Näytetään tekstit, joissa on tunniste kappalainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kappalainen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Wesilaxius

Kuluneen syksyn aikana olen perannut blogissani Goden sukulinjaamme kytkeytyviä haaroja. Tällä kertaa käsittelyssä on Vesilahdella vaikuttanut Eric Hansson Goden (1661-1745) puolison, Katariina Kristofferintyttären (k.jälk. 1724) pappissuku Wesilaxius, jonka kantaisänä voidaan pitää Jaakko Matinpoikaa, eli Jacobus Matthiae Wesilaxiusta (s. ennen 1565 - k.1626). Hänet tunnetaan Vesilahdella kappalaisena jo 1585, jolloin hänestä tuli myös Vesilahden Kirkonkylän Tapolan tilan omistaja.

Hänen suku- ja perhetaustastaan tiedämme kohtuullisella varmuudella välillisesti sisarensa Barbron, jonka perinnönjakoasiakirjan Jacobus Wesilaxius on allekirjoittanut 26.2.1598. Hänestä tuli tuossa yhteydessä sisarentyttären, Brita Larsintyttären holhooja ja perintöomaisuuden haltija, joka käsitti äitinsä irtaimen omaisuuden. Britan puoliso Reko oli ottanut Turun kämnerioikeudessa v.1642 esille tämän omaisuuden hallintakysymyksen.
Omaisuutta Jacobus kerrytti ahkeraan muutoinkin, kuten monilla kirkonpalvelijoilla oli tuohon aikaan tapana. Hän liitti Tapolaan puolet Hussun tilasta, joka lähes tuplasi tilan 5 1/2 äyrin suuruiseksi. Myöhempien liitosten myötä Tapolasta kasvoi Vesilahden kirkonkylän suurin talo. Lisäksi hän hankki Kipparin autiotilan, joka sittemmin siirtyi poikansa Yrjö Jaakonpojan haltuun. Kipparin entinen isäntä havitteli tilaansa takaisin antamalla Jacobuksella kaksi härkää, mutta ryöstikin ne katumapäälle tultuaan takaisin. Oikeuteenhan siitäkin jouduttiin ja härkävarkaudesta tuli sakkoja. Jacobus katsottiin lailliseksi omistajaksi Kippariin mutta härät hän menetti valtiolle. Osaa tiluksia hoitivat lampuodit m.m. Kostialassa ja aluksi myös Kipparissa. Hän käytti autioituneiden tilojen niittyjä omavaltaisesti hyväkseen, mutta joutui sitten lainvoimalla palauttamaan omistajilleen.
Tapolan vaurautta kuvaa myös vuonna 1600 lueteltu karjavarallisuus: 4 härkää, sonneja ja mulleja yhteensä 5, lehmiä 14, vasikoita 6, kuttuja 4, lampaita 30 ja sikoja 5. Vuonna 1602 tilan rakennukset tuhoutuivat tulipalossa, samoin osa karjaa ja kaikki karjan rehu. Tapola sai tämän johdosta verohelpotuksia selvitäkseen vahingosta. Tila kuitenkin toipui ja Tapolasta tuli Jacobuksen jo kuoltua ratsutila vuonna 1634, jolloin tilaa hoiti poikansa Christianus.

Vasemmassa yläkulmassa Laukon kartano, oikeassa reunassa Lempäälän kirkko, keskellä Vesilahden kirkko. (vanhakartta.fi)

Jacobus Wesilaxius oli allekirjoittajana Uppsalan kokouksen päätöksessä v. 1593, jolla vahvistettiin luterilaisen uskon asema Ruotsin kuningaskunnassa aiemman katolisen kirkon valta-aseman sijaan. Hänet nimitettiin Vesilahden kirkkoherraksi v. 1612, jolloin hän siirtyi Tapolasta asumaan vaimonsa Malinin (Magdalena) kanssa kirkonkylän pappilaa. Kirkkoherra ravitsi sunnuntaisaarnan jälkeen kirkkokansaa myös maallisemmin myymällä pappilasta olutta. Tämä luonnollisesti lihotti kirkkoherran kassaa mutta aiheutti myös levotonta elämää. V. 1623 selviteltiin kirkonkylällä syntyneen, kuolemaan johtaneen tappelun seuraksia jonka sanottiin syntyneen herra Jaakon oluen vaikutuksesta. Kirkkoherra joutui omaisuuskiistaan samaisena vuonna talvikäräjillä narvalaisen Pekka Markunpojan kanssa, joka vaati kirkkoherralta takaisin joitain omistamiaan tavaroita. Kirkkoherralta vaadittiin puhdistusvalaa tai muussa tapauksessa korvaamaan vaadittu omaisuus. Monien käräjöintiaiheiden jatkeena oli Tallisen isännän korvausvaade Malin-rouvan tapettua tämän sian. Jacobus toimi kirkkoherrana kuolemaansa asti 1626. (Hänen seuraajansa virassa oli Josef Mikaelis Wallenius (s.1596 - k. 1643), vaimoni suora esivanhempi 12 sukupolven takaa. Tämä Naantalista lähtenyt pappissuku vaikutti pitkään Ylä-Satakunnassa)

Kipparin isännäksi ryhtynyt Yrjö Jaakonpoika mainitaan tunnetussa  Antti Lieroisen  noitakäräjätapauksessa. Vesilahden kappalainen Krister Jacobi Wesilaxius todisti, että hänen veljensä siltavouti Yrjö Jaakonpoika oli pyytänyt Lieroista selvittämään, kuka oli varastanut häneltä hopeasoljen (toisen lähteen mukaan kysessä oli hopeinen tarjotin). Viljakappaa vastaan Lieroinen ilmoitti merkinneensä varkaan puhkaisemalla tämän silmän. Kun Yrjö Jaakonpoika palasi kotiin, toisen silmänsä menettänyt kappalaisen piika oli palauttanut hänelle soljen.

Christianus Jacobi Wesilaxius (s. ennen 1608 - k. 1674) toimi Vesilahden kappalaisena yli neljän vuosikymmenen ajan 1628-1674 sekä isännöi Tapolan ratsutilaa 1635-1668 ollen siltäosin vapautettu veroista. Hän joutui kuitenkin ainakin kahdesti hakemaan oikaisua virheellisesti perittyyn veroon. Hän matkasi v. 1639 Turkuu kreivi Pietari Brahen luo esittämään valituksensa yhdessä Anian Heikkilän isännän kanssa, jota vaivasivat samanlaiset murheet.
Christianus Jacobilla ja Elina Hannuntyttärellä (k. ennen 1669) oli avioliitostaan (1635) neljä poikaa. Tapolan isännyys olisi normaalissa järjestyksessä siirtynyt esikoiselle, Jaakko Kristianinpojalle (s, 1635 - k. jälkeen 1675). Isänsä katsoi kuitenkin Jaakon kykenemättömäksi sen paremmin tilanpitoon kuin opintoihin. Jaakko asui Tapolassa puolisonsa Saran kanssa ja heillä ilmeisesti oli v. 1656 jälkeen syntynyt poika Abraham Jaakonpoika.
Yksi pojista oli myös Abraham, siis Abraham Kristianinpoika (s. jälkeen 1635 - k. jälkeen 1674). Hänet tiedetään Kirkkonummen käräjiltä v. 1674, jossa hänet todettiin Maria Tuomaantyttären Porkkalanniemeltä aviottoman lapsen isäksi. Hän saattaa olla se henkilö, joka on kirjattu v. 1655 ylioppilaaksi Turussa nimellä Abraham Jakobsson Wesilaxius - siis virheellisesti isoisänsä patronyymillä. Kenties toiminut jonkin aikaa Vesilahden seurakunnassa.
Kaksi pojista on mainittu Turun akatemian opiskelijoina samaan aikaan v. 1657: Christophorus Christiani ja Gabriel Christierni. Jälkimmäisestä tiedetään sittemmin ainoastaan vuodelta 1671, jolloin veljensä Christophorus valittaa riitaisasta ja juopottelevasta veljestään, joka lisäksi syytti hänen vaimoaan varkaaksi ja vaati tätä rangaistavaksi.

Christophorus Christian Wesilaxius (s. n. 1640 - k.1703) jatkoi veljessarjasta Tapolan isännyyttä Akatemian opintojensa jälkeen v. 1668. Hän toimi isänsä apulaispappina v. 1670, mahdollisesti Tottijärven pitäjänapulaisena ja isän kuoltua kappalaisena vuodesta 1674.
Ollessaan Akatemiasta joululomalla v. 1662 hän - liekö jouluoluesta riehaantuneena - joutui kirkonmäellä tappeluun joulunjälkeisenä sunnuntaina saatellessaan morsianta kirkosta. Majuri Kristian von Wedell oli kärhämän toinen osapuoli, joka ainakin Christophoruksen mukaan oli käynyt ensiksi häneen käsiksi.  Tätä sitten käräjillä selviteltiin. Kirkkoherra Martin Stenius syytti kappalaistaan juorujen levittämisestä, jota Christophorus sitten nöyrästi pyysi anteeksi syyttäen pilanteostaan humalatilaa ja lupasi parantaa tapansa. Hän oli tullut pilailleeksi erään Kirsti Tuomaantyttären suhteesta "harmaapäähän", joka tulkittiin tarkoittavan itse kirkkoherra Steniusta. Kappalainen asettui kiltisti ruotuun sanoen ettei tiennyt kirkkoherrasta muuta kuin kaikkea hyvää ja kunniallista. (Martin Stenius (s.1610 - k.1693) on myös suora esivanhempani, jonka jälkipolvet liittyvät Gode-sukuumme Wesilaxiusten tavoin avioliiton kautta; Steen-Essbjörn-Gode.)
Juorut sinkoilivat toiseenkin suuntaan, kun kahta naista sakotettiin käräjillä v. 1686 juoruiltuaan perättömiä kappalaisesta. Viinan- ja oluentuotantoperinteet jatkuivat Tapolassa: lempääläläinen kupariseppä valmisti kappalaiselle uuden viinapannun v. 1677.
Katovuodet koettelivat erotuksetta Tapolaa ja kappalaista siinä kuin mökin akkaa. Viinapannuunkaan ei tainnut riittää enää tiputeltavaa entiseen malliin sadontulon köyhdyttyä. Turkulaisen kauppiaan, Kristian Gertin saatavia perittiin ulosoton kautta. Ison vihan ajan rasitukset lisäsivät kurjuutta niin että Christophoruksen sanottiin kuolleen suuressä köyhyydessä nälkään. Hän oli tuolloin n, 60-vuotias. Tapola autioitui useamman vuoden ajaksi ja uusi omistajasuku jatkoi tilan hallintaa Wesilaxiuksen isännöityä tilaa 117 vuoden ajan.

Christophorus Christiani Wesilaxius oli avioitunut Saaran kanssa ennen vuotta 1670. Heidän lapsiaan tunnetaan neljä:

1. Abraham Kristoffersson Wasserman (k.1728)
Kirkkoherra v. 1705 Inkerinmaalla Tuuterissa. Avioitui samana vuonna Anna Elisabet Bangen (k. jälk. 1707) kanssa. Opiskeli Turun katedraalikoulussa, jonka jälkeen oli kotiopettajana Vehkalahdella kruununvouti Matias Posen perheessä. V. 1698 käytiin käräjiä Abrahamin ja voudin puolison, Martta Pihlrothin välisistä suhteista. Katuvainen vaimo pyysi todistuksessaan anteeksi säädytöntä tekoaan, jonka katsoi johtuneen kotiopettajan häneen langettamasta taiasta.
Oli venäläisten sotavankina Vologdassa ja Ustjugissa vuoteen 1721, jolloin palasi hoitamaan kirkkoherran virkaansa.

2. Isak Kirstofferinpoika, mainitaan Vesilahdella vuosina 1668-1694.

3. Helena Kristofferintytär Wesilaxia (k. n. 1731)
Puoliso Johan Gabrielinpoika Stenius (1672-1640), Vesilahden kappalainen appensa jälkeen 1702. Vesilahden Hovin ratsutilallinen. E.m. kirkkoherra Martin Steniuksen pojan poika.

4. Katariina Kristofferintytär Wesilaxia (s. ennen 1670 - k. jälk 1724)
Avioitui n. 1690 Erik Hansson Goden (s. 1661- k. 1745) kanssa. Sukuhaaramme esiäiti Wesilaxius-suvussa. Vesilahden Järvenrannan Tanskan rusthollin emäntä. Hoiti tilaa miehensä 18 vuotisen sotavankeuden ajan. Tästä sukuhaarastamme luettavissa tarkemmin aiemmin julkaistussa blogiartikkelissani "Gode-suvun vaellustarina kohti Ylä-Satakuntaa".

Vesilahden kirkon kivisakaristo, toimi aiemmin Laukon suvun
hautakappelina (Wikimedia)


Tässä mainittujen vesilahtelaisten kirkonmiesten lisäksi sukuhistoriastamme tunnetaan pitäjänapulainen Johan Jakobi Aurelius v. 1708 (e.m. Katariinan miniän isä), Hänen suvustaan olen kirjoittanut artikkelin "Gode-Aurelius" aiemmin tässä blogissa.
Aivan nuhteeton ei ollut Aureliuskaan. 1600-luvun ylä-satakuntalaisista seurakunnan paimenista välittyvä kuva ei ole kovin ylevä. Heidän yhteiskunnallinen asemansa oli heikko. Taloudellisesti he olivat monesti riippuvaisia seurakuntalaistensa vauraudesta ja viljelivät pappilan peltoja kuten kuka tahansa talonpoika - sillä erotuksella että olivat vapautetut veroista. Omaa asemaansa ja arvovaltaansa sekä ylemmyyttään suhteessa talonpoikiin he pyrkivät korostamaan ja käyttämään useasti häikäilemättä hyväkseen, kuten edellä olevista kertomuksista ilmenee.  Akatemian sivistävä vaikutus ei vielä kantanut hedelmää koulutusjärjestelmän kehittymättömyyden vuoksi. Kirkon oma valvonta- ja kurinpitovalta ei aina ylettänyt näille etäisille asuinsijoille. Tilanne alkoi muuttua vasta 1700-luvun puolella.
Johan Jacobi Wesilaxius ilmeisesti ponnisti vauraasta kauppiassuvusta katedraalikouluun ja edelleen kappalaiseksi ja kirkkoherran virkaan ja oli näin kykenevä hankkimaan ja kasvattamaan perheensä taloudellista asemaa Tapolan vaurastuvan maatilan hallitsijana. Huomattavaa on että hän oli Tapolan ja Kipparin ostettuaan vasta nuorehko kappalainen. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman jo hankittua varallisuutta - esim. kauppahuoneesta karttunutta.

Veli-Pekka Toropaisen tutkimukset 1600-luvun turkulaisten sukulaisuussuhteista sekä porvariston keskinäisistä verkostoista, joita on julkaistu m.m. Genoksessa, antavat vahvan viitteen, jonka mukaan kantaisä Jacobus Matthiae Wesilaxius olisi sukujuuriltaan turkulaisen Äijälän kauppahuoneen jälkeläinen ja Matts Äijälän poika.

