perjantai 14. elokuuta 2015

Hirvijärveläisten jäljestystä

Ylöjärven Hirvijärven torpan perustaneesta Mikko Matinpojasta (1820-1902) tuli mainittua lyhesti aiemmassa blogitekstissäni "Karkun Stenberg-lukkareista Hirvijärven pirttiin" . Poikansa Heikki Mikonpoika (1847-1924) oli nainut Hirvijärven emännäksi em Stenbergien jälkeläisen, Maria

Heikki Mikonpoika Hirvijärvi (1847-1924)
kirjasta Aarne Hirvijärvi
"Hirvijärven torpan vaiheita"
Eufrosyne Simontyttären
(1841-1912).

Mikko Matinpojan syntyperää on aiemmin valaissut Aarne Hirvijärvi teoksessaan "Hirvijärven torpan vaiheita". Tätä tietoa nyt täydennettäköön seuraavassa selvityksessä.

Rusthollareita Sahalahden Tursolan kylästä

Mikko Matinpoika syntyi 9.9.1820 Sahalahden Tursolan kylässä Markkulan Sarkalassa. Markkula oli yksi Tursolan ratsupalvelua suorittaneista rustholleista (ratsutila). Suku on mahdollisesti asuttanut Tursolaa jo 1560- luvulla. Tuomas Erkinpoika lienee heistä varhaisin todennettavissa oleva, vuonna 1607. Sukujuuret ovat muutoinkin tukevasti Pakkalanjärven rantatörmässä: Markkulassa, Hettulassa ja Pietilässä sekä lähistön Kirkkojärven tuntumassa Isolahdessa.

Markkula esiintyy myös Kangasalan Keson kylässä, josta Martti Erkinpoika (1720-1778) tuli Sahalahden Markkulaan vävyksi ja sittemmin isännäksi v:sta 1757 alkaen. Onko näiden kahden Markkulan välillä ollut aeimpaa sukuyhteyttä? Vai onko sama nimi vain sattumaa? Onhan Markku kuitenkin varsin yleinen nimi. Asia jää odottamaan lisäselvityksiä.

Sahalahden Markkulan rustholli jakautui perillisten kesken useasti vuosikymmenien ja -satojen kuluessa. Kuudesosasta muodostui Sarkala v.1804 Mikon vanhempien asuttavaksi. Matti Matinpoika (1778-1832) ja Heta Joonaantytär (1778-1855) olivat läheistä sukua, sillä Heta oli Matin isän pikkuserkku. Tursolan talojen välillä naimakaupat olivat tavallisia, joskus jopa näin lähisuvustakin aiheuttaen nk esipolvikatoa. (Termin käyttökelpoisuutta on kyseenalaistettu, mutta olen toistaiseksi pitäytynyt tässä mainitussa) Ilmiötä olen myös yleisemmin sukuhistoriamme puitteissa tarkastellut aiemmassa blogitekstissäni.
1720- luvulla Markkulasta erotettiin Joonas Matinpojan (1708-1782) ja sisarensa Liisa Matintyttären (1703-1766) perheille tilanosat. Näiden sisarusten jälkipolvet yhdistyivät sittemmin tarinan alkuhenkilössä, Mikko Matinpojassa.

Mikko oli parikymppisenä ryhtynyt naapuriin Hettusen rustholliin rengiksi. Talo jäi isännättömäksi v. 1843 Matti Juhonpojan kuoleman jälkeen. Tämä oli loukkaantunut joitakin vuosia aiemmin ollen kyvytön hoitamaan tilaa. Kuolinsyy viittaa jalan vammautumisen aiheuttamiin komplikaatioihin. Mikko on nähtävästi tarttunut asiantuntevasti tilanhoidollisiin toimiin, koska leskiemäntä Leena Heikintytär (1808-1859) on ollut sittemmin suopea myös muuhunkin kanssakäymiseen. Puusniekaksi ennenmuinoin kutsuttiin Mikon kohtalotovereita, leskenlämmikkeitä. Varsin erikoislaatuista lienee se, että Mikolle ja Leenalle syntyi Kustaa-poika jo v. 1845.  Vihille mentiin vasta heinäkuussa 1847 kun seuraava jo teki tuloaan syyskuulle. Merkillistä, ettei rippikirjaan pappi ole mitään kirjannut moisesta menosta, lukuunottamatta mainintaa että morsian on vihitty ilman huntua. Tämä oli sen aikainen kiertoilmaus morsiamen neitsyyden tilasta. Syyskuinen poikalapsi tunnettiin aikanaan Ylöjärvellä Hirvijärven Heikki Mikonpoikana, joka siis ylläolevassa kuvassakin esiintyy.

Äitinsä, Hettusen rusthollin leskiemännän Leenan sukujuuret ovat vielä arvoitus. Vaikuttaisi että isä Heikki Juhonpoika olisi sahalahtelaisia, mahdollisesti syntynyt 1751 (kenties Uotilasta?). Tämän puoliso Eeva Tuomaantytär oletettavasti syntyisin 1764 Tammelasta. He olivat  tulleet v. 1802 Hettuselle Luopioisista, jossa olivat olleet Säynäjärven rusthollin Koskussa torppareina 1789-1801.

Mikko Matinpoika asettui näin aviosääydyn myötä myös rusthollareiden "säätyyn", joka oli tavallista talonpoikaa askelen ylempänä sosiaalisessa arvoasteikossa. Sahalahdella ja Tursolassa tosin rustholleja tuntuu olleen tavanomaista kyläkuntaa tiuhemmassa. Rengin statukselta nousu rusthollariksi ei ollut kovin tavanomaista - vaikka olihan Mikko kuitenkin naapurirusthollin poikia. Hettulan leskirouva lapsineen oli rustholliin toimeliasta tilanhoitajaa vailla. Mikko tuli siis arvioiduksi tilanhoitoon ja elatukseen päteväksi. Avioitumisen yhteydessä on todennäköisesti tehty Hettulan periytymisestä selvät sopimukset. Kun Mikkoa 12 vuotta vanhempi Leena-vaimo sitten aikanaan v. 1859 kuoli 51 vuotiaana, siirtyi tila tämän pojalle, Matti Matinpojalle (s.1839) hänen ensimmäisestä avioliitostaan.
Markku Haapanen kirjoittaa tutkielmassaan "Sahalahden talonpoikaisten rusthollisukujen perhestrategiat 1721-1886" vastaavasta tilanteesta seuraavasti (lieneekö viitannut juuri tähän Hettulan tapaukseen?) :
"Isännyyden loppuminen ei siis aina ollut välttämättä luonnollisista syistä, kuten kuolemasta tai vapaaehtoisesti tilasta luopumisesta johtuvaa. Toisinaan isännyys oli jo alun perin määriteltykin väliaikaiseksi. Näin oli useimmiten silloin kun naispuolinen leski meni uudelleen naimisiin ja tämä hänen toinen miehensä isännöi taloa sen aikaa, kun vaimon edellisen avioliiton lapset olivat tarpeeksi vanhoja ottamaan isännyyden vastaan."

Torppariksi Ylöjärvelle

Näistä tapahtumista johtuen Mikko Matinpoika lähti v. 1860 Tursolasta Ylöjärvelle, mukanaan lapset Heikki ja Kalle. Kustaa oli kuollut aiemmin 7-vuotiaana punatautiin Hettulassa. Maaliskuussa 1861 Mikko avioitui Vilhelmiina Vilhelmintyttären (1829-1864) kanssa. Vaimo oli kotoisin Ylöjärven Mäkkylän Petäjäniemestä. Keuhkotauti vei Vilhelmiinana jo kolmen aviovuoden jälkeen jättäen Mikon toistamiseen leskeksi. Vilhelmiinalta jäi Mikon perheeseen aviottomana 1858 syntynyt tytär Johanna.
Ylöjärvelle Hirvijärven tuntumaan rakentui 1860-luvun alkuvuosien mittaan Mikko Matinpojalle ensiksi pirtti perheen asumukseksi ja Runsaan kartanon torpaksi sekä myöhemmin navetta ja muut piharakennukset. Mikon elämänpolun johtaminen näihin maisemiin oli seurausta siitä, että vanhempi veljensä Kustaa Matinpoika (s.1815) oli vuonna 1852 vuokrannut Runsaan kartanon ja edesauttanut näin asioiden suuntaa.

