Karl Kasimir (Kalle) Koiviston vaiherikas elämä

Kirjoittanut Markus Koivisto

Tilallisista työväestöön

Isäni ukki Karl Kasimir (Kalle) Koivisto syntyi Tampereella vuonna 1892. Kallen isä Karl Jöran (Yrjö) oli syntynyt tilallisen pojaksi Tampereen naapurikunnassa Ylöjärvellä suuren sisarussarjan esikoispoikana, perheen kolmantena lapsena. Kaikkiaan perheeseen syntyi 15 lasta, joista yhdeksän oli Yrjön sisarpuolia isän avioituessa uudelleen Yrjön äidin kuoltua lavantautiin vuonna 1867. Yrjön kotitalo oli suhteellisen vauras, "puolen manttaalin" tila, jolla oli kolme torppaa ja useita mäkitupia.
Talon isäntä Kalle Jaakonpoika (Yrjön isä) oli lautamies ja herastuomari sekä kirkon kuudennusmies, siis aikansa merkkimiehiä Ylöjärvellä. Kalle Jaakonpojan kerrotaan olleen hyväsydäminen ihminen, ehkä liiaksikin, koska takausvelkojen vuoksi tila pakkohuutokaupattiin v. 1893. Tila kuitenkin säilyi suvussa n. vuoteen 1910 omistuksen siirryttyä Kallen tyttärelle Emmalle.
Aiheesta lisää:

• http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/08/kalle-jaakonpoika-koiviston-15-lasta.html
• http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/05/syvaoja-l-koivisto-ylojarven-takamaalla.html

Elämää Tampereen teollisuuskaupungissa

Tampere oli 1800-luvun lopussa Suomen teollistunein paikkakunta työväestön edustaessa suurta osaa kaupungin asukasluvusta. Isoukkini Kallen vanhemmat olivat muuttaneet työn perässä Pirkkalasta Tampereen kaupunkiin 1890. Perhe asui Kuninkaankadulla Tampereen keskustassa ja Kalle kävi kuusivuotisen kansakoulun kaupungissa. Vahvistamattoman huhun mukaan Kalle olisi ollut mallina taiteilija Hugo Simbergin maalatessa kuuluisaa Tampereen tuomiokirkon freskoa Köynnöksenkantajat, mikä sinänsä on kutkuttava ajatus. Kaiken kaikkiaan Kallen kotiin syntyi vuosien 1886-1897 välisenä aikana kuusi lasta.

T:reen tuomiokirkkosrk:n rippikirja 1888-1897 s.1763

Työläisen ura oli luonteva valinta 1910-luvun Tampereella ja Kalle pääsikin töihin Frenckelin paperitehtaalle yleten koneenhoitajaksi saakka. Työn ohessa Kalle kouluttautui Työväen iltakoulussa ja kävi myös työnjohtajan kurssin.
Muutoksen laineet Venäjän valtakunnassa läikehtivät myös valtakunnan autonomiseen osaan Suomeen. Vuoden 1905 suurlakko sai erityistä kannatusta Tampereen runsaslukuisen työväestön joukossa. Suurlakon jälkeen Suomessa saatiin aikaiseksi aikanaan hyvin edistyksellinen eduskuntauudistus, mutta Tampereella hiertämään jäi kuitenkin paikallishallinto, joka edelleen perustui varallisuuteen. Ensimmäisen maailmansodan aika oli taloudellisesti hyvää aikaa myös Tampereella, mutta tilanne huononi nopeasti Venäjän solmittua rauhan Saksan kanssa ja linnoitustöiden loputtua Suomesta. Poliittinen kahtia jakautuminen kiihtyi Suomessa. Tässä poliittisesti epävakaassa tilanteessa Kalle päätti avioitua Hilja Maria os. Ketosen kanssa.

Suurlakkolaisia Tampereen Keskustorilla 1905
Wikimedia Commons

Kansalaissota muuttaa kaiken

Sisällissodan kynnyksellä myös Kalle joutui valitsemaan puolensa, tosin tamperelaisen työläisen vaihtoehdot olivat varmasti vähissä. Luku- ja kirjoitustaitoisena työnjohtajana Kalle nimitettiin Tampereen punakaartin muonituskomitean ja rahajaoston puheenjohtajaksi. Varsinaisiin sotatoimiin Kalle ei kuitenkaan osallistunut, mikä mahdollisesti säästi hänet kuolemantuomiolta (erään vahvistamattoman sukulegendan mukaan Kalle olisi säästänyt sotatilanteessa jonkun valkoisen hengen, mikä olisi mahdollisesti pelastanut hänet sodan jälkeen). Vankeustuomiolta hän ei kuitenkaan pystynyt välttymään ja hänet tuomittiin kuuden vuoden kuristushuonerangaistukseen maanpetoksesta Valtiorikosylioikeudessa. Vankeustuomiostaan Kalle kerkesi suorittamaan 10 kuukautta ennen kuin hänet armahdettiin ehdolliseen vankeuteen muiden punavankien kanssa presidentti K.J.Ståhlbergin ansiosta.

Lieneekö sisällissodan muistot kummitelleet mielessä, vai etsittiinkö Kajaani Oy:n tehtaille Kajaaniin koneenhoitajaa, mutta joka tapauksessa Kalle lähti ensimmäisen kerran töihin Kajaaniin jo 1919, mutta poliisiviranomaisten määräyksellä hänet lähettiin takaisin kotikuntaansa puolen vuoden jälkeen. Lopullisesti Koiviston perhe muutti Kajaaniin 1921 esikoisensa Jaakko Armaan s. 1919 kanssa.

Punakaartista Suojeluskuntaan

Sisällissodan jälkeiset vuosikymmenet eivät olleet poliittisesti helppoja. Yhteiskunta oli jakaantunut hyvin voimakkaasti kahtia ja erityisesti sisällissodan voittajia, valkoisia, vasemmiston näkyvä esiintyminen sekä kommunistien maanalainen toiminta ärsytti jatkuvasti enemmän. Tämä tilanne johti myöhemmin 1930-luvulla Lapuanliikkeen syntyyn.                                                                    
Erimielisyydet sekä työväenliikkeen sisällä että ulkopuolella johtivat pitkiin lakkoihin, muun muassa 1928 - 1929 kesti satamalakko Suomessa yli kymmenen kuukautta. Lakkoilun ja muun poliittisen toiminnan ärsyttämänä oikeisto perusti Vientirauha Oy:n purkamaan mahdolliset lakot oman rikkurikaartinsa avulla. Samoin perustettiin oikeistolainen työväenliike, Vapaa työväenliike, jonka tarkoituksena oli olla oikeistolainen vastine vasemmistolaiselle työväenliikkeelle.

Kajaanissa Kallen elämä muuttui ehkä merkittävästikin hänen liittyessä 1920-luvulla lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Kyseinen herätysliike tunnettiin hyvin isänmaallisena ja oikeistolaisena. Ehkä juuri tästä syystä Kallen ajatukset politiikasta alkoivat muuttua koko ajan oikeistolaisempaan suuntaan. Kallen työpaikka Kajaani Oy:n Tihisenniemen tehdas opittiin tuntemaan tuohon aikaan "Tihisenniemen valkaisulaitoksena", koska kaikki töihin pyrkivät joutuivat polttamaan mahdolliset vasemmistopuolueiden jäsenkirjansa tehtaanjohtajan kaminassa ennen töihin pääsyä.
Vuoromestariksi ylennetyn Kallen johdolla tehtaalla viriteltiin myös Vapaan työväenliiton toimintaa, joka tosin ei ollut mikään suuri menestys. Kallella tiedetään olleen myös yhteyksiä liikkeen ruotsalaiseen vastineeseen, Arbetets frihet -järjestöön (Osa Kallen lapsista oli sotalapsina näiden tuttavien luona jatkosodan vuosina).

Lapuan liikkeen seuraajaksi perustettiin virallinen puolue, Isänmaallinen kansanliike eli IKL. Kalle liittyi mukaan IKL:n toimintaan ja hänet valittiin myös Kajaanin kaupunginvaltuustoon puolueen listoilta 1930-luvulla. Kalle kirjoitteli myös Kajaanin kuulumisia IKL:n lehteen. Kaiken huipuksi Kalle, tuo entinen punakaartin johtohenkilöihin kuulunut, liittyi Kajaanin suojeluskuntaan, toimien suojeluskunnassa sen lakkauttamiseen 1944 saakka.

Vuosikymmenien kuluessa Kallen perhe oli myöskin kasvanut siten, että esikoisen Jaakon jälkeen olivat syntyneet perheeseen Veli 1923, Albert 1925, Seppo 1927(kirjoittajan ukki), Ella 1928, Maija-Liisa 1930 ja Olavi 1932.

Jatkosota ja vankeustuomio

Talvisodan syttyessä Kalle oli jo 47-vuotias ikämies ja siksi häntä ei otettu enää rintamalle. Jatkosodan aikana myös Kajaaniin sijoitettiin venäläisiä sotavankeja, joista osa komennettiin töihin Kajaani Oy:n talotehtaalle. Kallesta tehtiin leirin työpäällikkö ja vangeista vastaava henkilö. Aliravitut ja  niskoittelevat vangit saivat Kallen käyttämään mahdollisesti liiallista voimaa, josta hän joutui tekemään tiliä sodan jälkeen vasemmiston miehittämälle Valtiolliselle poliisille ilmiannon perusteella. Kalle tuomittiin yhden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka hän kärsi Oulun lääninvankilassa. Kerrotaan, että Kajaani Oy maksoi Kallelle palkkaa pimeästi koko vankeusajalta, ottaen näin osaltaan vastuun sota-ajan tapahtumista ja Kallen perheestä.

