Mikko saapasteli siitä sitte naapurikylään Kyöstilään, jossa tiäsi Kröövvorssin olevan kyläseppänä. Johan Henriksson Grönfors se oikeelta nimeltänsä oli, mutta ei se oikeen ylöjärveläiseen puheenparteen taipunu. Sepän-Jussinakin se joskus puheessa oli mainittu. Seppä oli juur äskettänsä muuttanu mökkiin tohon Mäkelän talon maille. Ei sillä siinä akkaa ollu vaikka oli tiemmä jo viisneljättä ikää. Vai ollukko sitte leskimiäs, tiärähäntä. Oliskoos se mahtanu jostain Kyrön tai Viljakkalan suunnalta tulla. En kylä osaa varmaks sanoo. Se oli kuulemma koko pätevä tekeen kaikemmoista tarvekalua ja vähä fiinimpääkin rompetta.
Se Mikko oli varmaan saanu kotoo lähtiessään emännältä vähä osviittaa että minkämoinen loora siittä sais tuleman. Oli se mennessään vähä miälessänsä laskeskellu että taitaa tulla kyllä tyyris kistu. Vaikka kyllähän se plikka ny kunnon kapiokistun tarttee kun oli kerran jo ripilläkäyny ja tarttis sille ruveta naimakauppaaki jo katteleen pikkuhiljaa.
Mikko astu sepän pirttiin, toivotti herrarrauhat ja hyvätpäivät ja istu toolille porstuanoven piäleen siks aikaa ku isäntä pyysi viarasta istuun pirtinpöyrän ääreen. Kesäntulot ja kylvösäät käytiin siinä läpitte samonkun yleisemmät kuulumiset. Kaljatoopista vähä hörpättiin tiänpölyt pois kurkkua karheemasta ennenkun Mikko alotti asiansa "että totanoon sitä mää tässä tulin vähänniinku toimittaan..." ja sitä rataa "... meinaavvaan ku pitäs tolle meirän plikalle, sille Eevalle saara kapiokistu tehetetyks".
Sepän-Juho saatto siihen sitte sanoo että "...jaa, no mikäs siinä sitte - pitäähän sitä plikan kistunsa saara että on mihinkä kapionsa panee vartoon siks aikaa ku on äijänpualen ittelleen kattonu. Vai jokos sillä..."
Ja sillä viisiin jaanaamalla sitä ehtoopäivän mittaan päästiin ymmärrykseen että minkämoinen pitäs saara ja mitä se ollenkan maksaa ja koskaas se mahtas valmis olla. Vähän kun hinnasta tinkattiin niin päästiin sopuun ja sovittiin että kistun saa tulla hakeen jo heti kohta Erkinpäivän aikoihin. Ei siinä kauaa nokka tuhise kun Sepän-Jussi yhren kapiokistun värkkää.
Kotomatkalla Mikko ensalkuu vähä harmitteli että oli se hiukka turhanaikasta keekoilua sitä kistua siniseks maalatuttaa. Olis se ny saanu kelvata ilmanki, suatta rahankulua. Vaikka ohan se sinine kyä kaunis väri, ei sempualee... ja kus se naisväkiki sitä silläviisiin vonkas...
Niinhän siitä sitten kapiokistu syntyi, ihan niinkuin puhe oli. Johan Grönfors laittoi signeerauksensa sisäkanteen v. 1808 ja Eeva Stiina keräsi kapioitaan aina vuoteen 1825 jolloin hän 33-vuotiaana avioitui Jaakko Mikonpojan kanssa. Sitä ennen kistu oli ehtinyt kulkea Eeva Stiinan mukana perheen muuttaessa Tottijärvelle Sorvan Nikkilään ja sen jälkeen Pirkkalaan Ala-Pehulaan.
Nuoripari asui alkuun Jaakon kotona Ylöjärvellä Multisillan torpassa. V. 1831 he asuivat hetken Hämeenkyrössä Mahnalan Äkkösellä ennenkuin asettuivat aloilleen Ylöjärvelle Metsäkylän Syväojalle v. 1832. Syväojaa alettiin sittemmin kutsua nimelllä Koivisto.
Koiviston nurkissa kistu olikin sitten Eeva Stiinan kuoltua v 1877 todennäköisesti aina vuoteen 1910, jolloin Eeva Stiinan pojan Kalle Jaakonpojan tytär Emma Koivisto myi talon.
Oletettavasti kistun otti talteen Kalle Jaakonpojan toinen tytär Olga Charlotta, joka tuolloin asui Koivistosta erotettua Hauskaa toisen puolisonsa Lehtosen Villen kanssa. Hauska myytiin Olgan kuoleman jälkeen 1932. Kistu jatkoi kulkuaan, nyt Olgan tyttären Rauha Pinomäen mukana Ylöjärvellä ja Lamminpäässä päätyen lopulta v. 1951 Tampereelle uuteen Ikurin kaupunginosaan. Sinne Rauha ja Frans Pinomäki rakensivat rintamamiestalonsa.
Samassa talossa asui tämän kistutarinan kirjoittaja lapsuutensa. Muistan pikkupoikana nähneeni mummun vintin kätköissä tämän arkun ja miettineeni että mikähän aarrearkku se oikein oli. Arkun alkuperä selvisi minulle vasta aivan äskettäin asian tultua puheeksi tätini Mirjan kanssa. Hän tiesi kenelle arkku alunperin kuului. Taloa asuu nykyisin serkkuni Kalle joka onneksi on säilyttänyt perintökapistuksen ja kaivoi arkun päivänvaloon kuvattavaksi. Siitä poiki tarve kirjoittaa kapiokistun tarina - olkoonkin että yksityiskohdissa on käytetty luovaa mielikuvitusta. Pääpiirteissään tarina on kuitenkin todenmukainen liittyen kapiokistun 213 vuotiseen matkaan esivanhempiemme mukana. Toivotaan että se jatkaa matkaansa meidänkin jälkeen.
Seppä Johan Henrkisson Grönfors oli tullut ilmeisesti perheettömänä Ylöjärven Kyöstilän kylään v. 1808. Samana vuonna jolloin kistu on valmistettu. Oli aluksi Mäkelän talon kirjoilla. Naituaan Mutalan kylän Rikalasta Leena Jaakontyttären, perhe oli saman kylän Heikkilässä kirjoilla. Seppä Juhon poika Matti jatkoi sitten isänsä ammattia Mäkkylässä. Vanha seppä Johan Grönfors kuoli 29.2.1848 vanhuuteen 76 vuotiaana. Hyvän kistun teki!
Eeva Stiinan sukuun liittyviä kirjoituksia on blogissani julkaistu aiemmin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti