Mattjus-Brännbacka - nousu ja tuho

Vuonna 1820 silloisesta Nederpurmon kylän Mattjus nimisestä tilasta 3/32 manttaalin tilan osan hankkinut Matts Mattsson Bäck (1765-1832) oli isänsä puolelta saman kylän Villbackan isäntälinjan jälkeläinen. Hänen esi-isänsä Mårten Mattsson oli isännöinyt Villbackaa jo 1580-luvun puolivälissä, seitsemän sukupolvea aiemmin.

Hankittua tilan osaa kutsuttiin ainakin myöhemmissä vaiheissa nimellä Brännbacka. Näin Tommy Olinilta saatujen tietojen perusteella, jotka suurimmalta osaltaan ovat pohjana tässä esitetylle selvitykselle. Lisäksi hän on avuliaasti tarjonnut käyttöön asiakirjajäljennöksiä joista avautuu kuva suvun vaiheista 1820-1870 välisenä aikana. Purmolaista Mattjus-Brännbackaa on blogissani käsitelty aiemmin Anders Jakobsson Mattjukseen ja tämän perheeseen liittyvissä selvityksissä.

Purmo-joen varressa, toistensa välittömässä naapurustossa sijaitsivat Bäck eli Västanbacka, Mattjus ja Filpus. Mattjus oli jakautunut v. 1789 kolmeen erilliseen tilaan, jotka kuitenkin esim. rippikirjoissa ja asutuksen yleisluettelossa esiintyvät edellen kaikki Mattjus nimellä; emätila Västerbacka, Forsnabba ja Brännbacka. (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1261790 ja http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1261792).

Matts Mattsson Bäck oli avioitunut Lena Hansdotter Keckon (1767-1850) kanssa vuonna 1787. Lena oli vuoteen 1810 mennessä, 23 vuoden aikan synnyttänyt mahdollisesti jopa kaksitoista lasta. Kahdesta vauvana kuolleesta löytyy tiedot vain kuolleiden luetteloissa ilman nimeä - ainoastaan kuolinaika, -ikä ja isän nimi. Aikuisikään asti näyttäisi selvinneen puolet. Varsin tavanomainen perhetilasto 1800-luvun taitteen elinoloissa.
Kotitilasta ei riittänyt kaikille aikuistuville lapsille elantoa. Jälkipolvien elinkeinoa turvatakseen Matts ja Lena ryhtyivät tarpeenmukaisiin järjestelyihin. Naapuruston kesken oli varmaankin käyty tunnusteluja ja neuvonpitoja naimaikään tulleiden nuorten päänmenoksi. Bäckin sisarusparven puolivälissä syntynyeen Anna Caisa Mattsdotterin (1796-1868) ja Johan Jacobssonin (1792-1874) aviojärjestelyistä oli käyty neuvonpitoa Johanin isän, Jacob Erssonin (1767-1836) kanssa. Tämä Filpukselle vävyksi tullut oli jäänyt leskeksi vaimonsa Anna Johansdotterin (1770-1815) jälkeen.Hän asusti tuolloin lapsineen itsellisenä Bäckillä oltuaan aiemmin Slipillä torpparina sekä Passin lampuotina. Ilmeisemmin aviosopimusneuvotteluja käytiin myös toisen naapuritalon, Mattjuksen isännän Anders Anderssonin kanssa. Tulevalla sulholla oli sukuyhteys Mattjukseen edesmenneen äidinäitinsä Helena Hansdotterin (1740-1808) kautta. Tämän isä  Hans Pehrsson Kylänpää - Mattjus (1700-1747) oli ollut Mattjuksen talon isäntä ennen jakautumista runsaat puolivuosisataa aiemmin. Mattjuksen isäntä oli suostuvainen myymään 3/32 manttaalin tilan osan tulevan avioparin elää, asua ja viljellä - ja kasvattaa tulevat lapsensa jos Luoja suo ja Sallimus sallii.

Puumerkkejä v. 1749: 140 Mattjus 141 Filpus 142 Bäck

Kun kerran asiat näin oli järjestetty - ja kai siinä nuorilla itselläänkin joku sana oli sanottavanaan  - niin kättä päälle ja häitä järjestämään. 28.11.1819 seurakunnan läsnäollessa ja papin aamenella siunattuna sekä hunnutettuna morsian ja Bäckin talon tytär Anna Caisa Mattsdotter siirtyi aviosäätyyn renki Johan Jacobssonin vaimona.
Nuoripari asettui aluksi Bäckille odottamaan että isä Matts saisi sovitut talokaupat järjestykseen. Tämä sitten toteutuikin 7.4.1820 tehdyllä kaupalla. Vanhapari on tainnut pitää vävyä ensialkuun silmällä mitenkä se talonpito sujuu. Kirjoilla Anna Caisa ja Johan olivat Bäckillä kunnes heidät v. 1823 oli kelvollisiksi havaittu ottamaan vastuu Brännbackan hallinnasta. Varsinkin kun esikoistytär oli jo syntynyt 1820 ja uusi tulollaan. Ties vaikka olisi Brännbackalle tuleva isäntä.

Mattjus-Brännbacka siirtyi 27.3.1823 annetulla lahjakirjalla Johan Jacobssonin ja Anna Caisa Mattsdotterin hallintaan. Vanhapari asetti kuitenkin tiettyjä varauksia ja velvoitteita lahjoituksen ehdoiksi. Seuraavassa parhaan mukaan suomennettuna vanhasta ruotsinkielisestä Pedersören kihlakunnan pitäjänkäräjien pöytäkirjanotteesta. Sulkeet ilmaisevat tekstinkohtaa jota en ole kyennyt kääntämään epäselvän käsialan tai tuntemattoman ilmaisun vuoksi:

Vaimoni Helena Hansdotterin myöntymyksellä olen minä Matts Mattsson Bäck vanhempi siirtänyt lahjoituksena 3/32 manttaalia Mattjus verotilasta no 12 Överpurmon kylässä, Pietarsaaren pitäjässä samoin kuin 1/4 kaikesta omaisuudestani ilman panttia tai vaateita vävyllemme Johan Jacobssonille sekä hänen vaimolleen Anna Caisa Mattsdotterille seuraavin ehdoin:
1. Isännyys vaaditaan rajoitetuksi minulle ja vaimolleni, sekä vävy Johan Jacobsson että vaimonsa eivät ilman meidän suostumustamme ja yksimielisyyttämme saa hallita, myydä, vaihtaa tai pantata tilaa.
2. Samoin edellämainittu Johan Jacobsson ja vaimonsa saavat täten saman oikeuden kuin poikani suorittaa kahdelle tyttärelleni Maria ja Clara Mattsintyttärille molemmille 40 hopearuplaa joka on vaadittaessa maksettava sekä 53 riikintaalaria 16 killinkiä Ruotsin rahaa tai vastaavaa käypää rahaa joka sisältää heidän isän- ja äidinperintönsä, siten että ainoastaan päällys- ja vuodevaatteet jäävät tasan jaettavaksi lapsiemme kesken kuolemamme jälkeen.
3. Leski Susanna Mattsdotterin sekä leski Caisa Andersdotterin Taiskalaisesta eläkkeeseen tältä tilalta osallistuu Johan Jacobsson 1/4 osuudella alkuperäisestä sopimuksesta heidän elinikänsä ajan.
4. Minun ja vaimoni luopuessa isännyydestä tulee tämän osuuden Mattjus tilaa suorittaa meille eläkettä marraskuun alusta 1 tynnyri ruista, 1 tynnyri jauhettua, 1 tynnyri perunoita, 2 kappaa suolaa, 1 juusto, 2 naulaa, 10  naulaa lammasta ja 10 naulaa savustettua naudanlihaa, 1 leiviskä suolasilakkaa, 3 naulaa paloviinaa, 5 (  )  (  ) tupakkia, 5 naulaa hamppua, 1 1/2  naulaa villaa, 1 pari housuja,  joka toinen vuosi (   ) ja joka toinen (  ) sekä 2 syltä koivupuita vuosittain kuten myös 1/2 kannua  tuoretta maitoa päivittäin  joka tulee toimittaa meille Bäckin tilalle. Lisäksi tulee Johan Jacobssonin 1/4 määrällä vastata ylläpidostamme, hevosen tarpeellisiin matkoihin sekä tavallinen hautaus siihen liittyvine kuluineneen mutta jotka toisen kuoltua vähennetään puoleen.
5. Lopuksi pidätän oikeuden minulle ja vaimolleni peruuttaa lahjoituksen mikäli Johan Jacobsson, hänen vaimonsa ja oikeudenhaltija joko rikkoo tätä vastaan tai kääntyvät meitä vastaan.
Tämä lahjakirja vahvistetaan meidän molempien allekirjoituksin Överpurmossa 27 maaliskuuta 1823.
Matts Mattsson Bäck
Helena Hansdotter
Tämän sopimuksen sitoudumme täyttämään
Johan Jacobsson
Anna Caisa Mattsdotter

Tehtyyn sopimukseen tyydymme
Matts Mattsson Bäck, Maria Mattsdotter nuorempi
Anders Johansson Sisbacka
Clara Mattsdotter
Hans Klåfvus Matts Månsson Rask
Anders Brunberg
Ja koska hakija asiainhoitaja Brunbergin nyt oikeudelle osoittamalla kiinnekirjalla 12 lokakuuta 1821 voimaansaatettu laillinen omistusoikeus tilaan, vastaanotetaan ensimmäisen kerran hakijoiden  Johan Jacobsson ja Anna Caisa Mattsdotter Bäckin lainhuudatus hankkimaansa 3/32 manttaalin Mattjus verotilaan no 12 Överpurmon kylässä jonka he yllämainitulla kaupalla, sekä eläkkeen luovuttajalle ja hänen vaimolleen ja samoin heidän muille lapsilleen, heidän appivanhemmilleen ja vanhemmilleen Matts Mattsson Bäckille ja Lena Hansdotterille myöntämällä, ovat omistukseensa saaneet ja moitteettomasti lainhuudatuksen hankkineet. Vuosi ja päivä kuten edellä on annettu.
 Pehr Fredr. Widen

Brännbacka oli v. 1818 jaettu kahteen 3/32 manttaalin suuruiseen osaan. Matts Matsson Bäckin hankittua osuutensa oli toinen puolikas Matts Ersson Slipin hallussa, joka oli tullut Mattjuksen tilalle vävyksi. Hänen omistamansa osuus joutui pakkohuutokauppaan 21.2.1837, jolloin sen hankki omistukseensa raati- ja kauppamies Jonas Forsberg. Kauppamies kun oli, ei hän hankkinut tilaa maanviljelijäksi ryhtyäkseen, vaan ansaitakseen rahaa ostamalla edullisesti pakkohuutokaupassa ja myyden kohta hieman kalliimmalla edelleen.
Kiinnostunutta ostajaa ei Forsberg joutunut kaukaa hakemaan. Johan Jacobsson ja Anna Caisa, jotka isännöivät toista puolta Brännbackaa, tekivät tilanosasta Forsbergin kanssa kaupat jo kahta kuukautta myöhemmin 29.4.1837. Johan oli käynyt 23.3.1837 puhumassa Merimieskassasta 200 riikintaalarin suuruisen lainan 6% korolla käsirahaa varten. Liekö käynyt niin, että Forsberg oli terävänä kauppamiehenä haistanut tilanteen ja huutanut tilan Johanin nenän edestä tehden nyt hyvän tilin myydessään sen innokkaalle ostajalle kelpo hintaan?
Kauppasumma oli 900 riikintaalaria, vastaten 360 hopearuplaa (1440 mk). Tästä summasta suoritettiin 300 riikintaalaria käteisellä ja jäljelle jäävä summa sovittiin maksettavaksi 100 riikintaalarin vuosittaisina suorituksina 6 % korolla.

Ehkä into oli kovempi kuin realistinen maksukyky. Johan Jacobsson oli hakenut kihlakunnanoikeudelta köyhyystodistuksen vain pari vuotta ennen Forsbergin kanssa tehtyjä kauppoja. Nyt Brännbackaan haettiin kiinnitykset Merimieskassan velan vakuudeksi, joka oli sitten uusittu useaan kertaan, viimeksi vuonna 1859.
22.11.1860 on Suomen Yleinen Paloapuyhdistys myöntänyt vakuutuksen tilan talousrakennuksille vakuutusarvon ollessa 630 hopearuplaa (2520 mk). Siis lähes kaksinkertainen kauppahintaan nähden 23 vuotta aiemmin pelkästään rakennuksista.
9.9.1863 suoritettiin tilalla Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimesta arvio tilan rahallisen arvon selvittämiseksi. Tilan koko oli tuolloin 3/16 manttaalia ja arvioinnin tulokseksi saatiin 8097 markkaa, jonka lisäksi mainittiin talousrakennusten olevan vakuutetut 2520 markan arvosta. Arviointi suoritettiin koska isäntä neuvotteli Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kanssa lainasta, joka sitten myönnettiinkin. Lainasumma oli 4000 mk, jonka vakuudeksi tila kiinnitettiin. Lainaehtojen mukaan lyhennykset tuli suorittaa kahdesti vuodessa 6% korolla. Lainasta nostettiin 28.5.1864 kuitenkin vain 3200 mk.

Mihinkä sitten tuo lainarahan käytettiin? Voidaan olettaa, että lainaa tarvittiin ainakin uuden tuvan rakentamiseksi. Myöhemmin v. 1869 suoritetun uuden arvioinnin mukaan tilalla oli silloin uusi hyväkuntoinen hirsitupa. On oletettavaa että tämä uusi laina- ja kunnostusoperaatio liittyi tilan tulevaisuuden suunnitelmiin. Johan Jacobssonin ja Anna Caisan kuudesta lapsesta oli tuolloin elossa enää kaksi. Vanhapari alkoi käydä jo seitsemättäkymmentä. Tilaa asuivat heidän lisäkseen lasten perheet: tytär Anna Lena Johansdotter (1832-1868) ja v. 1851 avioitunut puolisonsa Jakob Mattsson (1830-1868) sekä poika Johan Johansson (1839-1875) ja tämän 1860 vihitty vaimo Johanna Johansdotter Härmälä (1837-1913). Näiden lapset mukaan lukien tilalla asui tuolloin 1860-luvun alkuvuosina 13 henkeä. Mukaan lukien isä-isän-isäni, v. 1857 syntynyt Anders Jakobsson Mattjus.
Brännbacka siirtyi näiden kahden sisaruksen ja heidän puolisoidensa yhteisomistukseen jossain kohtaa vuosien 1865-1867 välillä. Koska olivat ainoat perilliset niin on hyvin oletettavaa että rahaa velkaisen talon omistuksen siirrossa ei liikuteltu. Syytinkisopimus oli vanhan pari turvaksi kuitenkin tehty.

1860- luvun katovuodet - niistä on tullut kirjoitettua jo monta ikävää tarinaa. Niihin tuhansia koetelleisiin vaikeuksiin Brännbackallakin ajauduttiin. Voimakas velkaantuminen yhdistettynä onnettomiin satovuosiin ja kolmeentoista nälkäiseen suuhun oli onneton yhtälö. Vaikka lainanotto saattoi olla aika rohkea veto, eivät Johan ja Anna Caisa mitenkään voineet varautua tulevaan katovuosien ketjuun. Se oli niinsanotusti "Korkeemmas Käres".

Vanha emäntä Anna Caisa kuoli katovuonna 1868 helmikuussa 71-vuotiaana. Saman vuoden tapahtumista, liittyen Anna Lenan ja Jakobin perheen kohtaloon olen kirjoittanut jo aiemmin blogissa Köyhyyttä, nälkää ja kuolemaa. Olosuhteet Brännbackalla ajautuivat siihen pisteeseen että heidän oli leivän ja toimeentulon perässä lähdettävä kotitilalta Lahden seudulle ratatyömaan houkuttamana. Mukaansa he ottivat kaksi nuorinta lasta. Kotitilalle jäivät neljä vanhinta poikaa, vanha isäntä sekä veli Johan perheineen. Tältä matkalta he eivät koskaan Purmoon palanneet. Kaikki neljä kuolivat nälän ja tautien heikentäminä kesä-syyskuun välisenä aikana yksi toisensa jälkeen.

Tämän onnettoman tilanteen seurauksena ei Brännbackalla nähty enää mahdollisuuksia selviytyä velkojen hoidosta ja tilan ylläpidosta. Hypoteekkiyhdistys ryhtyi toimiin  3084 markan 56 pennin määräisen velan kattamiseksi pakkohuutokaupan kautta. Alunperin 3200 markan lainasta oli kyetty takaisin suorittamaan 5 vuoden aikana, 5.10.1869 mennessä ainoastaan hieman yli 100 markkaa. 19.9.1869 Hypoteekkiyhdistyksen toimesta suoritettiin katselmus jossa tilan arvoksi arvioitiin ainoastaan 2500 mk. Muistetaan että vain kuusi vuotta aiemmin oli päädytty arviossa 8097 markkaan! Ja tilalle oli sentään tällä välin rakennettu uusi hirsitupa. Tästä katselmuksesta laadittu pöytäkirja on aiheesta kiinnostuneille luettavissa suomennettuna tämän blogitekstin lopussa. Dokumentista saa käsityksen asuin- ja elinoloista pienessä pohjanmaalaisessa kylässä 1860-luvulla.

20.4.1870 suoritetussa pakkohuutokaupassa Brännbackan omistus siirtyi Hypoteekkiyhdistyksen haltuun. Liekö syynä köyhtyneet isännät vai Brännbackan huono kunto ettei purmolaisilla ollut intoa huutaa tilaa omistukseensa. 6.11.1872 viimein sopimus syntyi 3320 markan hintaan. Ostajina olivat Anders Johan Thodin ja Matts Johansson Slip. Nämä myivät tilan edelleen 1875. Omistajavaihdoksia jatkui aina vuoteen 1902. Johan Jacobssonin Hypoteekkiyhdistykseltä ottama laina kulki tilan mukana aina vuoteen 1930 asti, jolloin se vasta tuli takaisinmaksetuksi 66 vuotta lainan nostamisen jälkeen.

Perheen rippeet saivat asua tilalla vielä omistajavaihdosten jälkeen. Vanha isäntä Johan Jacobsson kuoli Brännbackalla  v. 1874. Poikansa Johan muutti työnhakuun Helsingin seuduille isän kuoleman jälkeen. Orvoiksi jääneet veljekset lähtivät yksi toisensa jälkeen tahoilleen. Näistä vaiheista voi lukea blogitekstissä Anders Jakobsson Mattjus 1857-1904. Vuoden 1878 jälkeen ei Brännbackalla enää ollut Matts Mattson Bäckin jälkeläisiä. 1820 vuodesta alkanut  jakso oli päättynyt 58 vuotta myöhemmin.

1872 kauppasopimuksen arvo 3320 mk nykyarvoksi muutettuna vastaa 15 940 Euroa.
Työmiehen tuntipalkka v 1870 oli 0,19mk. Siten työmies olisi saanut paiskia töitä 8 tuntisia työpäiviä 6 vuotta putkeen ilman vapaita kerätäkseen tilan kauppasumman.
Työmiehen tuntipalkka v 2015 on 16,47 Eur. Tämän päivän työmieheltä menisi vastaavaan rahanarvon hankkimiseen 120 päivää. No eipä tuolla rahalla nykyisin maatilaan tai asuntoon pääse kiinni. Entä 6 vuoden työpanoksella? Laskekaa itse.... Enpä voi väittää että nykyinen työläinen olisi esivanhempiaan heikommassa asemassa.
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vuonna  1869, 5. Lokakuuta toimitettiin  Suomen Hypoteekkiyhdistyksen Toimitusmiehen kirjelmän perusteella no. 965, 19. syyskuuta mennyttä vuotta,  tehdyn pyynnön perusteella, allekirjoittaneen Hovioikeuden auskultantin toimesta, nimismiesten Johan Portinin ja Karl Wikin avustuksella myyntiarvon arviointi läsnäolevan Isäntä Johan Johansson Mattjuksen sekä nyttemmin edesmenneen Isäntä Jakob Mattsson Mattjuksen alaikäisten lasten yhteisesti omistamalla 3/16 manttaalia Mattjuksen verotilalla no 9 Nederpurmon kylässä, Pietarsaaren pitäjän Purmon kappeliseurakunnassa, joka tila Herra Kuvernöörin 18 helmikuuta kuluvaa vuotta antaman päätöksen voimalla tuomitaan ulosmitattavaksi kattamaan Isäntä Johan Jakobsson Mattjuksen ja hänen nyttemmin kuolleen vaimonsa Anna Kaisa Mattsdotterin  kiinnitysvelka mainitulle yhdistykselle, yhteensä  3084 mk 56 p sekä vähintään 3 %:n viivästyskorko, alkaen 1 helmikuuta edellisvuotta. Samoin myös korvaus korko- ja hoitokuluista laskettuna alkuperäisestä lainapääomasta 3200 mk, 5 1/4 %:n mukaan alkaen 1. syyskuuta 1867. Samoin  koron lyhennys 24 mk 78 p, josta velasta velvoitetaan hyvittämään 24 mk Hypoteekkiyhdistystä. Tästä johtuen tila myydään julkisella pakkohuutokaupalla Nikolainkaupungin maakunnankansliassa, johonka määräaikaan mennessä tulee kuuluttaa annettujen ohjeiden mukaiset valitukset.Täten samoin merkitään että määräaika tähän toimenpiteeseen on kuultavaksi julistettu, samoin kuin edellämainitut Johan Johansson ja Jakob Mattsson Mattjus ovat ostaneet tilan Johan Jakobsson Mattjukselta ilman että nämä ensinmainitut olisivat tilaan saaneet anottua lainhuudatusta,  johonka jos kellään on vastaväitettä selvitysmiestä tai muuta vastaan, ei (  )  (ryhtyä toimenpiteisiin)  siten tapahtuneesta toimituksesta.

1. Pää- ja navettarakennukset , käsittäen tuvan, kaksi kamaria ja eteisen pohjakerroksessa sekä kaksi vinttikamaria katettuna pärekatolla, 20 kyynärää pitkä, 10 1/2 leveä ja 7 kyynärää korkea, jotka kaikki ovat sisustetut lautalattialla sekä välikatto ponttilaudalla lukuunottamatta vinttikamareita, joista puuttuu välikatto. Lisäksi rakennuksessa on kaikkiaan kaksi tulisijaa, neljä ovea sisäänkäynneissä, joista kahdessa on lukko, yhdeksän ikkunaa, joista neljä ovat varustetut kuudella kaksoisruudulla ja muut samalla määrällä yksinkertaisia ruutuja, samoin kuin seitsemän pienempää ikkunaa, jokaisessa kaksi yksinkertaista ruutua.Välttävässä kunnossa.

2. Talli ja lato,  samassa rakennuksessa tuohikaton alla, 22 kyynärää pitkä, 8 kyynärää leveä ja 5 1/2 kyynärää korkea, joista talli on varustettu pienistä halkaistuista hirsistä tehdyllä välikatolla, lisäksi kaikissa ovet sisäänkäynneissä ilman lukkoa, muutoin sisustus ränsistynyt.

3. Karja- ja rehuvaja, rakennettu yhteisen tuohi ja puukaton alle, 23 1/2 kyynärää pitkä, 10 kyynärää leveä ja 3 1/2 kyynärää korkea, joista kummassakin hirsilattia ja ovet sisäänkäynneissä, näistä karjalato varustettu  pienistä halkaistuista hirsistä tehdyllä välikatolla sekä  seitsemän karsinaa.Samanlaatuinen kuin edellinen.

4 Sauna, tuohikattoinen, 7 1/2 kyynärää pitkä, seitsemän kyynärää leveä ja 3 1/4 kyynärää korkea, lautalattia, välikatto pienestä hirrestä, tulisija ja ovi sisäänkäynnissä ilman lukkoa.Huonokuntoinen.

5 Pesutupa, tuohikattoinen, 10 kyynärää pitkä, 6 3/4 kyynärää leveä ja 4 1/4 kyynärää korkea, haapalautalattia, tulisija, ovi sisäänkäynnissä sekä tavallinen sisustus, yleisesti hyvässä ja uudessa kunnossa.

6 Puuliiteri, lautakatto, 12 1/4 kyynärää pitkä, 9 kyynärää leveä ja 3 kyynärää korkea, ilman muuta sisustusta, ränsistyneessä kunnossa.

7 Vilja-aitta, tuohikatto, 6 1/2 kyynärää pitkä, 5 1/2 kyynärää leveä ja 3 kyynärää korkea, varustettu kaksinkertaisella lautalattialla, ovi sisäänkäynnissä sekä lukko.Välttävässä kunnossa.

8 Isompi vilja-aitta,  tuohikatto, 8 kyynärää pitkä, 7 kyynärää leveä ja 5 kyynärää korkea, varustettu kuten edellinen, mutta ränsistyneessä kunnossa.

9 Työkaluvaja,  tuohikatto, 9 kyynärää kanttiinsa ja 3 kyynärää korkea, maalattia ja ovi sisäänkäynnissä.Erittäin ränsistynyt.

10 Lantala,  tuohikatto, 12 kyynärää pitkä, 9 kyynärää leveä ja 3 1/2 kyynärää korkea, vailla muuta sisustusta, mutta muuten välttävässä kunnossa.

11 Lampola,  tuohikatto, 6 1/4 kyynärää pitkä ja samoin pitkä sekä 3 kyynärää korkea, varustettu välikatolla sekä ovi sisäänkäynnissä ilman lukkoa.Hyvässä kunnossa.

12 Sikala,  tuohikatto, 3 kyynärää kanttiinsa ja 2 1/2 kyynärää korkea, vailla sisustusta, mutta muuten hyvässä kunnossa.

13 Riihi, varasto ja lato,  tuohikatto, 22 kyynärää pitkä, 10 kyynärää leveä ja 6 kyynärää korkea, joista kahdessa ensiksimainitussa lautalattia ja ovet sisäänkäynneissä, riihi ilman uunia, mitävastoin ladosta puuttuu ovi, mutta on varustettu hirsilattialla.Lahoja ja ränsistyneitä.

14 Samoin,  tuohikatto, 18 1/2 kyynärää leveä ja 5 1/2 kyynärää korkea, sisustettu ja varustettu kuten edellämainittu riihirakennus.

15 Hirsitupa, 20 kyynärää pitkä, 10 1/2 kyynärää leveä ja 6 1/2 kyynärää korkea, vailla muuta sisustusta.Uusi ja hyväkuntoinen.

PellotTila tuottanut tavallisesti 3 tynnyriä ruista, 4 tynnyriä ohraa, 25 kappaa kauraa, 6 tynnyriä perunoita, 10 kappaa hamppua ja 1 kappa pellavaa, jonka lisäksi niin pellot kuin aitaukset ja ojat ovat  kelvottomiksi pidetyt.

NiittyKoska vaadittavia omistusasiakirjoja ei ole saatavissa, ei niittyjen pinta-ala ole saatu selville, mutta tietojen mukaan tila on ruokkinut hevosta, 7-8 lehmää ja 12 lammasta. Niityillä on pystytettynä 12 asianmukaisessa kunnossa olevaa latoa, jotka kattavat suurimman osan niitystä, joka sijaitsee lähellä ja on keskimäräinen kasvultaan, jonka suurimmaksi osaksi ilmoitetaan olevan välttävässä kunnossa.

LaitumetVälttävän hyvässä kunnossa.

MetsätOvat yhdessä lohkossa, tilan polttopuut kotikäyttöön ja pienempiä määriä myytäväksi puolen virstan etäisyydellä, samoin tilan metsistä saatavana rakennuspuuta.

KalavedetEi liity tähän tilaan

Mylly1/7 ns. Forsnabban myllystä Siisbackalla kuuluu tilalle.

TorpatEi ole

EläkeEdellämainittu eläkkeensaaja Johan Jakobsson Mattjus on varannut itselleeen elinikäisen eläke-ehdon tilaan, mutta koska mitään kirjallista sopimusta ei ole saatavilla, ei sen arvoa voida tarkemmin määrittää.

RästitMuita tilaan liittyviä korkorästejä tai muita velkoja ei tiedon mukaan ole maksettavaksi kuin kuluvalle vuodelle ilmoitetut.

Sijainti ja arvoTämä 3/16 manttaalia Mattjuksen verotilasta, joka sijaitsee Purmosta Kortesjärvelle johtavan yleisen maantien varrella, 23 virstan matkan päässä Pietarsaaren, 30 virstan Uusikaarlepyyn,  2 1/2 virstan Purmon ja 29 virstan Essen sekä 25 virstan Kortesjärven seurakuntien kirkosta, katselmusmiehen arvion mukaan määrätään 2500 markan arvoiseksi. Täten tarkistettuna ja arvioituna vahvistetaan. Paikka ja aika aiemminmainitutArviointimiehen puolestaTheodor Wilander
PalkkiolaskelmaOhessa liitettynä Rundbackan tilalta toimitettu arvionti samalta päivältä, joka maksu on 1/7 siten laskettuna ja suoritetaan 21 mk 50p.
Paikka kuten yllä.
Theodor Wilander

Artikkeli muokattu ja päivitetty 11.5.2017

Köyhyyttä, nälkää, tautia ja kuolemaa

Edellinen blogitekstini selvitteli iso-isoisäni Anders Jakobsson Mattjuksen elämän vaiheita   kotiseuduilta Purmosta päätyen Tampereelle. Siinä yhteydessä tuli lyhyesti mainituksi Andersin sekä kolmen veljensä Johanin, Jakobin ja Matts Leanderin jääminen orvoiksi, joka tapahtuma merkittävästi vaikutti heidän muuttoonsa pois Purmon Brännbackalta.

Veljesten isä oli Jakob Mattsson Filpus. Hän oli syntynyt v.1830 Pohjanlahden rannikolla Luodon eli Larsmon pitäjässä, Eugmon kylässä, Finholm nimisessä talossa. Tämän Jakobin vanhemmat olivat Matts Johansson Finholm (s.1790) ja Greta Lisa Pehrsdotter Åkö (s.1797). Äidin kuoltua lapsivuoteeseen v. 1841, muutti perhe Larsmosta ensin Pedersören Sundbyhyn Barkarille v. 1844 ja edelleen v. 1846 Purmoon ostettuaan kolmasosan Filpus nimisestä tilasta. Äiti Greta Lisa on ollut esillä aiemmassa blogitekstissäni, johon voit siirtyä tästä linkistä.

Jakob Mattsson sai siis tuolloin nimensä jatkeeksi Filpus. V. 1851 hän avioitui naapurustossa asuvan Anna Lena Johansdotter Mattjuksen kanssa pari päivää ennen morsiamen 19-vuotispäivää. Jakob muutti Filpukselta vävyksi Anna Lenan kotitaloon Brännbackalle, jossa tämä oli syntynyt v. 1832. Tilaa isännöivät siis Anna Lenan vanhemmat Johan Jacobsson (s.1792) Anna Caisa Mattsdotter (s.1796). 1860- luvulle tultaessa Brännbacka oli raskaasti velkaantunut. Isäntäpari alkoi jo ikääntyä ja tuli aika suunnitella tilan ja jälkipolvien tulevaisuutta. Johanin ja Anna Caisan kuudesta lapsesta oli elossa enää kaksi: Anna Lena ja Johan, joka oli toinen v. 1839 viimeisinä syntyneistä kaksosista. Kummatkin asuivat Brännbackaa perheineen vanhan parin lisäksi. Heidän sisaruksensa olivat ollet jo hyvän matkaa vauvaiän ohittaneita kuoleman kohdatessa. Vaikkakin lapsikuolleisuus yleisestikin oli suurta, saattaa olla että 1830 -luvulla perheen taloudessa havaittavissa oleva köyhtyminen on saanut seurakseen aliravitsemusta ja siten altistanut lapset taudeille. Ainoastaan yhden lapsen osalta kuolinsyy on merkitty: 1831 punatautiin kuollut kuusi vuotias Lena. Taloudellisesta tilasta on dokumenttina mm. 5.3.1835 Kihlakunnanoikeuden antama köyhyystodistus Johan Jacobssonille. Tilan omistus siirtyi n. 1865-1867 sisaruksille ja siten Jakob Mattsonista ja Anna Lenasta tuli puolikkaan Brännbackan haltijoita.

Vuodet 1866-1868 tunnetaan Suomen historiassa suurina nälkävuosina, jolloin poikkeuksellisista sääoloista johtuen sadot olivat erityisen huonoja useina vuosina peräkkäin. Pakkasia riitti pitkälle alkukesään ja v. 1867 jäät lähtivät paikoin vasta kesäkuun puolella. Seurauksena oli laajamittainen nälänhätä jonka seurauksena tuhannet joutuivat jättämään kotinsa lähteäkseen ruoan perässä kerjuulle ja toimeentuloa etsimään. Nälkä ja ankeat olosuhteet altistivat taudeille, jotka levisivät entisestään vaeltavan väestön tartuttamana. Vuoden 1868 aikana kuoli Purmon seurakunnassa 293 henkeä, joista suurin osa oli nälän heikentäminä sairastunut nopeasti leviävään lavantautiepidemiaan. Purmo-boken II kirjoittaa suomennettuna tuosta vuodesta seuraavaa:

"... Erityisen suuri oli kuolleisuus kesäkuussa, jolloin ei vähempää kuin 77 ihmistä menehtyi. Mutta myös heinäkuun luku on korkea, 48 henkeä. Huomattavaa on kuolleiden lukumäärä Slip' in tilalla, jolla vuoden 1868 aikana on merkitty kokonaista 34 kuolemantapausta. Useimmat kuolivat kotiinsa, mutta monet myös sairastuvalla Forsnabballa, jonne useat nälkää näkevät tulivat saadakseen kunnan jakamaa ruisjauhopuuroa. Kesä-heinäkuussa haudattiin kirkolla 10-12vainajaa joka sunnuntai, jonka lisäksi erityisesti kesäkuussa haudattiin arkipäivinäkin." (Forsnabba oli yksi Mattjuksen emätilasta erotetuista tiloista. Mattjus koostui kolmesta eri talosta: Vesterbacka, Forsnabba ja Brännbacka. Palaan tähän aiheeseen tuonnempana erillisessä blogitekstissä "Mattjus-Brännbacka - nousu ja tuho"). Tuona mainittuna vuonna Mattjuksen tiloilla kirjattiin kuolemantapauksia 14 kappaletta, joista lavantaudin aiheuttamia oli 8. Tämä määrä oli n. 15% tilojen koko asukasmäärästä!! Lavantautiin kuoli myös Anna Lenan äiti Anna Caisa Mattsdotter 12.2.1868.

Jakob Mattsonin ja Anna Lenan perheessä oli kuusi lasta viimeisimmän, Anna Lovisan synnyttyä v.1865. Esikoinen oli kuollut vajaan 5 kuukauden iässä v. 1852. Jo ennestään velkainen Brännbacka ei katovuosien tullen tarjonnut riittävästi toimeentuloa kahdelle perheelle. Brännbackan rippikirjasta
voidaan v. 1867 lukea 15 nälkäistä suuta. Jakob ja Anna Lena olivat rippikirjan mukaan käyneet säännöllisesti Herran ehtoollisella. V. 1868 alkavalla rippikirjajaksolla merkintöjä ei enää löydy. Sivun oikeassa reunassa sen sijaan on viitteet onnettomasta kohtalosta: molemmat vanhemmat sekä kaksi nuorinta lasta on merkitty kuolleiksi v. 1868. Perheen nuoret miehet Johan, Jakob, Anders ja Matts Leander jatkavat merkinnöillä rippikirjassa, mutta puolet perheestä on siis poissa. Anna Lenan kohdalta voidaan erottaa teksti: "på järnveg" - siis rautatiellä. (Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään suurempana)

Valtiovalta oli ryhtynyt järjestämään hätäaputöitä tarjotakseen toimeentulon mahdollisuuksia niille kymmenille tuhansille joista monet olivat kirjaimellisesti nälkäkuoleman partaalla. Eräs tällainen hanke oli ratayhteys Riihimäeltä Pietariin. Hankkeen toteuttamisesta oli kiistelty jo pitkään mutta viimein 29.11.1867 keisari antoi käskyn radan rakennustöiden aloittamisesta. Tästä levinnyt tieto sai aikaan ryntäyksen jo kevättalvella Riihimäen-Lahden seuduille. Puutteelliset majoitus-, ravinto- ja terveydenhuolto-olosuhteet lisäsivät entisestään erilaisten tautien leviämistä niin kulkuväen kuin paikallisten keskuudessa: punatautia, tosintokuumetta ja lavantautia, jota myös polttotaudiksi kutsuttiin. Se kun aiheutti niin kovan päänsäryn että teki potilaan hulluksi.
Maaliskuussa 1868 radanvarressa oli töissä 1450 miestä, joka määrä kasvoi lokakuuhun mennessä lähes kahteentoistatuhanteen. Tähän lisänä työmiesten mukana tullut perheväki joiden pääluvusta ei kukaan tiedä.
F.E.Sillanpää kuvaa niitä aikoja seuraavasti:

"Pitkin Salpausselän hiekkaista rinnettä rakensi semmoinen lauma silloin valtasuonta, joka oli johtava idän suureen ihmispesään Pietariin. Toiset kaivoivat ja toiset odottivat heidän takanaan, koska kuolema luovuttaisi kuokan odottajalle. - Ja kuolema koetti olla tasapuolinen, se päästi monta tuhatta odottajaa kuokan varteen ja jälleen siitä pois, ja teräväsilmäisille arviomiehille valmistui hauska kepponen: tuo rautainen valtimo tuli ajan mittaan maksamaan puolta miljoonaa vähemmän kuin he olivat laskeneet."

Lapiomiehen palkka oli 80 penniä päivässä, josta pidätettiin 4 penniä sairauskassaan. Normaalioloissa sillä olisi ruokkinut yhden ihmisen. Palkka riitti noin 1 1/2 kg:n jauhomattoon, joita oli saatavana radanvarresta. Mutta entäs ne joilla oli perhettä mukana? Kun ratatöitä ei riittänyt kaikille oli osa väestä laitettu kasaamaan kiviaitaa radan varteen. Työläisiä, naisia ja lapsia kaatui kirjaimellisesti radan varteen johon lukemattomat heistä myös haudattiin joukkohautoihin paikallisten seurakuntien kieltäydyttyä ottamasta ruumiita omille hautausmailleen. Pahimmillaan työväestössä kuolleisuus oli lähes 20%.

Ratatyömaalta toivoivat Jakob ja Anna Lenakin saavan helpotuksen ahdinkoon. Lapsista vanhimpien toivottiin selviytyvän omillaan mutta kaksi nuorinta, 4-vuotias Petter ja 2-vuotias Anna Lovisa oli otettava mukaan lähdettäessä etelään kohden Hollolaa. Kotitaloon Purmoon jääneen Matts Leanderin jälkeläinen Doris Nylund on kirjoittanut seuraavasti:
"...Sielläpäin missä olivat Matkasen, Mäkelän ja Yrjölän talot. Sielläpäin Salpausselän harjun päällä on se nälkävuosien hautapaikka, jossa muistopatsas paljastettiin noin toistakymmentä vuotta sitten. Into oli siinä juhlassa mukana. Matti Nylundin isä Jakop nukkuu siellä nurmen alla, paikan tarkkuutta emme tiedä."
"...Papan äiti on Hollolan kirkkomaassa samoin sisar Loviisa ? ja veli Peter joka ternimaidosta tehtyyn uunijuustoon pakahtui, vatsa halkesi sanoi pappa."

Lehtileikken kulmaan on kirjoitettu seuraavasti:
"Jakob Mattsson Mattjus isoisäni 100 v takaa on haudattuna Lahden radanrakentjien haudassa Järvenpäässä." (tarkoittaen Järvenpään harjua Lahdessa)

Virallisesti perheen jäsenet on kirjattu kuolleeksi Purmossa. Ensimmäisenä kuoli äiti Anna Lena 18.6.1868. Hänen jälkeensä lapset Petter 24.7. ja Anna Lovisa 28.7. Heidät on siis mahdollisesti haudattu Hollolaan. Jakob kuoli lavantautiin 21.9.1868 mahdollisesti Nastolan Villähteellä. Purmossa Brännbackalla orvoiksi jääneet veljekset olivat aluksi äidin veljen perheen huostassa, ainakin jollain tavoin. Vanhin Johan oli tuolloin 16 vuotias ja nuorin Matts Leander 8 vuotias. Brännbacka jouduttiin kuitenkin asettamaan huutokaupalle 20.4.1870 velkojen vuoksi ja näin v 1820 alkanut suvun omistus kotitilaan katkesi. Äidin veli Johan muutti Helsinkiin 1874 ja veljeskaarti lähti omille teilleen kuten blogitekstissä Anders Jakobsson Mattjuksesta on aiemmin kerrottu.

Hallussani on vanha ruotsinkielinen hartauskirja jonka on omistanut Jakob Mattsson Filpus. Takakannen sisäpuolelle Jakob on harjoitellut hataralla kaunokirjoituksella nimensä kirjoittamista. Kirja on sittemmin kulkeutunut poikansa Andersin kautta Lauri Mattjuksen ja edelleen isäni Veikko Mattjuksen kautta minun kirjahyllyyni. Esi-isän terveiset muistutuksena ajasta jolloin köyhyys, nälkä ja tauti tappoivat kotoisessa maassamme.

Näin sukuhaaramme erkani Purmolaisista juuristaan joita tunnetaan aina 1500- luvulta lähtien: Mattjus, Filpus, Bäck, Kylänpää, Kecko, Bonds, Villbacka ... mutta niistä ja Brännbackan aiemmista vaiheista lisää toisella kertaa.

Radanrakentajien muistoksi pystytettyyn muistomerkkiin sekä aiheeseen liittyviin sivustoihin voit tutustua m.m. seuraavista linkeistä:

• http://www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/henkilot_tilat/hautausmaat/radanrakentajien_hautausmaa
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Radanrakentajien_hautausmaa_(Lahti)
• https://www.youtube.com/watch?v=ST3P3pzY4us
• http://www.saunalahti.fi/arnoldus/holl1868.htm
• Muistomerkin sijainti Google Maps'issa

Kiitos Tommy Olin'ille arvokkaasta materiaalista ja avusta sukuhistoriamme selvittämisessä.

"Siikemmäks!" sano Hempura pirua

Ylöjärven Pengonpohjassa maakirjat tuntevat 1560-luvulta alkaen Hempura nimisen uudistilan jossa isännöi Markku Heikinpoika. Tila lienee saanut alkunsa jo joitakin vuosikymmeniä aiemmin. Pengonpohjassa sijaitsi v. 1552 Tammerkosken kartanon isännän, nimismies Juho Olavinpoika Vainisen omistuksessa ollut ulkopalsta. Kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä asutuksen leviämistä ja siten verotulojaen kasvua tuli edistää asumattomien erämaa-alueiden käyttönotolla. Omistajia painostettiin omistusoikeuden siirtymisellä kruunun haltuun mikäli maille ei synny asutusta.
Todennäköisesti tämän seurauksena Tammerkosken Heikki Olavinpoika määrättiin asuttamaan Pengonpohjaa. Heikin arvellaan olleen Juho Vainisen veli. Siten Heikki Olavinpoika olisi Hempuran ensimmäinen asukki. Tähän liittynee myös Hempuran nimen syntyhistoria: nimi on kansan kielessä väännetty muoto Heikki-nimestä. Hempuran nimi esiintyy myös Aitolahdessa ( 1553, 1557 ) Heikki Hempura, Hendrich Hemburaijnen, Hembura. Onhan niitä Näsijärven rantoja toki "asutettu" ennen Hempuran uudistilaakin, koskapa v. 1971 ns. Muorinmoision alueelta löydettiin merkkejä kivikautisesta asuinpaikasta. Niin pitkälle ei kuitenkaan arvaa sukupuuta piirtää.

Ote Ylä-Satakunnan kartasta v.1650. Pengonpohja vasemmalla, oikealla Teisko. Keskellä Näsijärvi.
http://koti.kapsi.fi/timomeriluoto

Ensimmäinen tunnettu sukuhaaramme esi-isä Hempuran isäntien joukossa oli Martti Markunpoika, joka oli isäntänä 1670-1696. Tätä ennen tilaa isännöi Martin veli Heikki Markunpoika vuodesta 1664 kuolemaansa asti vuoteen 1669. Ei ole tiedossa kuka ja mistä oli heidän isänsä Markku. Hempura näyttää olleen autiona v:sta 1661 heitä edeltäneen isännän Erkki Yrjönpojan jäljiltä. Sukuyhteydestä näihin edeltäviin isäntiin ei ole näyttöä.

Martti Markunpojan ja vaimonsa Liisa Jaakontyttären isännyys osui ankariin katovuosiin ja nälänhätään, ajanjaksoon johon viitataan useasti nimellä "Suuret kuolonvuodet". Hakusanalla löytääkin Internetistä ajankuvausta näistä koettelemuksista. Lainaan seuraavassa kappaleessa teosta "Vanhan Pirkkalan Historia" s.264 vuosilta 1696-1697, jolloin Martti Markunpoika kuoli. Tuolta ajalta ei kuolinsyitä ole tiedossa, joten arvattavaksi jää mikä hänen kohtalonsa viimein oli. Martin ikää tai syntymävuotta emme tiedä, mutta hyvänmatkaa keski-ikäinen kuitenkin tuolloin oli koska v. 1697 Suomen asutuksen yleisluettelon mukaan Hempurassa asustivat Martin ja Liisan pojat vaimoineen: Pekka, Juho, Sipi ja Matti. Martti Markunpojan vaimo Liisa Jaakontytär oli ilmeisesti kuollut jo v. 1694.

"Vuosikymmeniä kestänyt väkiluvun nousu katkesi järkyttävällä tavalla vuonna 1697. Vuosia 1696-1697 on ollut tapana nimittää suuriksi kuolonvuosiksi ja niitä voi pitää historiamme suurimpana kansallisonnettomuutena, jonka vertaista ei muualtakaan Euroopasta tunneta sitten mustan surman aikojen."
"Sadon tiedetään olleen huono jo vuosina 1693 ja 1695. Tämä näkyy kuolleiden määrässä, joka vuosina 1694 ja 1696 oli Pirkkalassa tavallista huomattavasti korkeampi. Todennäköisesti osa kotieläimiä jouduttiin teurastamaan ja käteisvaroista oli puutetta koska viljaa ei liiennyt myytäväksi."
"Tammikuussa vainajien määrä nousi jo paljon tavallista korkeammaksi, mutta pahin oli vielä edessä. Kevättalvella alkoi pitkin etelään ja länteen johtavia maanteitä tulvia kerjäläislaumoja. Köyhä väki Pohjanmaalta ja Pohjois-Hämeen nälkäpitäjistä oli lähtenyt liikkeelle kun varma nälkäkuolema oli
kotona edessä. Parempi ei näiden onnettomien kohtalo ollut etelässäkään. Apua ei ollut saatavissa sillä talollisten ruoka-aitat alkoivat ehtyä. Kerjäläisten mukana tuli pelottavana vieraana kulkutauti, ilmeisesti lavantauti." (1)

Kuolleisuus oli arvioiden mukaan joillakin alueilla jopa yli neljännes västöstä. Ruumiita kertyi niin kiivaaseen tahtiin että normaaleja hautaustapoja  ei ehditty noudattaa vaan kuolleet kerättiin suuriin joukkohautoihin - talon omistajat ja kulkukerjäläiset, miehet, naiset, lapset kaikki samaan kasaan. Ylä-Satakunta, johon Ylöjärvikin lukeutui, oli yksi pahimmmista nälänhädän koettelemista alueista.

Kerjäläisperhe maantiellä. Robert Wilhelm Ekman (wikipedia)

Kaikkien tuntema kevätjuhlissakin laulettu Suvivirsi syntyi noihin aikoihin alunperin ilmeisesti ruotsalaisen Israeli Kolmodinin toimesta. Virsi suomennettiin v. 1700 (http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvivirsi):

Jo joutu armas aica Ja Suwi suloinen Joll caunist caiken paican Caunista cuckainen. Nyt armas Auring meitä Taas lähte lähemmäx Hän kuolleet hauto heitä Jäll teke eläwäx.

Ne nijtyn cuckat corjat Ja Laiho laxosa Nijn ylpiät Yrtti tarhat Puut wehriät werasa Ne meillen muistuttawat Suurt hywytt' Jumalan Jong caick ain nähdä saawat Juur ymbär Wuoden ain

Tämä historiallinen yhteys asettaa virteen näkökulman jota nykypäivän ihminen ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi.

Martti Markunpojan kuoltua Hempuran isännäksi kirjattiin poika Pekka Martinpoika. Kuitenkin vain vuodelle 1697, joten epäilys herää että "Suuret kuolonvuodet" veivät myös Pekan. Velipoika Matti Martinpoika oli v. 1681 tuonut Hempuraan nuorikkonsa Kaisa Yrjöntyttären Hämeenkyröstä -
vihkimerkinnän mukaan Koiviston talosta. Tämä pari astui Hempurassa vetovuoroon 1698. Eivät tosin pitkään, sillä Matti näyttäisi olevan poissa jo 1703 ja Kaisastakin viimeinen merkintä on 1704, jolloin vuorostaan heidän poikansa Jaakko Matinpoika istui pirtin pöydän päähän isännän paikalle noin 19 vuoden iässä. (Syntymävuodesta on tosin kahta arviota 1685 tai 1687). Äidin lisäksi Jaakon seurana Hempuraa asustivat tuolloin ennen avioitumista sisar Riitta ja ilmeisesti edesmenneen Pekka veljen vaimo Valpuri.

Tämän jälkeen Hempurassa eleltiin nähtävästi tasaisempia aikoja tilan siirtyessä isältä pojalle, isännyyksien kattaessa useampia vuosikymmeniä. Pengonpohjassa peltoala kasvoi 37% taloa kohti vuosien 1630 ja 1760 välillä. Tosin naapurikylissä Mutalassa ja Kyöstilässä kasvu oli vieläkin
kovempaa.(1) Suuri Pohjan sota ja siitä seurannut venäläisarmeijan aiheuttama hävitys Isovihan aikana aina vuoteen 1721 asti on epäilemättä varjostanut elämää myös Pengonpohjassa.
Merkittävä tapahtuma - ainakin tämän blogin kirjoittajan kannalta - oli em. Jaakon pojan pojan, Matti Yrjönpoika Hempuran ja teiskolaisen Liisa Paavontytär Ala-Vattulan avioituminen 23.10.1763. Tämän liiton seurauksena syntyivät Hempuraan veljekset Matti v.1766 ja Erkki v.1771, molemmat esivanhempiani kuuden sukupolven takaa. Heidän myöhempien jälkeläistensä ansiosta kirjoitan nyt tätä historiaa armon vuonna 2014: Erkki on äitini puolelta Pinomäen suvun esi-isä, Matti taas isäni Mattjus-suvun puolelta. Tällaisesta esipolvien risteämästä sukututkimuksessa käytetään termiä esivanhempainkato - vähentäähän se radikaalisti esivanhempien lukumäärää (viidennessä esipolvessa kato on jo 32 esivanhempaa). Kun asia aikoinaan tuli ilmi, keksi joku nimittää minua tuplahempuraksi.

Matti Matinpoika pojista vanhimpana isännöi Hempuraa vuosina 1798-1821. Hän oli avioitunut 30-vuotiaana v 1797 Ylöjärven Huhkajan Alaselta kotoisin olevan Leena Juhontyttären kanssa. (Lue Huhkajasta aiemmin tässä blogissa tästä linkistä) Matin isännyyden aikana tilan arvo oli 500-1000 riksiä, joten tila oli tuolloin varallisuudeltaan keskitasoa.(1) Matti haki tilalle nk. perintökirjan 11.12.1800. Talonpoikaiset tilat olivat kruunun omistamia joiden hallinta -ja nautintaoikeus siirtyi pääsääntöisesti suvussa. Perinnöksiostolla tilaan oli mahdollista hankkia omistusoikeus maksamalla valtiolle tilan veroja vastaava rahasumma. Tämän jälkeen myös muut perilliset tulivat oikeutetuiksi perintöosuuksiin joita sitten tilan jatkaja joutui lunastamaan. Tätä perintöoikeutta totetutettiin myös torpparisopimuksilla tai jakamalla tila. Näin syntyivät Hempuran maille mm. Korpulan, Mäkipään ja Sarkaluoman torpat. Hempuralla oli parhaimmillaan 1850 -luvulla 7 torppaa, joka oli keskimääräistä ylöjärveläistasoa korkeampi. Tilan omistuksen siirtyessä tehtiin yleensä ns. syytinkisopimus, joka velvoitti suorittamaan vanhalle isäntäparille sopimuksen mukaisen elannon, vaatetuksen, asumisen jne. Saatettinpa siinä sopia siitäkin montako kertaa vuodessa sai talon hevosella käydä kirkolla.

Matille ja Leenalle siunaantui tyttäriä kaikkiaan kuusi sekä yksi poika. Tyttäristä kaksi, Esteri ja Amalia kuolivat kahden päivän välein syyskuussa v. 1808 punatautiepidemian riehuessa. Silmämääräisesti tuon vuoden kuolleiden luetteloa Ylöjärveltä katsoessa n. 80%:ssa kuolinsyyksi oli kirjattu punatauti. 1807-1810 riehuneiden epidemioiden merkittäväksi aiheuttajaksi on arveltu Suomen sodan aikana sotaväen mukana levinneet taudit.

Isäntä Matti kuoli v. 1821 arvattaenkin yllättäen 54 vuotiaana, ilmeisesti munuaiskivien aiheuttamiin komplikaatioihin. Tästä seurasi luonnollisesti ongelmia toimeentulon ja tilanpidon suhteen, muista inhimillisistä murheista puhumattakaan. Lapsista vanhin, vielä naimaton Hedvig oli 22 vuotias.
Ainoa poika Israel oli vasta 10-vuotias. Selvää oli että isännyysongelmaan oli löydyttävä ratkaisu. Leena-emäntä ei urakasta selviytyisi alaikäisten tyttärien ja poikasen avulla. Hedvig, joka oli siis ainoana naimaiässä, laitettin ns. aviomarkkinoille. Kuka lie toiminut puhemiehenä kun Ruoveden
Pihlajalahdelta Pitkälän talosta löytyi ikätoveri Jooseppi Juhonpoika. 4.8.1822 tanssittiin Hempurassa häitä toiveikkaassa hengessä nuoren isäntäparin tahtiin. Vuoden vaihduttua saatiinkin jo uutisia Hempuraan odotettavissa olevasta uudesta asukkaasta - kenties jopa tulevasta isännästä. Iloinen odotuksen kesä kääntyi syyskuun tullen kuitenkin surullisiin hautajaisiin: Hedvig kuoli 21.9.1823 lapsivuoteeseen 25 vuotiaana.
Jooseppi jäi Hempuraan ja avioitui uudelleen v. 1825 Viljakkalalaisen Eeva Kaisa Juhontyttären kanssa. Virallisesti tilanhaltijana toimi leskiemäntä Leena Juhontytär. Jaakon ja Eevan v. 1825 syntyneen esikoisen kuoltua tammikuussa 1829, päättivät he kesäkuussa jättää Hempuran mukanaan vastasyntynyt Anna ja muuttivat Teiskoon.

Siten Hempurassa oli jälleen ongelma tilanhoidosta. Israel oli jo lähes miehen iässä, mutta häntä ei ilmeisesti kuitenkaan katsottu kykeneväksi ottamaan vielä vastuuta tilan hoidosta. Lieneekö vastoinkäymisissä syynsä että Leena-emäntä etsi viinakannun pohjalta helpotusta. Rippikirjassa 1818-1824 oli ensimmäisen kerran papin merkintä: "älskar starka dryker i höga grad" eli vapaasti suomentaen: "rakastaa  väkijuomia suuressa määrin". Seuraavassa rippikirjajaksossa 1825-1831 näemme että Leena on ollut juopottelusta käräjillä v. 1830. Isännyysongelma ratkesi Matti-vainaan veljen Erkki Matinpojan toimesta. Sama Erkki joka jo aiemmin tässä tekstissä mainittiin Pinomäen sukuhaaran esi-isänä.

Hempuran rippikirja 1825-1831
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ylojarvi/rippikirja_1825-1831_tk222-223/12.htm

Erkki Matinpoika oli neljäs Hempuran sisarussarjassa. Rippikirjan mukaan hän oli poikennut v. 1796 Näsijärven vastarannalla äitinsä kotipitäjässä Teiskossa - Liisa Paavontytär oli Ala-Vattulasta kuten aiemmin on mainittu. Naapurinlikka veti kuitenkin Erkin takaisin Pengonpohjan puolelle. Tyrkön Matti Heikinpojan tytär Leena oli Teiskon reisun aikana varttunut naimaikään. Teiskolaiset sukujuuret oli hänelläkin äitinsä puolelta: Anna Juhontytär oli kotoisin Vattulan naapurista Värmälän Vähä-Kartanosta. Juhannusmorsian Leenasta sitten tulikin v. 1800 kun Hempurassa häitä juhlittiin. Nuoripari asettui asumaan Tyrkköön ja jälkeläisiä tuli normaalissa elämänjärjestyksessä. Viisi kappaletta kaikkiaan, joista kaksi ensimmäistä kuoli lapsena punataudin (rödsot) ja tuhkarokon (mässling) seurauksena. Molemmat valitettavan tavanomaisia pikkulasten kuolinsyitä noihin aikoihin. Muutto naapuriin Hempuraan voudiksi ei liene ollut 60-vuotiaalle Matille kovinkaan vaikea päätös. Tyrkkö oli ollut Leenan veljien isännöimänä hyvässä hoidossa Matti-isän kuoleman jälkeen v. 1814 . Ja kai siihen päätökseen sukulaisverikin vähän velvoitti.

V. 1831 alkaen Erkki Matinpoika toimi siis Hempurassa sijais isäntänä, nk. isäntävoutina. Tilan omistus oli edelleen lesken, Leena Juhontyttären ja hänen lastensa hallussa. Leskiemäntä kuoli kohta tämän jälkeen 1.2.1832 vesipöhöön (vattensot). Lieneekö ollut sairaalloinen jo v. 1831 ja se osaltaan vaikuttanut tähän Erkin ratkaisuun.
Erkin veljenpoika Israel Matinpoika oli tuolloin 20-vuotias poikamies ja opetteli Erkki-sedän opastamana tilanhoitoa. Näin mentiin Hempurassa aina vuoteen 1840. Erkki alkoi jo olla iällä ja taloon olisi viimein saatava emäntä. Tilanpidon jatkuvuus piti turvata. Tuolloin Israel avioitui 28- vuotiaana Hempuran Sarkaluoman torpparin Juho Mikonpojan tyttären, Eunikan kanssa. Tämän sukujuuret olivat Teiskon Nallissa, johon palaan vielä blogissani myöhemmin mm. esivanhempainkatoon liittyen. (Teiskon Värmälä ja  Nalli ovatkin osoittautuneet vaimoni ja minun "alkukodiksi".)  Erkki Matinpoika muutti perheineen Liimolan Alaselle, jossa hän sitten kuolikin 69-vuotiaana v.1841.
Israel ja Eunika saivat kaikkiaan 9 lasta joista 7 oli tyttäriä. Isännyyden jatkajaksi oli perinteisesti aina toivottu miespuolisia perillisiä. Valitettavasti nämä toiveet eivät toteutuneet, koska molemmat pojat Juho ja Viktor kuolivat lapsina. Jälleen tähyttiin Hempurassa  Ruoveden Pihlajalahden suuntaan isäntäkysymyksessä. Kuten aiemmin tässä tekstissä kerroin, oli Israelin vanhin sisar Hedvig nainut Ruoveden Pihlajalahdelta. Jonkinlainen yhteys sinne suuntaan edelleen oli, koska Israelin v. 1851 syntynyt tytär Amanda avioitui Pihlajalahden Kierinka-Nenoselta kotoisin olevan Dominikus Albiinuksenpoika Grönströmin kanssa. Israelin nuorin tytär Loviisa Josefiina, jota Luviinaksi kutsuttiin, avioitui Dominikuksen serkun Klaes Albiinus Myllylän kanssa. Tämä Laase oli myös Pihlajalahden Nenosia. Luviinan ja Laasen tytär Olga Katri Myllylä onkin sitten jo isäni äiti. Eli näin siis päästiin jo pitkälle 1900 -luvun puolelle, lähes 400 vuoden matkan Vainisten ajoista.

Dominikus ja Amanda Hempura

Hempuran tilan omistus jatkui suvussa Amandan ja Dominikuksen toimesta ja edelleen pojan Arvid Dominikuksenpojan kautta. Ja jatkuu edelleen....
Hempuralaisten jälkeläiset ovat sittemmin kantaneet perimäänsä ainakin seuraavissa suvuissa (sekalaisessa järjestyksessä): Nikus, Toikkonen, Merisalo, Hilden, Hiillos, Temisevä, Vuorinen, Myllylä, Koivisto, Penttilä, Soljama, Mattjus, Salmi, Säynäjäkangas, Pinomäki, Pääkkönen, Liimola, Helistö, Pulkkinen, Järvensivu, Mattila, Salojensaari, Laitila, Huhtasalo, Kantola, Rautio, Sabel, Rauniolahti, Linnusmäki, Nieminen, Luukkonen, Lenick, Ala-Pässäri, Saranpää, Lehtovirta, Kangas, Ekroos, Koivunen, Vilkkilä, Huhtasalo, Isaksson, Henttonen, Anttila, Aaramaa... tässä vaiheessa pyydän anteeksi jos joku jäi puuttumaan. Toivonkin että ilmoittaudutte jos puutteita havaitsette, niin saadaan lista ajantasalle.

Mitenkäs sitten se otsikkoteksti tähän kuuluu? Tarina kertoo että Hempuran isäntä oli tulossa Tampereen markkinoilta hevosrattaillaan kohti Pengonpohjaa. Kuten useasti isännille markkinoilla saattoi käydä, oli markkinajuomia nautittu. Siinä taivalta taittessa oli pikkupiru pyrkinyt samoille rattaille, jota isäntä ryhtyi häätämään sivummalle ja käski pirua "siikemmäks". Siitä jäi sanonta "siikemmäks!, sano Hempura pirua". Kuka kyseinen isäntä oli? Ei tiedetä oliko sitä ollenkaan. Taisi olla vain ylöjärveläisten kylänmiesten juttuja. Ties vaikka Multisillan Hartun tai Koiviston Nikolain suusta. Niillä kun sitä juttua piisasi.



LINKKEJÄ JA LÄHTEITÄ

Digitaaliarkisto digi.narc.fi  Asutuksen yleisluettelo:
Hempura 1675-1694
Hempura 1695-1714

SSHY rippikirjat:
Hempura 1818-1824
Hempura 1825-1831

Suomen sukututkimusseura, historiankirjat HisKi

Vanhan Pirkkalan Historia, Juhani Saarenheimo (1)

Sukututkimuksia:
Kalevi Ojanen
Torbjörn Nikus
Mirja Pinomäki-Kangas ja Leena Ekroos
Veikko Mattjus
Geneanet JP&Teijan sukuja: Martti Markunpoika Hempuran jälkeläiset (blogistin sukututkimussivusto)

Timo Meriluodon vanhat kartat -sivusto:
Yläsatakunnan kartta v 1650
Pirkanmaa, Kuninkaankartasto 1776-1805 

Wikipedia:
Suuret kuolonvuodet
Suuri Pohjan sota
Isoviha
Suomen sota
Punatauti
Perinnöksiosto

Jumalatonta ja syntistä elämää Teiskossa, osa I

Rippikirjoja tutkiessa tapaa aika-ajoin merkintöjä kirkkokuriin ja rangaistuksiin alistetuista seurakuntalaisista. Tarkoituksena oli kristillisen siveellisyyden ja järjestyksen ylläpito. Kirkkoherra ja kirkkoraati toimivat maallisen tuomiovallan rinnalla asettaen kurinpitotoimia mm. nuhtelun, ripittämisen, sakkojen ja jalkapuutuomioiden muodossa. Juopottelu ja sukupuolisiveellisyys olivat yleisiä sielunpaimenten huolenaiheita.

Viinan kotipoltto oli ollut viljelyä harjoittaville isännille kannattava lisätienesti. Tämä ansiotulo kiellettiin lainsäädännöllä v. 1866, jolloin oikeus paloviinan valmistukseen annettin vain luvanvaraisesti teollisuuslaitoksille. Samalla viinanpoltosta ja myymisestä tuli rangaistavaa.
Siveellisyys- ja raittiusnäkökohtien ohella merkittävä tekijä lakimuutoksessa oli 1860- luvulla esiintyneet katovuodet, jolloin leipäviljan saatavuus oli romahtanut aiheuttaen laajamittaisen nälänhädän. Näin haluttiin ohjata kaikki saatavilla oleva vilja ravinnoksi nälänhätää paikkaamaan.

Aikansa suosittu viisunikkari Herman Saxberg riimitteli aiheesta näin:

»Vuonna kuusikymmentä kuus’
tuli Suomeen laki uus’,
Viinaa kiellettiin keittämäst’
juomapäiviä viettämäst’.

Se tarkoitus oli keisarill’
jos viinaa ei ois juomarill’,
niin leipää piisais Suomessa,
jok’ainoassa huoneessa.»

Lammin torppaa Teiskon Kaitalahdessa (nykyisin kuuluuYlöjärveen) isännöivät v.1848 alkaen Mikko Juhonpoika ja vaimonsa Anna Kaisa Erkintytär. V. 1873 on Lammin torpan rippikirjaan merkitty huomautus, jonka mukaan Mikkoa on sakotettu ensimmäisen kerran luvattomasta viinanpoltosta. Anna Kaisa on ollut "perheyrityksessä" mukana ja saanut puolestaan sakot luvattomasta viinanmyynnistä.

Ote Lammin rippikirjasta 1872-1881 s.136

Tuomiokirjatiedot käräjiltä on vielä löytymättä, mutta sukututkimusblogissa "Tyrvääläinen sukua harrastamassa" mainitaan vastaavasta 1. kerran rikkeestä v. 1884 sakkorangaistukseksi valmistamisesta 150 mk ja myynnistä 120 mk. Nordean rahanarvolaskuri antaa nykyrahaksi muunnettuna 150mk -> n. 615 Eur.

Ylläolevassa rippikirjassa on myös toinen merkintä, joka näkyy selkeämmin v. 1865-1871 rippikirjassa. (Rikkomusmerkinnät kulkivat mukana rippikirjan merkintöinä vuodesta toiseen). Tässä kuitenkin ruotsinkielisenä, joka oli vakiintunut ja pääsääntöinen tapa papiston ja virkamiesten virkakielenä vielä 1800-luvun loppupuolellakin.

Ote Lammin rippikirjasta 1865-1871 s.600

15.12.1840 absolv. f. 1. res. lägersmål - ripitetty ensimmäisen kerran salavuoteudesta.
Mikko on vihitty Anna Kaisan kanssa 23.7.1843 ollessaan jo 30-vuotias. Joten ei liene tavatonta että 27 vuotias Mikko on jo reenannut aviovelvollisuuksia. Tämähän ei suinkaan ollut hyväksyttävää.

"Ruotsin vuoden 1734 lain rikoskaaren mukaan mies voitiin tuomita sakkoihin, jotka vastasivat kolmen ruistynnyrillisen verohintaa:

"Jos naimatoin mies salawuoteutta pitä naimattoman waimoihmisen canssa; maxacon mies sackoa kymmenen talaria ja waimo wijsi."
"Jos naimatoin mies teke huorin naidun waimon canssa, eli naimatoin waimo-ihminen nainehen miehen canssa; tehkön sackoa se cuin nainut on, cahdexankymmendä talaria, ja naimatoin neljäkymmendä talaria."
"Jos nainut mies teke huorin toisen miehen waimon canssa; olcon molemmat hengens rickonet."

Jos jompikumpi oli naimisissa, rikosnimike oli huoruus, ja sakot olivat huomattavasti suuremmat:

Kaksinkertaisesta huoruudesta, mikä tarkoitti, että molemmat huorintekijät olivat naimisissa, voitiin rangaista molempia kuolemalla. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Salavuoteus)

Näyttäisi siltä että sakkorangaistuksesta on Teiskossa jo luovuttu salavuoteuden osalta ja Mikko on selvinnyt yleisellä paheksunnalla ja Teiskon papin suorittamalla ripittämisellä.

Lähteitä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkokuri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_nälkävuodet
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herman_Saxberg
http://www.digiarkisto.org/sshy/index.htm
http://metsis.blogspot.fi/
http://hiski.genealogia.fi/historia/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Salavuoteus