Esi-isää etsimässä: 2015

torstai 17. joulukuuta 2015

Tiesenhausen -sukua ja Lyypekin pormestareita

Parissa aiemmassa blogikirjoituksessani olen käynyt läpi Blankenfeldien suvun historiaa Baltiassa ja Berliinissä liittyen Ylöjärven Hirvijärven esipolvien vaiheisiin. Tässä yhteydessä tuli esiin Franz von Blankenfeld'in ja Könne von Tiesenhausen'in avioliitto ja kytkentä sukupuuhumme. Rouvan nimi tunnetaan dokumenteissa myös m.m. muodoissa Kone ja Kunigunde. Hänet tiedettiin Tallinan ja Saarenmaan arkkipiispan Georg von Tiesenhausen'in sisareksi. Puolisonsa Franz von Blankenfeld'in veli Johann von Blankenfeld toimi tämän edeltäjänä Tallinnassa sekä Tarton ja Riikan arkkipiispana. Nämä baltian saksalaiset valtasuvut olivat siten kontaktissa ja toimivat samassa sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa kerroksessa.
Allaolevassa esityksessä esiintyvä numerointi henkilön nimien jäljessä viittaavat Geneanetin sivustollani sijaitsevaan sukutietokantaan ja raporttiin Konne von Tiesenhausenin esipolvista. Sivustoon voit siirtyä tästä linkistä.

Tiesenhausen'it saapuivat Liivinmaalle noin 1210-luvulla katolisten saksalaisten piispojen ja saksalaisen ritarikunnan ristiretkeläisten vanavedessä. Heidän alkuperänsä on johdettavissa Saksaan Weser-joen varrelle, Nienburgin pohjoispuolelle. Niillä seuduilla heitä tunnetaan Wölpen kreivien ministeriaaleina sekä von Hoyan kreivien vasalleina. T.s. he suorittivat hallinnollisia ja sotilaallisia palveluita saaden vastineeksi läänityksinä maa- ja verotusoikeuksia sen aikaisessa feodaalisessa yhteiskunnassa.

Suvun nimestä esiintyy useita variaatioita, m.m. Tisenhu(i)sen ja Thyssenhusen. Tiesenhausenit olivat varsin merkittävä aatelissuku Baltian alueella useiden vuosisatojen ajan ja sen jäsenet levittäytyivät lukuisina saksalaisen ritarikunnan ja katolisen kirkon hallintovallan liepeillä. Saavuttamassaan asemassa he hallitsivat merkittäviä maaomaisuuksia ja maaorjien asemassa olleita talonpoikia. Myöhemmissä sukupolvissa heitä esiintyy paronien ja kreivien ja vapaaherrojen arvonimillä. Oma vaatimaton sukuhaaramme kuitenkin erkaantui jo varhain ennen näitä korkea-arvoisia aatelisia.
Erään sukuhaaran tragedia on ollut aiheena Aino Kallaksen vuonna 1923 julkaisemaan pienoisromaaniin "Barbara von Tiesenhusen", joka on sittemmin myös oopperaan sovitettu.
"Pietarin tiellä" on Jaan Kross'in kirjoittama romaani Rakveren taistelusta kaupunkioikeuksistaan Tiesenhauseneiden valtaa vastaan.

Christopher von Tiesenhausen (Karroll-Fehteln) (k. ennen 12.11.1535) (2.2)

Konne von Tiesenhausen'in syntymä- ja kuolinaikaa emme tiedä. Hänen isänsä oli Christopher von Tiesenhausen, josta varhaisin maininta on vuodelta 1497 sisarustensa ja serkkunsa välisessä omaisuudenjaossa. Hänet luetaan nk. Karroll-Fehteln sukulinjaan, erotukseksi lukuisista Tiesenhausenin sukuhaaroista Liivinmaalla. Christopherin Anna-nimisen puolison alkuperästä ei ole varmuutta. Useat sukututkimukset esittävät hänet von Taube-sukuiseksi. Christopherille syntyi 10 jälkeläistä, joista yksi siis aiemmin mainittu Tallinnan ja Saarenmaan arkkipiispa Georg von Tiesenhausen.
Ritariksi mainittu Christopher hallitsi Liivinmaalla, nykyisen Latvian alueella useita maaomaisuuksia isän perintönä: Fehteln (Vietalva), Odensee (Odzienas), Ruschendorff (Krievciems) sekä Limen (Ungur).

Hans (Johann) (II) von Tiesenhausen (Karroll-Fehteln) (s. n. 1420 - k.ennen 1497) (3.4)

Brigitte von Lechts (k. jälk. 1438) (3.5)

Ritari Hans (II) von Tiesenhausen mainitaan ensimmäisen kerran v. 1444 Fehteln'in omistussuhteissa. V. 1449 hän hankki omistukseensa puolet Kongota'sta (Kongetal, Konguta) sekä 1455 Odenseen (Odzienas) ja v. 1468 Ayasch'in (Adazi). Näiden lisäksi hänen hallinnassaan olivat Staren (Strazde), Limen (Ungur) ja Ruschendorff (Krievciems).

Hän oli avioliitossa Brigitte von Lechts'in kanssa. Eesti Rahvusarhiiv/Saagan arkistossa oleva dokumentti osoittaisi, että Hans olisi ollut aviossa tätä ennen Anna von Ungern'in kanssa ja kenties tämä Anna olisikin e.m. Christopherin äiti. Tämä tulkinta on kuitenkin ristiriidassa muiden löytämieni sukuselvitysten kanssa, enkä ole kyennyt selvittämään allaolevan arkistodokumentin alkuperää tai luotettavuutta. Teoksessa "Geschlecht der Ungern-Stenberg "(Rudolf Ungern-Stenberg v.1875) Anna Ungern'in puolisoksi mainitaan Hans Diedrichinpoika von Tiesenhausen, joka on nähtävästi "meidän" Hansimme veljenpoika.

Tiesenhausen, Stammtafel; EAA.1674.2.195 s.7

Edelläkerrottu toimii jälleen muistutuksena siitä kriittisyydestä jolla näiden selvitysten ja tietolähteiden esittämiä tietoja tulee tarkastella. Nykytietämyksellä arvioin että käsitys von Lechts sukujohdostamme on todennäköisempi ja ylläoleva dokumentti sisältää useitakin virheitä.

Barbaran isällä Hans von Lechts'illa (4.10) oli maaomaisuutta (Lehtse) Järvamaalla Virossa. Suvun esipolvia tunnetaan 1300-luvun alussa ritari Bertoldus ja Hindricus sekä mahdollisesti Leuder, joka kuoli ennen 1236.

Engelbrecht (II) von Tiesenhausen (Erla) (s. ennen 1390 - k. n. 1439) (4.8)
Margarethe (Schepenstede) (s. n. 1375 - k. 9.6.1439 jälkeen) (4.9)

Hansin isä Engelbrecht von Tiesenhausen luetaan nk Erlan sukuhaaraan. Hän oli ritari ja maasäätiön vasalli joka mainitaan ensimmäisen kerran v. 1408. Maasäätiöt olivat joko saksalaisen ritarikunnan tai katolisen kirkon piispojen hallinnoimia alueita. Vasallit suorittivat heidän alaisuudessaan sotapalvelusta ja hallinnollisia toimia. Vastineeksi vasallit saivat maaomaisuuksia läänityksinä, joka oikeutti veronkantoon ja palveluksiin maaorjien asemassa olevilta talonpojilta ja muilta alustalaisiltaan.

Engelbrecht toimi Tarton piispan neuvonantajana ja raatimiehenä. Hänet tavataan sovittelijana useissa kiistoissa. Hän hallitsi Liivinmaalla lukuisia maaomaisuuksia: Erla (Ergli), Jummerdehn (Jumurda), puolet Kongota'sta (Konguta), Ayasch (Adazi), Posendorf (Pociems), Saussen (Sausneja).

Engelbrecht on nähtävästi lyhytaikaisesti toiminut ja mahdollisesti myös asunut Lyypekissä ja toiminut välittäjänä Tarton myydessä siellä sijainneen Stockelsdorfin. Kytkentä Lyypekiläisiin oli äitinsä peruja, joka oli Warendorp -sukua. Lyypekistä hän löysi myös puolisonsa Margarethen v. 1416. Tämän Margarethen sukujuuret eivät ole tiedossani. Hänet on eräissä sukuselvityksissä esitetty Lyypekin pormestarin ja raatiherran Johan Schepensteden ja vaimonsa Margarethen tyttäreksi. Tämä tulkinta on mielestäni virheellinen. Margarete mainitaan avioituessaan 1416 olevan Johan Schepensteden leski (GHdeR Bd.: 3, Görlitz, [1930] s.48). Ennen vuotta 1416 kuollut Johan Schepenstede oli Lyypekin raatimies ja pormestari Johannes Schepensteden (k.1388) poika. Äitinsä oli Margarethe Warendorp ja siis ilmeisimmin samaa sukua kuin Engelbrechtin äiti.
Näin Engelbrechtin vaimon, Margarethen syntyperä ei ole Schepensteden suvussa, vaan hän liittyi siihen 1. avioliittonsa kautta. Siten hänen taustansa jääkin toistaiseksi tuntemattomaksi.

Hans (Johann) (III) von Tiesenhausen (Erla-Jummerdehn) (s. ennen 1340 - k. 1397-1401) (5.16)
Mechtildis von Warendorp (s. n. 1340 - k. ennen 1429) (5.17)

Liivinmaalaisella Hansilla oli 1360- luvulla liiketoimiensa ohella Lyypekissä myös naimakauppoja hoideltavana . Hän avioitui Mechtildis Warendorpin kanssa ja sai myötäjäisinä taloja ja maata Lyypekistä. V. 1375 hänet mainitaan ritariksi ja keisari Kaarle IV:n myöntämällä komean kuuloisella arvonimellä "Haus- und Tafelgenossen des Kaisers des Heiligen Römischen Reiches Deutscher Nationen". Lyypekkiläiset hansakauppiaat ja yläluokkaiset suvut olivat järjestäytyneet Zirkelgesellschaftiksi kutsutuksi yhdistykseksi. Hans oli tämän Zirkelgesellschaftin jäsen Warendorpien tavoin, joilla oli jo 1200-luvun lopulla hansakauppiaina yhteyksiä Baltiaan .

Hans hallitsi Liivinmaalla sukuperintönä Erlan ja Jummerdehn'in maaomaisuuksia. V. 1382 hän myi puolet Kokenhusen'ista (Koknese), jonka jälkeen Erlan -sukuhaaran omistukseen jäi n. 5000 ha:n suuruinen alue. Mechtildis hallitsi leskenä Lyypekiläistä omaisuutta, jossa hänet nähtävästi myös haudattiin. Saattaa olla että he asuivat suuren osan elämästään Lyypekissä ja tämä voisi olla myös syynä Kokenhusenin puolikkaan myyntiin. Jokatapauksessa on nähtävissä että Hans toimi aktiivisesti sekä Liivinmaalla että Lyypekissä - kenties hautapaikkansakin on Lyypekissä?

Warendorp - Alen -suvut

Mechtildis von Warendorp oli lyypekkiläistä sukujuurta jo ainakin 1200-luvun puolivälistä. Warendorpeja vaikutti Lyypekissä neljä sukulinjaa. Mechtildis oli mahdollisesti molempien vanhempiensa

Warendorp -suvun vaakuna

puolelta Burchard von Warendorp'in (8.136) ja etunimeltään tuntemattoman rouva Klingenberg'in (8.137) jälkeläinen, joka on arveltu Remigius Klingenberg'in tyttäreksi. Burchardin on arveltu tulleen Lyypekkiin Münster'in seudulta. Varhaisin tunnettu Warendorp, Giselbert nimeltään, tavataan Lyypekissä pormestarina jo 1183, mutta sukulaisuussuhteet jälkipolviin ovat epävarmoja.

Mechtildis von Warendorpin vanhemmat olivat Diedrich (Tiedemann) von Warendorp (6.34)(k.19.5.1366 Lübeck) ja Helenburg von Alen (6.35).
Diedrich von Warendorp oli Lyypekin raatimies v. 1339 ja pormestari 1351. Kun Keisari Kaarle IV kruunattiin Saksan kuninkaaksi v. 1349, toimi Diedrich kruunajaisissa Lyypekin kaupungin edustajana. Tanskan kuningas Valdemar IV kävi valtataistelua Kaarle IV:n ja hansakauppiaiden hallitsemalla Pohjois-Saksan Juutinmaan, Mecklenburgin ja Holsteinin alueella. Diedrich von Warendorp toimi diplomaattina Lyypekin edustajana Valdemar IV:n kanssa käydyissä neuvotteluissa v. 1360.
Perhe asui Lyypekissä osoitteessa Breitenstrasse 46 vuodesta 1337 sekä vuodesta 1347 Sankt Annen Strasse 13, paikalla jossa nykyisin sijaitsee Lyypekin synagooga.

Helenburgis'in hautakivi v. 1316
Lyypekin tuomiokirkko

Helenburg oli Eberhard von Alen'in (k. 18.7.1342) (7.70) tytär. Eberhard oli naimisissa Gertrud von Warendorp'in (k.1352) kanssa, jonka isän-äidin-isä oli edellä mainittu Burchard von W. Useat tutkimani sukuselvitykset esittävät tämän Helenburgin äidiksi (m.m. Eine Fallstudie zu Lübeck im Spätmittelalter). Josta päätelmästä seuraisi se, että Helenburgin puoliso ja äidin isä Bruno von W. olisivat serkuksia. Tätä päätelmää on kritisoinut m.m. Hans Dietrich Lemmel (http://geneal.lemmel.at/Ties-23Wa.html). On toki mahdollista että Eberhard on ollut avioliitossa ennen Gertrudia, mutta asia on tältä erää jätettävä ratkaisua vaille. Leskivaimo Gertrud avioitui Lyypekiläisen von Hagenin kanssa v. 1350 jälkeen. Gertrudin äidin - Helenburgis hänkin nimeltään - hautakivi on edelleen nähtävissä Lyypekin tuomiokirkossa jonka Warendorp-kappeliin molemmat vanhempansa ovat haudatut, Bruno von Warendorp 1341 ja Helenburgis 1316. Hautakivessä on luettavissa teksti:
ANNO : DOMINI : M : CCC / XVI : IN : DIE : B(ea)TI : BARTHOLOMEI : APOSTOLI : O(biit) / D(omi)NA : HELE(n)BURGIS : VXOR / D(omi)NI : BRVNONIS : DE : WARENDORPE : ORATE : P(ro) : EA.

Eberhard von Alen oli Lyypekissä raatimiehenä v. 1328 ja pormestarina v. 1339. Hän oli perinyt isältään, räätäli Eberhard von Alen'ilta (k. 1316) (8.140) talon Lyypekissä osoitteessa Fischerstrasse 24. Suku oli tullut Lyypekkiin 1200-luvun puolivälissä Würtembergistä Aalen'in seuduilta. He kohosivat nopeasti kaupungissa merkittäväksi kauppiassuvuksi. Varhaisin tunnettu, Hermann von Alen (k.1308) (9.280) omisti v. 1264 talon osoitteessa Alfstrasse 28.

von Alen -suvun vaakuna

Tiesenhausneiden tarinalle saadaan jatkoa tulevassa blogikirjoituksessani.

Linkkejä ja lähteitä:

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Blogipäivitykset Bloglovin -palvelun kautta

Follow my blog with Bloglovin Nyt voit saada blogini päivitykset Bloglovin palvelun avulla esim. sähköpostiisi tai älypuhelimeen asennettavalla sovelluksella.

torstai 26. marraskuuta 2015

Blankenfeldit osa II - Berliinin pormestarit

Blankenfeld -suvun tarina saa jatkoa ajassa taaksepäin keskiaikaisessa Berliinissä: pormestareita ja raatimiehiä vauraista patriisisuvuista, myös Blankenfeldien perheen liepeiltä - Wins, Dannewitz, Strohband, von der Gröbe. Tarinan ensimmäisessä osassa noudatettu viitenumerointi linkittää tämänkin jakson esi-isät Gertrud Blankenfeld'in esipolvitauluun Geneanet -sivustossani. Häneen viitataan myös aiemmassa artikkelissani "Nödingien matkassa liivinmaalle".

Blankenfeld -suvun vaakuna

Wilhelm (Wilke) von Blankenfeld (1396-1474) (5.16)
Katharina von Wins (n. 1415-1418 - n.1476) (5.17)

Wilhelm, eli Wilke von Blankenfeld syntyi Berliinissä v. 1396 pormestari Paul Blankenfeldin ja vaimonsa Anna Strohbandin esikoisena. Oletettavasti perhe asui Spandauerstrasse 49:ssa sijainneessa sukutalossa. Wilhelmista tuli isänsä ja veljensä tavoin Berliinin pormestari. Suvun jäseniä on ajan saatossa Berliinin historiaan kirjattu pormestareina kaikkiaan kuusi henkilöä vuosien 1294-1481 välillä. Wilkelle toimivuosia kertyi kaikkiaan 14 vuosien 1436 ja 1464 välisenä aikana. Toimikausi oli kaksivuotinen, joten hän tuli valituksi kaikkiaan seitsemän kertaa. Hänet maintaan nimikkeellä "Oberbürgermeister" erotuksena samaan aikaan Bürgermeisterina toimineesta appiukostaan Thomas von Wins'ista. Wilke siis avioitui virkaan valitsemisensa aikoihin kolleegansa tyttären Katharina von Wins'in kanssa. Hän oli jo tuolloin vuonna 1436 varsin varakas patriisisuvun perillinen ja hallitsi omaisuutta Blankeburgin, Pankowin ja Weissenseen herrana. Varallisuutta kartuttivat lukuisista läänityksistä kerättävät tulot. Vuoteen 1458 näitä läänityksiä oli jo viitisentoista kylää.
Aivan mutkattomasti ja yhtäjaksoisesti ei menestystä ja varallisuutta kertynyt. Berliinin-Cöllnin kaksoiskaupungin killat ja patriisisuvut ajautuivat vuosina 1440-1441 kiistaan Brandenburgin vaaliruhtinas Friedrich II:n kanssa suunnitellun Spreeinselin linnan rakentamisen kustannuksista ja maaomistuksista. Wilke ja veljensä Johannes pyrkivät aluksi pitäytymään erillään kiistasta mutta muiden patriisisukujen painostuksesta taipuivat mukaan rintamaan. Tämän seurauksena veljekset muiden patriisien mukana joutuivat vastaamaan petossyytteseen ja Spandaun oikeusistuin määräsi heidät raskaisiin korvauksiin, jotka he viimeistä killinkiä myöden myös suorittivat. Tämän lisäksi heidän läänityksensä peruttiin.

Ruhtinas Friedrich II palautti kuitenkin Blankenfeld'ien aseman ja läänitykset varsin pian. Jo vuonna 1454 ruhtinas mainitsi dokumentissaan hänestä "uskollinen Wilke". Vuonna 1447 kiistan takia päättynyt pormestriuskausi saikin sitten jatkoa vuonna 1457.

Berliinin sinetti
https://de.wikipedia.org/wiki/

Kaupungin raadin jäsenenä Wilke Blankenfeld yhdessä silloisen pormestarin, Peter Garnkäufer'in kanssa osallistuivat vuoden 1453 uuden vuoden vastaanotolle vaaliruhtinaan luona ja esittivät anomuksen saada käyttää raadin asiakirjoissa vahvistuksena punaista vahasinettiä - joka lupa sitten nähtävästi armollisesti heille myönnettiin.

Keisari Friedrich III myönsi aatelisarvon Wilkelle ja veljelleen Johannekselle vuonna 1474. Pitkään Wilhelm von Blankenfeld ei aatelisarvosta nauttinut sillä hän kuoli saman vuoden elokuussa. Veljensä Johannes ja poikansa Thomas saivat perintönä kolmanneksen omaisuudesta kumpikin. Ilmeisesti leski Katharina sai loppukolmanneksen.

Vuonna 1898 Berliinin Siegesalleella julkistettiin Alexander Carandelliin monumenttiveistosryhmä Friedrich II "Rautahampaan" sekä tämän 1440- luvulla kukistaman kansalaisvastarinnan. muistoksi. Oikeanpuoleinen henkilökuva veistoksessa esittää Wilhelm von Blankenfeld'ia.

https://de.wikipedia.org/wiki

Wilhelm von Blankenfeld

Paul von Blankenfeld (s.n. 1365 - k. arv.1442) (6.32)
Anna Strohband (s.n. 1370 - k.n. 1443) (6.33)

Kuten isänsä ja kaksi poikaansa, oli myös Paul von Blankenfeld Berliinin pormestari. Hänen kymmenen toimikauttaan ajoittuivat vuosiin 1401-1430. Brandenburgin ja Pommerin ollessa jatkuvassa valtataistelussa, Paul oli berliiniläisten joukkojen komentajana v. 1403 Prenzlauta vastaan. Hän oli arvostettu poliittinen toimija m.m. välittäjänä Frankfurt-Oderin ja vaaliruhtinaan välisessä kiistassa. Hän oli mukana allianssissa yhdessä miniänsä isän Thomas von Wins'in, lankonsa Henning (II) Strohband'in ja muutaman muun pormestarin kanssa, jonka seurauksena Berliini ja Cölln yhdistyivät. Paul von Blankenfeld nautti läänityksinä verotuloja viidestä Berliinin alueen kylästä ja keräsi voittoja kaupankäynnissä m.m. Hampurin, Brüggen ja Berliinin välillä välittäen rautatavaraa, viljatuotteita, puuta, kankaita jne.

Paul von Blankenfeld avioitui v. 1390 Anna Strohband'in kanssa. Hänen edellä mainittu veljensä

Strohband -suvun vaakuna v. 1465

Henning (II) oli Berliinin pormestarina peräti 18 toimikautta vuosien 1401-1447 välillä. Heidän isänsä oli myös nimeltään Henning ja hänet tunnetaan Spandaussa vuonna 1378. Tämän isä Johann Strohband (8.132) on sukulinjan varhaisin tunnettu henkilö. Hänen on arveltu syntyneen n. 1260 ja hänet tunnetaan Brandenburgin piispan voutina Teltow'ssa vuonna 1299. Suvun aiemmat juuret ovat Frankfurt-Oderin seuduilla. Hänen puolisonsa on eräissä selvityksissä arveltu olleen Buchholtz -sukua. Tästä en ole kuitenkaan löytänyt vakuuttavaa näyttöä. Kyseistä sukua tunnetaan sukuhistoriassani muista yhteyksistä ja huomioiden näiden sukujen väliset kytkennät, on arvio varsin mahdollinen - etenkin kun tiedetään Buchholtz'ien olevan Strohbandien tavoin Frankfurt-Oderista.

Paul von Blankenfeld ja Anna Strohband asuivat perheineen vuoden 1380 palon jälkeen uudelleen rakennetussa Blankenfeldien suvun kivipalatsissa Spandauerstrasse 49:ssa Berliinissä. He saivat viisi poikaa ja viisi tytärtä. Näistä kolme tytärtä ja kaksi poikaa elivät aikuisuuten asti. Perhe toimi fransiskaanien ja kotikirkkonsa Marienkirchen tukijoina. Paul von Blankenfeld tilasi ennen kuolemaansa 1440-luvun alussa, ilmeisesti joltakin Hampurilaiselta maalarilta muistotaulun sijoitettavaksi Berliinin Marienkircheen. Allaoleva taulu esittää hänen perhettään polvistuneena ristiinnaulitun Jeesuksen jalkojen juuressa taustana Berliiniin ja Blankenfeldin toimiin liittyviä aiheita sekä kuvan alareunassa Blankenfeldin ja Strohbandin sukuvaakunat. Saman tyyppisen kuvan tiedämme hänen pojan poikansa Thomas Blankenfeld'in tilaamana. Kuvassa isänsä takana aiemmin tässä artikkelissa mainittu vanhin poika Wilhelm, eli Wilke.
Aiheesta on luettavissa laaja Albrecht Hoffmannin laatima artikkeli: Patrizier Marienkirche Berlin - Politische und religiöse Stifterbilder des Berliner Patriziats: ( http://pmkb.de/index.php )

Paul von Blankenfeldiä edelsi Berliinissä raatimiehinä ja pormestareina hänen neljä isälinjaista esivanhempaansa: Peter (n.1335-jälk.1396), Jakob (1290-1370), Johann (1265-1333) sekä varhaisin tunnettu suvun kantaisä Johannes Blankenfeld (n. 1240-1320).
Suvun talo Spandaustrassella paloi v. 1380 Berliinissä riehuneiden, tuhansia kuolonuhreja vaatineiden tulipalojen seurauksena. Tuli tuhosi n. 8000 asukkaan Berliinin lähes täydellisesti. Peter Blankenfeldin toimesta paikalle rakennutettiin uusi kivipalatsi tuhoutuneen puurakenteisen talon tilalle. Rakennus oli suvun omistuksessa vuoteen 1620 ja purettiin vuonna 1889. Tämän lisäksi suku omisti toisen talon lähistöllä Marienkirchen vieressä.

Thomas von Wins (s.n. 1380-1385 - k.n. 1464) (6.34)

Gertrud Dannewitz (1396 - n.1419) (6.35)

Thomas von Wins'in
sinetti

Wilhelm Blankenfeldin puoliso oli, kuten edellä on mainittu, Kahtarina von Wins. Hänen arvellaan syntyneen vuosien 1415-1418 välillä Berliinissä. Katharina oli Thomas von Wins'in esikoinen tämän ensimmäisestä, lyhytaikaiseksi jääneestä avioliitosta Gertrud Dannewitz'in kanssa. Thomas oli vävynsä tavoin raatimies ja pormestari Berliinissä. Hänen 10 toimikauttaan pormestarina ajoittuivat vuosien 1426 ja 1448 välille. Thomas oli sukunsa ensimmäinen pormestari. Wins -sukuisia hänen jälkeensä kyseisessä virassa tunnetaan vielä neljä muuta henkilöä, m.m. poikansa Valentin von Wins.

Wins'it joutuivat Blankenfeld'ien tavoin 1440-luvulla Friedirch II:n kanssa syntyneitä erimielisyyksiä seuranneiden, aiemmin kuvattujen toimenpiteiden kohteiksi, Myös Wins'eille palautettiin läänitykset ja asema Berliinin hallinnossa. Patriisisukujen tapaan Wins'it hallitsivat lukuisia maaomaisuuksia ja läänityksiä joiden verotulot vaurastuttivat sukua entisestään. (m.m. Blankenburg, Falkenberg, Buchholz, Wartenberg, Heinersdorf jne.) Lisäksi Tomas nautti tuloja Spandaun Jungfrauen luostarista. Thomas Wins'in mukaan on Berliinissä nimetty Winsstrasse.

Nickel von Wins (s. n. 1357-1365 - k. n. 1439) (7.68)

Thomas von Wins'in isä Nickel oli Berliiniläinen raatimies ja loi siten perustukset Wins'ien myöhemmälle asemalle kaupungin hierarkiassa ja hallinnossa. Sai hallintaansa Falkenbergin vuonna 1392. Berliiniläiset ajautuivat kiistoihin ja yhteenottoon Dietrich von Quitzow'n kanssa, jossa kahakassa tämä vangitsi Nickel von Wins'in. Köytettynä, piestynä ja häväistynä hänet viimein pitkän vankeuden jälkeen vapautettiin raskaita lunnaita vastaan. Gäbler Genealogie -sivuston mukaan hänen puolisonsa olisi ollut Blankenfeld'ien suvusta.

Coppen (Jacob) von Wins (s. n. 1340 - k. jälk. 1392) (8.136)
Gertrud Buchholtz (s. n. 1335-1340 - k. n. 1410) (8.137)

Coppen von Wins ja vaimonsa Gertrud Buchholtz toivat ilmeisimmin suvun Falkenburgiin. Gertrud oli kotoisin Frankfurt a.d. Oder'ista. Buchholtz'in sukuun tutustuimme jo edellisessä Blankenfeld-artikkelissani Thomas von Blankenfeldin puolison Margaret Buchholtz'in myötä. Wins -suku on oletettavasti myös samoilta seuduin, vaikkakin tunnetut Coppenin esi-isät tiedetään Winsen an der Luhe'n seuduilla.

Tömke (Thomas) (II) von Wins (s. n. 1305 - k. jälk. 1342) (9.272)

Tömke oli vahva mies, jonka sanottiin pyydystäneen ja taltuttaneen peuran paljain käsin. Brandenburgin maakreivi Ludwig aateloi hänet Kremmenin taistelun jälkeen. Pommerin ja Brandenburgin välillä käydyssä taistelussa 1.8.1332 vihollinen sai pudotettua Ludwigin satulasta ja tämä joutui alakynteen. Tömke Wins ratsasti apuun ja surmasi Ludwigin henkeä uhanneen vihollisen. Tästä palkintona Tömke aateloitiin ja hän sai lahjaksi muistokaiverruksin varustetun käsivarsirenkaan. Tämä kulkeutui suvussa perintönä 1500- luvun loppupuolelle jolloin se katosi.

Wins -suvun vaakuna

Hans Dannewitz (s. n. 1360 - k.1416) (7.70)
Katharina von der Gröben (s. 1350 - k. 1422) (7.71)

Thomas von Wins'in appi Hans Dannewitz oli Berliinin pormestari kahdeksan toimikautta vuosina 1400-1416. Kuten edellämainitut kollegansa Blankenfeld'it ja Wins'it, sai myös Hans osansa kahakoista Pommerin ja Kremmenin sekä Quitzown kanssa, joka kukistui v. 1414 Hansin hyökättyä joukkoineen kaupungin linnoitusta vastaan. Dannewitz'it tulivat Berliinin Lichtenbergin ja Oberbarnimin alueelta.

von der Gröben -suvun vaakuna

Von der Gröben on vanha aatelinen suku, jonka kantaisänä mainitaan Luiderus de Grebene vuonna 1140 Wüstung'issa, Calbe an der Saale'ssa. Katharinan isä Johann von der Gröben (8.142) tunnetaan Potsdamissa omistamassaan Bornstedt'issa jonka saman niminen isoisänsä oli hankkinut vuonna 1304. Tätä ennen esipolvia tunnetaan Spandaussa 1230 -luvulla.

Linkkejä ja lähteitä

http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2015/11/blankenfeldit-osa-i-baltiasta-berliiniin.html

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Blankenfeldit osa I - Baltiasta Berliiniin

Blankenfeld vaakuna (Wikimedia commons)

Johan Nöding von Werden oli Sääksmäelle kirkkoherra Paltheniuksen rouvaksi päätyneen Anna Nöding'in liiviläissyntyinen isoisä, kuten tuli mainituksi aiemmassa blogissa "Nödingien matkassa Liivinmaalle". Johan Nöding oli aviossa Gertrud von Blankenfeld'in (k. jälk 1622) kanssa, jonka isänpuoleisia sukujuuria seuraamme tässä selvityksessä 1200-luvun Berliiniin.1474 aateloitu suku juontaa juurensa mahdollisesti saksilaisesta sotilassuvusta. Oletuksia on myös esitetty lombardialaisesta "de Campo Bianco" -suvusta.
Henkilöiden jäljessä mainitut numerot viittaavat Gertrud Blankenfeld'in esipolviluetteloon Geneanet -sivustossani.

Hans Blankenfeld (k. 1602) (2.2.)

Gertrud Blankenfeld'in isä Hans Blankenfeld oli Liivinmaalla Fellin'in eli Viljandin kuvernööri. Hans nähtävästi hallitsi isänsä perintönä suvun maaomaisuutta Blankenfeldia Liivinmaan Salisburg'issa, joka nykyisin tunnetaan Latviassa nimellä Matzalaca. Koska Hans'illa ei ollut miespuolista perillistä, päättyi Blankenfeldien mieslinja Baltiassa. Salisburg siirtyi perintönä Nöding'ien haltuun vuoteen 1674 asti jolloin omaisuus myytiin 1900 taalerin hinnasta. Hänen puolisostaan ei ole toistaiseksi löytynyt tietoja.

Baltian hallinnasta oli käyty pitkällisiä sotia aluetta ympäröivien hallitsijoiden välillä. Ruotsi ja Puola kävivät sotaa Liivinmaalla 1600-1611. Ruotsalaisten hallitsema Viljandi joutui puolalaisten sotajoukkojen piirittämäksi v. 1602. Kaupunkia puolusti 800 sotilaan ruotsalaisjoukko. Ruotsalaiset joutuivat perääntymään kaupunki toisensa jälkeen Puolan miesylivoiman alta. 16.5.1602 Puolan piiritysjoukot onnistuivat murtautumaan linnoituksen porteista mutta sillä erää hyökkäys kuitenkin lopulta epäonnistui. Linnoitusta puolustavat sotajoukot olivat kärsineet huomattavia tappioita ja seuraavana päivänä he antautuivat uuden hyökkäyksen uhan alla. Puolalaiset valloittajat teloittivat Hans Blankenfeldin linnoituksen antautumisen yhteydessä.

Viljandin linnan rauniot (Wikimedia Commons)

Franz Blankenfeld auf Kulsdorf (1485 - n. 1544) (3.4)
Könne von Tiesenhausen (3.5)

Franz Blankenfeld syntyi 1485 todennäköisimmin Berliinissä, Spandauerstrasse 49. Tuossa osoitteessa oli suvun v. 1390 rakentama kivitalo 10 vuotta aiemmin palaneen, n. 1280-luvulla rakennetun Blankenfeldien talon paikalla. Rakennus säilyi suvussa asuintalona aina vuoteen 1620, jolloin se myytiin talousvaikeuksien vuoksi. Kun rakennus 1889 purettiin, oli se tuolloin Berliinin vanhin asuintalo.

Blankenfeld'in talo v.1871 (Wikimedia Commons)

Franz Blankenfeld opiskeli Frankfurtissa vuonna 1506. Seuraavan kerran tiedämme hänestä vasta vuosina 1530-1537, jolloin hän hallitsi maaomistuksia Kulsdorf'issa (Rauna) Liivinmaalla. Hän oli hankkinut tilan 7150 markan (rigisch mark) hintaan ja myi seitsemän vuotta myöhemmin 9000 markalla.

Hänen Liivinmaalle asettumiseensa lienee vaikuttanut veljensä Johann II Blankenfeld. Tämä oli Franzin opiskelukaupungissa Frankfurtissa yliopiston rehtorina 1507. Paavi Clemens VII nimitti Johannin v. 1514 Tallinnan piispaksi, 1518 Tarton piispaksi ja 1524 Riikan arkkipiispaksi. On todennäköistä että Franz on ollut Liivinmaalla jo ainakin 1520 -luvulla ennen katolisen arkkipiispa-Johannin yhteenottoa protestanttisen hallintovallan kanssa 1525. Tämän seurauksena Johann matkusti Espanjaan saadakseen tukea keisari Kaarle V:ltä. Johann Blankenfeld kuoli ollessaan tällä matkalla Espanjassa.

Franz Blankenfeld'in puoliso Könne (Kunigunda) von Tiesenhausen oli syntyjään Liivinmaalta. Samoin kolme poikaansa Christoffer, Johann ja Hans vaikuttivat Baltiassa ja on hyvin luultavaa että Liivinmaalla myös syntyivät. Avioitumisvuosi ja lasten syntymäajat tosin eivät ole tiedossa. Saksalaislähteiden tuntemien poikien lisäksi on saattanut olla myös poika Frans ja tytär Margareta, joihin viitataan Falkenberg-suvun yhteydessä mm. Anrep'in "Svenska adelns ättar-tavlor / Projekt Runeberg" ja Elgenstiernan "Den introducerade svenska adelns ättartavlor, 1925-36 / Adelsvapen.com". Frans Blankenfeld'in mainitaan em. lähteissä olevan Puolan kuninkaallisen ritarikunnan päällikkö Liivinmaalla ja Blankenfeldshofin (lienee sama kuin Kulsdorf ?) lisäksi myös Valmieran herra. Franzin patronyymiksi mainitaan Joachim, joka on ilmeisen virheellinen. Ketään ajallisesti sopivaa Joachim'ia ei suvusta näyttäisi löytyvän. Saksalaislähteet eivät näytä mainitsevan Franz Blankenfeldin ritarikunnan päällikkyyttä ja onkin arvoitus mistä ruotsalaislähteiden tieto on peräisin.

Tiesenhausen vaakuna
tiesenhause.de

Em. Adelsvapen -sivusto mainitsee myös Margareta Blankenfeld'iin liittyvän tapauksen: Hänen toinen puolisonsa Martin von Boldeck murhattiin kotonaan Salisburg'issa 10.6.1563 Frans ja Christoffer Blanckenfelt'in toimesta. Sama tapahtuma löytyy mainittuna Ruotsin Riksarkivet'in sivustolta. Olivatko nämä tapauksessa osalliset Franz von Blankenfeld'in ja Könne von Tiesenhausen'in lapsia, ei ole täysin vakuuttava päätelmä.

Könne von Tiesenhausen'in isä Christoph von Tiesenhausen hallitsi useita suvun maaomistuksia Liivinmaalla . (Fehteln, Odensee. Limehn, Ruschendorff). Äitinsä oli nimeltään Anna, mutta sukunsa on varmoja tietoja vailla. Joissain lähteissä (mm Genealogische Handbuch des deutschen Adels) esitetään von Taube'a, mutta ei muita tietoja mm. vanhemmista. Mahdollista on myös se, että hänen taustansa ovat von Ungern -suvussa, jota perustelen seuraavasti: Sikäli kuin pitää paikkansa, että Christoph von T. myi v. 1507 vaimonsa Annan valtuuttamana Limehn'in (Genealogisches Handbuch der baltischen Ritterschaften Görlitz 1930 s.409) voidaan siis ymmärtää että omaisuus oli Annan suvun perintöä. Limehn/Limene/Lymen tunnetaan myös nimellä Ungur. Omaisuus siirtyi Kersten von Rosen'ilta v.1463 Barhold Roswerthe'n välityksellä tyttärelleen, joka avioitui Ungern -sukuun (https://de.wikipedia.org/wiki/Ungurmui%C5%BEa). Anna voisi olla mainitun tyttären lapsi tai lapsenlapsi. Roswerthe -suvun ja Limene'n tarkemmat omistussuhteet kaipaavat vielä lisäselvityksiä. Rosen, Tiesenhausen, Ungern -suvut ovat olleet avioliittojen kautta yhteyksissä, jonka lisäksi heitä tunnettiin n.k. maasäätiön vasalleina Liivinmaalla. Näin ollen pidän erittäin todennäköisen että Annan alkuperä löytyy Ungern -suvusta tai sen liepeiltä.
Eesti Rahvusarhiv/Saaga'ssa on dokumentti, joka esittää muista kovin poikkeavia tietoja Tiesenhauseneiden vaimoista. Dokumentin kirjaajasta ja lähteestä ei ole tietoja ja jätänkin sen tällä erää vaille enempää huomiota.

Könne von T:n veli oli Tallinnan ja Haapsalun piispa Georg von Tiesenhausen, edellämainitun Johann II Blankenfeld'in seuraaja Tallinnassa 1525-1530. Suvun historiaa 1200-luvulle Liivinmaalla käyn tarkemmin läpi myöhemmin erillisessä blogijulkaisussa.

Thomas von Blankenfelde (s. n.1435 - k. 1504) (4.8)
Margaret Buchholtz (n. 1454 - jälk. 1531) (4.9)

Thomas von Blankenfelde'n
sinetti v.1481

Thomas von Blankenfelde oli liikemies ja Berliinin pormestari (Bürgermeister / Oberbürgermeister) 1481-1494. Hän oli opiskellut Leipzigin yliopistossa 1453. Blankenfeldit olivat merkittävimpiä ja vauraimpia patriisisukuja Berliinissä. Heidän liiketoimensa käsittivät m.m. ylellisyystavara-, vilja- ja kangaskauppaa, tavaranvälitystä sekä pankkitoimintaa Brandenburgin alueen lisäksi Flanderissa, eteläisessä Saksassa ja Danzigissa. Blankenfeldit toimivat Mecklenburgin ja Anhaltin herttuoiden hovihankkijoina ja rahoittajina. Thomas von Blankenfelde oli liikesuhteissa mm. vaaliruhtinas Friedrich II:n sekä Euroopan kenties mahtavimman liikemiessuvun, Fuggereiden kanssa. Cölln'in ratsujoukot olivat Thomas B:n johtamana v. 1465 Friedrich II:n rinnalla heidän käydessään Angermünden kaupungin joukkoja vastaan. Hänet mainitaan Nürnbergin liikemiesten edustajana Berliinissä v. 1485.
Näin hänestä tuli suurliikemies ja eräs Berliinin varakkaimmista henkilöistä. Aiemmin mainitun Spandauerstrassen talon lisäksi hän omisti talon Berliinissä Klosterstrasse 71 sekä lisäksi läänityksiä ja maaomaisuuksia m.m. Pankow'ssa, Kaulsdorf'issa ja Groß-Ziethen'issa, Mortzau'ssa, Wittstock'issa, Weissensee'ssa, Falkenhagen'issa, Seefeld'issa ja Ahrensfelde'ssa - näin muutamia mainitakseni...
Thomas von B oli kahdesti naimisissa ja sai yhteensä 10 poikaa sekä 11 tytärtä. Ensimmäinen puoliso v. 1459 oli Elisabeth Slotz/Sloytz, josta avioliitosta syntyi kuusi lasta ennen tämän kuolemaa 1473. Thomas avioitui uudelleen 20 vuotta itseään nuoremman neidon, Margarete Buchholz'in kanssa v. 1474. Tästä avioliitosta jälkeläisiä tuli 15 kappaletta. Joten aikaansaapa mies oli Thomas liike- ja virkatoimiensa ohella. Onneksi oli varallisuutta millä kasvattaa tällainen lapsikatras. Thomasin kuoltua v. 1504 oli heistä vielä 15 lasta elossa. Lieneekö elintason vaikutusta, koska lapsikuolleisuus oli noihin aikoihin huomattava.
Vaimostaan Margaretesta on varma kirjallinen maininta vain etunimeltä, mutta vakuuttavan täydennyksen antaa Berliinin Marienkirchessa säilytettävä votiivimaalaus. Allaolevassa kuvassa ristiinnaulitun Jeesuksen eteen ovat polvistuneena Thomas von Blanckenfelde kahden vaimonsa ja lastensa kera. Kuvan alareunassa ovat Blankenfelden sekä Buchholz-suvun vaakunat. Tämä tapa ilmaista perhesuhteita tuli ilmi myös Holzschuher -sukua koskevassa esityksessäni. Kuvan on arveltu ajoittuvan vuoteen 1502.

Margarete Buchholzin vanhemmat olivat Christian (Kersten) Buchholz (k. 1491) sekä Benigna Kemniz. Kemniz -sukua tunnetaan Pritzwalk'in pormestareina ja raatimiehinä. Ensimmäisenä heistä Henneke Kemniz vuonna 1337.
Christian Buchholz omisti talon Frankfurtissa (Oder) osoitteessa Oderstrasse 34.

Thomas von B kunnosti Spandauerstrasse 49:n rakennusta v. 1474 jolloin vastaanottotiloja koristamaan tehtiin Thomas'in sekä hänen vaimonsa ja vanhempiensa rintakuvat. Ei ole varmuutta kumpi Thomas'in vaimoista sai kunnian koristaa seinää. Oliko kunnianosoitus juuri vihitylle vaimolle vai juuri edesmenneelle? Vuosihan on siis sama kuin toinen avioliitto Margarete Buchholz'in kanssa. Jotenkin tuntuisi luontevammalta että talon uusi emäntä ottaisi vastaan talon vieraat sen sijaan että sieltä katselisi emäntä-vainaa. Vaan mistäpä sitä tietää miten päin Thomas-herra asian ajatteli...

Thomas von Blankenfeld asui viimeiset vuotensa Weissensee'ssa. Kuolemansa jälkeen vaimo Margarete otti hallintaansa perheen liiketoimet ja jatkoi menestyksellisesti 27 vuotta aina kuolemaansa asti vuonna 1531.

„Anno a nativitate Domini milesimo quingentesimo quarto, quinta feria post Esto mihi, vita bene beateque exacta obiit Thomas Blankenfeld, quinque et decem filiis relictis superstitibus manoque nepotum numero cujus manibus Deus tribuat aeternam felicitatem, vixit annos duos de septuaginta"

Lähteitä ja linkkejä:

https://books.google.fi/books?id=KqRKAAAAcAAJ&lpg=PA134&ots=gW4BFNJVeO&dq=blanckfeld%20salisburg&hl=fi&pg=PA135#v=onepage&q=blanckfeld%20salisburg&f=false

tiistai 3. marraskuuta 2015

Karl Kasimir (Kalle) Koiviston vaiherikas elämä

Kirjoittanut Markus Koivisto

Tilallisista työväestöön

Isäni ukki Karl Kasimir (Kalle) Koivisto syntyi Tampereella vuonna 1892. Kallen isä Karl Jöran (Yrjö) oli syntynyt tilallisen pojaksi Tampereen naapurikunnassa Ylöjärvellä suuren sisarussarjan esikoispoikana, perheen kolmantena lapsena. Kaikkiaan perheeseen syntyi 15 lasta, joista yhdeksän oli Yrjön sisarpuolia isän avioituessa uudelleen Yrjön äidin kuoltua lavantautiin vuonna 1867. Yrjön kotitalo oli suhteellisen vauras, "puolen manttaalin" tila, jolla oli kolme torppaa ja useita mäkitupia.
Talon isäntä Kalle Jaakonpoika (Yrjön isä) oli lautamies ja herastuomari sekä kirkon kuudennusmies, siis aikansa merkkimiehiä Ylöjärvellä. Kalle Jaakonpojan kerrotaan olleen hyväsydäminen ihminen, ehkä liiaksikin, koska takausvelkojen vuoksi tila pakkohuutokaupattiin v. 1893. Tila kuitenkin säilyi suvussa n. vuoteen 1910 omistuksen siirryttyä Kallen tyttärelle Emmalle.
Aiheesta lisää:

Elämää Tampereen teollisuuskaupungissa

Tampere oli 1800-luvun lopussa Suomen teollistunein paikkakunta työväestön edustaessa suurta osaa kaupungin asukasluvusta. Isoukkini Kallen vanhemmat olivat muuttaneet työn perässä Pirkkalasta Tampereen kaupunkiin 1890. Perhe asui Kuninkaankadulla Tampereen keskustassa ja Kalle kävi kuusivuotisen kansakoulun kaupungissa. Vahvistamattoman huhun mukaan Kalle olisi ollut mallina taiteilija Hugo Simbergin maalatessa kuuluisaa Tampereen tuomiokirkon freskoa Köynnöksenkantajat, mikä sinänsä on kutkuttava ajatus. Kaiken kaikkiaan Kallen kotiin syntyi vuosien 1886-1897 välisenä aikana kuusi lasta.

T:reen tuomiokirkkosrk:n rippikirja 1888-1897 s.1763

Työläisen ura oli luonteva valinta 1910-luvun Tampereella ja Kalle pääsikin töihin Frenckelin paperitehtaalle yleten koneenhoitajaksi saakka. Työn ohessa Kalle kouluttautui Työväen iltakoulussa ja kävi myös työnjohtajan kurssin.
Muutoksen laineet Venäjän valtakunnassa läikehtivät myös valtakunnan autonomiseen osaan Suomeen. Vuoden 1905 suurlakko sai erityistä kannatusta Tampereen runsaslukuisen työväestön joukossa. Suurlakon jälkeen Suomessa saatiin aikaiseksi aikanaan hyvin edistyksellinen eduskuntauudistus, mutta Tampereella hiertämään jäi kuitenkin paikallishallinto, joka edelleen perustui varallisuuteen. Ensimmäisen maailmansodan aika oli taloudellisesti hyvää aikaa myös Tampereella, mutta tilanne huononi nopeasti Venäjän solmittua rauhan Saksan kanssa ja linnoitustöiden loputtua Suomesta. Poliittinen kahtia jakautuminen kiihtyi Suomessa. Tässä poliittisesti epävakaassa tilanteessa Kalle päätti avioitua Hilja Maria os. Ketosen kanssa.

Suurlakkolaisia Tampereen Keskustorilla 1905
Wikimedia Commons

Kansalaissota muuttaa kaiken

Sisällissodan kynnyksellä myös Kalle joutui valitsemaan puolensa, tosin tamperelaisen työläisen vaihtoehdot olivat varmasti vähissä. Luku- ja kirjoitustaitoisena työnjohtajana Kalle nimitettiin Tampereen punakaartin muonituskomitean ja rahajaoston puheenjohtajaksi. Varsinaisiin sotatoimiin Kalle ei kuitenkaan osallistunut, mikä mahdollisesti säästi hänet kuolemantuomiolta (erään vahvistamattoman sukulegendan mukaan Kalle olisi säästänyt sotatilanteessa jonkun valkoisen hengen, mikä olisi mahdollisesti pelastanut hänet sodan jälkeen). Vankeustuomiolta hän ei kuitenkaan pystynyt välttymään ja hänet tuomittiin kuuden vuoden kuristushuonerangaistukseen maanpetoksesta Valtiorikosylioikeudessa. Vankeustuomiostaan Kalle kerkesi suorittamaan 10 kuukautta ennen kuin hänet armahdettiin ehdolliseen vankeuteen muiden punavankien kanssa presidentti K.J.Ståhlbergin ansiosta.

Lieneekö sisällissodan muistot kummitelleet mielessä, vai etsittiinkö Kajaani Oy:n tehtaille Kajaaniin koneenhoitajaa, mutta joka tapauksessa Kalle lähti ensimmäisen kerran töihin Kajaaniin jo 1919, mutta poliisiviranomaisten määräyksellä hänet lähettiin takaisin kotikuntaansa puolen vuoden jälkeen. Lopullisesti Koiviston perhe muutti Kajaaniin 1921 esikoisensa Jaakko Armaan s. 1919 kanssa.

Punakaartista Suojeluskuntaan

Sisällissodan jälkeiset vuosikymmenet eivät olleet poliittisesti helppoja. Yhteiskunta oli jakaantunut hyvin voimakkaasti kahtia ja erityisesti sisällissodan voittajia, valkoisia, vasemmiston näkyvä esiintyminen sekä kommunistien maanalainen toiminta ärsytti jatkuvasti enemmän. Tämä tilanne johti myöhemmin 1930-luvulla Lapuanliikkeen syntyyn.
Erimielisyydet sekä työväenliikkeen sisällä että ulkopuolella johtivat pitkiin lakkoihin, muun muassa 1928 - 1929 kesti satamalakko Suomessa yli kymmenen kuukautta. Lakkoilun ja muun poliittisen toiminnan ärsyttämänä oikeisto perusti Vientirauha Oy:n purkamaan mahdolliset lakot oman rikkurikaartinsa avulla. Samoin perustettiin oikeistolainen työväenliike, Vapaa työväenliike, jonka tarkoituksena oli olla oikeistolainen vastine vasemmistolaiselle työväenliikkeelle.

Kajaanissa Kallen elämä muuttui ehkä merkittävästikin hänen liittyessä 1920-luvulla lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Kyseinen herätysliike tunnettiin hyvin isänmaallisena ja oikeistolaisena. Ehkä juuri tästä syystä Kallen ajatukset politiikasta alkoivat muuttua koko ajan oikeistolaisempaan suuntaan. Kallen työpaikka Kajaani Oy:n Tihisenniemen tehdas opittiin tuntemaan tuohon aikaan "Tihisenniemen valkaisulaitoksena", koska kaikki töihin pyrkivät joutuivat polttamaan mahdolliset vasemmistopuolueiden jäsenkirjansa tehtaanjohtajan kaminassa ennen töihin pääsyä.
Vuoromestariksi ylennetyn Kallen johdolla tehtaalla viriteltiin myös Vapaan työväenliiton toimintaa, joka tosin ei ollut mikään suuri menestys. Kallella tiedetään olleen myös yhteyksiä liikkeen ruotsalaiseen vastineeseen, Arbetets frihet -järjestöön (Osa Kallen lapsista oli sotalapsina näiden tuttavien luona jatkosodan vuosina).

Lapuan liikkeen seuraajaksi perustettiin virallinen puolue, Isänmaallinen kansanliike eli IKL. Kalle liittyi mukaan IKL:n toimintaan ja hänet valittiin myös Kajaanin kaupunginvaltuustoon puolueen listoilta 1930-luvulla. Kalle kirjoitteli myös Kajaanin kuulumisia IKL:n lehteen. Kaiken huipuksi Kalle, tuo entinen punakaartin johtohenkilöihin kuulunut, liittyi Kajaanin suojeluskuntaan, toimien suojeluskunnassa sen lakkauttamiseen 1944 saakka.

Vuosikymmenien kuluessa Kallen perhe oli myöskin kasvanut siten, että esikoisen Jaakon jälkeen olivat syntyneet perheeseen Veli 1923, Albert 1925, Seppo 1927(kirjoittajan ukki), Ella 1928, Maija-Liisa 1930 ja Olavi 1932.

Jatkosota ja vankeustuomio

Talvisodan syttyessä Kalle oli jo 47-vuotias ikämies ja siksi häntä ei otettu enää rintamalle. Jatkosodan aikana myös Kajaaniin sijoitettiin venäläisiä sotavankeja, joista osa komennettiin töihin Kajaani Oy:n talotehtaalle. Kallesta tehtiin leirin työpäällikkö ja vangeista vastaava henkilö. Aliravitut ja niskoittelevat vangit saivat Kallen käyttämään mahdollisesti liiallista voimaa, josta hän joutui tekemään tiliä sodan jälkeen vasemmiston miehittämälle Valtiolliselle poliisille ilmiannon perusteella. Kalle tuomittiin yhden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka hän kärsi Oulun lääninvankilassa. Kerrotaan, että Kajaani Oy maksoi Kallelle palkkaa pimeästi koko vankeusajalta, ottaen näin osaltaan vastuun sota-ajan tapahtumista ja Kallen perheestä.

Kallen lapsista Seppo ja Olavi jäivät asumaan Kajaaniin, muiden hajaantuessa asumaan ympäri maata. Kallen jälkeläisiä on varovasti arvioituna ainakin 200, ehkä jopa 250, isoista perheistä johtuen. Tarkoituksena on kerätä Kallen jälkeläisistä kattava luettelo lähitulevaisuudessa.
Lähteet:

Kajaanin poliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjat (mikrofilmattuina Oulun maakunta-arkistossa)
Pulma: Pikkukaupungin unelmia, Kajaani 1906-1976
Tampereen punakaartin historia
Valtiorikosylioikeuden akti 1918-1918 (11907) http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=5982

torstai 15. lokakuuta 2015

Esi-isät goes FB

Olen perustanut Facebook-ryhmän "Sukua ja historiaa - Esi-isää etsimässä" täydentämään tätä blogisivustoa ja edesauttamaan keskustelua sekä viestintää aiheesta kiinnostuneiden kesken. Olen havainnut, että viestintä blogisivuston tai Geneanetin kautta kaipaa täydentävää kommunikointivälinettä. Ei edellytä sukulaisuussuhdetta ryhmän jäsenten kesken. Kiinnostus menneitten tonkimiseen riittää.

Joten jos tunnet kiinnostusta, liity ryhmään
https://www.facebook.com/groups/509281512580993/

tiistai 13. lokakuuta 2015

Holzschuherit 1200-1500 -luvulla

Jatkona edeltävään blogikirjoitukseeni "Nöding-Holzschuher sukulinja" käyn läpi havaintoja Holzschuher -suvun esipolvistamme ja sen lähipiiristä aikajaksolla n. 1200-luvulta 1500-luvun alkupuolelle. Selvitys perustuu pääosin Hans-Dietrich Lemmel'in sukututkimusmateriaaliin sivustollaan "Das Lemmel Archive; Genealogie und Familiengeschichte Lemmel/Lämmel/Lemlein" sekä Johan Gottfried Biedermann'in v. 1748 julkaistuun teokseen "Geschlechtsregister des Hochadelichen Patriciats zu Nürnberg" johon Lemmel on tehnyt joitain perusteltuja korjauksia. Samoin edellisen blogin tavoin henkilöiden jäljessä oleva numero viittaa sukupolven järjestysnumeroon Dorotea Nöding-Holzschuher'ista (k. jälkeen 1604) lähtien ja Geneanet sivustollani esitettyyn esipolviluetteloon.

Georg (II) Holzschuher (14.10.1475 - 18.12.1543) (3.4)
Margareta von Plauen (k. 3.11.1542) (3.5)

Frauenkirche Nürnberg
(Bernhard Peter:
http://www.dr-bernhard-peter.de/)

Mainitaan v. 1516 "Assessor und Schöffe am Stadt- und Ehe-Gericht". Tulkitsen asian siten, että hän toimi Nürnbergissä siviili- ja avio-oikeuteen liittyvässä tuomioistuimessa lautamiehenä ja avustajana. Hän oli avioitunut v. 1508 Margareta von Plauen'in (arv. 1480 - 3.11.1542 Nürnberg) (3.5) kanssa. Ilmeisesti sai avioliittonsa myötä hallintaansa Artelshof'in. Appensa Leonhard von Plauen (4.10) on mainittu Artelshof'in omistajasuhteiden yhteydessä ja jonka lisäksi tiedetään olleen kaivosyhtiön osakkaana 1457 mm. Hans Gärtner'in (5.18) ja Heinrich Meichsner'in (k.1471) (6.38) kanssa. Molemmat ovat Georg (II) Holzschuher'in (3.4) äidin puoleisia isovanhempia.

Anoppinsa Barbara Harsdörfer (4.11) oli avioitunut e.m. Leonhard von Paluenin kanssa 16.3.1476 jälkeen, sillä tuolloin kuoli Barbaran ensimmäinen aviomies Martin (II) Holzschuher Bernissä Sveitsissä. Tämä Martin oli Georg (II) Holzschuher'in (3.4) setä.

Meichsner -suvun vaakuna
(https://de.wikipedia.org/wiki/
Patriziat_(N%C3%BCrnberg)

Barbaran isä oli Nürnbergin pormestari (Bürgermeister) Petrus Harsdörfer (k.2.11.1498) (5.22) , jonka äitipuoli oli Meichsner -sukua, e.m. Heinrich'in täti. Joten "piiri-pieni-pyörii" on näköjään havaittavissa nürnbergiläisissäkin piireissä - ei ainoastaan satakuntalaisissa perämetsissä.

Georg (II) Holzschuher (3.4) kuoli leskenä vuoden vaimoaan myöhemmin, 68-vuotiaana 18.12.1543 Planiz'issa.

Oheisessa kuvassa, Nürnberg'in Frauenkirche'n ikkunamaalauksessa on nähtävissä kolmen suvun vaakunat, joka ilmentää heidän välistään sidettä. Alhaalla vasemmalla Gärtner -suvun puu, keskellä Harsdörfer'in kolmitorni ja oikealla Holzschuher'in puukenkä.

Georg (Jorg) Holzschuher (1.3.1453 - 23.10.1526) (4.8)
Walburga Gärtner (4.9)

Kugelhammer
(https://commons.wikimedia.org)

Ensimmäisen kerran Georg (Jorg) Holzschuher (4.8) on mainittu v. 1470 hänen matkattuaan 17-vuotiaana Pyhään Maahan ja Egyptiin. Kuului Nürnbergin raatiin 1484-1515. Avioitui 11.1.1476 Walburga Gärtner'in (4.9) kanssa. Tämä oli vanhempiensa puolelta aiemmin mainitusti Gärtner-Meichsner sukuja, lähtöisin Pettau'sta, Itävallan Steiermark'ista (nyk. Ptuj, Slovenia). Nämä olivat kauppiaita ja liikemiehiä, jotka tulivat Nürnberg'iin 1447 ja olivat sittemmin myös raatimiehiä. Walburgan isoisä Heinrich Meichsner (k. 21.1.1471) (8.152) hallitsi Röthenbach'issa Kugelhammer'in linnaa. Hänen toimestaan rakennettiin St Wolfgang'in kappeli Röthenbach'iin.

Georg oli liikemies ja harjoitti kaivostoimintaa Annaberg'issa. Ulrich Erkel'in kanssa omistamansa kauppahuone oli Nürnbergin suurimpia. Hän myi osuutensa Semler'in perheelle 10 000 floriinilla. Hänet mainitaan myös useissa maa- ja kiinteistökaupoissa Nürnbergissa.

Martin Holzschuher (k. 7.7.1467) (5.16)
Magdalene Löffelholz (k. 1460) (5.17)

http://portraits.hab.de/werk/10140/

Martin Holzschuher (5.16) oli syntynyt arviolta v. 1414. Hän oli raatimies Nürnbergissa vuodesta 1450. Toimi St. Catharinan luostarin hyväntekijänä, jossa hänen tyttärensä Helena on mainittu "klosterfrau". Avioitui 1439 Magdalene Löffelholz'in (k. 1460) (5.17) kanssa.
Martin Holzchuher haudattiin Nürnbergin Sebalduskircheen 1467. Kirkossa on edelleen nähtävissä jäljennös alkuperäisestä nk. Holzschuher-ikkunasta, suvun vaakunoita esittävästä lasimaalauksesta, jonka alkuperä ajoittui Martinin aikakauteen. Hän lienee viimeinen suorista esi-vanhemmistamme jonka tiedetään tulleen haudatuksi tähän kirkkoon.

Löffelholtz-suvun vaakuna
(https://de.wikipedia.org/wiki/
Patriziat_(N%C3%BCrnberg)

Magdalenen isä Hans Löffelholz (k.1454) (6.34) oli Nürnbergin raatimies v 1440 sukunsa ensimmäisenä. Tätä perinnettä jatkui suvussa aina vuoteen 1806 Nürnbergin kaupunkivaltion päättymiseen. Hän oli myöhemmin pappi ja haudattiin kartusiaaniluostariin Nürnbergissä v. 1454.
Suku tuli v. 1420 Nürnbergiin Hansin isän, Burkhard Löffelholz'in (k. 1434) (7.68) myötä Bamberg'ista. Sitä aiemmin sukua oli Hollfeld'in seudulla. Sukuhaaran vanhimpana tunnetaan Friedrich Löffelholz (9.272). Sikälikin vanhin, että hän kuoli 109 vuotiaana n. 1404 ja olisi siis syntynyt n. 1295. Saksan Kansallisarkistossa on säilytettävänä hänen evankeliumikirjansa, josta on pääteltävissä hänen elinvuotensa. Löffelholz -suvun lammasaiheinen vaakuna on nähtävissä m.m. St. Lorenz'in kirkon lasimaalauksissa Nürnbergissa.

Friedrich Holzschuher (k.1431) (6.32)
Margaretha Kress (k.1446) (6.33.)

http://portraits.hab.de/person/7125/

Margaretha Kress
http://portraits.hab.de/person/5067/

Kress -suvun vaakuna
Sebalduskirche Nürnberg
(http://www.dr-bernhard-peter.de/)

Friedrich Holzschuher'in (6.32) ja vaimonsa Margaretha Kress'in (6.33) syntymät arvioidaan 1390-luvun alkuun. He avioituivat 21.1.1413 Nürnbergissa ja saivat 11 lasta. Friedrich'ista tuli Nürnbergin raatimies v. 1422. Perhe asui Egidienstrasse'lla joka nykyisin on nimetty Thresienstrasse'ksi Nürnbergissa. Tiedot Friedrichin kuolinvuodestaan vaihtelevat 1430-1441. Hänet haudattiin Sebalduskircheen.

Margaretha Kress'in isä Conrad Kress von Kressenstein-Mayach (k. 21.1.1430) (7.66) oli myöskin Nürnbergissa raatimies 1371 sekä "Bürgermeister" 1418 ja isännöi m.m. Kraftshof'issa ja Maiach'issa. Äitinsä puolelta hän oli varakasta Haller von Hallerstein-sukua. Isoisä Ulrich Haller (k. 24.11.1422) (8.134) rahoitti m.m. keisaria ja jätti perinnöksi 100 000 guldenin omaisuuden. Vuoden 2013 Euroiksi muutettuna vastaisi ostovoimaltaan n. 11 miljoonaa (http://www.iisg.nl/hpw/calculate2.php).

Conrad Kress
http://portraits.hab.de/person/6546/

nk. Haller-fenster Sebalduskirche Nürnberg
Haller -vaakuna alhaalla oikealla
Kuvan polvistunut mies esittää Ulrich Haller'ia (k1358),
yllämainitun Ulrich Haller'in isä.
(http://www.dr-bernhard-peter.de/)

Karl Holzschuher (1332 - k. 2.6.1422) (7.64)

Cristein Pfinzing (7.65)

http://portraits.hab.de/werk/10126/

Karl Holzschuher (7.64) oli ilmeisen korkeassa asemassa Nürnbergin hallintohierarkiassa. Hänet mainitaan senaattoriksi 1383-1422 sekä "obrister Hauptmann". Myös "oberster Stadthauptmann" joka saattaisi viitata edelläolevaan. Nähtävästi kuitenkin Nürnbergissa ylintä valtaa käyttänyt hallintovirkamies.

Hänen aikanaan Nürnbergissa riehui rutto vuosina 1370-76 ja 1380-82. Ilmeisesti hänen ensimmäinen puolisonsa Felicitas von Ammernthal kuoli niinä aikoina. Avioliitto oli lapseton. Karl'in kerrotaan selvinneen rutosta ainoana Holzschuher'in perheessä. Suku jatkui uuden avioliiton myötä Cristein Pfinzing'in (7.65) kanssa 1.7.1391.
Cristein Pfinzing'in on arvioitu syntyneen 1370 ja oli siten miestään huomattavasti nuorempi. Pariskunta sai kuusi lasta ruttoepidemian jo laannuttua ja siten Holzschuhereiden jatkuvuus tuli turvatuksi.
Pfinzing -sukua on jäljitettävissä 1200-luvun alkupuolelle.

Karl Holzschuher on haudattu Nürnbergin Sebalduskircheen.

Pfinzing -vaakuna
(wikipedia)

Friedrich Holzschuher (k. 22.9.1357) (8.128)
Gerhaus (Gertrud) Pömer (k. 1362) (8.129)

Friedrich Holzschuher'in (8.128) on arvioitu syntyneen v. 1308. Hänet mainitaan 1332-1357 konsuliksi Nürnbergissa. 1340-1356 raatimies. Hän avioitui n. 1331 Gerhaus Pömer'in (8.129) kanssa. He asuivat Nürnbergin Langen Brücke'lla (nyk. Karlsbrücke).

Holzschuher epitafi, Sebalduskirche Nürnberg
http://www.dr-bernhard-peter.de/Heraldik/Galerien2/galerie1467.htm

Ylläolevassa Holzschuher-epitafissa Nürnbergin Sebalduskirchessa on kuvattu Friedrich Holzschuher'in perhe etualalla polvistuneina. Vasemman puoleisena Gerhaus Pömer edessään Pömer-suvun vaakuna. Tämän vieressä miehensä Friedrich Holzschuher. Toisella puolella poikansa Karl, edessään samoin Holzschuher-vaakuna sekä vieressään oikealla puolella puolisonsa Cristein'in ja sukunsa Pfinzing-Geuschmid -vaakuna. Epitafin alareunassa rivi vaakunoita Holzschuher vaakunoiden väleissä oikealta alkaen: Kress, Rummel, Groland ja Haller.

Seifried Holzschuher (k.25.3.1354) (9.256 / 10.530)
Anna Coler (k. n. 1306-1307) (10.531)
Elisabeth Weigel (2.10.1365) (9.257)

http://portraits.hab.de/werk/10011/

Seifried Holzschuher (9.256 / 10.530) syntyi arviolta 1275-1280. Hän oli raatimies Nürnbergissa 1342-1353. Ensimmäinen avioliittonsa Anna Coler'in (10.531) kanssa oli lyhyt. Anna kuoli pian tyttärensä Adelheid Holzschuher'in (9.265) syntymän jälkeen n. 1306.
Seifried avioitui uudelleen n. 1307 Elisabeth Weigel'in (k 2.10.1365) (9.257) kanssa, josta avioliitosta oli viisi lasta, mukaanlukien aiemmin esille tuotu Friedrich Holzschuher (8.128).

Huomionarvoista on se, että sisarukset Adelheid (9.256) ja Friedrich (8.128) ovat molemmat suorassa esivanhempiemme linjassa. Heidän jälkeläisistään keskenään avioituivat aiemmin mainitut Friedrich Holzschuher (6.32) ja Margareta Kress (6.33):
Adelheidin puoliso oli Cunrad Kress (k.1357) (9.264), aeimmin mainitun Conrad Kress'in (7.66) isoisä.

Coler-vaakuna
Frauenkirche Nürnberg
http://www.dr-bernhard-peter.de/
Heraldik/Galerien2/galerie1461.htm

Coler-sukua tunnetaan Nürnbergin seuduilla ainakin jo 1200-luvun alkupuolella. Annan isoisä Bertold Koler (12.2.124) haudattiin v. 1257 Nürnbergin Fransiskaaniluostariin. Anna Coler'in (10.531) äidin, Gertraud Pfinzing'in (11.1.063) suku on tullutkin jo mainituksi pari sukupolvea aiemmin. Kun vielä havaitaan Annan äidin äitinsä Geuda Holzschuher'in (11.1.041 / 12.2.147) kautta palauttavan meidät jälleen takaisin Holzschuher -sukulinjaan, voitaneen viimeistään luovuttaa epätoivoinen yritys hahmottaa mielessämme näitä risteileviä ja polveilevia kytkentöjä.

H-D Lemmel on esittänyt Weigel - suvun mahdollisia periytymisiä ja vertaillut eri tutkimuksia sivustollaan. Suku on mahdollisesti ollut läheisissä liikesuhteissa Holzschuhereiden kanssa. Elisabeth'in veli Konrad Weigel nuorempi oli naimisissa hänen miehensä Seifried'in sisaren, Gerhaus Holzschuher'in kanssa.

Seifried Holzschuher (9.256 / 10.530) haudattiin Ebrach'in luostariin v. 1354 kuten myös vaimonsa Elisabeth Weigel (9.257) reilut kymmenen vuotta myöhemmin 1365.

Friedrich Holzschuher (k. 20.3.1339) (10.512)
Jutta Stromer (k. ennen 1308) (10.513)

Friedrich Holzschuher (10.512) mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1270. Hän kuului Nürnbergin raatimiehiin vuodesta 1291 ja 1309 mainitaan "Oberster Stadt-Hauptmann". Toimi lahjoittajana ja hyväntekijänä Nürnbergin Sebalduskirchessa sekä Ebrach'in luostarissa. Hän erosi virkatehtävistään vuonna 1311 ja asettui Ebrach'in sisterssiläisluostariin. Luostarin apotti lahjoitti v. 1315 hänelle sekä pojilleen Seifrid'ille ja Heinrich'ille elinikäisen oikeuden asuinrakennukseen luostarin alueella palkkiona tekemistään lahjoituksista luostarin hyväksi. Friedrich oli oikeutettu m.m. saamaan elinikäisesti vuotuiset viinitarpeensa läheiseltä Elger'in tilalta. Samoin hänen poikansa, mikäli päättävät asettua asumaan Ebrach'iin. Vaikuttaa hyvältä sopimukselta...
Hänet myös haudattiin luostariin v. 1339.

Ebrach'in luostari
Wikimedia Commons

Avioliitto puolisonsa Jutta Stromer'in (10.513) kanssa on arvioitu vuoteen 1275. Niihin aikoihin syntyi esikoinen Heinrich Holzschuher (11.1086) , edellä mainitun Seifried Holzschuher'in (9.256 / 10.530) vanhempi veli. Näin siis sukupuumme jatkuu haarautuen kuuden lapsen sisarusparvesta.

Stromer vaakuna
Wikimedia Commons

Esler vaakuna
Wikimedia commons

Stromer-sukua tunnetaan 1100-luvun loppupuolelta:"Reichs-Forst- und Jägermeister" Sebald Stromer (14.8.212) sekä ritari Kammerstein Schwabach'ista, Gerhard von Reichenbach (13.14.104).Jutta Stromer'in äidin puoleinen Esler-suku on johdettavissa Bamberg'iin. H-D Lemmel'in esityksessä on selvitetty yhteyttä tietyin varauksi Esler-Dietinhof'in kautta 600-luvun Langobardien kuninkaaseen Rothar'iin (31.1.076.887.552).

Tämä viimeksi mainittu Friedrich Holzschuher (10.512) palauttaa meidät takaisin aiempaan tekstiini "Nöding-Holzschuher sukulinja" ,jossa tulivat jo esiin hänen vanhempansa Heinrich (II) Holzschuher (11.1.024/12.2.082) ja Elisabeth Gründlach (11.1.025/12.2.083) sekä Holzschuher -suvun varhaisimmat vaiheet.

Näitä moninkertaisesti polveilevien sukuhaarojen hahmottamista saattaa helpottaa jälkeläiskaavio Geneanet-sivustollani - sikäli kuin lukijaa aihe niin syvällisesti kiinnostaa. Ehkä kuitenkin merkittävämpää on se havainto, miten tietyt suvut ovat moninkertaisesti avioliittojen sitein toisiinsa kytkeytyneet. Näistä kenties merkittävin on Holzschuher'ien ja Pfinzing'ien kietoutuminen, jota havainnollistaa Berthold Pfinzing'in jälkeläiskaavio. Näiden risteävyyksien seurauksia jälkipolvissa voidaan tarkastella Heinrich (II) Holzschuher'in ja Elisabeth Gründlach'in kautta, miten 12 sukupolven aikana päädymme Dorotea Holzschuher-Nöding'iin seitsemää eri jälkeläislinjaa pitkin. Avioliittoja oli tietenkin helpompi järjestellä jo "hyväksi" havaitun suvun kanssa. Taloudellisten etujen turvaamisesta näissä patriisien naimakaupoissa on ollut suuresti kyse - aivan kuten kotoisten talonpoikiemmekin tapauksissa. Unohtamatta säädyn ja sosiaalisen statuksen asettamia vaateita. Avioliitto oli siis liitto paitsi nuoren parin, myös suuressa määrin heidän sukujensa välillä.

Lähteitä ja linkkejä

Sivut