torstai 26. marraskuuta 2015

Blankenfeldit osa II - Berliinin pormestarit

Blankenfeld -suvun tarina saa jatkoa ajassa taaksepäin keskiaikaisessa Berliinissä: pormestareita ja raatimiehiä vauraista patriisisuvuista, myös Blankenfeldien perheen liepeiltä - Wins, Dannewitz, Strohband, von der Gröbe. Tarinan ensimmäisessä osassa noudatettu viitenumerointi linkittää tämänkin jakson esi-isät Gertrud Blankenfeld'in esipolvitauluun Geneanet -sivustossani. Häneen viitataan myös aiemmassa artikkelissani "Nödingien matkassa liivinmaalle".

Blankenfeld -suvun vaakuna


Wilhelm (Wilke) von Blankenfeld (1396-1474) (5.16)
Katharina von Wins (n. 1415-1418 - n.1476) (5.17)

Wilhelm, eli Wilke von Blankenfeld syntyi Berliinissä v. 1396 pormestari Paul Blankenfeldin ja vaimonsa Anna Strohbandin esikoisena. Oletettavasti perhe asui Spandauerstrasse 49:ssa sijainneessa sukutalossa. Wilhelmista tuli isänsä ja veljensä tavoin Berliinin pormestari. Suvun jäseniä on ajan saatossa Berliinin historiaan kirjattu pormestareina kaikkiaan kuusi henkilöä vuosien 1294-1481 välillä. Wilkelle toimivuosia kertyi kaikkiaan 14 vuosien 1436 ja 1464 välisenä aikana. Toimikausi oli kaksivuotinen, joten hän tuli valituksi kaikkiaan seitsemän kertaa. Hänet maintaan nimikkeellä "Oberbürgermeister" erotuksena samaan aikaan Bürgermeisterina toimineesta appiukostaan Thomas von Wins'ista. Wilke siis avioitui virkaan valitsemisensa aikoihin kolleegansa tyttären Katharina von Wins'in kanssa. Hän oli jo tuolloin vuonna 1436 varsin varakas patriisisuvun perillinen ja hallitsi omaisuutta Blankeburgin, Pankowin ja Weissenseen herrana. Varallisuutta kartuttivat lukuisista läänityksistä kerättävät tulot. Vuoteen 1458 näitä läänityksiä oli jo viitisentoista kylää.
Aivan mutkattomasti ja yhtäjaksoisesti ei menestystä ja varallisuutta kertynyt. Berliinin-Cöllnin kaksoiskaupungin killat ja patriisisuvut ajautuivat vuosina 1440-1441 kiistaan Brandenburgin vaaliruhtinas Friedrich II:n kanssa suunnitellun Spreeinselin linnan rakentamisen kustannuksista ja maaomistuksista. Wilke ja veljensä Johannes pyrkivät aluksi pitäytymään erillään kiistasta mutta muiden patriisisukujen painostuksesta taipuivat mukaan rintamaan. Tämän seurauksena veljekset muiden patriisien mukana joutuivat vastaamaan petossyytteseen ja Spandaun oikeusistuin määräsi heidät raskaisiin korvauksiin, jotka he viimeistä killinkiä myöden myös suorittivat. Tämän lisäksi heidän läänityksensä peruttiin.

Ruhtinas Friedrich II palautti kuitenkin Blankenfeld'ien aseman ja läänitykset varsin pian. Jo vuonna 1454 ruhtinas mainitsi dokumentissaan hänestä "uskollinen Wilke". Vuonna 1447 kiistan takia päättynyt pormestriuskausi saikin sitten jatkoa vuonna 1457.
Berliinin sinetti
https://de.wikipedia.org/wiki/
Kaupungin raadin jäsenenä Wilke Blankenfeld yhdessä silloisen pormestarin, Peter Garnkäufer'in kanssa osallistuivat vuoden 1453 uuden vuoden vastaanotolle vaaliruhtinaan luona ja esittivät anomuksen saada käyttää raadin asiakirjoissa vahvistuksena punaista vahasinettiä - joka lupa sitten nähtävästi armollisesti heille myönnettiin.

Keisari Friedrich III myönsi aatelisarvon Wilkelle ja veljelleen Johannekselle vuonna 1474. Pitkään Wilhelm von Blankenfeld ei aatelisarvosta nauttinut sillä hän kuoli saman vuoden elokuussa. Veljensä Johannes ja poikansa Thomas saivat perintönä kolmanneksen omaisuudesta kumpikin. Ilmeisesti leski Katharina sai loppukolmanneksen.

Vuonna 1898 Berliinin Siegesalleella julkistettiin Alexander Carandelliin monumenttiveistosryhmä Friedrich II "Rautahampaan" sekä tämän 1440- luvulla kukistaman kansalaisvastarinnan. muistoksi. Oikeanpuoleinen henkilökuva veistoksessa esittää Wilhelm von Blankenfeld'ia.


https://de.wikipedia.org/wiki
Wilhelm von Blankenfeld



Paul von Blankenfeld (s.n. 1365 - k. arv.1442) (6.32)
Anna Strohband (s.n. 1370 - k.n. 1443) (6.33)


Kuten isänsä ja kaksi poikaansa, oli myös Paul von Blankenfeld Berliinin pormestari. Hänen kymmenen toimikauttaan ajoittuivat vuosiin 1401-1430. Brandenburgin ja Pommerin ollessa jatkuvassa valtataistelussa, Paul oli berliiniläisten joukkojen komentajana v. 1403 Prenzlauta vastaan. Hän oli arvostettu poliittinen toimija m.m. välittäjänä Frankfurt-Oderin ja vaaliruhtinaan välisessä kiistassa. Hän oli mukana allianssissa yhdessä miniänsä isän Thomas von Wins'in, lankonsa Henning  (II) Strohband'in ja muutaman muun pormestarin kanssa, jonka seurauksena Berliini ja Cölln yhdistyivät. Paul von Blankenfeld nautti läänityksinä verotuloja viidestä Berliinin alueen kylästä ja keräsi voittoja kaupankäynnissä m.m. Hampurin, Brüggen ja Berliinin välillä välittäen rautatavaraa, viljatuotteita, puuta, kankaita jne.

Paul von Blankenfeld avioitui v. 1390 Anna Strohband'in kanssa. Hänen edellä mainittu veljensä
Strohband -suvun vaakuna v. 1465
Henning (II) oli Berliinin pormestarina peräti 18 toimikautta vuosien 1401-1447 välillä. Heidän isänsä oli myös nimeltään Henning ja hänet tunnetaan Spandaussa vuonna 1378. Tämän isä Johann Strohband (8.132) on sukulinjan varhaisin tunnettu henkilö. Hänen on arveltu syntyneen n. 1260 ja hänet tunnetaan Brandenburgin piispan voutina Teltow'ssa vuonna 1299. Suvun aiemmat juuret ovat Frankfurt-Oderin seuduilla. Hänen puolisonsa on eräissä selvityksissä arveltu olleen Buchholtz -sukua. Tästä en ole kuitenkaan löytänyt vakuuttavaa näyttöä. Kyseistä sukua tunnetaan sukuhistoriassani muista yhteyksistä ja huomioiden näiden sukujen väliset kytkennät, on arvio varsin mahdollinen - etenkin kun tiedetään Buchholtz'ien olevan Strohbandien tavoin Frankfurt-Oderista.


Paul von Blankenfeld ja Anna Strohband asuivat perheineen vuoden 1380 palon jälkeen uudelleen rakennetussa Blankenfeldien suvun kivipalatsissa Spandauerstrasse 49:ssa Berliinissä. He saivat viisi poikaa ja viisi tytärtä. Näistä kolme tytärtä ja kaksi poikaa elivät aikuisuuten asti. Perhe toimi fransiskaanien ja kotikirkkonsa Marienkirchen tukijoina. Paul von Blankenfeld tilasi ennen kuolemaansa 1440-luvun alussa, ilmeisesti joltakin Hampurilaiselta maalarilta muistotaulun sijoitettavaksi Berliinin Marienkircheen. Allaoleva taulu esittää hänen perhettään polvistuneena ristiinnaulitun Jeesuksen jalkojen juuressa taustana Berliiniin ja Blankenfeldin toimiin liittyviä aiheita sekä kuvan alareunassa Blankenfeldin ja Strohbandin sukuvaakunat. Saman tyyppisen kuvan tiedämme hänen pojan poikansa Thomas Blankenfeld'in tilaamana. Kuvassa isänsä takana aiemmin tässä artikkelissa mainittu vanhin poika Wilhelm, eli Wilke.
Aiheesta on luettavissa laaja Albrecht Hoffmannin laatima artikkeli: Patrizier Marienkirche Berlin - Politische und religiöse Stifterbilder des Berliner Patriziats: ( http://pmkb.de/index.php )



Paul von Blankenfeldiä edelsi Berliinissä raatimiehinä ja pormestareina hänen neljä isälinjaista esivanhempaansa: Peter (n.1335-jälk.1396), Jakob (1290-1370), Johann (1265-1333) sekä varhaisin tunnettu suvun kantaisä Johannes Blankenfeld (n. 1240-1320).
Suvun talo Spandaustrassella paloi v. 1380 Berliinissä riehuneiden, tuhansia kuolonuhreja vaatineiden tulipalojen seurauksena. Tuli tuhosi n. 8000 asukkaan Berliinin lähes täydellisesti. Peter Blankenfeldin toimesta paikalle rakennutettiin uusi kivipalatsi tuhoutuneen puurakenteisen talon tilalle. Rakennus oli suvun omistuksessa vuoteen 1620 ja purettiin vuonna 1889. Tämän lisäksi suku omisti toisen talon lähistöllä Marienkirchen vieressä.

Thomas von Wins (s.n. 1380-1385 -  k.n. 1464) (6.34)

Gertrud Dannewitz (1396 - n.1419) (6.35)

Thomas von Wins'in
sinetti

Wilhelm Blankenfeldin puoliso oli, kuten edellä on mainittu, Kahtarina von Wins. Hänen arvellaan syntyneen vuosien 1415-1418 välillä Berliinissä. Katharina oli Thomas von Wins'in esikoinen tämän ensimmäisestä, lyhytaikaiseksi jääneestä avioliitosta Gertrud Dannewitz'in kanssa. Thomas oli vävynsä tavoin raatimies ja pormestari Berliinissä. Hänen 10 toimikauttaan pormestarina ajoittuivat vuosien 1426 ja 1448 välille. Thomas oli sukunsa ensimmäinen pormestari. Wins -sukuisia hänen jälkeensä kyseisessä virassa tunnetaan vielä neljä muuta henkilöä, m.m. poikansa Valentin von Wins.

Wins'it joutuivat Blankenfeld'ien tavoin 1440-luvulla Friedirch II:n kanssa syntyneitä erimielisyyksiä seuranneiden, aiemmin kuvattujen toimenpiteiden kohteiksi, Myös Wins'eille palautettiin läänitykset ja asema Berliinin hallinnossa. Patriisisukujen tapaan Wins'it hallitsivat lukuisia maaomaisuuksia ja läänityksiä joiden verotulot vaurastuttivat sukua entisestään. (m.m. Blankenburg, Falkenberg, Buchholz, Wartenberg, Heinersdorf jne.) Lisäksi Tomas nautti tuloja Spandaun Jungfrauen luostarista. Thomas Wins'in mukaan on Berliinissä nimetty Winsstrasse.

Nickel von Wins (s. n. 1357-1365 - k. n. 1439) (7.68)


Thomas von Wins'in isä Nickel oli Berliiniläinen raatimies ja loi siten perustukset Wins'ien myöhemmälle asemalle kaupungin hierarkiassa ja hallinnossa. Sai hallintaansa Falkenbergin vuonna 1392. Berliiniläiset ajautuivat kiistoihin ja yhteenottoon Dietrich von Quitzow'n kanssa, jossa kahakassa tämä vangitsi Nickel von Wins'in. Köytettynä, piestynä ja häväistynä hänet viimein pitkän vankeuden jälkeen vapautettiin raskaita lunnaita vastaan. Gäbler Genealogie -sivuston mukaan hänen puolisonsa olisi ollut Blankenfeld'ien suvusta.

Coppen (Jacob) von Wins (s. n. 1340 - k. jälk. 1392) (8.136)
Gertrud Buchholtz (s. n. 1335-1340 - k. n. 1410) (8.137)


Coppen von Wins ja vaimonsa Gertrud Buchholtz toivat ilmeisimmin suvun Falkenburgiin. Gertrud oli kotoisin Frankfurt a.d. Oder'ista. Buchholtz'in sukuun tutustuimme jo edellisessä Blankenfeld-artikkelissani Thomas von Blankenfeldin puolison Margaret Buchholtz'in myötä. Wins -suku on oletettavasti myös samoilta seuduin, vaikkakin tunnetut Coppenin esi-isät tiedetään Winsen an der Luhe'n seuduilla.

Tömke (Thomas) (II) von Wins (s. n. 1305 - k. jälk. 1342) (9.272)


Tömke oli vahva mies, jonka sanottiin pyydystäneen ja taltuttaneen peuran paljain käsin. Brandenburgin maakreivi Ludwig aateloi hänet Kremmenin taistelun jälkeen. Pommerin ja Brandenburgin välillä käydyssä taistelussa 1.8.1332 vihollinen sai pudotettua Ludwigin satulasta ja tämä joutui alakynteen. Tömke Wins ratsasti apuun ja surmasi Ludwigin henkeä uhanneen vihollisen. Tästä palkintona Tömke aateloitiin ja hän sai lahjaksi muistokaiverruksin varustetun käsivarsirenkaan. Tämä kulkeutui suvussa perintönä 1500- luvun loppupuolelle jolloin se katosi.
Wins -suvun vaakuna


Hans Dannewitz (s. n. 1360 - k.1416) (7.70)
Katharina von der Gröben (s. 1350 - k. 1422) (7.71)


Thomas von Wins'in appi Hans Dannewitz oli Berliinin pormestari kahdeksan toimikautta vuosina 1400-1416. Kuten edellämainitut kollegansa Blankenfeld'it ja Wins'it, sai myös Hans osansa kahakoista Pommerin ja Kremmenin sekä Quitzown kanssa, joka kukistui v. 1414 Hansin hyökättyä joukkoineen kaupungin linnoitusta vastaan. Dannewitz'it tulivat Berliinin Lichtenbergin  ja Oberbarnimin alueelta.
von der Gröben -suvun vaakuna
Von der Gröben on vanha aatelinen suku, jonka kantaisänä mainitaan Luiderus de Grebene vuonna 1140 Wüstung'issa, Calbe an der Saale'ssa. Katharinan isä Johann von der Gröben (8.142) tunnetaan Potsdamissa omistamassaan Bornstedt'issa jonka saman niminen isoisänsä oli hankkinut vuonna 1304. Tätä ennen esipolvia tunnetaan Spandaussa 1230 -luvulla.











sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Blankenfeldit osa I - Baltiasta Berliiniin

Blankenfeld vaakuna (Wikimedia commons)
Johan Nöding von Werden oli Sääksmäelle kirkkoherra Paltheniuksen rouvaksi päätyneen Anna Nöding'in liiviläissyntyinen isoisä, kuten tuli mainituksi aiemmassa blogissa "Nödingien matkassa Liivinmaalle". Johan Nöding oli aviossa Gertrud von Blankenfeld'in (k. jälk 1622) kanssa, jonka isänpuoleisia sukujuuria seuraamme tässä selvityksessä 1200-luvun Berliiniin.1474 aateloitu suku juontaa juurensa mahdollisesti saksilaisesta sotilassuvusta. Oletuksia on myös esitetty lombardialaisesta "de Campo Bianco" -suvusta.
Henkilöiden jäljessä mainitut numerot viittaavat Gertrud Blankenfeld'in  esipolviluetteloon Geneanet -sivustossani.

Hans Blankenfeld (k. 1602) (2.2.)


Gertrud Blankenfeld'in isä Hans Blankenfeld oli Liivinmaalla Fellin'in eli Viljandin kuvernööri. Hans nähtävästi hallitsi isänsä perintönä suvun maaomaisuutta Blankenfeldia Liivinmaan Salisburg'issa, joka nykyisin tunnetaan Latviassa nimellä Matzalaca. Koska Hans'illa ei ollut miespuolista perillistä, päättyi Blankenfeldien mieslinja Baltiassa. Salisburg siirtyi perintönä Nöding'ien haltuun vuoteen 1674 asti jolloin omaisuus myytiin 1900 taalerin hinnasta. Hänen puolisostaan ei ole toistaiseksi löytynyt tietoja.

Baltian hallinnasta oli käyty pitkällisiä sotia aluetta ympäröivien hallitsijoiden välillä. Ruotsi ja Puola kävivät sotaa Liivinmaalla 1600-1611. Ruotsalaisten hallitsema Viljandi joutui puolalaisten sotajoukkojen piirittämäksi v. 1602. Kaupunkia puolusti 800 sotilaan ruotsalaisjoukko. Ruotsalaiset joutuivat perääntymään kaupunki toisensa jälkeen Puolan miesylivoiman alta. 16.5.1602 Puolan piiritysjoukot onnistuivat murtautumaan linnoituksen porteista mutta sillä erää hyökkäys kuitenkin lopulta epäonnistui. Linnoitusta puolustavat sotajoukot olivat kärsineet huomattavia tappioita ja seuraavana päivänä he antautuivat uuden hyökkäyksen uhan alla. Puolalaiset valloittajat teloittivat Hans Blankenfeldin linnoituksen antautumisen yhteydessä.

Viljandin linnan rauniot (Wikimedia Commons)

Franz Blankenfeld auf Kulsdorf (1485 - n. 1544) (3.4)
Könne von Tiesenhausen (3.5)


Franz Blankenfeld syntyi 1485 todennäköisimmin Berliinissä, Spandauerstrasse 49. Tuossa osoitteessa oli suvun v. 1390 rakentama kivitalo 10 vuotta aiemmin palaneen, n. 1280-luvulla rakennetun Blankenfeldien talon paikalla. Rakennus säilyi suvussa asuintalona aina vuoteen 1620, jolloin se myytiin talousvaikeuksien vuoksi. Kun rakennus 1889 purettiin, oli se tuolloin Berliinin vanhin asuintalo.
Blankenfeld'in talo v.1871 (Wikimedia Commons)
Franz Blankenfeld opiskeli Frankfurtissa vuonna 1506. Seuraavan kerran tiedämme hänestä vasta vuosina 1530-1537, jolloin hän hallitsi maaomistuksia Kulsdorf'issa (Rauna) Liivinmaalla. Hän oli hankkinut tilan 7150 markan (rigisch mark) hintaan ja myi seitsemän vuotta myöhemmin 9000 markalla.

Hänen Liivinmaalle asettumiseensa lienee vaikuttanut veljensä Johann II Blankenfeld. Tämä oli Franzin opiskelukaupungissa Frankfurtissa yliopiston rehtorina 1507. Paavi Clemens VII nimitti Johannin v. 1514 Tallinnan piispaksi, 1518 Tarton piispaksi ja 1524 Riikan arkkipiispaksi. On todennäköistä että Franz on ollut Liivinmaalla jo ainakin 1520 -luvulla ennen katolisen arkkipiispa-Johannin yhteenottoa protestanttisen hallintovallan kanssa 1525. Tämän seurauksena Johann matkusti Espanjaan saadakseen tukea keisari Kaarle V:ltä. Johann Blankenfeld kuoli ollessaan tällä matkalla Espanjassa.