Tästä varhaisimmasta Äijälä-Wesilaxius suvusta saadaan seuraavanlainen, osin varmentamaton sukutaulu:

1. Matts Äijälä
Hallitsi turkulaista Äijälän kauppahuonetta 1500-luvun puolivälin jälkeen. Omisti Äijälä-nimisen
Turku v. 1639. Alhaalla Aurajoki, Hämeenkatu punaisella
viivalla, välissä Tuomiokirkko
talon Turun Hämeenkadulla.
Toropaisen kuvauksesta lainattuna:
" .... talolla oli kaksi nimeä, Äijälä ja Hirvelä. Talossa oli iso kivirakennus, josta viisi holvattua huonetta kuului Äijälään ja viisi Hirvelään. Alla oli neljä holvattua kellaria, joissa oli kuusi huonetilaa. Piha oli rakennettu umpeen puurakennuksilla. Äijälän taloja oli Turussa kaksi, toinen Luostarikorttelissa ja toinen Hämeenkadulla. Suku oli jakautunut molempiin taloihin ja naisleskien uudet miehet olivat ottaneet käyttöönsä nimen."
(Linkki Matts Äijälän jälkipolviluettelooni Geneanetissä)

1.1. Jacobus Matthia Wesilaxius (s. ennen 1565 - k. 1626)
Vesilahden kappalainen 1585, kirkkoherra 1612-1626.
Puoliso Malin (Magdalena)

1.1.1 Christianus Jacobi Wesilaxius (s. ennen 1608 - k.1674)
Vesilahden kappalainen 1628-1674. Vesilahden Tapolan ratsutilallinen 1635-1668.
Puoliso 1635 Elina Hannuntytär (k. ennen 1669)

1.1.2 Yrjö Jaakonpoika Kippari (k. jälkeen 1649)
Vesilahden Kostialan Kipparin isäntä 1624-1649. Siltavouti
Puoliso Brita Filipsdotter.
Poika Juho Yrjönpoika Kipparin isäntä 1651-1661.

1.1.3 Henricus Jacobi Wijckman (s. ennen 1610 - k. 1658)
Tämä sukulaisuussuhden perustuu olettamukseen Ossian Mestertonin lainlukijoista laatimassaan henkilöluettelossa (http://www.mesterton.net/lainlukijat.htm):
"Nähtävästi se Henrik Jaakonpoika Wesilaxius, joka 1631 todistaa Turussa oikeaksi erään asiakirjan (VA: 7878: 112) ja siinä tapauksessa ilmeisesti Vesilahden kirkkoherran Jacobus Matthiaen poika, vrt. Arajärvi, Vesilahden historia, ss. 449-454"
Turun hovioikeuden pöytäkirjuri 1635-38, Etelä-Suomen alilaamanni 1638 (valtak. 17. 9.)-1658. Porin kreivikunnan alilaamanni 1651-58.

1.1.4 Abrahamus Jacobi (k. 1669)
Ikaalisten kappalainen 1631 ja kirkkoherra 1641. Omisti Hämeenkyrön Osaran 1648-1669.
Puoliso Anna Henrikintytär

1.1.4.1 Abraham Abrahamus Ikalensis (k.1675)
Ikaalisten kirkkoherra ja Osaran isäntä isänsä kuoleman jälkeen 1669.

1.1.5 Sofia Jaakontytär Wesilaxia
puoliso Henricus Johannis Lilius (Rainenius) (s. 1590 - k. 1657) Teiskon kappalainen 1629 ja Längelmäen kirkkoherra 1647.

1.1.5.1 Johannes Henrikinpoika Lilius (k. 17.5.1663)
Längelmäen kirkkoherra 1658.

1.1.5.2 Anders Henrikinpoika Rainenius/Lilius (k.1682)

1.1.5.3 Gustaf Henrikinpoika Lilius (k.1706)
Messukylän kappalainen 1679 ja kirkkoherra 1690. Laajan Liliuksen sukukunnan kantaisä. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Lilius_(suku))

1.1.5.4 Lisbeta Henrikintytär Rainenius/Lilius

1.1.5.5 Kirstin Henrikintytär Rainenius/Lilius
Puoliso Henricus Josephi Gummerus (k.1682), Oriveden kirkkoherra

1.1.5.6 Beata Henrikintytär Rainenius/Lilius

1.1.5.7 Elin Henrikintytär Rainenius/Lilius

1.2.Barbro Mattsdotter Äijälä (k.1593)
Syntyi Turussa Äijälän suvun Hämeenkadun talossa.
1. puoliso Lasse Henriksson Äijälä.
2. puoliso Mickel Nilsson Styrman-Äijälä. 2 pso Brita Sigfridsdotter

1.2.1 Brita Larsdotter
Puoliso Grels Wävare

1.2.1.1 Anna Grelsdotter
Puoliso Matts Smed

1.2.2 Simon Larsson
Asui Ruotsissa

1.2.3 Bertil Äijälä
Nimeltä tuntemattoman puoliso 2. aviossa Staffan Påvalssonin kanssa.

1.3.Anna Mattsdotter Äijälä
1. puoliso Jöran Äijälä
2. puoliso Jöran Thomasson Äijälä. Hänen 2. pso Margareta Andersdotter.

