tiistai 3. marraskuuta 2015

Karl Kasimir (Kalle) Koiviston vaiherikas elämä

Kirjoittanut Markus Koivisto


Tilallisista työväestöön

Isäni ukki Karl Kasimir (Kalle) Koivisto syntyi Tampereella vuonna 1892. Kallen isä Karl Jöran (Yrjö) oli syntynyt tilallisen pojaksi Tampereen naapurikunnassa Ylöjärvellä suuren sisarussarjan esikoispoikana, perheen kolmantena lapsena. Kaikkiaan perheeseen syntyi 15 lasta, joista yhdeksän oli Yrjön sisarpuolia isän avioituessa uudelleen Yrjön äidin kuoltua lavantautiin vuonna 1867. Yrjön kotitalo oli suhteellisen vauras, "puolen manttaalin" tila, jolla oli kolme torppaa ja useita mäkitupia.
Talon isäntä Kalle Jaakonpoika (Yrjön isä) oli lautamies ja herastuomari sekä kirkon kuudennusmies, siis aikansa merkkimiehiä Ylöjärvellä. Kalle Jaakonpojan kerrotaan olleen hyväsydäminen ihminen, ehkä liiaksikin, koska takausvelkojen vuoksi tila pakkohuutokaupattiin v. 1893. Tila kuitenkin säilyi suvussa n. vuoteen 1910 omistuksen siirryttyä Kallen tyttärelle Emmalle.
Aiheesta lisää:

Elämää Tampereen teollisuuskaupungissa

Tampere oli 1800-luvun lopussa Suomen teollistunein paikkakunta työväestön edustaessa suurta osaa kaupungin asukasluvusta. Isoukkini Kallen vanhemmat olivat muuttaneet työn perässä Pirkkalasta Tampereen kaupunkiin 1890. Perhe asui Kuninkaankadulla Tampereen keskustassa ja Kalle kävi kuusivuotisen kansakoulun kaupungissa. Vahvistamattoman huhun mukaan Kalle olisi ollut mallina taiteilija Hugo Simbergin maalatessa kuuluisaa Tampereen tuomiokirkon freskoa Köynnöksenkantajat, mikä sinänsä on kutkuttava ajatus. Kaiken kaikkiaan Kallen kotiin syntyi vuosien 1886-1897 välisenä aikana kuusi lasta.

T:reen tuomiokirkkosrk:n rippikirja 1888-1897 s.1763

Työläisen ura oli luonteva valinta 1910-luvun Tampereella ja Kalle pääsikin töihin Frenckelin paperitehtaalle yleten koneenhoitajaksi saakka. Työn ohessa Kalle kouluttautui Työväen iltakoulussa ja kävi myös työnjohtajan kurssin.
Muutoksen laineet Venäjän valtakunnassa läikehtivät myös valtakunnan autonomiseen osaan Suomeen. Vuoden 1905 suurlakko sai erityistä kannatusta Tampereen runsaslukuisen työväestön joukossa. Suurlakon jälkeen Suomessa saatiin aikaiseksi aikanaan hyvin edistyksellinen eduskuntauudistus, mutta Tampereella hiertämään jäi kuitenkin paikallishallinto, joka edelleen perustui varallisuuteen. Ensimmäisen maailmansodan aika oli taloudellisesti hyvää aikaa myös Tampereella, mutta tilanne huononi nopeasti Venäjän solmittua rauhan Saksan kanssa ja linnoitustöiden loputtua Suomesta. Poliittinen kahtia jakautuminen kiihtyi Suomessa. Tässä poliittisesti epävakaassa tilanteessa Kalle päätti avioitua Hilja Maria os. Ketosen kanssa.
Suurlakkolaisia Tampereen Keskustorilla 1905
Wikimedia Commons

Kansalaissota muuttaa kaiken

Sisällissodan kynnyksellä myös Kalle joutui valitsemaan puolensa, tosin tamperelaisen työläisen vaihtoehdot olivat varmasti vähissä. Luku- ja kirjoitustaitoisena työnjohtajana Kalle nimitettiin Tampereen punakaartin muonituskomitean ja rahajaoston puheenjohtajaksi. Varsinaisiin sotatoimiin Kalle ei kuitenkaan osallistunut, mikä mahdollisesti säästi hänet kuolemantuomiolta (erään vahvistamattoman sukulegendan mukaan Kalle olisi säästänyt sotatilanteessa jonkun valkoisen hengen, mikä olisi mahdollisesti pelastanut hänet sodan jälkeen). Vankeustuomiolta hän ei kuitenkaan pystynyt välttymään ja hänet tuomittiin kuuden vuoden kuristushuonerangaistukseen maanpetoksesta Valtiorikosylioikeudessa. Vankeustuomiostaan Kalle kerkesi suorittamaan 10 kuukautta ennen kuin hänet armahdettiin ehdolliseen vankeuteen muiden punavankien kanssa presidentti K.J.Ståhlbergin ansiosta.

Lieneekö sisällissodan muistot kummitelleet mielessä, vai etsittiinkö Kajaani Oy:n tehtaille Kajaaniin koneenhoitajaa, mutta joka tapauksessa Kalle lähti ensimmäisen kerran töihin Kajaaniin jo 1919, mutta poliisiviranomaisten määräyksellä hänet lähettiin takaisin kotikuntaansa puolen vuoden jälkeen. Lopullisesti Koiviston perhe muutti Kajaaniin 1921 esikoisensa Jaakko Armaan s. 1919 kanssa.

Punakaartista Suojeluskuntaan

Sisällissodan jälkeiset vuosikymmenet eivät olleet poliittisesti helppoja. Yhteiskunta oli jakaantunut hyvin voimakkaasti kahtia ja erityisesti sisällissodan voittajia, valkoisia, vasemmiston näkyvä esiintyminen sekä kommunistien maanalainen toiminta ärsytti jatkuvasti enemmän. Tämä tilanne johti myöhemmin 1930-luvulla Lapuanliikkeen syntyyn.                                                                    
Erimielisyydet sekä työväenliikkeen sisällä että ulkopuolella johtivat pitkiin lakkoihin, muun muassa 1928 - 1929 kesti satamalakko Suomessa yli kymmenen kuukautta. Lakkoilun ja muun poliittisen toiminnan ärsyttämänä oikeisto perusti Vientirauha Oy:n purkamaan mahdolliset lakot oman rikkurikaartinsa avulla. Samoin perustettiin oikeistolainen työväenliike, Vapaa työväenliike, jonka tarkoituksena oli olla oikeistolainen vastine vasemmistolaiselle työväenliikkeelle.

Kajaanissa Kallen elämä muuttui ehkä merkittävästikin hänen liittyessä 1920-luvulla lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Kyseinen herätysliike tunnettiin hyvin isänmaallisena ja oikeistolaisena. Ehkä juuri tästä syystä Kallen ajatukset politiikasta alkoivat muuttua koko ajan oikeistolaisempaan suuntaan. Kallen työpaikka Kajaani Oy:n Tihisenniemen tehdas opittiin tuntemaan tuohon aikaan "Tihisenniemen valkaisulaitoksena", koska kaikki töihin pyrkivät joutuivat polttamaan mahdolliset vasemmistopuolueiden jäsenkirjansa tehtaanjohtajan kaminassa ennen töihin pääsyä.
Vuoromestariksi ylennetyn Kallen johdolla tehtaalla viriteltiin myös Vapaan työväenliiton toimintaa, joka tosin ei ollut mikään suuri menestys. Kallella tiedetään olleen myös yhteyksiä liikkeen ruotsalaiseen vastineeseen, Arbetets frihet -järjestöön (Osa Kallen lapsista oli sotalapsina näiden tuttavien luona jatkosodan vuosina).

Lapuan liikkeen seuraajaksi perustettiin virallinen puolue, Isänmaallinen kansanliike eli IKL. Kalle liittyi mukaan IKL:n toimintaan ja hänet valittiin myös Kajaanin kaupunginvaltuustoon puolueen listoilta 1930-luvulla. Kalle kirjoitteli myös Kajaanin kuulumisia IKL:n lehteen. Kaiken huipuksi Kalle, tuo entinen punakaartin johtohenkilöihin kuulunut, liittyi Kajaanin suojeluskuntaan, toimien suojeluskunnassa sen lakkauttamiseen 1944 saakka.

Vuosikymmenien kuluessa Kallen perhe oli myöskin kasvanut siten, että esikoisen Jaakon jälkeen olivat syntyneet perheeseen Veli 1923, Albert 1925, Seppo 1927(kirjoittajan ukki), Ella 1928, Maija-Liisa 1930 ja Olavi 1932.

Jatkosota ja vankeustuomio

Talvisodan syttyessä Kalle oli jo 47-vuotias ikämies ja siksi häntä ei otettu enää rintamalle. Jatkosodan aikana myös Kajaaniin sijoitettiin venäläisiä sotavankeja, joista osa komennettiin töihin Kajaani Oy:n talotehtaalle. Kallesta tehtiin leirin työpäällikkö ja vangeista vastaava henkilö. Aliravitut ja  niskoittelevat vangit saivat Kallen käyttämään mahdollisesti liiallista voimaa, josta hän joutui tekemään tiliä sodan jälkeen vasemmiston miehittämälle Valtiolliselle poliisille ilmiannon perusteella. Kalle tuomittiin yhden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka hän kärsi Oulun lääninvankilassa. Kerrotaan, että Kajaani Oy maksoi Kallelle palkkaa pimeästi koko vankeusajalta, ottaen näin osaltaan vastuun sota-ajan tapahtumista ja Kallen perheestä.

Kallen lapsista Seppo ja Olavi jäivät asumaan Kajaaniin, muiden hajaantuessa asumaan ympäri maata. Kallen jälkeläisiä on varovasti arvioituna ainakin 200, ehkä jopa 250, isoista perheistä johtuen. Tarkoituksena on kerätä Kallen jälkeläisistä kattava luettelo lähitulevaisuudessa.                                                                                                                                                              
Lähteet:

  • Kajaanin poliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjat (mikrofilmattuina Oulun maakunta-arkistossa)
  • Pulma: Pikkukaupungin unelmia, Kajaani 1906-1976
  • Tampereen punakaartin historia
  • Valtiorikosylioikeuden akti 1918-1918 (11907) http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=5982


1 kommentti:

  1. Olipa mielenkiintoista lukea omaa sukuhistoriaa. Kiitos tästä.

    VastaaPoista