikoisena. Oletettavasti perhe asui Spandauerstrasse 49:ssa sijainneessa sukutalossa. Wilhelmista tuli isänsä ja veljensä tavoin Berliinin pormestari. Suvun jäseniä on ajan saatossa Berliinin historiaan kirjattu pormestareina kaikkiaan kuusi henkilöä vuosien 1294-1481 välillä. Wilkelle toimivuosia kertyi kaikkiaan 14 vuosien 1436 ja 1464 välisenä aikana. Toimikausi oli kaksivuotinen, joten hän tuli valituksi kaikkiaan seitsemän kertaa. Hänet maintaan nimikkeellä "Oberbürgermeister" erotuksena samaan aikaan Bürgermeisterina toimineesta appiukostaan Thomas von Wins'ista. Wilke siis avioitui virkaan valitsemisensa aikoihin kolleegansa tyttären Katharina von Wins'in kanssa. Hän oli jo tuolloin vuonna 1436 varsin varakas patriisisuvun perillinen ja hallitsi omaisuutta Blankeburgin, Pankowin ja Weissenseen herrana. Varallisuutta kartuttivat lukuisista läänityksistä kerättävät tulot. Vuoteen 1458 näitä läänityksiä oli jo viitisentoista kylää.
Aivan mutkattomasti ja yhtäjaksoisesti ei menestystä ja varallisuutta kertynyt. Berliinin-Cöllnin kaksoiskaupungin killat ja patriisisuvut ajautuivat vuosina 1440-1441 kiistaan Brandenburgin vaaliruhtinas Friedrich II:n kanssa suunnitellun Spreeinselin linnan rakentamisen kustannuksista ja maaomistuksista. Wilke ja veljensä Johannes pyrkivät aluksi pitäytymään erillään kiistasta mutta muiden patriisisukujen painostuksesta taipuivat mukaan rintamaan. Tämän seurauksena veljekset muiden patriisien mukana joutuivat vastaamaan petossyytteseen ja Spandaun oikeusistuin määräsi heidät raskaisiin korvauksiin, jotka he viimeistä killinkiä myöden myös suorittivat. Tämän lisäksi heidän läänityksensä peruttiin.

Ruhtinas Friedrich II palautti kuitenkin Blankenfeld'ien aseman ja läänitykset varsin pian. Jo vuonna 1454 ruhtinas mainitsi dokumentissaan hänestä "uskollinen Wilke". Vuonna 1447 kiistan takia päättynyt pormestriuskausi saikin sitten jatkoa vuonna 1457.
Berliinin sinetti
https://de.wikipedia.org/wiki/
Kaupungin raadin jäsenenä Wilke Blankenfeld yhdessä silloisen pormestarin, Peter Garnkäufer'in kanssa osallistuivat vuoden 1453 uuden vuoden vastaanotolle vaaliruhtinaan luona ja esittivät anomuksen saada käyttää raadin asiakirjoissa vahvistuksena punaista vahasinettiä - joka lupa sitten nähtävästi armollisesti heille myönnettiin.

Keisari Friedrich III myönsi aatelisarvon Wilkelle ja veljelleen Johannekselle vuonna 1474. Pitkään Wilhelm von Blankenfeld ei aatelisarvosta nauttinut sillä hän kuoli saman vuoden elokuussa. Veljensä Johannes ja poikansa Thomas saivat perintönä kolmanneksen omaisuudesta kumpikin. Ilmeisesti leski Katharina sai loppukolmanneksen.

Vuonna 1898 Berliinin Siegesalleella julkistettiin Alexander Carandelliin monumenttiveistosryhmä Friedrich II "Rautahampaan" sekä tämän 1440- luvulla kukistaman kansalaisvastarinnan. muistoksi. Oikeanpuoleinen henkilökuva veistoksessa esittää Wilhelm von Blankenfeld'ia.


https://de.wikipedia.org/wiki
Wilhelm von Blankenfeld



Paul von Blankenfeld (s.n. 1365 - k. arv.1442) (6.32)
Anna Strohband (s.n. 1370 - k.n. 1443) (6.33)


Kuten isänsä ja kaksi poikaansa, oli myös Paul von Blankenfeld Berliinin pormestari. Hänen kymmenen toimikauttaan ajoittuivat vuosiin 1401-1430. Brandenburgin ja Pommerin ollessa jatkuvassa valtataistelussa, Paul oli berliiniläisten joukkojen komentajana v. 1403 Prenzlauta vastaan. Hän oli arvostettu poliittinen toimija m.m. välittäjänä Frankfurt-Oderin ja vaaliruhtinaan välisessä kiistassa. Hän oli mukana allianssissa yhdessä miniänsä isän Thomas von Wins'in, lankonsa Henning  (II) Strohband'in ja muutaman muun pormestarin kanssa, jonka seurauksena Berliini ja Cölln yhdistyivät. Paul von Blankenfeld nautti läänityksinä verotuloja viidestä Berliinin alueen kylästä ja keräsi voittoja kaupankäynnissä m.m. Hampurin, Brüggen ja Berliinin välillä välittäen rautatavaraa, viljatuotteita, puuta, kankaita jne.

Paul von Blankenfeld avioitui v. 1390 Anna Strohband'in kanssa. Hänen edellä mainittu veljensä
Strohband -suvun vaakuna v. 1465
Henning (II) oli Berliinin pormestarina peräti 18 toimikautta vuosien 1401-1447 välillä. Heidän isänsä oli myös nimeltään Henning ja hänet tunnetaan Spandaussa vuonna 1378. Tämän isä Johann Strohband (8.132) on sukulinjan varhaisin tunnettu henkilö. Hänen on arveltu syntyneen n. 1260 ja hänet tunnetaan Brandenburgin piispan voutina Teltow'ssa vuonna 1299. Suvun aiemmat juuret ovat Frankfurt-Oderin seuduilla. Hänen puolisonsa on eräissä selvityksissä arveltu olleen Buchholtz -sukua. Tästä en ole kuitenkaan löytänyt vakuuttavaa näyttöä. Kyseistä sukua tunnetaan sukuhistoriassani muista yhteyksistä ja huomioiden näiden sukujen väliset kytkennät, on arvio varsin mahdollinen - etenkin kun tiedetään Buchholtz'ien olevan Strohbandien tavoin Frankfurt-Oderista.


Paul von Blankenfeld ja Anna Strohband asuivat perheineen vuoden 1380 palon jälkeen uudelleen rakennetussa Blankenfeldien suvun kivipalatsissa Spandauerstrasse 49:ssa Berliinissä. He saivat viisi poikaa ja viisi tytärtä. Näistä kolme tytärtä ja kaksi poikaa elivät aikuisuuten asti. Perhe toimi fransiskaanien ja kotikirkkonsa Marienkirchen tukijoina. Paul von Blankenfeld tilasi ennen kuolemaansa 1440-luvun alussa, ilmeisesti joltakin Hampurilaiselta maalarilta muistotaulun sijoitettavaksi Berliinin Marienkircheen. Allaoleva taulu esittää hänen perhettään polvistuneena ristiinnaulitun Jeesuksen jalkojen juuressa taustana Berliiniin ja Blankenfeldin toimiin liittyviä aiheita sekä kuvan alareunassa Blankenfeldin ja Strohbandin sukuvaakunat. Saman tyyppisen kuvan tiedämme hänen pojan poikansa Thomas Blankenfeld'in tilaamana. Kuvassa isänsä takana aiemmin tässä artikkelissa mainittu vanhin poika Wilhelm, eli Wilke.
Aiheesta on luettavissa laaja Albrecht Hoffmannin laatima artikkeli: Patrizier Marienkirche Berlin - Politische und religiöse Stifterbilder des Berliner Patriziats: ( http://pmkb.de/index.php )



Paul von Blankenfeldiä edelsi Berliinissä raatimiehinä ja pormestareina hänen neljä isälinjaista esivanhempaansa: Peter (n.1335-jälk.1396), Jakob (1290-1370), Johann (1265-1333) sekä varhaisin tunnettu suvun kantaisä Johannes Blankenfeld (n. 1240-1320).
Suvun talo Spandaustrassella paloi v. 1380 Berliinissä riehuneiden, tuhansia kuolonuhreja vaatineiden tulipalojen seurauksena. Tuli tuhosi n. 8000 asukkaan Berliinin lähes täydellisesti. Peter Blankenfeldin toimesta paikalle rakennutettiin uusi kivipalatsi tuhoutuneen puurakenteisen talon tilalle. Rakennus oli suvun omistuksessa vuoteen 1620 ja purettiin vuonna 1889. Tämän lisäksi suku omisti toisen talon lähistöllä Marienkirchen vieressä.

Thomas von Wins (s.n. 1380-1385 -  k.n. 1464) (6.34)

Gertrud Dannewitz (1396 - n.1419) (6.35)

Thomas von Wins'in
sinetti

Wilhelm Blankenfeldin puoliso oli, kuten edellä on mainittu, Kahtarina von Wins. Hänen arvellaan syntyneen vuosien 1415-1418 välillä Berliinissä. Katharina oli Thomas von Wins'in esikoinen tämän ensimmäisestä, lyhytaikaiseksi jääneestä avioliitosta Gertrud Dannewitz'in kanssa. Thomas oli vävynsä tavoin raatimies ja pormestari Berliinissä. Hänen 10 toimikauttaan pormestarina ajoittuivat vuosien 1426 ja 1448 välille. Thomas oli sukunsa ensimmäinen pormestari. Wins -sukuisia hänen jälkeensä kyseisessä virassa tunnetaan vielä neljä muuta henkilöä, m.m. poikansa Valentin von Wins.

Wins'it joutuivat Blankenfeld'ien tavoin 1440-luvulla Friedirch II:n kanssa syntyneitä erimielisyyksiä seuranneiden, aiemmin kuvattujen toimenpiteiden kohteiksi, Myös Wins'eille palautettiin läänitykset ja asema Berliinin hallinnossa. Patriisisukujen tapaan Wins'it hallitsivat lukuisia maaomaisuuksia ja läänityksiä joiden verotulot vaurastuttivat sukua entisestään. (m.m. Blankenburg, Falkenberg, Buchholz, Wartenberg, Heinersdorf jne.) Lisäksi Tomas nautti tuloja Spandaun Jungfrauen luostarista. Thomas Wins'in mukaan on Berliinissä nimetty Winsstrasse.

Nickel von Wins (s. n. 1357-1365 - k. n. 1439) (7.68)


Thomas von Wins'in isä Nickel oli Berliiniläinen raatimies ja loi siten perustukset Wins'ien myöhemmälle asemalle kaupungin hierarkiassa ja hallinnossa. Sai hallintaansa Falkenbergin vuonna 1392. Berliiniläiset ajautuivat kiistoihin ja yhteenottoon Dietrich von Quitzow'n kanssa, jossa kahakassa tämä vangitsi Nickel von Wins'in. Köytettynä, piestynä ja häväistynä hänet viimein pitkän vankeuden jälkeen vapautettiin raskaita lunnaita vastaan. Gäbler Genealogie -sivuston mukaan hänen puolisonsa olisi ollut Blankenfeld'ien suvusta.

Coppen (Jacob) von Wins (s. n. 1340 - k. jälk. 1392) (8.136)
Gertrud Buchholtz (s. n. 1335-1340 - k. n. 1410) (8.137)


Coppen von Wins ja vaimonsa Gertrud Buchholtz toivat ilmeisimmin suvun Falkenburgiin. Gertrud oli kotoisin Frankfurt a.d. Oder'ista. Buchholtz'in sukuun tutustuimme jo edellisessä Blankenfeld-artikkelissani Thomas von Blankenfeldin puolison Margaret Buchholtz'in myötä. Wins -suku on oletettavasti myös samoilta seuduin, vaikkakin tunnetut Coppenin esi-isät tiedetään Winsen an der Luhe'n seuduilla.

Tömke (Thomas) (II) von Wins (s. n. 1305 - k. jälk. 1342) (9.272)


Tömke oli vahva mies, jonka sanottiin pyydystäneen ja taltuttaneen peuran paljain käsin. Brandenburgin maakreivi Ludwig aateloi hänet Kremmenin taistelun jälkeen. Pommerin ja Brandenburgin välillä käydyssä taistelussa 1.8.1332 vihollinen sai pudotettua Ludwigin satulasta ja tämä joutui alakynteen. Tömke Wins ratsasti apuun ja surmasi Ludwigin henkeä uhanneen vihollisen. Tästä palkintona Tömke aateloitiin ja hän sai lahjaksi muistokaiverruksin varustetun käsivarsirenkaan. Tämä kulkeutui suvussa perintönä 1500- luvun loppupuolelle jolloin se katosi.
Wins -suvun vaakuna


Hans Dannewitz (s. n. 1360 - k.1416) (7.70)
Katharina von der Gröben (s. 1350 - k. 1422) (7.71)


Thomas von Wins'in appi Hans Dannewitz oli Berliinin pormestari kahdeksan toimikautta vuosina 1400-1416. Kuten edellämainitut kollegansa Blankenfeld'it ja Wins'it, sai myös Hans osansa kahakoista Pommerin ja Kremmenin sekä Quitzown kanssa, joka kukistui v. 1414 Hansin hyökättyä joukkoineen kaupungin linnoitusta vastaan. Dannewitz'it tulivat Berliinin Lichtenbergin  ja Oberbarnimin alueelta.
von der Gröben -suvun vaakuna
Von der Gröben on vanha aatelinen suku, jonka kantaisänä mainitaan Luiderus de Grebene vuonna 1140 Wüstung'issa, Calbe an der Saale'ssa. Katharinan isä Johann von der Gröben (8.142) tunnetaan Potsdamissa omistamassaan Bornstedt'issa jonka saman niminen isoisänsä oli hankkinut vuonna 1304. Tätä ennen esipolvia tunnetaan Spandaussa 1230 -luvulla.











Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)