Franz Blankenfeld'in puoliso Könne (Kunigunda) von Tiesenhausen oli syntyjään Liivinmaalta. Samoin kolme poikaansa Christoffer, Johann ja Hans vaikuttivat Baltiassa ja on hyvin luultavaa että Liivinmaalla myös syntyivät. Avioitumisvuosi ja lasten syntymäajat tosin eivät ole tiedossa. Saksalaislähteiden tuntemien poikien lisäksi on saattanut olla myös poika Frans ja tytär Margareta, joihin viitataan Falkenberg-suvun yhteydessä mm. Anrep'in "Svenska adelns ättar-tavlor / Projekt Runeberg" ja Elgenstiernan "Den introducerade svenska adelns ättartavlor, 1925-36 / Adelsvapen.com". Frans Blankenfeld'in mainitaan em. lähteissä olevan Puolan kuninkaallisen ritarikunnan päällikkö Liivinmaalla ja Blankenfeldshofin (lienee sama kuin Kulsdorf ?) lisäksi myös Valmieran herra. Franzin patronyymiksi mainitaan Joachim, joka on ilmeisen virheellinen. Ketään ajallisesti sopivaa Joachim'ia ei suvusta näyttäisi löytyvän. Saksalaislähteet eivät näytä mainitsevan Franz Blankenfeldin ritarikunnan päällikkyyttä ja onkin arvoitus mistä ruotsalaislähteiden tieto on peräisin.
Tiesenhausen vaakuna
tiesenhause.de
Em. Adelsvapen -sivusto mainitsee myös Margareta Blankenfeld'iin liittyvän tapauksen: Hänen toinen puolisonsa Martin von Boldeck murhattiin kotonaan Salisburg'issa 10.6.1563 Frans ja Christoffer Blanckenfelt'in toimesta. Sama tapahtuma löytyy mainittuna Ruotsin Riksarkivet'in sivustolta. Olivatko nämä tapauksessa osalliset Franz von Blankenfeld'in ja Könne von Tiesenhausen'in lapsia, ei ole täysin vakuuttava päätelmä.

Könne von Tiesenhausen'in isä Christoph von Tiesenhausen hallitsi useita suvun maaomistuksia Liivinmaalla . (Fehteln, Odensee. Limehn, Ruschendorff). Äitinsä oli nimeltään Anna, mutta sukunsa on varmoja tietoja vailla. Joissain lähteissä (mm Genealogische Handbuch des deutschen Adelsesitetään von Taube'a, mutta ei muita tietoja mm. vanhemmista. Mahdollista on myös se, että hänen taustansa ovat von Ungern -suvussa, jota perustelen seuraavasti: Sikäli kuin pitää paikkansa, että Christoph von T. myi v. 1507 vaimonsa Annan valtuuttamana Limehn'in (Genealogisches Handbuch der baltischen Ritterschaften Görlitz 1930 s.409) voidaan siis ymmärtää että omaisuus oli Annan suvun perintöä. Limehn/Limene/Lymen tunnetaan myös nimellä Ungur. Omaisuus siirtyi Kersten von Rosen'ilta v.1463 Barhold Roswerthe'n välityksellä tyttärelleen, joka avioitui Ungern -sukuun (https://de.wikipedia.org/wiki/Ungurmui%C5%BEa). Anna voisi olla mainitun tyttären lapsi tai lapsenlapsi. Roswerthe -suvun ja Limene'n tarkemmat omistussuhteet kaipaavat vielä lisäselvityksiä. Rosen, Tiesenhausen, Ungern -suvut ovat olleet avioliittojen kautta yhteyksissä, jonka lisäksi heitä tunnettiin n.k. maasäätiön vasalleina Liivinmaalla. Näin ollen pidän erittäin todennäköisen että Annan alkuperä löytyy Ungern -suvusta tai sen liepeiltä.
Eesti Rahvusarhiv/Saaga'ssa on dokumentti, joka esittää muista kovin poikkeavia tietoja Tiesenhauseneiden vaimoista. Dokumentin kirjaajasta ja lähteestä ei ole tietoja ja jätänkin sen tällä erää vaille enempää huomiota.

Könne von T:n veli oli Tallinnan ja Haapsalun piispa Georg von Tiesenhausen, edellämainitun Johann II Blankenfeld'in seuraaja Tallinnassa 1525-1530. Suvun historiaa 1200-luvulle Liivinmaalla käyn tarkemmin läpi myöhemmin erillisessä blogijulkaisussa.

Thomas von Blankenfelde (s. n.1435 - k. 1504) (4.8)
Margaret Buchholtz (n. 1454 - jälk. 1531) (4.9)
Thomas von Blankenfelde'n
sinetti v.1481

Thomas von Blankenfelde oli liikemies ja Berliinin pormestari (Bürgermeister / Oberbürgermeister) 1481-1494. Hän oli opiskellut Leipzigin yliopistossa 1453. Blankenfeldit olivat merkittävimpiä ja vauraimpia patriisisukuja Berliinissä. Heidän liiketoimensa käsittivät m.m. ylellisyystavara-, vilja- ja kangaskauppaa, tavaranvälitystä sekä pankkitoimintaa Brandenburgin alueen lisäksi Flanderissa, eteläisessä Saksassa ja Danzigissa. Blankenfeldit toimivat Mecklenburgin ja Anhaltin herttuoiden hovihankkijoina ja rahoittajina. Thomas von Blankenfelde oli liikesuhteissa mm. vaaliruhtinas Friedrich II:n sekä Euroopan kenties mahtavimman liikemiessuvun, Fuggereiden kanssa. Cölln'in ratsujoukot olivat Thomas B:n johtamana v. 1465 Friedrich II:n rinnalla heidän käydessään Angermünden kaupungin joukkoja vastaan. Hänet mainitaan Nürnbergin liikemiesten edustajana Berliinissä v. 1485.
Näin hänestä tuli suurliikemies ja eräs Berliinin varakkaimmista henkilöistä. Aiemmin mainitun Spandauerstrassen talon lisäksi hän omisti talon Berliinissä Klosterstrasse 71 sekä lisäksi läänityksiä ja maaomaisuuksia m.m. Pankow'ssa, Kaulsdorf'issa ja Groß-Ziethen'issa, Mortzau'ssa, Wittstock'issa, Weissensee'ssa, Falkenhagen'issa, Seefeld'issa ja Ahrensfelde'ssa - näin muutamia mainitakseni...
Thomas von B oli kahdesti naimisissa ja sai yhteensä 10 poikaa sekä 11 tytärtä. Ensimmäinen puoliso v. 1459 oli Elisabeth Slotz/Sloytz, josta avioliitosta syntyi kuusi lasta ennen tämän kuolemaa 1473. Thomas avioitui uudelleen 20 vuotta itseään nuoremman neidon, Margarete Buchholz'in kanssa v. 1474. Tästä avioliitosta jälkeläisiä tuli 15 kappaletta. Joten aikaansaapa mies oli Thomas liike- ja virkatoimiensa ohella. Onneksi oli varallisuutta millä kasvattaa tällainen lapsikatras. Thomasin kuoltua v. 1504 oli heistä vielä 15 lasta elossa. Lieneekö elintason vaikutusta, koska lapsikuolleisuus oli noihin aikoihin huomattava.
Vaimostaan Margaretesta on varma kirjallinen maininta vain etunimeltä, mutta vakuuttavan täydennyksen antaa Berliinin Marienkirchessa säilytettävä votiivimaalaus. Allaolevassa kuvassa ristiinnaulitun Jeesuksen eteen ovat polvistuneena Thomas von Blanckenfelde kahden vaimonsa ja lastensa kera. Kuvan alareunassa ovat Blankenfelden sekä Buchholz-suvun vaakunat. Tämä tapa ilmaista perhesuhteita tuli ilmi myös Holzschuher -sukua koskevassa esityksessäni. Kuvan on arveltu ajoittuvan vuoteen 1502.


Margarete Buchholzin vanhemmat olivat Christian (Kersten) Buchholz (k. 1491) sekä Benigna Kemniz. Kemniz -sukua tunnetaan Pritzwalk'in pormestareina ja raatimiehinä. Ensimmäisenä heistä Henneke Kemniz vuonna 1337.
Christian Buchholz omisti talon Frankfurtissa (Oder) osoitteessa Oderstrasse 34.

Thomas von B kunnosti Spandauerstrasse 49:n rakennusta v. 1474 jolloin vastaanottotiloja koristamaan tehtiin Thomas'in sekä hänen vaimonsa ja vanhempiensa rintakuvat. Ei ole varmuutta kumpi Thomas'in vaimoista sai kunnian koristaa seinää. Oliko kunnianosoitus juuri vihitylle vaimolle vai juuri edesmenneelle? Vuosihan on siis sama kuin toinen avioliitto Margarete Buchholz'in kanssa. Jotenkin tuntuisi luontevammalta että talon uusi emäntä ottaisi vastaan talon vieraat sen sijaan että sieltä katselisi emäntä-vainaa. Vaan mistäpä sitä tietää miten päin Thomas-herra asian ajatteli...


Thomas von Blankenfeld asui viimeiset vuotensa Weissensee'ssa. Kuolemansa jälkeen vaimo Margarete otti hallintaansa perheen liiketoimet ja jatkoi menestyksellisesti 27 vuotta aina kuolemaansa asti vuonna 1531.





„Anno a nativitate Domini milesimo quingentesimo quarto, quinta feria post Esto mihi, vita bene beateque exacta obiit Thomas Blankenfeld, quinque et decem filiis relictis superstitibus manoque nepotum numero cujus manibus Deus tribuat aeternam felicitatem, vixit annos duos de septuaginta"

















Lähteitä ja linkkejä:


tiistai 3. marraskuuta 2015

Karl Kasimir (Kalle) Koiviston vaiherikas elämä

Kirjoittanut Markus Koivisto


Tilallisista työväestöön

Isäni ukki Karl Kasimir (Kalle) Koivisto syntyi Tampereella vuonna 1892. Kallen isä Karl Jöran (Yrjö) oli syntynyt tilallisen pojaksi Tampereen naapurikunnassa Ylöjärvellä suuren sisarussarjan esikoispoikana, perheen kolmantena lapsena. Kaikkiaan perheeseen syntyi 15 lasta, joista yhdeksän oli Yrjön sisarpuolia isän avioituessa uudelleen Yrjön äidin kuoltua lavantautiin vuonna 1867. Yrjön kotitalo oli suhteellisen vauras, "puolen manttaalin" tila, jolla oli kolme torppaa ja useita mäkitupia.
Talon isäntä Kalle Jaakonpoika (Yrjön isä) oli lautamies ja herastuomari sekä kirkon kuudennusmies, siis aikansa merkkimiehiä Ylöjärvellä. Kalle Jaakonpojan kerrotaan olleen hyväsydäminen ihminen, ehkä liiaksikin, koska takausvelkojen vuoksi tila pakkohuutokaupattiin v. 1893. Tila kuitenkin säilyi suvussa n. vuoteen 1910 omistuksen siirryttyä Kallen tyttärelle Emmalle.
Aiheesta lisää:

Elämää Tampereen teollisuuskaupungissa

Tampere oli 1800-luvun lopussa Suomen teollistunein paikkakunta työväestön edustaessa suurta osaa kaupungin asukasluvusta. Isoukkini Kallen vanhemmat olivat muuttaneet työn perässä Pirkkalasta Tampereen kaupunkiin 1890. Perhe asui Kuninkaankadulla Tampereen keskustassa ja Kalle kävi kuusivuotisen kansakoulun kaupungissa. Vahvistamattoman huhun mukaan Kalle olisi ollut mallina taiteilija Hugo Simbergin maalatessa kuuluisaa Tampereen tuomiokirkon freskoa Köynnöksenkantajat, mikä sinänsä on kutkuttava ajatus. Kaiken kaikkiaan Kallen kotiin syntyi vuosien 1886-1897 välisenä aikana kuusi lasta.

T:reen tuomiokirkkosrk:n rippikirja 1888-1897 s.1763

Työläisen ura oli luonteva valinta 1910-luvun Tampereella ja Kalle pääsikin töihin Frenckelin paperitehtaalle yleten koneenhoitajaksi saakka. Työn ohessa Kalle kouluttautui Työväen iltakoulussa ja kävi myös työnjohtajan kurssin.
Muutoksen laineet Venäjän valtakunnassa läikehtivät myös valtakunnan autonomiseen osaan Suomeen. Vuoden 1905 suurlakko sai erityistä kannatusta Tampereen runsaslukuisen työväestön joukossa. Suurlakon jälkeen Suomessa saatiin aikaiseksi aikanaan hyvin edistyksellinen eduskuntauudistus, mutta Tampereella hiertämään jäi kuitenkin paikallishallinto, joka edelleen perustui varallisuuteen. Ensimmäisen maailmansodan aika oli taloudellisesti hyvää aikaa myös Tampereella, mutta tilanne huononi nopeasti Venäjän solmittua rauhan Saksan kanssa ja linnoitustöiden loputtua Suomesta. Poliittinen kahtia jakautuminen kiihtyi Suomessa. Tässä poliittisesti epävakaassa tilanteessa Kalle päätti avioitua Hilja Maria os. Ketosen kanssa.
Suurlakkolaisia Tampereen Keskustorilla 1905
Wikimedia Commons

Kansalaissota muuttaa kaiken

Sisällissodan kynnyksellä myös Kalle joutui valitsemaan puolensa, tosin tamperelaisen työläisen vaihtoehdot olivat varmasti vähissä. Luku- ja kirjoitustaitoisena työnjohtajana Kalle nimitettiin Tampereen punakaartin muonituskomitean ja rahajaoston puheenjohtajaksi. Varsinaisiin sotatoimiin Kalle ei kuitenkaan osallistunut, mikä mahdollisesti säästi hänet kuolemantuomiolta (erään vahvistamattoman sukulegendan mukaan Kalle olisi säästänyt sotatilanteessa jonkun valkoisen hengen, mikä olisi mahdollisesti pelastanut hänet sodan jälkeen). Vankeustuomiolta hän ei kuitenkaan pystynyt välttymään ja hänet tuomittiin kuuden vuoden kuristushuonerangaistukseen maanpetoksesta Valtiorikosylioikeudessa. Vankeustuomiostaan Kalle kerkesi suorittamaan 10 kuukautta ennen kuin hänet armahdettiin ehdolliseen vankeuteen muiden punavankien kanssa presidentti K.J.Ståhlbergin ansiosta.

Lieneekö sisällissodan muistot kummitelleet mielessä, vai etsittiinkö Kajaani Oy:n tehtaille Kajaaniin koneenhoitajaa, mutta joka tapauksessa Kalle lähti ensimmäisen kerran töihin Kajaaniin jo 1919, mutta poliisiviranomaisten määräyksellä hänet lähettiin takaisin kotikuntaansa puolen vuoden jälkeen. Lopullisesti Koiviston perhe muutti Kajaaniin 1921 esikoisensa Jaakko Armaan s. 1919 kanssa.

Punakaartista Suojeluskuntaan

Sisällissodan jälkeiset vuosikymmenet eivät olleet poliittisesti helppoja. Yhteiskunta oli jakaantunut hyvin voimakkaasti kahtia ja erityisesti sisällissodan voittajia, valkoisia, vasemmiston näkyvä esiintyminen sekä kommunistien maanalainen toiminta ärsytti jatkuvasti enemmän. Tämä tilanne johti myöhemmin 1930-luvulla Lapuanliikkeen syntyyn.                                                                    
Erimielisyydet sekä työväenliikkeen sisällä että ulkopuolella johtivat pitkiin lakkoihin, muun muassa 1928 - 1929 kesti satamalakko Suomessa yli kymmenen kuukautta. Lakkoilun ja muun poliittisen toiminnan ärsyttämänä oikeisto perusti Vientirauha Oy:n purkamaan mahdolliset lakot oman rikkurikaartinsa avulla. Samoin perustettiin oikeistolainen työväenliike, Vapaa työväenliike, jonka tarkoituksena oli olla oikeistolainen vastine vasemmistolaiselle työväenliikkeelle.

Kajaanissa Kallen elämä muuttui ehkä merkittävästikin hänen liittyessä 1920-luvulla lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Kyseinen herätysliike tunnettiin hyvin isänmaallisena ja oikeistolaisena. Ehkä juuri tästä syystä Kallen ajatukset politiikasta alkoivat muuttua koko ajan oikeistolaisempaan suuntaan. Kallen työpaikka Kajaani Oy:n Tihisenniemen tehdas opittiin tuntemaan tuohon aikaan "Tihisenniemen valkaisulaitoksena", koska kaikki töihin pyrkivät joutuivat polttamaan mahdolliset vasemmistopuolueiden jäsenkirjansa tehtaanjohtajan kaminassa ennen töihin pääsyä.
Vuoromestariksi ylennetyn Kallen johdolla tehtaalla viriteltiin myös Vapaan työväenliiton toimintaa, joka tosin ei ollut mikään suuri menestys. Kallella tiedetään olleen myös yhteyksiä liikkeen ruotsalaiseen vastineeseen, Arbetets frihet -järjestöön (Osa Kallen lapsista oli sotalapsina näiden tuttavien luona jatkosodan vuosina).

Lapuan liikkeen seuraajaksi perustettiin virallinen puolue, Isänmaallinen kansanliike eli IKL. Kalle liittyi mukaan IKL:n toimintaan ja hänet valittiin myös Kajaanin kaupunginvaltuustoon puolueen listoilta 1930-luvulla. Kalle kirjoitteli myös Kajaanin kuulumisia IKL:n lehteen. Kaiken huipuksi Kalle, tuo entinen punakaartin johtohenkilöihin kuulunut, liittyi Kajaanin suojeluskuntaan, toimien suojeluskunnassa sen lakkauttamiseen 1944 saakka.

Vuosikymmenien kuluessa Kallen perhe oli myöskin kasvanut siten, että esikoisen Jaakon jälkeen olivat syntyneet perheeseen Veli 1923, Albert 1925, Seppo 1927(kirjoittajan ukki), Ella 1928, Maija-Liisa 1930 ja Olavi 1932.

Jatkosota ja vankeustuomio

Talvisodan syttyessä Kalle oli jo 47-vuotias ikämies ja siksi häntä ei otettu enää rintamalle. Jatkosodan aikana myös Kajaaniin sijoitettiin venäläisiä sotavankeja, joista osa komennettiin töihin Kajaani Oy:n talotehtaalle. Kallesta tehtiin leirin työpäällikkö ja vangeista vastaava henkilö. Aliravitut ja  niskoittelevat vangit saivat Kallen käyttämään mahdollisesti liiallista voimaa, josta hän joutui tekemään tiliä sodan jälkeen vasemmiston miehittämälle Valtiolliselle poliisille ilmiannon perusteella. Kalle tuomittiin yhden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka hän kärsi Oulun lääninvankilassa. Kerrotaan, että Kajaani Oy maksoi Kallelle palkkaa pimeästi koko vankeusajalta, ottaen näin osaltaan vastuun sota-ajan tapahtumista ja Kallen perheestä.

Kallen lapsista Seppo ja Olavi jäivät asumaan Kajaaniin, muiden hajaantuessa asumaan ympäri maata. Kallen jälkeläisiä on varovasti arvioituna ainakin 200, ehkä jopa 250, isoista perheistä johtuen. Tarkoituksena on kerätä Kallen jälkeläisistä kattava luettelo lähitulevaisuudessa.                                                                                                                                                              
Lähteet:

  • Kajaanin poliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjat (mikrofilmattuina Oulun maakunta-arkistossa)
  • Pulma: Pikkukaupungin unelmia, Kajaani 1906-1976
  • Tampereen punakaartin historia
  • Valtiorikosylioikeuden akti 1918-1918 (11907) http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=5982