Näytetään tekstit, joissa on tunniste rustholli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rustholli. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. joulukuuta 2016

Steenin tyttäret ja Niemen rusthollit

Gode-sukuun avioliiton kautta kytkeytyviä esipolvia selvittäessäni on tällä kertaa vuorossa Harjun (nyk. Tampere) Niemen/Vähäniemen rusthollarin, Klaus Henrikinpoika Essbjörnin (s. n. 1711 - k. 1754) puolison, Maria Juhontytär Steenin (s. 1709 - k. 7.2.1768) sukujuuret. Aiemmin julkaistussa blogiartikkelissani "Essbjörn-Bars-Bandeman" on tarkasteltu rusthollari Essbjörnin sukutaustoja.

Maria Juhontytär Steen oli syntynyt v. 1709 Lempäälän Hietaniemen rusthollissa. Avioiduttuaan v. 1732 hänestä tuli Harjun Niemen rusthollin emäntä, jota miehensä Klaus Henrikinpoika Essbjörn hallitsi isänsä Henrik Essbjörnin (k. n. 1727) jälkeen. Niemi jaettiin v. 1746, jolloin he jäivät isännöimään näin muodostettua Vähäniemen rusthollia. Jaettu osa sai nimen Isoniemi, jonka isänniksi tulivat Marian sisar Katariina Juhontytär Steen (s. 1718 - k. 1792) sekä puolisonsa Carl Krook. He hallitsivat Isoniemeä vuoteen 1752, jonka jälkeen Isoniemi myytiin uuteen sukuuna ja he muuttivat Kangasalan Kiehelään Krookin saatua Kangasalan nimismiehen viran. Maria hallitsi Vähäniemeä miehensä kuoleman jälkeen leskenä v. 1755-1762. Heidän jälkeläistensä hallussa Vähäniemi pysyi vuoteen 1826.

Sama alue nykykartalla tästä linkistä

Niemen rusthollien emäntien Maria ja Katariina Juhontyttärien Steen-sukuista isälinjaa tunnetaan 1600-luvun alun Porissa, jossa vaikutti Tuomas (Thomas) Steen niminen porvari ja kauppias. Hänet asetan tämän laajan ja laajasti tutkitun sekä julkaistun Steen/Stenius -suvun kantaisäksi, vaikka tulkinta ei sukututkijoiden piirissä täysin kiistaton olekaan. Perustan tässä esittämäni koosteen jäljempänä mainittuihin verkossa julkaistuihin lähteisiin, pitäytyen pääosin suorassa sukulinjassamme.

Tuomas (Thomas) Steen  (s. ennen 1580 - k. n. 1612)

Tuomas Steenin arvellaan syntyneet Punkalaitumen Kivisenojalla ennen v. 1580 talonpoikaiseen sukuun. Perimätiedon mukaan hän olisi ollut aluksi sotilas ja Steen olisi perua sotilasnimestään. Varmemmin hänet tiedetään Porissa kauppiaana, joka omisti kaupungissa Steengård nimisen tontin. Vaimonsa Brita avioitui uudelleen raatimies Steen Antinpojan kanssa, joka näin tuli Steengårdin haltijaksi v. 1614. Näin ollen Tuomas on kuollut vimeistään 1613.

Martinus (Martin) Thomae Stenius (s. ennen 1610 - k. 1693)

Tuomaksen ja Britan lapsia tunnetaan ainoastaan Martti eli Martinus (Martin) Thomae Stenius (s. ennen 1610 - k. 1693). Vauraan perheen poikana hän sai mahdollisuuden koulutukseen. Hänet mainitaan Porin pedagogion koulumestarina 1635-40 sekä vastaperustetun Porin triviaalikoulun konrehtorina v. 1640-1645. Hän sai omistukseensa jo pedagogion vuosinaan 1639 Hietaniemen rusthollin Lempäälässä.

Hietaniemi oli aiemmin Pirkkalan kirkkoherran, Tawast-sukuisen Johannes Stenoniin omistuksessa isän perinnön kautta. On esitetty arveluita, että Martinus Steniuksen puoliso Anna Erkintytär (k. 1693) tai äitinsä Brita kytkeytyisivät  tähän turkulaiseen porvarisukuun. Hietaniemen ensimmäisenä isäntänä mainitaan Henrik Johansson (Jönsson) (k.n. 1555), jonka pojan, porvari Matts Tawastin (k.1610) tytär Brita sai äidinperintönä neljänneksen Hietaniemestä v. 1636 serkkunsa Johannes Stenoniin kuoleman jälkeen. On ajallisesti ja sosiaalisessa viitekehyksessä ajateltavissa mahdollisena Britan ja Tuomaksen avioliitto, joka myös selittäisi Hietaniemen päätymisen Martinus Steniuksen omistukseen.

Martin Stenius nimitettiin Vesilahden kirkkoherran virkaan 1645. Hänen kappalaisenaan toimi Christoforus Christiani Wesilaxius - esivanhempamme, jonka suvusta olen kirjoittanut aiemmassa blogiartikkelissani. Kuten Vesilahden kirkkoherra Wesilaxius, kartutti Steniuskin ahkerasti maaomaisuuttaan hankkien lähiseutujen tiloja hallintaansa. Näin hankittua varallisuutta hän siirsi edelleen lapsiensa hallintaan: Hietaniemi meni aikanaan Jeremias Martinpoika Steenille (1646-1697) vuodesta 1677 alkaen. Lempäälän Lietsamo oli Gabriel Martinpoika Steenin (1644-1681) hallussa lampuotien viljelyksessä. Vesilahden Kärppälän hän omisti lyhyen aikaa vuoteen 1688. Tila palasi myöhemmin jälkeläisten haltuun 1724-1773.
Kirkkoherra Stenius joutui aikalaistensa tapaan monenmoisiin kahnauksiin ja erimielisyyksiin, joita sitten käräjillä ratkottiin. Wesilaxiuksista kertovassa artikkelissa tulikin jo esille, miten kappalainen oli juoruillut humalapäissään kirkkoherrastaan ja vihjaillut erään Kirsti Tuomaantyttären suhteesta "harmaapäähän". Stenius oli vaatinut kappalaistaan perumaan moiset puheensa, jota ojennusta tämä nöyrästi noudattikin ja vannoi esimiehensä olevan kaikinpuolin hyveellinen ja kunniallinen. Syytöksiä oli kyläläisten kanssa puolin ja toisin: milloin oli kirkkoherra sotkenut Laukon kalavesiä, milloin karja oli sotkenut kirkkoherran peltoja, milloin oli kirkkotiellä heitelty solvauksia. Seurakuntalaisten talousahdingoissa hän lainasi rahaa panttia vastaan - mitä köyhällä talonpojalla sattuikaan pantattavaksi kelpaavaa löytyvän. Olipa ollut eräskin musta pikkutakki 10 vuotta pantissa.
Turun piispa Johannes Terserusta syytettiin n.k. synkretismistä ja vaadittiin hänen erottamistaan. V. 1663 pidetyssä kokouksessa Martin Stenius oli puolustamassa piispaa puhdasoppisuuden vastaisilta syytöksiltä. Valtiopäivien käsiteltyä asiaa pyysi Terserus itse eroa piispan virastaan. Martin Stenius osallistui valtiopäiville pappissäädyn edustajana v. 1672. Hän toimi Vesilahden kirkkoherrana aina kuolemaansa asti v. 1693.



Martin Stenius ja vaimonsa Anna Erkintytär saivat avioliitossaan lukuisan lapsikatraan, jotka kaikki elivät aikuisiksi ja ilmeisesti yhtä lukuunottamatta avioituivat. Ei kovin tavallista noina aikoina. Kenties Hietaniemen vauras rustholli piti ainakin nälän loitolla. Näistä jälkipolvista on levinnyt laaja sukukunta, josta löytyy runsaasti julkaistuja sukututkimuksia. Osa miespuolisista jälkeläisistä käytti sukunimestä muunnosta Stenius.
  1. Anna (s.n.1630), puoliso 1640-luvulla luutnantti Israel Kristoffersson Akaan Viialan Ala-Tiurassa.
  2. Elisabeth (s.n. 1630 - k. 1683). Puoliso Johan Larsson Wialenius, Akaan Viialan rusthollari, Etelä-Suomen tuomiokunnan alilaamanni.
  3. Sofia (s. ennen 1633 - k.1693). Puoliso v. 1649 Anders Pacchalenius, Pohjois-Suomen alilaamanni,
  4. Isak Stenius (s. n. 1636 - k. 1702), Pirkkalan kirkkoherra. Puoliso v. 1667 Catharina Grelsintytär Arctopolitanus,
  5. Johan Stenius (s.n. 1640 - k.1667) apulaispappi Vesilahdella.
  6. Gabriel Steen (s. 1644 - k. 1681) luutnantti. Puoliso Brita Abrahamintytär Tyrvenius.
  7. Maria (s. ennen 1645 - k.1698) avioitui v. 1665 isänsä seuraajan Joosef Joosefinpoika Walleniuksen kanssa tämän toisessa avioliitossa.
  8. Jeremias Steen (s. 1646 - k. 1697) tarkemmin jäljempänä
  9. Kristiina (s. ennen 1653 - k. jälkeen 1716). 1 puoliso kruunun nimismies ja Laukon kartanon vouti Håkan Andersson Amnell. 2. puoliso Sääksmäen kappalainen Josef Joosefinpoika Wallenius. E.m. kirkkoherra Joosef Walleniuksen poika ensimmäisestä avioliitosta. Siten Kristiinan Maria-sisaresta tuli myös hänen "anoppipuolensa".

Jeremias Martinpoika Steen (s. 1646 - k. 1697)

Edellä luetellun sisarusparven Jeremias Martinpoika Steen (s. 1646 - k. 1697) toimi Porissa lääninrykmentin katselmuskirjurina v. 1675. Hän palasi kotikulmille perittyään v. 1677 isältään Lempäälän Hietaniemen korvauksena vanhempien veljien opintojen rahoittamisesta. Jeremias toimi Laukon kartanoa omistaneen Kurkien suvun voutina Lempäälän säterissä v. 1678. Lempäälän-Vesilahden nimismieheksi hänet valittiin 1680. Kurjet vastustivat hänen nimittämistään. Kenties eivät halunneet menettää pätevää voutiaan. He palkkasivat Jeremias Steenin Laukon kartanon kirjuriksi ja tilanhoitajaksi v. 1682 Gabriel Kurjen isännöidessä Laukkoa. Pesti päättyi kuitenkin 1686 hänen
riitaannuttuaan Kurkien kanssa.
Gabriel Kurck
(Wikimedia)
Nimismiehen virkansa myötä Hietaniemestä tuli Lempäälän ja Vesilahden käräjäpaikka. Vankihuoneet sijaitsivat hänen omistamassaan Kärppälässä, jossa myös perheineen asui. Päätoimensa lisäksi hänet valittiin seurakuntansa kirkkoväärtiksi v. 1692. Tämä luottamustehtävän haltija huolehti seurakunnan varoista ja tilinpidosta. 1692-1697 hän omisti Vesilahdella myös Jokioisten kylässä Rassan tilan, joka näyttäisi autioituneen kuolemansa jälkeen useiksi vuosiksi

Jeremias Steen avioitui n. v. 1674 Maria Johanneksentytär Frisian (s.n. 1654 - k. 1733) kanssa. Tämä oli Kangasalan kirkkoherran Johannes Arvidi Frisiuksen (1613-1672) ja Margareta Johanneksentytär Wennon (k. 1658) tytär. Jeremiaalle ja Marialle kirjaan lapsia seuraavasti:


  1. Juho Steen (s. n. 1674 - k. 1760) tarkemmin jäljempänä
  2. Anna (s. 1678 - k. 1693)
  3. Elisabet (s. 1680 - k. 1765) Puoliso Juho Henrikinpoika Rein (s.1681 - k.1750), nimismies Kauhajoella ja Ilmajoella.
  4. Kristiina (s. 1685 - k.1757) Puoliso Jakob Jakobsson Leistenius (s.1686 - k.1749), kappalainen Mietoisissa.
  5. Katariina (s. 1687)
  6. Anna Maria (s.n. 1694 - k. 1739) Puoliso Eric Ericsson Granberg (s.1690 - k. 1737), luutnantti. Asuivat Haukiputaalla
  7. Martti Steen (s. 1696 - k. 1777) Vääpeli. Puoliso Anna Nilsintytär Weckman (s. 1696 - k. 1780). Omisti Vesilahden Kärppälän isänsä jälkeen. Myi v. 1747 puolet nimismies Henrik Essbjörnille, artikkelin alussa mainitun Vähäniemen rusthollarin Klaus Esbjörnin veljelle. 


Juho Jeremiaanpoika Steen  (s. n. 1674 - k. 1760)

Juho Steen on kirjattu ylioppilaaksi v. 1694, jonka jälkeen hän toimi henkikirjurina ja nimismiehenä. Lempäälän ja Vesilahden kruunun nimismiehenä veljensä vaimon Anna Weckmanin isän, Nils Weckmanin jälkeen v. 1705 . Peri isänsä jälkeen v. 1698 Lempäälän Hietaniemen, joka toimi virkatalonaan ja asuinpaikkanaan.
Hän avioitui Margareeta Kustaantytär Svarthafran (s. jälk. 1680 - k. ennen 1731) kanssa n. 1706-1709, joka suvultaan kuului myös ylä-satakuntalaisiin nimismies- ja voutipiireihin.
Juho mainitaan v. 1731 leskeksi ja entiseksi nimismieheksi. Hän velkaantui ja köyhtyi myyden Hietaniemen kersantti Ivandorfille v. 1734, jolloin suvun omistus Hietaniemessä päättyi. Vielä tilan myynnin jälkeen v. 1736 häneltä perittiin suorittamatta jääneitä velkoja. Elämänsä ehtoovuodet 86-vuotiaaksi asti hän asui tyttärensä luona Kangasalan Joutsiniemessä.
Juhon ja Margareetan lapsia olivat:
  1. Maria (s.1709 - k. 1768) Puoliso v. 1732 Klaus Henrikinpoika Essbjörn (s. n. 1711 - k.1754) Harjun Niemen ja Vähäniemen rusthollien hallitsijat, jota Maria leskenä hoiti vuoteen 1762. Artikkelin alussa mainittu pariskunta, joiden kautta Steen-suku kytkeytyy Gode-sukuhaaramme esipolviin.
  2. Elisabet (s. 1711 - k. 1791) Puoliso Carl Båga (s. 1688 - k. 1765) Kangasalan Joutsiniemen omistaja. Tila siirtyi v. 1808 Elisabetin veljen pojalle, Anders Johan Steenille.
  3. Juho Steen (s. 1711- k. 1711)
  4. Margareta (s.n. 1716 - k. 1721)
  5. Juho Steen (s. n. 1716 - k. 1778) Puoliso v. 1755 Anna Maria Lindberg (s. n. 1732 - k. 1767) Tilanhoitajana Sahalahdella 1755. Tuli Joutsiniemen tilanhoitajaksi 1764, jota tehtävää hoiti koko loppuelämänsä. Tila siirtyi hänen pojalleen Andersille v. 1808.
  6. Katariina (s.1718 - k. 1792) Puoliso Carl Samuelinpoika Krook (s. 1721 - k. 1783). Omistivat sisarensa Marian emännöimästä Harjun Niemen Rusthollista jaettua Isoniemen rusthollia vuoteen 1752. Muuttivat Kangasalan Kiehelään Carl Krookin saatua Kangasalan nimismiehen viran.
Lopuksi voisi vaikka miettiä, miltä Niemen rusthollin seutujen nykymaisema Tampereen Niemenrannassa tuntuisi Maria ja Katariina Steenin silmissä. Muutaman vuoden kuluttua paikalla on uusi asuinalue...





Lähteitä ja linkkejä:

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Gode-suvun vaellustarina kohti Ylä-Satakuntaa

Parissa aiemmassa tarinassa ( Kurun Riuttaskorven sukuja sekä Essbjörn-Bars-Bandeman ) olen sivunnut Gode-nimistä, isäni puoleista sukua Kurun Riuttaskorven Mäkelässä ja Ketolassa, Harjun (nyk. Tampere) Lielahden rusthollissa sekä Vesilahdella Järvenrannan Tanskan rusthollissa.
Omasta sukuhaarastamme Gode-nimi häipyi pois käytöstä Kalle Juhonpojan (1805-1874) myötä tämän tultua Ketolaan torppariksi. Isänsä Juho Erkinpoika (1771-n.1812) näyttäisi käyttäneen nimeä vielä Lielahdesta Kuruun Mäkelän isännäksi muutettuaan v. 1807 ja lienee siis viimeinen tässä sukuhaarassa Goden nimellä kirjattu henkilö ennen "mystistä" katoamistaan vuoden 1812 tienoilla.

Juho Erkinpoika Gode perheineen Kurun Suutarin rippikirjassa 1807 (Arkistolaitos/Digitaaliarkisto)
Kalle Juhonpojan jälkipolvia voi blogissani seurata esim. seuraavissa kirjoituksissani:
Kalle Juhonpojan sisar Hedvig, eli Heta Juhontytär (1801-1856) jatkoi emäntänä Suutarin Mäkelässä ja hänen jälkipolviaan tavataan Kurussa Riuttaskorven Niinimäen suvussa.

Gode (myös muodossa Godhe) sukua on tutkimuksissa jäljitetty isälinjaa seuraten vuoteen 1564. (Berndt Godenhielm: Godenhielm -suvun alkuperästä) Tuolloin esiintyy Ruotsissa Länsigötanmaalla Järpås'issa Godegårdin verotalollinen Swenndt Godhe sekä tämän jälkeen poikansa Erich Godhe (k. 1580 jälkeen) ja edelleen Lars Erichsson Godhe (k. 1628 jälkeen).
Jäljempänä esitetty Gode-linja kytkeytyy avioliittojen kautta lukuisiin sukuihin, joita on seurattavissa laajalti 1400-1700 -luvuilla. Tällaisia ovat m.m.Aurelius, Carstens, Dönsby, Gebhart, Granne, Grubb, Sjundby, Stodius, Talpo, Wesilaxius, Voijolainen. Näitä sukuhaaroja pyrin käymään läpi myöhemmissä blogiteksteissäni.


Hannu Laurinpoika Gode (Hans Larsson Godhe) (s. n. 1590 - k. 1659)

Hänet voidaan varmuudella mainita Suomessa vaikuttaneiden Gode/Godhe/Godenhjelm sukujen kantaisänä. Hänen periytymistään e.m. Järpås'in korpraali ja länsigöötan ratsastaja Lars Ericsson Godhesta ei voida täysin pitävästi todentaa, joskin sitä nykytutkimuksien mukaan pidetään todennäköisenä.
Hannu Laurinpoika kuului kenttävääpelinä Ruotsin armeijaan v, 1613 taisteluissa moskovalaisia vastaan. Hän taisteli Lauri Laurinpoika Tackes'in joukoissa Novgorodissa 1615-1616. Stolbovan rauhan myötä 1617 vänrikiksi edennyt Hannu Laurinpoika sai kuninkaalta ansioistaan tilan nykyisen Kalannin (Uusikaupunki) alueelta.
Hannu Laurinpoika avioitui n. 1620 Kokemäen Näyhälän ratsutilan omistaneen, jo edesmenneen 
Hans Pehrsson Grannen ( k. 1615) sekä tämän 1. puolison Margareta Andersdotter Grubben (s. 1564) tyttären, Siiri Hannuntyttären (Sigrid Hansdotter) (k. 1664) kanssa. Samalla naimakaupalla hän sai Näyhälän isännyyden ja tästä suurtilasta tuli heidän asuinpaikkansa. Näyhälä oli kooltaan yli puolet nykyisen Harjavallan alueesta ja keräsi tulonsa mm veroina augmentti- eli aputiloiltaan.Hannu Hannunpoika (Hans Hansson Gode) (s.n. 1620 - k.1685) oli vielä kapaloissaan kun sotaisat toimet kutsuivat uudelleen tuoretta aviomiestä ja isää. Vuodet 1621-1624 kuluivat taistellessa Baltiassa Gottfried von Falkenbergin joukoissa Puolan kuningas Sigismundia vastaan. Tämä oli silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin, "Pohjolan leijonan", serkku. Kyseessä oli pitkällinen Kustaa Vaasan jälkeläisten välinen valtataistelu, joka oli nähtävissä myös uskonpuhdistuksen jälkeisenä katolisen ja luterilaisen kirkon välisenä kamppailuna valta-asemasta.  Kunniakkaasti sujui tämäkin sotaretki, koska kotiin palattua tuli ylennys kapteeniksi.
Tämän retken jälkeen näyttäsi koittaneen rauhallisempia vuosia ja
 aikaa jäi perheen kasvattamiseen ja tiluksien hoitamiseen. Lisäksi oli valvottavina myllyt ja koskiosuudet Kokemäenjoessa. Aiemmin mainitun Hannu Hannunpojan lisäksi varmuudella voidaan lapsista mainita (ikäjärjestyksestä ei tietoa):
  1. Carl Hansson (k.1684), kapteeni. Oli naimisissa Elisabeth Jordanin kanssa. (Aiemmin mainitun G.Falkenbergin äiti oli myös pommerilaista alkuperää olevaa Jordan-sukua). Heillä ei ilmeisesti ollut lapsia. Elisabet pakeni leskenä venäläisiä pakoon Tukholmaan, jossa myös kuollut.
  2. Sigrid Hansdotter (k.1680) Lempäälän Innilän ratsutilan emäntä, puoliso Kristoffer Floor.
  3. Margareta Hansdotter, puoliso  Ala-Satakunnan kihlakunnan kruununvouti Henrik Påvelsson Callia
20-vuotta myöhemmin v. 1644 Hannu Laurinpoika Gode oli ylennyt majuriksi ja toimi Porin rykmentin 11. komppanian päällikkönä. Taistelujoukot olivat tuolloin mukana Tanskaa vastaan käydyssä sodassa. Samalla sotaretkellä tiensä päähän tuli maineikas sotapäällikkö Torsten Stålhandske, jonka upea hautakappeli on Turun Tuomiokirkossa.

Tanskan sotaretki päättyi Ruotsille voitokkaaseen rauhaan. Hannu Laurinpoika sai osuutensa ja kuningatar Kristiina antoi hänelle läänityksiä Pirkkalasta ja Vesilahdelta. Osittain tämän seurausta on mahdollisesti sukuhaaramme myöhemmät vaiheet tuolla alueella.
Majuri Goden komppania marssi vielä kerran sotatantereille 1654 Stålarmin rykmentissä kohti Liivinmaata, mutta sai komennuksen takaisin ilmeisesti taisteluihin osallistumatta.



Hannu Laurinpoika oli siis kohtuullisen varakas ja huomattava henkilö Harjavallan-Kokemäen alueella. Näyhälän lisäksi hänen omistuksessaan olivat Simula ja Kiviranta. Hänet haudattiin 1659 nyt jo purettuun Kokemäen Pyhän Marian kirkkoon, jonne hän oli lahjoittanut 8-haaraisen kattokynttiläkruunun. 
Lieneekö siunauksen suorittanut silloinen Kokemäen kirkkoherra Simon Cardiaster, esi-isäni äidin puolelta, josta olen kirjoittanut toisaalla tässä blogissa. (Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa III ) Mainittu kynttiläkruunu on edelleen nähtävissä uudessa Kokemäen kirkossa. Harjavallassa Näyhälänniemessä on Kokemäenjoen rantapenkalla nähtävissä myös hänen muistolaattansa.





Kuvat (c) Tapio Rantanen


Hannu Hannunpoika (Hans Hansson) Gode (n. 1620 - 1685)




Hannu Hannunpoika on ilmeisesti syntynyt Kokemäen pappilassa ennen perheen asettumista Näyhälään. Hän toimi aluksi rälssivoutina ja  maakamreerina/maakirjanpitäjänä Hämeenlinnassa 1638-1650. Avioituminen Margareetta Martintytär Talpon (k. 1701 jälkeen) kanssa ajoittunee tuohon Hämeenlinnan jaksoon. Nuorenparin kohtaaminen juontaa alkunsa morsiamen isän Martti Niilonpoika Talpon (k. ennen 1665) toimeen Uudenmaan ja Hämeenlinnan läänien maakirjanpitäjänä. He olivat näin jonkinasteisia virkaveljiä hallintokoneistossa,

Sotamarsalkka, kreivi Gustaf Horn (Wikimedia)
 Hannu Hannunpojasta tuli v. 1651 perustetun Porin kreivikunnan inspehtoori. Kreivikunta oli sotamarsalkka Gustaf Hornin saama palkkio kuningatar Kristiinalta ansioistaan 30-vuotisessa sodassa. Kreivi Horn ja puolisonsa Sigrid Bielke asuivat ja toimivat itse kaukana Ruotsissa sekä Baltiassa ja tarvitsivat sen vuoksi edunvalvojan ja toimeenpanijan kreivikuntansa asiainhoidossa. Kreivi sai alueen verotulojen lisäksi myös velvoitteen hallinon järjestämiseksi ja kustantamiseksi. Näissä tehtävissä toimivat vouti ja inspehtoori, jotka olivat siten korkeimmat paikalliset virkamiehet. Horn nimitti Hannu Hannunpojan myös Porin pormestariksi ja raatimieheksi v. 1652. Inspehtorina toimiessaan hän asui perheineen Koiviston kuninkaankartanossa. Kun kreivikunta supistui v, 1655 nk. neljänneksen peruutuksessa ja Porin kaupunki palautui kruunun hallintaan, jäi kuninkaankartano kaupungin naapuriksi. Tästä seurasi lukuisia kiistoja ja rajankäyntejä, joita inspehtori joutui selvittämään koettaen pitää työnantajansa puolta.

Gustaf Horn kuoli 1657 ja kreivikunta siirtyi poikkeuksellisesti tämän lesken haltuun. Kreivitär Bielke oli tyytymätön ja tuskastunut kreivikunnan hoitoon ja korkeisiin kustannuksiin. Epäsopu johti viimein inspehtoorin erottamiseen toimestaan 1671. Kreivitär oli tarjonnut kreivikuntaa Hannu Hannunpojalle myös vuokralle, mutta tämä ei kiinnostunut ja valitteli terveysongelmia. Välien selvittely johti lopulta pitkään oikeusprosessiin. Hannu Hannunpoika muutti tämän jälkeen äitinsä perintötilalle Harjavallan Näyhälään, jossa hän kuoli v. 1685. Leskivaimo Margareetta oli elossa ainakin vielä n.k. ison vihan aikaan v. 1701




Tiedossamme on Hannu Hannunpoika Goden ja Margareetta Talpon lapsia seuraavasti:

Godenhjelm vaakuna

  1. Gustaf Hansson Gode
    Ylioppilas Turussa 1670/71. Kamarikollegion tulli- ja lisenssikonttorin kamarikirjuri 1680, ero 1681. Pehtori Ulvilassa (1682).
  2. Johan Hansson (Johannes Johannis) Godenhjelm (k. 4.9.1714 Tukholma)
    Aateloitu 1691 isän isänsä palveluksista. Tuomari ja valtiopäivämies.
    Puoliso v. 1689 Sofia Katarina Rosendal (k. 1715)
  3. Peter Hansson Godenhjelm (k.6.10.1695 Koirala)
    Aateloitu veljensä kanssa 1691. Kornetti
    Puoliso Anna Maria von Gertten
  4. Margareta Hansdotter Gode (k. 1727 jälkeen)
    Puoliso v. 1668 jälkeen Johannes Thuronius (Waenerus)
    (s.n. 1630 Hämeenkyrö - k.1701 Kangasala) Kangasalan kirkkoherra, lääninrovasti ja valtiopäiväedustaja. Omisti Kangasalan Palon tilan. Jean Sibeliuksen esivanhemmat.
  5. Eric Hansson Gode (s. 1661 Ulvila - k. 1745 Vesilahti) tarkemmin jäljempänä.
  6. Kristina Hansdotter Gode (s. 1665 - k. 1743 Eurajoki)
    Puoliso Matthias Thomae Takku (s. n. 1660 Huittinen - k. 1697 Huittinen) Pappi, Huittisten pitäjänapulainen ja Takun rusthollin omistaja.
  7. Maria Hansdotter Gode
    Puoliso Henrik Hansson Mallenius (k. 1684) Uudenmaan- ja Hämeenläänin lääninsihteeri. Espoon Suomenojan isäntä.

    Lisäksi on joissain tutkimuksissa lapsiksi esitetty Mårten, Elisabeth ja Catarina mutta tarkempien tietojen puuttuessa jääköön viitteellisen maininnan asteelle.


Erkki Hannunpoika (Eric Hansson) Gode (s. 1661 Ulvila - k. 1745 Vesilahti)

Edellä olevan Hannu Hannunpojan lapsikatraan kohdasta viisi jatkuu siis oma sukuhaaramme Erkki Hannunpojan myötä.
Erkki oli Turun ratsuväkirykmentissä ainakin jo vuonna 1677. Hän avioitui n. 1690 Vesilahden kappalaisen Kristoffer Wesilaxiuksen tyttären Katariina Kristofferintytär Wesilaxian (k. 1724 jälkeen) kanssa. Kuten aiemmin tuli esille, oli Gode-suvulla Erkin isoisän kautta kytkentöjä Vesilahdelle läänitystensä kautta. He tulivat Vesilahdelle vuonna 1693 Järvenrannan Tanskan taloon joka toimi Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin II rakuunakomppanian vänrikin puustellina. Mahdollisesti siis vänrikki Eric Hansson Goden virkatalona. Tanska siirtyi Erkin hallintaan 1694 ja vuodesta 1697 tila toimi rusthollina.

Nuori kuningas Kaarle XII ja sota kutsuivat sotilasta toimeen. Suuri Pohjan sota ryhtyi murtamaan Ruotsin saavuttamaa suurvalta-asemaa. Ympärysvaltiot katsoivat hetkensä tulleen vasta 15-vuotiaan kuninkaan astuttua valtaistuimelle isänsä kuoleman jälkeen. Tammikuussa 1701 Erkki ylennettiin kapteeniluutnantiksi menestyksestään venäläisiä vastaan käydyssä taistelussa.
Nähtävästi tämän jälkeen Erkki ehti myös kotiin Vesilahdelle, koska tytär Margareta syntyi v.1701.

Huonommin kävi elokuussa 1704 Narvan piirityksessä, jolloin lähes 2000 sotilasta joutui venäläisten vangeiksi Pietari Suuren valloitettua Narvan kaupungin takaisin hallintaansa. Ne lähes 3000 miestä joita ei ollut vangittu, olivat saaneet surmansa. Venäläisten tappiot olivat jopa 10 000 kaatunutta. Vangittujen joukossa oli myös Eric Gode, joka kuljetettiin muiden vankien mukana Venäjälle Vladimir'iin. Nk. Uudenkaupungin rauha solmittiin v. 1721, jonka seurauksena Ruotsi menetti Baltian, Inkerinmaan ja Karjalan alueet. Seuraavana vuonna Erkki Hannunpoika vapautui ja palasi kotiinsa Vesilahdelle yli 17 vuoden vankeuden jälkeen.

Erkki oli tuolloin yli 60-vuotias ja vankeusaikana terveytensä oli heikentynyt. Vaimonsa Katariina oli tällä välin kasvattanut Tanskan tilalla lapset Juhon ja  Margaretan tietämättömänä miehensä kohtalosta. Muita lapsia heillä ei tietoni mukaan ollut, vaikkakin 1722-1723 SAY on kirjannut äidin nimen alle "Gertrud dr". Ajallisesti hän ei voi olla Juhon tytär, joten saattaa olla että hänellä oli tuon niminen sisar. SAY on vuosina 1695-1714 kirjannut tilalla palvelusväkeä sekä lampuoteja jotka ovat käytännössä hoitaneet tilan askareita. Sekä tila että talous olivat kutenkin huonolla tolalla. Venäläisten sotilaiden aiheuttamat vahingot ja hävitys lienee kohdannut myös Tanskan rusthollia. Talous koheni jonkin verran kun viimein v. 1731 Erkki sai lunastettua vankeusajalta saamatta jäänet palkkansa. Erkki eli loppujen lopuksi kunnioitettavaan 84-vuoden ikään. Katariinan kuolinaika ei ole tiedossa, mutta hän on ollut elossa ainakin vielä 1724, jolloin hänet näkee SAY:ssa kirjatun viimeisen kerran. Tuolloin nimellä Ekaterina Vesilaxia.

Tytär Margareta Gode (s. 1701 - k. 1782) aviotui n. 1725 inkerinmaalaisen Johan Fredrik Zitting'in kanssa. Tämä oli henkirakuunarykmentin varusmestari sekä Tottijärven Uotilan rusthollari vuodesta 1733.


Juho Erkinpoika (Johan Ericsson) Gode (s.1694 - k.1777)

Tanskan rusthollin isännyys periytyi Erkin pojalle Juholle aina vuoteen 1750 asti. Hän ilmeisesti toimi esi-isiensä tavoin maakirjanpitäjänä Uudenmaan ja Hämeen lääneissä. Juho avioitui n. 1726 Eurassa syntyneen Maria Juhontytär Aurelian (s.1695 - k. 1779) kanssa. Marian isä Johan Jacobi Aurelius (s.n. 1660 - k.1729) oli tullut Vesilahdelle pitäjänapulaiseksi v. 1708. 
Juholla ja Marialla on tiedossa kaksi lasta:

  1. Kaisa Juhontytär Gode (s.1729 - k.1809)
    1. puoliso 1751 Bengt Pihl (s.1720 - k.1752) oli avioitumisen jälkeen lyhyen ajan ennen kuolemaansa Tanskan rusthollin isäntä.
    2. puoliso 1757 Jooseppi Yrjönpoika (s.1713 - k. 1779) Ilmajoelta. Otti käyttöönsä sukunimen Aurell, joka oli johdettu vaimon äidin suvusta. Hän toimi Pirkkalan pitäjänkirjurina ja asui Kaisan sekä kuuden lapsensa kanssa Pirkkalan Harjun (nyk. Tampere) Raholan kylässä.
  2. Erkki Juhonpoika Gode (s.n. 1733 - k.1783)



Erkki Juhonpoika Gode (s.n. 1733 - k.1783)

Sisarensa Kaisan emännyys Tanskassa jäi siis puolison kuoleman vuoksi lyhyeksi. Isännyys siirtyi Erkki Juhonpojalle v. 1753. Samana vuonna hän avioitui Sääksmäen Tuomarlan Maria Kallentyttären (s.1731) kanssa. Todennäköisesti vaimo on kuollut varhain ja pariskunta jäänyt lapsettomaksi. Erkki avioitui uudelleen v. 1765 Kristiina Klauntytär Essbjörnin (s. 1741 - k. 1799) kanssa. Hänen sukunsa tarinaan toisaalla tässä blogissa viittasinkin jo tämän tekstin alkurivillä. Erkin ja Kristiinan viisi lasta syntyivät kaikki Tanskassa ennenkuin perhe muutti vaimon kotimaisemiin Harjun Lielahteen (nyk. Tampere), josta Erkki hankki omistukseensa osan Lielahden rusthollia 1783 juuri vähän ennen kuolemaansa. Voidaan spekuloida oliko Erkki jo sairaalloinen ja Tanskan ylläpito kävi mahdottomaksi. Goden perheestä tai lähisuvusta ei saatu jatkajaa kun vanhin lapsistakin oli vasta 15-vuotias Kristiina. Lielahdessa turvaa olisi kuitenkin vaimon Essbjörn -suvun myötä. Tämän veli Juho Klaunpoika Essbjörn hallitsi Lielahden naapurissa sijainnutta Isoniemen rusthollia.
Kun Erkki Juhonpoika sitten Lielahdessa kuoli 1783, avioitui Kristiina uudelleen messukyläläisen Pekka Erkinpojan kanssa. Tanska näyttäisi menneen Lempäälän Floor-sukuun, joka tavattiin jo aiemmin Sigrid Hansdotter Goden puolison yhteydessä.

Erkin ja Kristiinan lapsia olivat:¨
  1. Maria Greta Erkintytär Gode (s. 1767 - k. ennen 1783)
  2. Kristiina Erkintytär Gode (s. 1768 - k. 1839)
    Puoliso 1787 Mikko Antinpoika (s. 1760) Harjun Lentävänniemen torppari. Heillä lapset Kristiina (1790), Johannes (1797), Kalle (1800), Heta (1803).
  3. Sara Erkintytär Gode (s. 1769 - k. 1783)
  4. Juho Erkinpoika Gode (s. 1771 - k. n. 1812) Hänen tarinaansa voit lukea toisaalta tässä blogissa: Kurun Riuttaskorven sukuja
  5. Henrik Erkinpoika Gode (s. 1774) Mahdollisesti se Lielahden nuori renki joka 2.11.1794 vihittiin Pispalan nuoren piian, Marketta Antintyttären kanssa.



Linkkejä ja lähteitä:

Erityisen kiitokseni ansaitsee Ulla Kota-aho, jonka aikaoinaan isälleni toimittamansa sukututkimusmateriaalin ansiosta pääsimme kiinni tähän kiinnostavaan sukuhaaraan.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Essbjörn-Bars-Bandeman

Edeltävässä blogitekstissäni selvitellessäni Kurun Riuttaskorven sukuhistoriaamme, tuli Suutarin Mäkelän ja Ketolan yhteydessä lyhykäisesti mainittua Juho Erkinpoika Goden (s. 1771-k. n.1812) tausta Gode-Essbjörn suvuissa. Tässä kirjoituksessani tarkastelen hänen äidinpuoleista Essbjörn -sukuhaaran alkuperää.

Rusthollareita ja kirjureita Harjun Lielahdessa ja Niemessä


Harjun (nyk. Tampere) Niemen rusthollin tytär Kristiina Klauntytär Essbjörn (s. 1741-1 k.1799) oli avioitunut v. 1765 Vesilahdelle Järvenrannan Tanskan rusthollin emännäksi. Isäntä Erkki Juhonpoika Gode (s. 1733- k.1783) oli jäänyt leskeksi ilman jälkeläisiä edellisen emännän, Maria Kallentytär Tuomarlan kuoltua. Tanska oli ollut Goden suvulla kolmessa polvessa vuodesta 1694, mutta v. 1783 Erkki ja Kristiina myivät tilan ja hankkivat omistukseensa osan Lielahden ratsutilasta. Tämä sijaitsi aivan Kristiinan syntymäkodin naapurissa.
Mainittakoon tässä yhteydessä myöhemmin Lielahden kartanona tunnetun tilan omistajista Wilhelm Nottbeck, joka Finlaysonin tehtaan johtajana ja merkittävänä teollisuusmahtina  oli huomattava henkilö Tampereen ja koko valtakunnankin talouselämässä.



Lieneekö operaation syynä ollut 50-vuotiaan Erkin heikentynyt terveys jonka vuoksi rusthollin pito oli käynyt ylivoimaiseksi? Lielahden rusthollin toista puolikasta hallitsi Fredric Tollet. Tämän isoisä oli aikanaan hankkinut omistuksen Kristiinan isän isältä, Henrik Essbjörn' iltä (k. n. 1727). Kun Erkki Juhonpoika samana vuonna 1783 kuoli, jäi Kristiina hallinnoimaan leskenä osuuttaan rusthollista kenties saaden Tolletilta tukea tilanhoitoon. Kolme vuotta myöhemmin Kristiina avioitui uudelleen 1786 leskimies Pekka Erkinpojan kanssa Messukylän Takahuhdista. Kaksi vuotta ennen Kristiinan kuolemaa Lielahden rusthollin osuus vaihtoi omistajasukua vuonna 1797.

Kristiinan vanhemmat olivat Harjun Niemen ja Vähäniemen rusthollari Klaus Henrikinpoika Essbjörn (s. 1711 - k. 1754) ja Maria Juhontytär Steen (s. 1709 - k. 1768).  Lielahden rusthollin tavoin Niemi oli Klausin isän, Henrik Essbjörnin peruja. Henrik oli hankkinut Niemen omistukseensa v. 1710 ja vuotta aiemmin langoltaan Klaes Detlofsson Bars'ilta Lielahden. Niemi ja siitä jaettu Vähäniemi säilyivät Essbjörneillä vuoteen 1827, jolloin Klausin pojanpoika Aksel Juhonpoika (s. 1763 - k. 1837) myi tilan Joel Lundahlille. Mainittakoon tässä kohtaa myös Akselin veli Juho Juhonpoika (s. 1778 - k. 1821) joka toimi m.m. Tampereella kaupungin saarnaajana. Hän julkaisi lähetystyötä käsittelevän teoksen Orja mustasta kansasta : totinen puhe yhdeldä Englandin papilda , joka on luettavissa verkkojulkaisuna.

Lielahden ja Niemen rusthollari Henrik Essbjörn oli n.k. akatemian vouti, koska Niemen tila maksoi tuloistaan veroa Turun Akatemialle. Hän avioitui turkulaissyntyisen Maria Detlofintytär Bars'in (s. n. 1670 - k. n.1741) kanssa. Henrik toimi vaimonsa veljen, Yläsatakunnan kihlakunnantuomarin Klaus Detlofsson Bars'in kirjurina. Kunnioitus arvovaltaista Barsia kohtaan lienee ollut suuri, koska kaksi ensimmäistä poikaa saivat nimikseen Detlof ja Klaus. Kolmas nimettiin isänsä mukaan Henrikiksi.

Klaus Detlofsson Bars oli aikanansa maakunnan rikkaimpia miehiä, joissain maininnoissa väitetty jopa koko Suomen varakkaimmaksi. Hän omisti Tammerkosken kartanoa 30 vuoden ajan. Varallisuuttaan hän kerrytti m.m. rahaa lainaamalla ja viljakaupalla. Räätälinpoika Barsin kyvystä nousta sosiaalisella asteikolla kertoo avioituminen aatelisen Sabina Juliana Silfversvanin kanssa sekä tyttären naimakaupat Laukon Kurkien sukuun, joiden lapsille Tammerkosken kartanokin Barsin kuoltua siirtyi. Perunkirjoituksessa pesän arvoksi saatiin 74 000 kuparitaalaria. Näistä taisi murusia varista pöydän kulmalta siinä sivussa myös Henrikille, jonka omistuksiin kuuluivat aiemmin mainittujen lisäksi myös Kangasalta Palo 1722-1724 sekä Lentola. Henrikin kuoltua leski Maria jäi hallitsemaan Niemen rusthollia, kunnes se siirtyi Klaus pojalle 1733. Veljensä Detlof isännöi alkuun Ylöjärven Teivaalaa ja sittemmin Kiikan Ritalaa vuodesta 1745. Nuorempi veljistä, Henrik puolestaan isännöi Lempäälän Kärppälää.

Henrik Essbjörnin, kuten myös nimensä alkuperä on tuntematon. Vanhan Rauman Kauppakadulla tiedetään olleen Essbjörnin ja Wähä-Essbjörnin tontit. Tottijärven Sorvasta tiedetään rusthollin emäntänä Anna Matintytär Essbjörn 1711-1744, mutta mahdollinen sukulaisuus ei ole tiedossa. Ajallisesti voisi olla Henrikin sisar.

Saksalaislähtöisiä räätäleitä ja kirjureita Turussa


J. Vallinkoski on kirjoittanut Brander-suvun alkuperästä Suomen Sukututkimusseuran julkaisussa Genos 18(1947), s. 25-34 . Artikkelissa em. suvun alkuperä on johdettu Joachim Bandeman (vanhempi, k. 1680) nimiseen saksalaissyntyiseen ja Turussa vaikuttaneeseen räätäliin. Kyseinen henkilö oli Henrik Essbjörn'in vaimon, Maria Detlofsson Bars'in äidin Maria Bandeman'in isä.

Maria Bandeman oli avioitunut 16.11.1669 Detlof Bars'in (k. n. 1682) kanssa, joka myös oli turkulainen räätäli ja ilmeisimmin ollut appiukollaan räätälinopissa. Bars oli oletettavasti saksalaislähtöistä sukua hänkin. Hans Kauffman Barsin jäkeläisiä tiedetään Suomessa Gottleben -suvussa. Gottleben-Gadd sukua tunnetaan Harjun Isoniemessä, Kaarilassa ja Raholassa  1700-luvulla. Sattumaa kenties, mutta saattaisi olla linkki jatkotutkimuksille. Detlof Bars omisti Tenholassa Svenskbyn tilan.

Joachim Bandeman vanhempi oli Vallinkosken mukaan saapunut Turkuun todennäköisesti 1650-luvun lopulla. Hän asui v. 1661 vaimonsa Kirstin (k. 1669), Maria Bandeman'in äidin kanssa Kirkkokorttelissa. V. 1663 hän asui Aninkaisten eteläkorttelissa perheensä, oppipoikiensa ja kisälliensä sekä palvelijoidensa kanssa.
Kirsti-vaimo haudattiin 1.5.1669 yhdessä Bandemanin veljen kanssa. Joachim avioitui uudelleen 1670-luvun alkupuolella Maria Grön'in kanssa, josta avioliitosta oli Joachim Bandeman nuorempi. Bandeman vanhempi haudattiin 1.8.1680 Turun Tuomiokirkkoon. Joachim Bandeman nuorempi - Henrik Essbjörn'in vaimon  ja Klaus Detlofsson Barsi'n sisaren velipuoli - toimi lääninkamreerin- ja rykmentinkirjurina käyttäen sittemmin nimeä Joachim Brander.
Hyvin ilmeistä on että Klaus Detlofsson Bars'in virkaura on saanut alkunsa tästä osallisuudesta arvostetun räätälien oltermannin ja hänen kirjuripoikansa vaikutuspiiriin. Henrik Essbjörn'in avioituminen Bars'in sisaren kanssa ja toimensa myöhemmin tämän kirjurina antavat näin aiheen arvella myös hänen taustastaan Turussa 1660-70 - lukujen tietämillä.

