Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1700-1750. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1700-1750. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. joulukuuta 2016

Steenin tyttäret ja Niemen rusthollit

Gode-sukuun avioliiton kautta kytkeytyviä esipolvia selvittäessäni on tällä kertaa vuorossa Harjun (nyk. Tampere) Niemen/Vähäniemen rusthollarin, Klaus Henrikinpoika Essbjörnin (s. n. 1711 - k. 1754) puolison, Maria Juhontytär Steenin (s. 1709 - k. 7.2.1768) sukujuuret. Aiemmin julkaistussa blogiartikkelissani "Essbjörn-Bars-Bandeman" on tarkasteltu rusthollari Essbjörnin sukutaustoja.

Maria Juhontytär Steen oli syntynyt v. 1709 Lempäälän Hietaniemen rusthollissa. Avioiduttuaan v. 1732 hänestä tuli Harjun Niemen rusthollin emäntä, jota miehensä Klaus Henrikinpoika Essbjörn hallitsi isänsä Henrik Essbjörnin (k. n. 1727) jälkeen. Niemi jaettiin v. 1746, jolloin he jäivät isännöimään näin muodostettua Vähäniemen rusthollia. Jaettu osa sai nimen Isoniemi, jonka isänniksi tulivat Marian sisar Katariina Juhontytär Steen (s. 1718 - k. 1792) sekä puolisonsa Carl Krook. He hallitsivat Isoniemeä vuoteen 1752, jonka jälkeen Isoniemi myytiin uuteen sukuuna ja he muuttivat Kangasalan Kiehelään Krookin saatua Kangasalan nimismiehen viran. Maria hallitsi Vähäniemeä miehensä kuoleman jälkeen leskenä v. 1755-1762. Heidän jälkeläistensä hallussa Vähäniemi pysyi vuoteen 1826.

Sama alue nykykartalla tästä linkistä

Niemen rusthollien emäntien Maria ja Katariina Juhontyttärien Steen-sukuista isälinjaa tunnetaan 1600-luvun alun Porissa, jossa vaikutti Tuomas (Thomas) Steen niminen porvari ja kauppias. Hänet asetan tämän laajan ja laajasti tutkitun sekä julkaistun Steen/Stenius -suvun kantaisäksi, vaikka tulkinta ei sukututkijoiden piirissä täysin kiistaton olekaan. Perustan tässä esittämäni koosteen jäljempänä mainittuihin verkossa julkaistuihin lähteisiin, pitäytyen pääosin suorassa sukulinjassamme.

Tuomas (Thomas) Steen  (s. ennen 1580 - k. n. 1612)

Tuomas Steenin arvellaan syntyneet Punkalaitumen Kivisenojalla ennen v. 1580 talonpoikaiseen sukuun. Perimätiedon mukaan hän olisi ollut aluksi sotilas ja Steen olisi perua sotilasnimestään. Varmemmin hänet tiedetään Porissa kauppiaana, joka omisti kaupungissa Steengård nimisen tontin. Vaimonsa Brita avioitui uudelleen raatimies Steen Antinpojan kanssa, joka näin tuli Steengårdin haltijaksi v. 1614. Näin ollen Tuomas on kuollut vimeistään 1613.

Martinus (Martin) Thomae Stenius (s. ennen 1610 - k. 1693)

Tuomaksen ja Britan lapsia tunnetaan ainoastaan Martti eli Martinus (Martin) Thomae Stenius (s. ennen 1610 - k. 1693). Vauraan perheen poikana hän sai mahdollisuuden koulutukseen. Hänet mainitaan Porin pedagogion koulumestarina 1635-40 sekä vastaperustetun Porin triviaalikoulun konrehtorina v. 1640-1645. Hän sai omistukseensa jo pedagogion vuosinaan 1639 Hietaniemen rusthollin Lempäälässä.

Hietaniemi oli aiemmin Pirkkalan kirkkoherran, Tawast-sukuisen Johannes Stenoniin omistuksessa isän perinnön kautta. On esitetty arveluita, että Martinus Steniuksen puoliso Anna Erkintytär (k. 1693) tai äitinsä Brita kytkeytyisivät  tähän turkulaiseen porvarisukuun. Hietaniemen ensimmäisenä isäntänä mainitaan Henrik Johansson (Jönsson) (k.n. 1555), jonka pojan, porvari Matts Tawastin (k.1610) tytär Brita sai äidinperintönä neljänneksen Hietaniemestä v. 1636 serkkunsa Johannes Stenoniin kuoleman jälkeen. On ajallisesti ja sosiaalisessa viitekehyksessä ajateltavissa mahdollisena Britan ja Tuomaksen avioliitto, joka myös selittäisi Hietaniemen päätymisen Martinus Steniuksen omistukseen.

Martin Stenius nimitettiin Vesilahden kirkkoherran virkaan 1645. Hänen kappalaisenaan toimi Christoforus Christiani Wesilaxius - esivanhempamme, jonka suvusta olen kirjoittanut aiemmassa blogiartikkelissani. Kuten Vesilahden kirkkoherra Wesilaxius, kartutti Steniuskin ahkerasti maaomaisuuttaan hankkien lähiseutujen tiloja hallintaansa. Näin hankittua varallisuutta hän siirsi edelleen lapsiensa hallintaan: Hietaniemi meni aikanaan Jeremias Martinpoika Steenille (1646-1697) vuodesta 1677 alkaen. Lempäälän Lietsamo oli Gabriel Martinpoika Steenin (1644-1681) hallussa lampuotien viljelyksessä. Vesilahden Kärppälän hän omisti lyhyen aikaa vuoteen 1688. Tila palasi myöhemmin jälkeläisten haltuun 1724-1773.
Kirkkoherra Stenius joutui aikalaistensa tapaan monenmoisiin kahnauksiin ja erimielisyyksiin, joita sitten käräjillä ratkottiin. Wesilaxiuksista kertovassa artikkelissa tulikin jo esille, miten kappalainen oli juoruillut humalapäissään kirkkoherrastaan ja vihjaillut erään Kirsti Tuomaantyttären suhteesta "harmaapäähän". Stenius oli vaatinut kappalaistaan perumaan moiset puheensa, jota ojennusta tämä nöyrästi noudattikin ja vannoi esimiehensä olevan kaikinpuolin hyveellinen ja kunniallinen. Syytöksiä oli kyläläisten kanssa puolin ja toisin: milloin oli kirkkoherra sotkenut Laukon kalavesiä, milloin karja oli sotkenut kirkkoherran peltoja, milloin oli kirkkotiellä heitelty solvauksia. Seurakuntalaisten talousahdingoissa hän lainasi rahaa panttia vastaan - mitä köyhällä talonpojalla sattuikaan pantattavaksi kelpaavaa löytyvän. Olipa ollut eräskin musta pikkutakki 10 vuotta pantissa.
Turun piispa Johannes Terserusta syytettiin n.k. synkretismistä ja vaadittiin hänen erottamistaan. V. 1663 pidetyssä kokouksessa Martin Stenius oli puolustamassa piispaa puhdasoppisuuden vastaisilta syytöksiltä. Valtiopäivien käsiteltyä asiaa pyysi Terserus itse eroa piispan virastaan. Martin Stenius osallistui valtiopäiville pappissäädyn edustajana v. 1672. Hän toimi Vesilahden kirkkoherrana aina kuolemaansa asti v. 1693.



Martin Stenius ja vaimonsa Anna Erkintytär saivat avioliitossaan lukuisan lapsikatraan, jotka kaikki elivät aikuisiksi ja ilmeisesti yhtä lukuunottamatta avioituivat. Ei kovin tavallista noina aikoina. Kenties Hietaniemen vauras rustholli piti ainakin nälän loitolla. Näistä jälkipolvista on levinnyt laaja sukukunta, josta löytyy runsaasti julkaistuja sukututkimuksia. Osa miespuolisista jälkeläisistä käytti sukunimestä muunnosta Stenius.
  1. Anna (s.n.1630), puoliso 1640-luvulla luutnantti Israel Kristoffersson Akaan Viialan Ala-Tiurassa.
  2. Elisabeth (s.n. 1630 - k. 1683). Puoliso Johan Larsson Wialenius, Akaan Viialan rusthollari, Etelä-Suomen tuomiokunnan alilaamanni.
  3. Sofia (s. ennen 1633 - k.1693). Puoliso v. 1649 Anders Pacchalenius, Pohjois-Suomen alilaamanni,
  4. Isak Stenius (s. n. 1636 - k. 1702), Pirkkalan kirkkoherra. Puoliso v. 1667 Catharina Grelsintytär Arctopolitanus,
  5. Johan Stenius (s.n. 1640 - k.1667) apulaispappi Vesilahdella.
  6. Gabriel Steen (s. 1644 - k. 1681) luutnantti. Puoliso Brita Abrahamintytär Tyrvenius.
  7. Maria (s. ennen 1645 - k.1698) avioitui v. 1665 isänsä seuraajan Joosef Joosefinpoika Walleniuksen kanssa tämän toisessa avioliitossa.
  8. Jeremias Steen (s. 1646 - k. 1697) tarkemmin jäljempänä
  9. Kristiina (s. ennen 1653 - k. jälkeen 1716). 1 puoliso kruunun nimismies ja Laukon kartanon vouti Håkan Andersson Amnell. 2. puoliso Sääksmäen kappalainen Josef Joosefinpoika Wallenius. E.m. kirkkoherra Joosef Walleniuksen poika ensimmäisestä avioliitosta. Siten Kristiinan Maria-sisaresta tuli myös hänen "anoppipuolensa".

