Mattjus-Brännbacka - nousu ja tuho

Vuonna 1820 silloisesta Nederpurmon kylän Mattjus nimisestä tilasta 3/32 manttaalin tilan osan hankkinut Matts Mattsson Bäck (1765-1832) oli isänsä puolelta saman kylän Villbackan isäntälinjan jälkeläinen. Hänen esi-isänsä Mårten Mattsson oli isännöinyt Villbackaa jo 1580-luvun puolivälissä, seitsemän sukupolvea aiemmin.

Hankittua tilan osaa kutsuttiin ainakin myöhemmissä vaiheissa nimellä Brännbacka. Näin Tommy Olinilta saatujen tietojen perusteella, jotka suurimmalta osaltaan ovat pohjana tässä esitetylle selvitykselle. Lisäksi hän on avuliaasti tarjonnut käyttöön asiakirjajäljennöksiä joista avautuu kuva suvun vaiheista 1820-1870 välisenä aikana. Purmolaista Mattjus-Brännbackaa on blogissani käsitelty aiemmin Anders Jakobsson Mattjukseen ja tämän perheeseen liittyvissä selvityksissä.

Purmo-joen varressa, toistensa välittömässä naapurustossa sijaitsivat Bäck eli Västanbacka, Mattjus ja Filpus. Mattjus oli jakautunut v. 1789 kolmeen erilliseen tilaan, jotka kuitenkin esim. rippikirjoissa ja asutuksen yleisluettelossa esiintyvät edellen kaikki Mattjus nimellä; emätila Västerbacka, Forsnabba ja Brännbacka. (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1261790 ja http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1261792).

Matts Mattsson Bäck oli avioitunut Lena Hansdotter Keckon (1767-1850) kanssa vuonna 1787. Lena oli vuoteen 1810 mennessä, 23 vuoden aikan synnyttänyt mahdollisesti jopa kaksitoista lasta. Kahdesta vauvana kuolleesta löytyy tiedot vain kuolleiden luetteloissa ilman nimeä - ainoastaan kuolinaika, -ikä ja isän nimi. Aikuisikään asti näyttäisi selvinneen puolet. Varsin tavanomainen perhetilasto 1800-luvun taitteen elinoloissa.
Kotitilasta ei riittänyt kaikille aikuistuville lapsille elantoa. Jälkipolvien elinkeinoa turvatakseen Matts ja Lena ryhtyivät tarpeenmukaisiin järjestelyihin. Naapuruston kesken oli varmaankin käyty tunnusteluja ja neuvonpitoja naimaikään tulleiden nuorten päänmenoksi. Bäckin sisarusparven puolivälissä syntynyeen Anna Caisa Mattsdotterin (1796-1868) ja Johan Jacobssonin (1792-1874) aviojärjestelyistä oli käyty neuvonpitoa Johanin isän, Jacob Erssonin (1767-1836) kanssa. Tämä Filpukselle vävyksi tullut oli jäänyt leskeksi vaimonsa Anna Johansdotterin (1770-1815) jälkeen.Hän asusti tuolloin lapsineen itsellisenä Bäckillä oltuaan aiemmin Slipillä torpparina sekä Passin lampuotina. Ilmeisemmin aviosopimusneuvotteluja käytiin myös toisen naapuritalon, Mattjuksen isännän Anders Anderssonin kanssa. Tulevalla sulholla oli sukuyhteys Mattjukseen edesmenneen äidinäitinsä Helena Hansdotterin (1740-1808) kautta. Tämän isä  Hans Pehrsson Kylänpää - Mattjus (1700-1747) oli ollut Mattjuksen talon isäntä ennen jakautumista runsaat puolivuosisataa aiemmin. Mattjuksen isäntä oli suostuvainen myymään 3/32 manttaalin tilan osan tulevan avioparin elää, asua ja viljellä - ja kasvattaa tulevat lapsensa jos Luoja suo ja Sallimus sallii.

Puumerkkejä v. 1749: 140 Mattjus 141 Filpus 142 Bäck

Kun kerran asiat näin oli järjestetty - ja kai siinä nuorilla itselläänkin joku sana oli sanottavanaan  - niin kättä päälle ja häitä järjestämään. 28.11.1819 seurakunnan läsnäollessa ja papin aamenella siunattuna sekä hunnutettuna morsian ja Bäckin talon tytär Anna Caisa Mattsdotter siirtyi aviosäätyyn renki Johan Jacobssonin vaimona.
Nuoripari asettui aluksi Bäckille odottamaan että isä Matts saisi sovitut talokaupat järjestykseen. Tämä sitten toteutuikin 7.4.1820 tehdyllä kaupalla. Vanhapari on tainnut pitää vävyä ensialkuun silmällä mitenkä se talonpito sujuu. Kirjoilla Anna Caisa ja Johan olivat Bäckillä kunnes heidät v. 1823 oli kelvollisiksi havaittu ottamaan vastuu Brännbackan hallinnasta. Varsinkin kun esikoistytär oli jo syntynyt 1820 ja uusi tulollaan. Ties vaikka olisi Brännbackalle tuleva isäntä.

Mattjus-Brännbacka siirtyi 27.3.1823 annetulla lahjakirjalla Johan Jacobssonin ja Anna Caisa Mattsdotterin hallintaan. Vanhapari asetti kuitenkin tiettyjä varauksia ja velvoitteita lahjoituksen ehdoiksi. Seuraavassa parhaan mukaan suomennettuna vanhasta ruotsinkielisestä Pedersören kihlakunnan pitäjänkäräjien pöytäkirjanotteesta. Sulkeet ilmaisevat tekstinkohtaa jota en ole kyennyt kääntämään epäselvän käsialan tai tuntemattoman ilmaisun vuoksi:

Vaimoni Helena Hansdotterin myöntymyksellä olen minä Matts Mattsson Bäck vanhempi siirtänyt lahjoituksena 3/32 manttaalia Mattjus verotilasta no 12 Överpurmon kylässä, Pietarsaaren pitäjässä samoin kuin 1/4 kaikesta omaisuudestani ilman panttia tai vaateita vävyllemme Johan Jacobssonille sekä hänen vaimolleen Anna Caisa Mattsdotterille seuraavin ehdoin:
1. Isännyys vaaditaan rajoitetuksi minulle ja vaimolleni, sekä vävy Johan Jacobsson että vaimonsa eivät ilman meidän suostumustamme ja yksimielisyyttämme saa hallita, myydä, vaihtaa tai pantata tilaa.
2. Samoin edellämainittu Johan Jacobsson ja vaimonsa saavat täten saman oikeuden kuin poikani suorittaa kahdelle tyttärelleni Maria ja Clara Mattsintyttärille molemmille 40 hopearuplaa joka on vaadittaessa maksettava sekä 53 riikintaalaria 16 killinkiä Ruotsin rahaa tai vastaavaa käypää rahaa joka sisältää heidän isän- ja äidinperintönsä, siten että ainoastaan päällys- ja vuodevaatteet jäävät tasan jaettavaksi lapsiemme kesken kuolemamme jälkeen.
3. Leski Susanna Mattsdotterin sekä leski Caisa Andersdotterin Taiskalaisesta eläkkeeseen tältä tilalta osallistuu Johan Jacobsson 1/4 osuudella alkuperäisestä sopimuksesta heidän elinikänsä ajan.
4. Minun ja vaimoni luopuessa isännyydestä tulee tämän osuuden Mattjus tilaa suorittaa meille eläkettä marraskuun alusta 1 tynnyri ruista, 1 tynnyri jauhettua, 1 tynnyri perunoita, 2 kappaa suolaa, 1 juusto, 2 naulaa, 10  naulaa lammasta ja 10 naulaa savustettua naudanlihaa, 1 leiviskä suolasilakkaa, 3 naulaa paloviinaa, 5 (  )  (  ) tupakkia, 5 naulaa hamppua, 1 1/2  naulaa villaa, 1 pari housuja,  joka toinen vuosi (   ) ja joka toinen (  ) sekä 2 syltä koivupuita vuosittain kuten myös 1/2 kannua  tuoretta maitoa päivittäin  joka tulee toimittaa meille Bäckin tilalle. Lisäksi tulee Johan Jacobssonin 1/4 määrällä vastata ylläpidostamme, hevosen tarpeellisiin matkoihin sekä tavallinen hautaus siihen liittyvine kuluineneen mutta jotka toisen kuoltua vähennetään puoleen.
5. Lopuksi pidätän oikeuden minulle ja vaimolleni peruuttaa lahjoituksen mikäli Johan Jacobsson, hänen vaimonsa ja oikeudenhaltija joko rikkoo tätä vastaan tai kääntyvät meitä vastaan.
Tämä lahjakirja vahvistetaan meidän molempien allekirjoituksin Överpurmossa 27 maaliskuuta 1823.
Matts Mattsson Bäck
Helena Hansdotter
Tämän sopimuksen sitoudumme täyttämään
Johan Jacobsson
Anna Caisa Mattsdotter

Tehtyyn sopimukseen tyydymme
Matts Mattsson Bäck, Maria Mattsdotter nuorempi
Anders Johansson Sisbacka
Clara Mattsdotter
Hans Klåfvus Matts Månsson Rask
Anders Brunberg
Ja koska hakija asiainhoitaja Brunbergin nyt oikeudelle osoittamalla kiinnekirjalla 12 lokakuuta 1821 voimaansaatettu laillinen omistusoikeus tilaan, vastaanotetaan ensimmäisen kerran hakijoiden  Johan Jacobsson ja Anna Caisa Mattsdotter Bäckin lainhuudatus hankkimaansa 3/32 manttaalin Mattjus verotilaan no 12 Överpurmon kylässä jonka he yllämainitulla kaupalla, sekä eläkkeen luovuttajalle ja hänen vaimolleen ja samoin heidän muille lapsilleen, heidän appivanhemmilleen ja vanhemmilleen Matts Mattsson Bäckille ja Lena Hansdotterille myöntämällä, ovat omistukseensa saaneet ja moitteettomasti lainhuudatuksen hankkineet. Vuosi ja päivä kuten edellä on annettu.
 Pehr Fredr. Widen

