Esi-isää etsimässä: Liivinmaa

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liivinmaa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. helmikuuta 2016

Tiesenhausenin alkulähteillä

Aiemmassa blogitekstissäni "Tiesenhausen -sukua ja Lyypekin pormestareita" päädyttiin 1300-luvun loppupuolelle Hans (Johann) (III) von Tiesenhausen 'iin (Erla-Jummerdehn) (s. ennen 1340 - k. 1397-1401) (5.16). Jatkan nyt tarinaa parinsadan vuoden verran taaksepäin suvun tunnetuille alkulähteille. Esityksessä jatkan aeimpaa tapaa, jossa numerointi henkilön nimien jäljessä viittaa Geneanetin sivustollani sijaitsevaan sukutietokantaan ja raporttiin Konne von Tiesenhausenin esipolvista. Sivustoon voit siirtyä tästä linkistä.

Engelbrecht (II) von Tiesenhausen (Erla-Kokenhusen) (s. ennen 1313 - k. 1367-1375) (6.32)
Elisabeth de Rope (6.33)

Päätellen avioitumisajankohdastaan Nicolaus de Rope'n lesken, Elisabeth'in kanssa v. 1332, on Engelbrecht von Tiesenhausen syntynyt ennen vuotta 1313. Vaimonsa syntymä- ja kuolinajasta ei ole sitäkään vähää tiedossa. Avioparilla oli lapsia aiemmin mainitun esi-isämme Hans'in lisäksi tyttäret Hildegunde ja Margaretha sekä Engelbrecht (III), joka toimi Tartossa dekaanina vuoteen 1363.
Engelbrecht (II) mainitaan Tartossa 17.5.1338 Riikan piispan vasallina ja ritarina. Erlan (Ergli) ja Kokenhusenin (Koknese) herrana hän hallitsi läänityksinä laajoja maaomistuksia. Yhdessä veljensä Bartholomeus von Tiesenhausen'in (Tiesenhausen-Berson sukuhaaran kantaisä) kanssa heillä oli hallussaan maata yli 12 000 hehtaaria ja olivat näin aikansa rikkaimmat vasallit Liivinmaalla.

Ergli eli Erla linnanrauniot

Suvun omistukset Erlassa ja Kokenhusenissa oli aiemmin peruutettu Engelbrecht'in isän Hans (Johann II) von Tiesenhausen'in riitaannuttua arkkipiispan kanssa. Tämä oli päätynyt julistamaan pannaan niin miehen itsensä kuin tämän jälkeläiset aina neljänteen polveen. Engelbrecht matkusti isänsä kuoleman jälkeen sovintoa tehdäkseen Avignoniin paavin residenssiin, jossa silloinen Riikan arkkipiispa Engelbrekt von Dolen majaili v. 1342. Tämän seurauksena sopu syntyikin ja Kokenhusenin piispanlinna palautettiin suvun hallintaan sekä pannajulistus purettiin. Ilmeisesti Erlan linnan vuonna 1341 alkaneet rakennustyöt eivät alkaneet siten Tiesenhausenien toimesta vaikka niinkin on asiasta esitetty.

Koknesen linnanrauniot

Vasalli-Tiesenhauseneille oli nähtävästi tavanomaista joutua kiistoihin päämiestensä kanssa koska veljensä Bartholomeuksenkin tiedetään olleen kahnauksissa arkkipiispan kanssa. Mainittakoon tässä yhteydessä että hän oli myös aviossa Warendorp'ien sukuun veljenpoikansa Hans'in (III) tavoin.

Engelbrecht on mainittu lähteissä viimeisen kerran v. 1367 ja hänen tiedetään kuolleen viimeistään 1375.

Hans (Johann II) von Tiesenhausen (s. ennen 1279 - k. n.1342) (7.64)

Kuten siis jo edellä kävi ilmi, oli Hans (II) Riikan arkkipiispan Friedrich von Bernsteinin vasalli ja Kokenhusenin herra. Vasallit olivat jo vuodesta 1306 lähtien olleet kiistoissa omistuksista ja hallintaoikeuksista arkkipiispan kanssa Hansin toimiessa tässä kiistassa nokkamiehenä. V. 1325 riita kärjistyi arkkipiispan pannajulistukseen ja maaomistuksien menetyksiin joka purkautui vasta Hansin kuoleman jälkeen edellä kerrotun mukaisesti..

Hans ja nimeltä tuntematon puolisonsa on haudattu Falckenaun (Valkanan) sisterssiläisluostariin joka sijaitsi Tiesenhausenien mailla nykyisen Kärknan kylässä lähellä Tarttoa.

Hans (Johann I) von Tiesenhausen (k. 5.3.1279) (8.128)
Sophia von Kokenhusen-de Hoya (s. n. 1240) (8.129)

Hans sai v. 1224 läänityksiä Odenpäässä (Otepää) ja Kilekundessa (Kihelkonna) ollessaan Tarton piispan Herman Buxhoeveden'in vasallina. Hans'ista (I) mainitaan v. 1277 tämän olleen dominus (valtias) ja miles (ritari) sekä Riikan arkkipiispan vasalli. Hän sai hallintaansa arkkipiispa Albert von Buxhoeveden'in myöntämänä ja vaimonsa Sophia von Kokenhusen-de Hoyan perintönä omaisuutta Kokenhusen'in piispanlinnasta (Koknese) ja sen ympäristöstä Väinäjoen rannalla 23.4.1269. Samassa naimakaupassa hänelle tuli omistuksia myös Holsteinista Saksasta.

Kalparitari
(Wikimedia Commons)

Hans von Tiesenhausen taisteli Liivinmaan saksalaisen kalparitarikunnan riveissä pakanallisia liettualaisia ja semigalleja vastaan. 5.3.1279 käydyssä taistelussa hän kaatui yhdessä ritarikunnan maamestarin Ernst von Ratzburgin kanssa. Ditleb von Alnpeke on tapauksesta maininnut Liivinmaan kronikassaan. Hans haudattiin todennäköisesti Falckenaun luostariin.

Vaimonsa Sophia von Kokenhusen-de Hoyan periytymisestä ja perhesuhteista on vaihtelevia tulkintoja. Esitän tässä erään vaihtoehtoisen tulkinnan, jota nykytietoni mukaan pidän todennäköisimpänä - pitäen mielessä että muutkin tulkinnat voivat olla vaillinaisista ja ristiriitaisista lähdetiedoista johtuen yhtä perusteltuja:

Sophia (II) oli syntynyt n. 1240 Theoderic Kokenhusenin ja ruhtinatar Sophia (I) Wlazkovna von Kukenois-Polotsk'in avioliitosta. Äitinsä Sophia oli Koknesen (Kukenois, Kokenhusen) ruhtinaan Wlazko von Polotsk'in (k. 1224) tytär. Kokenhusenin linnan hallinta oli peritynyt Wlazkolta tyttärelleen Sophialle tämän menetettyä asemansa monivaiheisen valtataistelun ja valloitusoperaatioiden tuoksinassa. Miehensä Theoderic hallitsi Kokenhusenia kuolemaansa asti 1245-1254. Sophia avioitui uudelleen Bernardus de Hoyan kanssa. Mainittakoon että Tiesenhausenien arvellaan toimineen Hoyan ja Wölpen kreivien vasalleina Saksassa ennen sukujen rantautumista ristiretkeläisten ja ritarikunnan mukana Liivinmaalle. Kokenhusenin valloitusoperaation isä, piispa Buxhoeveden kytkeytyi sukusitein niin Tiesenhauseniin kuin nähtävästi Hoyaankin. Liittolaisuuksia ja avioliittoja säädeltiin siis tässäkin ajan parhaan tavan ja käytännön mukaan.

Sekaannusta tulkinnoissa aiheuttanee m.m. se, että ei ole aivan selkeää varmuutta siitä oliko sittenkin vain yksi Sophia, onko kytkentä venäläiseen ruhtinassukuun tai Hoyan ruhtinaisiin todennettavissa, oliko Sophia (II) sittenkin Bertholdus de Hoyan tytär äitinsä toisesta avioliitosta jne.

Wlazko von Polotsk'ista voi lukea mielenkiintoisen artikkelin m.m. Wikipediasta. Hänen periytymisestään on esitetty kauas varhaiskeskiajan historiaan ulottuvia sukupuita m.m. Novgorodin ruhtinas Rurikiin ja Ruotsin kuninkaisiin, joita voi lukea m.m. näistä linkeistä :

Paneutumatta tässä yhteydessä sen syvällisemmin ruhtinas Wlazkoon, kiinnostavaa on hänen ja e.m. historiikissa Kokenhuseniin liittyvien tapahtumien kytkeytyminen Riikan arkkipiispa Albert von Buxhoevedeniin, joka oli Hans von Tiesenhausenin eno, kuten seuraavassa kappaleessa käy ilmi.

Engelbrecht (I) von Tiesenhausen (s. 1180 - k. 1224 jälkeen) (9.256)
N. N. von Buxhoeveden (s. 1170) (9.257)

Engelbrecht (I) von Tiesenhausen'ia pidetään tämän merkittävän balttilaissuvun kantaisänä. Suvun "alkukotina" voidaan pitää samannimistä kylää Weserin varrella Saksassa Nienburg'in ja Holtorf'in välissä. Sieltä tunnetaan maininta vuonna 1215 saman nimisestä Wölpen kreivin linnamiehestä. Nähtävästi suku on toiminut Wölpen ja Hoyan kreivien ministeriaaleina ja vouteina. Hans Lemmel viittaa selvityksessään Dr.Sarnighausen'in esittämään arvioon jonka mukaan Engelbrecht'in isovanhemmat olisivat kreivi Eilbert von Wölpe ja Adelheid von Wassel, kreivi Bernhard von Wassel'in tytär.
Varhaisempi maininta Engelbrecth'ista on kuitenkin jo vuodelta 1210 nk. Henrikin Liivinmaan kronikassa, joka kuvaa saksalaisten kalparitarien ristiretkeä Baltian valtaamiseksi ja pakanoiden käännyttämiseksi katoliseen kristinuskoon:

"Riikan miehet koontuivat Toreidaan (nyk. Turaida) ajaakseen takaa liiviläisiä ja lättiläisiä. Bertold von Wenden, Russin ja kaikki heidän mukanaan olleet liettualaiset lähtivät Roopiin. Kun liiviläiset ja lättiläiset kuulivat tämän, he lähtivät nopeasti maasta eivätkä jääneet odottamaan taistelua kristittyjen kanssa. Kolmantena kuunvaloisena yönä Riikan miehet valmistautuivat valtaamaan Fellinin (nyk. Viljandi) linnan Sakkalan maakunnassa. He käskivät kaikkia liiviläisiä ja lättiläisiä lähtemään kaikilta rajavarustuksilta ja linnoista, uhkasivat jäljelle jääviä rangaistuksella, pelottelivat näitä ja kokosivat suuren sotajoukon. Heidän mukanaan lähti taisteluun Engelbrecht, piispa Albertin sisaren mies, joka samana vuonna hallitsi Toreidan voutikuntaa sekä ritarikunnan veljet ja pyhiinvaeltajat. He lähtivät Sakkalaan ja ottivat mukaansa pienempiä sotakoneita ja kivilinkoja ja muita piiritysvälineitä."

Engelbrecht mainitaan siis Toreidan voutina ja Riikan arkkipiispan Albert von Buxhoeveden'in sisaren miehenä. Hänen Buxhoeveden -sukuista vaimoansa ei tunneta nimeltä ja hänet mainitaan vain välillisesti historian kirjoituksissa. Tämän toinen veli Hermann von Buxhoeveden oli Tarton piispa.

Lisäksi kronikassa mainitaan vuodelta 1224:

"Piispa Hermann (piispa Albertin veli) lähti väkineen Ugaunian maakuntaan ja alkoi rakentaa Otepään linnaa ja asetti sinne jalosukuisia miehiä ja kunniakkaita ritareita, nimittäin sisarensa miehen Engelbert von Tiesenhausenin, veljensä Dietrichin ja Helmold von Luneburgin, järkevän ja jalosukuisen miehen sekä Hans von Dolenin. Jokaiselle heistä piispa antoi yhden alueen, s.o. kylegunden elatukseksi."

Engelbrecht sai näin Otepään linnan läänityksenä ja hallitsi lisäksi Tarton lähistöllä Ugauniassa, Kilegundessa ja Kongotassa. Piispa Albert oli kalparitareineen valloittanut 1205-1209 Kokenhusenin ruhtinas Wlatzkolta ja häätänyt tämän pakosalle. Kokenhusen läänitettiin näiden tapahtumien jälkeen Engelbrechtin pojalle tämän naitua Wlatzkon tyttären kuten jo edellä tuli mainituksi. Wlatzko pakeni ja sai surmansa vuonna 1224 kalparitareiden vallattua Tarton linnan.

Engelbrecht von Tiesenhausen'ia ei ole mainittu vuoden 1224 jälkeen. Hänen tarkempi kuolinaikansa on tuntematon. On oletettu että hänet olisi haudattu Falckenaun luostariin kuten useat jälkipolviensa edustajat. Luostari sijaitsi suvun hallitsemilla mailla ja heidän tiedetään toimineen luostarin tukijoina.

Tiesenhausenit siis saapuivat Liivinmaalle Engelbrechtin myötä ristiretkeläsiritareina Saksasta piispa Buxhoevedenin joukoissa ja vanavedessä 1200 -luvun alkukymmenillä. Hän rakensi perustukset suvun valta-asemalle arkkipiispan palveluksessa, saksalaisten kalpaveljesten ritarikunnan sotilaana ja avioliiton vahvistamin sitein. Varmuutta ei ole Tiesenhauseneiden juurista etäämmällä saksanmaan historiassa. Buxhoeveden'eista on kirjattu sukupuuta kauas taaksepäin varhaiskeskiajalle. Tästä tarina jatkukoon tulevassa blogitekstissäni.

Linkkejä ja lähteitä:

torstai 17. joulukuuta 2015

Tiesenhausen -sukua ja Lyypekin pormestareita

Parissa aiemmassa blogikirjoituksessani olen käynyt läpi Blankenfeldien suvun historiaa Baltiassa ja Berliinissä liittyen Ylöjärven Hirvijärven esipolvien vaiheisiin. Tässä yhteydessä tuli esiin Franz von Blankenfeld'in ja Könne von Tiesenhausen'in avioliitto ja kytkentä sukupuuhumme. Rouvan nimi tunnetaan dokumenteissa myös m.m. muodoissa Kone ja Kunigunde. Hänet tiedettiin Tallinan ja Saarenmaan arkkipiispan Georg von Tiesenhausen'in sisareksi. Puolisonsa Franz von Blankenfeld'in veli Johann von Blankenfeld toimi tämän edeltäjänä Tallinnassa sekä Tarton ja Riikan arkkipiispana. Nämä baltian saksalaiset valtasuvut olivat siten kontaktissa ja toimivat samassa sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa kerroksessa.
Allaolevassa esityksessä esiintyvä numerointi henkilön nimien jäljessä viittaavat Geneanetin sivustollani sijaitsevaan sukutietokantaan ja raporttiin Konne von Tiesenhausenin esipolvista. Sivustoon voit siirtyä tästä linkistä.

Tiesenhausen'it saapuivat Liivinmaalle noin 1210-luvulla katolisten saksalaisten piispojen ja saksalaisen ritarikunnan ristiretkeläisten vanavedessä. Heidän alkuperänsä on johdettavissa Saksaan Weser-joen varrelle, Nienburgin pohjoispuolelle. Niillä seuduilla heitä tunnetaan Wölpen kreivien ministeriaaleina sekä von Hoyan kreivien vasalleina. T.s. he suorittivat hallinnollisia ja sotilaallisia palveluita saaden vastineeksi läänityksinä maa- ja verotusoikeuksia sen aikaisessa feodaalisessa yhteiskunnassa.

Suvun nimestä esiintyy useita variaatioita, m.m. Tisenhu(i)sen ja Thyssenhusen. Tiesenhausenit olivat varsin merkittävä aatelissuku Baltian alueella useiden vuosisatojen ajan ja sen jäsenet levittäytyivät lukuisina saksalaisen ritarikunnan ja katolisen kirkon hallintovallan liepeillä. Saavuttamassaan asemassa he hallitsivat merkittäviä maaomaisuuksia ja maaorjien asemassa olleita talonpoikia. Myöhemmissä sukupolvissa heitä esiintyy paronien ja kreivien ja vapaaherrojen arvonimillä. Oma vaatimaton sukuhaaramme kuitenkin erkaantui jo varhain ennen näitä korkea-arvoisia aatelisia.
Erään sukuhaaran tragedia on ollut aiheena Aino Kallaksen vuonna 1923 julkaisemaan pienoisromaaniin "Barbara von Tiesenhusen", joka on sittemmin myös oopperaan sovitettu.
"Pietarin tiellä" on Jaan Kross'in kirjoittama romaani Rakveren taistelusta kaupunkioikeuksistaan Tiesenhauseneiden valtaa vastaan.

Christopher von Tiesenhausen (Karroll-Fehteln) (k. ennen 12.11.1535) (2.2)

Konne von Tiesenhausen'in syntymä- ja kuolinaikaa emme tiedä. Hänen isänsä oli Christopher von Tiesenhausen, josta varhaisin maininta on vuodelta 1497 sisarustensa ja serkkunsa välisessä omaisuudenjaossa. Hänet luetaan nk. Karroll-Fehteln sukulinjaan, erotukseksi lukuisista Tiesenhausenin sukuhaaroista Liivinmaalla. Christopherin Anna-nimisen puolison alkuperästä ei ole varmuutta. Useat sukututkimukset esittävät hänet von Taube-sukuiseksi. Christopherille syntyi 10 jälkeläistä, joista yksi siis aiemmin mainittu Tallinnan ja Saarenmaan arkkipiispa Georg von Tiesenhausen.
Ritariksi mainittu Christopher hallitsi Liivinmaalla, nykyisen Latvian alueella useita maaomaisuuksia isän perintönä: Fehteln (Vietalva), Odensee (Odzienas), Ruschendorff (Krievciems) sekä Limen (Ungur).

Hans (Johann) (II) von Tiesenhausen (Karroll-Fehteln) (s. n. 1420 - k.ennen 1497) (3.4)

Brigitte von Lechts (k. jälk. 1438) (3.5)

Ritari Hans (II) von Tiesenhausen mainitaan ensimmäisen kerran v. 1444 Fehteln'in omistussuhteissa. V. 1449 hän hankki omistukseensa puolet Kongota'sta (Kongetal, Konguta) sekä 1455 Odenseen (Odzienas) ja v. 1468 Ayasch'in (Adazi). Näiden lisäksi hänen hallinnassaan olivat Staren (Strazde), Limen (Ungur) ja Ruschendorff (Krievciems).

Hän oli avioliitossa Brigitte von Lechts'in kanssa. Eesti Rahvusarhiiv/Saagan arkistossa oleva dokumentti osoittaisi, että Hans olisi ollut aviossa tätä ennen Anna von Ungern'in kanssa ja kenties tämä Anna olisikin e.m. Christopherin äiti. Tämä tulkinta on kuitenkin ristiriidassa muiden löytämieni sukuselvitysten kanssa, enkä ole kyennyt selvittämään allaolevan arkistodokumentin alkuperää tai luotettavuutta. Teoksessa "Geschlecht der Ungern-Stenberg "(Rudolf Ungern-Stenberg v.1875) Anna Ungern'in puolisoksi mainitaan Hans Diedrichinpoika von Tiesenhausen, joka on nähtävästi "meidän" Hansimme veljenpoika.

Tiesenhausen, Stammtafel; EAA.1674.2.195 s.7

Edelläkerrottu toimii jälleen muistutuksena siitä kriittisyydestä jolla näiden selvitysten ja tietolähteiden esittämiä tietoja tulee tarkastella. Nykytietämyksellä arvioin että käsitys von Lechts sukujohdostamme on todennäköisempi ja ylläoleva dokumentti sisältää useitakin virheitä.

Barbaran isällä Hans von Lechts'illa (4.10) oli maaomaisuutta (Lehtse) Järvamaalla Virossa. Suvun esipolvia tunnetaan 1300-luvun alussa ritari Bertoldus ja Hindricus sekä mahdollisesti Leuder, joka kuoli ennen 1236.

Engelbrecht (II) von Tiesenhausen (Erla) (s. ennen 1390 - k. n. 1439) (4.8)
Margarethe (Schepenstede) (s. n. 1375 - k. 9.6.1439 jälkeen) (4.9)

Hansin isä Engelbrecht von Tiesenhausen luetaan nk Erlan sukuhaaraan. Hän oli ritari ja maasäätiön vasalli joka mainitaan ensimmäisen kerran v. 1408. Maasäätiöt olivat joko saksalaisen ritarikunnan tai katolisen kirkon piispojen hallinnoimia alueita. Vasallit suorittivat heidän alaisuudessaan sotapalvelusta ja hallinnollisia toimia. Vastineeksi vasallit saivat maaomaisuuksia läänityksinä, joka oikeutti veronkantoon ja palveluksiin maaorjien asemassa olevilta talonpojilta ja muilta alustalaisiltaan.

Engelbrecht toimi Tarton piispan neuvonantajana ja raatimiehenä. Hänet tavataan sovittelijana useissa kiistoissa. Hän hallitsi Liivinmaalla lukuisia maaomaisuuksia: Erla (Ergli), Jummerdehn (Jumurda), puolet Kongota'sta (Konguta), Ayasch (Adazi), Posendorf (Pociems), Saussen (Sausneja).

Engelbrecht on nähtävästi lyhytaikaisesti toiminut ja mahdollisesti myös asunut Lyypekissä ja toiminut välittäjänä Tarton myydessä siellä sijainneen Stockelsdorfin. Kytkentä Lyypekiläisiin oli äitinsä peruja, joka oli Warendorp -sukua. Lyypekistä hän löysi myös puolisonsa Margarethen v. 1416. Tämän Margarethen sukujuuret eivät ole tiedossani. Hänet on eräissä sukuselvityksissä esitetty Lyypekin pormestarin ja raatiherran Johan Schepensteden ja vaimonsa Margarethen tyttäreksi. Tämä tulkinta on mielestäni virheellinen. Margarete mainitaan avioituessaan 1416 olevan Johan Schepensteden leski (GHdeR Bd.: 3, Görlitz, [1930] s.48). Ennen vuotta 1416 kuollut Johan Schepenstede oli Lyypekin raatimies ja pormestari Johannes Schepensteden (k.1388) poika. Äitinsä oli Margarethe Warendorp ja siis ilmeisimmin samaa sukua kuin Engelbrechtin äiti.
Näin Engelbrechtin vaimon, Margarethen syntyperä ei ole Schepensteden suvussa, vaan hän liittyi siihen 1. avioliittonsa kautta. Siten hänen taustansa jääkin toistaiseksi tuntemattomaksi.

Hans (Johann) (III) von Tiesenhausen (Erla-Jummerdehn) (s. ennen 1340 - k. 1397-1401) (5.16)
Mechtildis von Warendorp (s. n. 1340 - k. ennen 1429) (5.17)

Liivinmaalaisella Hansilla oli 1360- luvulla liiketoimiensa ohella Lyypekissä myös naimakauppoja hoideltavana . Hän avioitui Mechtildis Warendorpin kanssa ja sai myötäjäisinä taloja ja maata Lyypekistä. V. 1375 hänet mainitaan ritariksi ja keisari Kaarle IV:n myöntämällä komean kuuloisella arvonimellä "Haus- und Tafelgenossen des Kaisers des Heiligen Römischen Reiches Deutscher Nationen". Lyypekkiläiset hansakauppiaat ja yläluokkaiset suvut olivat järjestäytyneet Zirkelgesellschaftiksi kutsutuksi yhdistykseksi. Hans oli tämän Zirkelgesellschaftin jäsen Warendorpien tavoin, joilla oli jo 1200-luvun lopulla hansakauppiaina yhteyksiä Baltiaan .

Hans hallitsi Liivinmaalla sukuperintönä Erlan ja Jummerdehn'in maaomaisuuksia. V. 1382 hän myi puolet Kokenhusen'ista (Koknese), jonka jälkeen Erlan -sukuhaaran omistukseen jäi n. 5000 ha:n suuruinen alue. Mechtildis hallitsi leskenä Lyypekiläistä omaisuutta, jossa hänet nähtävästi myös haudattiin. Saattaa olla että he asuivat suuren osan elämästään Lyypekissä ja tämä voisi olla myös syynä Kokenhusenin puolikkaan myyntiin. Jokatapauksessa on nähtävissä että Hans toimi aktiivisesti sekä Liivinmaalla että Lyypekissä - kenties hautapaikkansakin on Lyypekissä?

Warendorp - Alen -suvut

Mechtildis von Warendorp oli lyypekkiläistä sukujuurta jo ainakin 1200-luvun puolivälistä. Warendorpeja vaikutti Lyypekissä neljä sukulinjaa. Mechtildis oli mahdollisesti molempien vanhempiensa

Warendorp -suvun vaakuna

puolelta Burchard von Warendorp'in (8.136) ja etunimeltään tuntemattoman rouva Klingenberg'in (8.137) jälkeläinen, joka on arveltu Remigius Klingenberg'in tyttäreksi. Burchardin on arveltu tulleen Lyypekkiin Münster'in seudulta. Varhaisin tunnettu Warendorp, Giselbert nimeltään, tavataan Lyypekissä pormestarina jo 1183, mutta sukulaisuussuhteet jälkipolviin ovat epävarmoja.

Mechtildis von Warendorpin vanhemmat olivat Diedrich (Tiedemann) von Warendorp (6.34)(k.19.5.1366 Lübeck) ja Helenburg von Alen (6.35).
Diedrich von Warendorp oli Lyypekin raatimies v. 1339 ja pormestari 1351. Kun Keisari Kaarle IV kruunattiin Saksan kuninkaaksi v. 1349, toimi Diedrich kruunajaisissa Lyypekin kaupungin edustajana. Tanskan kuningas Valdemar IV kävi valtataistelua Kaarle IV:n ja hansakauppiaiden hallitsemalla Pohjois-Saksan Juutinmaan, Mecklenburgin ja Holsteinin alueella. Diedrich von Warendorp toimi diplomaattina Lyypekin edustajana Valdemar IV:n kanssa käydyissä neuvotteluissa v. 1360.
Perhe asui Lyypekissä osoitteessa Breitenstrasse 46 vuodesta 1337 sekä vuodesta 1347 Sankt Annen Strasse 13, paikalla jossa nykyisin sijaitsee Lyypekin synagooga.

Helenburgis'in hautakivi v. 1316
Lyypekin tuomiokirkko

Helenburg oli Eberhard von Alen'in (k. 18.7.1342) (7.70) tytär. Eberhard oli naimisissa Gertrud von Warendorp'in (k.1352) kanssa, jonka isän-äidin-isä oli edellä mainittu Burchard von W. Useat tutkimani sukuselvitykset esittävät tämän Helenburgin äidiksi (m.m. Eine Fallstudie zu Lübeck im Spätmittelalter). Josta päätelmästä seuraisi se, että Helenburgin puoliso ja äidin isä Bruno von W. olisivat serkuksia. Tätä päätelmää on kritisoinut m.m. Hans Dietrich Lemmel (http://geneal.lemmel.at/Ties-23Wa.html). On toki mahdollista että Eberhard on ollut avioliitossa ennen Gertrudia, mutta asia on tältä erää jätettävä ratkaisua vaille. Leskivaimo Gertrud avioitui Lyypekiläisen von Hagenin kanssa v. 1350 jälkeen. Gertrudin äidin - Helenburgis hänkin nimeltään - hautakivi on edelleen nähtävissä Lyypekin tuomiokirkossa jonka Warendorp-kappeliin molemmat vanhempansa ovat haudatut, Bruno von Warendorp 1341 ja Helenburgis 1316. Hautakivessä on luettavissa teksti:
ANNO : DOMINI : M : CCC / XVI : IN : DIE : B(ea)TI : BARTHOLOMEI : APOSTOLI : O(biit) / D(omi)NA : HELE(n)BURGIS : VXOR / D(omi)NI : BRVNONIS : DE : WARENDORPE : ORATE : P(ro) : EA.

Eberhard von Alen oli Lyypekissä raatimiehenä v. 1328 ja pormestarina v. 1339. Hän oli perinyt isältään, räätäli Eberhard von Alen'ilta (k. 1316) (8.140) talon Lyypekissä osoitteessa Fischerstrasse 24. Suku oli tullut Lyypekkiin 1200-luvun puolivälissä Würtembergistä Aalen'in seuduilta. He kohosivat nopeasti kaupungissa merkittäväksi kauppiassuvuksi. Varhaisin tunnettu, Hermann von Alen (k.1308) (9.280) omisti v. 1264 talon osoitteessa Alfstrasse 28.

von Alen -suvun vaakuna

Tiesenhausneiden tarinalle saadaan jatkoa tulevassa blogikirjoituksessani.

Linkkejä ja lähteitä:

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Blankenfeldit osa I - Baltiasta Berliiniin

Blankenfeld vaakuna (Wikimedia commons)

Johan Nöding von Werden oli Sääksmäelle kirkkoherra Paltheniuksen rouvaksi päätyneen Anna Nöding'in liiviläissyntyinen isoisä, kuten tuli mainituksi aiemmassa blogissa "Nödingien matkassa Liivinmaalle". Johan Nöding oli aviossa Gertrud von Blankenfeld'in (k. jälk 1622) kanssa, jonka isänpuoleisia sukujuuria seuraamme tässä selvityksessä 1200-luvun Berliiniin.1474 aateloitu suku juontaa juurensa mahdollisesti saksilaisesta sotilassuvusta. Oletuksia on myös esitetty lombardialaisesta "de Campo Bianco" -suvusta.
Henkilöiden jäljessä mainitut numerot viittaavat Gertrud Blankenfeld'in esipolviluetteloon Geneanet -sivustossani.

Hans Blankenfeld (k. 1602) (2.2.)

Gertrud Blankenfeld'in isä Hans Blankenfeld oli Liivinmaalla Fellin'in eli Viljandin kuvernööri. Hans nähtävästi hallitsi isänsä perintönä suvun maaomaisuutta Blankenfeldia Liivinmaan Salisburg'issa, joka nykyisin tunnetaan Latviassa nimellä Matzalaca. Koska Hans'illa ei ollut miespuolista perillistä, päättyi Blankenfeldien mieslinja Baltiassa. Salisburg siirtyi perintönä Nöding'ien haltuun vuoteen 1674 asti jolloin omaisuus myytiin 1900 taalerin hinnasta. Hänen puolisostaan ei ole toistaiseksi löytynyt tietoja.

Baltian hallinnasta oli käyty pitkällisiä sotia aluetta ympäröivien hallitsijoiden välillä. Ruotsi ja Puola kävivät sotaa Liivinmaalla 1600-1611. Ruotsalaisten hallitsema Viljandi joutui puolalaisten sotajoukkojen piirittämäksi v. 1602. Kaupunkia puolusti 800 sotilaan ruotsalaisjoukko. Ruotsalaiset joutuivat perääntymään kaupunki toisensa jälkeen Puolan miesylivoiman alta. 16.5.1602 Puolan piiritysjoukot onnistuivat murtautumaan linnoituksen porteista mutta sillä erää hyökkäys kuitenkin lopulta epäonnistui. Linnoitusta puolustavat sotajoukot olivat kärsineet huomattavia tappioita ja seuraavana päivänä he antautuivat uuden hyökkäyksen uhan alla. Puolalaiset valloittajat teloittivat Hans Blankenfeldin linnoituksen antautumisen yhteydessä.

Viljandin linnan rauniot (Wikimedia Commons)

Franz Blankenfeld auf Kulsdorf (1485 - n. 1544) (3.4)
Könne von Tiesenhausen (3.5)

Franz Blankenfeld syntyi 1485 todennäköisimmin Berliinissä, Spandauerstrasse 49. Tuossa osoitteessa oli suvun v. 1390 rakentama kivitalo 10 vuotta aiemmin palaneen, n. 1280-luvulla rakennetun Blankenfeldien talon paikalla. Rakennus säilyi suvussa asuintalona aina vuoteen 1620, jolloin se myytiin talousvaikeuksien vuoksi. Kun rakennus 1889 purettiin, oli se tuolloin Berliinin vanhin asuintalo.

Blankenfeld'in talo v.1871 (Wikimedia Commons)

Franz Blankenfeld opiskeli Frankfurtissa vuonna 1506. Seuraavan kerran tiedämme hänestä vasta vuosina 1530-1537, jolloin hän hallitsi maaomistuksia Kulsdorf'issa (Rauna) Liivinmaalla. Hän oli hankkinut tilan 7150 markan (rigisch mark) hintaan ja myi seitsemän vuotta myöhemmin 9000 markalla.

Hänen Liivinmaalle asettumiseensa lienee vaikuttanut veljensä Johann II Blankenfeld. Tämä oli Franzin opiskelukaupungissa Frankfurtissa yliopiston rehtorina 1507. Paavi Clemens VII nimitti Johannin v. 1514 Tallinnan piispaksi, 1518 Tarton piispaksi ja 1524 Riikan arkkipiispaksi. On todennäköistä että Franz on ollut Liivinmaalla jo ainakin 1520 -luvulla ennen katolisen arkkipiispa-Johannin yhteenottoa protestanttisen hallintovallan kanssa 1525. Tämän seurauksena Johann matkusti Espanjaan saadakseen tukea keisari Kaarle V:ltä. Johann Blankenfeld kuoli ollessaan tällä matkalla Espanjassa.

Franz Blankenfeld'in puoliso Könne (Kunigunda) von Tiesenhausen oli syntyjään Liivinmaalta. Samoin kolme poikaansa Christoffer, Johann ja Hans vaikuttivat Baltiassa ja on hyvin luultavaa että Liivinmaalla myös syntyivät. Avioitumisvuosi ja lasten syntymäajat tosin eivät ole tiedossa. Saksalaislähteiden tuntemien poikien lisäksi on saattanut olla myös poika Frans ja tytär Margareta, joihin viitataan Falkenberg-suvun yhteydessä mm. Anrep'in "Svenska adelns ättar-tavlor / Projekt Runeberg" ja Elgenstiernan "Den introducerade svenska adelns ättartavlor, 1925-36 / Adelsvapen.com". Frans Blankenfeld'in mainitaan em. lähteissä olevan Puolan kuninkaallisen ritarikunnan päällikkö Liivinmaalla ja Blankenfeldshofin (lienee sama kuin Kulsdorf ?) lisäksi myös Valmieran herra. Franzin patronyymiksi mainitaan Joachim, joka on ilmeisen virheellinen. Ketään ajallisesti sopivaa Joachim'ia ei suvusta näyttäisi löytyvän. Saksalaislähteet eivät näytä mainitsevan Franz Blankenfeldin ritarikunnan päällikkyyttä ja onkin arvoitus mistä ruotsalaislähteiden tieto on peräisin.

Tiesenhausen vaakuna
tiesenhause.de

Em. Adelsvapen -sivusto mainitsee myös Margareta Blankenfeld'iin liittyvän tapauksen: Hänen toinen puolisonsa Martin von Boldeck murhattiin kotonaan Salisburg'issa 10.6.1563 Frans ja Christoffer Blanckenfelt'in toimesta. Sama tapahtuma löytyy mainittuna Ruotsin Riksarkivet'in sivustolta. Olivatko nämä tapauksessa osalliset Franz von Blankenfeld'in ja Könne von Tiesenhausen'in lapsia, ei ole täysin vakuuttava päätelmä.

Könne von Tiesenhausen'in isä Christoph von Tiesenhausen hallitsi useita suvun maaomistuksia Liivinmaalla . (Fehteln, Odensee. Limehn, Ruschendorff). Äitinsä oli nimeltään Anna, mutta sukunsa on varmoja tietoja vailla. Joissain lähteissä (mm Genealogische Handbuch des deutschen Adels) esitetään von Taube'a, mutta ei muita tietoja mm. vanhemmista. Mahdollista on myös se, että hänen taustansa ovat von Ungern -suvussa, jota perustelen seuraavasti: Sikäli kuin pitää paikkansa, että Christoph von T. myi v. 1507 vaimonsa Annan valtuuttamana Limehn'in (Genealogisches Handbuch der baltischen Ritterschaften Görlitz 1930 s.409) voidaan siis ymmärtää että omaisuus oli Annan suvun perintöä. Limehn/Limene/Lymen tunnetaan myös nimellä Ungur. Omaisuus siirtyi Kersten von Rosen'ilta v.1463 Barhold Roswerthe'n välityksellä tyttärelleen, joka avioitui Ungern -sukuun (https://de.wikipedia.org/wiki/Ungurmui%C5%BEa). Anna voisi olla mainitun tyttären lapsi tai lapsenlapsi. Roswerthe -suvun ja Limene'n tarkemmat omistussuhteet kaipaavat vielä lisäselvityksiä. Rosen, Tiesenhausen, Ungern -suvut ovat olleet avioliittojen kautta yhteyksissä, jonka lisäksi heitä tunnettiin n.k. maasäätiön vasalleina Liivinmaalla. Näin ollen pidän erittäin todennäköisen että Annan alkuperä löytyy Ungern -suvusta tai sen liepeiltä.
Eesti Rahvusarhiv/Saaga'ssa on dokumentti, joka esittää muista kovin poikkeavia tietoja Tiesenhauseneiden vaimoista. Dokumentin kirjaajasta ja lähteestä ei ole tietoja ja jätänkin sen tällä erää vaille enempää huomiota.

Könne von T:n veli oli Tallinnan ja Haapsalun piispa Georg von Tiesenhausen, edellämainitun Johann II Blankenfeld'in seuraaja Tallinnassa 1525-1530. Suvun historiaa 1200-luvulle Liivinmaalla käyn tarkemmin läpi myöhemmin erillisessä blogijulkaisussa.

Thomas von Blankenfelde (s. n.1435 - k. 1504) (4.8)
Margaret Buchholtz (n. 1454 - jälk. 1531) (4.9)

Thomas von Blankenfelde'n
sinetti v.1481

Thomas von Blankenfelde oli liikemies ja Berliinin pormestari (Bürgermeister / Oberbürgermeister) 1481-1494. Hän oli opiskellut Leipzigin yliopistossa 1453. Blankenfeldit olivat merkittävimpiä ja vauraimpia patriisisukuja Berliinissä. Heidän liiketoimensa käsittivät m.m. ylellisyystavara-, vilja- ja kangaskauppaa, tavaranvälitystä sekä pankkitoimintaa Brandenburgin alueen lisäksi Flanderissa, eteläisessä Saksassa ja Danzigissa. Blankenfeldit toimivat Mecklenburgin ja Anhaltin herttuoiden hovihankkijoina ja rahoittajina. Thomas von Blankenfelde oli liikesuhteissa mm. vaaliruhtinas Friedrich II:n sekä Euroopan kenties mahtavimman liikemiessuvun, Fuggereiden kanssa. Cölln'in ratsujoukot olivat Thomas B:n johtamana v. 1465 Friedrich II:n rinnalla heidän käydessään Angermünden kaupungin joukkoja vastaan. Hänet mainitaan Nürnbergin liikemiesten edustajana Berliinissä v. 1485.
Näin hänestä tuli suurliikemies ja eräs Berliinin varakkaimmista henkilöistä. Aiemmin mainitun Spandauerstrassen talon lisäksi hän omisti talon Berliinissä Klosterstrasse 71 sekä lisäksi läänityksiä ja maaomaisuuksia m.m. Pankow'ssa, Kaulsdorf'issa ja Groß-Ziethen'issa, Mortzau'ssa, Wittstock'issa, Weissensee'ssa, Falkenhagen'issa, Seefeld'issa ja Ahrensfelde'ssa - näin muutamia mainitakseni...
Thomas von B oli kahdesti naimisissa ja sai yhteensä 10 poikaa sekä 11 tytärtä. Ensimmäinen puoliso v. 1459 oli Elisabeth Slotz/Sloytz, josta avioliitosta syntyi kuusi lasta ennen tämän kuolemaa 1473. Thomas avioitui uudelleen 20 vuotta itseään nuoremman neidon, Margarete Buchholz'in kanssa v. 1474. Tästä avioliitosta jälkeläisiä tuli 15 kappaletta. Joten aikaansaapa mies oli Thomas liike- ja virkatoimiensa ohella. Onneksi oli varallisuutta millä kasvattaa tällainen lapsikatras. Thomasin kuoltua v. 1504 oli heistä vielä 15 lasta elossa. Lieneekö elintason vaikutusta, koska lapsikuolleisuus oli noihin aikoihin huomattava.
Vaimostaan Margaretesta on varma kirjallinen maininta vain etunimeltä, mutta vakuuttavan täydennyksen antaa Berliinin Marienkirchessa säilytettävä votiivimaalaus. Allaolevassa kuvassa ristiinnaulitun Jeesuksen eteen ovat polvistuneena Thomas von Blanckenfelde kahden vaimonsa ja lastensa kera. Kuvan alareunassa ovat Blankenfelden sekä Buchholz-suvun vaakunat. Tämä tapa ilmaista perhesuhteita tuli ilmi myös Holzschuher -sukua koskevassa esityksessäni. Kuvan on arveltu ajoittuvan vuoteen 1502.

Margarete Buchholzin vanhemmat olivat Christian (Kersten) Buchholz (k. 1491) sekä Benigna Kemniz. Kemniz -sukua tunnetaan Pritzwalk'in pormestareina ja raatimiehinä. Ensimmäisenä heistä Henneke Kemniz vuonna 1337.
Christian Buchholz omisti talon Frankfurtissa (Oder) osoitteessa Oderstrasse 34.

Thomas von B kunnosti Spandauerstrasse 49:n rakennusta v. 1474 jolloin vastaanottotiloja koristamaan tehtiin Thomas'in sekä hänen vaimonsa ja vanhempiensa rintakuvat. Ei ole varmuutta kumpi Thomas'in vaimoista sai kunnian koristaa seinää. Oliko kunnianosoitus juuri vihitylle vaimolle vai juuri edesmenneelle? Vuosihan on siis sama kuin toinen avioliitto Margarete Buchholz'in kanssa. Jotenkin tuntuisi luontevammalta että talon uusi emäntä ottaisi vastaan talon vieraat sen sijaan että sieltä katselisi emäntä-vainaa. Vaan mistäpä sitä tietää miten päin Thomas-herra asian ajatteli...

Thomas von Blankenfeld asui viimeiset vuotensa Weissensee'ssa. Kuolemansa jälkeen vaimo Margarete otti hallintaansa perheen liiketoimet ja jatkoi menestyksellisesti 27 vuotta aina kuolemaansa asti vuonna 1531.

„Anno a nativitate Domini milesimo quingentesimo quarto, quinta feria post Esto mihi, vita bene beateque exacta obiit Thomas Blankenfeld, quinque et decem filiis relictis superstitibus manoque nepotum numero cujus manibus Deus tribuat aeternam felicitatem, vixit annos duos de septuaginta"

Lähteitä ja linkkejä:

https://books.google.fi/books?id=KqRKAAAAcAAJ&lpg=PA134&ots=gW4BFNJVeO&dq=blanckfeld%20salisburg&hl=fi&pg=PA135#v=onepage&q=blanckfeld%20salisburg&f=false

maanantai 5. lokakuuta 2015

Nöding-Holzschuher sukulinja

Henrik Nöding von Werden (k. ennen 1604) avioitui v. 1570 Dorotea Holzschuher'in (k. jälk. 1604) kanssa. Heidän jälkipolvensa johtivat aikanaan Liivinmaalta Suomeen Sääksmäelle aiempien blogini selvitysten mukaan. Nyt seurataan Dorotean suvun esi-isien jäljillä kohti Nürnbergin seutuja ja keskiaikaa. Selvitys perustuu pääosin Hans-Dietrich Lemmel'in sukututkimusmateriaaliin sivustollaan "Das Lemmel Archive; Genealogie und Familiengeschichte Lemmel/Lämmel/Lemlein" sekä Johan Gottfried Biedermann'in v. 1748 julkaistuun teokseen "Geschlechtsregister des Hochadelichen Patriciats zu Nürnberg" johon Lemmel on tehnyt joitain perusteltuja korjauksia.

Henrikin syntymäaikaa ei tiedetä. Sukunsa juurista olen aiemmassa tekstissäni esittänyt huomioita. Ensimmäinen merkintä hänestä on tiedossa vuodelta 1548, jolloin hän sai hallintaansa maata Nitau'sta Liivinmaalta. Tästä voidaan päätellä että hän lienee syntynyt viimeistään 1520-luvun puolivälin aikoihin. Avioituessaan 1570 Henrik olisi siis ollut jo lähes viisissäkymmenissä. Tiedossa ei olekaan kuin yksi lapsi tästä avioliitosta Dorotea Holzschuherin kanssa, joten siinäkin valossa Henrik lienee ollut jo "kypsässä" iässä. Dorotean syntymäaika on arvioitava vuosien 1542 ja 1550 välille, ollen näin huomattavasti miestään nuorempi. Vuonna 1604 Henrikin tiedetään olevan jo kuolleen, koska tuolloin leski Dorotea sai vahvistuksen Nödingshof'in omistukselle.

Holzschuher-suvun varhaisvaiheita

Suku tunnetaan Nürnbergin seudulla jo 1100-luvulla. Useat suvun edustajat toimivat m.m. kauppiaina ja teollisuuden harjoittajina, lautamiehinä, vouteina sekä Nürnbergin raatimiehinä muodostaen useiden vuosisatojen ajan merkittävän yläluokkaisen patriisisuvun. Avioliittojen kautta syntyi kytköksiä useisiin muihin yhteiskuntaluokan sukuihin. Näihin liittyvää sukuhistoriallista materiaalia on nykyisin löydettävissä Internetin sivustoilla.

Varhaisimmaksi suvun edustajaksi on esitetty Biedermann'in teoksessa Lorenz Holtzschuher, joka haudattiin Sebalduskircheen vuonna 1130 (Tarkoittanee nykyistä kirkkorakennusta edeltänyttä kappelia ?)

Holzschuher suvun
vaakuna

H-D Lemmel on omassa selvityksessään kuitenkin asettanut nämä kolmen vanhimman esitetyn sukupolven perhesuhteet kyseenalaiseksi. Varhaisin todennettavissa oleva henkilö ja kantaisä esipolvien ketjussa, Dorotea Holzschuher'ista 11 sukupolven päässä on Lemmel'in mukaan Heinrich Holzschuher (k. 1258). Hänet mainitaan ensimmäisen kerran riitatapauksen todistajana Nürnbergissa v. 1228 teoksessa Nürnberger Jahrbücher s.9. Lisäksi useita kertoja maininta "Schöffe und Gerichtsbeisitzer" joka viittaa jonkinasteiseen asemaan tuomioistuimessa. Lautamies ja tuomioistuimen avustaja lienee kohtuullisen lähelle osuva määritelmä. Bamberg'in piispa Berthold on antanut Heinrich'ille läänityksen Hausen'in kylästä v. 1253. Hänen puolisonsa Annan isä Heinrich von Mayenthal tunnetaan samoin todistajana Nürnbergissa 1255.

Seuraavassa sukupolvessa tapaamme isänsä kaiman, Heinrich Holzschuher'in joka isänsä tavoin toimi lautamiehenä. Hänen mainitaan olleen "Gewandschneider" eli harjoittaneen kangaskauppaa Nürnberg'issa 1240-1270 -luvuilla. Hänen ja vaimonsa Elisabeth Gründlach'in kahdeksasta lapsesta sukuhaaramme jatkuvat Friedrich'in ja Geuda'n jälkipolvissa, jotka risteävät jatkossa vielä moneen otteeseen jatkuen useampina sukulinjoinamme. Näin siis havaitsemme n.k. esivanhempainkatoa aiheuttavan ilmiön myös saksalaisessa sukupuussamme. H-D Lemmel tosin selvityksessään asettaa mahdollisen epäilyn sille, että Geuda Holzschuher voisikin olla sukupolvea aiemman Heinrich Holzschuher'in ja Anna Mayenthalin tytär.

Jäljempänä tuon esiin ainoastaan havaintoja joistakin Holzschuher -suvussa suorassa esivanhempien linjassa esiintyvistä henkilöistä. Tarkempi sukupuu on luettavissa Geneanet -sivustollani. Henkilön tiedoissa viittaan esipolven järjestysnumeroon Dorotea Holzschuher'ista laskien.

Georg (III) Holzschuher, s. 19.8.1509 Nürnberg - k. 6.9.1559 Haapsalu (2.2)

Dorotea Holzschuher oli Georg (III) Holzschuher'in (2.2) tytär tämän toisesta avioliitosta v. 1542 Dorothea von Orgen'in (k. 1576) (2.3) kanssa. Puolison isänpuoleiset Orgen/Orgies - Rautenberg sukujuuret johtavat mahdollisesti 1200- luvulle tanskalaisten vasalleihin Revaliin (nyk, Tallinna). (Lexikon der deutschsprachigen Literatur des Baltikums und St. Petersburgs ... s.1099 Tekijät Carola L. Gottzmann,Petra Hörner) Äitinsä puolelta hän oli Vietinghof-Weitenfeld -sukua Kuurinmaalta (nyk. Latvia) jossa suku on vaikuttanut ainakin 1300- luvun loppupuolelta alkaen.

Opintojensa jälkeen Ingolstad'issa ja Tübingen'issa Georg Holzschuher oli jalkaväen sotilaana ja ratsumiehenä Itävallassa, Unkarissa ja Ranskassa sekä v.1529 osallisena Wienin puolustukseen Osmanien piirityksessä. Tämän jälkeen hänet on mainittu Dornstetten'issa ja Hettingen'issa voutina. Oli avioitunut ensimmäisen kerran tübingeniläisen Maria Hemmingerin (1510/1515 - 1537) kanssa v. 1534. Maria kuitenkin kuoli jo v. 1537 kaksi lasta synnytettyään. Georg'ista löytyy merkintöjä seuraavan kerran v. 1540, jolloin hän ilmaantuu dokumenteissa Liivinmaalla Tarton piispan kanslerina. 1541 hän hankki omistukseensa Otepäästä Bremenhof'in (Pilkuse), jota myöhemmin kutsuttiin nimellä Holzschuherhof sekä seuraavana vuonna Kosse'n (Viitina) Rauge'ssa. Hänellä oli omistuksia myös m.m. Bremenissä Saksassa.

Sinetti (H-D Lemmel)

Georg Holzschuher toimi Tarton piispan, Hermann II Wesel'in neuvonantajana ja lähettiläänä. Tässä ominaisuudessa hän tapasi keisari Kaarle V:n Brysselissä v.1553. Samassa yhteydessä hän toimi myös Liivinmaan saksalaisen ritarikunnan sekä Tallinan ja Kuurinmaan piispojen lähettiläänä. Venäjän keisarin, Iivana Julman hyökättyä Liivinmaalle 1558, Georg Holzschuher pakeni Haapsaluun, jossa hänet vangittiin Saksalaisen Ritarikunnan toimesta maanpetoksesta epäiltynä. Vangitseminen tapahtui ilmiannon seurauksena, joka oli saatu kiduttamalla piispan palveluksessa olleita henkilöitä. Keisari ja Tarton piispa vetosivat hänen vapauttamisekseen. Georg vapautui kärsien ilmeisesti henkisesti vankeudesta ja tapahtumat heikensivät hänen terveytensä. Vaimolleen Dorotealle hän kirjoitti jäähyväiskirjeessään: "Bösen Namen hinterlasse ich meinem armen Weibe und Kind, Gott erbarme sich, ich wollte ich wäre nie geboren". Vapaasti suomennettuna "Huonon nimen jätän lapsilleni ja rakkaalle vaimolleni. Jumala minua armahtakoon. Toivon että en koskaan olisi syntynytkään." Tekikö hän lopulta itsemurhan, jää arvattavaksi. Joissakin yhteyksissä historioitsijat ovat kertoneet hänen hirttäytyneen vankilassaan. Tätä vastaan todistaa se seikka, että Georg Holzschuherin leski Dorotea kirjoitti kuolemasta 5.11.1559 tämän veljelle Nürnbergiin mainiten 6.9.1559 kotona Haapsalussa kohdanneesta kuolemasta. H-D Lemmelin dokumentissa mainitaan ilmiantajan hirttäytyneen vankilassa 24.8.1558. Joten ilmeisesti asiasta on liikkunut faktaa ja huhuja kuten tapauksen laatuun kuuluneekin. Georg Holzschuher haudattiin Haapsalun tuomiokirkon ovensuuhun. Vaimonsa Dorothea Holzschuher-von Orgen kuoli 8.3.1576 ja hänet on haudattu Riian tuomiokirkkoon.

Geschlechtsregister des Hochadelichen Patriciats zu Nürnberg, Johann Gottfried Biedermann TauluCXCIX

Georg (IV) Holzschuher (15.1.1545-12.4.1607), Georg III:n poika, Dorotea Holzschuher-Nöding'in veli.

Linkkejä ja lähteitä:

Sivut