1.3.1 David Jöransson Äijälä


Lähteitä ja linkkejä:

maanantai 5. tammikuuta 2015

Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa I

Jatkona aiempaan blogitekstiini "Karkun Stenberg-lukkareista Hirvijärven torppaan", tuon tässä tekstissä esille heidän esivanhempiaan 1600-luvun lopulta taaksepäin 1500-luvun puolivälin tienoille.

Lukkarinrouva Elinan sukujuuret

Kuten aiemmin oli käynyt ilmi, ensimmäinen lukkarimme Karkussa oli Juho Juhonpoika vuodesta 1712 alkaen. Asutuksen yleisluettelossa ko vuonna nähdään Karkun Luonsin kylässä (myöhemmin Mäenkylä) lukkari Johan ja tämän puoliso Elin. Samassa dokumentissa on nähtävissä Luonsin / Mäenkylän Mäkelän talossa Elin niminen henkilö vuosina 1700-1710. Lisäksi dokumentissa nähdään että Mäkelän isäntänä toimi vuoteen 1700 asti Juho Juhonpoika, jonka isäksi tiedämme Juho Abrahaminpojan, Heikki Impolan tutkimuksen ja Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelon mukaisesti. Impolan mukaan Juho Abrahamilla oli tytär Elin (kastettu 25.2.1676) mainiten myös merkinnästä Mäkelässä 1700-1710. Lisäksi mainitsee tälle puolisoksi Erkki-nimisen henkilön 1700-1701. Erkki katoaa Mäkelän kirjoista ja on ilmeisen selvästi kuollut. Mäkelän isäntä Juho Juhonpoika on myös kuollut 1700 ja Elin mainitaan kälyksi v 1703 - siis suhteessa Mäkelää emännöivään Juhon leskeen Valborgiin. Sekä Juho että Erkki ovat mahdollisesti joutuneet otetuiksi sotaväkeen ja kaatuneet. Tuolloin käytiin ns Suuri Pohjan sota joka nieli tuhatmäärin suomalaisia, niin talonpoikia kuin renkejä.
Elin katoaa siis Mäkelän kirjoista 1710 ja ilmaantuu samalla sivulla Mäenkylän lukkarin puolisona 1712 - näin päättelin ja oletin. Vaan mahdoinko siltikään olla oikeassa? Vahvistusta hankkiakseni kirjoitin SukuForum palstalle tiedustellakseni muilta harrastajilta ja tutkijoilta oletukseni pitävyyttä. Sainkin Esko Karisalmen toimesta nopeasti faktaa: oletukseni vahvistava tieto löytyy Karku käräjiltä v 1726 erään sukuun liittyvää perinnönjakoa käsittelevän dokumentin yhteydessä:


Ylä-Satakunnan renovoidut tuomiopöytäkirjat / Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1726-1726 (KO a:38) 
"klockaren wid Karkku församling Johan Johansson som har til äkta Abrahams och Johans syster Elin Johansdotter".  Siis Karkun seurakunnan lukkari on avioitunut Abrahamin ja Johanin sisaren, Elin Johansdotterin kanssa. Veljekset on Impolan tutkimuksessa mainittu Mäkelän isännän Juho Abrahaminpojan poikina. Siten palapeli sai tarvittavan liiman jotta voimme pitää toteen näytettynä kappalaisen vaimon Elina Juhontyttären (25.2.1676) syntyperän Karkun Mäkelän taloa hallinneeseen Collinus-sukuun.

Lukkari Juho Juhonpojan taustat ovat tuntemattomat. Häntä edeltävä lukkari oli nimeltää Jakob, jonka leski Brita näkyy vielä Mäenkylässä v 1712. Voisi olettaa että Juho on ollut Collinus-Mäkelän väelle tunnettu mies ja hyväksi havaittu asetettavaksi uudeksi lukkariksi sekä leskeksi jääneen Elinan uudeksi puolisoksi. Tiukan seulan läpi lukkarivävy on todennäköisesti kulkenut sillä Elinan isovanhemmissa oli Collinusten lisäksi kirkonpalvelijoita Kollaniusten, Ancheruksen sekä Karckuensiksen suvuissa. Ties vaikka Juhonkin juuret vielä löytyvät näiden sukujen liepeiltä.


Collinus-suku

Karkun Mäenkylä 1644 (vanhakartta.fi)
Karkun kirkon läheisyydessä sijainnut Mäkelän tila oli syntynyt 1620-luvulla Mäenkylän tiloja yhdistettäessä Karkun kappalaisen Matthias Bartholdin toimesta. Mäkelää alettiinkin kutsua myös kappalaisentaloksi. Nimestä johdettiin sittemin paremmin kirkolliseen ilmapiiriin soinnahtava Collinus (lat. collis = mäki). Tämän suvun alkuperää on ansiokkaasti tutkinut Heikki Impola, jonka julkaisuun perustan jäljempänä olevan esipolvihistoriamme:
Karkun Collinus-suvun alkuperä ja ensimmäiset polvet Heikki Impola, Helsinki (Genos 66(1995), s. 150-164, 191-192 © Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland), http://www.genealogia.fi/genos-old/66/66_150.htm

Matthias Bartholdin tiedetään olleen Karkun kappalaisena jo vuonna 1604. Poikansa, kirkkoherra Johannes Matthiae Collinuksen ruumissaarnassa mainittiin  tämän vanhemmista:
"muinen Cunniallinen ja Hywinoppenut Her Matthias Bartholdi, tämän saman Christillisen Seuracunnan Jumalan Sanan palwelia ja Cappalainen", sekä puolisostaan "muinen Cunniallinen, Jumalinen ja hywäntawainen Waimo, Kirstin Hannuxen Tytär Gåswiik".
Johannes Matthiae Collinuksen jälkipolvissa oli useita pappis- ja virkasäätyjen edustajia. Hänen lisäkseen tiedetään Matthias Bartholdilla ainakin kaksi poikaa: Bertil Karkun Jysiän rälssitilallisena ja Abraham talon isäntänä Karkun Mäenkylän Mäkelässä.
Tämä Abraham Matinpoika isännöi Mäkelää yli 40 vuotta ja oli kirkkoväärtinä veljenpoikansa Henrik Collinuksen toimiessa kirkkoherrana. Kirkkoväärtiä vastannee jossain määrin nykyisin kunnanjohtajan toimi. Hänen jälkeensä Mäkelässä isännöi Elina Juhontyttären isä Juho Abrahaminpoika. Vanha isäntä Abraham ja poikansa Juho ovat kuolleet molemmat v. 1691. Heidät löytää merkittyinä haudattujen luettelossa peräjälkeen. Dokumentista ei käy ilmi kuolinsyytä. Huomattavaa on että kirkkoväärti haudattiin virkansa puolesta ilman maksua. Juho on tuolloin vasta 44-vuotias. Mäkelä lienee Juhon lesken hallinnassa ennenkuin siirtyy esikoispojan Abraham Juhonpojan isännyyteen 1693 tämän ollessa 21-vuotias.

Matthias Bartholdin arvellaan syntyneen Turussa laivakirjuri Bertil Olavinpojan ja Kaarina Tuomaantyttären perheeseen. Bertil toimi Turun satamapäällikkönä sekä koko Suomen laivaston hallinnollisena virkamiehenä amiraalin valtuutettuna. Varmemmin tiedetään Matthias Bartholdin polveutuvan Kiikoisten Ylikiikosta hallinneesta Kyröläisten suvusta. Matthias Bartholdi itse isännöi Ylikiikosta 1619-1621 sekä poikansa Bertil tämän jälkeen. Heikki Impola on tutkimuksessaan selittänyt tarkemmin tämän päätelmän sukukytkennästä Ylikiikosten ensimmäiseen isäntään (1540-1566) Olavi Kyröläiseen, joka osoitetaan Matthias Bartholdin isänisäksi.
Matthias Bartholdin puolison, Kirsti Hannuntytär Gåswiikin vanhempia ei tunneta, mutta arvellaan olevan yhteydessä yläsatakuntalaisiin kirjuri- ja voutipiireihin.


Collinukset ja Kollanius-suku

Karkussa vaikutti kaksi pappis- ja virkamiessukua, jotka joissain yhteyksissä on sekoitettu toisiinsa. Kyseessä on kuitenkin kaksi erillistä sukua, kuten Heikki Impola on aiemmin mainitussa tutkimuksessaan osoittanut. Kollaniukset ovat saaneet nimensä Karkunkylän Kollasen ratsutilasta, jonka Karkun kirkkoherra Matthias Matthiae Collanus hankki omistukseensa v. 1602. Collinus-sukuhaaramme kytkeytyminen kirkkoherra Kollaniuksen edustamaan sukuun perustuu Impolan esittämään todennäköiseen oletukseen, jonka mukaan edellisessä kappaleessa mainitun Matthias Bartholdin poika Abraham Matinpoika avioitui kollegansa, kappalainen Abrahamus Matthiae Kollaniuksen tyttären, Brita Abrahmintyttären kanssa. Tämä olisi siten tarinamme lähtöhenkilön, lukkarinvaimo Elina Juhontyttären isän äiti ja Mäenkylän Mäkelän emäntä. Impola perustelee tulkintaansa seuraavasti:
"Brita Abrahamintytär haudattiin Karkun kirkon kuoriin, jossa oli vain kirkkoherrojen hautoja (Wäinö Selander: Sastamalan vanha kirkko, Tyrvään seudun museo- ja kotiseutuyhdistyksen julkaisuja VI, Vammala 1938, s. 15-16. Nähtävästi kyseessä oli kirkkoherra Matthias Matthiaen hauta. Brita Abrahamintytär ei kuitenkaan ollut mukana, kun käräjillä selviteltiin hänen oletettujen sisarustensa alilaamanni Abraham Kollaniuksen ja tämän sisarten Susannan ja Margareetan välistä kiistaa perintöoikeudesta Kollasen ratsutilaan. Karkun käräjät 8-9.3.1646, VA Ylä-Satakunta KO a 4:327-329."
Pitäen mielessä tämän olettamuksen perusteet, voimme ainakin luoda silmäyksen Karkun Kollaniuksiin siltä osin kuin liittyy Brita Abrahamintyttären esivanhempiin.
Hänen vanhempansa olivat Mouhijärven kappalainen Abrahamus Matthiae Carchubinus (Kollanius/Collanus) sekä Pirkko Hannuntytär Osara.
Tämä aviopari on esivanhempiani myös isäni puolelta (Aiemmin blogiteksteissä mainitun Matilda Flinkin kautta. kts kuvaus haarautumisesta Geneanet sivustollani). Heidän toinen tyttärensä ja Britan sisar Margareta avioitui Kangasalan nimismiehenä toimineen Hannu Hannunpoika Svarthafran kanssa.