Brännbacka oli v. 1818 jaettu kahteen 3/32 manttaalin suuruiseen osaan. Matts Matsson Bäckin hankittua osuutensa oli toinen puolikas Matts Ersson Slipin hallussa, joka oli tullut Mattjuksen tilalle vävyksi. Hänen omistamansa osuus joutui pakkohuutokauppaan 21.2.1837, jolloin sen hankki omistukseensa raati- ja kauppamies Jonas Forsberg. Kauppamies kun oli, ei hän hankkinut tilaa maanviljelijäksi ryhtyäkseen, vaan ansaitakseen rahaa ostamalla edullisesti pakkohuutokaupassa ja myyden kohta hieman kalliimmalla edelleen.
Kiinnostunutta ostajaa ei Forsberg joutunut kaukaa hakemaan. Johan Jacobsson ja Anna Caisa, jotka isännöivät toista puolta Brännbackaa, tekivät tilanosasta Forsbergin kanssa kaupat jo kahta kuukautta myöhemmin 29.4.1837. Johan oli käynyt 23.3.1837 puhumassa Merimieskassasta 200 riikintaalarin suuruisen lainan 6% korolla käsirahaa varten. Liekö käynyt niin, että Forsberg oli terävänä kauppamiehenä haistanut tilanteen ja huutanut tilan Johanin nenän edestä tehden nyt hyvän tilin myydessään sen innokkaalle ostajalle kelpo hintaan?
Kauppasumma oli 900 riikintaalaria, vastaten 360 hopearuplaa (1440 mk). Tästä summasta suoritettiin 300 riikintaalaria käteisellä ja jäljelle jäävä summa sovittiin maksettavaksi 100 riikintaalarin vuosittaisina suorituksina 6 % korolla.

Ehkä into oli kovempi kuin realistinen maksukyky. Johan Jacobsson oli hakenut kihlakunnanoikeudelta köyhyystodistuksen vain pari vuotta ennen Forsbergin kanssa tehtyjä kauppoja. Nyt Brännbackaan haettiin kiinnitykset Merimieskassan velan vakuudeksi, joka oli sitten uusittu useaan kertaan, viimeksi vuonna 1859.
22.11.1860 on Suomen Yleinen Paloapuyhdistys myöntänyt vakuutuksen tilan talousrakennuksille vakuutusarvon ollessa 630 hopearuplaa (2520 mk). Siis lähes kaksinkertainen kauppahintaan nähden 23 vuotta aiemmin pelkästään rakennuksista.
9.9.1863 suoritettiin tilalla Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimesta arvio tilan rahallisen arvon selvittämiseksi. Tilan koko oli tuolloin 3/16 manttaalia ja arvioinnin tulokseksi saatiin 8097 markkaa, jonka lisäksi mainittiin talousrakennusten olevan vakuutetut 2520 markan arvosta. Arviointi suoritettiin koska isäntä neuvotteli Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kanssa lainasta, joka sitten myönnettiinkin. Lainasumma oli 4000 mk, jonka vakuudeksi tila kiinnitettiin. Lainaehtojen mukaan lyhennykset tuli suorittaa kahdesti vuodessa 6% korolla. Lainasta nostettiin 28.5.1864 kuitenkin vain 3200 mk.

Mihinkä sitten tuo lainarahan käytettiin? Voidaan olettaa, että lainaa tarvittiin ainakin uuden tuvan rakentamiseksi. Myöhemmin v. 1869 suoritetun uuden arvioinnin mukaan tilalla oli silloin uusi hyväkuntoinen hirsitupa. On oletettavaa että tämä uusi laina- ja kunnostusoperaatio liittyi tilan tulevaisuuden suunnitelmiin. Johan Jacobssonin ja Anna Caisan kuudesta lapsesta oli tuolloin elossa enää kaksi. Vanhapari alkoi käydä jo seitsemättäkymmentä. Tilaa asuivat heidän lisäkseen lasten perheet: tytär Anna Lena Johansdotter (1832-1868) ja v. 1851 avioitunut puolisonsa Jakob Mattsson (1830-1868) sekä poika Johan Johansson (1839-1875) ja tämän 1860 vihitty vaimo Johanna Johansdotter Härmälä (1837-1913). Näiden lapset mukaan lukien tilalla asui tuolloin 1860-luvun alkuvuosina 13 henkeä. Mukaan lukien isä-isän-isäni, v. 1857 syntynyt Anders Jakobsson Mattjus.
Brännbacka siirtyi näiden kahden sisaruksen ja heidän puolisoidensa yhteisomistukseen jossain kohtaa vuosien 1865-1867 välillä. Koska olivat ainoat perilliset niin on hyvin oletettavaa että rahaa velkaisen talon omistuksen siirrossa ei liikuteltu. Syytinkisopimus oli vanhan pari turvaksi kuitenkin tehty.

1860- luvun katovuodet - niistä on tullut kirjoitettua jo monta ikävää tarinaa. Niihin tuhansia koetelleisiin vaikeuksiin Brännbackallakin ajauduttiin. Voimakas velkaantuminen yhdistettynä onnettomiin satovuosiin ja kolmeentoista nälkäiseen suuhun oli onneton yhtälö. Vaikka lainanotto saattoi olla aika rohkea veto, eivät Johan ja Anna Caisa mitenkään voineet varautua tulevaan katovuosien ketjuun. Se oli niinsanotusti "Korkeemmas Käres".

Vanha emäntä Anna Caisa kuoli katovuonna 1868 helmikuussa 71-vuotiaana. Saman vuoden tapahtumista, liittyen Anna Lenan ja Jakobin perheen kohtaloon olen kirjoittanut jo aiemmin blogissa Köyhyyttä, nälkää ja kuolemaa. Olosuhteet Brännbackalla ajautuivat siihen pisteeseen että heidän oli leivän ja toimeentulon perässä lähdettävä kotitilalta Lahden seudulle ratatyömaan houkuttamana. Mukaansa he ottivat kaksi nuorinta lasta. Kotitilalle jäivät neljä vanhinta poikaa, vanha isäntä sekä veli Johan perheineen. Tältä matkalta he eivät koskaan Purmoon palanneet. Kaikki neljä kuolivat nälän ja tautien heikentäminä kesä-syyskuun välisenä aikana yksi toisensa jälkeen.

Tämän onnettoman tilanteen seurauksena ei Brännbackalla nähty enää mahdollisuuksia selviytyä velkojen hoidosta ja tilan ylläpidosta. Hypoteekkiyhdistys ryhtyi toimiin  3084 markan 56 pennin määräisen velan kattamiseksi pakkohuutokaupan kautta. Alunperin 3200 markan lainasta oli kyetty takaisin suorittamaan 5 vuoden aikana, 5.10.1869 mennessä ainoastaan hieman yli 100 markkaa. 19.9.1869 Hypoteekkiyhdistyksen toimesta suoritettiin katselmus jossa tilan arvoksi arvioitiin ainoastaan 2500 mk. Muistetaan että vain kuusi vuotta aiemmin oli päädytty arviossa 8097 markkaan! Ja tilalle oli sentään tällä välin rakennettu uusi hirsitupa. Tästä katselmuksesta laadittu pöytäkirja on aiheesta kiinnostuneille luettavissa suomennettuna tämän blogitekstin lopussa. Dokumentista saa käsityksen asuin- ja elinoloista pienessä pohjanmaalaisessa kylässä 1860-luvulla.

20.4.1870 suoritetussa pakkohuutokaupassa Brännbackan omistus siirtyi Hypoteekkiyhdistyksen haltuun. Liekö syynä köyhtyneet isännät vai Brännbackan huono kunto ettei purmolaisilla ollut intoa huutaa tilaa omistukseensa. 6.11.1872 viimein sopimus syntyi 3320 markan hintaan. Ostajina olivat Anders Johan Thodin ja Matts Johansson Slip. Nämä myivät tilan edelleen 1875. Omistajavaihdoksia jatkui aina vuoteen 1902. Johan Jacobssonin Hypoteekkiyhdistykseltä ottama laina kulki tilan mukana aina vuoteen 1930 asti, jolloin se vasta tuli takaisinmaksetuksi 66 vuotta lainan nostamisen jälkeen.

Perheen rippeet saivat asua tilalla vielä omistajavaihdosten jälkeen. Vanha isäntä Johan Jacobsson kuoli Brännbackalla  v. 1874. Poikansa Johan muutti työnhakuun Helsingin seuduille isän kuoleman jälkeen. Orvoiksi jääneet veljekset lähtivät yksi toisensa jälkeen tahoilleen. Näistä vaiheista voi lukea blogitekstissä Anders Jakobsson Mattjus 1857-1904. Vuoden 1878 jälkeen ei Brännbackalla enää ollut Matts Mattson Bäckin jälkeläisiä. 1820 vuodesta alkanut  jakso oli päättynyt 58 vuotta myöhemmin.

1872 kauppasopimuksen arvo 3320 mk nykyarvoksi muutettuna vastaa 15 940 Euroa.
Työmiehen tuntipalkka v 1870 oli 0,19mk. Siten työmies olisi saanut paiskia töitä 8 tuntisia työpäiviä 6 vuotta putkeen ilman vapaita kerätäkseen tilan kauppasumman.
Työmiehen tuntipalkka v 2015 on 16,47 Eur. Tämän päivän työmieheltä menisi vastaavaan rahanarvon hankkimiseen 120 päivää. No eipä tuolla rahalla nykyisin maatilaan tai asuntoon pääse kiinni. Entä 6 vuoden työpanoksella? Laskekaa itse.... Enpä voi väittää että nykyinen työläinen olisi esivanhempiaan heikommassa asemassa.
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vuonna  1869, 5. Lokakuuta toimitettiin  Suomen Hypoteekkiyhdistyksen Toimitusmiehen kirjelmän perusteella no. 965, 19. syyskuuta mennyttä vuotta,  tehdyn pyynnön perusteella, allekirjoittaneen Hovioikeuden auskultantin toimesta, nimismiesten Johan Portinin ja Karl Wikin avustuksella myyntiarvon arviointi läsnäolevan Isäntä Johan Johansson Mattjuksen sekä nyttemmin edesmenneen Isäntä Jakob Mattsson Mattjuksen alaikäisten lasten yhteisesti omistamalla 3/16 manttaalia Mattjuksen verotilalla no 9 Nederpurmon kylässä, Pietarsaaren pitäjän Purmon kappeliseurakunnassa, joka tila Herra Kuvernöörin 18 helmikuuta kuluvaa vuotta antaman päätöksen voimalla tuomitaan ulosmitattavaksi kattamaan Isäntä Johan Jakobsson Mattjuksen ja hänen nyttemmin kuolleen vaimonsa Anna Kaisa Mattsdotterin  kiinnitysvelka mainitulle yhdistykselle, yhteensä  3084 mk 56 p sekä vähintään 3 %:n viivästyskorko, alkaen 1 helmikuuta edellisvuotta. Samoin myös korvaus korko- ja hoitokuluista laskettuna alkuperäisestä lainapääomasta 3200 mk, 5 1/4 %:n mukaan alkaen 1. syyskuuta 1867. Samoin  koron lyhennys 24 mk 78 p, josta velasta velvoitetaan hyvittämään 24 mk Hypoteekkiyhdistystä. Tästä johtuen tila myydään julkisella pakkohuutokaupalla Nikolainkaupungin maakunnankansliassa, johonka määräaikaan mennessä tulee kuuluttaa annettujen ohjeiden mukaiset valitukset.Täten samoin merkitään että määräaika tähän toimenpiteeseen on kuultavaksi julistettu, samoin kuin edellämainitut Johan Johansson ja Jakob Mattsson Mattjus ovat ostaneet tilan Johan Jakobsson Mattjukselta ilman että nämä ensinmainitut olisivat tilaan saaneet anottua lainhuudatusta,  johonka jos kellään on vastaväitettä selvitysmiestä tai muuta vastaan, ei (  )  (ryhtyä toimenpiteisiin)  siten tapahtuneesta toimituksesta.

1. Pää- ja navettarakennukset , käsittäen tuvan, kaksi kamaria ja eteisen pohjakerroksessa sekä kaksi vinttikamaria katettuna pärekatolla, 20 kyynärää pitkä, 10 1/2 leveä ja 7 kyynärää korkea, jotka kaikki ovat sisustetut lautalattialla sekä välikatto ponttilaudalla lukuunottamatta vinttikamareita, joista puuttuu välikatto. Lisäksi rakennuksessa on kaikkiaan kaksi tulisijaa, neljä ovea sisäänkäynneissä, joista kahdessa on lukko, yhdeksän ikkunaa, joista neljä ovat varustetut kuudella kaksoisruudulla ja muut samalla määrällä yksinkertaisia ruutuja, samoin kuin seitsemän pienempää ikkunaa, jokaisessa kaksi yksinkertaista ruutua.Välttävässä kunnossa.

2. Talli ja lato,  samassa rakennuksessa tuohikaton alla, 22 kyynärää pitkä, 8 kyynärää leveä ja 5 1/2 kyynärää korkea, joista talli on varustettu pienistä halkaistuista hirsistä tehdyllä välikatolla, lisäksi kaikissa ovet sisäänkäynneissä ilman lukkoa, muutoin sisustus ränsistynyt.

3. Karja- ja rehuvaja, rakennettu yhteisen tuohi ja puukaton alle, 23 1/2 kyynärää pitkä, 10 kyynärää leveä ja 3 1/2 kyynärää korkea, joista kummassakin hirsilattia ja ovet sisäänkäynneissä, näistä karjalato varustettu  pienistä halkaistuista hirsistä tehdyllä välikatolla sekä  seitsemän karsinaa.Samanlaatuinen kuin edellinen.

4 Sauna, tuohikattoinen, 7 1/2 kyynärää pitkä, seitsemän kyynärää leveä ja 3 1/4 kyynärää korkea, lautalattia, välikatto pienestä hirrestä, tulisija ja ovi sisäänkäynnissä ilman lukkoa.Huonokuntoinen.

5 Pesutupa, tuohikattoinen, 10 kyynärää pitkä, 6 3/4 kyynärää leveä ja 4 1/4 kyynärää korkea, haapalautalattia, tulisija, ovi sisäänkäynnissä sekä tavallinen sisustus, yleisesti hyvässä ja uudessa kunnossa.

6 Puuliiteri, lautakatto, 12 1/4 kyynärää pitkä, 9 kyynärää leveä ja 3 kyynärää korkea, ilman muuta sisustusta, ränsistyneessä kunnossa.

7 Vilja-aitta, tuohikatto, 6 1/2 kyynärää pitkä, 5 1/2 kyynärää leveä ja 3 kyynärää korkea, varustettu kaksinkertaisella lautalattialla, ovi sisäänkäynnissä sekä lukko.Välttävässä kunnossa.

8 Isompi vilja-aitta,  tuohikatto, 8 kyynärää pitkä, 7 kyynärää leveä ja 5 kyynärää korkea, varustettu kuten edellinen, mutta ränsistyneessä kunnossa.

9 Työkaluvaja,  tuohikatto, 9 kyynärää kanttiinsa ja 3 kyynärää korkea, maalattia ja ovi sisäänkäynnissä.Erittäin ränsistynyt.

10 Lantala,  tuohikatto, 12 kyynärää pitkä, 9 kyynärää leveä ja 3 1/2 kyynärää korkea, vailla muuta sisustusta, mutta muuten välttävässä kunnossa.

11 Lampola,  tuohikatto, 6 1/4 kyynärää pitkä ja samoin pitkä sekä 3 kyynärää korkea, varustettu välikatolla sekä ovi sisäänkäynnissä ilman lukkoa.Hyvässä kunnossa.

12 Sikala,  tuohikatto, 3 kyynärää kanttiinsa ja 2 1/2 kyynärää korkea, vailla sisustusta, mutta muuten hyvässä kunnossa.

13 Riihi, varasto ja lato,  tuohikatto, 22 kyynärää pitkä, 10 kyynärää leveä ja 6 kyynärää korkea, joista kahdessa ensiksimainitussa lautalattia ja ovet sisäänkäynneissä, riihi ilman uunia, mitävastoin ladosta puuttuu ovi, mutta on varustettu hirsilattialla.Lahoja ja ränsistyneitä.

14 Samoin,  tuohikatto, 18 1/2 kyynärää leveä ja 5 1/2 kyynärää korkea, sisustettu ja varustettu kuten edellämainittu riihirakennus.

15 Hirsitupa, 20 kyynärää pitkä, 10 1/2 kyynärää leveä ja 6 1/2 kyynärää korkea, vailla muuta sisustusta.Uusi ja hyväkuntoinen.

PellotTila tuottanut tavallisesti 3 tynnyriä ruista, 4 tynnyriä ohraa, 25 kappaa kauraa, 6 tynnyriä perunoita, 10 kappaa hamppua ja 1 kappa pellavaa, jonka lisäksi niin pellot kuin aitaukset ja ojat ovat  kelvottomiksi pidetyt.

NiittyKoska vaadittavia omistusasiakirjoja ei ole saatavissa, ei niittyjen pinta-ala ole saatu selville, mutta tietojen mukaan tila on ruokkinut hevosta, 7-8 lehmää ja 12 lammasta. Niityillä on pystytettynä 12 asianmukaisessa kunnossa olevaa latoa, jotka kattavat suurimman osan niitystä, joka sijaitsee lähellä ja on keskimäräinen kasvultaan, jonka suurimmaksi osaksi ilmoitetaan olevan välttävässä kunnossa.

LaitumetVälttävän hyvässä kunnossa.

MetsätOvat yhdessä lohkossa, tilan polttopuut kotikäyttöön ja pienempiä määriä myytäväksi puolen virstan etäisyydellä, samoin tilan metsistä saatavana rakennuspuuta.

KalavedetEi liity tähän tilaan

Mylly1/7 ns. Forsnabban myllystä Siisbackalla kuuluu tilalle.

TorpatEi ole

EläkeEdellämainittu eläkkeensaaja Johan Jakobsson Mattjus on varannut itselleeen elinikäisen eläke-ehdon tilaan, mutta koska mitään kirjallista sopimusta ei ole saatavilla, ei sen arvoa voida tarkemmin määrittää.

RästitMuita tilaan liittyviä korkorästejä tai muita velkoja ei tiedon mukaan ole maksettavaksi kuin kuluvalle vuodelle ilmoitetut.