Aarne Hirvijärvi teoksessaan vuodelta 1984 "Hirvijärven torpan vaiheita" kertoo mm seuraavissa katkelmissa:

"Sedältäni v. 1940 saaduissa muistiinpanoissa olen kirjoittanut mm: Ahdeppään Vaari oli setäni kuullen kertonut, että hän muistaa hyvin ensimmäisiä käyntejään Hirvijärvellä. Mikko hakkasi ensimmäistä pirttiä ja Heikki-poika paistoi perunoita kuusen juurella. Kallesta ei ollu missään vaiheessa puhetta. Olettamuksen mukaan tämä kymmenvuotias Kalle-poika olisi jäänyt Runsaalle setänsä huostaan."
"Mikael Matinpojan veli oli siihen aikaan Runsaan kartanon vuokraajana ja todennäköisesti hänen myötävaikutuksellaan torpan paikaksi osoitettiin Takamaalla sijaitsevan Hirvijärvi-nimisen metsäjärven seutuja. Runsaan kartanohan omisti silloin laajat maa-alueet näiltä alueilta. Ja näin Mikko, varmaankin maastoa tarkoin tutkittuaan, valitsi torpan paikaksi saman kumpareen, missä talo nykyisinkin sijaitsee. Mielestäni tämä on ollut kovin viisas ratkaisu; on hyvä näköala järvelle ja maantiehen sai tieyhteyden suhteellisen edullisesti."  
"Ensimmäinen asuinrakennus oli ollut yksihuoneinen tupa ja siinä piisi, missä ruoan valmistus suoritettiin, eteisenä toimi riu'uista tehty porstua ulko-oven edessä."
Lähde: Anja Hirvijärvi
Kirjassaan Aarne kertoo edelleen perustuen Kalle-setänsä muisteluihin:
Mikko oli hankkinut hevosen ansiotulojen hankkimiseksi rahdinajossa. Hän sai toimeksiantoja tamperelaisilta kauppiailta tavarankuljetuksiin Turkuun, Jyväskylään, Mikkeliin, Anjanpeltoon sekä Viipurin kautta Lotinanpeltoon. Hevosten pito, kasvattaminen ja hevoskaupat olivat noista päivistä lähtien oleellinen osa Hirvijärveläistä elämäntapaa jatkuen myös tilan jälkipolvissa.

Heikki jatkoi torpan kontrahtia 25 vuotisella sopimuksella isänsä jälkeen n. vuodesta 1876 aina vuoden 1900 tienoille. Torpan kontrahdissa määriteltiin seuraavanlaisia työpanoksia suoritettaviksi Runsaan kartanolle:
- 2 päivää hevosen kanssa kyntää rikko, kertun ja siemenvaon kyntö
- 2 päivää hautausmaan sannan ajossa
- 2 päivää maantiesannan ajossa
- 25 apupäiviä, kesällä ja syksyllä sadonkorjuulla jalkatöissä omin ruokinsa
- rahaverona 65 mk vuodessa, joka myöhemmin suoritettiin talon karjan hoidolla kesäisin.

Kun sitten torpparilaki tuli 1918 ja mahdollisti torppien omistusoikeuden lunastamisen, tarttui Heikin poika Arvid tilaisuuten: Hirvijärvi ostettiin itsenäiseksi tilaksi 27.11.1918. Tilan pinta-ala oli 39 ha josta peltoa 13 ha ja metsää 26 ha. Hinnaksi tuli 39 000 mk.

Sääksmäkeläisiä pappeja, balttian-saksalaisia sukujuuria - ja rusthollareita

Aiemmin mainitsin Markkulasta jaetun tilanosan Joonas Matinpojalle 1720-luvulla. Tämän poika Joonas Joonaanpoika (1739-1790) asui sittemmin tilalla myös perheineen, avioiduttuaan Anna Pekantyttären (1746-1833) kanssa v 1767 (tarinamme alun Mikon isovanhemmat). Annan äiti oli syntyjään Sääksmäeltä Huittulan kylästä, Hedvig Carlsdotter Bergman (1704-1781). Häneltä periytyi ilmeisimmin Mikon äidille kasteessa annettu nimi Hedvig, joka varmastikin Hetaksi taipui sahalahtelaisessa puheessa. Nimi oli kulkenut suvussa kauempaakin, Hedvig Thomasdotter Palthenialta asti. Häneen palaan tarkemmin tuonnempana.

Hedvig Carlsdotter Bergmanin jouluinen syntymämerkintä 25.12.1704
Sääksmäen kirkonkirjoissa, syntyneiden ja kastettujen luettelossa
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8858585
Carl Nilsson Bergman (n.1666-1722) oli Sääksmäen Huittulan kylässä Häkärlän rusthollarina. Hänet tapaa myös nimellä Montanus, josta Bergman on luovuutta käyttäen selvästi johdettu. Montanus ja Sexmontanus tunnetaan sääksmäkeläisistä pappisuvuista.
Carl Bergman oli avioitunut v 1699 Sääksmäen Linnaisten kylän Kokkilan Anna Olavintyttären (n.1670-1751) kanssa. Anna oli jäänyt leskeksi v 1697 aviostaan Apian Yrjö Paavonpojan kanssa.
Häkärlän rusthollin Carlin ja Annan tytär Hedvig Carlsdotter oli avioliittonsa alkuvuosina puolisonsa Pekka Nuutinpojan (Petter Cnutsson, n.1707-1785) kanssa Pälkäneellä Ruokolan rusthollin torppareina Jakolassa. Kun myös Carlin ja Annan pojantytär Lisa Nilsdotter avioitui Tursolan Markkulaan Juho Heikinpojan kanssa, vahvistaen Bergmanien Häkärlän ja Markkulan rusthollien välisiä sukusiteitä, voidaan todeta että rusthollarit olivat mieluusti kanssakäymisissä oman "säätynsä" kesken. Oletettavasti kanssakäymistä rusthollareiden kesken oli muutoinkin ja siten sosiaaliset suhteet kehittyivät otollisesti myös naimakauppojen järjestelyn kannalta. Samalla ehkä turvattiin omaisuuden säilymistä suvussa.

Pälkäneen Ruokolan Jakolan
rippikirjasta 1736-43
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7506265
Mainitun Pekka Nuutinpojan alkuperää en ole kyennyt jäljittämään. Vihkitiedon mukaan hän olisi ollut tuolloin v. 1730 Kangasalta. Sinne he myös päätyivät Hedvigin kanssa monien vaiheiden jälkeen viimeisiksi vuosikseen Muston torppaan. Kenties Kangasalta vielä löytyy se Nuutti tai Knut, jolla oli pojat Pekka (Petter) ja Juho (Johan). Ne jotka Jakolassa ilmaantuvat Pälkäneen henkikirjoihin v 1736.
Olisiko se kytkentä tässäkin tapauksessa löydettävissä rusthollien kautta? Kangasalla vaikutti Knut Sigfridsson Wäxjön eli Vääksyn Nuortossa Huutijärvellä. Vääksy oli tuolloin Kaarina Hannuntyttären jälkeläisten omistuksessa ollut säterikartano. Nuorto oli nähtävästi kartanon alustila. Hiuksenohut johtolanka kenties, mutta joskus nekin ovat tärpänneet paremman puutteessa...

Bergman/Montanus suku saa tunnetun alkunsa Sigfridus Sigfridi Wijnaparta nimisestä kirkonmiehestä, joka vuonna 1593 toimi kappalaisena Sääksmäellä sekä myöhemmin kirkkoherrana.
Sukuun kytkeytyy myös toinen kirkkoherra, Thomas Canuti Palthenius, joka jäi historiaan erityisen pahansisuisena seurakunnan paimenena. Hän oli naimisissa Anna Hartvigsdotter Nödingin kanssa, jonka kautta päädymme kappaleen otsikossa viitattuihin balttian-saksalaisiin sukuihin.
Näistä kirkonpalvelijoista ja balteista kirjoitan seuraavassa blogitekstissä. Joten olkaa lukijat kuulolla - vai pitäisikö sanoa paremminkin näöllä....

Linkkejä ja lähteitä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti