tiistai 28. lokakuuta 2014

Kalle Jaakonpoika Syväojan l. Koiviston esivanhemmista

Kahdessa aiemmassa blogitekstissä tutustuimme Kalle Jaakonpoika Syväojaan joka myöhemmin Koivistona tunnettiin. (Kalle Jaakonpojan 15 lasta ja Syväoja l. Koivisto Ylöjärven Takamaalla)
Mainituksi tuli miten Kallen isä Jaakko Mikonpoika asettui Ylöjärven Takamaan Syväojalle vaimonsa Eeva Stiina Mikontyttären kanssa. Tehdäänpä nyt vielä katsaus mistä Kallen esivanhemmat olivat kotoisin. Pikakatsauksen 11 sukupolvea kattavaan esitykseen Kallen esivanhemmista listamuodossa voit tehdä Geneanetin sukutietokannastani tästä linkistä. Tai vaihtoehtoisesti puumuodossa esitettynä tästä linkistä.

Isän puolelta Mouhijärveltä...

Jaakko Mikonpojan isä Mikko Paavonpoika oli syntynyt 13.9.1754 Mouhijärvellä Tiisalan ratsutilan torpparin poikana. Mikon äidin, Maria Matintytär Juntun sukua tunnetaan Mouhijärvellä Hermalan Tilalla, Mustianojan Juntussa ja Liuhassa sekä Hahmajärven Laadussa. Varhaisin tieto on Liuhan isännästä, Erkki Tuomaanpojasta v.1540 (http://users.utu.fi/isoi/talot/mouhijar.htm).

Maanmittaushallituksen kartta-arkisto
Maria Matintytär avioitui Paavo Juhonpojan kanssa v.1742 ja he ryhtyivät siis Tiisalaan torppariksi. Paavon alkuperästä on arveluita, joille ei ole vielä löytynyt vahvistusta. Paavon tiedetään syntynyeen Mouhijärvellä Kairilan Horolassa 22.1.1722. Myöhemmästä patronyymistä huolimatta syntyneiden luettelossa arvellaan että hänen isänsä olisi ollut venäläinen sotilas Ivan.("Sades wara en rysk drg.Iwan" (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t4947351) Aviottomana  Elina Tuomaantytär hänet on ilmeisimmin synnyttänyt ollessaan 41 vuotias naimaton ikäneito ja Horolan piika. Merkillistä on, että Paavo on myöhemmin kirjattu Juhonpojaksi varhaisimmassa rippikirjassa Tiisalassa v. 1748. Ketään Juhoa ei näyttäisi lähipiirissä olleen. Yleensä isän jäätyä tuntemattomaksi, käytettiin matronyymia. Tässä tapauksessa se siis olisi pitänyt olla Paavo Elinanpoika. Samaisen Elinan tiedetään olleen
sittemmin Tiisalassa yhtäaikaa poikansa Paavon kanssa, jossa hän myös kuoli 1754 (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t9734430).  Elina saattaa olla Lavian Tuomas Mustapään v. 1681 syntynyt tytär (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t4945227), mutta tämäkin on toistaiseksi vahvistamaton olettama.

24 vuotta Tiisalan ratsutilan torpparina riitti. Syystä tai toisesta 50 vuotias Paavo pakkasi muijan, mukulat ja kamppeet ja lähti Pinsiöön. Sieltä perhe löytyy isäntänsä nimeä kantavasta Paavolan torpasta v. 1778. (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/harju/rippikirja_1768-1783_tk422/85.htm). Mikko Paavonpoika oli vielä Pinsiössä ollessaan akaton mies. Jotain oli Mikolla tullut asiaa isolle kylälle Tampereen suuntaan - olisiko vasta perustettu kaupunki houkuttanut. Hyhkyn Vallerista tarttui Mikolle käsipuoleen parikymppinen Liisa-neitonen. Ties vaikka olisivat markkinoilla tavanneet.
Harju , Vihityt, 1747-1818
V 1780 Mikko Paavonpoika ja Liisa Yrjöntytär avioituivat ja asettuivat aluksi Valleriin. Lyhyeksi jäi tarina Paavolan torpassa nuorenparin muutettua Ylöjärvelle Mäkkylän torppareiksi Multisiltaan. Myös Mikon vanhemmat jättivät Pinsiön taakseen ja elivät loppuvuotensa Pirkkalan Pitkäniemen lampuotina eli vuokraviljelijänä. Siellä he kuolivat vajaan viikon välein huhtikuussa 1795; Paavo 73 vuoden iässä ja Maria 82-vuotiaana.

Jos Paavo olisikin ollut venäläisen sotilaan poika...hyvällä mielikuvituksella on kiinostavaa hakea tästä alku ja syy Kalle Jaakonpojan tunnetulle kiinnostukselle Venäjän keisariin ja lapsikatraansa venäläisperäiselle nimikavalkaadille.

...ja Kangasalta

Jaakko Mikonpojan äiti Liisa Yrjöntytär oli siis avioituessaan v 1780 vanhempiensa luona Hyhkyn Vallerissa. Syntyjään hän kuitenkin oli Kangasalta Iharin Välttilästä. Liisan äiti Kirsti Pekantytär oli avioitunut Välttilän myllärin kanssa v. 1743. Kirsti jäi leskeksi v. 1756 kaksospoikien ja kahden tyttären huoltajaksi. Perheeseen tarvittiin kiireesti elättäjä ja myllyyn mylläri. Ennen uuttavuotta Kirsti ehtikin saada naima-asiat järjestykseen. Yrjö Heikinpoika tuikkasi oman puulusikkansa Välttilän pirtin hirren rakoon ja ryhtyi pyörittämään myllyä. Yrjön alkuperästä ei ole varmuutta.
Vihkitieto väittää hänet Iharilaiseksi. Syntymäajastakin on vähän vaihtelevaa tulkintaa 1709, 1711, 1712, 1719 ... joka tapauksessa  jo tukevasti keski-iällä. Mahdollisesti hänkin jo ollut aiemmin aviossa. Kenties Iharilainen myllyrenki?
Kirsti Pekantyttären kaksospojat 1. avioliitosta - Juho ja Simo - olivat päätyneet Iharista lähtiessään lampuodeiksi Harjun pitäjään Hyhkyn Valleriin n. 1768. Liisa oli 7-vuotias tyttönen kun perhe muutti poikien perässä Valleriin.