Ruotsin Kuningas Sigismund
1539-1599 (kuvalähde wikipedia)
Kollaniuksen suvun kantaisänä voidaan pitää Abrahamuksen isää. Matthaeus Matthiae - kuten hänen latinan asuinen nimensä säätyynsä kuuluen kääntyi - oli mahdollisesti Karkun kirkkoherrana 1557-1588 vaikuttaneen, Lietolaissyntyisen Matthias Martinin poika. Tästä sukulaisuudesta ei ole kuitenkaan täyttä varmuutta. On myös esitetty arveluita että isänsä olisikin Huittisten kirkkoherra Mathias Canuti Tacku. Matthaeus Matthiae oli Turun linnanpäällikön lanko, jonka suosituksesta piispa Eric Sorolainen nimitti hänet Karkun kirkkoherraksi. Tämä on tapahtunut n.1589, jota ennen hänet mainitaan Huittisten kappalaisena 1583. Allekirjoitti Uppsalan kokouksen päätöksen Turussa 1593 jolla vakiinnutettiin valtakunnan uskonnoksi luterilaisuus katolisen kuninkaan Juhana III:n jälkeen. Allekirjoitti myös uskollisuudenvalan kuningas Sigismundille kuninkaan kruunajaisvaltiopäivillä Uppsalassa 1594. Hän toimi pappissäädyn edustajana Linköpingin valtiopäivillä 1600 jolloin Sigismund sai tehdä valtakunnan valtaistuimella tilaa Kaarle IX:lle.

Matthaeus Matthiaen puoliso oli mahdollisesti nimeltään Brita. Asutuksen yleisluettelossa Karkun pappilasta 1637 esiintyvä Brita Hansdotter saattaa kuitenkin olla aiemmin mainittu miniä Pirkko Hannuntytär, joka oli juuri jäänyt leskeksi. Matthaeus Matthiaen puolison syntyperästä on esitetty useita variaatioita. Kuten edellä kävi ilmi, hänet on mainittu Turun linnanpäällikön langoksi. Tämä viittaisi Lars Henriksson Hordeeliin, joka oli kyseisessä toimessa 1580-1591.. (Lars Hordeel oli naimisissa Kaarina Hannuntyttären kanssa, joka oli Juhana-herttuan rakastajatar ja Kangasalan Vääksyn kartanon haltija.) Siten sukujuuret saattaisivat johtaa Takku-sukuun, kuten on esitetty m.m. Genin sukupuussa (https://www.geni.com/people/Matthias-Kollanius/6000000022587178085).

Lisäys 1.11.2017:

Suomen Sukututkimusseuran julkaisussa Genos 2016/1 on kattava artikkeli Huittisten Sammun Takun nimismiessuvusta. Tutkimuksessa Karkun kirkkoherra Matthaeus Matthiaen puolison nimeä ei ole osoitettu, mutta esitetään hänen olevan Knut Takun ja Brita Johanintyttären tytär. Knut Takku oli huomattavan varakas ja vaikutusvaltainen talonpoika, Takun tilan isäntä ja nimismies. Hänet mainitaan viimeisen kerran v. 1543. Brita Johanintytär avioitui uudelleen v. 1545 Henrik Hordeelin kanssa, josta avioliitosta syntyi tuo aiemmin mainittu Lars Hordeel.

