Karl Kasimir (Kalle) Koiviston vaiherikas elämä

Kirjoittanut Markus Koivisto

Tilallisista työväestöön

Isäni ukki Karl Kasimir (Kalle) Koivisto syntyi Tampereella vuonna 1892. Kallen isä Karl Jöran (Yrjö) oli syntynyt tilallisen pojaksi Tampereen naapurikunnassa Ylöjärvellä suuren sisarussarjan esikoispoikana, perheen kolmantena lapsena. Kaikkiaan perheeseen syntyi 15 lasta, joista yhdeksän oli Yrjön sisarpuolia isän avioituessa uudelleen Yrjön äidin kuoltua lavantautiin vuonna 1867. Yrjön kotitalo oli suhteellisen vauras, "puolen manttaalin" tila, jolla oli kolme torppaa ja useita mäkitupia.
Talon isäntä Kalle Jaakonpoika (Yrjön isä) oli lautamies ja herastuomari sekä kirkon kuudennusmies, siis aikansa merkkimiehiä Ylöjärvellä. Kalle Jaakonpojan kerrotaan olleen hyväsydäminen ihminen, ehkä liiaksikin, koska takausvelkojen vuoksi tila pakkohuutokaupattiin v. 1893. Tila kuitenkin säilyi suvussa n. vuoteen 1910 omistuksen siirryttyä Kallen tyttärelle Emmalle.
Aiheesta lisää:

• http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/08/kalle-jaakonpoika-koiviston-15-lasta.html
• http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/05/syvaoja-l-koivisto-ylojarven-takamaalla.html

Elämää Tampereen teollisuuskaupungissa

Tampere oli 1800-luvun lopussa Suomen teollistunein paikkakunta työväestön edustaessa suurta osaa kaupungin asukasluvusta. Isoukkini Kallen vanhemmat olivat muuttaneet työn perässä Pirkkalasta Tampereen kaupunkiin 1890. Perhe asui Kuninkaankadulla Tampereen keskustassa ja Kalle kävi kuusivuotisen kansakoulun kaupungissa. Vahvistamattoman huhun mukaan Kalle olisi ollut mallina taiteilija Hugo Simbergin maalatessa kuuluisaa Tampereen tuomiokirkon freskoa Köynnöksenkantajat, mikä sinänsä on kutkuttava ajatus. Kaiken kaikkiaan Kallen kotiin syntyi vuosien 1886-1897 välisenä aikana kuusi lasta.

T:reen tuomiokirkkosrk:n rippikirja 1888-1897 s.1763

Työläisen ura oli luonteva valinta 1910-luvun Tampereella ja Kalle pääsikin töihin Frenckelin paperitehtaalle yleten koneenhoitajaksi saakka. Työn ohessa Kalle kouluttautui Työväen iltakoulussa ja kävi myös työnjohtajan kurssin.
Muutoksen laineet Venäjän valtakunnassa läikehtivät myös valtakunnan autonomiseen osaan Suomeen. Vuoden 1905 suurlakko sai erityistä kannatusta Tampereen runsaslukuisen työväestön joukossa. Suurlakon jälkeen Suomessa saatiin aikaiseksi aikanaan hyvin edistyksellinen eduskuntauudistus, mutta Tampereella hiertämään jäi kuitenkin paikallishallinto, joka edelleen perustui varallisuuteen. Ensimmäisen maailmansodan aika oli taloudellisesti hyvää aikaa myös Tampereella, mutta tilanne huononi nopeasti Venäjän solmittua rauhan Saksan kanssa ja linnoitustöiden loputtua Suomesta. Poliittinen kahtia jakautuminen kiihtyi Suomessa. Tässä poliittisesti epävakaassa tilanteessa Kalle päätti avioitua Hilja Maria os. Ketosen kanssa.

Suurlakkolaisia Tampereen Keskustorilla 1905
Wikimedia Commons

Kansalaissota muuttaa kaiken

Sisällissodan kynnyksellä myös Kalle joutui valitsemaan puolensa, tosin tamperelaisen työläisen vaihtoehdot olivat varmasti vähissä. Luku- ja kirjoitustaitoisena työnjohtajana Kalle nimitettiin Tampereen punakaartin muonituskomitean ja rahajaoston puheenjohtajaksi. Varsinaisiin sotatoimiin Kalle ei kuitenkaan osallistunut, mikä mahdollisesti säästi hänet kuolemantuomiolta (erään vahvistamattoman sukulegendan mukaan Kalle olisi säästänyt sotatilanteessa jonkun valkoisen hengen, mikä olisi mahdollisesti pelastanut hänet sodan jälkeen). Vankeustuomiolta hän ei kuitenkaan pystynyt välttymään ja hänet tuomittiin kuuden vuoden kuristushuonerangaistukseen maanpetoksesta Valtiorikosylioikeudessa. Vankeustuomiostaan Kalle kerkesi suorittamaan 10 kuukautta ennen kuin hänet armahdettiin ehdolliseen vankeuteen muiden punavankien kanssa presidentti K.J.Ståhlbergin ansiosta.

Lieneekö sisällissodan muistot kummitelleet mielessä, vai etsittiinkö Kajaani Oy:n tehtaille Kajaaniin koneenhoitajaa, mutta joka tapauksessa Kalle lähti ensimmäisen kerran töihin Kajaaniin jo 1919, mutta poliisiviranomaisten määräyksellä hänet lähettiin takaisin kotikuntaansa puolen vuoden jälkeen. Lopullisesti Koiviston perhe muutti Kajaaniin 1921 esikoisensa Jaakko Armaan s. 1919 kanssa.

Punakaartista Suojeluskuntaan

Sisällissodan jälkeiset vuosikymmenet eivät olleet poliittisesti helppoja. Yhteiskunta oli jakaantunut hyvin voimakkaasti kahtia ja erityisesti sisällissodan voittajia, valkoisia, vasemmiston näkyvä esiintyminen sekä kommunistien maanalainen toiminta ärsytti jatkuvasti enemmän. Tämä tilanne johti myöhemmin 1930-luvulla Lapuanliikkeen syntyyn.                                                                    
Erimielisyydet sekä työväenliikkeen sisällä että ulkopuolella johtivat pitkiin lakkoihin, muun muassa 1928 - 1929 kesti satamalakko Suomessa yli kymmenen kuukautta. Lakkoilun ja muun poliittisen toiminnan ärsyttämänä oikeisto perusti Vientirauha Oy:n purkamaan mahdolliset lakot oman rikkurikaartinsa avulla. Samoin perustettiin oikeistolainen työväenliike, Vapaa työväenliike, jonka tarkoituksena oli olla oikeistolainen vastine vasemmistolaiselle työväenliikkeelle.

Kajaanissa Kallen elämä muuttui ehkä merkittävästikin hänen liittyessä 1920-luvulla lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Kyseinen herätysliike tunnettiin hyvin isänmaallisena ja oikeistolaisena. Ehkä juuri tästä syystä Kallen ajatukset politiikasta alkoivat muuttua koko ajan oikeistolaisempaan suuntaan. Kallen työpaikka Kajaani Oy:n Tihisenniemen tehdas opittiin tuntemaan tuohon aikaan "Tihisenniemen valkaisulaitoksena", koska kaikki töihin pyrkivät joutuivat polttamaan mahdolliset vasemmistopuolueiden jäsenkirjansa tehtaanjohtajan kaminassa ennen töihin pääsyä.
Vuoromestariksi ylennetyn Kallen johdolla tehtaalla viriteltiin myös Vapaan työväenliiton toimintaa, joka tosin ei ollut mikään suuri menestys. Kallella tiedetään olleen myös yhteyksiä liikkeen ruotsalaiseen vastineeseen, Arbetets frihet -järjestöön (Osa Kallen lapsista oli sotalapsina näiden tuttavien luona jatkosodan vuosina).

Lapuan liikkeen seuraajaksi perustettiin virallinen puolue, Isänmaallinen kansanliike eli IKL. Kalle liittyi mukaan IKL:n toimintaan ja hänet valittiin myös Kajaanin kaupunginvaltuustoon puolueen listoilta 1930-luvulla. Kalle kirjoitteli myös Kajaanin kuulumisia IKL:n lehteen. Kaiken huipuksi Kalle, tuo entinen punakaartin johtohenkilöihin kuulunut, liittyi Kajaanin suojeluskuntaan, toimien suojeluskunnassa sen lakkauttamiseen 1944 saakka.

Vuosikymmenien kuluessa Kallen perhe oli myöskin kasvanut siten, että esikoisen Jaakon jälkeen olivat syntyneet perheeseen Veli 1923, Albert 1925, Seppo 1927(kirjoittajan ukki), Ella 1928, Maija-Liisa 1930 ja Olavi 1932.

Jatkosota ja vankeustuomio

Talvisodan syttyessä Kalle oli jo 47-vuotias ikämies ja siksi häntä ei otettu enää rintamalle. Jatkosodan aikana myös Kajaaniin sijoitettiin venäläisiä sotavankeja, joista osa komennettiin töihin Kajaani Oy:n talotehtaalle. Kallesta tehtiin leirin työpäällikkö ja vangeista vastaava henkilö. Aliravitut ja  niskoittelevat vangit saivat Kallen käyttämään mahdollisesti liiallista voimaa, josta hän joutui tekemään tiliä sodan jälkeen vasemmiston miehittämälle Valtiolliselle poliisille ilmiannon perusteella. Kalle tuomittiin yhden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka hän kärsi Oulun lääninvankilassa. Kerrotaan, että Kajaani Oy maksoi Kallelle palkkaa pimeästi koko vankeusajalta, ottaen näin osaltaan vastuun sota-ajan tapahtumista ja Kallen perheestä.

Kallen lapsista Seppo ja Olavi jäivät asumaan Kajaaniin, muiden hajaantuessa asumaan ympäri maata. Kallen jälkeläisiä on varovasti arvioituna ainakin 200, ehkä jopa 250, isoista perheistä johtuen. Tarkoituksena on kerätä Kallen jälkeläisistä kattava luettelo lähitulevaisuudessa.                                                                                                                                                              
Lähteet:

• Kajaanin poliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjat (mikrofilmattuina Oulun maakunta-arkistossa)
• Pulma: Pikkukaupungin unelmia, Kajaani 1906-1976
• Tampereen punakaartin historia
• Valtiorikosylioikeuden akti 1918-1918 (11907) http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=5982

Hirvijärveläisten jäljestystä

Ylöjärven Hirvijärven torpan perustaneesta Mikko Matinpojasta (1820-1902) tuli mainittua lyhesti aiemmassa blogitekstissäni "Karkun Stenberg-lukkareista Hirvijärven pirttiin" . Poikansa Heikki Mikonpoika (1847-1924) oli nainut Hirvijärven emännäksi em Stenbergien jälkeläisen, Maria

Heikki Mikonpoika Hirvijärvi (1847-1924)
kirjasta Aarne Hirvijärvi
"Hirvijärven torpan vaiheita"

Eufrosyne Simontyttären (1841-1912).

Mikko Matinpojan syntyperää on aiemmin valaissut Aarne Hirvijärvi teoksessaan "Hirvijärven torpan vaiheita". Tätä tietoa nyt täydennettäköön seuraavassa selvityksessä.

Rusthollareita Sahalahden Tursolan kylästä

Mikko Matinpoika syntyi 9.9.1820 Sahalahden Tursolan kylässä Markkulan Sarkalassa. Markkula oli yksi Tursolan ratsupalvelua suorittaneista rustholleista (ratsutila). Suku on mahdollisesti asuttanut Tursolaa jo 1560- luvulla. Tuomas Erkinpoika lienee heistä varhaisin todennettavissa oleva, vuonna 1607. Sukujuuret ovat muutoinkin tukevasti Pakkalanjärven rantatörmässä: Markkulassa, Hettulassa ja Pietilässä sekä lähistön Kirkkojärven tuntumassa Isolahdessa.

Markkula esiintyy myös Kangasalan Keson kylässä, josta Martti Erkinpoika (1720-1778) tuli Sahalahden Markkulaan vävyksi ja sittemmin isännäksi v:sta 1757 alkaen. Onko näiden kahden Markkulan välillä ollut aeimpaa sukuyhteyttä? Vai onko sama nimi vain sattumaa? Onhan Markku kuitenkin varsin yleinen nimi. Asia jää odottamaan lisäselvityksiä.

Sahalahden Markkulan rustholli jakautui perillisten kesken useasti vuosikymmenien ja -satojen kuluessa. Kuudesosasta muodostui Sarkala v.1804 Mikon vanhempien asuttavaksi. Matti Matinpoika (1778-1832) ja Heta Joonaantytär (1778-1855) olivat läheistä sukua, sillä Heta oli Matin isän pikkuserkku. Tursolan talojen välillä naimakaupat olivat tavallisia, joskus jopa näin lähisuvustakin aiheuttaen nk esipolvikatoa. (Termin käyttökelpoisuutta on kyseenalaistettu, mutta olen toistaiseksi pitäytynyt tässä mainitussa) Ilmiötä olen myös yleisemmin sukuhistoriamme puitteissa tarkastellut aiemmassa blogitekstissäni.
1720- luvulla Markkulasta erotettiin Joonas Matinpojan (1708-1782) ja sisarensa Liisa Matintyttären (1703-1766) perheille tilanosat. Näiden sisarusten jälkipolvet yhdistyivät sittemmin tarinan alkuhenkilössä, Mikko Matinpojassa.

Mikko oli parikymppisenä ryhtynyt naapuriin Hettusen rustholliin rengiksi. Talo jäi isännättömäksi v. 1843 Matti Juhonpojan kuoleman jälkeen. Tämä oli loukkaantunut joitakin vuosia aiemmin ollen kyvytön hoitamaan tilaa. Kuolinsyy viittaa jalan vammautumisen aiheuttamiin komplikaatioihin. Mikko on nähtävästi tarttunut asiantuntevasti tilanhoidollisiin toimiin, koska leskiemäntä Leena Heikintytär (1808-1859) on ollut sittemmin suopea myös muuhunkin kanssakäymiseen. Puusniekaksi ennenmuinoin kutsuttiin Mikon kohtalotovereita, leskenlämmikkeitä. Varsin erikoislaatuista lienee se, että Mikolle ja Leenalle syntyi Kustaa-poika jo v. 1845.  Vihille mentiin vasta heinäkuussa 1847 kun seuraava jo teki tuloaan syyskuulle. Merkillistä, ettei rippikirjaan pappi ole mitään kirjannut moisesta menosta, lukuunottamatta mainintaa että morsian on vihitty ilman huntua. Tämä oli sen aikainen kiertoilmaus morsiamen neitsyyden tilasta. Syyskuinen poikalapsi tunnettiin aikanaan Ylöjärvellä Hirvijärven Heikki Mikonpoikana, joka siis ylläolevassa kuvassakin esiintyy.

Äitinsä, Hettusen rusthollin leskiemännän Leenan sukujuuret ovat vielä arvoitus. Vaikuttaisi että isä Heikki Juhonpoika olisi sahalahtelaisia, mahdollisesti syntynyt 1751 (kenties Uotilasta?). Tämän puoliso Eeva Tuomaantytär oletettavasti syntyisin 1764 Tammelasta. He olivat  tulleet v. 1802 Hettuselle Luopioisista, jossa olivat olleet Säynäjärven rusthollin Koskussa torppareina 1789-1801.

Mikko Matinpoika asettui näin aviosääydyn myötä myös rusthollareiden "säätyyn", joka oli tavallista talonpoikaa askelen ylempänä sosiaalisessa arvoasteikossa. Sahalahdella ja Tursolassa tosin rustholleja tuntuu olleen tavanomaista kyläkuntaa tiuhemmassa. Rengin statukselta nousu rusthollariksi ei ollut kovin tavanomaista - vaikka olihan Mikko kuitenkin naapurirusthollin poikia. Hettulan leskirouva lapsineen oli rustholliin toimeliasta tilanhoitajaa vailla. Mikko tuli siis arvioiduksi tilanhoitoon ja elatukseen päteväksi. Avioitumisen yhteydessä on todennäköisesti tehty Hettulan periytymisestä selvät sopimukset. Kun Mikkoa 12 vuotta vanhempi Leena-vaimo sitten aikanaan v. 1859 kuoli 51 vuotiaana, siirtyi tila tämän pojalle, Matti Matinpojalle (s.1839) hänen ensimmäisestä avioliitostaan.
Markku Haapanen kirjoittaa tutkielmassaan "Sahalahden talonpoikaisten rusthollisukujen perhestrategiat 1721-1886" vastaavasta tilanteesta seuraavasti (lieneekö viitannut juuri tähän Hettulan tapaukseen?) :

"Isännyyden loppuminen ei siis aina ollut välttämättä luonnollisista syistä, kuten kuolemasta tai vapaaehtoisesti tilasta luopumisesta johtuvaa. Toisinaan isännyys oli jo alun perin määriteltykin väliaikaiseksi. Näin oli useimmiten silloin kun naispuolinen leski meni uudelleen naimisiin ja tämä hänen toinen miehensä isännöi taloa sen aikaa, kun vaimon edellisen avioliiton lapset olivat tarpeeksi vanhoja ottamaan isännyyden vastaan."

Torppariksi Ylöjärvelle

Näistä tapahtumista johtuen Mikko Matinpoika lähti v. 1860 Tursolasta Ylöjärvelle, mukanaan lapset Heikki ja Kalle. Kustaa oli kuollut aiemmin 7-vuotiaana punatautiin Hettulassa. Maaliskuussa 1861 Mikko avioitui Vilhelmiina Vilhelmintyttären (1829-1864) kanssa. Vaimo oli kotoisin Ylöjärven Mäkkylän Petäjäniemestä. Keuhkotauti vei Vilhelmiinana jo kolmen aviovuoden jälkeen jättäen Mikon toistamiseen leskeksi. Vilhelmiinalta jäi Mikon perheeseen aviottomana 1858 syntynyt tytär Johanna.
Ylöjärvelle Hirvijärven tuntumaan rakentui 1860-luvun alkuvuosien mittaan Mikko Matinpojalle ensiksi pirtti perheen asumukseksi ja Runsaan kartanon torpaksi sekä myöhemmin navetta ja muut piharakennukset. Mikon elämänpolun johtaminen näihin maisemiin oli seurausta siitä, että vanhempi veljensä Kustaa Matinpoika (s.1815) oli vuonna 1852 vuokrannut Runsaan kartanon ja edesauttanut näin asioiden suuntaa.

Aarne Hirvijärvi teoksessaan vuodelta 1984 "Hirvijärven torpan vaiheita" kertoo mm seuraavissa katkelmissa:

"Sedältäni v. 1940 saaduissa muistiinpanoissa olen kirjoittanut mm: Ahdeppään Vaari oli setäni kuullen kertonut, että hän muistaa hyvin ensimmäisiä käyntejään Hirvijärvellä. Mikko hakkasi ensimmäistä pirttiä ja Heikki-poika paistoi perunoita kuusen juurella. Kallesta ei ollu missään vaiheessa puhetta. Olettamuksen mukaan tämä kymmenvuotias Kalle-poika olisi jäänyt Runsaalle setänsä huostaan."

"Mikael Matinpojan veli oli siihen aikaan Runsaan kartanon vuokraajana ja todennäköisesti hänen myötävaikutuksellaan torpan paikaksi osoitettiin Takamaalla sijaitsevan Hirvijärvi-nimisen metsäjärven seutuja. Runsaan kartanohan omisti silloin laajat maa-alueet näiltä alueilta. Ja näin Mikko, varmaankin maastoa tarkoin tutkittuaan, valitsi torpan paikaksi saman kumpareen, missä talo nykyisinkin sijaitsee. Mielestäni tämä on ollut kovin viisas ratkaisu; on hyvä näköala järvelle ja maantiehen sai tieyhteyden suhteellisen edullisesti."  

"Ensimmäinen asuinrakennus oli ollut yksihuoneinen tupa ja siinä piisi, missä ruoan valmistus suoritettiin, eteisenä toimi riu'uista tehty porstua ulko-oven edessä."

Lähde: Anja Hirvijärvi

Kirjassaan Aarne kertoo edelleen perustuen Kalle-setänsä muisteluihin:
Mikko oli hankkinut hevosen ansiotulojen hankkimiseksi rahdinajossa. Hän sai toimeksiantoja tamperelaisilta kauppiailta tavarankuljetuksiin Turkuun, Jyväskylään, Mikkeliin, Anjanpeltoon sekä Viipurin kautta Lotinanpeltoon. Hevosten pito, kasvattaminen ja hevoskaupat olivat noista päivistä lähtien oleellinen osa Hirvijärveläistä elämäntapaa jatkuen myös tilan jälkipolvissa.

Heikki jatkoi torpan kontrahtia 25 vuotisella sopimuksella isänsä jälkeen n. vuodesta 1876 aina vuoden 1900 tienoille. Torpan kontrahdissa määriteltiin seuraavanlaisia työpanoksia suoritettaviksi Runsaan kartanolle:
- 2 päivää hevosen kanssa kyntää rikko, kertun ja siemenvaon kyntö
- 2 päivää hautausmaan sannan ajossa
- 2 päivää maantiesannan ajossa
- 25 apupäiviä, kesällä ja syksyllä sadonkorjuulla jalkatöissä omin ruokinsa
- rahaverona 65 mk vuodessa, joka myöhemmin suoritettiin talon karjan hoidolla kesäisin.

Kun sitten torpparilaki tuli 1918 ja mahdollisti torppien omistusoikeuden lunastamisen, tarttui Heikin poika Arvid tilaisuuten: Hirvijärvi ostettiin itsenäiseksi tilaksi 27.11.1918. Tilan pinta-ala oli 39 ha josta peltoa 13 ha ja metsää 26 ha. Hinnaksi tuli 39 000 mk.

Sääksmäkeläisiä pappeja, balttian-saksalaisia sukujuuria - ja rusthollareita

Aiemmin mainitsin Markkulasta jaetun tilanosan Joonas Matinpojalle 1720-luvulla. Tämän poika Joonas Joonaanpoika (1739-1790) asui sittemmin tilalla myös perheineen, avioiduttuaan Anna Pekantyttären (1746-1833) kanssa v 1767 (tarinamme alun Mikon isovanhemmat). Annan äiti oli syntyjään Sääksmäeltä Huittulan kylästä, Hedvig Carlsdotter Bergman (1704-1781). Häneltä periytyi ilmeisimmin Mikon äidille kasteessa annettu nimi Hedvig, joka varmastikin Hetaksi taipui sahalahtelaisessa puheessa. Nimi oli kulkenut suvussa kauempaakin, Hedvig Thomasdotter Palthenialta asti. Häneen palaan tarkemmin tuonnempana.

Hedvig Carlsdotter Bergmanin jouluinen syntymämerkintä 25.12.1704
Sääksmäen kirkonkirjoissa, syntyneiden ja kastettujen luettelossa
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8858585

Carl Nilsson Bergman (n.1666-1722) oli Sääksmäen Huittulan kylässä Häkärlän rusthollarina. Hänet tapaa myös nimellä Montanus, josta Bergman on luovuutta käyttäen selvästi johdettu. Montanus ja Sexmontanus tunnetaan sääksmäkeläisistä pappisuvuista.

Carl Bergman oli avioitunut v 1699 Sääksmäen Linnaisten kylän Kokkilan Anna Olavintyttären (n.1670-1751) kanssa. Anna oli jäänyt leskeksi v 1697 aviostaan Apian Yrjö Paavonpojan kanssa.
Häkärlän rusthollin Carlin ja Annan tytär Hedvig Carlsdotter oli avioliittonsa alkuvuosina puolisonsa Pekka Nuutinpojan (Petter Cnutsson, n.1707-1785) kanssa Pälkäneellä Ruokolan rusthollin torppareina Jakolassa. Kun myös Carlin ja Annan pojantytär Lisa Nilsdotter avioitui Tursolan Markkulaan Juho Heikinpojan kanssa, vahvistaen Bergmanien Häkärlän ja Markkulan rusthollien välisiä sukusiteitä, voidaan todeta että rusthollarit olivat mieluusti kanssakäymisissä oman "säätynsä" kesken. Oletettavasti kanssakäymistä rusthollareiden kesken oli muutoinkin ja siten sosiaaliset suhteet kehittyivät otollisesti myös naimakauppojen järjestelyn kannalta. Samalla ehkä turvattiin omaisuuden säilymistä suvussa.

Pälkäneen Ruokolan Jakolan
rippikirjasta 1736-43
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7506265

Mainitun Pekka Nuutinpojan alkuperää en ole kyennyt jäljittämään. Vihkitiedon mukaan hän olisi ollut tuolloin v. 1730 Kangasalta. Sinne he myös päätyivät Hedvigin kanssa monien vaiheiden jälkeen viimeisiksi vuosikseen Muston torppaan. Kenties Kangasalta vielä löytyy se Nuutti tai Knut, jolla oli pojat Pekka (Petter) ja Juho (Johan). Ne jotka Jakolassa ilmaantuvat Pälkäneen henkikirjoihin v 1736.
Olisiko se kytkentä tässäkin tapauksessa löydettävissä rusthollien kautta? Kangasalla vaikutti Knut Sigfridsson Wäxjön eli Vääksyn Nuortossa Huutijärvellä. Vääksy oli tuolloin Kaarina Hannuntyttären jälkeläisten omistuksessa ollut säterikartano. Nuorto oli nähtävästi kartanon alustila. Hiuksenohut johtolanka kenties, mutta joskus nekin ovat tärpänneet paremman puutteessa...

Bergman/Montanus suku saa tunnetun alkunsa Sigfridus Sigfridi Wijnaparta nimisestä kirkonmiehestä, joka vuonna 1593 toimi kappalaisena Sääksmäellä sekä myöhemmin kirkkoherrana.
Sukuun kytkeytyy myös toinen kirkkoherra, Thomas Canuti Palthenius, joka jäi historiaan erityisen pahansisuisena seurakunnan paimenena. Hän oli naimisissa Anna Hartvigsdotter Nödingin kanssa, jonka kautta päädymme kappaleen otsikossa viitattuihin balttian-saksalaisiin sukuihin.
Näistä kirkonpalvelijoista ja balteista kirjoitan seuraavassa blogitekstissä. Joten olkaa lukijat kuulolla - vai pitäisikö sanoa paremminkin näöllä....

Linkkejä ja lähteitä:

• Aarne Hirvijärvi: Hirvijärven torpan vaiheita, 1984
• SSHY - Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry.
• Digitaaliarkisto
• HisKi - Historiakirjat
• https://fi.wikipedia.org/wiki/Torppari
• https://fi.wikipedia.org/wiki/Laki_vuokra-alueiden_lunastamisesta
• Markku Haapanen "Sahalahden talonpoikaisten rusthollisukujen perhestrategiat 1721-1886"
• http://www.saunalahti.fi/sarkala/
• Sääksmäki aiheinen sivusto / Kari Rydman

Esivanhempainkatoa ja asutushistoriaa

Katosiko esi-isäsi, hävisikö sukusi? Sekosiko sukusi kun koko suku nai? Kuulostaa ihan lapsena höpötetyltä vale-Japanilta...

Esivanhemmat saattavat jäädä kadoksiin myös muista syistä kuin dokumenttien puutteesta tai todellakin fyysisestä katoamisesta esim sotien aikoina. Puhumattakaan tuntemattomiksi jääneistä isistä. Sukututkimuksessa käytetään termiä esivanhempainkato silloin kun sukuhaarat periytyvät yhteisistä esivanhemmista. Olen viitannut tähän ilmiöön aiemmassa blogissani "Siikemmäks sano Hempura pirua". Siinä tuotiin esiin Ylöjärven Pengonpohjassa Hempuran taloa isännöineestä parista joiden kahdesta lapsesta johtava jälkipolvien ketju yhdistyy kohdallani. Olen siis heidän jälkeläisensä sekä äitini että isäni puolelta - siis ns tupla-Hempura. Näin ollen isäni ja äitini ovat keskenään neljänsiä serkkuja. Tai jos toisin halutaan ilmaista, olen itseni viides serkku. Edelleen tästä seuraa että isäni puoleiset puolisisarukseni ovat samalla myös viidensiä serkkujani. Sekosiko siis sukuni? Alkaa kuulosta aivan Ankkalinnalaisten sukupuulta?

Tämä Hempuralaisten sukujen risteämä oli ensimmäinen ja lähin sukututkimuksemme historiassa havaittu, ajoittuen minusta lukien seitsemän sukupolven taakse 1700- luvun puoliväliin. Joten aivan lähisukulaisista ei ole kyse. Laki on säädellyt eri tavoin lähisukulaisten avioliittoja. Nykyisin serkusten välinen avioliitto on mahdollinen. Näin ei ollut 1700- luvun Ruotsin valtakunnassa:

 "Ruotsin valtakunnan Vuoden 1734 lain Naimiskaaren säännös määritteli, että serkkujen avioituminen vaati kuninkaan luvan. "Orpanat ei mahda otta toinen toistans awioxi, ellei Cuningas sijhen lupaa anna."" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Serkku)

Tämä rajoite purettiin v. 1872 Venäjän Keisarin asetuksella. Lähisukulaisten avioitumisen rajoittaminen perustuu paljolti perinnöllisyysseikkoihin. Esim. serkkujen välisissä avioliitoissa em Wikpedian artikkelin mukaan epämudostumien riski perillisillä on n 4,5-6 %:lla kun se normaalisti on luokkaa 3%.

Sukututkimuksemme edistyessä törmäsin tähän ilmiöön yhä useammin. Kävi mm. ilmi että vanhempani eivät olleet paitsi neljänsiä serkkuja, he olivat myös kuudensia serkkuja. Lisäksi isäni on kahdesti äidin isäni ja kerran äidin äitini kuudes serkku!
Ja edelleen: vaimoni ja minä olemme sekä kuudensia että seitsemänsiä serkuksia. Jonka lisäksi appeni on kolmasti kuudes serkkuni!
Mitenkäs tämä on mahdollista? Johtuu siitä että näin monen sukupolven kuluessa jälkeläisten ketju epätahdistuu; sisarussarjan esikoisen ja kuopuksen välinen ikäero saattaa olla jopa 20 vuotta, joka voi toistua ja kertautua seuraavissa polvissa.
Tämä ilmiö toistuu mm. isäni vanhempien kohdalla siten että Anders on vaimonsa Olgan isoäidin kolmastoista serkku. Jonka lisäksi myös vaimonsa sekä 7. että 8. serkku.
Jatketaan kun kerran alkuun päästiin. (jos puuduttaa tai menee pää sekaisin niin loikkaa muutama kymmennen riviä eteenpäin.):

• Äitini vanhemmat Frans ja Rauha ovat kahdesti 5. serkkuja sekä kerran 6. serkkuja.
• Vaimoni isän vanhemmat Eino ja Inga ovat keskenään 5. serkkuja
• Vaimoni isän isä, Eino on isäni isän Andersin 6., 7. ja 8. serkku ja sen lisäksi Andersin äidin Matildan 6.serkku
• Samainen Eino on kolmasti äitini isän Fransin 6. serkku. Toisaalta Frans myös on Einon äidin isän 5. serkku
• Em. Eino on lisäksi myös äidin äitini Rauhan (em Fransin vaimo) 4. ja 7. serkku. Kuten myös Rauhan äidin 6. serkku.
• Isäni isä Anders ja äitini isä Frans ovat 9. serkkuja.
• Em. Anders on äitini äidin Rauhan 5. serkku.
• Isäni äiti Olga ja äitini isä Frans ovat 3. serkkuja.
• Em. Olga ja äidin äitini Rauha taasen 7. serkkuja.
• Em. Olga ja vaimoni isän isä, aiemmin mainittu Eino ovat keskenään sekä 5. että 6. serkkuja.

Olikohan siinä kaikki? No ei, mutta ainakin siitä saa käsityksen että siitä on vaikea saada käsitystä. Tämä siis vain minun ja vaimoni vanhempien ja isovanhempien tasolla. Näitä risteämiä esiintyy lastemme sukupuussa tämän hetkisen tiedon mukaan 47 kertaa aiheuttaen esivanhempainkatoa. Olen erinomaisen huono matemaatikko, mutta koetan hahmottaa esivanhempien lukumäärää:

Esivanhempien lukumäärä kasvaa sarjassa 2,4,8,16,32... jne edettäessä sukupolvissa taaksepäin. Edettäessä lapsistani kahdeksan sukupolvea aiemmin mainittuihin Hempuran esivanhempiin, on esivanhempien teoreettinen lukumäärä 128. Edelleen edettässä 15. sukupolveen n. 1500- luvun puoliväliin, määrä on jo 16384. Tuota kauemmaksi talonpoikaisia sukuja on erittäin vaikea ellei mahdotonta päästä johtuen siitä että dokumentointia ei säännönmukaisesti harjoitettu.

Jos oletettaisiin että olisimme esi-isinemme asustaneet ainoastaan tämän nykyisen Pirkanmaan alueella (ent. Ylä-Satakuntaa, jossa valtaosa tiedossa olevista esivanhemmistamme on asunut) olisi teoreettisesti joka toinen 1550-luvun Ylä-Satakuntalainen esivanhempamme.  Asukkaita kun on alueella arveltu olleen  n. 26 000 - 30 000 henkeä. Onneksi asia ei käytännössä nyt aivan näin kuitenkaan ole, mutta teoretisointi ehkä konkretisoi aihetta.

Aiempi serkkupolvien laskenta jo antoi osviittaa siitä että esivanhempainkato "tiivistyi" 10.-13. sukupolviin laskien lapsistamme taaksepäin. Ajankohtana tarkoittaa 1600- luvun alusta 1700- luvun puoliväliin - noin karkeasti ottaen. Näissä sukupolvissa on kaikkiaan 35 esivanhempainkatoa aiheuttavaa risteymää kun niitä kaikkiaan on 47 kappaletta sukupolvien 8-21 aikana. Entisenä matikan ehtolaisena laskin että esivanhempainkadon menetys tuon huipun seurauksena on luokkaa 400 esivanhempaa.

Vähentää se ainakin sukutututkijan taakkaa kun sukuhaaroja karsiutuu. Mikä sitten on merkitys perimän suhteen onkin kimurantti juttu. Luonnollisesti esivanhempia on silti tullut geenistöä rikastuttamaan muilta alueilta - Pohjanmaalta, Keski-Suomesta ja Varsinais-Suomesta noin pääsääntöisesti. Muutama polku johtaa nykyisten valtakunnanrajojen ulkopuolelle. Asiaa tällä foorumilla tarkemmin avaamatta voin kuitenkin kertoa että tiedän kantavani perinnöllistä ja harvinaista geenivirhettä. Sukututkimuksen perusteella voin melkoisella varmuudella osoittaa miltä suunnalta se on peräisin.

Mitkä sitten ovat tämän esivanhempainkadon ilmiön syntyyn taustalla vaikuttavia seikkoja? Avasin aiheesta keskustelun sukuharrastajien Facebook ryhmässä saadakseni muiden kokemuksia aiheesta ja käsitystä missä laajuudessa tähän on törmätty muissa sukututkimuksissa. Avaus saikin aikaan kiitettävässä määrin keskustelua. Tiedostaen epätieteellisen menetelmäni olen kuitenkin taipuvainen teoretisoimaan ilmiöstä seuraavanlaisen ajatuksenkulun:

Ilmiötä havaitaan 1600-1700 luvuilla asutushistoriallisesti Ylä-Satakunnan tyyppisillä alueilla, joidenka erämaita alettiin asuttaa 1500- luvun puolivälistä alkaen. (Em aluetta pääosin Ala-Satakunnan, Hämeen, Varsinais-Suomen suunnilta sekä osin Savon ja  Keski-Suomen suunnilta). Asutuksen leviämisen alkuvaiheessa tilat olivat harvassa pitkien etäisyyksien päässä toisistaan. Huonojen kulkuyhteyksien vuoksi yhteydenpito muihin taloihin oli harvassa. Uusien perheiden muodostuessa asumukset pystytettiin samoille seuduille, usein emätilasta jaetuille alueille. Tavan mukaan talon vanhin poika oli ensisijaisesti jatkamassa tilanpitoa. Tyttäret pyrittiin naittamaan suvun etua valvoen tunnetuille ja hyväksi havaituille suvuille. Tilat ja omaisuus ehkä pyrittiin pitämään ns suvussa. Ajan myötä tämä synnytti seuraavien 100-200 vuoden kuluessa "sukuryhmittymiä" jotka olivat toistensa kanssa tiiviimmin yhteyksissä ja kanssakäymisissä mukaan lukien naimakaupat. Ryhmäytymiseen ja naimakauppoihin vaikuttivat lisäksi pitäjäyhteisön talonpoikien väliset arvostus- ja statusasetelmat. Tilattoman väestön osalta liikkuvuus ja vaihtelu lienee ollut monipuolisempaa piikojen, renkien ja itsellisten vaihtaessa herkemmin maisemaa. Sama lienee koskenut käsityöläisiä. Suurtilalliset ja harvalukuiset virkamies-, rälssi- ja pappissäädyt lienevät avioituneet suuressa määrin omissa piireissään ja keskenään. Näitä säätyjä Ylä-Satakunnan  perämetsissä ei noilla vuosisadoilla juurikaan nähty. Väestö oli lähes yksinomaa tilallisia talonpoikia sekä jossain määrin heidän palkollisiaan.

Ylä-Satakunnan väestö kasvoi toki jatkuvasti syntyvyyden ja alueelle muuton myötä. Varsinainen suuri muutos tapahtui kuitenkin vasta 1800 -luvun puolella kaupungistumisen ja teollistumisen myötä jolloin erämaiden jälkipolvien elämänpiiri laajeni. Samalla liikenneyhteydet paranivat helpottaen näin kanssakäymistä muuallekin kuin oman pitäjän asujaimiston keskuuteen. Elintason ja olosuhteiden kohentuessa väestömäärä, eli tarjonta kasvoi voimakkaasti.

Seuraavia karttakuvia tutkimalla voi havaita asutuksen leviämistä Ylä-Satakunnan alueelle 1650-1867 välisellä aikajaksolla. Kartoissa rengastetut alueet kuvaavat asuinalueita joilla erityisesti esiintyy esipolvien risteymiä. (Kuvaa klikkaamalla saat kartan avautumaan suuremmassa koossa)

Suvun Ylä-Satakuntalaista asutusaluetta 1650

Suvun Ylä-Satakuntalaista asutusaluetta 1867

Mainitsemassani Facebook-keskustelussa tuli samantyyppinen ilmiö esiin mm Karjalan kannaksen kylien asutushistoriassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Eräs etäinen sukulaiseni Teiskon Värmälän kautta mainitsi jonkun todenneen että kaikki teiskolaiset ovat sukua keskenään. Ei nyt ehkä kirjaimellisesti otettavissa mutta lienee siinä totuuden perääkin. Uskoisin samanlaista ilmiötä esiintyneen myös vanhemmilla asutusalueilla Suomessa. Siellä tapahtumat ajoittuvat aiempiin vuosisatoihin joista ei ole dokumentaatiota olemassa. Myöhemmin väestötiheys ja liikkuvuus aiheuttivat sen että ilmiötä ei enää syntynyt ja tämä jonkinasteinen sisäsiittoisuus purkautui muutamassa sukupolvessa.

Lapsieni sukupuuta tarkastellessa on havaittavissa muutama Ylä-Satakuntalainen pitäjä ja suku joiden voidaan katsoa olevan esi-isiämme "isolla eellä":

• Kurun Riuttaskorven Suutari ja Luomajärvi
• Ruoveden Muroleen Tokonen
• Teiskon Kiimajoen Nalli
• Teiskon Värmälän Vähä-Kartano ja Iso-Kartano
• Ylöjärven Mutalan Simola

Silmiinpistävin "Aatami ja Eeva -pariskuntamme" on Teiskon Nallia 1669-1704 isännöineet Jaakko Pertunpoika ja Kaisa Nuutintytär. Tästä linkistä avautuu Genenetissa heidän jälkipolvensa lista. Jos kuulut sukuun, niin tarkista montako kertaa löydät nimesi tästä listasta johtuen esipolvien moninkertaisista risteymistä. Omani löytyy kuusi kertaa!

Ylä-Satakuntalaisia esipolvien risteämiä sukupuussamme

Pitäjä	Talo
Ikaalinen	Ollikkala
Kuru	Luomajärvi
Kuru	Mäkelä
Kuru	Pusu
Kuru	Suutarila
Messukylä	Viiala
Ruovesi	Kekkonen
Ruovesi	Kovettu
Ruovesi	Rikala
Ruovesi	Tokonen
Teisko	Jutila
Teisko	Kulkkila
Teisko	Nalli
Teisko	Rikala
Teisko	Runsas
Teisko	Toijala
Teisko	Uskali
Teisko	Vattula
Teisko	Värmälä Iso-Kartano
Teisko	Värmälä Vähä-Kartano
Virrat	Raski
Ylöjärvi	Hempura
Ylöjärvi	Huhkaja
Ylöjärvi	Kaihari Ylinen
Ylöjärvi	Lörpys
Ylöjärvi	Simola
Ylöjärvi	Tyrkkö
Ylöjärvi	Äijälä
Ähtäri	Lipponen
Ähtäri	Moksu

Avioitumisen tavoista menneiden polvien aikaan voit lukaista artikkelista Naimisiin ennen wanhaan
Asutushistoriaa esim seuraavilta sivustoilta:

• http://www.ruovesi.fi/ruovesi-info/historia/
• http://www.teisko.fi/kylassa.htm
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Suur-Pirkkala
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkanmaan_maakunta
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Yl%C3%A4-Satakunta
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_asutushistoria
• http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomalaisten_uudet_juuret

Ja loppukevennyksenä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aku_Ankan_sukupuu

Eeva Stiinan kapiokistu

Myllymäen Mikon ja Marian tytär Eeva Stiina oli tullu rippikouluikään ja käyny sitte jo ensimmäisellä Herran Ehtoollisella. Sitähän se tarkotti kans että plikka olis kohta naimaiässä. Äiti-Maria patisteli Mikkoa että pitäs sille likalle se kapiokistu saara viimen hommattua. Ne oli Heikkilän väjeltä rippilahjaa saarut hantuukitki jo orottamassa pirtin piironkin loorassa. Muutakin tilpehööriä ja tarvetavaraa kistuntäytteeksi oli vartoomassa sitä aikaa ku nuorineito aikanaan perustais oman huushollinsa.

Mikko saapasteli siitä sitte naapurikylään Kyöstilään, jossa tiäsi Kröövvorssin olevan kyläseppänä. Johan Henriksson Grönfors se oikeelta nimeltänsä oli, mutta ei se oikeen ylöjärveläiseen puheenparteen taipunu. Sepän-Jussinakin se joskus puheessa oli mainittu. Seppä oli juur äskettänsä muuttanu mökkiin tohon Mäkelän talon maille. Ei sillä siinä akkaa ollu vaikka oli tiemmä jo viisneljättä ikää. Vai ollukko sitte leskimiäs, tiärähäntä. Oliskoos se mahtanu jostain Kyrön tai Viljakkalan suunnalta tulla. En kylä osaa varmaks sanoo. Se oli kuulemma koko pätevä tekeen kaikemmoista tarvekalua ja vähä fiinimpääkin rompetta.

Se Mikko oli varmaan saanu kotoo lähtiessään emännältä vähä osviittaa että minkämoinen loora siittä sais tuleman. Oli se mennessään vähä miälessänsä laskeskellu että taitaa tulla kyllä tyyris kistu. Vaikka kyllähän se plikka ny kunnon kapiokistun tarttee kun oli kerran jo ripilläkäyny ja tarttis sille ruveta naimakauppaaki jo katteleen pikkuhiljaa.
Mikko astu sepän pirttiin, toivotti herrarrauhat ja hyvätpäivät ja istu toolille porstuanoven piäleen siks aikaa ku isäntä pyysi viarasta istuun pirtinpöyrän ääreen. Kesäntulot ja kylvösäät käytiin siinä läpitte samonkun yleisemmät kuulumiset. Kaljatoopista vähä hörpättiin tiänpölyt pois kurkkua karheemasta ennenkun Mikko alotti asiansa "että totanoon sitä mää tässä tulin vähänniinku toimittaan..." ja sitä rataa "... meinaavvaan ku pitäs tolle meirän plikalle, sille Eevalle saara kapiokistu tehetetyks".
Sepän-Juho saatto siihen sitte sanoo että "...jaa, no mikäs siinä sitte - pitäähän sitä plikan kistunsa saara että on mihinkä kapionsa panee vartoon siks aikaa ku on äijänpualen ittelleen kattonu. Vai jokos sillä..."
Ja sillä viisiin jaanaamalla sitä ehtoopäivän mittaan päästiin ymmärrykseen että minkämoinen pitäs saara ja mitä se ollenkan maksaa ja koskaas se mahtas valmis olla. Vähän kun hinnasta tinkattiin niin päästiin sopuun ja sovittiin että kistun saa tulla hakeen jo heti kohta Erkinpäivän aikoihin. Ei siinä kauaa nokka tuhise kun Sepän-Jussi yhren kapiokistun värkkää.
Kotomatkalla Mikko ensalkuu vähä harmitteli että oli se hiukka turhanaikasta keekoilua sitä kistua siniseks maalatuttaa. Olis se ny saanu kelvata ilmanki, suatta rahankulua. Vaikka ohan se sinine kyä kaunis väri, ei sempualee... ja kus se naisväkiki sitä silläviisiin vonkas...

Niinhän siitä sitten kapiokistu syntyi, ihan niinkuin puhe oli. Johan Grönfors laittoi signeerauksensa sisäkanteen v. 1808 ja Eeva Stiina keräsi kapioitaan aina vuoteen 1825 jolloin hän 33-vuotiaana avioitui Jaakko Mikonpojan kanssa. Sitä ennen kistu oli ehtinyt kulkea Eeva Stiinan mukana perheen muuttaessa Tottijärvelle Sorvan Nikkilään ja sen jälkeen Pirkkalaan Ala-Pehulaan.
Nuoripari asui alkuun Jaakon kotona Ylöjärvellä Multisillan torpassa. V. 1831 he asuivat hetken Hämeenkyrössä Mahnalan Äkkösellä ennenkuin asettuivat aloilleen Ylöjärvelle Metsäkylän Syväojalle v. 1832. Syväojaa alettiin sittemmin kutsua nimelllä Koivisto.
Koiviston nurkissa kistu olikin sitten Eeva Stiinan kuoltua v 1877 todennäköisesti aina vuoteen 1910, jolloin Eeva Stiinan pojan Kalle Jaakonpojan tytär Emma Koivisto myi talon.
Oletettavasti kistun otti talteen Kalle Jaakonpojan toinen tytär Olga Charlotta, joka tuolloin asui Koivistosta erotettua Hauskaa toisen puolisonsa Lehtosen Villen kanssa. Hauska myytiin Olgan kuoleman jälkeen 1932. Kistu jatkoi kulkuaan, nyt Olgan tyttären Rauha Pinomäen mukana Ylöjärvellä ja Lamminpäässä päätyen lopulta v. 1951 Tampereelle uuteen Ikurin kaupunginosaan. Sinne Rauha ja Frans Pinomäki rakensivat rintamamiestalonsa.

Samassa talossa asui tämän kistutarinan kirjoittaja lapsuutensa. Muistan pikkupoikana nähneeni mummun vintin kätköissä tämän arkun ja miettineeni että mikähän aarrearkku se oikein oli. Arkun alkuperä selvisi minulle vasta aivan äskettäin asian tultua puheeksi tätini Mirjan kanssa. Hän tiesi kenelle arkku alunperin kuului. Taloa asuu nykyisin serkkuni Kalle joka onneksi on säilyttänyt perintökapistuksen ja kaivoi arkun päivänvaloon kuvattavaksi. Siitä poiki tarve kirjoittaa kapiokistun tarina - olkoonkin että yksityiskohdissa on käytetty luovaa mielikuvitusta. Pääpiirteissään tarina on kuitenkin todenmukainen liittyen kapiokistun 213 vuotiseen matkaan esivanhempiemme mukana. Toivotaan että se jatkaa matkaansa meidänkin jälkeen.

Seppä Johan Henrkisson Grönfors oli tullut ilmeisesti perheettömänä Ylöjärven Kyöstilän kylään v. 1808. Samana vuonna jolloin kistu on valmistettu. Oli aluksi Mäkelän talon kirjoilla. Naituaan Mutalan kylän Rikalasta Leena Jaakontyttären, perhe oli saman kylän Heikkilässä kirjoilla. Seppä Juhon poika Matti jatkoi sitten isänsä ammattia Mäkkylässä. Vanha seppä Johan Grönfors kuoli 29.2.1848 vanhuuteen 76 vuotiaana. Hyvän kistun teki!

Eeva Stiinan sukuun liittyviä kirjoituksia on blogissani julkaistu aiemmin:

Kalle Jaakonpoika Syväojan l. Koiviston esivanhemmista

Kalle Jaakonpoika Koiviston 15 lasta

Syväoja l. Koivisto Ylöjärven Takamaalla

Eeva Stiina Geneanetin sukupuussa

Karkun Stenberg-lukkareista Hirvijärven pirttiin

Maria Eufrosyne Simontytär (1841-1912)
Ylöjärven Hirvijärven emäntä
Kuva kirjasta "Hirvijärven torpan vaiheita"
(Aarne Hirvijärvi)

Ylöjärven Hirvijärven emännäksi tuli v.1871 Maria Eufrosyne Simontytär avioiduttuaan Heikki Mikonpojan (s. 1847 Sahalahti) kanssa. Heikin isä Mikko Matinpoika (s.1820 Sahalahti) oli perustanut Hirvijärven torpan v. 1860 muutettuaan Ylöjärvelle leskimiehenä poikiensa kanssa Sahalahdelta. Aarne Hirvijärven kirjassa "Hirvijärven torpan vaiheita" on kerrottu seuraavaa:

"Tämän Marian vanhemmat pitivät siihen aikaan Vähä-Vahantajärven rannalla sijaitsevaa Rantalan torppaa. Eeti Pinomäeltä saamieni tietojen mukaan hänen äitinsä on syntynyt juuri tässä mainitussa Rantalan torpassa ja he asuivat siellä siihen asti kunnes Hirvijärven torpan uusi asuinrakennus valmistui. Nämä tiedot siis täsmäävät yhteen sen kanssa että tämä Fiina-täti alkoi kävelemään päästyään uuteen pirttiin."

Tekstissä mainittu Fiina-täti on siis Heikin ja Marian tytär ja Herman Alfred Pinomäen tuleva puoliso Aleksandra Josefiina Hirvijärvi  (äidin-isän-äitini). Hermannin ja Fiinan sukupotretti on ollutkin jo aiemmin sivustollani esillä tekstissä  Kalle Jaakonpoika Koiviston 15 lasta. 

Siurosta Ylöjärvelle

Rantalan torppaa tuolloin asuttaneet Marian vanhemmat Simo Eliaanpoika (s.1796) ja Eeva Stiina Simontytär (s.1810) olivat tulleet Ylöjärvelle v 1850 silloisen Pirkkalan Penttilästä Taipaleen torpasta. Nykyisin seutukunta tunnetaan paremmin Nokian Siuroon kuuluvana. Taipaleessa olivat syntyneet niin Maria Eufrosina v.1841 kuin äitinsä Eeva Stiinakin. Ei ole tiedossa mikä sai perheen muuttamaan Taipaleesta Ylöjärvelle. Torpankontrahti Taipaleesen kuitenkin tehtiin uudelle isännälle ja Simo Eliaanpoika lähti vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Ylöjärvelle; ensin Liimolan Haapaniemeen ja 1857 Rantalaan (jota sittemmin ovat asuttaneet kirjailijat Jaakko Syrjä ja Kirsi Kunnas. Rantalassa aloitteli aikoinaan Manserokin esi-isät Eppu Normaali.)

Tottijärveltä Siuroon

Maria Eufrosinan juuret olivat jääneet pitkään huomiotta tietolähteiden puuttellisten merkintöjen vuoksi. Isänsä isän, Elias Jaakonpojan (s.1754) puolelta sukua tunnettiin Siuron alueelta Ippilästä (1687 ->) ja Ollilasta (1637 ->). Tämän puolisoksi tiedettiin rippikirjojen perusteella Anna Antintytär sekä tämän syntymäaika 15.9.1754, mutta siitä taaksepäin näytti tulevan umpikuja. Vihkimerkintää heistä ei löydy. HisKi:n hakutoiminnoilla mahdollinen ehdokas löytyi Tottijärveltä Lanasta mutta oliko tämä oikea Anna? (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t8071667). Lanan rippikirjoista tämän ehdokkaan perhe katoaa jäljettömiin eikä muuttotietojakaan tuolta ajalta näytä olevan tarjolla, joten umpikuja täältäkin. Eliaan ja Annan voidaan päätellä avioituneen vuosien 1782 ja 1785 välillä: Elias on 1782 vielä akaton nuorimies Ippilässä, 1785 on ensimmäinen lapsi jo maailmassa. 22.10.1785 syntyneen Anna Eliaantyttären syntymämerkintä kertoo että kummeina olivat Maria Antintytär ja Antti Antinpoika Hämeenkyrön Honkolan torpasta. Tässä palapeliin kenties epäsuora tiedonjyvä: kummeilla ja äidillä on sama patronyymi eli isän nimi Anders/Antti. Kuten kuvitella sopii, esikoisen kummeiksi kutsuttiin tämän setiä ja tätejä. Siispä kaivetaan esille Hämeenkyröstä Honkolan rippikirjat toivoen että sietä löytyvät kummit sekä parhaassa tapauksessa jopa heidän Antti-isänsä. Onni myötä; Hämeenkyrön Jumesniemestä Honkolasta löytyy rippikirja joka mainitsee asukkainaan em kummeina esiintyneet henkilöt sekä heidän vanhempansa Antti Yrjönpoika ja Riitta Matintytär - siis samat nimet kuin aiemmin HisKi:sta löydetyssä syntymämerkinnästä Tottijärven Lanasta. Perheen jälkiä taaksepäin seuraten löydämme heidät Jumesniemen Kujanpäästä v.1754, mukanaan 1754 syntynyt Anna! Lasse Iso-Iivarin laatimat torppariluettelot osoittautuvat jälleen kerran korvaamattomaksi tietolähteeksi. Tämän avulla palapeli täydentyy: Annan vanhemmat olivat Tottijärven Lanalla vuosina 1749-1754. Hetikohta Annan synnyttyä Antti perheineen muutti Hämeenkyröön Jumesniemeen ensin Kujanpäähän ja sitten lampuodiksi (vuokraviljelijäksi) Honkolaan. Lana oli toiminut pitkään myllärin torppana. Antin äidin isä Jaakko Markunpoika oli jo 1698 Tottijärven Lanan myllärinä. Kiinostava ja kattava Lanajoen  historia on luettavissa osoitteessa http://www.narvasoft.fi/historia/lanajoki/index.html.
Anna Antintyttären äidin puolen sukua tunnetaan Tottijärven Sorvassa Heikkilän, Knuutilan ja Tuomalan taloissa sekä Pajulahden Rouhussa ja Pajukannassa aina 1540-luvulta alkaen. Voit tutustua Annan Tottijärveläiseen sukupuuhun Geneanetissa tämän linkin kautta.

Suoniemeltä Siuroon

Maria Eufrosinan äidin, Eeva Stiina Simontyttären puoleiset juuret olivat samoin pitkään hämärissä. Hänen syntymäänsä Taipaleessa oli vanhemmiksi kirjattu Simo Juhonpoika sekä Leena Gabrielintytär. Rippikirjoissa he olivat jäljitettävissä Penttilän Marttilaan mutta tästä taaksepäin Pirkkalan kirjat eivät avautuneet. Ei vihkitietoja, ei muuttotietoja eikä kummitiedotkaan valaisseet. Em rippikirjalla oli kuitenkin vinkiksi pappi lisännyt Leenalle sukunimen Stenberg. Seikka joka oli perin harvinaista torpan emännälle. HisKi-haku ei Pirkkalasta tuonut tuloksia Stenberg-nimellä sen paremmin kuin muillakaan tiedossa olevilla hakukriteereillä. Vanhoja koukeroita kun aikansa tihruttaa niin hetkellinen sokeus yllättää. Vaikka olin samaa Haukan rippikirjaa tuijottanut ilta toisensa jälkeen en ollut hahmottanut mitä Simon ja Leenan kohdalle oli kirjattu, epäselvästi kylläkin: jostakin olivat tulleet 1799 - Simo syyskuussa ja Leena joulukuussa. Kun etsintää laajennettiin ympäristön pitäjiin niin vihjeitä tuli lisää. Simon ja Leenan vihkitietoja ei edelleenkään löytynyt mutta Karkusta löytyi Stenbergeja. Simo Juhonpojasta HisKi antoi hakuun ehdolle Suoniemeltä Urmian Myrrässä 1769 syntyneen Juho Matinpojan ja Anna Yrjöntyttären pojan. Mutta mistä vahvistus sille että meillä on oikea Simo haarukassa? Aiemmin mainittu viittaus vuoteen 1799 ja vastaava ajankohta Myrrän rippikirjasta: Simo, äitinsä Anna Yrjöntytär sekä veli Mikko perheineen! Isä Juho Matinpoika puuttui, joten oli ilmeisimmin jo tuolloin kuollut. Ja pari riviä myöhemmin vahvistus oletukseen: piika Leena Gabrielintytär Stenberg!! Kaikki merkitty muuttaneeksi Pirkkalaan. Viimeinen Herran Ehtoollisella käynti v 1799, joka siis täsmää ajallisestikin Haukan rippikirjaan. Myrrän rippikirjalla Leena on siis piika - ei Simon puoliso. Ilmeisesti he ovat avioituneet Haukkaan muuton aikoihin 1799. Simo on käynyt edellä järjestämässä kontrahdin Haukan Taipaleen torppaan ja kun homma oli selvä niin Myrrän piika Leena vihille ja Haukkaan torpan emännäksi Jouluksi 1799.
Suoniemen Urmian Myrrässä Simo Juhonpojan esivanhemmat olivat olleet noin vuodesta 1719. Suoniemen Vahalahden Pirjolaan on juuret jäljitettävissä vuoteen 1635. Simon isän äiti Maria Juhontytär oli tullut Myrrään emännäksi 1738 Mouhijärveltä Hermalan Kyönästä, jossa suku isännöi vuodesta 1607.

Karkkulaisia Stenbergin lukkareita

Ensimmäinen tiedossa oleva lukkarimme Karkussa on Juho Juhonpoika, jonka arvioidaan syntyneen 1680. Juho oli lukkarina Karkun emäseurakunnassa Pyhän Marian kirkossa vuodesta 1712 alkaen vuoteen 1737. Juho ja puolisonsa Elina Juhontytär asuivat aivan kirkon vieressä sijainneessa Karkun Mäenkylässä. Heidän syntyperästään ei toistaiseksi ole varmuutta. Karkun Mäenkylästä tiedetään 25.2.1676 syntynyt Juho Abrahaminpojan tytär Elin. Tämä Juho Abrahaminpoika oli Karkun kappalaisen Matthias Bartholdin pojanpoika, jonka suvussa oli useita kirkon palvelijoita. Sikäli voisi olla hyvinkin mahdollista että kyseinen Elin nai lukkarin. Tämä jääkön toistaiseksi selvitettäväksi.

"2014 Sastamalan Pyhän Marian Kirkko 09" by J Hokkanen - Oma teos.
Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons

Sastamalan Pyhän Marian kirkko on paikallaan vielä tänäkin päivänä. 1400-luvun lopulla rakennettu harmaakivikirkko on eräs maamme merkittävimmistä keskiaikaisista rakennuksista. Kirkkorakennus on edelleen aktiivisessa käytössä toimien loistavan akustiikkansa ansiosta Sastamala Gregoriana musiikkitapahtuman näyttämönä. Edelleen on paikallaan myös vuonna 1792 rakennettu puinen kellotapuli, jonka valmistuessa oli lukkarina Gabriel Juhonpoika Stenberg. Hän oli virassaan vuosina 1766-1796. Ennätti siis soitella nykyisen kellotapulin kellolla seurakuntaa koolle viimeisten virkavuosiensa ajan. Mitä muuta lukkarin tehtäviin kuului. Siitä kertoo Juhan suku-uutiset, mainio sukuhistoria-aiheinen blogisivusto (http://juhansuku.blogspot.fi/2007/07/lukkarin-tehtvt-vuoden-1686.html) seuraavasti:

"12.7.2007
Lukkarin tehtävät vuoden 1686 kirkkolaissa

Vuonna 1686 kirkkolaki määritteli lukkarin tehtävät seuraavalla tavalla; 

"Luckari pitä samalla muoto Kirckoherrald ja Seuracunnald walittaman; waan ei ilman Tacausmiehiä wastan otettaman. Hänen pitä oleman cunniallisen / uscollisen ja wiriän / Kirjantaitawan / ja taitaman weisata ja kirjoitta / nijn että hän sijnä Seuracunnas Nuorta Cansa opetta taita.
Hänen pitä myös oleman Kircolle uscollisen / ja Kirckoherral ja Seuracunnal cuuliaisen / murhen pitämän soittamisest ja kläppämisest / cullakin ajallans / laitta Stundikelloja / nijn myös ottaman wisun warin / ja hywin tallella pitämän caickia mitä hänen halduns annettu ja uscottu on. Nijn pitä hänen myös Papille Jumalan Palweluxes / Rippisialla / ja cosca käsketän / Pitäjän Asioilla / nijn myös muusa Kircon palweluxes / käsillä oleman ; waan ei millän muoto Kirckoherra oman palweluxen cautta rasitettaman / estettämän eli poispidettämän sijtä welwolisudest / cuin hänen tule caikel wireydell ja uscollisudella Lasten opettamisen päällä pitä.
Hänen pitä myös edeswiemän Capitluniin / Prowastin ja Kirckoherran Kirjoja Prowastin tygö / cosca ne tulewat hänen kätens / lähimmäisel Luckarille / ja jos se wijwytetx tule / wastaman sen wahingon edest / cuin sijtä tapahtu"

1800-luvun alkupuolella lukkarin tehtäviin kuului myös erinäisiä välskärin töitä, mm. rokotusten antaminen. Toisaalta mm. Halikon seurakunnan hankittua urut kirkkoonsa, tuli lukkarista samalla myös urkuri.

Edellä mainittua kirkkolakia ei aikain kuluessa aina noudatettu ja monien lukkarin luku- sekä kirjoitustaito saattoi olla perin heikkoa. On myös mainintoja siitä, että 1700-luvun puolivälissä lukkari olisi antanut lapsille opetusta.
Lähde ; KirckoLaki ja Ordningi , Turusa 1688, s. 124"

Gabriel oli mainitun ensimmäisen lukkarimme Juho Juhonpojan tyttären poika. Gabrielin isä Juho Matinpoika oli ensimmäinen joka käytti Stenbergin nimeä. Hänen lukkarivuotensa ajoittuivat n. 1738-1765 väliseen aikaan. Lukkariperinnettä jatkoi vielä Gabrielin poika Jaakko isänsä jälkeen kuolemaansa asti, vuoteen 1805. Näin siis Stenbergien suvun lukkariperinne kattoi Karkussa neljä sukupolvea 93 vuoden ajanjakson.
Gabriel Juhonpoika Stenberg avioitui 14.10.1764 kirkon lähistöllä sijainneen Väkisen Sepän talon Kaisa Jaakontyttären kanssa. Tästä avioliitosta syntyi aiemmasta tekstistä tuttu Leena Gabrielintytär Stenberg 9.10.1775. Leena oli lähtenyt Mäenkylän kotitalosta piikomaan jo 1792. Ei ole tiedossa missä hän oli nuo muutamat vuodet ennenkuin ilmaantui Suoniemelle Urmian Myrrään joskus vuosien 1795-1799 välillä.
Leenan äidin sukujuuret Väkisen Sepältä ovat vielä avaamatta. Jos tähän astiset tiedon muruset osoittautuvat oikeiksi niin juttua riittää vielä toiseenkin tarinaan. Mahdollisesti myös ensimmäisen lukkarin Elina-vaimon juurista.

Lukkareiden jälkeläinen Maria Eufrosyne Hirvijärvi on haudattu puolisonsa Heikin kanssa Ylöjärven kirkkomaahan jossa heidän muistopaatensa on edelleen nähtävissä. Aarne Hirvijärven muistelmien mukaan Maria oli pitkään vakavasti sairas eläen halvaantuneena ja puhekyvyttömänä puolisonsa ja lasten hoivan varassa 1900- luvun alusta kuolemaansa saakka v 1912.

Tarinaa Stenbergien esipolvista tässä blogissa:

Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa I
Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa II
Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa III

Lähteitä ja linkkejä:

• Hirvijärven torpan vaiheita, Aarne Hirvijärvi
• Digitaaliarkisto / Suomen asutuksen yleisluettelot
• SSHY Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys 
• Suomen Sukututkimusseura / Historiakirjat HisKi
• Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelot
• Juhan Suku-uutiset blogi
• Kansalaisen karttapaikka
• Wikipedia

Kalle Jaakonpoika Syväojan l. Koiviston esivanhemmista

Kahdessa aiemmassa blogitekstissä tutustuimme Kalle Jaakonpoika Syväojaan joka myöhemmin Koivistona tunnettiin. (Kalle Jaakonpojan 15 lasta ja Syväoja l. Koivisto Ylöjärven Takamaalla)
Mainituksi tuli miten Kallen isä Jaakko Mikonpoika asettui Ylöjärven Takamaan Syväojalle vaimonsa Eeva Stiina Mikontyttären kanssa. Tehdäänpä nyt vielä katsaus mistä Kallen esivanhemmat olivat kotoisin. Pikakatsauksen 11 sukupolvea kattavaan esitykseen Kallen esivanhemmista listamuodossa voit tehdä Geneanetin sukutietokannastani tästä linkistä. Tai vaihtoehtoisesti puumuodossa esitettynä tästä linkistä.

Isän puolelta Mouhijärveltä...

Jaakko Mikonpojan isä Mikko Paavonpoika oli syntynyt 13.9.1754 Mouhijärvellä Tiisalan ratsutilan torpparin poikana. Mikon äidin, Maria Matintytär Juntun sukua tunnetaan Mouhijärvellä Hermalan Tilalla, Mustianojan Juntussa ja Liuhassa sekä Hahmajärven Laadussa. Varhaisin tieto on Liuhan isännästä, Erkki Tuomaanpojasta v.1540 (http://users.utu.fi/isoi/talot/mouhijar.htm).

Maanmittaushallituksen kartta-arkisto

Maria Matintytär avioitui Paavo Juhonpojan kanssa v.1742 ja he ryhtyivät siis Tiisalaan torppariksi. Paavon alkuperästä on arveluita, joille ei ole vielä löytynyt vahvistusta. Paavon tiedetään syntynyeen Mouhijärvellä Kairilan Horolassa 22.1.1722. Myöhemmästä patronyymistä huolimatta syntyneiden luettelossa arvellaan että hänen isänsä olisi ollut venäläinen sotilas Ivan.("Sades wara en rysk drg.Iwan" (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t4947351) Aviottomana  Elina Tuomaantytär hänet on ilmeisimmin synnyttänyt ollessaan 41 vuotias naimaton ikäneito ja Horolan piika. Merkillistä on, että Paavo on myöhemmin kirjattu Juhonpojaksi varhaisimmassa rippikirjassa Tiisalassa v. 1748. Ketään Juhoa ei näyttäisi lähipiirissä olleen. Yleensä isän jäätyä tuntemattomaksi, käytettiin matronyymia. Tässä tapauksessa se siis olisi pitänyt olla Paavo Elinanpoika. Samaisen Elinan tiedetään olleen
sittemmin Tiisalassa yhtäaikaa poikansa Paavon kanssa, jossa hän myös kuoli 1754 (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t9734430).  Elina saattaa olla Lavian Tuomas Mustapään v. 1681 syntynyt tytär (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t4945227), mutta tämäkin on toistaiseksi vahvistamaton olettama.

24 vuotta Tiisalan ratsutilan torpparina riitti. Syystä tai toisesta 50 vuotias Paavo pakkasi muijan, mukulat ja kamppeet ja lähti Pinsiöön. Sieltä perhe löytyy isäntänsä nimeä kantavasta Paavolan torpasta v. 1778. (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/harju/rippikirja_1768-1783_tk422/85.htm). Mikko Paavonpoika oli vielä Pinsiössä ollessaan akaton mies. Jotain oli Mikolla tullut asiaa isolle kylälle Tampereen suuntaan - olisiko vasta perustettu kaupunki houkuttanut. Hyhkyn Vallerista tarttui Mikolle käsipuoleen parikymppinen Liisa-neitonen. Ties vaikka olisivat markkinoilla tavanneet.

Harju , Vihityt, 1747-1818

V 1780 Mikko Paavonpoika ja Liisa Yrjöntytär avioituivat ja asettuivat aluksi Valleriin. Lyhyeksi jäi tarina Paavolan torpassa nuorenparin muutettua Ylöjärvelle Mäkkylän torppareiksi Multisiltaan. Myös Mikon vanhemmat jättivät Pinsiön taakseen ja elivät loppuvuotensa Pirkkalan Pitkäniemen lampuotina eli vuokraviljelijänä. Siellä he kuolivat vajaan viikon välein huhtikuussa 1795; Paavo 73 vuoden iässä ja Maria 82-vuotiaana.

Jos Paavo olisikin ollut venäläisen sotilaan poika...hyvällä mielikuvituksella on kiinostavaa hakea tästä alku ja syy Kalle Jaakonpojan tunnetulle kiinnostukselle Venäjän keisariin ja lapsikatraansa venäläisperäiselle nimikavalkaadille.

...ja Kangasalta

Jaakko Mikonpojan äiti Liisa Yrjöntytär oli siis avioituessaan v 1780 vanhempiensa luona Hyhkyn Vallerissa. Syntyjään hän kuitenkin oli Kangasalta Iharin Välttilästä. Liisan äiti Kirsti Pekantytär oli avioitunut Välttilän myllärin kanssa v. 1743. Kirsti jäi leskeksi v. 1756 kaksospoikien ja kahden tyttären huoltajaksi. Perheeseen tarvittiin kiireesti elättäjä ja myllyyn mylläri. Ennen uuttavuotta Kirsti ehtikin saada naima-asiat järjestykseen. Yrjö Heikinpoika tuikkasi oman puulusikkansa Välttilän pirtin hirren rakoon ja ryhtyi pyörittämään myllyä. Yrjön alkuperästä ei ole varmuutta.
Vihkitieto väittää hänet Iharilaiseksi. Syntymäajastakin on vähän vaihtelevaa tulkintaa 1709, 1711, 1712, 1719 ... joka tapauksessa  jo tukevasti keski-iällä. Mahdollisesti hänkin jo ollut aiemmin aviossa. Kenties Iharilainen myllyrenki?
Kirsti Pekantyttären kaksospojat 1. avioliitosta - Juho ja Simo - olivat päätyneet Iharista lähtiessään lampuodeiksi Harjun pitäjään Hyhkyn Valleriin n. 1768. Liisa oli 7-vuotias tyttönen kun perhe muutti poikien perässä Valleriin.

Kangasalan kirkonkylä ylävasemmalla, Iharinkoski alaoikealla. Keskellä Vehoniemen harju.
Kaivannon kanavaa ei vielä ole. (vanhakartta.fi)

Iharinkosken myllykylän nousu 1604 ja tuho 1830 on mielenkiintoinen tarina. Koski syntyi luonnonmullistuksessa jonka on sanottu olevan suurimpia Pohjosmaiden historiassa. Jääkauden jälkeisen maannousun ja kevättulvan vuoksi vesimassat mursivat uuden väylän pudottaen Längelmäveden pintaa neljä metriä. Tämä aiheutti Sarsankosken kuivumisen yhdessä yössä 10. kesäkuuta 1604. Kylän myllyt pysähtyivät. Längelmäveden ja Pälkäneveden välinen virtaus muutti suuntaansa ja välille syntyi Iharinkoski. Sinne nousi useita uusia myllyjä. Sarsan isännät arvelivat itse Pirun olleen asialla. "Ilkeä Ihari teki Sarsan vaivaiseksi" manasivat sarsalaiset. Asiasta raportoitiin aina kuningasta ja paavia myöden. Maailmanlopun ennusmerkiksikin sitä arveltiin.
Tätä Iharin kulta-aikaa jatkui reilu 200 vuotta vuoteen 1830. Tuolloin rakennettiin Kaivantoon kanavaa ja rakenteiden petettyä veden virtaussuunnat muuttuivat jälleen aiheuttaen Iharinkosken kuivumisen.
Mainittakoon vielä hivenen aiheen sivusta: Längelmäveden pinnan lasku aiheutti myös ylempänä vesistössä Eräjärven pinnan laskun ja erkaantumisen Längelmävedestä. Samalla paljastui Eräjärven syvyyksistä Kivikarin saarenpläntti odottelemaan kesämökin laittajaa.

... päädyttiin Ylöjärvelle

Aiempaa kerraten; Mikko Paavonpoika ja Liisa Yrjöntytär muuttivat parin Vallerin vuoden jälkeen Ylöjärvelle Mäkkylän Multisillan torppaan v 1783. Perillisiä tupsahteli torppaan 10 kappaletta tasaisella tahdilla 24 vuoden aikana. Tästä linkistä pääset kurkistamaan Multisillan rippikirjaa vuosilta 1809-1814. Liisan äidin, Kirsti Pekantyttären kuoltua Vallerissa v 1787 muutti isä Yrjö Heikinpoika tyttärensä luo Multisiltaan. Siellä hän sitten parin vuoden kuluttua kuolikin vanhana miehenä 1.11.1790. 79 vuotiaana mikäli uskomme merkintää kuolleiden luettelossa. Syntymäajastahan oli monenlaista tietoa.

Mikko Paavonpojan ja Liisa Yrjöntyttären erästä jälkipolvihaaraa voit seurata Root's Web:in sivustolla.

Lisäys 30.10.2014:
Mikko Paavonpojan ja Liisa Yrjöntyttären jälkikasvusta löytyy epäsuora kytkentä Pinomäen sukumme esivanhempiin: heidän tyttärensä Maria Mikontyttären tytär (s.1754) Johanna Matintytär (s.1817) avioitui Hermanni Erkinpojan (s. 1819) kanssa. Hermannin isästä, Erkki Matinpoika Hempurasta on kerrottu aiemmassa blogissa "Siikemmäks sano Hempura pirua" . Johanna kuoli 1857 ja Hermanni avioitui uudelleen Leena Matintyttären (s.1834) kanssa, josta avioliitosta on Herman Alfred Pinomäki (1874-1959). Hänet on mainittu blogissani aiemmin mm. tekstissä Kalle Jaakonpojan 15 lasta. Jälleen kerran piiri pieni pyörii...

Äidin puolelta Vesilahdelta...

Kalle Jaakonpojan äiti Eeva Stiina Mikontytär oli syntynyt v 1792 Ylöjärven Mutalassa, Heikkilän tilasta jaetulla Ylisellä. Myllymäeksikin sitä kutsuttiin. Eeva Stiinan isän puoleinen suku tuli Vesilahden Anian kylästä Äijälän talosta, nykyisin Pirkkalaa. Varhaisin tieto heistä on Mikko Joosepinpoika, joka isännöi Äijälää 1698.

Pojan poika Mikko Juhonpoika oli leskeksi jäätyään nainut v 1766 Maria Matintyttären  ja päätyi v 1788 Vesilahdelta Mutalaan Myllymäkeä isännöimään. Maria Matintytär oli eräiden tietojen mukaan Ylöjärven Mutalan Heikkilästä. Puoliso Mikko Juhonpoika on mainittu Lasse Iso-Iivarin laatimassa isäntäluettelossa merkinnällä "la"- tarkoittaen lankoa. Heikkilää isännöi tuolloin Matti Simonpojan jälkeen Juho Matinpoika. Siten Myllymäki olisi siis irroitettu Marian veljen Juho Matinpojan isännöimästä Heikkilästä, josta tuli Alanen eli Ala-Heikkilä. Ja näin ollen Maria olisi Heikkilän Matti Simonpojan tytär. Vakuuttavaa dokumenttia tästä en ole löytänyt, joten hypoteesi jää pääosin em. Lasse Iso-Iivarin esityksen varaan. Maria Matintyttären oletettu syntymäaika 1738 on ennen Matti Simonpojan tunnettua avioitumista. Päätelmä on kylläkin hyvin looginen selittämään miksi Vesilahden Anian isäntä päätyi Ylöjärven Mutalaan Heikkilästä tuolloin irroitettuun Myllymäkeen.
Tästä seuraisi erikoislaatuinen asetelma:
Myllymäen isännyys vaihtui pian Mikko Juhonpojan esikoispojalle, joka oli syntynyt ensimmäisestä avioliitosta Margareetta Heikintyttären kanssa V. 1765. Mikko Mikonpoika otti isännän vastuun v 1792. Hän oli avioitunut v 1790 Maria Juhontyttären kansssa Heikkilän Alaselta, jonka isän Juho Matinpojan jo tapasimme edellä.  Juhon sisareksi oletettu Maria Matintytär olisi siis Mikon äitipuoli sekä Myllymäen uuden emännän anoppi ja täti.
Kenties ei avaudu ensilukemalla. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea ajatuksella uudelleen - muut jatkakoot seuraavalle riville ; )

Näin päädymme siis Eeva Stiina Mikontyttären syntymään v 1792 Ylöjärven Mutalan Myllymäen uuden isäntäparin toisena lapsena. Perhe asui Myllymäkeä vuoteen 1813. Jokin Mikkoa veti palaamaan isänsä suvun seuduille päin. V 1813 hänestä tuli 48 vuotiaana Tottijärven Sorvaan Nikkilän ratsutilan isäntä yhdeksän vuoden ajaksi. V 1822 perhe muutti Pirkkalan Alapehulaan, jossa Mikko kuoli 1844 ja vaimo Maria Juhontytär kuusi vuotta myöhemmin v 1850.
Eeva Stiina asui siis Alapehulassa v 1825 ja oli jo 33-vuotias ikäneito avioituessaan vajaa vuotta nuoremman Jaakko Mikonpojan kanssa asettuakseen Multisillan torpan emännäksi - ja siitä siis edelleen Syväojalle.

Edellä kerrottu antaa selityksen sille, miksi Syväojalle / Koivistoon löytyi myöhemmin isäntä Vesilahdelta. Kalle Jaakonpojan tytär Emma Emerentia Koivisto naitettiin v 1893 Matti Tallisen kanssa kuten aiemmassa blogissa on kerrottu. Matti oli syntyjään Tottijärven Sorvan Knuutilasta, aivan Nikkilän naapurustosta. Kalle Jaakonpojalla oli näin äitinsä kautta yhteyksiä Vesilahden ja Tottijärven suuntaan jotta Tallisen kanssa päästiin puheisiin.

... pitkänlinjan Ylöjärveläisiä

Eeva Stiinan äiti Maria Juhontytär (s.1768) oli Ylöjärven Mutalan Heikkilästä kuten edellä on kerrottu. Heikkilässä suku oli ollut jo kuuden sukupolveen ajan. Heikki Antinpojan ajoista asti vuodesta 1634 oli isännyys peritynyt isältä pojalle. Emäntiä oli 1700-luvulla Heikkilään naitu Ylöjärven Tyrköstä ja Nokialta Hinttalasta. Tätä vanhempien emäntien syntyperistä merkinnät ovat puutteellisia.

Maria Juhontyttären äidin Maria Matintyttären periytyminen Ylöjärven Pengonpohjan Tyrköstä vaatii vielä varmistavia tietoja, mutta hyvin todennäköisenä sitä voidaan pitää. Toistaiseksi esitän hänet Matti Jaakonpoika Tyrkön (s.1707) ja Maria Heikintytär (s. n. 1707 Viljakkala, Penko) 17.12.1744 syntyneeksi tyttäreksi. Matti Jaakonpoika oli Tyrkön isäntä 1727-1760. Näin törmäämme jälleen ilmiöön esivanhempainkato: tässä isäntäparissa on esivanhemmat myös Pinomäkeen johtaneeseen sukuhaaraamme, josta on mainittu aiemmassa Hempuraa käsitelleessä blogitekstissäni. Tyrkköläisiä esi-isäntiämme tunnetaan vuodesta 1637 alkaen. Tyrkön emännän Maria Heikintyttären esivanhempia tunnetaan Viljakkalan Penkossa vuodesta 1645 alkaen.

Hinttalan museo (http://www.museokompassi.fi/nokia/nokian-museot/)
(c) Nokian kaupunki vapaa-aikakeskus

Maria Juhontyttären (s.1768) isän isä Matti Simonpoika (s.1715) toi emännän Heikkilään Nokian Kankaantaan Hinttalasta v. 1739. Maria Juhontytär oli syntynyt v.1715 Hinttalan lampuodin Yrjö Nuutinpojan ja Kristiina Mikontyttären perheeseen. Kristiinan esi-isä Niilo Mikonpoika oli tullut isännäksi Hinttalaan v. 1649 veljensä Matti Niilonpojan jälkeen. Hinttalasta tuli Suuren Pohjan Sodan ja isovihan aikaan 1700-luvun alussa ns furiirin eli majoitusmestarin puustelli. Puustelli oli kruunun viran haltijalle luovutettu palkkatila. Furiiri eli majoitusmestari oli sotaväen majoituksesta ja muonituksesta vastannut upseeri. Hinttalan isäntämme olivat siis lampuoteina vuokranneet tilan viranhaltijalta jonka palkkanautintaan tilan vuokratuotto kuului.

Hinttala on nykyisin Nokian kaupungin omistama kotiseutumuseo. Tutustu tarkemmin tästä:
http://www.nokiankaupunki.fi/palvelut/vapaa-aika/kulttuuri/nokian-museot/
http://www.museokompassi.fi/nokia/nokian-museot/



Lähteitä:
Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys SSHY kirkonkirjat
Suomen Sukututkimusseura, historiankirjat HisKi
Digitaaliarkisto digi.narc.fi Asutuksen yleisluettelot
Lasse Iso-Iivari talonhaltijaluettelot
Vanhan Pirkkalan Historia, Juhani Saarenheimo
Mirja Pinomäki-Kangas ja Leena Ekroos sukututkimus

Joitakin linkkejä Sarsan mullistukseen:
(http://kanaler.arnholm.nu/suomi/finland/iharif.html)
(http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/sarsan_maisema_mullistui_yhdessa_yossa)
(http://www.kangasala.fi/tietoa_kangasalta/historia/sarsa/)