Kangasalan kirkonkylä ylävasemmalla, Iharinkoski alaoikealla. Keskellä Vehoniemen harju.
Kaivannon kanavaa ei vielä ole. (vanhakartta.fi)
Iharinkosken myllykylän nousu 1604 ja tuho 1830 on mielenkiintoinen tarina. Koski syntyi luonnonmullistuksessa jonka on sanottu olevan suurimpia Pohjosmaiden historiassa. Jääkauden jälkeisen maannousun ja kevättulvan vuoksi vesimassat mursivat uuden väylän pudottaen Längelmäveden pintaa neljä metriä. Tämä aiheutti Sarsankosken kuivumisen yhdessä yössä 10. kesäkuuta 1604. Kylän myllyt pysähtyivät. Längelmäveden ja Pälkäneveden välinen virtaus muutti suuntaansa ja välille syntyi Iharinkoski. Sinne nousi useita uusia myllyjä. Sarsan isännät arvelivat itse Pirun olleen asialla. "Ilkeä Ihari teki Sarsan vaivaiseksi" manasivat sarsalaiset. Asiasta raportoitiin aina kuningasta ja paavia myöden. Maailmanlopun ennusmerkiksikin sitä arveltiin.
Tätä Iharin kulta-aikaa jatkui reilu 200 vuotta vuoteen 1830. Tuolloin rakennettiin Kaivantoon kanavaa ja rakenteiden petettyä veden virtaussuunnat muuttuivat jälleen aiheuttaen Iharinkosken kuivumisen.
Mainittakoon vielä hivenen aiheen sivusta: Längelmäveden pinnan lasku aiheutti myös ylempänä vesistössä Eräjärven pinnan laskun ja erkaantumisen Längelmävedestä. Samalla paljastui Eräjärven syvyyksistä Kivikarin saarenpläntti odottelemaan kesämökin laittajaa.

... päädyttiin Ylöjärvelle

Aiempaa kerraten; Mikko Paavonpoika ja Liisa Yrjöntytär muuttivat parin Vallerin vuoden jälkeen Ylöjärvelle Mäkkylän Multisillan torppaan v 1783. Perillisiä tupsahteli torppaan 10 kappaletta tasaisella tahdilla 24 vuoden aikana. Tästä linkistä pääset kurkistamaan Multisillan rippikirjaa vuosilta 1809-1814. Liisan äidin, Kirsti Pekantyttären kuoltua Vallerissa v 1787 muutti isä Yrjö Heikinpoika tyttärensä luo Multisiltaan. Siellä hän sitten parin vuoden kuluttua kuolikin vanhana miehenä 1.11.1790. 79 vuotiaana mikäli uskomme merkintää kuolleiden luettelossa. Syntymäajastahan oli monenlaista tietoa.

Mikko Paavonpojan ja Liisa Yrjöntyttären erästä jälkipolvihaaraa voit seurata Root's Web:in sivustolla.

Lisäys 30.10.2014:
Mikko Paavonpojan ja Liisa Yrjöntyttären jälkikasvusta löytyy epäsuora kytkentä Pinomäen sukumme esivanhempiin: heidän tyttärensä Maria Mikontyttären tytär (s.1754) Johanna Matintytär (s.1817) avioitui Hermanni Erkinpojan (s. 1819) kanssa. Hermannin isästä, Erkki Matinpoika Hempurasta on kerrottu aiemmassa blogissa "Siikemmäks sano Hempura pirua" . Johanna kuoli 1857 ja Hermanni avioitui uudelleen Leena Matintyttären (s.1834) kanssa, josta avioliitosta on Herman Alfred Pinomäki (1874-1959). Hänet on mainittu blogissani aiemmin mm. tekstissä Kalle Jaakonpojan 15 lasta. Jälleen kerran piiri pieni pyörii...

Äidin puolelta Vesilahdelta...

Kalle Jaakonpojan äiti Eeva Stiina Mikontytär oli syntynyt v 1792 Ylöjärven Mutalassa, Heikkilän tilasta jaetulla Ylisellä. Myllymäeksikin sitä kutsuttiin. Eeva Stiinan isän puoleinen suku tuli Vesilahden Anian kylästä Äijälän talosta, nykyisin Pirkkalaa. Varhaisin tieto heistä on Mikko Joosepinpoika, joka isännöi Äijälää 1698.

Pojan poika Mikko Juhonpoika oli leskeksi jäätyään nainut v 1766 Maria Matintyttären  ja päätyi v 1788 Vesilahdelta Mutalaan Myllymäkeä isännöimään. Maria Matintytär oli eräiden tietojen mukaan Ylöjärven Mutalan Heikkilästä. Puoliso Mikko Juhonpoika on mainittu Lasse Iso-Iivarin laatimassa isäntäluettelossa merkinnällä "la"- tarkoittaen lankoa. Heikkilää isännöi tuolloin Matti Simonpojan jälkeen Juho Matinpoika. Siten Myllymäki olisi siis irroitettu Marian veljen Juho Matinpojan isännöimästä Heikkilästä, josta tuli Alanen eli Ala-Heikkilä. Ja näin ollen Maria olisi Heikkilän Matti Simonpojan tytär. Vakuuttavaa dokumenttia tästä en ole löytänyt, joten hypoteesi jää pääosin em. Lasse Iso-Iivarin esityksen varaan. Maria Matintyttären oletettu syntymäaika 1738 on ennen Matti Simonpojan tunnettua avioitumista. Päätelmä on kylläkin hyvin looginen selittämään miksi Vesilahden Anian isäntä päätyi Ylöjärven Mutalaan Heikkilästä tuolloin irroitettuun Myllymäkeen.
Tästä seuraisi erikoislaatuinen asetelma:
Myllymäen isännyys vaihtui pian Mikko Juhonpojan esikoispojalle, joka oli syntynyt ensimmäisestä avioliitosta Margareetta Heikintyttären kanssa V. 1765. Mikko Mikonpoika otti isännän vastuun v 1792. Hän oli avioitunut v 1790 Maria Juhontyttären kansssa Heikkilän Alaselta, jonka isän Juho Matinpojan jo tapasimme edellä.  Juhon sisareksi oletettu Maria Matintytär olisi siis Mikon äitipuoli sekä Myllymäen uuden emännän anoppi ja täti.
Kenties ei avaudu ensilukemalla. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea ajatuksella uudelleen - muut jatkakoot seuraavalle riville ; )

Näin päädymme siis Eeva Stiina Mikontyttären syntymään v 1792 Ylöjärven Mutalan Myllymäen uuden isäntäparin toisena lapsena. Perhe asui Myllymäkeä vuoteen 1813. Jokin Mikkoa veti palaamaan isänsä suvun seuduille päin. V 1813 hänestä tuli 48 vuotiaana Tottijärven Sorvaan Nikkilän ratsutilan isäntä yhdeksän vuoden ajaksi. V 1822 perhe muutti Pirkkalan Alapehulaan, jossa Mikko kuoli 1844 ja vaimo Maria Juhontytär kuusi vuotta myöhemmin v 1850.
Eeva Stiina asui siis Alapehulassa v 1825 ja oli jo 33-vuotias ikäneito avioituessaan vajaa vuotta nuoremman Jaakko Mikonpojan kanssa asettuakseen Multisillan torpan emännäksi - ja siitä siis edelleen Syväojalle.

Edellä kerrottu antaa selityksen sille, miksi Syväojalle / Koivistoon löytyi myöhemmin isäntä Vesilahdelta. Kalle Jaakonpojan tytär Emma Emerentia Koivisto naitettiin v 1893 Matti Tallisen kanssa kuten aiemmassa blogissa on kerrottu. Matti oli syntyjään Tottijärven Sorvan Knuutilasta, aivan Nikkilän naapurustosta. Kalle Jaakonpojalla oli näin äitinsä kautta yhteyksiä Vesilahden ja Tottijärven suuntaan jotta Tallisen kanssa päästiin puheisiin.

... pitkänlinjan Ylöjärveläisiä

Eeva Stiinan äiti Maria Juhontytär (s.1768) oli Ylöjärven Mutalan Heikkilästä kuten edellä on kerrottu. Heikkilässä suku oli ollut jo kuuden sukupolveen ajan. Heikki Antinpojan ajoista asti vuodesta 1634 oli isännyys peritynyt isältä pojalle. Emäntiä oli 1700-luvulla Heikkilään naitu Ylöjärven Tyrköstä ja Nokialta Hinttalasta. Tätä vanhempien emäntien syntyperistä merkinnät ovat puutteellisia.

Maria Juhontyttären äidin Maria Matintyttären periytyminen Ylöjärven Pengonpohjan Tyrköstä vaatii vielä varmistavia tietoja, mutta hyvin todennäköisenä sitä voidaan pitää. Toistaiseksi esitän hänet Matti Jaakonpoika Tyrkön (s.1707) ja Maria Heikintytär (s. n. 1707 Viljakkala, Penko) 17.12.1744 syntyneeksi tyttäreksi. Matti Jaakonpoika oli Tyrkön isäntä 1727-1760. Näin törmäämme jälleen ilmiöön esivanhempainkato: tässä isäntäparissa on esivanhemmat myös Pinomäkeen johtaneeseen sukuhaaraamme, josta on mainittu aiemmassa Hempuraa käsitelleessä blogitekstissäni. Tyrkköläisiä esi-isäntiämme tunnetaan vuodesta 1637 alkaen. Tyrkön emännän Maria Heikintyttären esivanhempia tunnetaan Viljakkalan Penkossa vuodesta 1645 alkaen.

Hinttalan museo (http://www.museokompassi.fi/nokia/nokian-museot/)
(c) Nokian kaupunki vapaa-aikakeskus
Maria Juhontyttären (s.1768) isän isä Matti Simonpoika (s.1715) toi emännän Heikkilään Nokian Kankaantaan Hinttalasta v. 1739. Maria Juhontytär oli syntynyt v.1715 Hinttalan lampuodin Yrjö Nuutinpojan ja Kristiina Mikontyttären perheeseen. Kristiinan esi-isä Niilo Mikonpoika oli tullut isännäksi Hinttalaan v. 1649 veljensä Matti Niilonpojan jälkeen. Hinttalasta tuli Suuren Pohjan Sodan ja isovihan aikaan 1700-luvun alussa ns furiirin eli majoitusmestarin puustelli. Puustelli oli kruunun viran haltijalle luovutettu palkkatila. Furiiri eli majoitusmestari oli sotaväen majoituksesta ja muonituksesta vastannut upseeri. Hinttalan isäntämme olivat siis lampuoteina vuokranneet tilan viranhaltijalta jonka palkkanautintaan tilan vuokratuotto kuului.

Hinttala on nykyisin Nokian kaupungin omistama kotiseutumuseo. Tutustu tarkemmin tästä:
http://www.nokiankaupunki.fi/palvelut/vapaa-aika/kulttuuri/nokian-museot/
http://www.museokompassi.fi/nokia/nokian-museot/



Lähteitä:
Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys SSHY kirkonkirjat
Suomen Sukututkimusseura, historiankirjat HisKi
Digitaaliarkisto digi.narc.fi Asutuksen yleisluettelot
Lasse Iso-Iivari talonhaltijaluettelot
Vanhan Pirkkalan Historia, Juhani Saarenheimo
Mirja Pinomäki-Kangas ja Leena Ekroos sukututkimus

Joitakin linkkejä Sarsan mullistukseen:
(http://kanaler.arnholm.nu/suomi/finland/iharif.html)
(http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/sarsan_maisema_mullistui_yhdessa_yossa)
(http://www.kangasala.fi/tietoa_kangasalta/historia/sarsa/)

perjantai 17. lokakuuta 2014

"Siikemmäks!" sano Hempura pirua

Ylöjärven Pengonpohjassa maakirjat tuntevat 1560-luvulta alkaen Hempura nimisen uudistilan jossa isännöi Markku Heikinpoika. Tila lienee saanut alkunsa jo joitakin vuosikymmeniä aiemmin. Pengonpohjassa sijaitsi v. 1552 Tammerkosken kartanon isännän, nimismies Juho Olavinpoika Vainisen omistuksessa ollut ulkopalsta. Kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä asutuksen leviämistä ja siten verotulojaen kasvua tuli edistää asumattomien erämaa-alueiden käyttönotolla. Omistajia painostettiin omistusoikeuden siirtymisellä kruunun haltuun mikäli maille ei synny asutusta.
Todennäköisesti tämän seurauksena Tammerkosken Heikki Olavinpoika määrättiin asuttamaan Pengonpohjaa. Heikin arvellaan olleen Juho Vainisen veli. Siten Heikki Olavinpoika olisi Hempuran ensimmäinen asukki. Tähän liittynee myös Hempuran nimen syntyhistoria: nimi on kansan kielessä väännetty muoto Heikki-nimestä. Hempuran nimi esiintyy myös Aitolahdessa ( 1553, 1557 ) Heikki Hempura, Hendrich Hemburaijnen, Hembura. Onhan niitä Näsijärven rantoja toki "asutettu" ennen Hempuran uudistilaakin, koskapa v. 1971 ns. Muorinmoision alueelta löydettiin merkkejä kivikautisesta asuinpaikasta. Niin pitkälle ei kuitenkaan arvaa sukupuuta piirtää.

Ote Ylä-Satakunnan kartasta v.1650. Pengonpohja vasemmalla, oikealla Teisko. Keskellä Näsijärvi.
http://koti.kapsi.fi/timomeriluoto
Ensimmäinen tunnettu sukuhaaramme esi-isä Hempuran isäntien joukossa oli Martti Markunpoika, joka oli isäntänä 1670-1696. Tätä ennen tilaa isännöi Martin veli Heikki Markunpoika vuodesta 1664 kuolemaansa asti vuoteen 1669. Ei ole tiedossa kuka ja mistä oli heidän isänsä Markku. Hempura näyttää olleen autiona v:sta 1661 heitä edeltäneen isännän Erkki Yrjönpojan jäljiltä. Sukuyhteydestä näihin edeltäviin isäntiin ei ole näyttöä.

Martti Markunpojan ja vaimonsa Liisa Jaakontyttären isännyys osui ankariin katovuosiin ja nälänhätään, ajanjaksoon johon viitataan useasti nimellä "Suuret kuolonvuodet". Hakusanalla löytääkin Internetistä ajankuvausta näistä koettelemuksista. Lainaan seuraavassa kappaleessa teosta "Vanhan Pirkkalan Historia" s.264 vuosilta 1696-1697, jolloin Martti Markunpoika kuoli. Tuolta ajalta ei kuolinsyitä ole tiedossa, joten arvattavaksi jää mikä hänen kohtalonsa viimein oli. Martin ikää tai syntymävuotta emme tiedä, mutta hyvänmatkaa keski-ikäinen kuitenkin tuolloin oli koska v. 1697 Suomen asutuksen yleisluettelon mukaan Hempurassa asustivat Martin ja Liisan pojat vaimoineen: Pekka, Juho, Sipi ja Matti. Martti Markunpojan vaimo Liisa Jaakontytär oli ilmeisesti kuollut jo v. 1694.

"Vuosikymmeniä kestänyt väkiluvun nousu katkesi järkyttävällä tavalla vuonna 1697. Vuosia 1696-1697 on ollut tapana nimittää suuriksi kuolonvuosiksi ja niitä voi pitää historiamme suurimpana kansallisonnettomuutena, jonka vertaista ei muualtakaan Euroopasta tunneta sitten mustan surman aikojen."
"Sadon tiedetään olleen huono jo vuosina 1693 ja 1695. Tämä näkyy kuolleiden määrässä, joka vuosina 1694 ja 1696 oli Pirkkalassa tavallista huomattavasti korkeampi. Todennäköisesti osa kotieläimiä jouduttiin teurastamaan ja käteisvaroista oli puutetta koska viljaa ei liiennyt myytäväksi."
"Tammikuussa vainajien määrä nousi jo paljon tavallista korkeammaksi, mutta pahin oli vielä edessä. Kevättalvella alkoi pitkin etelään ja länteen johtavia maanteitä tulvia kerjäläislaumoja. Köyhä väki Pohjanmaalta ja Pohjois-Hämeen nälkäpitäjistä oli lähtenyt liikkeelle kun varma nälkäkuolema oli
kotona edessä. Parempi ei näiden onnettomien kohtalo ollut etelässäkään. Apua ei ollut saatavissa sillä talollisten ruoka-aitat alkoivat ehtyä. Kerjäläisten mukana tuli pelottavana vieraana kulkutauti, ilmeisesti lavantauti." (1)

Kuolleisuus oli arvioiden mukaan joillakin alueilla jopa yli neljännes västöstä. Ruumiita kertyi niin kiivaaseen tahtiin että normaaleja hautaustapoja  ei ehditty noudattaa vaan kuolleet kerättiin suuriin joukkohautoihin - talon omistajat ja kulkukerjäläiset, miehet, naiset, lapset kaikki samaan kasaan. Ylä-Satakunta, johon Ylöjärvikin lukeutui, oli yksi pahimmmista nälänhädän koettelemista alueista.
Kerjäläisperhe maantiellä. Robert Wilhelm Ekman (wikipedia)
Kaikkien tuntema kevätjuhlissakin laulettu Suvivirsi syntyi noihin aikoihin alunperin ilmeisesti ruotsalaisen Israeli Kolmodinin toimesta. Virsi suomennettiin v. 1700 (http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvivirsi):
Jo joutu armas aica
Ja Suwi suloinen
Joll caunist caiken paican
Caunista cuckainen.
Nyt armas Auring meitä
Taas lähte lähemmäx
Hän kuolleet hauto heitä
Jäll teke eläwäx.
Ne nijtyn cuckat corjat
Ja Laiho laxosa
Nijn ylpiät Yrtti tarhat
Puut wehriät werasa
Ne meillen muistuttawat
Suurt hywytt' Jumalan
Jong caick ain nähdä saawat
Juur ymbär Wuoden ain

Tämä historiallinen yhteys asettaa virteen näkökulman jota nykypäivän ihminen ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi.

Martti Markunpojan kuoltua Hempuran isännäksi kirjattiin poika Pekka Martinpoika. Kuitenkin vain vuodelle 1697, joten epäilys herää että "Suuret kuolonvuodet" veivät myös Pekan. Velipoika Matti Martinpoika oli v. 1681 tuonut Hempuraan nuorikkonsa Kaisa Yrjöntyttären Hämeenkyröstä -
vihkimerkinnän mukaan Koiviston talosta. Tämä pari astui Hempurassa vetovuoroon 1698. Eivät tosin pitkään, sillä Matti näyttäisi olevan poissa jo 1703 ja Kaisastakin viimeinen merkintä on 1704, jolloin vuorostaan heidän poikansa Jaakko Matinpoika istui pirtin pöydän päähän isännän paikalle noin 19 vuoden iässä. (Syntymävuodesta on tosin kahta arviota 1685 tai 1687). Äidin lisäksi Jaakon seurana Hempuraa asustivat tuolloin ennen avioitumista sisar Riitta ja ilmeisesti edesmenneen Pekka veljen vaimo Valpuri.

Tämän jälkeen Hempurassa eleltiin nähtävästi tasaisempia aikoja tilan siirtyessä isältä pojalle, isännyyksien kattaessa useampia vuosikymmeniä. Pengonpohjassa peltoala kasvoi 37% taloa kohti vuosien 1630 ja 1760 välillä. Tosin naapurikylissä Mutalassa ja Kyöstilässä kasvu oli vieläkin
kovempaa.(1) Suuri Pohjan sota ja siitä seurannut venäläisarmeijan aiheuttama hävitys Isovihan aikana aina vuoteen 1721 asti on epäilemättä varjostanut elämää myös Pengonpohjassa.
Merkittävä tapahtuma - ainakin tämän blogin kirjoittajan kannalta - oli em. Jaakon pojan pojan, Matti Yrjönpoika Hempuran ja teiskolaisen Liisa Paavontytär Ala-Vattulan avioituminen 23.10.1763. Tämän liiton seurauksena syntyivät Hempuraan veljekset Matti v.1766 ja Erkki v.1771, molemmat esivanhempiani kuuden sukupolven takaa. Heidän myöhempien jälkeläistensä ansiosta kirjoitan nyt tätä historiaa armon vuonna 2014: Erkki on äitini puolelta Pinomäen suvun esi-isä, Matti taas isäni Mattjus-suvun puolelta. Tällaisesta esipolvien risteämästä sukututkimuksessa käytetään termiä esivanhempainkato - vähentäähän se radikaalisti esivanhempien lukumäärää (viidennessä esipolvessa kato on jo 32 esivanhempaa). Kun asia aikoinaan tuli ilmi, keksi joku nimittää minua tuplahempuraksi.

Matti Matinpoika pojista vanhimpana isännöi Hempuraa vuosina 1798-1821. Hän oli avioitunut 30-vuotiaana v 1797 Ylöjärven Huhkajan Alaselta kotoisin olevan Leena Juhontyttären kanssa. (Lue Huhkajasta aiemmin tässä blogissa tästä linkistä) Matin isännyyden aikana tilan arvo oli 500-1000 riksiä, joten tila oli tuolloin varallisuudeltaan keskitasoa.(1) Matti haki tilalle nk. perintökirjan 11.12.1800. Talonpoikaiset tilat olivat kruunun omistamia joiden hallinta -ja nautintaoikeus siirtyi pääsääntöisesti suvussa. Perinnöksiostolla tilaan oli mahdollista hankkia omistusoikeus maksamalla valtiolle tilan veroja vastaava rahasumma. Tämän jälkeen myös muut perilliset tulivat oikeutetuiksi perintöosuuksiin joita sitten tilan jatkaja joutui lunastamaan. Tätä perintöoikeutta totetutettiin myös torpparisopimuksilla tai jakamalla tila. Näin syntyivät Hempuran maille mm. Korpulan, Mäkipään ja Sarkaluoman torpat. Hempuralla oli parhaimmillaan 1850 -luvulla 7 torppaa, joka oli keskimääräistä ylöjärveläistasoa korkeampi. Tilan omistuksen siirtyessä tehtiin yleensä ns. syytinkisopimus, joka velvoitti suorittamaan vanhalle isäntäparille sopimuksen mukaisen elannon, vaatetuksen, asumisen jne. Saatettinpa siinä sopia siitäkin montako kertaa vuodessa sai talon hevosella käydä kirkolla.

Matille ja Leenalle siunaantui tyttäriä kaikkiaan kuusi sekä yksi poika. Tyttäristä kaksi, Esteri ja Amalia kuolivat kahden päivän välein syyskuussa v. 1808 punatautiepidemian riehuessa. Silmämääräisesti tuon vuoden kuolleiden luetteloa Ylöjärveltä katsoessa n. 80%:ssa kuolinsyyksi oli kirjattu punatauti. 1807-1810 riehuneiden epidemioiden merkittäväksi aiheuttajaksi on arveltu Suomen sodan aikana sotaväen mukana levinneet taudit.

Isäntä Matti kuoli v. 1821 arvattaenkin yllättäen 54 vuotiaana, ilmeisesti munuaiskivien aiheuttamiin komplikaatioihin. Tästä seurasi luonnollisesti ongelmia toimeentulon ja tilanpidon suhteen, muista inhimillisistä murheista puhumattakaan. Lapsista vanhin, vielä naimaton Hedvig oli 22 vuotias.
Ainoa poika Israel oli vasta 10-vuotias. Selvää oli että isännyysongelmaan oli löydyttävä ratkaisu. Leena-emäntä ei urakasta selviytyisi alaikäisten tyttärien ja poikasen avulla. Hedvig, joka oli siis ainoana naimaiässä, laitettin ns. aviomarkkinoille. Kuka lie toiminut puhemiehenä kun Ruoveden
Pihlajalahdelta Pitkälän talosta löytyi ikätoveri Jooseppi Juhonpoika. 4.8.1822 tanssittiin Hempurassa häitä toiveikkaassa hengessä nuoren isäntäparin tahtiin. Vuoden vaihduttua saatiinkin jo uutisia Hempuraan odotettavissa olevasta uudesta asukkaasta - kenties jopa tulevasta isännästä. Iloinen odotuksen kesä kääntyi syyskuun tullen kuitenkin surullisiin hautajaisiin: Hedvig kuoli 21.9.1823 lapsivuoteeseen 25 vuotiaana.
Jooseppi jäi Hempuraan ja avioitui uudelleen v. 1825 Viljakkalalaisen Eeva Kaisa Juhontyttären kanssa. Virallisesti tilanhaltijana toimi leskiemäntä Leena Juhontytär. Jaakon ja Eevan v. 1825 syntyneen esikoisen kuoltua tammikuussa 1829, päättivät he kesäkuussa jättää Hempuran mukanaan vastasyntynyt Anna ja muuttivat Teiskoon.

Siten Hempurassa oli jälleen ongelma tilanhoidosta. Israel oli jo lähes miehen iässä, mutta häntä ei ilmeisesti kuitenkaan katsottu kykeneväksi ottamaan vielä vastuuta tilan hoidosta. Lieneekö vastoinkäymisissä syynsä että Leena-emäntä etsi viinakannun pohjalta helpotusta. Rippikirjassa 1818-1824 oli ensimmäisen kerran papin merkintä: "älskar starka dryker i höga grad" eli vapaasti suomentaen: "rakastaa  väkijuomia suuressa määrin". Seuraavassa rippikirjajaksossa 1825-1831 näemme että Leena on ollut juopottelusta käräjillä v. 1830. Isännyysongelma ratkesi Matti-vainaan veljen Erkki Matinpojan toimesta. Sama Erkki joka jo aiemmin tässä tekstissä mainittiin Pinomäen sukuhaaran esi-isänä.

Hempuran rippikirja 1825-1831
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ylojarvi/rippikirja_1825-1831_tk222-223/12.htm
Erkki Matinpoika oli neljäs Hempuran sisarussarjassa. Rippikirjan mukaan hän oli poikennut v. 1796 Näsijärven vastarannalla äitinsä kotipitäjässä Teiskossa - Liisa Paavontytär oli Ala-Vattulasta kuten aiemmin on mainittu. Naapurinlikka veti kuitenkin Erkin takaisin Pengonpohjan puolelle. Tyrkön Matti Heikinpojan tytär Leena oli Teiskon reisun aikana varttunut naimaikään. Teiskolaiset sukujuuret oli hänelläkin äitinsä puolelta: Anna Juhontytär oli kotoisin Vattulan naapurista Värmälän Vähä-Kartanosta. Juhannusmorsian Leenasta sitten tulikin v. 1800 kun Hempurassa häitä juhlittiin. Nuoripari asettui asumaan Tyrkköön ja jälkeläisiä tuli normaalissa elämänjärjestyksessä. Viisi kappaletta kaikkiaan, joista kaksi ensimmäistä kuoli lapsena punataudin (rödsot) ja tuhkarokon (mässling) seurauksena. Molemmat valitettavan tavanomaisia pikkulasten kuolinsyitä noihin aikoihin. Muutto naapuriin Hempuraan voudiksi ei liene ollut 60-vuotiaalle Matille kovinkaan vaikea päätös. Tyrkkö oli ollut Leenan veljien isännöimänä hyvässä hoidossa Matti-isän kuoleman jälkeen v. 1814 . Ja kai siihen päätökseen sukulaisverikin vähän velvoitti.

V. 1831 alkaen Erkki Matinpoika toimi siis Hempurassa sijais isäntänä, nk. isäntävoutina. Tilan omistus oli edelleen lesken, Leena Juhontyttären ja hänen lastensa hallussa. Leskiemäntä kuoli kohta tämän jälkeen 1.2.1832 vesipöhöön (vattensot). Lieneekö ollut sairaalloinen jo v. 1831 ja se osaltaan vaikuttanut tähän Erkin ratkaisuun.
Erkin veljenpoika Israel Matinpoika oli tuolloin 20-vuotias poikamies ja opetteli Erkki-sedän opastamana tilanhoitoa. Näin mentiin Hempurassa aina vuoteen 1840. Erkki alkoi jo olla iällä ja taloon olisi viimein saatava emäntä. Tilanpidon jatkuvuus piti turvata. Tuolloin Israel avioitui 28- vuotiaana Hempuran Sarkaluoman torpparin Juho Mikonpojan tyttären, Eunikan kanssa. Tämän sukujuuret olivat Teiskon Nallissa, johon palaan vielä blogissani myöhemmin mm. esivanhempainkatoon liittyen. (Teiskon Värmälä ja  Nalli ovatkin osoittautuneet vaimoni ja minun "alkukodiksi".)  Erkki Matinpoika muutti perheineen Liimolan Alaselle, jossa hän sitten kuolikin 69-vuotiaana v.1841.
Israel ja Eunika saivat kaikkiaan 9 lasta joista 7 oli tyttäriä. Isännyyden jatkajaksi oli perinteisesti aina toivottu miespuolisia perillisiä. Valitettavasti nämä toiveet eivät toteutuneet, koska molemmat pojat Juho ja Viktor kuolivat lapsina. Jälleen tähyttiin Hempurassa  Ruoveden Pihlajalahden suuntaan isäntäkysymyksessä. Kuten aiemmin tässä tekstissä kerroin, oli Israelin vanhin sisar Hedvig nainut Ruoveden Pihlajalahdelta. Jonkinlainen yhteys sinne suuntaan edelleen oli, koska Israelin v. 1851 syntynyt tytär Amanda avioitui Pihlajalahden Kierinka-Nenoselta kotoisin olevan Dominikus Albiinuksenpoika Grönströmin kanssa. Israelin nuorin tytär Loviisa Josefiina, jota Luviinaksi kutsuttiin, avioitui Dominikuksen serkun Klaes Albiinus Myllylän kanssa. Tämä Laase oli myös Pihlajalahden Nenosia. Luviinan ja Laasen tytär Olga Katri Myllylä onkin sitten jo isäni äiti. Eli näin siis päästiin jo pitkälle 1900 -luvun puolelle, lähes 400 vuoden matkan Vainisten ajoista.

Dominikus ja Amanda Hempura
Hempuran tilan omistus jatkui suvussa Amandan ja Dominikuksen toimesta ja edelleen pojan Arvid Dominikuksenpojan kautta. Ja jatkuu edelleen....
Hempuralaisten jälkeläiset ovat sittemmin kantaneet perimäänsä ainakin seuraavissa suvuissa (sekalaisessa järjestyksessä): Nikus, Toikkonen, Merisalo, Hilden, Hiillos, Temisevä, Vuorinen, Myllylä, Koivisto, Penttilä, Soljama, Mattjus, Salmi, Säynäjäkangas, Pinomäki, Pääkkönen, Liimola, Helistö, Pulkkinen, Järvensivu, Mattila, Salojensaari, Laitila, Huhtasalo, Kantola, Rautio, Sabel, Rauniolahti, Linnusmäki, Nieminen, Luukkonen, Lenick, Ala-Pässäri, Saranpää, Lehtovirta, Kangas, Ekroos, Koivunen, Vilkkilä, Huhtasalo, Isaksson, Henttonen, Anttila, Aaramaa... tässä vaiheessa pyydän anteeksi jos joku jäi puuttumaan. Toivonkin että ilmoittaudutte jos puutteita havaitsette, niin saadaan lista ajantasalle.

Mitenkäs sitten se otsikkoteksti tähän kuuluu? Tarina kertoo että Hempuran isäntä oli tulossa Tampereen markkinoilta hevosrattaillaan kohti Pengonpohjaa. Kuten useasti isännille markkinoilla saattoi käydä, oli markkinajuomia nautittu. Siinä taivalta taittessa oli pikkupiru pyrkinyt samoille rattaille, jota isäntä ryhtyi häätämään sivummalle ja käski pirua "siikemmäks". Siitä jäi sanonta "siikemmäks!, sano Hempura pirua". Kuka kyseinen isäntä oli? Ei tiedetä oliko sitä ollenkaan. Taisi olla vain ylöjärveläisten kylänmiesten juttuja. Ties vaikka Multisillan Hartun tai Koiviston Nikolain suusta. Niillä kun sitä juttua piisasi.



LINKKEJÄ JA LÄHTEITÄ

Digitaaliarkisto digi.narc.fi  Asutuksen yleisluettelo:
Hempura 1675-1694
Hempura 1695-1714

SSHY rippikirjat:
Hempura 1818-1824
Hempura 1825-1831

Suomen sukututkimusseura, historiankirjat HisKi

Vanhan Pirkkalan Historia, Juhani Saarenheimo (1)

Sukututkimuksia:
Kalevi Ojanen
Torbjörn Nikus
Mirja Pinomäki-Kangas ja Leena Ekroos
Veikko Mattjus
Geneanet JP&Teijan sukuja: Martti Markunpoika Hempuran jälkeläiset (blogistin sukututkimussivusto)

Timo Meriluodon vanhat kartat -sivusto:
Yläsatakunnan kartta v 1650
Pirkanmaa, Kuninkaankartasto 1776-1805 

Wikipedia:
Suuret kuolonvuodet
Suuri Pohjan sota
Isoviha
Suomen sota
Punatauti
Perinnöksiosto

torstai 9. lokakuuta 2014

Kahden isoisän Talvisota

Lokakuulle näinä päivinä sopii hyvin aiheeksi kaksi isoisää, joita yllättäen on yhdistänyt muukin kuin että viettivät syntymäpäiviänsä peräkkäisinä päivinä: heistä vanhempi Frans Emil Pinomäki 10.10. ja nuorempi Eino Artturi Mäenpää 11.10. Yhteistä on sukujuuret Teiskon Värmälän Vähä-Kartanossa (Juho Erkinpoika 1731-1787/Vappu Matintytär Teiskon Yli-Korpulasta 1728-1805) sekä Teiskon Kiimajoen Nallissa (Jaakko Pertunpoika 1637-1715/Kaisa Nuutintytär n.1644-1740). Yhteisiä jälkipolvia ovat tämän blogin kirjoittajan ja vaimonsa kaksi poikaa. Yhteistä on myös se, että he olivat talvella 1939-1940 Talvisodan melskeissä 6. divisioonassa samalla rintamalla Kannaksen Summassa. Merkittävä ero on kuitenkin siinä että toinen palasi kotiin, toinen sankarihautaan.

Eino Artturi Mäenpää

Eino oli syntynyt 11.10.1912 Teiskon Vattulassa Juho Kallenpoika Mäenpään (1873-1952) ja Hilda Maria Liimolan (1880-1956) kahdeksanlapsisen parven esikoiseksi. Kun liikekannallepano lokakuussa 1939 kutsui vuosina 1900-1918 syntyneitä miehiä palvelukseen, oli Eino ehtinyt pienen pojan isäksi avioiduttuaan messukyläläisen Inga Kytön kanssa 5.9.1937 (Ingan perheestä toisaalla blogissani tästä linkistä.). Raine Einari Mäenpää oli syntynyt Messukylässä joulupäivänä 1937. Rintamallelähdön koittaessa oli Einolle ja Ingalle jo toinenkin lapsi tulollaan.

Eino astui sotamiehenä palvelukseen 6. divisioonan 17. jalkaväkirykmenttiin (myöhemmin JR7). Joulun alla 1939 Einon yksikkö III/JR17(7) eteni Summajoen yli . Tässä 24. joulukuuta vetäytymiseen päättyneessä hyökkäyksessä yksikkö menetti kaatuneina 153 miestä. JR17(7) ryhmittyi uudelleen Näykkijärven tuntumaan. 28 joulukuuta alkoi jälleen siirtyminen kohti etulinjaa. Yksiköt nimettiin uudelleen vihollisen tiedustelutoiminnan hämmentämiseksi;
nyt 3.div III/JR7. Tämä otti rintamavastuun Summassa 3-5. tammikuuta 1940, Summan kylän lohkon sattuessa JR7:n osalle eversti Kaarlo Heiskasen johdossa. Tammikuu oli erityisen kylmä: ajoittain jopa -42 astetta. Osittain tämän vuoksi taistelutoiminta oli vähäisempää. Tammikuun loppua kohden venäläisten sotatoimet kiihtyivät. Summan lohkoa ampui helmikuussa alkaneessa suurhyökkäyksen tulivalmistelussa 30 tykistöpatteria. Lähteen ja Summan lohkot joutuivat kaikkein kiihkeimmän hyökkäyksen kohteiksi.
5. helmikuuta 1940 tapahtumista on seuraava kuvaus (http://tosiasiat.fi/6.+divisioona+(talvisota)):
"5. helmikuuta puna-armeija hyökkäsi jälleen huomattavasti suuremmin voimin. Kahteen eri hyökkäykseen laskettiin osallistuneen 100-150 hyökkäysvaunua ja runsaasti jalkaväkeä. Divisioonalle alistettu ErP 3 osallistui tehokkaasti hyökkäysvaunujen torjuntaan. Suomalaisten onnistui kuitenkin torjua molemmat hyökkäykset. Summankylän lohkoa miehittänyt JR 7 oli kärsinyt jo tähän mennessä suuria tappioita ja muutenkin divisioonan joukot alkoivat olla loppuun asti väsyneitä neuvostotykistön vuorokaudet ympäriinsä jatkuneen tulen vuoksi. Lisäksi linnakkeiden ja korsujen tuhoutuminen tykistötulessa johti siihen, että suomalaisjoukot joutuivat olemaan murentuneissa asemissaan yötä päivää. Useampana yönä pakkasta saattoi olla yli 30 astetta, joten nukkuminenkin alkoi olla mahdotonta. Joukkojen kulumista ja uupumista lisäsivät luonnollisesti jatkuvat taistelut toistuvine vastahyökkäyksineen. Divisioonalle alistettiinkin JP 3, joka jo seuraavan yön aikana otti rintamavastuun osittain kuluneelta rykmentiltä Suokannan ja Summankylän lohkojen saumassa"
Kansallisarkiston Sotapäiväkirjat kokoelma Jalkaväkirykmentti 7. III pataljoona 1940-1940 (SPK 962) on luettavissa arkiston sivuilta. Kyseisen päivän tapahtumiin pääsee tästä linkistä.

Edellä kerrotun päivän tapahtumat koituivat Eino Artturi Mäenpään kohtaloksi. Hänet on kirjattu kaatuneeksi 5.2.1940 Summassa 27-vuotiaana. Viipurissa 29.2.1940 allekirjoitetussa kuolinsyyraportissa kuolinsyyksi kirjattiin "Vuln.sclopet.capitis" eli ampumahaava päässä.


Tapahtuma Internetin Suomen Sotasurmat -sivustolla tästä linkistä:
Einon kantakortti ei ole jostain syystä säilynyt arkistossa.

Eino haudattiin Messukylän kirkon sankarihautaan. Tytär Raija syntyi helmikuussa 22. päivä. Isä ja tytär eivät siis ehtineet milloinkaan tavata...


Yöpartiomiehiä Summassa 1939. Kuvalähde: SA-kuva


Frans Emil Pinomäki

Frans oli syntynyt 10.10.1902 Ylöjärvellä Herman Alfred Pinomäen (1874-1959) ja Aleksandra Josefina Hirvijärven (1871-1958) perheen toiseksi lapseksi. Hän oli avioitunut 26.4.1925 rippikoulutoverinsa Rauha Maria Koiviston kanssa. Isoveljensä Eeti oli nainut aiemmin Rauhan isosiskon Olgan. (Mainittu aiemmassa blogissa Kalle Jaakonpojan 15 lasta). Liikekannallepanon koittaessa Frans oli 37 vuotias kahden tyttären, Kaarinan ja Mirjan isä. Hänen joukko-osastokseen osoitettiin 6.div II/KTR3 (kenttätykistörykmentti) jossa toimi ajomiehenä. Käytännössä tarkoitti että kuljetti hevoskärryillä tykistölle ammuksia ja tarvikkeita yms. - ja paluukuormassa ruumiita ja haavoittuneita. Osasto koottiin 13.10.1939 Turkuun. Muistan mummuni kertoneen että he tapasivat jäähyväisiksi ennen rintamalle lähtöä Turun Tuomiokirkon portailla.














Kantakortin mukaan Frans osallistui seuraaviin taisteluihin:
Summajoki 22.-23.12 1939
Summa 2.1.-14.2.1940
Näykkijärvi 17.-25.2.1940
Viipuri 1.-13.3.1940

Kotiväki on pitänyt omaa kirjanpitoaan, ilmeisesti kenttäpostissa saatujen tietojen mukaan.


Johanneksessa 1939 kuvalähde: SA-kuva
Frans on kantakortin mukaan lomautettu 1.5.1940. Hän palasi rintamalta ainakin fyysisesti haavoittumattomana. Välirauhan aikaan tammikuussa 1941 perheeseen syntyi Reijo. Jatkosodassa Frans ei ollut enää rintamalla taistelujoukoissa. Vähäpuheinen kun oli muutoinkin, en muista että hän olisi koskaan kuulteni puhunut sotakokemuksistaan. Hän kuoli Tampereella 73 vuotiaana 4.4.1976 ja on haudattu Lamminpään Saarikorven hautausmaalle.


Alla on linkkejä lähdetietoina käytettyihin sotahistoriallisiin kirjoituksiin ja arkistoihin

Sotapäiväkirjat JR/7 1.1.40-29.3.40: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1503083

Wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/6._divisioona_(talvisota)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalankannaksen_taistelut_talvisodassa

http://tosiasiat.fi/6.+divisioona+(talvisota)
http://www.newikis.com/fi/wiki/Jalkav%C3%A4kirykmentti_17_(talvisota)
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/karjala/neuvostoliittolaisten_suurhyokkays

http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/kertomuksia-6/298-kertomukset-81/m3-16/307-tapahtui-1-2-14-2-1940-valisena-ajalla
http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/kertomuksia-6/296-kertomukset-81/m3-14/305-summan-munasuolla

Karttoja:
http://sotakartat.blogspot.fi/search/label/Summa
http://2.bp.blogspot.com/-YSznIsmigHE/UOQHOGYpaNI/AAAAAAAAAgQ/wU1TCKYVdy4/s1600/Scan10001+(3).JPG
https://www.google.com/maps/d/edit?mid=zhrNXylZEUY0.kvt8wq266uiw