Sijainti ja arvoTämä 3/16 manttaalia Mattjuksen verotilasta, joka sijaitsee Purmosta Kortesjärvelle johtavan yleisen maantien varrella, 23 virstan matkan päässä Pietarsaaren, 30 virstan Uusikaarlepyyn,  2 1/2 virstan Purmon ja 29 virstan Essen sekä 25 virstan Kortesjärven seurakuntien kirkosta, katselmusmiehen arvion mukaan määrätään 2500 markan arvoiseksi. Täten tarkistettuna ja arvioituna vahvistetaan. Paikka ja aika aiemminmainitutArviointimiehen puolestaTheodor Wilander
PalkkiolaskelmaOhessa liitettynä Rundbackan tilalta toimitettu arvionti samalta päivältä, joka maksu on 1/7 siten laskettuna ja suoritetaan 21 mk 50p.
Paikka kuten yllä.
Theodor Wilander

Artikkeli muokattu ja päivitetty 11.5.2017

Köyhyyttä, nälkää, tautia ja kuolemaa

Edellinen blogitekstini selvitteli iso-isoisäni Anders Jakobsson Mattjuksen elämän vaiheita   kotiseuduilta Purmosta päätyen Tampereelle. Siinä yhteydessä tuli lyhyesti mainituksi Andersin sekä kolmen veljensä Johanin, Jakobin ja Matts Leanderin jääminen orvoiksi, joka tapahtuma merkittävästi vaikutti heidän muuttoonsa pois Purmon Brännbackalta.

Veljesten isä oli Jakob Mattsson Filpus. Hän oli syntynyt v.1830 Pohjanlahden rannikolla Luodon eli Larsmon pitäjässä, Eugmon kylässä, Finholm nimisessä talossa. Tämän Jakobin vanhemmat olivat Matts Johansson Finholm (s.1790) ja Greta Lisa Pehrsdotter Åkö (s.1797). Äidin kuoltua lapsivuoteeseen v. 1841, muutti perhe Larsmosta ensin Pedersören Sundbyhyn Barkarille v. 1844 ja edelleen v. 1846 Purmoon ostettuaan kolmasosan Filpus nimisestä tilasta. Äiti Greta Lisa on ollut esillä aiemmassa blogitekstissäni, johon voit siirtyä tästä linkistä.

Jakob Mattsson sai siis tuolloin nimensä jatkeeksi Filpus. V. 1851 hän avioitui naapurustossa asuvan Anna Lena Johansdotter Mattjuksen kanssa pari päivää ennen morsiamen 19-vuotispäivää. Jakob muutti Filpukselta vävyksi Anna Lenan kotitaloon Brännbackalle, jossa tämä oli syntynyt v. 1832. Tilaa isännöivät siis Anna Lenan vanhemmat Johan Jacobsson (s.1792) Anna Caisa Mattsdotter (s.1796). 1860- luvulle tultaessa Brännbacka oli raskaasti velkaantunut. Isäntäpari alkoi jo ikääntyä ja tuli aika suunnitella tilan ja jälkipolvien tulevaisuutta. Johanin ja Anna Caisan kuudesta lapsesta oli elossa enää kaksi: Anna Lena ja Johan, joka oli toinen v. 1839 viimeisinä syntyneistä kaksosista. Kummatkin asuivat Brännbackaa perheineen vanhan parin lisäksi. Heidän sisaruksensa olivat ollet jo hyvän matkaa vauvaiän ohittaneita kuoleman kohdatessa. Vaikkakin lapsikuolleisuus yleisestikin oli suurta, saattaa olla että 1830 -luvulla perheen taloudessa havaittavissa oleva köyhtyminen on saanut seurakseen aliravitsemusta ja siten altistanut lapset taudeille. Ainoastaan yhden lapsen osalta kuolinsyy on merkitty: 1831 punatautiin kuollut kuusi vuotias Lena. Taloudellisesta tilasta on dokumenttina mm. 5.3.1835 Kihlakunnanoikeuden antama köyhyystodistus Johan Jacobssonille. Tilan omistus siirtyi n. 1865-1867 sisaruksille ja siten Jakob Mattsonista ja Anna Lenasta tuli puolikkaan Brännbackan haltijoita.

Vuodet 1866-1868 tunnetaan Suomen historiassa suurina nälkävuosina, jolloin poikkeuksellisista sääoloista johtuen sadot olivat erityisen huonoja useina vuosina peräkkäin. Pakkasia riitti pitkälle alkukesään ja v. 1867 jäät lähtivät paikoin vasta kesäkuun puolella. Seurauksena oli laajamittainen nälänhätä jonka seurauksena tuhannet joutuivat jättämään kotinsa lähteäkseen ruoan perässä kerjuulle ja toimeentuloa etsimään. Nälkä ja ankeat olosuhteet altistivat taudeille, jotka levisivät entisestään vaeltavan väestön tartuttamana. Vuoden 1868 aikana kuoli Purmon seurakunnassa 293 henkeä, joista suurin osa oli nälän heikentäminä sairastunut nopeasti leviävään lavantautiepidemiaan. Purmo-boken II kirjoittaa suomennettuna tuosta vuodesta seuraavaa:

"... Erityisen suuri oli kuolleisuus kesäkuussa, jolloin ei vähempää kuin 77 ihmistä menehtyi. Mutta myös heinäkuun luku on korkea, 48 henkeä. Huomattavaa on kuolleiden lukumäärä Slip' in tilalla, jolla vuoden 1868 aikana on merkitty kokonaista 34 kuolemantapausta. Useimmat kuolivat kotiinsa, mutta monet myös sairastuvalla Forsnabballa, jonne useat nälkää näkevät tulivat saadakseen kunnan jakamaa ruisjauhopuuroa. Kesä-heinäkuussa haudattiin kirkolla 10-12vainajaa joka sunnuntai, jonka lisäksi erityisesti kesäkuussa haudattiin arkipäivinäkin." (Forsnabba oli yksi Mattjuksen emätilasta erotetuista tiloista. Mattjus koostui kolmesta eri talosta: Vesterbacka, Forsnabba ja Brännbacka. Palaan tähän aiheeseen tuonnempana erillisessä blogitekstissä "Mattjus-Brännbacka - nousu ja tuho"). Tuona mainittuna vuonna Mattjuksen tiloilla kirjattiin kuolemantapauksia 14 kappaletta, joista lavantaudin aiheuttamia oli 8. Tämä määrä oli n. 15% tilojen koko asukasmäärästä!! Lavantautiin kuoli myös Anna Lenan äiti Anna Caisa Mattsdotter 12.2.1868.

Jakob Mattsonin ja Anna Lenan perheessä oli kuusi lasta viimeisimmän, Anna Lovisan synnyttyä v.1865. Esikoinen oli kuollut vajaan 5 kuukauden iässä v. 1852. Jo ennestään velkainen Brännbacka ei katovuosien tullen tarjonnut riittävästi toimeentuloa kahdelle perheelle. Brännbackan rippikirjasta
voidaan v. 1867 lukea 15 nälkäistä suuta. Jakob ja Anna Lena olivat rippikirjan mukaan käyneet säännöllisesti Herran ehtoollisella. V. 1868 alkavalla rippikirjajaksolla merkintöjä ei enää löydy. Sivun oikeassa reunassa sen sijaan on viitteet onnettomasta kohtalosta: molemmat vanhemmat sekä kaksi nuorinta lasta on merkitty kuolleiksi v. 1868. Perheen nuoret miehet Johan, Jakob, Anders ja Matts Leander jatkavat merkinnöillä rippikirjassa, mutta puolet perheestä on siis poissa. Anna Lenan kohdalta voidaan erottaa teksti: "på järnveg" - siis rautatiellä. (Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään suurempana)

Valtiovalta oli ryhtynyt järjestämään hätäaputöitä tarjotakseen toimeentulon mahdollisuuksia niille kymmenille tuhansille joista monet olivat kirjaimellisesti nälkäkuoleman partaalla. Eräs tällainen hanke oli ratayhteys Riihimäeltä Pietariin. Hankkeen toteuttamisesta oli kiistelty jo pitkään mutta viimein 29.11.1867 keisari antoi käskyn radan rakennustöiden aloittamisesta. Tästä levinnyt tieto sai aikaan ryntäyksen jo kevättalvella Riihimäen-Lahden seuduille. Puutteelliset majoitus-, ravinto- ja terveydenhuolto-olosuhteet lisäsivät entisestään erilaisten tautien leviämistä niin kulkuväen kuin paikallisten keskuudessa: punatautia, tosintokuumetta ja lavantautia, jota myös polttotaudiksi kutsuttiin. Se kun aiheutti niin kovan päänsäryn että teki potilaan hulluksi.
Maaliskuussa 1868 radanvarressa oli töissä 1450 miestä, joka määrä kasvoi lokakuuhun mennessä lähes kahteentoistatuhanteen. Tähän lisänä työmiesten mukana tullut perheväki joiden pääluvusta ei kukaan tiedä.
F.E.Sillanpää kuvaa niitä aikoja seuraavasti:

"Pitkin Salpausselän hiekkaista rinnettä rakensi semmoinen lauma silloin valtasuonta, joka oli johtava idän suureen ihmispesään Pietariin. Toiset kaivoivat ja toiset odottivat heidän takanaan, koska kuolema luovuttaisi kuokan odottajalle. - Ja kuolema koetti olla tasapuolinen, se päästi monta tuhatta odottajaa kuokan varteen ja jälleen siitä pois, ja teräväsilmäisille arviomiehille valmistui hauska kepponen: tuo rautainen valtimo tuli ajan mittaan maksamaan puolta miljoonaa vähemmän kuin he olivat laskeneet."