Jeremias Martinpoika Steen (s. 1646 - k. 1697)

Edellä luetellun sisarusparven Jeremias Martinpoika Steen (s. 1646 - k. 1697) toimi Porissa lääninrykmentin katselmuskirjurina v. 1675. Hän palasi kotikulmille perittyään v. 1677 isältään Lempäälän Hietaniemen korvauksena vanhempien veljien opintojen rahoittamisesta. Jeremias toimi Laukon kartanoa omistaneen Kurkien suvun voutina Lempäälän säterissä v. 1678. Lempäälän-Vesilahden nimismieheksi hänet valittiin 1680. Kurjet vastustivat hänen nimittämistään. Kenties eivät halunneet menettää pätevää voutiaan. He palkkasivat Jeremias Steenin Laukon kartanon kirjuriksi ja tilanhoitajaksi v. 1682 Gabriel Kurjen isännöidessä Laukkoa. Pesti päättyi kuitenkin 1686 hänen
riitaannuttuaan Kurkien kanssa.
Gabriel Kurck
(Wikimedia)
Nimismiehen virkansa myötä Hietaniemestä tuli Lempäälän ja Vesilahden käräjäpaikka. Vankihuoneet sijaitsivat hänen omistamassaan Kärppälässä, jossa myös perheineen asui. Päätoimensa lisäksi hänet valittiin seurakuntansa kirkkoväärtiksi v. 1692. Tämä luottamustehtävän haltija huolehti seurakunnan varoista ja tilinpidosta. 1692-1697 hän omisti Vesilahdella myös Jokioisten kylässä Rassan tilan, joka näyttäisi autioituneen kuolemansa jälkeen useiksi vuosiksi

Jeremias Steen avioitui n. v. 1674 Maria Johanneksentytär Frisian (s.n. 1654 - k. 1733) kanssa. Tämä oli Kangasalan kirkkoherran Johannes Arvidi Frisiuksen (1613-1672) ja Margareta Johanneksentytär Wennon (k. 1658) tytär. Jeremiaalle ja Marialle kirjaan lapsia seuraavasti:


  1. Juho Steen (s. n. 1674 - k. 1760) tarkemmin jäljempänä
  2. Anna (s. 1678 - k. 1693)
  3. Elisabet (s. 1680 - k. 1765) Puoliso Juho Henrikinpoika Rein (s.1681 - k.1750), nimismies Kauhajoella ja Ilmajoella.
  4. Kristiina (s. 1685 - k.1757) Puoliso Jakob Jakobsson Leistenius (s.1686 - k.1749), kappalainen Mietoisissa.
  5. Katariina (s. 1687)
  6. Anna Maria (s.n. 1694 - k. 1739) Puoliso Eric Ericsson Granberg (s.1690 - k. 1737), luutnantti. Asuivat Haukiputaalla
  7. Martti Steen (s. 1696 - k. 1777) Vääpeli. Puoliso Anna Nilsintytär Weckman (s. 1696 - k. 1780). Omisti Vesilahden Kärppälän isänsä jälkeen. Myi v. 1747 puolet nimismies Henrik Essbjörnille, artikkelin alussa mainitun Vähäniemen rusthollarin Klaus Esbjörnin veljelle. 


Juho Jeremiaanpoika Steen  (s. n. 1674 - k. 1760)

Juho Steen on kirjattu ylioppilaaksi v. 1694, jonka jälkeen hän toimi henkikirjurina ja nimismiehenä. Lempäälän ja Vesilahden kruunun nimismiehenä veljensä vaimon Anna Weckmanin isän, Nils Weckmanin jälkeen v. 1705 . Peri isänsä jälkeen v. 1698 Lempäälän Hietaniemen, joka toimi virkatalonaan ja asuinpaikkanaan.
Hän avioitui Margareeta Kustaantytär Svarthafran (s. jälk. 1680 - k. ennen 1731) kanssa n. 1706-1709, joka suvultaan kuului myös ylä-satakuntalaisiin nimismies- ja voutipiireihin.
Juho mainitaan v. 1731 leskeksi ja entiseksi nimismieheksi. Hän velkaantui ja köyhtyi myyden Hietaniemen kersantti Ivandorfille v. 1734, jolloin suvun omistus Hietaniemessä päättyi. Vielä tilan myynnin jälkeen v. 1736 häneltä perittiin suorittamatta jääneitä velkoja. Elämänsä ehtoovuodet 86-vuotiaaksi asti hän asui tyttärensä luona Kangasalan Joutsiniemessä.
Juhon ja Margareetan lapsia olivat:
  1. Maria (s.1709 - k. 1768) Puoliso v. 1732 Klaus Henrikinpoika Essbjörn (s. n. 1711 - k.1754) Harjun Niemen ja Vähäniemen rusthollien hallitsijat, jota Maria leskenä hoiti vuoteen 1762. Artikkelin alussa mainittu pariskunta, joiden kautta Steen-suku kytkeytyy Gode-sukuhaaramme esipolviin.
  2. Elisabet (s. 1711 - k. 1791) Puoliso Carl Båga (s. 1688 - k. 1765) Kangasalan Joutsiniemen omistaja. Tila siirtyi v. 1808 Elisabetin veljen pojalle, Anders Johan Steenille.
  3. Juho Steen (s. 1711- k. 1711)
  4. Margareta (s.n. 1716 - k. 1721)
  5. Juho Steen (s. n. 1716 - k. 1778) Puoliso v. 1755 Anna Maria Lindberg (s. n. 1732 - k. 1767) Tilanhoitajana Sahalahdella 1755. Tuli Joutsiniemen tilanhoitajaksi 1764, jota tehtävää hoiti koko loppuelämänsä. Tila siirtyi hänen pojalleen Andersille v. 1808.
  6. Katariina (s.1718 - k. 1792) Puoliso Carl Samuelinpoika Krook (s. 1721 - k. 1783). Omistivat sisarensa Marian emännöimästä Harjun Niemen Rusthollista jaettua Isoniemen rusthollia vuoteen 1752. Muuttivat Kangasalan Kiehelään Carl Krookin saatua Kangasalan nimismiehen viran.
Lopuksi voisi vaikka miettiä, miltä Niemen rusthollin seutujen nykymaisema Tampereen Niemenrannassa tuntuisi Maria ja Katariina Steenin silmissä. Muutaman vuoden kuluttua paikalla on uusi asuinalue...





Lähteitä ja linkkejä:

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Wesilaxius

Kuluneen syksyn aikana olen perannut blogissani Goden sukulinjaamme kytkeytyviä haaroja. Tällä kertaa käsittelyssä on Vesilahdella vaikuttanut Eric Hansson Goden (1661-1745) puolison, Katariina Kristofferintyttären (k.jälk. 1724) pappissuku Wesilaxius, jonka kantaisänä voidaan pitää Jaakko Matinpoikaa, eli Jacobus Matthiae Wesilaxiusta (s. ennen 1565 - k.1626). Hänet tunnetaan Vesilahdella kappalaisena jo 1585, jolloin hänestä tuli myös Vesilahden Kirkonkylän Tapolan tilan omistaja.

Hänen suku- ja perhetaustastaan tiedämme kohtuullisella varmuudella välillisesti sisarensa Barbron, jonka perinnönjakoasiakirjan Jacobus Wesilaxius on allekirjoittanut 26.2.1598. Hänestä tuli tuossa yhteydessä sisarentyttären, Brita Larsintyttären holhooja ja perintöomaisuuden haltija, joka käsitti äitinsä irtaimen omaisuuden. Britan puoliso Reko oli ottanut Turun kämnerioikeudessa v.1642 esille tämän omaisuuden hallintakysymyksen.
Omaisuutta Jacobus kerrytti ahkeraan muutoinkin, kuten monilla kirkonpalvelijoilla oli tuohon aikaan tapana. Hän liitti Tapolaan puolet Hussun tilasta, joka lähes tuplasi tilan 5 1/2 äyrin suuruiseksi. Myöhempien liitosten myötä Tapolasta kasvoi Vesilahden kirkonkylän suurin talo. Lisäksi hän hankki Kipparin autiotilan, joka sittemmin siirtyi poikansa Yrjö Jaakonpojan haltuun. Kipparin entinen isäntä havitteli tilaansa takaisin antamalla Jacobuksella kaksi härkää, mutta ryöstikin ne katumapäälle tultuaan takaisin. Oikeuteenhan siitäkin jouduttiin ja härkävarkaudesta tuli sakkoja. Jacobus katsottiin lailliseksi omistajaksi Kippariin mutta härät hän menetti valtiolle. Osaa tiluksia hoitivat lampuodit m.m. Kostialassa ja aluksi myös Kipparissa. Hän käytti autioituneiden tilojen niittyjä omavaltaisesti hyväkseen, mutta joutui sitten lainvoimalla palauttamaan omistajilleen.
Tapolan vaurautta kuvaa myös vuonna 1600 lueteltu karjavarallisuus: 4 härkää, sonneja ja mulleja yhteensä 5, lehmiä 14, vasikoita 6, kuttuja 4, lampaita 30 ja sikoja 5. Vuonna 1602 tilan rakennukset tuhoutuivat tulipalossa, samoin osa karjaa ja kaikki karjan rehu. Tapola sai tämän johdosta verohelpotuksia selvitäkseen vahingosta. Tila kuitenkin toipui ja Tapolasta tuli Jacobuksen jo kuoltua ratsutila vuonna 1634, jolloin tilaa hoiti poikansa Christianus.

Vasemmassa yläkulmassa Laukon kartano, oikeassa reunassa Lempäälän kirkko, keskellä Vesilahden kirkko. (vanhakartta.fi)

Jacobus Wesilaxius oli allekirjoittajana Uppsalan kokouksen päätöksessä v. 1593, jolla vahvistettiin luterilaisen uskon asema Ruotsin kuningaskunnassa aiemman katolisen kirkon valta-aseman sijaan. Hänet nimitettiin Vesilahden kirkkoherraksi v. 1612, jolloin hän siirtyi Tapolasta asumaan vaimonsa Malinin (Magdalena) kanssa kirkonkylän pappilaa. Kirkkoherra ravitsi sunnuntaisaarnan jälkeen kirkkokansaa myös maallisemmin myymällä pappilasta olutta. Tämä luonnollisesti lihotti kirkkoherran kassaa mutta aiheutti myös levotonta elämää. V. 1623 selviteltiin kirkonkylällä syntyneen, kuolemaan johtaneen tappelun seuraksia jonka sanottiin syntyneen herra Jaakon oluen vaikutuksesta. Kirkkoherra joutui omaisuuskiistaan samaisena vuonna talvikäräjillä narvalaisen Pekka Markunpojan kanssa, joka vaati kirkkoherralta takaisin joitain omistamiaan tavaroita. Kirkkoherralta vaadittiin puhdistusvalaa tai muussa tapauksessa korvaamaan vaadittu omaisuus. Monien käräjöintiaiheiden jatkeena oli Tallisen isännän korvausvaade Malin-rouvan tapettua tämän sian. Jacobus toimi kirkkoherrana kuolemaansa asti 1626. (Hänen seuraajansa virassa oli Josef Mikaelis Wallenius (s.1596 - k. 1643), vaimoni suora esivanhempi 12 sukupolven takaa. Tämä Naantalista lähtenyt pappissuku vaikutti pitkään Ylä-Satakunnassa)

Kipparin isännäksi ryhtynyt Yrjö Jaakonpoika mainitaan tunnetussa  Antti Lieroisen  noitakäräjätapauksessa. Vesilahden kappalainen Krister Jacobi Wesilaxius todisti, että hänen veljensä siltavouti Yrjö Jaakonpoika oli pyytänyt Lieroista selvittämään, kuka oli varastanut häneltä hopeasoljen (toisen lähteen mukaan kysessä oli hopeinen tarjotin). Viljakappaa vastaan Lieroinen ilmoitti merkinneensä varkaan puhkaisemalla tämän silmän. Kun Yrjö Jaakonpoika palasi kotiin, toisen silmänsä menettänyt kappalaisen piika oli palauttanut hänelle soljen.

Christianus Jacobi Wesilaxius (s. ennen 1608 - k. 1674) toimi Vesilahden kappalaisena yli neljän vuosikymmenen ajan 1628-1674 sekä isännöi Tapolan ratsutilaa 1635-1668 ollen siltäosin vapautettu veroista. Hän joutui kuitenkin ainakin kahdesti hakemaan oikaisua virheellisesti perittyyn veroon. Hän matkasi v. 1639 Turkuu kreivi Pietari Brahen luo esittämään valituksensa yhdessä Anian Heikkilän isännän kanssa, jota vaivasivat samanlaiset murheet.
Christianus Jacobilla ja Elina Hannuntyttärellä (k. ennen 1669) oli avioliitostaan (1635) neljä poikaa. Tapolan isännyys olisi normaalissa järjestyksessä siirtynyt esikoiselle, Jaakko Kristianinpojalle (s, 1635 - k. jälkeen 1675). Isänsä katsoi kuitenkin Jaakon kykenemättömäksi sen paremmin tilanpitoon kuin opintoihin. Jaakko asui Tapolassa puolisonsa Saran kanssa ja heillä ilmeisesti oli v. 1656 jälkeen syntynyt poika Abraham Jaakonpoika.
Yksi pojista oli myös Abraham, siis Abraham Kristianinpoika (s. jälkeen 1635 - k. jälkeen 1674). Hänet tiedetään Kirkkonummen käräjiltä v. 1674, jossa hänet todettiin Maria Tuomaantyttären Porkkalanniemeltä aviottoman lapsen isäksi. Hän saattaa olla se henkilö, joka on kirjattu v. 1655 ylioppilaaksi Turussa nimellä Abraham Jakobsson Wesilaxius - siis virheellisesti isoisänsä patronyymillä. Kenties toiminut jonkin aikaa Vesilahden seurakunnassa.
Kaksi pojista on mainittu Turun akatemian opiskelijoina samaan aikaan v. 1657: Christophorus Christiani ja Gabriel Christierni. Jälkimmäisestä tiedetään sittemmin ainoastaan vuodelta 1671, jolloin veljensä Christophorus valittaa riitaisasta ja juopottelevasta veljestään, joka lisäksi syytti hänen vaimoaan varkaaksi ja vaati tätä rangaistavaksi.

Christophorus Christian Wesilaxius (s. n. 1640 - k.1703) jatkoi veljessarjasta Tapolan isännyyttä Akatemian opintojensa jälkeen v. 1668. Hän toimi isänsä apulaispappina v. 1670, mahdollisesti Tottijärven pitäjänapulaisena ja isän kuoltua kappalaisena vuodesta 1674.
Ollessaan Akatemiasta joululomalla v. 1662 hän - liekö jouluoluesta riehaantuneena - joutui kirkonmäellä tappeluun joulunjälkeisenä sunnuntaina saatellessaan morsianta kirkosta. Majuri Kristian von Wedell oli kärhämän toinen osapuoli, joka ainakin Christophoruksen mukaan oli käynyt ensiksi häneen käsiksi.  Tätä sitten käräjillä selviteltiin. Kirkkoherra Martin Stenius syytti kappalaistaan juorujen levittämisestä, jota Christophorus sitten nöyrästi pyysi anteeksi syyttäen pilanteostaan humalatilaa ja lupasi parantaa tapansa. Hän oli tullut pilailleeksi erään Kirsti Tuomaantyttären suhteesta "harmaapäähän", joka tulkittiin tarkoittavan itse kirkkoherra Steniusta. Kappalainen asettui kiltisti ruotuun sanoen ettei tiennyt kirkkoherrasta muuta kuin kaikkea hyvää ja kunniallista. (Martin Stenius (s.1610 - k.1693) on myös suora esivanhempani, jonka jälkipolvet liittyvät Gode-sukuumme Wesilaxiusten tavoin avioliiton kautta; Steen-Essbjörn-Gode.)
Juorut sinkoilivat toiseenkin suuntaan, kun kahta naista sakotettiin käräjillä v. 1686 juoruiltuaan perättömiä kappalaisesta. Viinan- ja oluentuotantoperinteet jatkuivat Tapolassa: lempääläläinen kupariseppä valmisti kappalaiselle uuden viinapannun v. 1677.
Katovuodet koettelivat erotuksetta Tapolaa ja kappalaista siinä kuin mökin akkaa. Viinapannuunkaan ei tainnut riittää enää tiputeltavaa entiseen malliin sadontulon köyhdyttyä. Turkulaisen kauppiaan, Kristian Gertin saatavia perittiin ulosoton kautta. Ison vihan ajan rasitukset lisäsivät kurjuutta niin että Christophoruksen sanottiin kuolleen suuressä köyhyydessä nälkään. Hän oli tuolloin n, 60-vuotias. Tapola autioitui useamman vuoden ajaksi ja uusi omistajasuku jatkoi tilan hallintaa Wesilaxiuksen isännöityä tilaa 117 vuoden ajan.

Christophorus Christiani Wesilaxius oli avioitunut Saaran kanssa ennen vuotta 1670. Heidän lapsiaan tunnetaan neljä:

1. Abraham Kristoffersson Wasserman (k.1728)
Kirkkoherra v. 1705 Inkerinmaalla Tuuterissa. Avioitui samana vuonna Anna Elisabet Bangen (k. jälk. 1707) kanssa. Opiskeli Turun katedraalikoulussa, jonka jälkeen oli kotiopettajana Vehkalahdella kruununvouti Matias Posen perheessä. V. 1698 käytiin käräjiä Abrahamin ja voudin puolison, Martta Pihlrothin välisistä suhteista. Katuvainen vaimo pyysi todistuksessaan anteeksi säädytöntä tekoaan, jonka katsoi johtuneen kotiopettajan häneen langettamasta taiasta.
Oli venäläisten sotavankina Vologdassa ja Ustjugissa vuoteen 1721, jolloin palasi hoitamaan kirkkoherran virkaansa.

2. Isak Kirstofferinpoika, mainitaan Vesilahdella vuosina 1668-1694.

3. Helena Kristofferintytär Wesilaxia (k. n. 1731)
Puoliso Johan Gabrielinpoika Stenius (1672-1640), Vesilahden kappalainen appensa jälkeen 1702. Vesilahden Hovin ratsutilallinen. E.m. kirkkoherra Martin Steniuksen pojan poika.

4. Katariina Kristofferintytär Wesilaxia (s. ennen 1670 - k. jälk 1724)
Avioitui n. 1690 Erik Hansson Goden (s. 1661- k. 1745) kanssa. Sukuhaaramme esiäiti Wesilaxius-suvussa. Vesilahden Järvenrannan Tanskan rusthollin emäntä. Hoiti tilaa miehensä 18 vuotisen sotavankeuden ajan. Tästä sukuhaarastamme luettavissa tarkemmin aiemmin julkaistussa blogiartikkelissani "Gode-suvun vaellustarina kohti Ylä-Satakuntaa".

