Kurun Riuttaskorven sukuja

Suvun juuria kaivellessa on käynyt selväksi että ne ovat syvällä Ylä-Satakunnan asutushistoriassa. Kaksi "keskusta" nousee erityisesti esiin; aiemmin olen kirjoittanut blogissa Teiskon Värmälästä. Toinen tällainen keskittymä on Kurun Riuttaskorpi, jota esivanhempani ja näiden lähisuvut ovat asuttaneet useissa taloissa ja torpissa: Haukijärvi (1796-), Ketola (1830-), Luomajärvi (1649-), Mäkelä (1738-), Pallineva (1783-), Pohjasmäki (1796-), Suojärvi (1782-), Suutari (1571-), Vihola (1698-). Perheeni juuret kulkevat monia teitä näihin sukuihin niin vaimoni isän kuin oman isän sekä äidin puolelta aiheuttaen nk. esivanhempainkatoa, josta myös olen aiemmin blogissani kirjoitellut. Tällaisia risteämiä on etenkin Suutarilla ja Luomajärvellä. Nähtävästi Suutari onkin viljellyt geenejään laajalti yhteen jos toiseenkin kurulaisperäiseen sukuhaaraan. Viimeisimmät suoranaiset esivanhempani ovat jättäneet Kurun maisemat taakseen 1850 -luvun aikoihin.

Kurun kirkko (1781)
Wikimedia commons

Riuttaskorpi sijaitsee Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen välimaastossa Kurun taajaman pohjoispuolella. Seutu on ennen 1550-luvulla alkanutta varsinaista asuttamistaan ollut Kyrön eli Hämeenkyrön ja Viljakkalan eränkäyntialuetta. Kuningas Kustaa Vaasa toimeenpani erämaaomistusten siirtämisen kruunun haltuun v. 1542 tavoitteenaan vauhdittaa erämaiden asutustoimia ja siten lisätä verotuloja. Vuonna 1552 laadittiin eräluettelot joiden perusteella aiemmat erämaiden omistajat saivat oikeuden ottaa alueensa viljelykseen ja asutettavaksi. Muussa tapauksessa alue katsottiin korvauksetta valtiolle kuuluvaksi. Tämän seurauksena aiemmat eränkävijät saattoivat asettua joko itse uudisasukkaiksi korpimaille tai järjestivät muutoin asutustilan perustamisen. Riuttaskorven ensimmäisten asuttajien alkuperästä ei voida varmuudella sanoa, mutta yleisesti ottaen nämä seudut asutettiin satakuntalaisten toimesta. Ylä-Satakunnassa oli myös savolaista uudisasutusta, mutta se keskittyi ilmeisesti enemmän itään Ruoveden ja pohjoisemmaksi Ähtärin suuntaan.

Jäljempänä tarkastelen Riuttaskorpelaisten talojen syntyvaiheita ja sitä vaikeasti hahmotettavaa sukulaisuuksien risteilevää polkua jonka tämä yläsatakuntalainen erämaa on synnyttänyt. Varsinkaan satunnaiselle lukijalle ei liene tarkoituksenmukaista yrittää sisäistää näitä kytkentöjä muutoin kuin yleisellä tasolla olevana havaintona siitä miten tuon aikainen uudisasutusyhteisö syntyi keskelle erämaakorpea osana kotiseutumme asutushistoriaa. Riuttaskorpelaiset sukujuuret omaavalle "hardcore" -sukuhistorioitsijalle tämä saattaa antaa joitakin tiedonjyviä, jotka tunnetusti joskus osoittautuvat odottamattoman arvokkaiksi kunkin oman tutkimuksen osalta. Mikäli havaitsette kommentoitavaa ja korjattavaa, otan mielihyvin kaikki vastaan esim. blogin palautelomakkeen välityksellä.

Suutari eli Suutarila

Ensimmäisinä Riuttaskorvessa lienee asutettu Minkkinen sekä Suutari, jonka ensimmäinen isäntä ja lautamies Olavi Suutari (vuodesta 1571) on varhaisin tunnettu esivanhempamme Kurussa.
Oma suora isäntälinjamme Suutarilassa päättyy Antti Jaakonpoikaan, joka isännöi 1758-1787.
Talo säilyi suvussa seuraavaan sukupolveen vuoteen 1807 asti, jolloin omistus siirtyi Martti Fredrik Martinpojalle Harjun (nyk. Tampereen) Tohlopin Vaakkolasta.
Olavi Suutarin jälkeläislinjaan voi tutustua Geneanetin kaaviossa tästä linkistä.

Mäkelä

Suutarista erotettiin v. 1738 silloisen emännän Malin Heikintyttären (s. ennen 1690) veljelle, Yrjö Heikinpojalle (s. 1701) tilan osa jota kutsuttiin nimellä Mäkelä. Heidän isänsä Heikki Martinpoika (s. ennen 1665) oli isännöinyt Suutaria 1698-1708. Yrjö oli aiemmin ollut sotilaana Kurun ruodussa nimellä Frifelt ja ryhtyi nyt  Tokosen Anna Tapanintyttären (s.1698) kanssa isännöimään sukutilasta lohkottua Mäkelää. Isäntälinjassa seurasivat poikansa Jaakko Yrjönpoika (s. 1725) sekä edelleen Erkki Jaakonpoika (s. 1751), joka myi tilan Juho Erkinpoika Godelle sekä tämän vaimolle Heta Mikontyttärelle v. 1807.

Uudet omistajat

Molemmat Suutarin talot siis myytiin v.1807. Mäkelän omistaja Erkki Jaakonpoika oli jo yli 50 vuotias eikä tilalle ollut ilmeisesti halukkaita jatkajia. Poika Heikki (s.1779) on mainittu perheensä kanssa Mäkelässä sotilaana mutta nähtävästi ei ollut halukas asettumaan isännäksi.
Myös Suutarilan isäntä Matti Antinpoika (s.1759) oli jo lähes 50 vuotias ja sopivan ikäisiä perillisiäkin olisi ollut. Miksi isännät luopuivat pitkäaikaisesta sukutilasta ja minne he asettuivat?
Matti asettui perheineen Kurun Torttijärven torppariksi, jossa hän kuoli v. 1834.
Erkki ja vaimonsa Maria olivat itsellisiä Kurun Hytösellä Erkin kuolemaan asti 1817. Maria kuoli 80 vuotiaana ruotivaivaisena 1827 Kurun Hangaslammilla.

Uudet omistajat tulivat Harjun (nyk. Tampereen) seudulta. Suutarin isännäksi tuli Vaakkolan talon poika Martti Fredrik Martinpoika (s.1790) ja mukana seurasivat veljensä Antti (s.1794) sekä leskiäitinsä Stiina Mikontytär (s. 1763). (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530343).
Hetken näyttäisivät Suutarilla asustaneen myös äiti-Stiinan sisar Helena Mikontytär (s.1779) miehensä Kallen Kallenpojan (s.1775) kanssa.

Mäkelän isäntäväki tuli Harjun Lielahden rusthollin Vetikon torpasta. Juho Erkinpoika Gode (s.1771) oli syntyjään Vesilahdelta Järvenrannan Tanskan rusthollista. Isänsä Erkki Juhonpoika Gode (s.1733) hankki juuri ennen kuolemaansa 1783 puolet Lielahden rusthollista, jota Juho hetken isännöi yhdessä uuden isäpuolensa kanssa mutta palasi avioiduttuaan Vetikkoon. Juho avioitui Harjun Ala-Villilän rusthollin tyttären Heta Mikontyttären (s. 1771) kanssa v. 1798. Hän oli edellä mainittujen Stiinan ja Helenan sisar. Pariskunnalle Vetikossa syntyivät Heta Juhontytär (s.1801) ja Kalle Juhonpoika (s. 1805). Heidän kaksi poikaansa olivat kuolleet vauvaikäisinä.

Ala-Villilän rusthollin vanhaisäntä Mikko Juhonpoika (s. 1738) kuoli v. 1805 ja todennäköisesti perinnönjaossa oli tyttärille siunaantunut jonkinlainen omaisuuden siemen. Kuten aiemmin kävi ilmi oli Villilän sisaruksista Stiina ollut emäntänä läheisessä Vaakkolassa, jossa myös omistukset ja isännyys menivät uusjakoon Martti Matinpojan kuoltua 1809. Juhollakin on saattanut olla jotain perintöä äitinsä Kristiina Klauntyttären (Essbjörn) (s.1741) kuoltua 1799 Lielahden rusthollissa.

Tämän tilanteen pohjustamana syntyi tuossa Villilän-Vaakkolan-Goden sukupiirissä ajatus ottaa uusi suunta elämään ja ryhtyä yhteistuumin toimeen. Näin perhekunnat siis lähtivät toiveikkaina kohti uutta elämän alkua Kurun Riuttaskorven Suutarin ja Mäkelän uudeksi isäntäväeksi.

Oman sukuhistoriamme kannalta mielenkiintoista tapahtumissa on se, että myös Mäkelän uusi omistajasuku on tämän blogin kirjoittaneen suoria esivanhempia. Kalle Juhonpoika Goden (myöh. Ketola) tyttären, Ulla Loviisan (s. 1834) tarinaa ja jälkipolvia olen käynyt tässä blogissa läpi aiemmissa teksteissä. (Katso http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/03/syntista-ja-jumalatonta-elamaa.html)

Kohtalo puuttuu peliin

Vain muutaman vuoden uudet isännät ehtivät tiluksiansa hoitaa. Suutarin Martti Martinpojasta löytyy rippikirjamerkintä, jonka mukaan hän on kuollut v. 1812. Epäselvästä merkinnästä on vaikea tulkita kuolinsyytä, mutta ilmeisimmin jotain poikkeavaa tapahtumaan liittyy. (Arvoisat lukijamme voivat esittää tulkintojaan tekstistä kommentoimalla sivuston palautelomakkeella.)

(Linkki rippikirjaan http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530397)

Mäkelän isäntä Juho Erkinpoika Gode katoaa rippikirjoista jälkiä jättämättä. Viimeinen merkintä on rippikirjajaksolla 1809-1812 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530396) ilman tarkempia tietoja. Seuraavalla jaksolla 1813-1821 vaimonsa Hedvig (Heta) mainitaan leskeksi.  (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12529133)
Kummastakaan isännästä ei löydy seurakunnan kirjoista kuolin- tai hautausmerkintää. Huhtikuusta 1811 vuoden loppuun Kurussa riehui epidemia jonka satoa on luetteloissa kirjattu kuolinsyyllä rödsot eli punatauti. Voihan olla että Juho on menehtynyt tuon epidemian kynsissä. Ei ole tavatonta että runsaan kuolleisuuden vallitessa seurakunnassa saattoi jäädä tapahtuma kirjaamatta.

Tässä ei ollut vielä kaikki dramatiikka Mäkelässä vuonna 1812. Talossa olivat renkinä Haukijärven Tuomas Juhonpoika (s. 12.12.1782) sekä Mäkelän edeltävän isännän poika, sotilas Heikki Erkinpoika (s. 25.1.1779) perheineen. 26.4.1812 Heikki murhattiin (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12573886). Tuomas Juhonpoika on merkitty kuolleeksi Mäkelän rippikirjalla "död i häkta" (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530396) eli kuollut vankeudessa. Hänestä löytyy myös merkintä Haukijärven Koukomäen rippikirjalta jonka mukaan on kuollut Turun Linnassa v.1812 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530391). Tuomas Juhonpoika oli sukujuuriltaan myös Suutarilta: hänen äidin isänsä Antti Jaakonpoika oli Suutarin isäntä vuosina 1758-1787. Eli Tuomas ja Heikki olivat etäisiä sukulaisia keskenään.

Tuomiokirjat voisivat tuoda valaistusta näihin tapahtumiin. Niiden tutkimiseen ei valitettavasti tätä kirjoittaessa ole ollut mahdollisuutta. Oliko Suutarin ja Mäkelän isännillä osuutta murhatekoon?
V. 1813 Mäkelään tulee naapurista Suojärveltä 20-vuotias Matti Martinpoika (s.1793), murhatun Heikin serkku ja Mäkelän edeltävän isännän veljenpoika. Hän ilmeisesti toimi aluksi virkaatekevänä isäntänä leskiemännän apuna. Matti Martinpojasta tuli sittemmin Mäkelän isäntä tämän avioiduttua Heta Juhontytär Goden (s. 1801) kanssa v. 1820 tämän vartuttua avioikään. Siten alkuperäinen suku palaa Mäkelän isännyyteen. Näin ollen olisi varsin epätodennäköistä, että avioliitto olisi ollut mahdollinen, mikäli morsiamen suku olisi sekaantunut jollain tavoin tapahtumiin. Näiden dokumenttien valossa Tuomaksen osuus tuntuu todennäköiseltä, mutta pysyy oletuksena kunnes tuomiokirjat saadaan tutkittua.

Suutarin isännäksi tuli Martti Matinpojan jälkeen tämän nuorempi veli Antti Matinpoika. Hän oli veljensä kuoleman aikoihin 18-vuotias. Antti nai Suutarin emännäksi Kurun Minkkiseltä Maija Liisa Heikintyttären (s.1793). Antti kuoli Suutarin vanhana isäntänä 73-vuotiaana v. 1894.

Ketola

Matti Martinpojan ja Heta Juhontyttären isännyyden aikana Mäkelästä tuli kruununtila. Hetan veljelle Kalle Juhonpoika Godelle (s.1805) ja vaimolleen Haukijärven Loviisa Kaapontyttärelle (s. 1809) erotettiin Mäkelästä torppa jonka nimeksi tuli Ketola. Heidän poikansa Kalle Kallenpoika (s.1840) asutti Ketolaa vuoteen 1883, jonka jälkeen sukumme tarina täällä näyttäisi loppuvan. Viimeinen Ketolan sukupolvemme on lopulta merkitty irtolaisväeksi ja Ketolassa jatkaa uusi suku. Näin on havaittavissa selkeästi tapahtunut köyhtyminen johon varmasti on vaikuttanut tiluksien jatkuva pilkkominen aina uusille jälkeläisperheille. Isännän yllättävän poismenon voidaan olettaa myös vaikeuttaneen tilannetta aiheuttaen epävarmuutta toimeentulossa.

Haukijärvi

Vuonna 1795 Ikaalisista saapuivat perheineen Matti Vilpunpoika (s. 1757) ja Vappu Antintytär (s. 1763) perustaen Haukijärvelle aluksi torpan, joka sitten v 1796 muuttui uudistilaksi. Matti oli kotoisin Ikaalisista Vatulan Ala-Kukolta ja Vappu Vatsiaisen Ollikkalasta. Edellä Ketolassa mainittu Loviisa oli Matin ja Vapun tyttären tytär. Häneni ikaalislaisiin juuriinsa 1500-luvulle asti voit tutustua Geneanetissä äitinsä Marketan sukupuussa tästä linkistä.
Marketta Matintyttären (s.1786) avioitumisen myötä Haukijärvelle tuli vävyisännäksi Kaapo Juhonpoika (s. 1779). Myös hänen kauttaan juuret kiertyvät Suutarille: hänen isän isänsä oli aiemmin mainittu Yrjö Heikinpoika, jolle emätilasta oli erotettu Mäkelä.
Haukijärveläisen Maria Joosepintyttären (s.1826) kohtaloista olen kirjoittanut blogissani aiemmin otsikoilla:

• Anders Alenius - kylämaalarin perintö
• ...myötä ja vastamäessä kunnes kuolema(n tuomio tai Siperia) teidät erottaa...

Luomajärvi

Perttu Yrjönpoika (s. ennen 1620) oli ottanut autioituneen Luomajärven viljelykseen v. 1649 yhdessä vaimonsa Viholan Elina Matintyttären (s.n. 1622) kanssa. He lienevät avioituneet 1646 jolloin Perttu on merkitty vävynä Viholassa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1184853). Luomajärven isännyyttä v:sta 1682 jatkanut Matti Pertunpoika (arv. 1638) näyttäisi olevan kuitenkin Pertun aiemmasta suhteesta. Matin kuolintiedoista v. 1724 syntymäajaksi saadaan 1638 ja siten se olisi ennen Pertun ja Elinan avioitumista. Näin Matti Pertunpojan äidinpuoleiset juuret jäävät tässä vaiheessa hämäräksi.
Matti isännöi Luomajärvellä 1682-1702 ja avioitui kahdesti. Ensimmäinen puoliso n. 1668 oli Marketta Sipintytär (s. n. 1643). Toinen avioliitto n. 1698 Kertun kanssa. Hänen syntymäaikansa ja paikka ovat tuntemattomat. Merkittäväksi Matin avioliitot  oman sukuhistoriamme kannalta tekee se, että hänen jälkeläisistään jakautuvat sukuhaarat johtavat useita eri polkuja omiin lapsiini. Sukulinjat johtavat niin vaimoni isään kuin molempien vanhempieni äiteihin. Tätä jälkeläisketjua voi tarkastella Geneanetissa tästä linkistä. Riuttaskorven taloissa sukua jatkuu Pohjasmäessä, Niinimäessä, Haukijärvellä ja Pallinevalla. Perttu Yrjönpojan jälkeläisten suku jatkoi isännyyttä Luomajärvellä vuoteen 1788.

Suojärvi

Mäkelän isännän Jaakko Yrjönpojan (s. 1725) ja Viholan Riitta Joosepintyttären (s.1725) pojat Yrjö Jaakonpoika (s.1753) ja Martti Jaakonpoika (s. 1755) asuttivat Riuttaskorven Suojärven uudistalon 1780-luvun alussa.
Yrjö avioitui jo mainitun Suutarin isännän Antti Jaakonpojan pojantyttären Annan  (s. 1783) kanssa.
Martin pojan olemme myös jo tavanneet edellä Mäkelän isäntänä: Matti Martinpoika (s.1793).
Toinen kytkentä jälkipolviimme syntyy seuraavaksi esiteltävän Pallinevan kautta, jonne Martin tytär Liisa  (s.1784) avioitui v. 1806.

Pallineva

Jatkamme siis Liisa Martintyttärestä (s.1784) josta avion kautta tuli v. 1806 emäntä Pallinevalle. Miehensä Mikko Yrjönpoika (s. 1787) oli sukujuuriltaan Ikaalisten Ollikkalasta ja Luukkaalta. Samaa sukujuurta jota tapasimme jo edellä Haukijärvellä. Mikon isä Yrjö Antinpoika (s. 1765) oli veljensä Juhon ja perheidensä kanssa kulkeutuneet Ikaalisten Vatsiaisista vuosien 1780-1800 kuluessa Juhtimäen Liesjärven kautta perustamaan Pallinevalle torpan ja sittemmin uudistilan. Heidän sisarensa Vappu oli tuo Haukijärvellä edellä mainittu uudistalon emäntä.
Liisan ja Mikon kahdeksasta lapsesta nuorin oli Antti Mikonpoika (s.1823) joka sittemmin kylämaalarina Ruoveden Pihlajalahdella käytti sukunimeä Alenius - siis sama henkilö johon jo edellä viitattiin (Anders Alenius - kylämaalarin perintö)

Vinkki: avaa karttaa uudessa välilehdessä tai ikkunassa hiiren oikean painikkeen avulla niin saat tarkasteltua karttaa suuremmassa koossa.

Lähteitä ja linkkejä:

Vanhan Ruoveden Historia (Jokipii, Kankaanpää, Nissilä, Orkamo)
Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry SSHY http://www.digiarkisto.org/
Suomen Sukututkimusseura HisKi Historiakirjat http://hiski.genealogia.fi/historia/
Arkistolaitos, digitaaliarkisto http://digi.narc.fi/digi/
Kalevi Ojanen, sukututkimussivusto www.kaleviojanen.fi
Ulla Kota-aho
https://pohjoiskuru.wordpress.com/
https://www.facebook.com/Pohjois-Kurun-kuvia-525004630946961/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuru
http://www.luontoon.fi/riuttaskorpi

Syntistä ja Jumalatonta elämää Teiskossa, Osa II

Aiemmin julkaisemani tekstin otsikko "Syntistä ja Jumalatonta elämää Teiskossa osa I" antoi ymmärtää että jatkoa seuraa. Joten julkaistakoon nyt johdonmmukaisesti osa II. Ei sillä että olisi tarkoitus alleviivata mainittujen henkilöiden tai erityisesti Teiskolaisten rikkeitä vaan paremminkin ymmärtää ihmisiä oman aikansa olosuhteissa osana yhteisöä ja sen tapoja. Parhaassa tapauksessa voimme pyrkiä samaistumaan myötäeläen esivanhempiemme inhimillisiin kohtaloihin, jotka nykyisen hyvinvoinnin oloissa tuntuvat paikoin jopa uskomattoman ankarilta.

Kurun Riuttaskorven Suutarin Mäkelästä oli talon pojalle Kalle Juhonpojalle (s.1805 Harjun Lielahdessa Vetikon torpassa) erotettu Ketola niminen torppa hänen avioiduttuaan v.1830 Loviisa Kaapontyttären (s. 1809 Kurun Riutaskorven Haukijärvellä) kanssa. Seitsemästä lapsesta toisena syntyi 6.7.1834 tytär, joka kastekirjaan sai nimen Ulrika Lovisa. Kummeinaan olivat Suutarin Mäkelän isäntäpari Matti Matinpoika ja Heta Juhontytär (Kalle Juhonpojan sisar - molemmat isänsä kautta Goden suvun hiipuvaa haaraa).

Ulriikka Loviisa lähti kotitorpasta Kurusta maailmalle hankkimaan omaa elantoansa ja päätyi 21-vuotiaana piikomaan Teiskon Jutilan Ala-Kauppilaan loppuvuodesta 1855. Melko pian Jutilaan tultuaan Ulrika tuli raskaaksi ja synnytti 22.10.1856 aviottoman tyttären Selma Karoliinan.

Teiskon syntyneiden kirja 1856

Teiskon ripitetyt 1856

Lapsivuoteelta toivuttuaan Ulriikka joutui 14.12.1856 pastori Gabriel Grönholmin ripitettäväksi edellämainitusta synnistään. Tämän pastori kirjasi muistiin asiaan kuuluvasti, kuten ylläolevasta ripitettyjen luettelon otteesta voimme lukea: "December 14 Erkkilä pig. Ulrica Lovisa Karlsdotter abs. för första resan lägersmål af G.Grönholm".

Ulriikka ja pikku-Selma Karoliina muuttivat Jutilasta vielä loppuvuodesta 1856 Teiskon Asuntilan Yliselle. 1858 heidät löytää Teiskon Vähä-Koverosta ja 1859 uudestaan Teiskon Jutilan Ala-Kauppilasta. 1860 heidät kirjataan Teiskolan kartanon palkollisten kirjoihin. Sikäli normaalia palkollisen piian elämää, joka heitteli joskus satokausittain pestuussa talosta toiseen.

Teiskolassa oli noihin aikoihin renkinä muuan Iisak Salomoninpoika Flink. Hän oli kotoisin Jalasjärven Hirvijärveltä (s. 29.8.1829). Jalasjärveltä vaimonsa ja lastensa kanssa lähdettyään n. 1853-1854 poikkesivat muutamaksi vuodeksi Pirkkalan Hyhkyssä ja Tampereella, palaten kuitenkin 1857 Teiskon Padustaipaleen Poukkaan.

Teiskoon muuttaneiden luettelo 1857

Kuten ylläolevasta Teiskon muuttokirjan otteesta havaitsemme, on Iisakille kirjattu huomautus tappelun nujakasta v. 1852. Ilmeisesti siis Jalasjärven aikaisia peruja. Tapahtunutta on kuitenkin pidetty pienehkönä rikkeenä ja hän on selvinnyt ilman sakkoja tai muuta kovempaa rangaistusta.

Iisakin vaimo Kaisa Samuelintytär menehtyi samaisena vuonna 1857 ollessaan 27-vuotias. Hän oli kuolinmerkinnän mukaan murskaantunut kärryn pyörän alle (krossad under kärrhjul i Riihibackan).

Teiskon kuolleiden luettelo 1857

Jossakin Teiskolan kartanon nurkilla Iisakin ja Ulriikan tiet ovat kohdanneet. Allolevasta vihittyjen kirjan otteesta havaitsemme että kumpikin on Teiskolan kartanosta; Iisakki renkivouti ja Ulriikka piika. Iisakki oli kartanon renkivoudin toimessaan pehtoorin alaisena mm piikojen lähin esimies. 

Hynttyyt laitettiin yhteen 10.4.1860. Vihkiminen on suoritettu Teiskon pappilassa "utan skrud" eli ilman morsiushuntua. Tämä sen vuoksi että Ulriikalla oli avioton tytär. Hunnutettuna vihittiin vain nuhteettomat ja siveelliset neitsyet. Siten avioton lapsi, salavuoteus tai raskaus merkitsivät vihkimistä "utan skrud".

Teiskon vihkimerkintä 1860

Vähemmän romanttisesti voi ajatella että näin saatiin turvattu perhe- ja talousyksikkö elättämään äidistään orvoksi jääneitä lapsia ja piikalikan aviotonta tytärtä. Vaikka kaipa siihen "luonnollisempiakin" vaikuttimia oli.

Häitten jälkeen uusioperhe asettui hetkeksi Teiskon Kurjenlahteen 1860, Jutilan Alaselle 1861 ja sen jälkeen Teiskon Tuhrian kylään Frantsin Yliselle v. 1862.

Tuhrian kylän Frantsin Ylisen rippikirja 1862

Elettiin pahoja 1860-luvun katovuosia, johon viitattiin jo otsikon I osassa. Poika Emanuel kuoli huhtikuussa 1868 vain 2-vuotiaana. 4.7.1868 kuoli myös isä Iisakki. Kuolinsyyt eivät ole toistaiseksi tiedossani mutta tietäen perheen elinolot ja katovuosien tuoman nälän ja sairaudet, on hyvin oletettavaa että lavantauti, punatauti tai keuhkotauti vei mennessään. Frantsin Ylisen rippikirjalle noina vuosina kirjatusta 24 henkilöstä kuoli yhteensä kahdeksan henkilöä. Frantsilla asui 1872 rippikirjan mukaan enää 9 henkeä, joista 4 ovat saapuneet 1872. Joten melkoinen makuusijojen uusjako.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/teisko/rippikirja_1865-1871_mko34-52/193.htm

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/teisko/rippikirja_1865-1871_mko34-52/194.htm

Ulriikka jäi pahaan pulaan lapsikatraan kanssa. Iisakin kuoltua oli elanto tiukassa; 8.11.1868 Ulriikkaa ripitettiin varastamisesta ja varastetun tavaran kätkemisestä.

Teiskon ripitetyt 1868

Ote Ulriikan rippikirjamerkinnästä

Frantsin asujaimiston väheneminen johtunee kuolintapausten lisäksi siitä että tila ei yksinkertaisesti kyennyt enää tarjoamaan elantoa tällaiselle ihmismäärälle ja väen oli muutettava toisaalle. Suita oli nyt liikaa myös Ulriikan taloudessa yksin ruokittavaksi. Lapsista 17-vuotias Anna Maria (Iisakin 1. avioliitosta) lähti Messukylään 1869, 13-vuotias Selma Karoliina 1869 ilmeisesti piikomaan johonkin lähiseudun taloon sekä 15-vuotias Kalle Kustaa 1870 Teiskolan Kuuslahteen ja edelleen v.1871 Messukylään (samoin Iisakin 1. avioliitosta). Pienimmät lapset Iida ja Matilda kulkeutuivat äidin mukana Teiskon Savonkylän Markkulaan 1870, josta edelleen Vanhataloon 1871 ja 1872 Silta-Savoon. V. 1871 joutuu Ulriikka jälleen ripitettäväksi - tällä kertaa salavuoteudesta. Jostain syystä Ulriikan ripittänyt pastori on kirjannut "1sta resan" eli 1. kerran. Tosiasiassahan tämä oli toinen kerta. Ensimmäinen salavuoteusripitys oli Selma Karoliinan syntymän jälkeen 1856, kuten aiemmin tekstissä on mainittu.

Ote Teiskon ripitetyistä 1871

V.1872 Jutilan kylän ruotivaivaisten luettelosta löydämme Ulriikan 8-vuotiaan tyttären Matildan, jonka elantoa äiti ei ole enää kyennyt ylläpitämään. Sen aikaisessa köyhäinhoidossa kaikkein varattomimmat osoitettiin taloryhmistä muodostuvien ruotujen elätettäviksi, jolloin jokainen ruodun talo osallistui köyhäinapuun tarjoamalla vuorollaan välttämättömimmät perustarpeet. Talonväen avuliaisuudesta ja varallisuudesta sitten riippui miten tuo vähimmäisvaatimus täyttyi ja minkälaisen kohtelun ruotuvaivainen sai osakseen.

6.2.1873 Iida muutti 12-vuotiaana Tampereelle. Houkuttimena lienee ollut päästä "pumpulin plikaksi". Tampereen teollistuminen oli kovassa vauhdissa ja imi ympäristön piikoja ja renkejä pelloilta tehdassaleihin.

Vuosien 1874-1880 rippikirjoissa Ulriikka on kirjattu Teiskon Savonkylän "löysiin" eli kuului ns. irtolaisväestöön. Irtolaiset olivat yhteisössä se kaikkein köyhin kansanosa joka pysytteli hengissä millä taisi ja kulki talosta toiseen kerjuulla.

24.2.1877 huutolainen ja alaikäinen Tilda Iisakintytär Flink Teiskon Jutilasta on kirjattu Teiskosta ulos muuttaneiden kirjaan. Määränpääksi on kirjattu Tampere. Sieltähän Matilda, eli Tilda sitten löytyykin Puuvillatehtaan työntekijöiden rippikirjasta. Oletettavasti vanhemman siskonsa Idan esimerkin kannustamana.

Ote Teiskosta muuttaneiden kirjasta 1877

Äiti Ulriikka oli sinnitellyt enemmän tai vähemmän hengissä Teiskossa ja muutti tyttäriensä perässä Tampereelle 12.6.1880. Hänet löytää Tampereen vuokralaisten rippikirjasta 1878-1887 s.994, mukanaan merkinnät Teiskon aikaisista ripityksistä. Ulriikka asusti Tampereella loppuelämänsä kymmenkunta vuotta ja kuoli 57-vuotiaana isoäitinä 3.12.1891.

Esikoistytär Selma Karoliina avioitui Micha Branthinin kanssa ja sai 7 lasta. Jäätyään leskeksi 1901 hänet tunnetaan myös sukunimillä Lindroos ja Laakso. Selma asui Tampereella ja kuoli 31. tammikuuta 1918 kansalaissodan ollessa täydessä vauhdissaan. Hänen jälkeläisiään on mahdollisesti muuttanut Amerikkaan.

Ida ja Matilda naivat Tampereella Purmolaiset Mattjuksen veljekset:

Ida ja Jaakob Mattjus-Sandström saivat pojan 1883, mutta Ida kuoli vain 12 päivää synnytyksen jälkeen.

Matilda ja Anders Mattjus saivat 5 lasta, joista yksi tämän kirjoittaneen isän isä. He asuivat osoitteessa Pohjoinen Rantakatu 5. Matilda oli kuollessaan Tampereella 83-vuotias v 1947.

Lisäys 28.5.2014: lue lisää Matildan ja Andersin perheestä blogitekstistäni

Anders Nikolai Mattjus / osa I - Antin alkutaival
Lisäys 19.11.2014: Anders Mattjuksen vaiheista ja hänen veljistään blogitekstissä Anders Jakobsson Mattjus 1857-1904

Selma Karoliina 1856 - 1918

Ida Wilhelmina 1860 - 1883

Matilda 1864 - 1947

Elämä jatkuu ja tuoreemmat voimat siirtävät Mäkelän Ulriikan ja Flinkin Iisakin perintöä eteenpäin. Viimeisin tulokas lienee Suvi Maria Norannan 1.1.2014 syntynyt tytär. 

Linkkejä:
http://www.tampere.fi/ekstrat/vapriikki/teiskola/teiskola.htm

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/1860tart.htm

http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/kartanoelamaa_suomessa/tausta2.htm
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/arki/1870-00/vaivaiset.htm

Anders Alenius - kylämaalarin perintö Ruoveden Pihlajalahdella

Kurun Riuttaskorven Pallinevalla syntyi 21.6.1823 Mikko Yrjönpojan ja Liisa Matintyttären katraaseen viimeisenä pahnan pohjimmaisena poika joka kastettujen kirjaan mainittiin nimellä Anders. Kutsutaan häntä nyt tässä kuitenkin Antiksi, joka oletettavasti paremmin istuu Kurulaiseen puheeseen.
Nuorimmaisin miespuolisista perillisistä kun oli, niin Pallinevan isännyydestä ei ollut odotettavissa elinkeinoa. Jostakin Antti oli saanut ajatuksen ryhtyä maalarin hommiin. Ensimmäisen kerran hänet pitäjän maalarina (sockne målaren) mainitaan vihkimerkinnässä 8.5.1845. Tuolloin hänet vihittiin Kurun Haukijärvellä 18.3.1826 torpparin tyttäreksi syntyneen Maria Joosepintyttären kanssa. Samassa yhteydessä on myös ensimmäisen kerran kirjattu Antin sukunimeksi Alenius. Nimi lienee temmattu suurin piirtein hatusta. Tosin Kurussa vaikutti 1830 -luvulla pitäjän seppä Anders Alenius. Saattoipa tämä olla meidän Antin "esikuva". Tavanomaista kuitenkin oli että käsityöläiset ottivat käyttöönsä sukunimen. Toisin kuin länsisuomalaisilla talonpojilla, joilla nykykäytännön mukaista sukunimeä ei varsinaisesti niihin aikoihin vielä ollut. Sen sijaan heidät tunnettiin talonsa nimellä joka siten vaihtui jos asuinpaikkaa muutettiin. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaiset_nimet)

Pitäjän maalari ei liene ollut mikään maalaismaisemia tallentanut taiteilijasielu vaan paremminkin taisi sutia isommalla pensselillä seiniä ja kattoja ja sensemmoisia. Kovin tuottoisia maalarin hommat Ruoveden-Kurun alueella eivät ilmeisemmin olleet. Tämä käy selvästi ilmi jäljempänä tutkittessa Antin perinnönjakoa.

Nuoripari asettui aluksi Antin kotitaloon Kurun Pallinevalle ja hetikohta Ruoveden Jämingin Ratalahteen 1846. Jälkikasvuakin alkoi siunaantua: ensin Anton Fredrik 2.2.1846 ja seuraavana vuonna Juho Kustaa (Johan Gustaf) 10.12.1847. Viimeksi mainitun kastemerkintään on pappi kirjannut virheellisesti sukunimeksi Walenius. Erheen syynä on oletettavasti se että Kurussa esiintyy samoihin aikoihin kaksi muuta käsityöläistä jotka käyttivät nimeä Walenius: pitäjän suutari Isak Walenius ja pitäjän seppä Johan Walenius. Juho Kustaan kummina olivat Albinus Adrianinpoika Nenonen vaimonsa Henriikan kanssa Ruoveden Pihlajalahdesta. Sattumoisin Albinuksen sisaren Anna Kaisan jälkeläisistä Veikko Mattjus avioituu Antti Mikonpoika Aleniuksen sukuun.

Ruoveden Pihlajalahden Raiviossa maalarin perhe asui n. 1848 alkaen. Lyhyeksi jäi kuitenkin nuoren perheen yhteiselo. Antti menehtyi keuhkotautiin ollessaan ainoastaan 25-vuotias 6.1.1849.  Nuorempi lapsista oli juuri ensimmäisen syntymävuotensa täyttänyt kun Maria jäi leskeksi kahden lapsen kanssa 23-vuotiaana.

Perinnönjaosta ja sen yhteydessä toteutetusta huutokaupasta löytyy dokumentaatio SSHY:n arkistosivuilla:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ruovesi/perukirjoja_1841-1850_tk214-215/359.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ruovesi/perukirjoja_1841-1850_tk214-215/364.htm
Perinnönjakodokumentissa todistajana esiintyy Adrian Grönström, joka on aiemmin mainittujen Albinus Adrianinpoika Nenosen ja Anna Kaisan isä. Siten tässä dokumentissa kohtaavat kaksi esivanhempaani. Vielä kun mainitaan että Anna Kaisan poika Laase Alpiinus avioituu aikanaan Ylöjärveläisen Hempuran tyttären kanssa, niin saadaan tarinassa kytkentä myös Pinomäen sukuhaaraan.

"Vuonna 1849, sinä 30. päivä Tammikuuta, ulos myytiin julkisen Auksionin kautta Raivion talossa Pihlajalahden kylässä ja Ruoveden pitäjässä Pitäjän Maalarin Anders Aleniuksen jäljelle jäänyttä
irtonaista omaisuutta, joka kuoli sinä 6 päivänä Tässä Tammikuussa, ja jälellensä jättänyt Lesken Maria Josephintyttären, joka 2 hänen kanssansa siitettyä lasta: pojat Anttoni ja Juha, joiden välillä myös tästä omaisuudesta tehtiin laillinen perinnönjako, puhtaasta rahasta, kaiken Kalun Ulos myytyä, joka tapahtui seuraavasti:"

Dokumentissa on lueteltu huutokaupattu omaisuus ja ostaja sekä huudettu kauppahinta. Ostajat näyttäisivät olevan pääosin Pihlajalahtelaisia. Esim. aiemmin mainittu Adrian Nenonen on huutanut purasimen 5 kopeekan hintaan. Elias Nenoselta on ollut ahkerasti ostoksilla ostaen mm Antin piipun 11 kopeekalla. Leskivaimo Maria on myös huutanut pesästä pilkkumin 7 kopeekkaa, sukat 8 kopeekkaa, liinapaidan 6 kopeekkaa. Marian henkilökohtainen vaatetuskin näkyy olleen kaupan eli on siis luettu isännän omaisuudeksi, jota hän on sitten joutunut huutamaan itselleen. Punapohjainen pumpuliliina on kuitenkin mennyt Kivijärven Annalle 27 kopeekan hintaan. No menköön, ajatteli Maria? Antin veli Emanuel 2 kaulaliinaa ja lakin yht 16 kopeekkaa ja henskelit 5 kopeekkaa. Perheen ainoa lehmä meni Mäkelän Laurille 9 hopearuplaa ja 50 kopeekkaa, joka olikin pesän arvokkainta omaisuutta.

Huutokaupan tuotto oli kaikkiaan 49 hoperuplaa 43 kopeekkaa. "Tästä Auksioni summasta ulosmaksettiin kohta toimituspaikassa Kalunkirjaan ylösmerkityt seraavaiset pesän maksut:" jonka jälkeen on pitkä rivi kylän miehiä velkojaan saamassa 18 ruplan 43 kopeekan edestä.

"Tästä pesään jääneestä omaisuudesta tehtiin samassa tilassa asianomaisten pyynnön päälle laillinen perinnön murto eli Jako, Leski Maria Josephin tytär Aleniuskan ja hänen Lastensa, pojaan Anttonin ja Juhan välillä, joka tapahtui seuraavaisesti:"

Perunkirjoituksessa omaisuus tuli kirjatuksi 18 hopearuplan 21 kopeekan arvoiseksi. Siihen nähden huutokaupan tuotto oli hyvä: mm 5 hopearuplan arvoiseksi kirjattu lehmä meni melkein kaksinkertaisella hinnalla. Olisiko tässä ollut kyläläisten sosiaaliapua lesken perheelle?
Minkälainen omaisuusarvo perunkirjoituksen loppusumma 18 ruplaa 21 kopeekkaa sitten oli:
Kun Suomi sai oman markan vuonna 1860 sen arvoksi tuli 0,25 hopearuplaa (Suomen taloushistoria 3, sivu 470). 60 ruplaa maksavan hevosen hinta olisi silloin 240 markkaa. Tilastokeskuksen taulukon
(http://www.tilastokeskus.fi/til/eki/2006/eki_2006_2007-01-17_tau_001.html) antaman kertoimen (4,2385) perusteella 240 markkaa olisi v. 2006 ollut 1017 euroa.
Sahamiehen tuntiansio v 1860 oli 0,17mk muunnettuna 2011 arvoksi 17,70 Eur/tunti
(http://www.rahamuseo.fi/arvo_laskuri/laskuri_web.html)

Siten pesän omaisuus 18 hopearuplaa,21 kopeekkaa = n.73 mk =  n. 315,00 Eur vastaten sahatyömiehen n. 18 tunnin työpanosta.

Vertailun vuoksi perunkirjoituksia Ruovedeltä samoihin aikoihin:

27.03.1848 Bonden Henrik Andersson Ylistalo, k. 1.2.1848 Ruovesi, Visuveden kylä
(http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ruovesi/perukirjoja_1841-1850_tk214-215/320.htm)
1080 ruplaa,76 kopeekkaa = 4323 mk = n. 18 600 Eur (n. 1050 sahatyömiestuntia)

15.05.1848 Torppari isännän Andreas Yrjönpoika Wiitanjemi, k. 15.1.1848 Ruovesi, Ajostaipaleen kylä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ruovesi/perukirjoja_1841-1850_tk214-215/325.htm
66 ruplaa,34 kopeekkaa = 265 mk= n. 1140 Eur (n. 64 sahatyömiestuntia)

08.11.1847 Inhysesmannen Marcus Mattsson Lörpys, k. 31.7.1847 Kuru, Petäjälammin kylä
(http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ruovesi/perukirjoja_1841-1850_tk214-215/308.htm)
25 ruplaa,80 kopeekkaa = 104 mk = n. 450 Eur (n. 25 sahatyömiestuntia)

Eipä ollut nuorelle kylämaalarille varallisuutta siunaantunut leskelle ja lapsille jaettavaksi. Antin veli Emmanuel Pallineva ilmoittautui lasten edunvalvojaksi kirjaten reilun 9 hopearuplan (n. 160Eur) summan per poika hallittavakseen.

Murheelliseksi lopuksi todettakoon että Juho Antinpoika Alenius kuoli Lielahden kartanon renkinä v 1879 isänsä tavoin nuorena 31-vuotiaana keuhkotautiin. Jälkeen jäänyt 3-vuotias Kalle poika joutui sisarustensa kanssa huutolaislapsiksi.
Tämä Ylöjärven Metsäkylän mäkitupalainen Kalle Juhonpoika Alenius kuoli 28-vuotiaana v. 1904 isoäitini Rauha Marian (Pinomäki o.s. Alenius / Koivisto) ollessa vähän toisella vuodellaan. Muistini mukaan muori sanoi hänen kuolleen keuhkotautiin.




 Kirjatusta kuolinsyystä en saa selkoa:

http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=11755&pnum=41 
(Kertokaa minullekin jos osaatte tulkita tekstin kuvan oikeassa reunassa.)

Lisäys 17.2.2014: Reijo Pinomäki selvitti edelläolevan kysymyksen - tästä kiitoksemme. Kuolinsyy on sulku eli sulkutauti. Esim. sivustossa http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kuol_syy.html on mainittu seuraavasti:
"andtäppa B C D hengenahdistus, syynä sydän-, keuhko- tai muu sairaus. (B andtäppa, magflen, gulsot, C vattensot, andtäppa, gulsot, D vattensot, andtäppa, skjörbugg, gulsot). Vaikeaa ja tukehduttavaa hengenahdistusta tarkoittavia sanoja kansankielessä ovat "sulku" eli "sulkutauti". D. Jusleniuksen mukaan sulkutauti on sama kuin latinan asthma eli hengenahdistus ja ruotsin bröstängia eli rinnanahtaus (ängia, saks. eng, ahdas). Elias Lönnrotin mukaan andtäppa on "hengen ahdistaja, salpaaja". Omien havaintojeni mukaan "sulkua" eli "sulkutautia" on käytetty lapsilla kuolinsyynä sekä hinkuyskän että kurkkumädän esiintymisen aikoina."

No - onneksi Rauha-mummu katkaisi ikävän perinteen ja eli teräväpäisenä 94 vuotiaaksi - pidempään kuin kolme esi-isäänsä yhteensä!

Lue kylämaalarin lesken Maria Joosepintyttären tarinaa tästä linkistä:

...myötä ja vastamäessä kunnes kuolema(ntuomio tai Siperia) teidät erottaa...

Lähteitä:

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/index.htm

http://digi.narc.fi/digi/