Turun linnan alue vuonna 1799 (A. F. Skjöldebrand / Wikimedia)


Linkkejä ja lähteitä

perjantai 14. elokuuta 2015

Hirvijärveläisten jäljestystä

Ylöjärven Hirvijärven torpan perustaneesta Mikko Matinpojasta (1820-1902) tuli mainittua lyhesti aiemmassa blogitekstissäni "Karkun Stenberg-lukkareista Hirvijärven pirttiin" . Poikansa Heikki Mikonpoika (1847-1924) oli nainut Hirvijärven emännäksi em Stenbergien jälkeläisen, Maria

Heikki Mikonpoika Hirvijärvi (1847-1924)
kirjasta Aarne Hirvijärvi
"Hirvijärven torpan vaiheita"
Eufrosyne Simontyttären
(1841-1912).

Mikko Matinpojan syntyperää on aiemmin valaissut Aarne Hirvijärvi teoksessaan "Hirvijärven torpan vaiheita". Tätä tietoa nyt täydennettäköön seuraavassa selvityksessä.

Rusthollareita Sahalahden Tursolan kylästä

Mikko Matinpoika syntyi 9.9.1820 Sahalahden Tursolan kylässä Markkulan Sarkalassa. Markkula oli yksi Tursolan ratsupalvelua suorittaneista rustholleista (ratsutila). Suku on mahdollisesti asuttanut Tursolaa jo 1560- luvulla. Tuomas Erkinpoika lienee heistä varhaisin todennettavissa oleva, vuonna 1607. Sukujuuret ovat muutoinkin tukevasti Pakkalanjärven rantatörmässä: Markkulassa, Hettulassa ja Pietilässä sekä lähistön Kirkkojärven tuntumassa Isolahdessa.

Markkula esiintyy myös Kangasalan Keson kylässä, josta Martti Erkinpoika (1720-1778) tuli Sahalahden Markkulaan vävyksi ja sittemmin isännäksi v:sta 1757 alkaen. Onko näiden kahden Markkulan välillä ollut aeimpaa sukuyhteyttä? Vai onko sama nimi vain sattumaa? Onhan Markku kuitenkin varsin yleinen nimi. Asia jää odottamaan lisäselvityksiä.

Sahalahden Markkulan rustholli jakautui perillisten kesken useasti vuosikymmenien ja -satojen kuluessa. Kuudesosasta muodostui Sarkala v.1804 Mikon vanhempien asuttavaksi. Matti Matinpoika (1778-1832) ja Heta Joonaantytär (1778-1855) olivat läheistä sukua, sillä Heta oli Matin isän pikkuserkku. Tursolan talojen välillä naimakaupat olivat tavallisia, joskus jopa näin lähisuvustakin aiheuttaen nk esipolvikatoa. (Termin käyttökelpoisuutta on kyseenalaistettu, mutta olen toistaiseksi pitäytynyt tässä mainitussa) Ilmiötä olen myös yleisemmin sukuhistoriamme puitteissa tarkastellut aiemmassa blogitekstissäni.
1720- luvulla Markkulasta erotettiin Joonas Matinpojan (1708-1782) ja sisarensa Liisa Matintyttären (1703-1766) perheille tilanosat. Näiden sisarusten jälkipolvet yhdistyivät sittemmin tarinan alkuhenkilössä, Mikko Matinpojassa.

Mikko oli parikymppisenä ryhtynyt naapuriin Hettusen rustholliin rengiksi. Talo jäi isännättömäksi v. 1843 Matti Juhonpojan kuoleman jälkeen. Tämä oli loukkaantunut joitakin vuosia aiemmin ollen kyvytön hoitamaan tilaa. Kuolinsyy viittaa jalan vammautumisen aiheuttamiin komplikaatioihin. Mikko on nähtävästi tarttunut asiantuntevasti tilanhoidollisiin toimiin, koska leskiemäntä Leena Heikintytär (1808-1859) on ollut sittemmin suopea myös muuhunkin kanssakäymiseen. Puusniekaksi ennenmuinoin kutsuttiin Mikon kohtalotovereita, leskenlämmikkeitä. Varsin erikoislaatuista lienee se, että Mikolle ja Leenalle syntyi Kustaa-poika jo v. 1845.  Vihille mentiin vasta heinäkuussa 1847 kun seuraava jo teki tuloaan syyskuulle. Merkillistä, ettei rippikirjaan pappi ole mitään kirjannut moisesta menosta, lukuunottamatta mainintaa että morsian on vihitty ilman huntua. Tämä oli sen aikainen kiertoilmaus morsiamen neitsyyden tilasta. Syyskuinen poikalapsi tunnettiin aikanaan Ylöjärvellä Hirvijärven Heikki Mikonpoikana, joka siis ylläolevassa kuvassakin esiintyy.

Äitinsä, Hettusen rusthollin leskiemännän Leenan sukujuuret ovat vielä arvoitus. Vaikuttaisi että isä Heikki Juhonpoika olisi sahalahtelaisia, mahdollisesti syntynyt 1751 (kenties Uotilasta?). Tämän puoliso Eeva Tuomaantytär oletettavasti syntyisin 1764 Tammelasta. He olivat  tulleet v. 1802 Hettuselle Luopioisista, jossa olivat olleet Säynäjärven rusthollin Koskussa torppareina 1789-1801.

Mikko Matinpoika asettui näin aviosääydyn myötä myös rusthollareiden "säätyyn", joka oli tavallista talonpoikaa askelen ylempänä sosiaalisessa arvoasteikossa. Sahalahdella ja Tursolassa tosin rustholleja tuntuu olleen tavanomaista kyläkuntaa tiuhemmassa. Rengin statukselta nousu rusthollariksi ei ollut kovin tavanomaista - vaikka olihan Mikko kuitenkin naapurirusthollin poikia. Hettulan leskirouva lapsineen oli rustholliin toimeliasta tilanhoitajaa vailla. Mikko tuli siis arvioiduksi tilanhoitoon ja elatukseen päteväksi. Avioitumisen yhteydessä on todennäköisesti tehty Hettulan periytymisestä selvät sopimukset. Kun Mikkoa 12 vuotta vanhempi Leena-vaimo sitten aikanaan v. 1859 kuoli 51 vuotiaana, siirtyi tila tämän pojalle, Matti Matinpojalle (s.1839) hänen ensimmäisestä avioliitostaan.
Markku Haapanen kirjoittaa tutkielmassaan "Sahalahden talonpoikaisten rusthollisukujen perhestrategiat 1721-1886" vastaavasta tilanteesta seuraavasti (lieneekö viitannut juuri tähän Hettulan tapaukseen?) :
"Isännyyden loppuminen ei siis aina ollut välttämättä luonnollisista syistä, kuten kuolemasta tai vapaaehtoisesti tilasta luopumisesta johtuvaa. Toisinaan isännyys oli jo alun perin määriteltykin väliaikaiseksi. Näin oli useimmiten silloin kun naispuolinen leski meni uudelleen naimisiin ja tämä hänen toinen miehensä isännöi taloa sen aikaa, kun vaimon edellisen avioliiton lapset olivat tarpeeksi vanhoja ottamaan isännyyden vastaan."

Torppariksi Ylöjärvelle

Näistä tapahtumista johtuen Mikko Matinpoika lähti v. 1860 Tursolasta Ylöjärvelle, mukanaan lapset Heikki ja Kalle. Kustaa oli kuollut aiemmin 7-vuotiaana punatautiin Hettulassa. Maaliskuussa 1861 Mikko avioitui Vilhelmiina Vilhelmintyttären (1829-1864) kanssa. Vaimo oli kotoisin Ylöjärven Mäkkylän Petäjäniemestä. Keuhkotauti vei Vilhelmiinana jo kolmen aviovuoden jälkeen jättäen Mikon toistamiseen leskeksi. Vilhelmiinalta jäi Mikon perheeseen aviottomana 1858 syntynyt tytär Johanna.
Ylöjärvelle Hirvijärven tuntumaan rakentui 1860-luvun alkuvuosien mittaan Mikko Matinpojalle ensiksi pirtti perheen asumukseksi ja Runsaan kartanon torpaksi sekä myöhemmin navetta ja muut piharakennukset. Mikon elämänpolun johtaminen näihin maisemiin oli seurausta siitä, että vanhempi veljensä Kustaa Matinpoika (s.1815) oli vuonna 1852 vuokrannut Runsaan kartanon ja edesauttanut näin asioiden suuntaa.

Aarne Hirvijärvi teoksessaan vuodelta 1984 "Hirvijärven torpan vaiheita" kertoo mm seuraavissa katkelmissa:

"Sedältäni v. 1940 saaduissa muistiinpanoissa olen kirjoittanut mm: Ahdeppään Vaari oli setäni kuullen kertonut, että hän muistaa hyvin ensimmäisiä käyntejään Hirvijärvellä. Mikko hakkasi ensimmäistä pirttiä ja Heikki-poika paistoi perunoita kuusen juurella. Kallesta ei ollu missään vaiheessa puhetta. Olettamuksen mukaan tämä kymmenvuotias Kalle-poika olisi jäänyt Runsaalle setänsä huostaan."
"Mikael Matinpojan veli oli siihen aikaan Runsaan kartanon vuokraajana ja todennäköisesti hänen myötävaikutuksellaan torpan paikaksi osoitettiin Takamaalla sijaitsevan Hirvijärvi-nimisen metsäjärven seutuja. Runsaan kartanohan omisti silloin laajat maa-alueet näiltä alueilta. Ja näin Mikko, varmaankin maastoa tarkoin tutkittuaan, valitsi torpan paikaksi saman kumpareen, missä talo nykyisinkin sijaitsee. Mielestäni tämä on ollut kovin viisas ratkaisu; on hyvä näköala järvelle ja maantiehen sai tieyhteyden suhteellisen edullisesti."  
"Ensimmäinen asuinrakennus oli ollut yksihuoneinen tupa ja siinä piisi, missä ruoan valmistus suoritettiin, eteisenä toimi riu'uista tehty porstua ulko-oven edessä."
Lähde: Anja Hirvijärvi
Kirjassaan Aarne kertoo edelleen perustuen Kalle-setänsä muisteluihin:
Mikko oli hankkinut hevosen ansiotulojen hankkimiseksi rahdinajossa. Hän sai toimeksiantoja tamperelaisilta kauppiailta tavarankuljetuksiin Turkuun, Jyväskylään, Mikkeliin, Anjanpeltoon sekä Viipurin kautta Lotinanpeltoon. Hevosten pito, kasvattaminen ja hevoskaupat olivat noista päivistä lähtien oleellinen osa Hirvijärveläistä elämäntapaa jatkuen myös tilan jälkipolvissa.

Heikki jatkoi torpan kontrahtia 25 vuotisella sopimuksella isänsä jälkeen n. vuodesta 1876 aina vuoden 1900 tienoille. Torpan kontrahdissa määriteltiin seuraavanlaisia työpanoksia suoritettaviksi Runsaan kartanolle:
- 2 päivää hevosen kanssa kyntää rikko, kertun ja siemenvaon kyntö
- 2 päivää hautausmaan sannan ajossa
- 2 päivää maantiesannan ajossa
- 25 apupäiviä, kesällä ja syksyllä sadonkorjuulla jalkatöissä omin ruokinsa
- rahaverona 65 mk vuodessa, joka myöhemmin suoritettiin talon karjan hoidolla kesäisin.

Kun sitten torpparilaki tuli 1918 ja mahdollisti torppien omistusoikeuden lunastamisen, tarttui Heikin poika Arvid tilaisuuten: Hirvijärvi ostettiin itsenäiseksi tilaksi 27.11.1918. Tilan pinta-ala oli 39 ha josta peltoa 13 ha ja metsää 26 ha. Hinnaksi tuli 39 000 mk.

Sääksmäkeläisiä pappeja, balttian-saksalaisia sukujuuria - ja rusthollareita

Aiemmin mainitsin Markkulasta jaetun tilanosan Joonas Matinpojalle 1720-luvulla. Tämän poika Joonas Joonaanpoika (1739-1790) asui sittemmin tilalla myös perheineen, avioiduttuaan Anna Pekantyttären (1746-1833) kanssa v 1767 (tarinamme alun Mikon isovanhemmat). Annan äiti oli syntyjään Sääksmäeltä Huittulan kylästä, Hedvig Carlsdotter Bergman (1704-1781). Häneltä periytyi ilmeisimmin Mikon äidille kasteessa annettu nimi Hedvig, joka varmastikin Hetaksi taipui sahalahtelaisessa puheessa. Nimi oli kulkenut suvussa kauempaakin, Hedvig Thomasdotter Palthenialta asti. Häneen palaan tarkemmin tuonnempana.

Hedvig Carlsdotter Bergmanin jouluinen syntymämerkintä 25.12.1704
Sääksmäen kirkonkirjoissa, syntyneiden ja kastettujen luettelossa
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8858585
Carl Nilsson Bergman (n.1666-1722) oli Sääksmäen Huittulan kylässä Häkärlän rusthollarina. Hänet tapaa myös nimellä Montanus, josta Bergman on luovuutta käyttäen selvästi johdettu. Montanus ja Sexmontanus tunnetaan sääksmäkeläisistä pappisuvuista.
Carl Bergman oli avioitunut v 1699 Sääksmäen Linnaisten kylän Kokkilan Anna Olavintyttären (n.1670-1751) kanssa. Anna oli jäänyt leskeksi v 1697 aviostaan Apian Yrjö Paavonpojan kanssa.
Häkärlän rusthollin Carlin ja Annan tytär Hedvig Carlsdotter oli avioliittonsa alkuvuosina puolisonsa Pekka Nuutinpojan (Petter Cnutsson, n.1707-1785) kanssa Pälkäneellä Ruokolan rusthollin torppareina Jakolassa. Kun myös Carlin ja Annan pojantytär Lisa Nilsdotter avioitui Tursolan Markkulaan Juho Heikinpojan kanssa, vahvistaen Bergmanien Häkärlän ja Markkulan rusthollien välisiä sukusiteitä, voidaan todeta että rusthollarit olivat mieluusti kanssakäymisissä oman "säätynsä" kesken. Oletettavasti kanssakäymistä rusthollareiden kesken oli muutoinkin ja siten sosiaaliset suhteet kehittyivät otollisesti myös naimakauppojen järjestelyn kannalta. Samalla ehkä turvattiin omaisuuden säilymistä suvussa.

Pälkäneen Ruokolan Jakolan
rippikirjasta 1736-43
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7506265
Mainitun Pekka Nuutinpojan alkuperää en ole kyennyt jäljittämään. Vihkitiedon mukaan hän olisi ollut tuolloin v. 1730 Kangasalta. Sinne he myös päätyivät Hedvigin kanssa monien vaiheiden jälkeen viimeisiksi vuosikseen Muston torppaan. Kenties Kangasalta vielä löytyy se Nuutti tai Knut, jolla oli pojat Pekka (Petter) ja Juho (Johan). Ne jotka Jakolassa ilmaantuvat Pälkäneen henkikirjoihin v 1736.
Olisiko se kytkentä tässäkin tapauksessa löydettävissä rusthollien kautta? Kangasalla vaikutti Knut Sigfridsson Wäxjön eli Vääksyn Nuortossa Huutijärvellä. Vääksy oli tuolloin Kaarina Hannuntyttären jälkeläisten omistuksessa ollut säterikartano. Nuorto oli nähtävästi kartanon alustila. Hiuksenohut johtolanka kenties, mutta joskus nekin ovat tärpänneet paremman puutteessa...

Bergman/Montanus suku saa tunnetun alkunsa Sigfridus Sigfridi Wijnaparta nimisestä kirkonmiehestä, joka vuonna 1593 toimi kappalaisena Sääksmäellä sekä myöhemmin kirkkoherrana.
Sukuun kytkeytyy myös toinen kirkkoherra, Thomas Canuti Palthenius, joka jäi historiaan erityisen pahansisuisena seurakunnan paimenena. Hän oli naimisissa Anna Hartvigsdotter Nödingin kanssa, jonka kautta päädymme kappaleen otsikossa viitattuihin balttian-saksalaisiin sukuihin.
Näistä kirkonpalvelijoista ja balteista kirjoitan seuraavassa blogitekstissä. Joten olkaa lukijat kuulolla - vai pitäisikö sanoa paremminkin näöllä....

Linkkejä ja lähteitä:

torstai 9. huhtikuuta 2015

Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa I (1640-1745)

Edeltävässä blogitekstissäni esipolvissa ilmenneitä risteämiä - ns esivanhempainkatoa - tutkiessani kävi ilmi että niin omat kuin vaimonikin sukujuuret ovat monin tavoin kytköksissä Teiskon Värmälän kylässä vaikuttaneeseen Kartanon tiloja hallinneeseen sukuun. Yhteisten lastemme näkökannalta voisi jopa sanoa että Värmälästä löytyy perheemme "Aatami ja Eeva".
Värmälän kylässä sijainneen emätilan, Kartanon ja siitä myöhemmin muodostettujen Vähä-Kartanon, Iso-Kartanon ja Niemi-Kartanon isäntäsukulinjat kattavat yhtenäisenä ketjuna yli 250 vuoden ajanjakson 1640- luvulta ainakin 1800 -luvun viimeisiin vuosiin.



Värmälän katsotaan kuuluvan Teiskolaisiin kantatiloihin, joiden olemassaolo voidaan ajoittaa v 1540 edeltävään aikaan, jolloin tiloista alettiin kirjata tietoja järjestelmällisesti veroluetteloiden ja henkikirjoitusten muodossa. Teisko oli pitkään asumatonta  Pirkkalan, Messukylän, Vesilahden ja Lempäälän talonpoikien eränkäyntiseutua. Vakituista asutusta lienee syntynyt vasta 1400- luvun loppupuolelta alkaen. Mistä Värmälän nimi juontuu? Nimi on esiintynyt tuomiokirjoissa jo 1300-luvun puolella rajankäynnissä Kämmenniemen ja Sääksniemen kanssa (http://www.narc.fi/suvanto/sivut_0506-0721_PIRKKALA.pdf). Sen syntyyn en ole löytänyt selityksiä, joten esitänpä oman arvaukseni: olisivatko ensimmäiset kylän asukkaat olleet sukujuuriltaan Värmlannista? Teisko nimen alkuperäksi arvellaan lappalaista Teiskaa (Arajärvi).
Värmälän kylän neljästä tilasta yksi hävisi, yhdestä syntyi Pirilä ja kaksi yhdistyi Värmälän rustholliksi. Rusthollilla tarkoitetaan tilaa joka varusti ratsumiehen ja hevosen kruunun ruotujakolaitoksen sotaväen käyttöön saaden vastineeksi verohelpotuksia. Asemies palkattiin tilan ulkopuolelta tai joskus tehtävään ryhtyi joku talon nuorista miehistä. Asemiehen ja ratsun varustaminen vaati kohtuullista varallisuutta ja kohdistui siten seudun varakkaimpiin taloihin. Kustannusten kattamiseksi saatettiin osoittaa alueen muita tiloja ns augmenttitiloiksi eli aputiloiksi suorittamaan veroja rusthollille.


Ensimmäiset tunnetut esivanhempamme asettuivat Värmälään isänniksi viimeistään 1643 jolloin Paavo Tuomaanpoika (k.1679) ja vaimonsa Liisa (k. 1687) on merkitty Suomen asutuksen yleisluetteloon. Arajärven Teiskon historiateoksen isäntäluettelon mukaan heidän isännyytensä olisi alkanut jo 1640. Heitä edeltävä Värmälän haltija oli leski Liisa Klemetintytär - todennäköisimmin mielestäni kuitenkin eri henkilö Liisa kuin Paavon puoliso. Tosin Iso-Iivarin laatimassa isäntäluettelossa Paavo Tuomaanpojan puolison, Liisan patronyymiksi mainitaan Klemetintytär. Paavon ja Liisan alkuperä on kuitenkin nykytietojeni valossa tuntematon. Hyvinkin keski-ikäisiä he ovat olleet Värmälän isännyyteen asettuessaan kahden tyttärensä kanssa: Anna Paavontytär ja vävy Pekka Sipinpoika mainitaan jo 1644. Toisen tyttären, Riitta Paavontyttären (k jälk. 1691) puoliso Matti Niilonpoika (k. 6.1.1678) mainitaan Värmälässä vuodesta 1649 alkaen. Heidän avioitumisensa on kuitenkin tapahtunut ilmeisimmin jo viimeistään 1648 koska esikoinen syntyi tuona vuonna - kuten myös Annan ja Pekan esikoinen. Tästä voidaan päätellä että Anna on syntynyt ennen 1625 ja Riitta ennen v. 1630 ja siten heidän vanhempansa viimeistään 1600-luvun alkuvuosina.
Värmälän Pirilässä esiintyy Tuomas niminen henkilö 1600- luvun alkuvuosina, joka saattaa lisätutkimuksissa osoittautua Paavon isäksi. Patronyymi ja ajankohta ainakin sopisivat kuvaan.
Paavo hallitsi aluksi 2/3 Värmälää rusthollarina. 1/3 oli Tapani Knuutinpojan hallussa kruununverotilana vuoteen 1646 asti. Sipi Knuutinpoika viljeli osaa Värmälästä ilmeisesti rusthollin augmenttina v 1665-1667. (SAY 1655-1674). Rusthollin ratsumies kuului kenraalimajuri Fabian Berndesin rykmenttiin. Tämä ankaraksi mainittu mm. Pohjan Sodassa ansioitunut sotapäällikkö erotettiin v 1664 Turun ratsurykmentin komentajuudesta sotkuisen perintöriidan seurauksena. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Fabian_Berendes) 

Paavo Tuomaanpojan isännyyttä Värmälän Kartanon rusthollissa jatkui vuoteen 1668. Paavolla ja Liisalla ei näyttäisi olleen miespuolista jälkeläistä. Talon kahden tyttären myötä oli isäntäehdokkaiksi kaksi vävymiestä. Koska isännyys meni Riitta Paavontyttären puolisolle, Matti Niilonpojalle, voitaneen päätellä että Riitta olisi ollut sisaruksista vanhempi. Anna Paavontytär ja Pekka Sipinpoika jatkoivat asumistaan tilalla myös uuden isäntäparin jatkaessa.
Vanha emäntä Liisa on mainittu sokeaksi jo vuonna 1657. Siten hän olisi elänyt viimeiset kaksi vuosikymmentään sokeutuneena. Vanha isäntä Paavo mainittiin vanhaksi ja vaivaiseksi jo 1668. Hän kuoli 12.1.1679. Kuolinmerkinnässään on maininta "Fördes Pååls lyk till Stork." joka mahdollisesti tarkoittaa että Paavon ruumis vietiin "isolle kirkolle". Saattaisi merkitä Messukylää. Miksi näin on toimittu? Olisiko Paavo Tuomaanpojan sukujuuret siellä ja hänet olisi haudattu Messukylään?

Vävy Matti Niilonpoika oli Värmälän Kartanon rusthollarina 1669-1675. Puolisonsa Riitta Paavontyttären kuolinajaksi on sukuselvityksissä esitetty 13.6.1708. Tuolloin Värmälän Pirilässä on kirjattu Kf (kirkonvaivainen) Brita Påhlsdotter (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t143961). Samaan aikaan SAY mainitsee Pirilässä Britan merkinnöin inh. corp.hust. Tämä henkilö olisi siis köyhä, itsellinen ja sotilaan vaimo. Mielestäni ei ole todennäköistä että Värmälän Kartanon emäntä olisi ollut viimeiset päivänsä Pirilässä kirkonvaivaisena. Kartanossa Riitan merkinnät näyttäisivät päättyvän vuoteen 1691. Siten samaisissa selvityksissä esitetty Riitta Paavontyttären oletetusta kuolinmerkinnästä johdettu syntymäaika 1618 on varsin epävarma tieto.
Vanhimmassa säilyneessä Värmälän rippikirjassa Riitta Paavontytär vielä on nähtävissä (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9817420). Kirjattu ei ole enää Matti Niilonpoikaa, joten kirjan sivu ajoittuu tämän kuoleman 1678 jälkeisiin vuosiin. Dokumentissa itsessään ei ole vuosia merkitty mutta ajanjakso on karkeasti pääteltävissä siinä esiintyvistä henkilöistä. Valitettavasti seuraavat säilyneet rippikirjat ovat vasta vuodesta 1746 alkaen.

Matti Niilonpojan alkuperäksi on eräs sukututkija esittänyt Nallin Niilo Laurinpoikaa, mutta nähdäkseni hän on ajallisesti liian etäällä ollakseen tämän Mattimme isä.

Kartanon rusthollin isäntänä jatkoi isänsä Matti Niilonpojan jälkeen esikoinen Martti Matinpoika (s.1648) vuodet 1676-1692. Veljensä Heikki Matinpoika näyttäisi suorittaneen rusthollin ratsupalvelusta 1680-luvulla. Martti Matinpojan kuoltua n 1692 lapset olivat vielä alaikäisiä ja siten isännyyden jatkajaa ei saatu hänen jälkeläisistään. Sen sijaan isännyyden ottivat haltuunsa Martin sisar miehensä kanssa. Vappu Matintytär (s.1651) ja Matti Antinpoika (n.1646-1740) olivat avioituneet n. 1678 ja perustaneet myös perheensä Värmälän Kartanoon. Siten isännyyden siirto heille siinä tilanteessa oli varsin ilmeinen toimenpide. Matti Antinpojan isännyyttä jatkui 1705 tienoille, jona aikana rusthollin augmenttitiloina olivat Pirilä, Kuusniemi ja Kulkkila. Matti oli riitaantunut Pirilän Yrjön kanssa ja erottanut tämän v 1704 sekä ottanut Pirilän itse viljelykseensä joiksikin vuosiksi - kenties isännyytensä päättymiseen asti. (Arajärvi s 217)
Kuka oli tämä Matti Antinpoika? Syntymästä ei ole vakuuttavaa tietoa. Kuolinmerkinnässään 10.2.1740 on mainittu hänen olleen 94 vuotias ja siten syntynyt 1646. Tuohon aikaan em merkinnät olivat hyvinkin epävarmoja. Siten voitaneen ainakin vakavasti esittää oletus että hän saattaisikin olla se Andersille syntynyt Matts joka on kirjattu Kämmenniemessä 25.1.1652 (HisKi).

Koska isännyyden periytyminen pääsäntöisesti katsottiin vanhimman pojan etuoikeudeksi, oli seuraava Kartanon isäntä Matin ja Vapun lapsikatraan ainoa poika, Matti Matinpoika (1681-1749). Sisaria hänellä oli viisi, joista Elinan tiedetään avioituneen Ylöjärvelle ja Marian Messukylään Takahuhdin Heikkilään. Matti haki Kartanoon emännän v. 1701 Teiskon Kiimajoen Nallista. Sofia Jaakontytär (1680-1759) oli Nallin  Jaakko Pertunpojan (1637-1717) ja Kaisa Nuutintyttären (n 1644-1740) järjestyksessään kolmas lapsi. Matti Matinpojan isännyyden aika kattoi lähes 40 vuotta 1706-1745. Ajanjaksoon osui nk isoviha, jolloin venäläisten sotajoukot rasittivat myös teiskolaisia tiloja ryöstäen ja tuhoten elintarvikkeita, viljelyksiä, omaisuutta sekä karjaa - ihmisiäkin katosi sotajoukkojen myllertäessä pitkin maakuntaa. Sofian kotitilalta Nallista ryöstettiin koko irtain omaisuus, kirjoittaa Arajärvi Teiskon historian teoksessaan. Värmälä näyttäisi säästyneen kaikkein pahimmalta hävitykseltä.

Seuraava osa jatkuu Kartanon jakautumisesta Vähä-Kartanoon ja Iso-Kartanoon v 1746:
Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa II (1745-n.1780)




Muita Värmälän sukuja tutkivia (heille kiitos tietojen avuliaasta jakamisesta):

Lähteitä:
Paavo Tuomaanpojan jälkeläisiä ja sukupuuta voit selata Geneanetissä myös tästä linkistä.

Eräs Isovihan aikainen kuvaus Arkistolaitoksen verkkonäyttelyssä:
Isoviha, kidutusta ja nälkää - Margaretan elämäntarina