Vesilahden kirkon kivisakaristo, toimi aiemmin Laukon suvun
hautakappelina (Wikimedia)


Tässä mainittujen vesilahtelaisten kirkonmiesten lisäksi sukuhistoriastamme tunnetaan pitäjänapulainen Johan Jakobi Aurelius v. 1708 (e.m. Katariinan miniän isä), Hänen suvustaan olen kirjoittanut artikkelin "Gode-Aurelius" aiemmin tässä blogissa.
Aivan nuhteeton ei ollut Aureliuskaan. 1600-luvun ylä-satakuntalaisista seurakunnan paimenista välittyvä kuva ei ole kovin ylevä. Heidän yhteiskunnallinen asemansa oli heikko. Taloudellisesti he olivat monesti riippuvaisia seurakuntalaistensa vauraudesta ja viljelivät pappilan peltoja kuten kuka tahansa talonpoika - sillä erotuksella että olivat vapautetut veroista. Omaa asemaansa ja arvovaltaansa sekä ylemmyyttään suhteessa talonpoikiin he pyrkivät korostamaan ja käyttämään useasti häikäilemättä hyväkseen, kuten edellä olevista kertomuksista ilmenee.  Akatemian sivistävä vaikutus ei vielä kantanut hedelmää koulutusjärjestelmän kehittymättömyyden vuoksi. Kirkon oma valvonta- ja kurinpitovalta ei aina ylettänyt näille etäisille asuinsijoille. Tilanne alkoi muuttua vasta 1700-luvun puolella.
Johan Jacobi Wesilaxius ilmeisesti ponnisti vauraasta kauppiassuvusta katedraalikouluun ja edelleen kappalaiseksi ja kirkkoherran virkaan ja oli näin kykenevä hankkimaan ja kasvattamaan perheensä taloudellista asemaa Tapolan vaurastuvan maatilan hallitsijana. Huomattavaa on että hän oli Tapolan ja Kipparin ostettuaan vasta nuorehko kappalainen. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman jo hankittua varallisuutta - esim. kauppahuoneesta karttunutta.

Veli-Pekka Toropaisen tutkimukset 1600-luvun turkulaisten sukulaisuussuhteista sekä porvariston keskinäisistä verkostoista, joita on julkaistu m.m. Genoksessa, antavat vahvan viitteen, jonka mukaan kantaisä Jacobus Matthiae Wesilaxius olisi sukujuuriltaan turkulaisen Äijälän kauppahuoneen jälkeläinen ja Matts Äijälän poika.

Tästä varhaisimmasta Äijälä-Wesilaxius suvusta saadaan seuraavanlainen, osin varmentamaton sukutaulu:

1. Matts Äijälä
Hallitsi turkulaista Äijälän kauppahuonetta 1500-luvun puolivälin jälkeen. Omisti Äijälä-nimisen
Turku v. 1639. Alhaalla Aurajoki, Hämeenkatu punaisella
viivalla, välissä Tuomiokirkko
talon Turun Hämeenkadulla.
Toropaisen kuvauksesta lainattuna:
" .... talolla oli kaksi nimeä, Äijälä ja Hirvelä. Talossa oli iso kivirakennus, josta viisi holvattua huonetta kuului Äijälään ja viisi Hirvelään. Alla oli neljä holvattua kellaria, joissa oli kuusi huonetilaa. Piha oli rakennettu umpeen puurakennuksilla. Äijälän taloja oli Turussa kaksi, toinen Luostarikorttelissa ja toinen Hämeenkadulla. Suku oli jakautunut molempiin taloihin ja naisleskien uudet miehet olivat ottaneet käyttöönsä nimen."
(Linkki Matts Äijälän jälkipolviluettelooni Geneanetissä)

1.1. Jacobus Matthia Wesilaxius (s. ennen 1565 - k. 1626)
Vesilahden kappalainen 1585, kirkkoherra 1612-1626.
Puoliso Malin (Magdalena)

1.1.1 Christianus Jacobi Wesilaxius (s. ennen 1608 - k.1674)
Vesilahden kappalainen 1628-1674. Vesilahden Tapolan ratsutilallinen 1635-1668.
Puoliso 1635 Elina Hannuntytär (k. ennen 1669)

1.1.2 Yrjö Jaakonpoika Kippari (k. jälkeen 1649)
Vesilahden Kostialan Kipparin isäntä 1624-1649. Siltavouti
Puoliso Brita Filipsdotter.
Poika Juho Yrjönpoika Kipparin isäntä 1651-1661.

1.1.3 Henricus Jacobi Wijckman (s. ennen 1610 - k. 1658)
Tämä sukulaisuussuhden perustuu olettamukseen Ossian Mestertonin lainlukijoista laatimassaan henkilöluettelossa (http://www.mesterton.net/lainlukijat.htm):
"Nähtävästi se Henrik Jaakonpoika Wesilaxius, joka 1631 todistaa Turussa oikeaksi erään asiakirjan (VA: 7878: 112) ja siinä tapauksessa ilmeisesti Vesilahden kirkkoherran Jacobus Matthiaen poika, vrt. Arajärvi, Vesilahden historia, ss. 449-454"
Turun hovioikeuden pöytäkirjuri 1635-38, Etelä-Suomen alilaamanni 1638 (valtak. 17. 9.)-1658. Porin kreivikunnan alilaamanni 1651-58.

1.1.4 Abrahamus Jacobi (k. 1669)
Ikaalisten kappalainen 1631 ja kirkkoherra 1641. Omisti Hämeenkyrön Osaran 1648-1669.
Puoliso Anna Henrikintytär

1.1.4.1 Abraham Abrahamus Ikalensis (k.1675)
Ikaalisten kirkkoherra ja Osaran isäntä isänsä kuoleman jälkeen 1669.

1.1.5 Sofia Jaakontytär Wesilaxia
puoliso Henricus Johannis Lilius (Rainenius) (s. 1590 - k. 1657) Teiskon kappalainen 1629 ja Längelmäen kirkkoherra 1647.

1.1.5.1 Johannes Henrikinpoika Lilius (k. 17.5.1663)
Längelmäen kirkkoherra 1658.

1.1.5.2 Anders Henrikinpoika Rainenius/Lilius (k.1682)

1.1.5.3 Gustaf Henrikinpoika Lilius (k.1706)
Messukylän kappalainen 1679 ja kirkkoherra 1690. Laajan Liliuksen sukukunnan kantaisä. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Lilius_(suku))

1.1.5.4 Lisbeta Henrikintytär Rainenius/Lilius

1.1.5.5 Kirstin Henrikintytär Rainenius/Lilius
Puoliso Henricus Josephi Gummerus (k.1682), Oriveden kirkkoherra

1.1.5.6 Beata Henrikintytär Rainenius/Lilius

1.1.5.7 Elin Henrikintytär Rainenius/Lilius

1.2.Barbro Mattsdotter Äijälä (k.1593)
Syntyi Turussa Äijälän suvun Hämeenkadun talossa.
1. puoliso Lasse Henriksson Äijälä.
2. puoliso Mickel Nilsson Styrman-Äijälä. 2 pso Brita Sigfridsdotter

1.2.1 Brita Larsdotter
Puoliso Grels Wävare

1.2.1.1 Anna Grelsdotter
Puoliso Matts Smed

1.2.2 Simon Larsson
Asui Ruotsissa

1.2.3 Bertil Äijälä
Nimeltä tuntemattoman puoliso 2. aviossa Staffan Påvalssonin kanssa.

1.3.Anna Mattsdotter Äijälä
1. puoliso Jöran Äijälä
2. puoliso Jöran Thomasson Äijälä. Hänen 2. pso Margareta Andersdotter.

1.3.1 David Jöransson Äijälä


Lähteitä ja linkkejä:

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Gode-Aurelius

Jatkona edeltävään blogitekstiini Gode-suvun vaiheista kohti Ylä-Satakunnan latvavesistöä, käyn seuraavaksi läpi kyseiseen sukuun avion kautta kytkeytyvien esiäitieni esipolvia. Alkupaloina aiheeseen olen jo aiemmin esitellyt Essbjörn-Bars-Bandeman sukuhaaraa.

Vesilahden Järvenrannan kylän Tanskan rusthollia tuli v. 1740 emännöimään Juho Erkinpoika Goden (1694-1777) puolisoksi Maria Juhontytär Aurelia (1695-1779). Juho ja Maria olivat avioituneet n. v. 1726 jolloin Maria on ensimmäisen kerran kirjattu SAY:ssa Tanskan rustholliin. Hänet tapaamme edeltävinä vuosina 1710-1725 Vesilahden Sakoisten Kurjen talossa yhdessä perheensä kanssa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=583451 ja http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=600745)

Vesilahti "Kuninkaan kartasto 1776-1805
Timo Meriluoto/Vanhat kartat (http://koti.kapsi.fi/timomeriluoto/index.html)
Maria oli syntynyt V. 1695 Eurassa apupapin ja pitäjänapulaisen Johan Jacobi Aureliuksen (n. 1660 - 1729) sekä Sofia Matintytär Langian (n. 1664 - 1731 jälk.) perheeseen. Sisaruksia hänellä ilmeisesti oli ainakin Sofia ja Matti. Heistä on tiedossa ainoastaan edellä olleet SAY:n maininnat Kurjessa. Sofia on mahdollisesti  joko avioitunut tai isänsä tavoin kuollut v. 1729. Valitettavasti Vesilahden seurakunnan vanhimpia arkistoja tuhoutui tulipalossa 1800-luvulla, jonka vuoksi tiedot monen vesilahtelaisen vaiheista ovat tavoittamattomissa.


Johan Jacobi Aurelius (s.ennen 1660 - k. 1729)

Johan Jacobi Aurelius oli syntynyt n. 1660, todennäköisesti Lapin pitäjän (tl) Kullanperällä Mattilan Jaakko Matinpojan (k. ennen 1670) ja Susanna Baltzarintytär Gebhardtin (s. ennen 1640) perheeseen. Isän puoleiset esi-isät ovat nähtävästi asuttaneet Mattilaa jo ainakin vuodesta 1504, jolloin Knut Henrikinpoika Mattila mainitaan laamannikäräjillä v. 1504 (Hannu-Matti Järvinen)

Johan on kirjattu Turun katedraalikoulun oppilaaksi 13.3.1680 nimellä Johannes Jacobi Lappiensis (tai Lappoenses). Tavan mukaan lisänimenä opiskelijalle kirjattiin usein kotipaikkaan viittaava latinankielinen nimi. Tämä Tuomiokirkon kupeessa sijainnut Suomen ensimmäinen koulu oli kirkon ylläpitämä laitos, jonka pääasiallisena tarkoituksena oli kouluttaa pappeja ja kirkonpalvelijoita.
Niin Johan Jacobi Lappiensis valmistuttuaan sai paikan Euran seurakunnassa kirkkoherra Mathias Petri Langiuksen (k.1697) apulaisena v. 1688. Samaan pestiin näyttää kuuluneen myös avioliitto kirkkoherran tyttären kanssa, koska häitä pidettiin Sofia Matintyttären kanssa Eurassa 5.2.1688. Langius toimi aiemmin Johanin opinahjossa, Turun katedraalikoulussa m.m. apologistana. Joten saattaa olla että tunsivat toisensa jo niiltä ajoin, mikä siten olisi vaikuttanut Johanin sekä virka- että vävypestiin.

Ajan tapojen ja kirkollisen virka-aseman vaatimusten mukaan tuli Juho Jaakonpojalla olla myös nimi sen mukaisesti. Aurelius nimen hän lienee adoptoinut sukulaiseltaan, isänsä kotipitäjän, Lapin kirkkoherralta Johannes Gregorii Aureliukselta. Nimi vaikuttaa johdetun latinankielisestä sanasta aurum, joka merkitsee kultaa. Johannes Gregoriilla oli Lapin Kullanperällä Seikkula niminen tila ja tästä kylän nimestä olisi siis johdettu arvokkaalta kalskahtava Aurelius. Kullanperältä oli myös Juho Jaakonpojan isän puoleinen suku, joten miksipä ei hänellekin tämä nimi istunut siinä kuin kirkkoherrallekin.

Kolme vuotta myöhemmin Johan ylennettiin appensa apumiehestä pitäjänapulaiseksi vakinaiseen seurakunnan papin virkaan. Pari ensimmäistä vuotta 1692-1693 Johan toimi Yläneellä, jonka jälkeen palasi Euran kirkonkylään 1694.  Seurakuntalaiset olivat aluksi tyytyväisiä sielunpaimenensa auliiseen ja vaatimattomaan tapaan palvella virassaan. Viinanpiru kuitenkin alkoi vaivata siinä määrin että vuonna 1701 hänen valitettiin esiintyneen humalassa kirkollisessa toimituksessa. Saarnamatkoilla pitäjässä hän aiheutti pahennusta taloissa juopottelullaan ja saarnoistakaan ei enää tullut tolkkua. Appiukko, kirkkoherra Langius oli jo mennyt manalle eikä ollut puolustamassa ja ojentamassa vävyä kaidalle tielle. Uusi kirkkoherra Nils Wrigstadius ei hyvällä katsonut virkamiehensä toilailua. Johan Jacobi Aurelius pidätettiin virastaan v. 1704 ja erotettiin 1705. Hän sai kuitenkin pitää papillisen virkansa kun hänet v. 1708 valittiin Vesilahden pitäjänapulaiseksi. Esimiehekseen hän sai kirkkoherra Carolus Josephi Walleniuksen, jonka suku oli arvostettu ja pitkään Vesilahdella kirkollisissa viroissa toiminut. (Äitinsä puolelta Steen -sukua kuten Erkki Juhonpoika Goden puolison, Kristiina Klauntytär Bars'in äiti Maria Juhontytär. Caroluksen isänpuoleinen Wallenius suku liittyy puolisoni esipolviin, joita molempia pyrin valottamaan myöhemmin.)


Vesilahdelle asetuttuaan Johan Jacobi Aurelius siis aiemmin kerrotun mukaisesti hankki omistukseensa ja perheensä asuttavaksi Sakoisista Kurki-nimisen tilan. Lieneekö vanhat paheet kuitenkin edelleen vaivanneet kun tottijärveläiset katsoivat aiheelliseksi nimitellä sopimattomasti pitäjänapulaista. Tottijärven oma kappalainen Jakob Hosslerus oli estynyt virantoimituksesta matkustettuaan Turkuun. Aurelius astui saarnatuoliin tämän sijasta vaan saarna ei sujunutkaan seurakunnan odotusten mukaisesti. Tästä seurauksena nimismies nosti syytteen kahta suunsoittajaa vastaan, jotka olivat kutsuneet Aureliusta lorohousuksi ja jauhonsihtaajaksi.
Johan Jacobi Aurelius palveli Vesilahdella ainakin isovihan ajan yli 1720- luvun alkupuolelle. Hän kuoli Vesilahdella 1729. Vaimonsa Sofia Matintytär hallitsi leskenä Sakoisten Kurkea ainakin vielä v. 1731.




Gebhardt ja Finno-suvut Raumalla

Raumalla vaikutti Lauri Baltzarinpoika Gebhardt (k.1640). Hän oli Rauman raatimies 1605-1611 sekä pormestari 1616-1636. Lisäksi valtiopäivämiehenä 1627 ja 1634. Hän toimi laivanvarustajana omistaen muutamia aluksia jotka kävivät kauppaa m.m. Saksaan. Gebhardtien omistuksessa oli Raumalla Agus-niminen talo (nyk Kauppakatu 7). Lauri Gebhardt on haudattu Rauman Pyhän Ristin kirkkoon, jossa hänen ja vaimonsa hautakivi on nähtävissä.
Lauri Baltzarinpoika Gebhardt oli naimisissa Riita Jönsintytär Woijolaisen kanssa ja heille esitän seuraavanlaisen lapsikatraan (korjattu 27.10.2016):
  • Juho Laurinpoika Gebhardt (k. 1668 Rauma) Raumalainen raatimies 1650 ja 1660 luvuilla, haudattiin Rauman kirkkoon 19.4.1668.
  • Baltzar Laurinpoika Gebhardt (k. 1658) Rauman pormestari 1645-1649.
    puoliso Margareta Gregoriuksentytär Finno k. jälk 1686). Isä Rauman kirkkoherra Gregorius Clementis Finno (1568-1639). Leski Margareta avioitui vuosien 1658-1664 välillä Lapin Kullanperän Martti Eskonpojan kanssa.
  • Mikko Laurinpoika Gebhardt (k.jälk. 1679) Rauman pormestari 1655-1659. Akus-talon haltija vuodesta 1652.
    puoliso Briitta Pietarintytär Tolvainen (k.1674)
  • Simo Laurinpoika Gebhardt (k. 1662), kauppias, puoliso Brita Matintytär Tokila.
  • Lauri Laurinpoika Gebhardt (k. 1667) kauppias Raumalla. Puoliso Kaarina Grelsintytär Finno. Isänsä Rauman kirkkoherra Gregorius Clementis Finno.
  • Elisabeth Laurintytär, puoliso Carolus Finnonius, raatimies ja urkuri. Gebhardtien Akus-talon haltija vuoteen 1650. Isänsä Rauman kirkkoherra Gregorius Clementis Finno.
  • Anna Laurintytär Gebhardt (s. ennen 1605 - k. n.1684)
    1. pso mainittu jo 1624 lyypekkiläinen kauppias Hannu Magnus, Rauman raatimies 1624-1632.
    2. pso  Hans Mattzen (päivitetty 1.2.2017)
  • Margareta Laurintytär (k. 1681 Rauma)
    pso Matti Henrikinpoika Sonck, äiti Brita Matintytär Woijolainen (miniä ja anoppi ovat serkukset!?)
Mainittakoon vielä Woijolaisesta: Riitta Jönsintyttären isä oli Jöns Pietarinpoika Woijolainen, joka oli varakas raumalainen laivanvarustaja. Hän toimi Raumalla kaupungin voutina 1576-1581, raatimiehenä 1578-1585 sekä pormestarina 1593. Suvun juuret arvellaan johtavan Soukaisten kylän Voijolan taloon ja edelleen gotlantilaisiin kauppiaisiin.

Lähteitä ja linkkejä

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Langius-Stodius

Gode-sukuun avioliiton kautta liittyneitä sukuhaaramme esipolvia jäljittäessäni olen blogissa tuonut aiemmin esille m.m. Aurelius ja  Essbjörn sukukytkentöjä. Tässä selvityksessä valaisen Johan Jacobi Aureliuksen (s. n. 1664 - k. 1729) puolison, Sofia Matintytär Langian (s.n. 1664 - k. jälk. 1731) taustaa. (kts Geneanet jälkipolvet)

Langius

Sofia Matintytär Langian vanhemmat olivat Matthias Petri Langius (s.n. 1635 - k.1697) ja Sofia Erkintytär Stodius (k. 1707). Sofia-tyttären syntymäaika ja -paikka eivät ole tarkasti tiedossa ja ovat siten päätelmien varassa. Sofia on avioitunut v. 1688 Eurassa, joten hän on oletettavasti syntynyt viimeistään 1668-1670. Hänen vanhempansa avioituivat 8.12.1664 Turussa, jossa Matthias mainitaan ylioppilaana 1658 Turun Akatemiassa. Samaisena vuonna Akatemian rehtoriksi nimitettin Matthiaksen apen, Erkki Henrikinpoika (Erik Henriksson) Stodiuksen (k. 1654) setä, Martin Stodius. (Tästä huomionarvoisesta ja korkeasti oppineesta miehestä kirjoitan tuonnempana tarkemmin.) Akatemian konsistorin pöytäkirjat mainitsevat Matthiaksen vielä v. 1666, jonka jälkeen Turun katedraalikoulun, eli triviaalikoulun apologistana 1669. Apologista lienee toiminut oppilaitoksen toimintaa avustavissa kirjurin yms. tehtävissä. Oletamme näin ollen että tyttärensä Sofia on syntynyt Turussa isänsä Akatemian / katedraalikoulun vuosina.
Matthias Petri Langius nimitettiin Jokioisten kappalaiseksi 1675, mutta jostain syystä hän ei tuohon virkaan astunut. Vuonna 1684 hänet nimitettiin Euran kirkkoherraksi, jolloin viimeistään perhe on muuttanut pois Turusta Euran pappilaan.