Kallen lapsista Seppo ja Olavi jäivät asumaan Kajaaniin, muiden hajaantuessa asumaan ympäri maata. Kallen jälkeläisiä on varovasti arvioituna ainakin 200, ehkä jopa 250, isoista perheistä johtuen. Tarkoituksena on kerätä Kallen jälkeläisistä kattava luettelo lähitulevaisuudessa.                                                                                                                                                              
Lähteet:

• Kajaanin poliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjat (mikrofilmattuina Oulun maakunta-arkistossa)
• Pulma: Pikkukaupungin unelmia, Kajaani 1906-1976
• Tampereen punakaartin historia
• Valtiorikosylioikeuden akti 1918-1918 (11907) http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=5982

Anders Nikolai Mattjus / osa III - Tyrskyä ja tyventä

Jatkona edellisiin kirjoitelmiini Anders Nikolai Mattjuksen elämänvaiheista (osat "Anders Nikolai Mattjus / osa I - Antin alkutaival" ja "osa II - Antin merelliset seikkailut")  tämä viimeinen osa III kertoo Antin paluusta synnyinmaisemiinsa Tampereelle, aina kuolemaansa asti 10.3.1946.

Antin merimiespesti siis päättyi, kuten edellisessä osassa kerrottiin, s/s Uranian haaksirikkoon 12.7.1915. Osoituksena karttuneesta ammattitaidosta oli tarkastaja L.E. Kjäldmanin 27.11.1915 antama todistus koneenhoitajan pätevyydestä alle 100 hengen höyrypursiin sekä höyry- ja hinaajalaivapannujen ja koneiden hoitoon.

 Lieneekö Antilla ollut parempi tuuri aviomarkkinoilla kuin työmarkkinoilla - seuraava työpesti kun näyttäisi löytyneen vasta 21.10.1916.Tätä ennnen hän vei vihille Aino Inkeri Lehtosen 7.3.1916. Aino oli syntynyt Orivedellä 21.4.1897 Kalle Lehtisen ja Justiina Eenokintytär Tenbergin esikoisena. Nuoripari on mahdollisesti jo tuolloin asettunut asumaan osoitteeseen Itäinen Puistokatu 1 - kuitenkin viimeistään keväällä 1918. Kyseessä on samainen kortteli, jossa oli Antin syntymäkoti Pohjoinen Rantakatu 5 (kts kuva osassa I) ja jossa äiti Matilda sekä sisarukset Elsa, Fanny ja Lauri edelleen asuivat.

Elettiin I maailmansodan vuosia jonka vaikutukset tuntuivat Suomessa ja Tampereellakin, vaikkakaan ei suoranaisten taisteluiden muodossa. Vuosi 1916 oli vielä Tamperelaiselle teollisuudelle tuottavaa aikaa. Töitä Antille ei kuitenkaan nähtävästi löytynyt ennen kuin lokakuussa 1916, jolloin Valtion Rautatiet palkkasi hänet Tampereen Varikolle ylimääräiseksi puhdistajaksi. Ei kuulosta aivan ammattia vastaavalta hommalta, mutta töitä oli tehtävä koska asua ja elää täytyi. Elsa sisaren sairastuminen struumaan ja Laurin koulunkäynti verottivat perheen toimeentuloa. Lauri oli osoittautunut teräväpäiseksi pojaksi ja oli päässyt opiskelemaan Tampereen Klassilliseen Lyseoon. Elsan kuolema kuitenkin ajoi talouden ahdinkoon ja Lauri joutui jättämään ilmeisen menestyksellisen koulunkäyntinsä kesken. Isä Andersin kuolema yli vuosikymmen aiemmin oli myös kaventanut toimeentuloa. Lieneekö Andersin veljellä, Matts Leander Nylundilla ollut osuutta pestiin rautateiden palvelukseen? Hän toimi tuolloin Villähteellä ratavartijana. (Myöhemmin myös veli Lauri teki pitkän uran virkamiehenä Valtion Rautateillä, mm Lielahden asemalla.).
Työtodistuksen mukaan Antti oli käytökseltään ja ahkeruudeltaan kiitettävä mutta ammattitaito oli arvioitu ainoastaan tyydyttäväksi. Olisikohan ylimääräisen puhdistajan hommat vähän tympineet? Parempia hommia taisi olla kiikarissa kun pestautui viilariksi Osakeyhtiö Sommers, af Hällström & Waldens'ille 21.3.1917. (Firma oli myöhemmin tunnettu mm surullisenkuuluisan Kuru -laivan valmistajana, joka 1929 upposi Näsijärvellä syysmyrskyssä.)

Ainon ja Antin esikoinen syntyi 18.7.1917. Tyttö sai kasteessa nimekseen Kerttu Maria. Näin tuli Matildasta mummu - Antti oli sisaruksista ensimmäisenä perustanut oman perheen. Laurista oli tuleva vanhapoika. Sisar Elsa oli kuollut sairauteensa 28-vuotiaana lapsettomana hiukan aiemmin 1.3.1917. Fannyn avioituminen oli vielä odottamassa tuloaan seuraavan vuoden lopulla.

Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917 ja Suomessa noussut itsenäisyyden ja valtataistelun myllerrys ja levottomuudet vaikuttivat työtilaisuuksiin. Antin työsuhde päättyi 28.12.1917 juuri itsenäistyneessä Suomen valtiossa. Vuoden 1917 lopulla ja 1918 alussa useat teollisuuslaitokset olivat pysähdyksissä joko lakoista johtuen tai toiminnan muutoin käytyä mahdottomaksi. Yleisistä olosuhteista ja tapahtumista tuona aikana voi lukea mm seuraavista linkeistä:

• http://www.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/index.html
• http://www15.uta.fi/koskivoimaa/vuodet/1917/index.htm
• http://www15.uta.fi/koskivoimaa/vuodet/1918.htm
• http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/1918tap.htm

Tapahtumien edetessä sotatoimiksi kansakunta jakautui yhä kiivaammin valkoisiin ja punaisiin. Monet tavalliset tamperelaiset koettivat tasapainoilla siinä välissä vain selviytyäkseen levottomuuksien läpi miten parhaaksi katsoi. Antin ei tiedetä ottaneen osaa taisteluihin. Perimätietona kerrotaan että Antti ja veljensä Lauri olisivat joutuneet Tampereen valtauksessa 3.4.1918 käydyn Näsilinnan taistelun laannuttua valkoisten käskystä korjaamaan ruumiita pois Näsikalliolta (joka sijaitsi aivan heidän kotinsa vieressä kadun toisella puolen). Oletan kuitenkin että Antin ja Laurin sympatiat olisivat olleet ainakin jossain määrin valkoisten puolella, vaikkakin perhe oli pienituloinen työläisperhe: molemmat saivat sodan päätyttyä vapaussodan muistomitalin.

Antti on sotilaspassin mukaan kuulunut suojeluskuntaan 8.4.-22.7.1918. Laurista tuli aikanaan suojeluskunta-aktiivi. Hän lienee saanut ideologisia vaikutteita Klassillisessa Lyseossa opiskellessaan.  Isän sukujuuret olivat Pohjanmaalla, jossa tyypillisesti oltiin valkoisia. Isän veli oli Valtion Rautateiden virkamies - ammattikunta joka vaikuttaisi pääsääntöisesti olleen järjestäytyneen virkavallan ja siten valkoisten puolella.
Antin suojeluskuntaan liittyminen on siis tapahtunut vaiheessa jolloin varsinaiset sotatoimet olivat päättyneet punaisten antauduttua Tampereen valtauksessa. Punavankeja koottiin tuolloin 8. huhtikuuta Keskustorille edelleen Kalevakankaan kasarmeille perustettuun vankileiriin vietäviksi. Kaukaa haettu ei näin ollen ole sekään tulkinta että puolen valinta oli enemmänkin selviytymiskeino kuin ideologinen valinta.
Sotilaspassin tietojen mukaan Antti on vuoden 1918 kutsuntojen perusteella astunut asevelvollisena palvelukseen heinäkuussa Kajaanin Sissipataljoonan konekiväärikomppaniaan. Suojeluskuntajärjestöön pohjautuvan asevelvollisuuden ja sotavoimien järjestäytymisen laillisuus ja valtaoikeudet eivät olleet tuolloin aivan kiistattoman selvät. Palvelukseen ei punaisiksi katsotuilla ollut asiaa.

Asevelvollinen Anders Mattjus siirrettiin sotilasvalan marraskuussa vannottuaan Vaasaan aseseppäkouluun. Olihan hän viilarina jo hankkinut sopivaa ammattitaitoa. Korpraalin natsa tuli kaulukseen maaliskuussa 1919.

Vajaata viikkoa myöhemmin kotipuolesta tuli surullinen viesti: Antin puoliso Aino oli menehtynyt 20.3. Kuolinsyy ei ole tiedossamme. Antin palvelus kuitenkin jatkui poissa kotoa ja puoliorvoksi jäänyt Kerttu jäi Matilda-mummun huollettavaksi. Sotilaspassin mukaan Antti sai lomaa vasta heinäkuussa kolmen kuukauden ajaksi yksityisasioihin vedoten. Huhtikuussa 1919 Antti sai siirron  Meripataljoonaan josta hänet vapautettiin 1 1/2 -vuotta kestäneen palveluksen jälkeen 8.12.1919.

Antti palasi Tampereelle samaiseen osoitteeseen Itäiselle Pitkäkadulle pikku Kertun holhoojaksi. Työtodistuksen mukaan työpaikka löytyi vasta elokuussa 1920 Epilästä Suomen Sahanterä Oy:sta viilarin ja hitsarin hommista.

Anders ja Olga Mattjus (o.s. Myllylä) 1922

Olga Katri Myllylä oli Ruoveden Pihlajalahdesta Tampereelle piikomaan muuttanut neitokainen. Olga oli syntynyt 29.6.1894 Klas (Laase) Albinus Myllylän (Pihlajalahden Nenosia) ja Loviisa (Luviina) Josefiinan (o.s. Hempurasta, Ylöjärven Pengonpohjasta) perheen viidentenä lapsena. Ilmeisesti vanhempien sisarustensa jälkiä seuraten Olga muutti 16-vuotiaana helmikuussa 1911 Viinikkaan palvelustytöksi.
Olgan ja Antin polut kohtasivat jossakin kohtaa Tamperetta 1920- luvun alussa ja niin Olga suostui leskimiehelle vaimoksi ja Kertulle äidiksi. Häät pidettiin 14.1.1922.
Tiukalla on ollut Antin talous; helmikuussa hän kirjoitti veljelleen Laurille velkojensa maksujärjestelyistä ja raportoi melko tarkkaan saadut häälahjat 400 mk sekä kupit ja kattilat; arveli tavaroiden arvoksi yhteensä 700 mk. 40 henkeä oli kaikkiaan ollut läsnä 70 kutsutusta - vähän kuulosti olleen pettynyt poissaolevista. Veli Laurikin oli ollut poissa häistä, josta kirjeen lopussa Matilda äiti omakätisesti moitti ja kertoi Kertun itkeneen pöydän alla kuultuaan ettei Lauri tulekaan. Sukatkin oli vartavasten kudottuna odottamassa saajaansa...

7.4.1922 kirjeessään Antti kertoi työpaikan vaihdoksesta. Tammelan kaupunginosassa sijaitseva Teknika oli lehti-ilmoituksella hakenut koneenkäyttäjää. Kun pellavatehtaan insinööri Liljeroos oli toiminut avuliaana suosittelijana, oli Antti saanut paikan sanojensa mukaan "suuresta hakiamäärästä". Palkkaa luvattiin 1200 mk kuussa, 3syltä puita vuodessa, viikko kesälomaa palkalla ja vuokrarahat. Jotakin meni kuitenkin pieleen Teknikassa, koska elokuussa Antti oli jo takaisin Sahanterällä.


Toukokuun 15. syntyi Olgan ja Antin esikoinen, Hilkka Helena. Hänen elämänsä päättyi ennenkuin ehti kunnolla alkaakaan 13.9.1922. Hilkka haudattiin Kalevankankaalle perhehautaan, jossa jo lepäsivät isoisä Anders ja Elsa-täti.

1926 alkuvuodesta Antti kirjoitti Laurille: "Olga tahtoo myös olla vaan sellainen krankku että ei ota oikein toipuakseen siitä sairaudestaan. Ruuansulatuselimet ne kai ovat palautuneet entiselleen, mutta häntä vaivaa yleinen heikkous ja nuha". Lisäansioita Antti oli alkanut hankkia vakuutuksia myymällä (tämä jatkui sittemmin Antin lapsien myötä aina ammattiin saakka). Joulukuulle oli jo myytynä 65 000 mk:n edestä uusia vakuutuksia ja yksi 100 000 mk:n vakuutuskin oli kuulemma tiedossa syksymmällä.

29.6.1926 Antti kirjoitti Laurille iloisia uutisia: perheeseen oli syntynyt poika 21. kesäkuuta: Heikki Paul Johannes. "...onhan kuitenkin toiveita suvun jatkumisesta meidän puoleltamme jos niinkin olisi että sinä jäisit naimatta." Syyskuulle 1926 on vielä päivätty viimeinen säilynyt Laurille lähetetty kirje jossa Antti on toiveikas ja odottaa uuden huoneiston saamista. Antin ja Olgan perhe sai lopulta asunnon uudesta 1926 valmistuneesta Heinätori 3:sta Suomen Sahanterä Oy:n omistamasta osakehuoneistosta. Huoneistossa oli keittiö ja kaksi huonetta, joista toisessa he pitivät alivuokralaista.
Em. kirjeessä terveeksi miehen aluksi mainittu Heikki kuitenkin menehtyi pian 31.1.1927 ja tuli haudatuksi samaan perhehautaan sisarensa Hilkan kanssa. Karu dokumentti aiheesta on jäänyt hautausmaksukuitin muodossa.

V. 1927 Antti poikkesi vielä kerran vesillä, konemestarina tervahöyry Otavalla Näsijärvellä. Pesti jäi kuitenkin vain 3kk:n mittaiseksi.

17.11.1928 perheeseen syntyi seuraava lapsi Veikko Kalevi (tämän blogitekstin kirjoittajan isä) sekä Sirkka Leena 18.9.1931 ja Aimo Antti 29.11.1934.

Antti ja Olga sekä lapset Kerttu, Leena ja Veikko Pyynikillä n.1932

1930- luvun vaiheista ei ole paljoakaan dokumentteja.  Toukokuussa 1930 Antti joutui maksumieheksi 3500 markan takausvelasta, jonka oli mennyt kuittaamaan erään Terälahtelaisen palstatilallisen pankkilainaan. Tuohon aikaan työmiehen keskituntipalkka oli hiukan alle 10 markkaa. Tällä matematiikalla takaus söi lähes viidenkymmenen työpäivän tienestit! Sahanterän työsuhde on ilmeisesti päättynyt elokuussa 1930. Kuten aiemmin Antin kirjeestä 1926 oli käynyt ilmi, oli Olga sairaalloinen. V. 1936 lapset kirjoittavat terveisiään äidille keuhkotautiparantolaan Kangasalle Pikonlinnaan. Olgan sisar Anna oli useasti apuna lasten hoitamisessa pitkien sairaalajaksojen aikana ja Lauri antoi taloudellista tukea. Lapset olivat myös useasti kesäaikaan Ruovedellä äidin suvun hoivissa. Matilda-mummun sukulaiset Kurussa ovat ilmeisesti myös auttaneet perhettä jossain määrin

Dokumentteja vaille jääneen tarinan mukaan Antti olisi ollut Tampereen kaupungin virastotalolla vahtimestarina. Kerrotaan että virastotalolla oli korttirinki jossa kävi miehiä aina kaupungin johtajistoa myöden ja että Antti olisi joutunut velkoihin hävittyään kortilla rahaa merkittäviä summia.
Työnantajia vuosina 1938-1939 olivat T:mi Arttur Laaksonen Konetoimisto ja Epilän Konepaja Oy. 30-luvun lopulla perhe on jo ilmeisesti asunut Lamminpäässä (talon nr 51) jouduttuaan pois Heinätorin asunnosta. Sota-aikana Antti oli työssä Tampellassa aseteollisuuden palveluksessa "tykinpiippuja sorvaamassa" ja 68 Is.K. Tampellan sammutuskomppanian ryhmänjohtajana.

7.6.1944 tuberkuloosi lopulta heikensi Olgan voimat huolimatta pitkistä hoidoista Pikonlinnassa ja Kaupin sairaalassa. Hänet haudattiin Kalevankankaalle.
Mainittakoon että perunkirjoituksesta löytyy 2200 markan vekselivelka ent. kaupunginjohtaja K.F. Mattssonille. Lieneekö edellä mainitussa korttivelassa siis perää?
Antin tie päättyi leikkauspöydälle vatsahaavaa operoitaessa vajaata kahta vuotta myöhemmin 10.3.1946. Hänet laskettiin Olgan kanssa samaan hautaan. (Samaan johon sittemmin isäni Veikko haudattiin v. 2008)
Laihaa oli työmiehen perheen toimeentulo ollut, kuten edellä kuvatusta voi arvella. Lainoja, takauksia ja vekseleitä kuittailtiin suuntaan jos toiseen tilipussin jatkeeksi - parasta toivoen ja pahinta peläten. Antin jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa perillisille jäi jaettavaa 1206 markkaa. Tämä vastasi noin 3 päivän työmiehen palkkaa. Nykyrahassa n. 90 Euroa.

Antin poika Aimo Antti oli tuolloin isänsä kuollessa 11 vuotias. Antin isän Anders Jaakonpojan kuollessa vatsasyöpään v.1904, hän oli juuri täyttänyt 10 vuotta. Anders Jaakonpoika Mattjus oli 11 vuotias kun hänen isänsä Jakob Mattsson Mattjus kuoli nälän ja lavantaudin seurauksena v.1868. Jakob puolestaan oli 11 vuotias kun hänen äitinsä Greta Lisa kuoli v. 1841 lapsivuoteeseen. Onneksi tämä ikävä sukuperinne sittemmin katkesi Aimon ja hänen sisarustensa kohdalla.

Anders Nikolai Mattjuksen perhealbumiin pääset tästä linkistä.

28.3.1918 - Matti Kytön kiirastorstai

Lähipäivinä tulee kuluneeksi 96 vuotta Matti Kytön kuolemasta. Hänen kuolinpäivänsä 28.3.1918 on paitsi henkilö- ja sukuhistoriaa, myös merkittävä osa paikallishistoriaa ja koko Suomen valtakunnan syntyhistoriaa. Kyseisenä päivänä käytiin maamme tulevaisuutta määrittänyt taistelu, joka mittakaavassaan ja uhrien määrässään oli siihenastisen sodan suurin. Sodan, jota toiset kutsuivat sisällissodaksi, toiset kansalaissodaksi, luokkasodaksi, punakapinaksi tai vapaussodaksi. Riippuen siitä millä puolella ja kannalla oli aatteellisesti, sosiaalisesti - tai sitten ihan vain olosuhteiden tai sattuman vuoksi. Useat koettivat diplomaattisesti taiteilla siinä välissä välttäen jyrkkiä kantoja puoleen tai toiseen. Käytettäköön tässä nimitystä kansalaissota, jolla ei mielestäni ole liian vahvaa arvolatausta osapuolten ja jälkipolvien suhteen.

28.3.1918 oli kiirastorstai joka myöhemmin sai nimityksen "veritorstai". Valkoisten joukkojen hyökätessä Tamperetta kohti perääntyviä punaisia joukkoja vastaan, käytiin Kalevankankaalla taistelu, jonka jäljiltä yksin valkoisten joukot harvenivat tuona päivänä noin tuhannella kaatuneina, kadonneina tai haavoittuneina. Tuona samaisena päivänä kuoli myös punaisten Tampereen joukkojen ylipäällikkö Hugo Salmela Teknillisellä oppilaitoksella sijainneessa esikunnassa tapahtuneessa kranaattiräjähdyksessä.

Johanna Kokko

Matti Kytö oli kotoisin Messukylän Takahuhdista, Kokon talon tyttären Johannan 21.2.1876 aviottomana esikoisena. Johanna asui tuolloin vielä kotitilallaan mutta lähti sitten Pylsyn taloon piikomaan pikku-Matti mukanaan. Siellä ollessaan Johanna avioitui Sahalahtelaisen Antti Heikinpojan kanssa ja palasi v. 1880 Matin ja siippansa kera takaisin Kokolle. Renginkirjoilla ollut Matti muutti 9.11.1894 Tampereelle tehdastyöläiseksi. Tampereen muuttokirjaan hänet on kirjattu sukunimellä Kytö. Ilmeisesti ei oikein käynyt laatuun että Kokon tyttären avioton poika käyttäisi Kokkoa sukunimenään. Tästä siis oletettavasti johdettu nimi Kytö.
Tampereella Amurin kaupunginosassa piti näihin aikoihin sekatavarakauppaa Jemiina Torvikoski. Hän oli Sievistä syntyjään (28.7.1878), Kokkolan kautta Tampereelle muuttanut neiti-ihminen. Saattaapa olla että Matti on asunutkin Amurissa tehdastyöläisten asuntokorttelessa ja käynyt Jemiina-neidin luona sekatavaraostoksilla. Vihille jokatapauksessa nämä kaksi nuorta menivät 30.11.1901. Kytön nuoripari sai Kokon maista lohkaistun palstan Messukylän Uudestakylästä (nykyisen Tampereen Hakametsän jäähallin vierestä) jonne rakensivat talonsa ja asumuksensa. Eläminen lienee asettunut normaaliin työläisperheen arkeen. Lapsia tuli tasaiseen tahtiin ja töitä piti tehdä jotta kaikille oli evästä ja vaatetta - Kaarle Emil 1902, Matti Teodor 1903, Taylor Ilmari 1905, Vieno Olavi 1908, Inga Edmer 1910, Irja Kyllikki 1913 ja Torsti  Einari 1916. Näistä Kaarle ja Vieno kuolivat lapsina.

Matti ja Jemiina Kytön perhe v. 1914

Uusikylä, Kytön mökki arv 1970-luvulla

Työläisväkeä kun olivat, ei liene ollut vaihtoehtoa mille kannalle kuumentuvassa ilmapiirissä oli asetuttava. Punaisten joukoissa Mattikin seisoi - joskaan ei ole tietoa miten aktiivisena. Hellä Kytö muisteluissaan mainitsee ettei Matti ollut punainen eikä valkoinen. Kun sotatoimet alkoivat keskittyä alkukeväästä Tampereen suunnalle valkoisten ahdistaessa monelta suunnalta ja punaisten peräytyessä kohti Tamperetta, joutui Uusikyläkin hyökkäyslinjan jalkoihin. Valkoisten edetessä 24.-25.3. Takahuhtiin, punaisten puolustuslinja vetäytyi Uuteenkylään 26.3. eversti Wetzerin joukkojen alta. Uusikylä jäi kuitenkin valkoisten sotajoukkojen jalkoihin. Hyökkäys eteni kohti Hipposta sekä toisaalla Messukylän kirkolta kohti Iidesjärven itäpäätä ja Kalevankangasta. Myllerryksen tässä vaiheessa idelogioista riippumatta kyse oli Kytön mökissäkin henkiinjäämisestä. Matin tyttären tytär Raija muisteli lapsuudessaan ihmetelleensä talon seinässä olevia reikiä. Selitys kummastuttaville jäljille oli Jemina-mummun mukaan ”kapinavuosissa”.

Kiirastorstaina 28.3.1918 punakaartilaisen Matti Kytön tie päättyi Härmälän pelloille. Suomen sotasurmat tietokannan mukaan Matti on tuolloin ollut aseistettu punaisten sotilas ja tullut mestatuksi. Eli ilmeisemmin jäänyt vangiksi ja teloitettu ilman oikeudenkäyntiä. Messukylän historia II (Unto Kanerva) kirjoittaa s.446 seuraavasti:
"Ammuttuja messukyläläisiä oli 15. Näistä kahdeksan menetti henkensä Härmälän pellolla, vain yksi sotaoikeuden tuomion perusteella. Härmälässä ammutuista oli kaksi Uudenkylän miestä. Kesemmällä kuultiin, että täällä oli kuoppa. Sieltä kaksi Uudenkylän miestä löytyikin. Kummallekin jäi vaimo ja viisi pientä lasta."
Hellä Kytön muistelmat jatkavat: "Kerrotaan että Jemiina löysikin hänet ja keräili osin palasina miehensä jäänteitä esliinansa helmaan. Jemiina jäi leskeksi viiden lapsensa kanssa. Jemiina Kytö oli sitkeä ja sisukas ja teki työtä yötä päivää. Hän oli töissä aamuyöllä Vilkmannin leipomossa ja päivät 
Torpon tiilitehtaalla.  Hän lähti mukaan työväenliikkeeseen ja otti aktiivisesti osaa toimintaan".
Itsekin olen samaisen tarinan kuullut, jonka mukaan Jemiina olisi hakenut Matin ruumiin Härmälästä maitorattailla. Samoin luonnehdinnan Jemiinasta topakkana naisena.

Tiilitehtaalaisia. Jemiina neljäs oikealta

Sotatoimet päättyivät pääosin 5.4.1918 raatihuonetta puolustaneiden punaisten antautuessa. Tästä alkoi pitkä jälkiprosessi vankileireineen, oikeudenkäynteineen ja teloituksineen. Sodasta, syyllisistä, syistä ja seurauksista oli monta totuutta joista jossain määrin kiistellään vielä meidän päivinämmekin.

Orpoja sota jätti Tampereelle lähes viisisataa. Perustettiin "Vuoden 1918 kapinan aiheuttamain turvatonten lasten huoltokomitea". Lisäksi useat yhteisöt, ammattiosastot ja yksityiset henkilöt virallisen julkishallinnon rinnalla pyrkivät organisoimaan avustusta hätää kärsiville. Onneksi Jemiina oli ilmeisen tarmokas nainen ja sai kasvatettua lapsensa aikuisikään Kytön pikkumökissä Uudessakylässä. Näistä "punaorvoista" Inga Kytö on tämän selostuksen kirjoittaneen vaimon isän äiti.

Lähteitä yms
Heikki Ylikangas, Tie Tampereelle
Tuomas Hoppu, Tampere 1918
Timo Malmi & Ari Järvelä: Tampere tulessa 1918
Tuominen: Takahuhti Tampereen sydän (1994) Hellä Kytö muistelee 
http://museo.vapriikki.fi/tampere1918/
http://www.keskustori.fi/sotapaivakirja/
http://www.tampere.fi/tiedostot/5xPxZusKd/Kapina_raitti_netti.pdf
http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194762112537/artikkeli/verinen+tampere+1918+vai+ei+keskustelu+jatkuu+yha+kuumana.html
http://www.jukkajoutsi.com/tampere1918.html
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=20063