Lapiomiehen palkka oli 80 penniä päivässä, josta pidätettiin 4 penniä sairauskassaan. Normaalioloissa sillä olisi ruokkinut yhden ihmisen. Palkka riitti noin 1 1/2 kg:n jauhomattoon, joita oli saatavana radanvarresta. Mutta entäs ne joilla oli perhettä mukana? Kun ratatöitä ei riittänyt kaikille oli osa väestä laitettu kasaamaan kiviaitaa radan varteen. Työläisiä, naisia ja lapsia kaatui kirjaimellisesti radan varteen johon lukemattomat heistä myös haudattiin joukkohautoihin paikallisten seurakuntien kieltäydyttyä ottamasta ruumiita omille hautausmailleen. Pahimmillaan työväestössä kuolleisuus oli lähes 20%.

Ratatyömaalta toivoivat Jakob ja Anna Lenakin saavan helpotuksen ahdinkoon. Lapsista vanhimpien toivottiin selviytyvän omillaan mutta kaksi nuorinta, 4-vuotias Petter ja 2-vuotias Anna Lovisa oli otettava mukaan lähdettäessä etelään kohden Hollolaa. Kotitaloon Purmoon jääneen Matts Leanderin jälkeläinen Doris Nylund on kirjoittanut seuraavasti:
"...Sielläpäin missä olivat Matkasen, Mäkelän ja Yrjölän talot. Sielläpäin Salpausselän harjun päällä on se nälkävuosien hautapaikka, jossa muistopatsas paljastettiin noin toistakymmentä vuotta sitten. Into oli siinä juhlassa mukana. Matti Nylundin isä Jakop nukkuu siellä nurmen alla, paikan tarkkuutta emme tiedä."
"...Papan äiti on Hollolan kirkkomaassa samoin sisar Loviisa ? ja veli Peter joka ternimaidosta tehtyyn uunijuustoon pakahtui, vatsa halkesi sanoi pappa."

Lehtileikken kulmaan on kirjoitettu seuraavasti:
"Jakob Mattsson Mattjus isoisäni 100 v takaa on haudattuna Lahden radanrakentjien haudassa Järvenpäässä." (tarkoittaen Järvenpään harjua Lahdessa)

Virallisesti perheen jäsenet on kirjattu kuolleeksi Purmossa. Ensimmäisenä kuoli äiti Anna Lena 18.6.1868. Hänen jälkeensä lapset Petter 24.7. ja Anna Lovisa 28.7. Heidät on siis mahdollisesti haudattu Hollolaan. Jakob kuoli lavantautiin 21.9.1868 mahdollisesti Nastolan Villähteellä. Purmossa Brännbackalla orvoiksi jääneet veljekset olivat aluksi äidin veljen perheen huostassa, ainakin jollain tavoin. Vanhin Johan oli tuolloin 16 vuotias ja nuorin Matts Leander 8 vuotias. Brännbacka jouduttiin kuitenkin asettamaan huutokaupalle 20.4.1870 velkojen vuoksi ja näin v 1820 alkanut suvun omistus kotitilaan katkesi. Äidin veli Johan muutti Helsinkiin 1874 ja veljeskaarti lähti omille teilleen kuten blogitekstissä Anders Jakobsson Mattjuksesta on aiemmin kerrottu.

Hallussani on vanha ruotsinkielinen hartauskirja jonka on omistanut Jakob Mattsson Filpus. Takakannen sisäpuolelle Jakob on harjoitellut hataralla kaunokirjoituksella nimensä kirjoittamista. Kirja on sittemmin kulkeutunut poikansa Andersin kautta Lauri Mattjuksen ja edelleen isäni Veikko Mattjuksen kautta minun kirjahyllyyni. Esi-isän terveiset muistutuksena ajasta jolloin köyhyys, nälkä ja tauti tappoivat kotoisessa maassamme.

Näin sukuhaaramme erkani Purmolaisista juuristaan joita tunnetaan aina 1500- luvulta lähtien: Mattjus, Filpus, Bäck, Kylänpää, Kecko, Bonds, Villbacka ... mutta niistä ja Brännbackan aiemmista vaiheista lisää toisella kertaa.

Radanrakentajien muistoksi pystytettyyn muistomerkkiin sekä aiheeseen liittyviin sivustoihin voit tutustua m.m. seuraavista linkeistä:

• http://www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/henkilot_tilat/hautausmaat/radanrakentajien_hautausmaa
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Radanrakentajien_hautausmaa_(Lahti)
• https://www.youtube.com/watch?v=ST3P3pzY4us
• http://www.saunalahti.fi/arnoldus/holl1868.htm
• Muistomerkin sijainti Google Maps'issa

Kiitos Tommy Olin'ille arvokkaasta materiaalista ja avusta sukuhistoriamme selvittämisessä.

Syväoja l. Koivisto Ylöjärven Takamaalla

Isonjaon ulkotilusten jaon yhteydessä syntyi Ylöjärven ja Hämeenkyrön Sasin kylien välille riita ns. Vaonmaan alueen rajankäynnistä. Oikeusrevisio vahvisti v. 1798 pääosan alueesta kuuluvaksi Ylöjärven kylälle. Samassa yhteydessä Oikeusrevisio totesi jakokunnassa olevan huomattavasti kruunulle peruutettavaa liikamaata. Tämä perustui asetukseen, jonka mukaisesti isojakoa suoritettaessa taloille tuli jakaa maata enintään 600-1200 tynnyrinalaa manttaalia kohti. Ylimääräinen osa tuli peruutettavaksi kruunulle asutustarkoituksiin käytettäväksi. Kruunulle peruutettavaa maata oli n. 3000 tynnyrinalaa, josta kyläläiset tekivät valituksen. Kuninkaallinen kamarikollegio kuitenkin hylkäsi valituksen.
Isojako saatiin vihdoin loppuunsuoritetuksi v.1818, jolloin maanomistajat sopivat kruunun edustajien kanssa, että Pinsiön, Työläjärven, Kilpijoen, Syväojan ja Sammatin torpat tulisivat jäämään kruununmaaksi muuttuvalle alueelle. Tämä merkitsi entisten torppien muuttumista kruunun uudistiloiksi.
Nämä olivat ensimmäisiä itsenäistyviä torppia Ylöjärvellä. Ne olivat myös keskimääräistä suurempia oletettavasti sen vuoksi että sijaitsivat pitäjän vanhan asutusalueen ulkopuolella.

Syväoja oli alunperin Suojasen torppa, jota isännöi Simo Erkinpoika 1780-1833. Sukumme asettui Syväojalle 17.5.1832 jolloin Jaakko Mikonpoika (s. 24.7.1793) perheineen muutti asumaan torpan tiluksille.
Jaakko Mikonpoika oli  ollut syntymäkodissaan Mäkkylän Multisillassa torpparina isänsä Mikko Pekanpojan jälkeen. Jaakko avioitui v. 1824 Eeva Kristiina Mikontyttären kanssa. Eeva oli syntynyt Ylöjärvellä Mutalan Heikkilän Ylisellä 21.9.1792 ja muuttanut sitten perheineen Pirkkalan Alapehulaan. Jaakon ja Eevan kaksi ensimmäistä lasta ovat molemmat kuolleet vauvoina Multisillassa. Isä, äiti ja kolmas lapsi, 2.8.1830 syntynyt Kalle, muuttivat 28.4.1831 Hämeenkyröön, josta palasivat  takaisin Ylöjärvelle ja asettuivat siis Syväojalle 17.5.1832. Isännäksi Jaakko on merkitty kuitenkin vasta 1833, jolloin Syväojan vanha isäntä Simo Erkinpoika kuoli ja hänen poikansa Kalle muutti vuorostaan Hämeenkyröön.

Klikkaamalla kuvaa saat kartan isommaksi Digiarkiston sivustolla

Puumerkki kirkonkokouksen pöytäkirjassa v.1849

Jaakko Mikonpoika lunasti Syväojaan perintökirjan 23.7.1845. Tämä oli menettely jolla kruununtilaan oli mahdollista perinnöksiostolla hankkia omistusoikeus suorittamalla tilan veroja vastaava määrä kruunulle. Jaakko Mikonpoika on puumerkillään allekirjoittajana Ylöjärven kirkonkokouksen pöytäkirjassa ensimmäisen kerran v. 1843. Hänet valittiin vuonna 1850 valmistuneen Ylöjärven uuden kirkkorakennuksen rakennustoimikuntaan. 25.2.1849 kokouksen pöytäkirjassa määriteltiin Syväojan osuus kirkon rakentamiseen toimitettavasta materiaalista. Syväojalla oli sittemmin uudessa kirkossa penkkijaon mukaan paikkansa seitsemännessä penkkirivissä.

Talonkirjan mukaan Kalle Jaakonpoika osti Syväojan, eli Koiviston tilan 21.7.1851 isältään Jaakko Mikonpojalta. Tuolloin tilan verotusarvo oli 1/2 manttaalia ja kauppahinta 571 ruplaa 43 kopeekkaa. Tämä vastaa nykyarvoltaan n. 5900 Euroa (http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN)

Syväojalla vietettiin juhannushäitä v. 1854 Kalle Jaakonpojan avioituessa Sammatin tyttären Emma Liisa Jeremiaantyttären kanssa. Heille syntyi vuosien 1855-1866 välillä viisi tytärtä ja yksi poika. 1861 syntynyt Klaara Maria kuoli 10- vuotiaana tuhkarokkoon.

Kalle Jaakonpoika oli tiettävästi arvonsa tuntevat mies; "puolen manttaalin tilanomistaja ja kirkon kuudennusmies". 1860- luvun katovuosina Kalle oli Ylöjärven vaivaishallituksen jäsen sekä Metsäkylän kaitsija- l. kuudennusmies v.1886. Oltuaan useita vuosia lautamiehenä, hänet nimitettiin Herastuomariksi.
Jotain luonteenkuvaa antaa perimätietona kulkeneet muistikuvat Kalle Jaakonpojasta:
Sisar Eeva Kaisa meni 1855 naimisiin Hämeenkyröläisen Majanmaan talon pojan Juho Jaakonpojan kanssa. Kalle meni mielenosoituksellisesti riihivaatteissa Eevan häihin, koska oli sitä mieltä, että talo oli liian pieni vaikka siihen kuului mm. suuret metsät.
Kalle ihaili suuresti tsaari Aleksanteri II:sta ja antoi myöhemmin lapsilleenkin "keisarilliset" nimet (mm. Maria Anastasia, Seth Enok Wladimir, Erland Wätscheslaw, Erik Dimitri, Nikolai Jaakko Ireneus). Hän oli lähetystössä, joka oli vastassa tsaaria Parolassa tämän avatessa Helsinki-Hämeenlinna rautatien v. 1863. Vierailullaan tsaari tapasi myös J.V.Snellmanin, josta tapahtumasta julkaistiin Werner von Hausenin laatima painokuva.

V. 1867 kirkonkirjojen mukaan Syväojan tilaa asutti:

• perheväkeä 8 henkeä
• torppia 5, joissa perheväkeä 27 henkeä
• palvelusväkeä 2 henkeä
• Yhteensä tilalla siis asui 37 henkeä

Kalle Jaakonpoika
Syväojan puumerkki 1877

Syväoja esiintyy vuoden 1877 rippikirjassa ensimmäisen kerran myös nimellä Koivisto.


Vanhin Kallen elossa olevista lapsista Edla Beata synnytti Syväojalla  6.11.1879 aviottoman tyttären joka hätäkasteessa sai nimen Beata. Hätäkasteen antoi Kustaava Taavetintytär Hakala Runsaan kylästä joka ilmeisemmin on toiminut lapsenpäästäjänä. Pikku Beata kuoli heti synnytyksen jälkeen. Edla Beata muutti v. 1881 piikomaan Ylöjärven Mikkolaan.

1860- luvun ankarien katovuosien vaikutukset eivät sivuuttaneet Syväojaakaan. Emäntä Emma Liisa kuoli lavantautiin 7.5.1867.
Emännättömänä Syväoja ei kuitenkaan kovin pitkään ollut. Samoilta nurkilta Kilpijoesta 38-vuotias Kalle nai Antti Antinpojan tyttären, 16 vuotta itseään nuoremman 18.12.1846 syntyneen Severiinan. Häät juhlittiin 26.7.1868. Kuten aiemmin on mainittu ja havaittu Kalle toimeliaaksi isännäksi, oli avioparin esikoinen Olga Charlotta jo pirtin lattialla kehdossa parkumassa 5.6.1869. (Tämän toimenpiteen seurauksena minä kirjoittelen näitä juttuja muistiin 145 vuotta myöhemmin, vuonna 2014.)
Kalle ja Severiina saivat sitten lisääkin lapsilaumaa ruokittavaksi, kaikkiaan kolme tytärtä ja kuusi poikaa. (Tekstissä jo aiemmin mainittuja "keisarillisia"). Siten Kallella oli lapsikatrasta peräti 15, joista 12 näemme kirjattuina Syväojan 1877-1886 rippikirjaan.

Syväojan tiluksia asuttivat siis perheväen lisäksi torpparit ja mäkitupalaiset.

"Mäkitupa tarkoittaa jonkin maatilan alueella olevaa vuokra-asumusta, pikku tupaa, johon yleensä ei kuulunut mainittavammin viljelypinta-alaa, toisin kuin torppaan. Asukkaita kutsuttiin mäkitupalaisiksi (murteittain myös mäkimökkiläisiksi tai mökkiläisiksi). He kuuluivat Suomen tilattomaan väestöön. Järjestelmä oli käytössä 1700-luvun loppupuolelta lähtien 1900-luvun alkupuolelle torpparilakiin asti. Mäkitupalaiset työskentelivät yleensä palkollisina ulkopuolisissa töissä, ja muodostivat huomattavan osan maaseudun työvoimareservistä"

( http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4kitupalainen )

Torpat

• Hietaniemi
  Tehty torpankirjat 25 vuodeksi v. 1872. Myyty 31.13.1891, hinta 2500 mk, pinta-ala 108 ha 5 a. Kirjassa "Ylöjärven torpparilaitos" (Liisa Juhola) mainitaan ostajaksi "Koiviston poika". Hietaniemen rippikirjoista ei kuitenkaan käy ilmi kuka Kallen pojista olisi ryhtynyt Hietaniemeen torppariksi.
  V. 1871 torpankontrahdissa oli määritelty Hietaniemen velvollisuudet seuraavasti:
  - 30mk maksettava helmikuun sisällä
  - 6 juhtapäivää, 4 talvella ja 2 suvella
  - 10 päivää jalkaisin, niistä 2 kesäkuussa, 4 heinätöihin ja 4 leikkuuseen, kaikki talon ruoassa.
• Santala
• Erkkilä
• Lähteenmäki

Syväojan torpat ovat ilmeisesti nauttineet väljemmistä kontrahdeista kuin torpparit keskimäärin. Em kirjassa Ylöjärven torppareista on mainittu:

"...oikeus lehdespuunruotojen myyntiin oli Koiviston Santalalla - "Jos lehti ja hokopuista jää ruotoja yli torpan tarpeen, saa hän ne myytäväkseen käyttää". Myöhemmin tämä Santalan metsänmyyntioikeus muuttui luvaksi myydä viisi syltä koivuhalkoja vuodessa. Viimemainittu oikeus oli myös saman talon Erkkilän torpalla. Koiviston kolmas torppa Hietaniemi sai myytäväksi vuotuisesti honkapuista sahata kuorman niinkutsutuita Porin plankkuja"

Mäkituvat:

• Kukkula
• Onnela
• Hauska (alunperin torppa)

Koiviston päärakennus (mahd. 1940-luvulla)

Kalle Jaakonpoika joutui myymään Syväojan (Koiviston) pakkohuutokaupalla 9.4.1893 jouduttuaan taloudellisiin vaikeuksiin. Kauppahinta oli 5000 mk. (n. 21 700 Euroa nykyarvoksi muutettuna)
Tilan osti Kallen tytär Emma Emerentsia Koivisto.

Emma Emerentsia Koivisto

Kauppahintana maksetiin 1000 mk heti ja 4000 mk myöhemmin. Kaupan yhteydessä Kalle Jaakonpojalle sisällytettiin "moonaa"" elannon turvaamiseksi:
rukiita 8 hl 20 l / v
ohria 1 hl 65 l / v
kauroja 1 hl 65 l / v
suolaa 1 kappa / v
perunaa 65 l / v
pellavansiemeniä 5 l / v
laidunta 1 hevosen, 2 lehmän, 2 lampaan tarpeisiin
hevonen myllyreisuun
hevonen 10 kirkkomatkaan / v
pelto- ja niittymaata n. 4 ha

Pakkohuutokauppaan jouduttiin taloudellisten vaikeuksien vuoksi Kallen ryhdyttyä takaajaksi Ylöjärven isäntien velkoihin. Saman suuntainen avuliaisuus ilmenee jo edellä tavanomaista väljemmissä torpankontrahdeissa.
Velkakirjoja on kirjoiteltu myös toiseen suuntaan. Tästä esimerkkinä Janne Hyvärisen sukututkimussivustollaan esiintuoma velkakirjaan liittyvä kiinnityspöytäkirja. Kyseisessä 18.10.1869 päivätyssä dokumentissa Kalle Jaakonpoika Syväoja on velallisena 454 markan suuruisesta summasta renki Karl Antinpoika Villilälle, Pirkkalan Villilän Ylisen rusthollista. (n. 2060 Euroa nykyarvossa).

Kalle Jaakonpoika jäi Koivistoon asumaan leivintuvan pakarikamariin. Hän kuoli 79-vuotiaana 3.1.1910. Emäntä Severiina oli kuollut aiemmin vesitautiin 31.3.1900.

Koivisto päätyi myöhemmin Metsätila Oy:n haltuun.
Isäntäluettelo:

• Simo Erkinpoika 1780-1833
• Jaakko Mikonpoika 1833-1851
• Kalle Jaakonpoika 1851- 1893 (ed. poika)
• Emma Koivisto 1893- (ed. tytär)

Olga Charlotta Koivisto

Hauskaan muuttivat Olga Charlotta Koivisto (Syväojan isännän Kalle Jaakonpojan tytär) ja Kaarle Johannes Alenius v. 1901. Kaarle l. Kalle oli kulkeutunut orpona huutolaispoikana rengiksi Kilpijokeen, Olgan äidin Severiinan kotitaloon. Aleniuksen Kallesta ja hänen suvustaan on kerrottu tässä blogissa aiemmin tekstissä "Anders Alenius - kylämaalarin perintö Ruoveden Pihlajalahdella".
Koska Hauska oli ostettaessa jo vanha rakennus, korjasi Kalle siitä kamarin, teki keittiön ja korjaili paikkoja muutenkin. Olga Koivisto osti tilan itsenäiseksi v.1919. Palstatilaa laajennettiin v. 1923, jolloin pikkutilasta tuli lohkotila. Hauska myytiin Olga Koiviston kuoltua v.1932.
Hauskassa ovat syntyneet äidin äitini Rauha Maria v.1902 sekä äitini Kaarina v. 1925.

Kirjasta "Takamaa" Koiviston talon nimiä ja tarinoita
kirjoittanut Olga Pinomäki (Kalle Jaakonpojan tyttären Olga Charlotan tytär)

"(Kirjoittajan isoisä omisti aikanaan Koivistoa, joka oli yksi Takamaan kolmesta talosta, muut olivat Kilpijoki ja Sammatti. Koivisto oli johonkin aikaan myös metsäyhtiöiden omistuksessa. Ennen sotia tilan osti eläkkeellä oleva opettaja Vilho Virta. Hänen kuoltuaan perikunta myi Koiviston Matti Sampelalle, jonka jälkeen tila jaettiin kahtia; toinen puoli Yrjö Sampelalle, toinen Lauri Sampelalle.)
Koivisto oli ennen nimeltään Syväoja, mutta vaarini muutti nimen Koivistoksi. Asuinrakennus oli vaarini isän rakentama siihen aikaan kun vaarini oli vasta viidentoista. Rakennuksen seinässä oli vuosiluku 1844. Sen aikaiseksi maatilan päärakennukseksi talo oli komea. Maantien puoleisessa päässä oli suuri pirtti, kaksi ikkunaa joka seinällä. Toisessa päässä oli asuinkamari isäntäväelle ja peräkamari vierashuoneeksi. Kyökki ja porstua olivat keskellä.
Kuisti oli kuusikulmainen ja ikkunat muodostettu samaan tyyliin neliöistä ja suorakaiteista, joissa oli peililasit ja kolmioista, jotka olivat punaista lasia. Laatikolliset puupenkit palvelivat istuimina molemmin puolin. Ovet olivat pariovia.
Vaarin asuntona oli toisella puolen pihaa sijainnut vaarila. Siinä oli asuinhuone ja pakari. Sitten oli luhtirakennus, maantielle menevän ajotien vieressä. Se muodosti toisen kerroksen. alla olivat varastotilat: vaarin puari ja talon puari. Niiden väliin jäi sola, jonka kattona oli yläpuolinen luhtirakennus. Tämän solan läpi ajettiin luhtiahteeseen ja suureen maailmaan. Alhaalla, ojalla oli aita ja portti Koiviston ja Kalsin rajalla. Aitta oli hiukan sivummaalla. Se seisoo siellä vieläkin. Samoin kellari.
Navetta ja riihilato ovat palaneet, päärakennus ja muut purettu.
Erilaisia polkuja risteili pihapiirissä ja vähän kauempanakin. Oli Aittapolku, Kellaripolku, Myllypolku, Hauskan plikkojen oikopolku, Hakalan plikkojen oikopolku, Vesitie, Riihitie, Karjatie, Kuraprunnintie, Lehtiladonpolku, Kusiaistenpolku, Mustikkasuonpolku, Kiviojantie, Erkkilän suvi- ja talvitie...
Vainioita oli Lähdekorpi, Huhtaniitynkorpi ja Pässinkaski, jota ei enää viljelty. Siellä kaukana oli myös Murhasuo. Kerrotaan, että Koiviston Erkkilän torpan haltija oli kerran värvännyt erään miehen Huhtakorpeen puita kaatamaan. Hän sopi, että laittaa vaimonsa kahvia tuomaan, ja sitten miehen piti kaataa puu vaimon päälle, jotta torppari pääsisi eroon akastaan. Torppari itse lähti jo hakemaan harjakaisviinoja Tampereelta. Mies ei kuitenkaan saanut tehdyksi mitä oli luvannut. Perimätiedon mukaan joku on kuullut kyseisellä suolla synkän äänen sanovan: Multa liivit, multa paita. Multa raudat jalkoihin. nepä kyllä kiinni pitää tulless, Tuonen tupihin!.
Metsän keskellä oli vielä Hongisto, Laadunmaa, Seppälä ja Lepistö. Lähempänä kotia olivat Tiilikuopanvainio, Riihivainio, Isoahonvainio, Suurniittu, Korkeeahonvainio, Myllyvainio, Kiviojan haka ja Erkkilän kytöpelto. Aitan tykönä oli aittapelto. Vaarilan takana oli Vaarinpelto.
Vainioitten mäet olivat peltojen keskellä ja usein ne olivat kivisiä tai niihin oli kerätty kiviä. Semmoisia olivat Aittamäki, Kellarinmäki, Korkeeahonmäki, Tiilikuopanmäki, Isoahonmäki, Salomooninkallio sekä Parosvuori, jolla käytiin aina kuuntelemassa lehmänkelloja. Kerran äitini katseli mustia viiruja siellä kallion päällä ja sanoi: Tuolla voisi olla vaikka kultaa.
Niinkuin sitten olikin.
Parosvuoren alla on Parosjärvi, josta lähtee Myllyoja. Tässä ojassa oli Koiviston mylly. Ylempänä oli sulku ja alempana myllykolu. Liiterinoja meni liiterin ohi ja Korkeeahonoja Luhtiahteen alla Kalsin rajalla. Kaikki ojat yhtyivät hetikohta Kalsin puolella.
Kun lehmät olivat laitumella perämettällä, ne olisivat voineet mennä vaikka Kyrön kirkolle. Aitoja ei ollut.
Torppia oli siihen aikaan kaksi: Santala (myöh. Lepola) ja Erkkilä. Lisäksi ympäristössä olivat Kukkula, Onnela ja Hauska, jossa minä olen kasvanut. Siellä Myllyoja kohisi keväisin kuin Imatran koski. Kaipailen vieläkin mielessäni sen vesien laulua."

Kalle Jaakonpoika Koiviston lasten vaiheista voit lukea tästä linkistä
Hänen esivanhemmistaan löytyy tarinaa tästä linkistä

Artikkelia päivitetty 29.10.2015

Linkkejä:

Syväojaan (Koivistoon) ja Hauskaan liittyviä valokuvia voit katsella tästä linkistä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuudennusmies
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herastuomari
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_II_(Ven%C3%A4j%C3%A4)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Manttaali
http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4kitupalainen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n%C3%A4lk%C3%A4vuodet
https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK10002_95
http://satuntarinat.blogspot.fi/2012/05/saan-armoilla.html
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ylojarvi/rippikirja_1877-1886_mko54-69/180.htm
http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=137170.KA
https://sites.google.com/site/hytirata/home/tiura-vidbom-asiakirjoja/1869-10-18

Anders Alenius - kylämaalarin perintö Ruoveden Pihlajalahdella

Kurun Riuttaskorven Pallinevalla syntyi 21.6.1823 Mikko Yrjönpojan ja Liisa Matintyttären katraaseen viimeisenä pahnan pohjimmaisena poika joka kastettujen kirjaan mainittiin nimellä Anders. Kutsutaan häntä nyt tässä kuitenkin Antiksi, joka oletettavasti paremmin istuu Kurulaiseen puheeseen.
Nuorimmaisin miespuolisista perillisistä kun oli, niin Pallinevan isännyydestä ei ollut odotettavissa elinkeinoa. Jostakin Antti oli saanut ajatuksen ryhtyä maalarin hommiin. Ensimmäisen kerran hänet pitäjän maalarina (sockne målaren) mainitaan vihkimerkinnässä 8.5.1845. Tuolloin hänet vihittiin Kurun Haukijärvellä 18.3.1826 torpparin tyttäreksi syntyneen Maria Joosepintyttären kanssa. Samassa yhteydessä on myös ensimmäisen kerran kirjattu Antin sukunimeksi Alenius. Nimi lienee temmattu suurin piirtein hatusta. Tosin Kurussa vaikutti 1830 -luvulla pitäjän seppä Anders Alenius. Saattoipa tämä olla meidän Antin "esikuva". Tavanomaista kuitenkin oli että käsityöläiset ottivat käyttöönsä sukunimen. Toisin kuin länsisuomalaisilla talonpojilla, joilla nykykäytännön mukaista sukunimeä ei varsinaisesti niihin aikoihin vielä ollut. Sen sijaan heidät tunnettiin talonsa nimellä joka siten vaihtui jos asuinpaikkaa muutettiin. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaiset_nimet)

Pitäjän maalari ei liene ollut mikään maalaismaisemia tallentanut taiteilijasielu vaan paremminkin taisi sutia isommalla pensselillä seiniä ja kattoja ja sensemmoisia. Kovin tuottoisia maalarin hommat Ruoveden-Kurun alueella eivät ilmeisemmin olleet. Tämä käy selvästi ilmi jäljempänä tutkittessa Antin perinnönjakoa.

Nuoripari asettui aluksi Antin kotitaloon Kurun Pallinevalle ja hetikohta Ruoveden Jämingin Ratalahteen 1846. Jälkikasvuakin alkoi siunaantua: ensin Anton Fredrik 2.2.1846 ja seuraavana vuonna Juho Kustaa (Johan Gustaf) 10.12.1847. Viimeksi mainitun kastemerkintään on pappi kirjannut virheellisesti sukunimeksi Walenius. Erheen syynä on oletettavasti se että Kurussa esiintyy samoihin aikoihin kaksi muuta käsityöläistä jotka käyttivät nimeä Walenius: pitäjän suutari Isak Walenius ja pitäjän seppä Johan Walenius. Juho Kustaan kummina olivat Albinus Adrianinpoika Nenonen vaimonsa Henriikan kanssa Ruoveden Pihlajalahdesta. Sattumoisin Albinuksen sisaren Anna Kaisan jälkeläisistä Veikko Mattjus avioituu Antti Mikonpoika Aleniuksen sukuun.

Ruoveden Pihlajalahden Raiviossa maalarin perhe asui n. 1848 alkaen. Lyhyeksi jäi kuitenkin nuoren perheen yhteiselo. Antti menehtyi keuhkotautiin ollessaan ainoastaan 25-vuotias 6.1.1849.  Nuorempi lapsista oli juuri ensimmäisen syntymävuotensa täyttänyt kun Maria jäi leskeksi kahden lapsen kanssa 23-vuotiaana.

Perinnönjaosta ja sen yhteydessä toteutetusta huutokaupasta löytyy dokumentaatio SSHY:n arkistosivuilla:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ruovesi/perukirjoja_1841-1850_tk214-215/359.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ruovesi/perukirjoja_1841-1850_tk214-215/364.htm
Perinnönjakodokumentissa todistajana esiintyy Adrian Grönström, joka on aiemmin mainittujen Albinus Adrianinpoika Nenosen ja Anna Kaisan isä. Siten tässä dokumentissa kohtaavat kaksi esivanhempaani. Vielä kun mainitaan että Anna Kaisan poika Laase Alpiinus avioituu aikanaan Ylöjärveläisen Hempuran tyttären kanssa, niin saadaan tarinassa kytkentä myös Pinomäen sukuhaaraan.

"Vuonna 1849, sinä 30. päivä Tammikuuta, ulos myytiin julkisen Auksionin kautta Raivion talossa Pihlajalahden kylässä ja Ruoveden pitäjässä Pitäjän Maalarin Anders Aleniuksen jäljelle jäänyttä
irtonaista omaisuutta, joka kuoli sinä 6 päivänä Tässä Tammikuussa, ja jälellensä jättänyt Lesken Maria Josephintyttären, joka 2 hänen kanssansa siitettyä lasta: pojat Anttoni ja Juha, joiden välillä myös tästä omaisuudesta tehtiin laillinen perinnönjako, puhtaasta rahasta, kaiken Kalun Ulos myytyä, joka tapahtui seuraavasti:"

Dokumentissa on lueteltu huutokaupattu omaisuus ja ostaja sekä huudettu kauppahinta. Ostajat näyttäisivät olevan pääosin Pihlajalahtelaisia. Esim. aiemmin mainittu Adrian Nenonen on huutanut purasimen 5 kopeekan hintaan. Elias Nenoselta on ollut ahkerasti ostoksilla ostaen mm Antin piipun 11 kopeekalla. Leskivaimo Maria on myös huutanut pesästä pilkkumin 7 kopeekkaa, sukat 8 kopeekkaa, liinapaidan 6 kopeekkaa. Marian henkilökohtainen vaatetuskin näkyy olleen kaupan eli on siis luettu isännän omaisuudeksi, jota hän on sitten joutunut huutamaan itselleen. Punapohjainen pumpuliliina on kuitenkin mennyt Kivijärven Annalle 27 kopeekan hintaan. No menköön, ajatteli Maria? Antin veli Emanuel 2 kaulaliinaa ja lakin yht 16 kopeekkaa ja henskelit 5 kopeekkaa. Perheen ainoa lehmä meni Mäkelän Laurille 9 hopearuplaa ja 50 kopeekkaa, joka olikin pesän arvokkainta omaisuutta.

Huutokaupan tuotto oli kaikkiaan 49 hoperuplaa 43 kopeekkaa. "Tästä Auksioni summasta ulosmaksettiin kohta toimituspaikassa Kalunkirjaan ylösmerkityt seraavaiset pesän maksut:" jonka jälkeen on pitkä rivi kylän miehiä velkojaan saamassa 18 ruplan 43 kopeekan edestä.

"Tästä pesään jääneestä omaisuudesta tehtiin samassa tilassa asianomaisten pyynnön päälle laillinen perinnön murto eli Jako, Leski Maria Josephin tytär Aleniuskan ja hänen Lastensa, pojaan Anttonin ja Juhan välillä, joka tapahtui seuraavaisesti:"

Perunkirjoituksessa omaisuus tuli kirjatuksi 18 hopearuplan 21 kopeekan arvoiseksi. Siihen nähden huutokaupan tuotto oli hyvä: mm 5 hopearuplan arvoiseksi kirjattu lehmä meni melkein kaksinkertaisella hinnalla. Olisiko tässä ollut kyläläisten sosiaaliapua lesken perheelle?
Minkälainen omaisuusarvo perunkirjoituksen loppusumma 18 ruplaa 21 kopeekkaa sitten oli:
Kun Suomi sai oman markan vuonna 1860 sen arvoksi tuli 0,25 hopearuplaa (Suomen taloushistoria 3, sivu 470). 60 ruplaa maksavan hevosen hinta olisi silloin 240 markkaa. Tilastokeskuksen taulukon
(http://www.tilastokeskus.fi/til/eki/2006/eki_2006_2007-01-17_tau_001.html) antaman kertoimen (4,2385) perusteella 240 markkaa olisi v. 2006 ollut 1017 euroa.
Sahamiehen tuntiansio v 1860 oli 0,17mk muunnettuna 2011 arvoksi 17,70 Eur/tunti
(http://www.rahamuseo.fi/arvo_laskuri/laskuri_web.html)

Siten pesän omaisuus 18 hopearuplaa,21 kopeekkaa = n.73 mk =  n. 315,00 Eur vastaten sahatyömiehen n. 18 tunnin työpanosta.

Vertailun vuoksi perunkirjoituksia Ruovedeltä samoihin aikoihin:

27.03.1848 Bonden Henrik Andersson Ylistalo, k. 1.2.1848 Ruovesi, Visuveden kylä
(http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ruovesi/perukirjoja_1841-1850_tk214-215/320.htm)
1080 ruplaa,76 kopeekkaa = 4323 mk = n. 18 600 Eur (n. 1050 sahatyömiestuntia)

15.05.1848 Torppari isännän Andreas Yrjönpoika Wiitanjemi, k. 15.1.1848 Ruovesi, Ajostaipaleen kylä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ruovesi/perukirjoja_1841-1850_tk214-215/325.htm
66 ruplaa,34 kopeekkaa = 265 mk= n. 1140 Eur (n. 64 sahatyömiestuntia)

08.11.1847 Inhysesmannen Marcus Mattsson Lörpys, k. 31.7.1847 Kuru, Petäjälammin kylä
(http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ruovesi/perukirjoja_1841-1850_tk214-215/308.htm)
25 ruplaa,80 kopeekkaa = 104 mk = n. 450 Eur (n. 25 sahatyömiestuntia)

Eipä ollut nuorelle kylämaalarille varallisuutta siunaantunut leskelle ja lapsille jaettavaksi. Antin veli Emmanuel Pallineva ilmoittautui lasten edunvalvojaksi kirjaten reilun 9 hopearuplan (n. 160Eur) summan per poika hallittavakseen.

Murheelliseksi lopuksi todettakoon että Juho Antinpoika Alenius kuoli Lielahden kartanon renkinä v 1879 isänsä tavoin nuorena 31-vuotiaana keuhkotautiin. Jälkeen jäänyt 3-vuotias Kalle poika joutui sisarustensa kanssa huutolaislapsiksi.
Tämä Ylöjärven Metsäkylän mäkitupalainen Kalle Juhonpoika Alenius kuoli 28-vuotiaana v. 1904 isoäitini Rauha Marian (Pinomäki o.s. Alenius / Koivisto) ollessa vähän toisella vuodellaan. Muistini mukaan muori sanoi hänen kuolleen keuhkotautiin.




 Kirjatusta kuolinsyystä en saa selkoa:

http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=11755&pnum=41 
(Kertokaa minullekin jos osaatte tulkita tekstin kuvan oikeassa reunassa.)

Lisäys 17.2.2014: Reijo Pinomäki selvitti edelläolevan kysymyksen - tästä kiitoksemme. Kuolinsyy on sulku eli sulkutauti. Esim. sivustossa http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kuol_syy.html on mainittu seuraavasti:
"andtäppa B C D hengenahdistus, syynä sydän-, keuhko- tai muu sairaus. (B andtäppa, magflen, gulsot, C vattensot, andtäppa, gulsot, D vattensot, andtäppa, skjörbugg, gulsot). Vaikeaa ja tukehduttavaa hengenahdistusta tarkoittavia sanoja kansankielessä ovat "sulku" eli "sulkutauti". D. Jusleniuksen mukaan sulkutauti on sama kuin latinan asthma eli hengenahdistus ja ruotsin bröstängia eli rinnanahtaus (ängia, saks. eng, ahdas). Elias Lönnrotin mukaan andtäppa on "hengen ahdistaja, salpaaja". Omien havaintojeni mukaan "sulkua" eli "sulkutautia" on käytetty lapsilla kuolinsyynä sekä hinkuyskän että kurkkumädän esiintymisen aikoina."

No - onneksi Rauha-mummu katkaisi ikävän perinteen ja eli teräväpäisenä 94 vuotiaaksi - pidempään kuin kolme esi-isäänsä yhteensä!

Lue kylämaalarin lesken Maria Joosepintyttären tarinaa tästä linkistä:

...myötä ja vastamäessä kunnes kuolema(ntuomio tai Siperia) teidät erottaa...

Lähteitä:

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/index.htm

http://digi.narc.fi/digi/