Euran srk:n tilikirja v. 1684, jonka Matthias Langius on vahvistanut
(Digitaaliarkisto )

Matthias Langius toimi saarnaajana pappeinkokouksessa Turussa v. 1694. Pari vuotta aiemmin v. 1692 hän oli hankkinut omistukseensa Euran Lukkalan ratsutilan jota isännöi kuolemaansa asti 1697. Leskivaimo Sofia Erkintytär hallitsi Lukkalaa vielä vuoteen 1700.
Euran kirkonkylässä oli 1600-luvun lopun veroluetteloissa 7 taloa, joista kolmen vauraimman joukkoon Lukkala kuului kuuden äyrin veroillaan. . Pappilassa kirkkoherran kuoleman jälkeen suoritetusta inventaarista on säilynyt dokumentti, joka on luettavissa Digitaaliarkistossa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7173024)

Langius-nimi oli perintöä isältään, turkulaiselta porvarilta ja pistoolisepältä Petter Andersson Lang'ilta (k. 1682). Hänen puolisostaan tai periytymisestään ei ole tarkempaa tietoa. Oletettavasti Matthias on kuitenkin syntynyt Turussa n. 1635 ja siten Petter Anderssonin syntymä n. 1600-1615.

Matthias Petri Langius ja Sofia Erkintytär Stodius saivat avioliitossaan kahdeksan lasta (ei syntymäjärjestyksessä):

  1. Elisabeth (n.1664 - 1700) Oletettavasti esikoinen, aviotunut ennen Sofiaa v. 1685.
    pso. Jacobus Thomae Levonius (k.1729) Loimaan kappalainen. Poika Henric Levonius (k.1767) oli myös Loimaan kappalainen.
  2. Sofia (n.1664 - jälk.1731) vihitty 1688, pso Johan Jacobi Aurelius. Euran ja Vesilahden pitäjänapulainen.
  3. Katariina (s. ennen 1680 - k. 1743/1737) vihitty v. 1699. Pso Johannes Erici Laihiander (k. 1703) Euran kappalainen ja Sorkkisten kylän Björnin rusthollari. Tämän vanhemmat, Euran Laihian Erkki Laurinpoika (k.1658) ja Vappu Matintytär (k. 1685) ovat suoria esivanhempiani isäni ädin puoleisessa sukulinjassa. Katariinan ja Johanneksen poika Henricus Johannis Laihiander (k. 1753) oli Säkylän kirkkoherra
  4. Maria (s. ennen 1680 - k.jälk. 1719) vihitty 1699 vapaaherra Ernst Johan Mellin'in (k. 1710) kanssa. Vänrikki, kuoli Suuren Pohjan sodan aikana venäläisten piirittäessä Riikaa.
  5. Johannes (s. ennen 1680 - k. jälk. 1732). Euran apulaispappi 1698. Avioitui 1699 Saltvikin kirkkoherran tyttären, Margareetta Eekin (k. jälk. 1715) kanssa. Asuivat vielä v. 1702 Euran Lukkalaa. Sen jälkeen sotilaspappina sekä muissa kirkollisissa viroissa Saltvikissa, Seilissä, Kangasalla, Ruovedellä, Piikkiössä, Urjalassa ja Snappertunassa. Sai rovastintarkastuksessa 1731 arvostelua toimistaan pitäjänapulaisena Snappertunassa jonka seurauksen erosi. Tämän jälkeen lähti todennäköisesti Venäjälle toimien Pietarissa ja Kronstadtissa.
  6. Christina, mainitaan Lukkalan rippikirjassa sekä SAY:ssa v. 1700.
  7. Margareta (s. ennen 1690 - k. 1742), vihitty 1708 Perniön kappalaisen, Andreas Michaelis Ambergiuksen (k. 1736) kanssa. Margareta oli alunperin taloudenhoitajana Andreaksen ja tämän puolison Margareta Tuomaantyttären taloudessa. Tämä ensimmäinen vaimo kuoli v. 24.6.1707 pitkällisen sairauden jälkeen. Perniön käräjillä selvitetltiin oliko kappalainen ollut jo suhteissa taloudenhoitajaansa vaimon vielä eläessä. Käräjillä katsottiin kuitenkin toteen näytetyksi että tällaisia aikeita ei ollut. Säädyllisen suruajan jälkeen Margareta Stodiuksesta siis tuli Perniön kappalaisen vaimo. Kappalainen pakeni sotaa Ruotsiin v. 1713 (Suuri Pohjan sota) oletettavasti Margareta mukanaan. Rauhan palattua 1721 palasi myös kappalainen Perniöön. Hänet erotettiin virastaan v. 1735 jalkavaivojen ja juopottelun vuoksi.
  8. Gabriel (s.n. 1680 - k. 1709) apulaispappina Pälkäneellä 1708


  9. Pälkäneen rauniokirkko (Wikimedia)

Stodius


Kirkkoherran rouva Sofia Erkintytär Stodius - tai Stodia, kuten nämä latinalaispohjaiset naispuoliset sukunimet myös muotoiltiin - oli turkulaista sukua. Antti Kolehmainen on kirjoittanut Suomen Sukututkimusseuran julkaisussa Genos artikkelin "Stodius-suvusta".
Sofian vanhemmat olivat aiemmin mainittu Erkki Henrikinpoika Stodius sekä vaimonsa Juliana (k. 1677). Julianan alkuperästä ei ole tietoa, mutta Stodiusten tarinaa käyn läpi tarkemmin tulevassa blogitekstissäni. Mainittakoon tässä yhteydessä kuitenkin Erkin ja Julianan perheen historiasta lyhyesti.

Turun Tuomiokirkko
Tavast-kuori eli Pyhän ruumiin kappeli
Erkki Henrikinpoika Stodius oli porvari Turun kaupungissa ja asui perheineen Luostarikorttelissa. Erkin syntymästä ei tiedetä, mutta ajoittunee Turkuun 1500-luvun viimeisen vuosikymmenen tuntumaan. Hänet on haudattu vanhempiensa tavoin Turun Tuomiokirkon Tavast-kuoriin (Pyhän ruumiin kappeli) 4.6.1654

Erkillä ja Julianalla on tiedossa lapsia tässä mainitun Sofian lisäksi Elisabet, jolla ei tiedetä olevan jälkeläisiä, Lisäksi oli poika Erkki, Erik Eriksson Stodius (k.1702), jonka jälkipolvia on selvitetty pitkästi aiemmin mainitussa Antti Kolehmaisen artikkelissa. Erkki toimi Seilin hospitaalin saarnaajana. Tämä oli Turun saaristossa sijainnut leprasairaala, jonne toimitettiin sairastuneet eristykseen tartuntojen ehkäisemiseksi. Aikana, jolloin tähän spitaaliksikin nimettyyn, pelättyyn tartuntatautiin ei ollut parannuskeinoja, oli eristäminen ainoa mahdollinen toimenpide. Saarelle passitetulla ei ollut paluulippua. Sairautta pidettiin synnin seurauksena ja hoitona Jumalan sanaa, jota Erkki Erkinpoika Stodius parhaansa mukaan toteutti. Seilissä hänkin kuoli v. 1702, mutta kuolinsyystä emme tiedä. Haudattavaksi hänet kuitenkin tuotiin suvun ja perheen muiden jäsenten tapaan Turun Tuomiokirkon Tavast-kuoriin. Tamperelaisena kiinnostavaa minulle on se, että hänen poikansa Christer Erici Stodius toimi kappalaisena Messukylän seurakunnassa , jossa hän myös kuoli 1739. Hän oli siten vaimoni esi-isien (m.m. Takahuhdin Rahola, Messukylän Viiala) sielunpaimenena tuossa edelleen toiminnassa olevassa kirkkorakennuksessa, vain muutaman kilometrin päässä kodistani.






Linkkejä ja lähteitä:


keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Gode-suvun vaellustarina kohti Ylä-Satakuntaa

Parissa aiemmassa tarinassa ( Kurun Riuttaskorven sukuja sekä Essbjörn-Bars-Bandeman ) olen sivunnut Gode-nimistä, isäni puoleista sukua Kurun Riuttaskorven Mäkelässä ja Ketolassa, Harjun (nyk. Tampere) Lielahden rusthollissa sekä Vesilahdella Järvenrannan Tanskan rusthollissa.
Omasta sukuhaarastamme Gode-nimi häipyi pois käytöstä Kalle Juhonpojan (1805-1874) myötä tämän tultua Ketolaan torppariksi. Isänsä Juho Erkinpoika (1771-n.1812) näyttäisi käyttäneen nimeä vielä Lielahdesta Kuruun Mäkelän isännäksi muutettuaan v. 1807 ja lienee siis viimeinen tässä sukuhaarassa Goden nimellä kirjattu henkilö ennen "mystistä" katoamistaan vuoden 1812 tienoilla.

Juho Erkinpoika Gode perheineen Kurun Suutarin rippikirjassa 1807 (Arkistolaitos/Digitaaliarkisto)
Kalle Juhonpojan jälkipolvia voi blogissani seurata esim. seuraavissa kirjoituksissani:
Kalle Juhonpojan sisar Hedvig, eli Heta Juhontytär (1801-1856) jatkoi emäntänä Suutarin Mäkelässä ja hänen jälkipolviaan tavataan Kurussa Riuttaskorven Niinimäen suvussa.

Gode (myös muodossa Godhe) sukua on tutkimuksissa jäljitetty isälinjaa seuraten vuoteen 1564. (Berndt Godenhielm: Godenhielm -suvun alkuperästä) Tuolloin esiintyy Ruotsissa Länsigötanmaalla Järpås'issa Godegårdin verotalollinen Swenndt Godhe sekä tämän jälkeen poikansa Erich Godhe (k. 1580 jälkeen) ja edelleen Lars Erichsson Godhe (k. 1628 jälkeen).
Jäljempänä esitetty Gode-linja kytkeytyy avioliittojen kautta lukuisiin sukuihin, joita on seurattavissa laajalti 1400-1700 -luvuilla. Tällaisia ovat m.m.Aurelius, Carstens, Dönsby, Gebhart, Granne, Grubb, Sjundby, Stodius, Talpo, Wesilaxius, Voijolainen. Näitä sukuhaaroja pyrin käymään läpi myöhemmissä blogiteksteissäni.


Hannu Laurinpoika Gode (Hans Larsson Godhe) (s. n. 1590 - k. 1659)

Hänet voidaan varmuudella mainita Suomessa vaikuttaneiden Gode/Godhe/Godenhjelm sukujen kantaisänä. Hänen periytymistään e.m. Järpås'in korpraali ja länsigöötan ratsastaja Lars Ericsson Godhesta ei voida täysin pitävästi todentaa, joskin sitä nykytutkimuksien mukaan pidetään todennäköisenä.
Hannu Laurinpoika kuului kenttävääpelinä Ruotsin armeijaan v, 1613 taisteluissa moskovalaisia vastaan. Hän taisteli Lauri Laurinpoika Tackes'in joukoissa Novgorodissa 1615-1616. Stolbovan rauhan myötä 1617 vänrikiksi edennyt Hannu Laurinpoika sai kuninkaalta ansioistaan tilan nykyisen Kalannin (Uusikaupunki) alueelta.
Hannu Laurinpoika avioitui n. 1620 Kokemäen Näyhälän ratsutilan omistaneen, jo edesmenneen 
Hans Pehrsson Grannen ( k. 1615) sekä tämän 1. puolison Margareta Andersdotter Grubben (s. 1564) tyttären, Siiri Hannuntyttären (Sigrid Hansdotter) (k. 1664) kanssa. Samalla naimakaupalla hän sai Näyhälän isännyyden ja tästä suurtilasta tuli heidän asuinpaikkansa. Näyhälä oli kooltaan yli puolet nykyisen Harjavallan alueesta ja keräsi tulonsa mm veroina augmentti- eli aputiloiltaan.Hannu Hannunpoika (Hans Hansson Gode) (s.n. 1620 - k.1685) oli vielä kapaloissaan kun sotaisat toimet kutsuivat uudelleen tuoretta aviomiestä ja isää. Vuodet 1621-1624 kuluivat taistellessa Baltiassa Gottfried von Falkenbergin joukoissa Puolan kuningas Sigismundia vastaan. Tämä oli silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin, "Pohjolan leijonan", serkku. Kyseessä oli pitkällinen Kustaa Vaasan jälkeläisten välinen valtataistelu, joka oli nähtävissä myös uskonpuhdistuksen jälkeisenä katolisen ja luterilaisen kirkon välisenä kamppailuna valta-asemasta.  Kunniakkaasti sujui tämäkin sotaretki, koska kotiin palattua tuli ylennys kapteeniksi.
Tämän retken jälkeen näyttäsi koittaneen rauhallisempia vuosia ja
 aikaa jäi perheen kasvattamiseen ja tiluksien hoitamiseen. Lisäksi oli valvottavina myllyt ja koskiosuudet Kokemäenjoessa. Aiemmin mainitun Hannu Hannunpojan lisäksi varmuudella voidaan lapsista mainita (ikäjärjestyksestä ei tietoa):
  1. Carl Hansson (k.1684), kapteeni. Oli naimisissa Elisabeth Jordanin kanssa. (Aiemmin mainitun G.Falkenbergin äiti oli myös pommerilaista alkuperää olevaa Jordan-sukua). Heillä ei ilmeisesti ollut lapsia. Elisabet pakeni leskenä venäläisiä pakoon Tukholmaan, jossa myös kuollut.
  2. Sigrid Hansdotter (k.1680) Lempäälän Innilän ratsutilan emäntä, puoliso Kristoffer Floor.
  3. Margareta Hansdotter, puoliso  Ala-Satakunnan kihlakunnan kruununvouti Henrik Påvelsson Callia
20-vuotta myöhemmin v. 1644 Hannu Laurinpoika Gode oli ylennyt majuriksi ja toimi Porin rykmentin 11. komppanian päällikkönä. Taistelujoukot olivat tuolloin mukana Tanskaa vastaan käydyssä sodassa. Samalla sotaretkellä tiensä päähän tuli maineikas sotapäällikkö Torsten Stålhandske, jonka upea hautakappeli on Turun Tuomiokirkossa.

Tanskan sotaretki päättyi Ruotsille voitokkaaseen rauhaan. Hannu Laurinpoika sai osuutensa ja kuningatar Kristiina antoi hänelle läänityksiä Pirkkalasta ja Vesilahdelta. Osittain tämän seurausta on mahdollisesti sukuhaaramme myöhemmät vaiheet tuolla alueella.
Majuri Goden komppania marssi vielä kerran sotatantereille 1654 Stålarmin rykmentissä kohti Liivinmaata, mutta sai komennuksen takaisin ilmeisesti taisteluihin osallistumatta.



Hannu Laurinpoika oli siis kohtuullisen varakas ja huomattava henkilö Harjavallan-Kokemäen alueella. Näyhälän lisäksi hänen omistuksessaan olivat Simula ja Kiviranta. Hänet haudattiin 1659 nyt jo purettuun Kokemäen Pyhän Marian kirkkoon, jonne hän oli lahjoittanut 8-haaraisen kattokynttiläkruunun. 
Lieneekö siunauksen suorittanut silloinen Kokemäen kirkkoherra Simon Cardiaster, esi-isäni äidin puolelta, josta olen kirjoittanut toisaalla tässä blogissa. (Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa III ) Mainittu kynttiläkruunu on edelleen nähtävissä uudessa Kokemäen kirkossa. Harjavallassa Näyhälänniemessä on Kokemäenjoen rantapenkalla nähtävissä myös hänen muistolaattansa.





Kuvat (c) Tapio Rantanen


Hannu Hannunpoika (Hans Hansson) Gode (n. 1620 - 1685)




Hannu Hannunpoika on ilmeisesti syntynyt Kokemäen pappilassa ennen perheen asettumista Näyhälään. Hän toimi aluksi rälssivoutina ja  maakamreerina/maakirjanpitäjänä Hämeenlinnassa 1638-1650. Avioituminen Margareetta Martintytär Talpon (k. 1701 jälkeen) kanssa ajoittunee tuohon Hämeenlinnan jaksoon. Nuorenparin kohtaaminen juontaa alkunsa morsiamen isän Martti Niilonpoika Talpon (k. ennen 1665) toimeen Uudenmaan ja Hämeenlinnan läänien maakirjanpitäjänä. He olivat näin jonkinasteisia virkaveljiä hallintokoneistossa,

Sotamarsalkka, kreivi Gustaf Horn (Wikimedia)
 Hannu Hannunpojasta tuli v. 1651 perustetun Porin kreivikunnan inspehtoori. Kreivikunta oli sotamarsalkka Gustaf Hornin saama palkkio kuningatar Kristiinalta ansioistaan 30-vuotisessa sodassa. Kreivi Horn ja puolisonsa Sigrid Bielke asuivat ja toimivat itse kaukana Ruotsissa sekä Baltiassa ja tarvitsivat sen vuoksi edunvalvojan ja toimeenpanijan kreivikuntansa asiainhoidossa. Kreivi sai alueen verotulojen lisäksi myös velvoitteen hallinon järjestämiseksi ja kustantamiseksi. Näissä tehtävissä toimivat vouti ja inspehtoori, jotka olivat siten korkeimmat paikalliset virkamiehet. Horn nimitti Hannu Hannunpojan myös Porin pormestariksi ja raatimieheksi v. 1652. Inspehtorina toimiessaan hän asui perheineen Koiviston kuninkaankartanossa. Kun kreivikunta supistui v, 1655 nk. neljänneksen peruutuksessa ja Porin kaupunki palautui kruunun hallintaan, jäi kuninkaankartano kaupungin naapuriksi. Tästä seurasi lukuisia kiistoja ja rajankäyntejä, joita inspehtori joutui selvittämään koettaen pitää työnantajansa puolta.

Gustaf Horn kuoli 1657 ja kreivikunta siirtyi poikkeuksellisesti tämän lesken haltuun. Kreivitär Bielke oli tyytymätön ja tuskastunut kreivikunnan hoitoon ja korkeisiin kustannuksiin. Epäsopu johti viimein inspehtoorin erottamiseen toimestaan 1671. Kreivitär oli tarjonnut kreivikuntaa Hannu Hannunpojalle myös vuokralle, mutta tämä ei kiinnostunut ja valitteli terveysongelmia. Välien selvittely johti lopulta pitkään oikeusprosessiin. Hannu Hannunpoika muutti tämän jälkeen äitinsä perintötilalle Harjavallan Näyhälään, jossa hän kuoli v. 1685. Leskivaimo Margareetta oli elossa ainakin vielä n.k. ison vihan aikaan v. 1701




Tiedossamme on Hannu Hannunpoika Goden ja Margareetta Talpon lapsia seuraavasti:

Godenhjelm vaakuna

  1. Gustaf Hansson Gode
    Ylioppilas Turussa 1670/71. Kamarikollegion tulli- ja lisenssikonttorin kamarikirjuri 1680, ero 1681. Pehtori Ulvilassa (1682).
  2. Johan Hansson (Johannes Johannis) Godenhjelm (k. 4.9.1714 Tukholma)
    Aateloitu 1691 isän isänsä palveluksista. Tuomari ja valtiopäivämies.
    Puoliso v. 1689 Sofia Katarina Rosendal (k. 1715)
  3. Peter Hansson Godenhjelm (k.6.10.1695 Koirala)
    Aateloitu veljensä kanssa 1691. Kornetti
    Puoliso Anna Maria von Gertten
  4. Margareta Hansdotter Gode (k. 1727 jälkeen)
    Puoliso v. 1668 jälkeen Johannes Thuronius (Waenerus)
    (s.n. 1630 Hämeenkyrö - k.1701 Kangasala) Kangasalan kirkkoherra, lääninrovasti ja valtiopäiväedustaja. Omisti Kangasalan Palon tilan. Jean Sibeliuksen esivanhemmat.
  5. Eric Hansson Gode (s. 1661 Ulvila - k. 1745 Vesilahti) tarkemmin jäljempänä.
  6. Kristina Hansdotter Gode (s. 1665 - k. 1743 Eurajoki)
    Puoliso Matthias Thomae Takku (s. n. 1660 Huittinen - k. 1697 Huittinen) Pappi, Huittisten pitäjänapulainen ja Takun rusthollin omistaja.
  7. Maria Hansdotter Gode
    Puoliso Henrik Hansson Mallenius (k. 1684) Uudenmaan- ja Hämeenläänin lääninsihteeri. Espoon Suomenojan isäntä.

    Lisäksi on joissain tutkimuksissa lapsiksi esitetty Mårten, Elisabeth ja Catarina mutta tarkempien tietojen puuttuessa jääköön viitteellisen maininnan asteelle.


Erkki Hannunpoika (Eric Hansson) Gode (s. 1661 Ulvila - k. 1745 Vesilahti)

Edellä olevan Hannu Hannunpojan lapsikatraan kohdasta viisi jatkuu siis oma sukuhaaramme Erkki Hannunpojan myötä.
Erkki oli Turun ratsuväkirykmentissä ainakin jo vuonna 1677. Hän avioitui n. 1690 Vesilahden kappalaisen Kristoffer Wesilaxiuksen tyttären Katariina Kristofferintytär Wesilaxian (k. 1724 jälkeen) kanssa. Kuten aiemmin tuli esille, oli Gode-suvulla Erkin isoisän kautta kytkentöjä Vesilahdelle läänitystensä kautta. He tulivat Vesilahdelle vuonna 1693 Järvenrannan Tanskan taloon joka toimi Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin II rakuunakomppanian vänrikin puustellina. Mahdollisesti siis vänrikki Eric Hansson Goden virkatalona. Tanska siirtyi Erkin hallintaan 1694 ja vuodesta 1697 tila toimi rusthollina.

Nuori kuningas Kaarle XII ja sota kutsuivat sotilasta toimeen. Suuri Pohjan sota ryhtyi murtamaan Ruotsin saavuttamaa suurvalta-asemaa. Ympärysvaltiot katsoivat hetkensä tulleen vasta 15-vuotiaan kuninkaan astuttua valtaistuimelle isänsä kuoleman jälkeen. Tammikuussa 1701 Erkki ylennettiin kapteeniluutnantiksi menestyksestään venäläisiä vastaan käydyssä taistelussa.
Nähtävästi tämän jälkeen Erkki ehti myös kotiin Vesilahdelle, koska tytär Margareta syntyi v.1701.

Huonommin kävi elokuussa 1704 Narvan piirityksessä, jolloin lähes 2000 sotilasta joutui venäläisten vangeiksi Pietari Suuren valloitettua Narvan kaupungin takaisin hallintaansa. Ne lähes 3000 miestä joita ei ollut vangittu, olivat saaneet surmansa. Venäläisten tappiot olivat jopa 10 000 kaatunutta. Vangittujen joukossa oli myös Eric Gode, joka kuljetettiin muiden vankien mukana Venäjälle Vladimir'iin. Nk. Uudenkaupungin rauha solmittiin v. 1721, jonka seurauksena Ruotsi menetti Baltian, Inkerinmaan ja Karjalan alueet. Seuraavana vuonna Erkki Hannunpoika vapautui ja palasi kotiinsa Vesilahdelle yli 17 vuoden vankeuden jälkeen.

Erkki oli tuolloin yli 60-vuotias ja vankeusaikana terveytensä oli heikentynyt. Vaimonsa Katariina oli tällä välin kasvattanut Tanskan tilalla lapset Juhon ja  Margaretan tietämättömänä miehensä kohtalosta. Muita lapsia heillä ei tietoni mukaan ollut, vaikkakin 1722-1723 SAY on kirjannut äidin nimen alle "Gertrud dr". Ajallisesti hän ei voi olla Juhon tytär, joten saattaa olla että hänellä oli tuon niminen sisar. SAY on vuosina 1695-1714 kirjannut tilalla palvelusväkeä sekä lampuoteja jotka ovat käytännössä hoitaneet tilan askareita. Sekä tila että talous olivat kutenkin huonolla tolalla. Venäläisten sotilaiden aiheuttamat vahingot ja hävitys lienee kohdannut myös Tanskan rusthollia. Talous koheni jonkin verran kun viimein v. 1731 Erkki sai lunastettua vankeusajalta saamatta jäänet palkkansa. Erkki eli loppujen lopuksi kunnioitettavaan 84-vuoden ikään. Katariinan kuolinaika ei ole tiedossa, mutta hän on ollut elossa ainakin vielä 1724, jolloin hänet näkee SAY:ssa kirjatun viimeisen kerran. Tuolloin nimellä Ekaterina Vesilaxia.

Tytär Margareta Gode (s. 1701 - k. 1782) aviotui n. 1725 inkerinmaalaisen Johan Fredrik Zitting'in kanssa. Tämä oli henkirakuunarykmentin varusmestari sekä Tottijärven Uotilan rusthollari vuodesta 1733.


Juho Erkinpoika (Johan Ericsson) Gode (s.1694 - k.1777)

Tanskan rusthollin isännyys periytyi Erkin pojalle Juholle aina vuoteen 1750 asti. Hän ilmeisesti toimi esi-isiensä tavoin maakirjanpitäjänä Uudenmaan ja Hämeen lääneissä. Juho avioitui n. 1726 Eurassa syntyneen Maria Juhontytär Aurelian (s.1695 - k. 1779) kanssa. Marian isä Johan Jacobi Aurelius (s.n. 1660 - k.1729) oli tullut Vesilahdelle pitäjänapulaiseksi v. 1708. 
Juholla ja Marialla on tiedossa kaksi lasta:

  1. Kaisa Juhontytär Gode (s.1729 - k.1809)
    1. puoliso 1751 Bengt Pihl (s.1720 - k.1752) oli avioitumisen jälkeen lyhyen ajan ennen kuolemaansa Tanskan rusthollin isäntä.
    2. puoliso 1757 Jooseppi Yrjönpoika (s.1713 - k. 1779) Ilmajoelta. Otti käyttöönsä sukunimen Aurell, joka oli johdettu vaimon äidin suvusta. Hän toimi Pirkkalan pitäjänkirjurina ja asui Kaisan sekä kuuden lapsensa kanssa Pirkkalan Harjun (nyk. Tampere) Raholan kylässä.
  2. Erkki Juhonpoika Gode (s.n. 1733 - k.1783)



Erkki Juhonpoika Gode (s.n. 1733 - k.1783)

Sisarensa Kaisan emännyys Tanskassa jäi siis puolison kuoleman vuoksi lyhyeksi. Isännyys siirtyi Erkki Juhonpojalle v. 1753. Samana vuonna hän avioitui Sääksmäen Tuomarlan Maria Kallentyttären (s.1731) kanssa. Todennäköisesti vaimo on kuollut varhain ja pariskunta jäänyt lapsettomaksi. Erkki avioitui uudelleen v. 1765 Kristiina Klauntytär Essbjörnin (s. 1741 - k. 1799) kanssa. Hänen sukunsa tarinaan toisaalla tässä blogissa viittasinkin jo tämän tekstin alkurivillä. Erkin ja Kristiinan viisi lasta syntyivät kaikki Tanskassa ennenkuin perhe muutti vaimon kotimaisemiin Harjun Lielahteen (nyk. Tampere), josta Erkki hankki omistukseensa osan Lielahden rusthollia 1783 juuri vähän ennen kuolemaansa. Voidaan spekuloida oliko Erkki jo sairaalloinen ja Tanskan ylläpito kävi mahdottomaksi. Goden perheestä tai lähisuvusta ei saatu jatkajaa kun vanhin lapsistakin oli vasta 15-vuotias Kristiina. Lielahdessa turvaa olisi kuitenkin vaimon Essbjörn -suvun myötä. Tämän veli Juho Klaunpoika Essbjörn hallitsi Lielahden naapurissa sijainnutta Isoniemen rusthollia.
Kun Erkki Juhonpoika sitten Lielahdessa kuoli 1783, avioitui Kristiina uudelleen messukyläläisen Pekka Erkinpojan kanssa. Tanska näyttäisi menneen Lempäälän Floor-sukuun, joka tavattiin jo aiemmin Sigrid Hansdotter Goden puolison yhteydessä.

Erkin ja Kristiinan lapsia olivat:¨
  1. Maria Greta Erkintytär Gode (s. 1767 - k. ennen 1783)
  2. Kristiina Erkintytär Gode (s. 1768 - k. 1839)
    Puoliso 1787 Mikko Antinpoika (s. 1760) Harjun Lentävänniemen torppari. Heillä lapset Kristiina (1790), Johannes (1797), Kalle (1800), Heta (1803).
  3. Sara Erkintytär Gode (s. 1769 - k. 1783)
  4. Juho Erkinpoika Gode (s. 1771 - k. n. 1812) Hänen tarinaansa voit lukea toisaalta tässä blogissa: Kurun Riuttaskorven sukuja
  5. Henrik Erkinpoika Gode (s. 1774) Mahdollisesti se Lielahden nuori renki joka 2.11.1794 vihittiin Pispalan nuoren piian, Marketta Antintyttären kanssa.



Linkkejä ja lähteitä:

Erityisen kiitokseni ansaitsee Ulla Kota-aho, jonka aikaoinaan isälleni toimittamansa sukututkimusmateriaalin ansiosta pääsimme kiinni tähän kiinnostavaan sukuhaaraan.