Hämeenkyrön Osara

Edellä mainittu Karkun Kollasen emäntä Pirkko Hannuntytär Osara oli syntyjään Hämeenkyrön Osarasta. Pirkon isä oli todennäköisimmin Hannu Laurinpoika Osara (Roth), Osaran kartanon isäntä. Hän oli Satakunnan lippukunnan päällikkö ja arvoltaan luutnantti (joissain lähteissä mainittu vänrikiksi), joka kuningas Sigismundin kannattajiin lukeutuvana osallistui kukistamaan kapinaa jota sittemmin Nuijasodaksi kutsuttiin. Tässä yhteenotossa suomalaiset talonpojat nousivat kapinaan Sigismundin hallintoa ja aatelistoa vastaan kohtuuttomiksi kokemistaan rasitteista johtuen. Sodan päätyttyä ja Sigismundin tultua syrjäytetyksi, aloitti Kaarle herttua oikeudenkäyntejä vastapuolen osallisia vastaan. Hannu Laurinpoika asetettiin myös tuomiolle. Hän pyrki vaikuttamaan oikeuden tuomioon vetoamalla aateliseen asemaansa. Venäläiset olivat kuitenkin 1575-1595 sodan aikana polttaneet kyseiset asiakirjat ja näin Hannu Laurinpoika ilmeisimmin tuomittiin kuolemaan v. 1601. Samalla hän menetti rälssitilansa Osarassa ja Inkulassa.
Hannu Laurinpojan puoliso oli nähtävästi Kirsti (Johansdotter/Hansdotter/Jönsdotter) joka avioitui leskeksi jäätyään Hämeenkyrön nimismiehen Carl Påhlssonin kanssa ja oli mahdollisesti syntyjään Hämeenkyrön Laitilan nimismiehen talosta.

Ancherus ja Karckuensis -suvut

Palataanpa takaisin tekstin lähtöhenkilöön, lukkarinrouva Elina Juhontyttäreen (25.2.1676) Karkun Mäenkylän Mäkelässä. 26.3.1672 vihittiin Mouhijärvellä Elinan vanhemmat Juho Abrahaminpoika sekä Elisabeth Martinuksentytär Ancherus. Morsian oli Mouhijärven kappalaisen ja Tervamäen ratsutilallisen Martinus Jacobi Ancheruksen (k.1678) tytär tämän avioliitosta Elisabeth Henricusdotter Karckuensis 'in  (1627-1711) kanssa. Tämän jälkimmäisen Elisabeth-morsiamen isä Henricus Arvidi Karckuensis toimi Karkun kirkkoherrana 1641 ja haudattiin 1660 Karkun kirkon kuoriin.
Martinus Jacobi Anceherus oli syntyjään Turun seudulta, mahdollisesti Kruunuporin kreivikunnan voudin Jakob Ancka'n poika tai muu lähisukulainen. Mainitaan Turussa ylioppilaana konsistorin pöytäkirjassa 24.11.1646 Martinus Jacobi Ancka Aboënsis.

Henricuksen ja Margaretan tragedia

Elina Juhontyttären syntyperän varmistanut käräjädokumentti josta alussa mainittiin, toimikoon loppunäytöksenä tälle tarinalle. Se liittyi perinnönjakoon joka käytiin Elinan äidin veljen Henricus Martini Ancheruksen jälkeen. Henricuksesta tuli Mouhijärven kappalainen ja Tervamäen isäntä isänsä Martinus Jacobin jälkeen. Hän oli avioitunut v 1683 Zidonia Carlsdotter Blumen kanssa. Avioliitto päättyi lapsettomana 30 vuotta myöhemmin Zidonian kuolemaan. Elettiin isovihan vuosia jonka aikana Mouhijärven kirkkoherra Tammelinus oli ollut venäläisiä paossa Ruotsissa ja palattuaan perheineen oli taloudellisesti tiukoilla. Leskeksi jäänyt varakas, iäkäs ja lapseton kappalainen Henricus olikin ilmeisen oiva naimakauppa järjestettäväksi kirkkoherran parikymppiselle tyttärelle Margareta Sofia Mattsdotter Tammelinalle. Margareta synnytti jo vuosi häiden jälkeen 1717 tyttären. Kylillä oli liikkunut huhuja nuoren kappalaisen rouvan kaksoiselämästä, jotka tietenkin tulivat myös kappalaisen itsensä korviin. Lopulta tälle selvisikin että lapsi ei ollutkaan hänen ja niin hän yliviivasi syntyneiden luettelosta oman nimensä sekä sukunsa nimen lapsen nimen jälkeen.

Mouhijärven seurakunnan arkistoSyntyneiden ja kastettujen luettelot 1665-1724 (I C:1)
(http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7255564)
Margareta synnytti vielä 1719 sekä 1720 - kaikki eri miesten kanssa, eikä yksikään vanhan kappalaisen siittämä. Henricus ilmiantoi lopulta vaimonsa viranomaisille ja kuollessaan 73 vuotiaana v. 1723 ripittäytyi silloiselle kirkkoherra Polvianderille kertoen koko katkeran ja nöyryyttävän tarinansa. Margareta joutui käräjille vielä samana vuonna ja vangittiin Turun linnaan odottamaan tuomiotaan. Hänet tuomittiin lokakuussa 1724 kuolemaan ja tuotiin takaisin Mouhijärvelle mestattavaksi. Tuomio toimeenpantiin vuoden vaihteen 1725 tienoilla.
Yksityiskohtaisempi selostus koko tragediasta on luettavissa esim. osoitteessa  http://www.geni.com/people/Margareta-Tammelinus/6000000012910800214

Päivitetty 9.2.2017 ja 1.11.2017

Tästä voit siirtyä juttusarjan muihin julkaistuin osiin:

Linkkejä ja lähteitä: