Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1750-1800. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1750-1800. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. joulukuuta 2016

Steenin tyttäret ja Niemen rusthollit

Gode-sukuun avioliiton kautta kytkeytyviä esipolvia selvittäessäni on tällä kertaa vuorossa Harjun (nyk. Tampere) Niemen/Vähäniemen rusthollarin, Klaus Henrikinpoika Essbjörnin (s. n. 1711 - k. 1754) puolison, Maria Juhontytär Steenin (s. 1709 - k. 7.2.1768) sukujuuret. Aiemmin julkaistussa blogiartikkelissani "Essbjörn-Bars-Bandeman" on tarkasteltu rusthollari Essbjörnin sukutaustoja.

Maria Juhontytär Steen oli syntynyt v. 1709 Lempäälän Hietaniemen rusthollissa. Avioiduttuaan v. 1732 hänestä tuli Harjun Niemen rusthollin emäntä, jota miehensä Klaus Henrikinpoika Essbjörn hallitsi isänsä Henrik Essbjörnin (k. n. 1727) jälkeen. Niemi jaettiin v. 1746, jolloin he jäivät isännöimään näin muodostettua Vähäniemen rusthollia. Jaettu osa sai nimen Isoniemi, jonka isänniksi tulivat Marian sisar Katariina Juhontytär Steen (s. 1718 - k. 1792) sekä puolisonsa Carl Krook. He hallitsivat Isoniemeä vuoteen 1752, jonka jälkeen Isoniemi myytiin uuteen sukuuna ja he muuttivat Kangasalan Kiehelään Krookin saatua Kangasalan nimismiehen viran. Maria hallitsi Vähäniemeä miehensä kuoleman jälkeen leskenä v. 1755-1762. Heidän jälkeläistensä hallussa Vähäniemi pysyi vuoteen 1826.

Sama alue nykykartalla tästä linkistä

Niemen rusthollien emäntien Maria ja Katariina Juhontyttärien Steen-sukuista isälinjaa tunnetaan 1600-luvun alun Porissa, jossa vaikutti Tuomas (Thomas) Steen niminen porvari ja kauppias. Hänet asetan tämän laajan ja laajasti tutkitun sekä julkaistun Steen/Stenius -suvun kantaisäksi, vaikka tulkinta ei sukututkijoiden piirissä täysin kiistaton olekaan. Perustan tässä esittämäni koosteen jäljempänä mainittuihin verkossa julkaistuihin lähteisiin, pitäytyen pääosin suorassa sukulinjassamme.

Tuomas (Thomas) Steen  (s. ennen 1580 - k. n. 1612)

Tuomas Steenin arvellaan syntyneet Punkalaitumen Kivisenojalla ennen v. 1580 talonpoikaiseen sukuun. Perimätiedon mukaan hän olisi ollut aluksi sotilas ja Steen olisi perua sotilasnimestään. Varmemmin hänet tiedetään Porissa kauppiaana, joka omisti kaupungissa Steengård nimisen tontin. Vaimonsa Brita avioitui uudelleen raatimies Steen Antinpojan kanssa, joka näin tuli Steengårdin haltijaksi v. 1614. Näin ollen Tuomas on kuollut vimeistään 1613.

Martinus (Martin) Thomae Stenius (s. ennen 1610 - k. 1693)

Tuomaksen ja Britan lapsia tunnetaan ainoastaan Martti eli Martinus (Martin) Thomae Stenius (s. ennen 1610 - k. 1693). Vauraan perheen poikana hän sai mahdollisuuden koulutukseen. Hänet mainitaan Porin pedagogion koulumestarina 1635-40 sekä vastaperustetun Porin triviaalikoulun konrehtorina v. 1640-1645. Hän sai omistukseensa jo pedagogion vuosinaan 1639 Hietaniemen rusthollin Lempäälässä.

Hietaniemi oli aiemmin Pirkkalan kirkkoherran, Tawast-sukuisen Johannes Stenoniin omistuksessa isän perinnön kautta. On esitetty arveluita, että Martinus Steniuksen puoliso Anna Erkintytär (k. 1693) tai äitinsä Brita kytkeytyisivät  tähän turkulaiseen porvarisukuun. Hietaniemen ensimmäisenä isäntänä mainitaan Henrik Johansson (Jönsson) (k.n. 1555), jonka pojan, porvari Matts Tawastin (k.1610) tytär Brita sai äidinperintönä neljänneksen Hietaniemestä v. 1636 serkkunsa Johannes Stenoniin kuoleman jälkeen. On ajallisesti ja sosiaalisessa viitekehyksessä ajateltavissa mahdollisena Britan ja Tuomaksen avioliitto, joka myös selittäisi Hietaniemen päätymisen Martinus Steniuksen omistukseen.

Martin Stenius nimitettiin Vesilahden kirkkoherran virkaan 1645. Hänen kappalaisenaan toimi Christoforus Christiani Wesilaxius - esivanhempamme, jonka suvusta olen kirjoittanut aiemmassa blogiartikkelissani. Kuten Vesilahden kirkkoherra Wesilaxius, kartutti Steniuskin ahkerasti maaomaisuuttaan hankkien lähiseutujen tiloja hallintaansa. Näin hankittua varallisuutta hän siirsi edelleen lapsiensa hallintaan: Hietaniemi meni aikanaan Jeremias Martinpoika Steenille (1646-1697) vuodesta 1677 alkaen. Lempäälän Lietsamo oli Gabriel Martinpoika Steenin (1644-1681) hallussa lampuotien viljelyksessä. Vesilahden Kärppälän hän omisti lyhyen aikaa vuoteen 1688. Tila palasi myöhemmin jälkeläisten haltuun 1724-1773.
Kirkkoherra Stenius joutui aikalaistensa tapaan monenmoisiin kahnauksiin ja erimielisyyksiin, joita sitten käräjillä ratkottiin. Wesilaxiuksista kertovassa artikkelissa tulikin jo esille, miten kappalainen oli juoruillut humalapäissään kirkkoherrastaan ja vihjaillut erään Kirsti Tuomaantyttären suhteesta "harmaapäähän". Stenius oli vaatinut kappalaistaan perumaan moiset puheensa, jota ojennusta tämä nöyrästi noudattikin ja vannoi esimiehensä olevan kaikinpuolin hyveellinen ja kunniallinen. Syytöksiä oli kyläläisten kanssa puolin ja toisin: milloin oli kirkkoherra sotkenut Laukon kalavesiä, milloin karja oli sotkenut kirkkoherran peltoja, milloin oli kirkkotiellä heitelty solvauksia. Seurakuntalaisten talousahdingoissa hän lainasi rahaa panttia vastaan - mitä köyhällä talonpojalla sattuikaan pantattavaksi kelpaavaa löytyvän. Olipa ollut eräskin musta pikkutakki 10 vuotta pantissa.
Turun piispa Johannes Terserusta syytettiin n.k. synkretismistä ja vaadittiin hänen erottamistaan. V. 1663 pidetyssä kokouksessa Martin Stenius oli puolustamassa piispaa puhdasoppisuuden vastaisilta syytöksiltä. Valtiopäivien käsiteltyä asiaa pyysi Terserus itse eroa piispan virastaan. Martin Stenius osallistui valtiopäiville pappissäädyn edustajana v. 1672. Hän toimi Vesilahden kirkkoherrana aina kuolemaansa asti v. 1693.



Martin Stenius ja vaimonsa Anna Erkintytär saivat avioliitossaan lukuisan lapsikatraan, jotka kaikki elivät aikuisiksi ja ilmeisesti yhtä lukuunottamatta avioituivat. Ei kovin tavallista noina aikoina. Kenties Hietaniemen vauras rustholli piti ainakin nälän loitolla. Näistä jälkipolvista on levinnyt laaja sukukunta, josta löytyy runsaasti julkaistuja sukututkimuksia. Osa miespuolisista jälkeläisistä käytti sukunimestä muunnosta Stenius.
  1. Anna (s.n.1630), puoliso 1640-luvulla luutnantti Israel Kristoffersson Akaan Viialan Ala-Tiurassa.
  2. Elisabeth (s.n. 1630 - k. 1683). Puoliso Johan Larsson Wialenius, Akaan Viialan rusthollari, Etelä-Suomen tuomiokunnan alilaamanni.
  3. Sofia (s. ennen 1633 - k.1693). Puoliso v. 1649 Anders Pacchalenius, Pohjois-Suomen alilaamanni,
  4. Isak Stenius (s. n. 1636 - k. 1702), Pirkkalan kirkkoherra. Puoliso v. 1667 Catharina Grelsintytär Arctopolitanus,
  5. Johan Stenius (s.n. 1640 - k.1667) apulaispappi Vesilahdella.
  6. Gabriel Steen (s. 1644 - k. 1681) luutnantti. Puoliso Brita Abrahamintytär Tyrvenius.
  7. Maria (s. ennen 1645 - k.1698) avioitui v. 1665 isänsä seuraajan Joosef Joosefinpoika Walleniuksen kanssa tämän toisessa avioliitossa.
  8. Jeremias Steen (s. 1646 - k. 1697) tarkemmin jäljempänä
  9. Kristiina (s. ennen 1653 - k. jälkeen 1716). 1 puoliso kruunun nimismies ja Laukon kartanon vouti Håkan Andersson Amnell. 2. puoliso Sääksmäen kappalainen Josef Joosefinpoika Wallenius. E.m. kirkkoherra Joosef Walleniuksen poika ensimmäisestä avioliitosta. Siten Kristiinan Maria-sisaresta tuli myös hänen "anoppipuolensa".

Jeremias Martinpoika Steen (s. 1646 - k. 1697)

Edellä luetellun sisarusparven Jeremias Martinpoika Steen (s. 1646 - k. 1697) toimi Porissa lääninrykmentin katselmuskirjurina v. 1675. Hän palasi kotikulmille perittyään v. 1677 isältään Lempäälän Hietaniemen korvauksena vanhempien veljien opintojen rahoittamisesta. Jeremias toimi Laukon kartanoa omistaneen Kurkien suvun voutina Lempäälän säterissä v. 1678. Lempäälän-Vesilahden nimismieheksi hänet valittiin 1680. Kurjet vastustivat hänen nimittämistään. Kenties eivät halunneet menettää pätevää voutiaan. He palkkasivat Jeremias Steenin Laukon kartanon kirjuriksi ja tilanhoitajaksi v. 1682 Gabriel Kurjen isännöidessä Laukkoa. Pesti päättyi kuitenkin 1686 hänen
riitaannuttuaan Kurkien kanssa.
Gabriel Kurck
(Wikimedia)
Nimismiehen virkansa myötä Hietaniemestä tuli Lempäälän ja Vesilahden käräjäpaikka. Vankihuoneet sijaitsivat hänen omistamassaan Kärppälässä, jossa myös perheineen asui. Päätoimensa lisäksi hänet valittiin seurakuntansa kirkkoväärtiksi v. 1692. Tämä luottamustehtävän haltija huolehti seurakunnan varoista ja tilinpidosta. 1692-1697 hän omisti Vesilahdella myös Jokioisten kylässä Rassan tilan, joka näyttäisi autioituneen kuolemansa jälkeen useiksi vuosiksi

Jeremias Steen avioitui n. v. 1674 Maria Johanneksentytär Frisian (s.n. 1654 - k. 1733) kanssa. Tämä oli Kangasalan kirkkoherran Johannes Arvidi Frisiuksen (1613-1672) ja Margareta Johanneksentytär Wennon (k. 1658) tytär. Jeremiaalle ja Marialle kirjaan lapsia seuraavasti:


  1. Juho Steen (s. n. 1674 - k. 1760) tarkemmin jäljempänä
  2. Anna (s. 1678 - k. 1693)
  3. Elisabet (s. 1680 - k. 1765) Puoliso Juho Henrikinpoika Rein (s.1681 - k.1750), nimismies Kauhajoella ja Ilmajoella.
  4. Kristiina (s. 1685 - k.1757) Puoliso Jakob Jakobsson Leistenius (s.1686 - k.1749), kappalainen Mietoisissa.
  5. Katariina (s. 1687)
  6. Anna Maria (s.n. 1694 - k. 1739) Puoliso Eric Ericsson Granberg (s.1690 - k. 1737), luutnantti. Asuivat Haukiputaalla
  7. Martti Steen (s. 1696 - k. 1777) Vääpeli. Puoliso Anna Nilsintytär Weckman (s. 1696 - k. 1780). Omisti Vesilahden Kärppälän isänsä jälkeen. Myi v. 1747 puolet nimismies Henrik Essbjörnille, artikkelin alussa mainitun Vähäniemen rusthollarin Klaus Esbjörnin veljelle. 


Juho Jeremiaanpoika Steen  (s. n. 1674 - k. 1760)

Juho Steen on kirjattu ylioppilaaksi v. 1694, jonka jälkeen hän toimi henkikirjurina ja nimismiehenä. Lempäälän ja Vesilahden kruunun nimismiehenä veljensä vaimon Anna Weckmanin isän, Nils Weckmanin jälkeen v. 1705 . Peri isänsä jälkeen v. 1698 Lempäälän Hietaniemen, joka toimi virkatalonaan ja asuinpaikkanaan.
Hän avioitui Margareeta Kustaantytär Svarthafran (s. jälk. 1680 - k. ennen 1731) kanssa n. 1706-1709, joka suvultaan kuului myös ylä-satakuntalaisiin nimismies- ja voutipiireihin.
Juho mainitaan v. 1731 leskeksi ja entiseksi nimismieheksi. Hän velkaantui ja köyhtyi myyden Hietaniemen kersantti Ivandorfille v. 1734, jolloin suvun omistus Hietaniemessä päättyi. Vielä tilan myynnin jälkeen v. 1736 häneltä perittiin suorittamatta jääneitä velkoja. Elämänsä ehtoovuodet 86-vuotiaaksi asti hän asui tyttärensä luona Kangasalan Joutsiniemessä.
Juhon ja Margareetan lapsia olivat:
  1. Maria (s.1709 - k. 1768) Puoliso v. 1732 Klaus Henrikinpoika Essbjörn (s. n. 1711 - k.1754) Harjun Niemen ja Vähäniemen rusthollien hallitsijat, jota Maria leskenä hoiti vuoteen 1762. Artikkelin alussa mainittu pariskunta, joiden kautta Steen-suku kytkeytyy Gode-sukuhaaramme esipolviin.
  2. Elisabet (s. 1711 - k. 1791) Puoliso Carl Båga (s. 1688 - k. 1765) Kangasalan Joutsiniemen omistaja. Tila siirtyi v. 1808 Elisabetin veljen pojalle, Anders Johan Steenille.
  3. Juho Steen (s. 1711- k. 1711)
  4. Margareta (s.n. 1716 - k. 1721)
  5. Juho Steen (s. n. 1716 - k. 1778) Puoliso v. 1755 Anna Maria Lindberg (s. n. 1732 - k. 1767) Tilanhoitajana Sahalahdella 1755. Tuli Joutsiniemen tilanhoitajaksi 1764, jota tehtävää hoiti koko loppuelämänsä. Tila siirtyi hänen pojalleen Andersille v. 1808.
  6. Katariina (s.1718 - k. 1792) Puoliso Carl Samuelinpoika Krook (s. 1721 - k. 1783). Omistivat sisarensa Marian emännöimästä Harjun Niemen Rusthollista jaettua Isoniemen rusthollia vuoteen 1752. Muuttivat Kangasalan Kiehelään Carl Krookin saatua Kangasalan nimismiehen viran.
Lopuksi voisi vaikka miettiä, miltä Niemen rusthollin seutujen nykymaisema Tampereen Niemenrannassa tuntuisi Maria ja Katariina Steenin silmissä. Muutaman vuoden kuluttua paikalla on uusi asuinalue...





Lähteitä ja linkkejä:

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Gode-suvun vaellustarina kohti Ylä-Satakuntaa

Parissa aiemmassa tarinassa ( Kurun Riuttaskorven sukuja sekä Essbjörn-Bars-Bandeman ) olen sivunnut Gode-nimistä, isäni puoleista sukua Kurun Riuttaskorven Mäkelässä ja Ketolassa, Harjun (nyk. Tampere) Lielahden rusthollissa sekä Vesilahdella Järvenrannan Tanskan rusthollissa.
Omasta sukuhaarastamme Gode-nimi häipyi pois käytöstä Kalle Juhonpojan (1805-1874) myötä tämän tultua Ketolaan torppariksi. Isänsä Juho Erkinpoika (1771-n.1812) näyttäisi käyttäneen nimeä vielä Lielahdesta Kuruun Mäkelän isännäksi muutettuaan v. 1807 ja lienee siis viimeinen tässä sukuhaarassa Goden nimellä kirjattu henkilö ennen "mystistä" katoamistaan vuoden 1812 tienoilla.

Juho Erkinpoika Gode perheineen Kurun Suutarin rippikirjassa 1807 (Arkistolaitos/Digitaaliarkisto)
Kalle Juhonpojan jälkipolvia voi blogissani seurata esim. seuraavissa kirjoituksissani:
Kalle Juhonpojan sisar Hedvig, eli Heta Juhontytär (1801-1856) jatkoi emäntänä Suutarin Mäkelässä ja hänen jälkipolviaan tavataan Kurussa Riuttaskorven Niinimäen suvussa.

Gode (myös muodossa Godhe) sukua on tutkimuksissa jäljitetty isälinjaa seuraten vuoteen 1564. (Berndt Godenhielm: Godenhielm -suvun alkuperästä) Tuolloin esiintyy Ruotsissa Länsigötanmaalla Järpås'issa Godegårdin verotalollinen Swenndt Godhe sekä tämän jälkeen poikansa Erich Godhe (k. 1580 jälkeen) ja edelleen Lars Erichsson Godhe (k. 1628 jälkeen).
Jäljempänä esitetty Gode-linja kytkeytyy avioliittojen kautta lukuisiin sukuihin, joita on seurattavissa laajalti 1400-1700 -luvuilla. Tällaisia ovat m.m.Aurelius, Carstens, Dönsby, Gebhart, Granne, Grubb, Sjundby, Stodius, Talpo, Wesilaxius, Voijolainen. Näitä sukuhaaroja pyrin käymään läpi myöhemmissä blogiteksteissäni.


Hannu Laurinpoika Gode (Hans Larsson Godhe) (s. n. 1590 - k. 1659)

Hänet voidaan varmuudella mainita Suomessa vaikuttaneiden Gode/Godhe/Godenhjelm sukujen kantaisänä. Hänen periytymistään e.m. Järpås'in korpraali ja länsigöötan ratsastaja Lars Ericsson Godhesta ei voida täysin pitävästi todentaa, joskin sitä nykytutkimuksien mukaan pidetään todennäköisenä.
Hannu Laurinpoika kuului kenttävääpelinä Ruotsin armeijaan v, 1613 taisteluissa moskovalaisia vastaan. Hän taisteli Lauri Laurinpoika Tackes'in joukoissa Novgorodissa 1615-1616. Stolbovan rauhan myötä 1617 vänrikiksi edennyt Hannu Laurinpoika sai kuninkaalta ansioistaan tilan nykyisen Kalannin (Uusikaupunki) alueelta.
Hannu Laurinpoika avioitui n. 1620 Kokemäen Näyhälän ratsutilan omistaneen, jo edesmenneen 
Hans Pehrsson Grannen ( k. 1615) sekä tämän 1. puolison Margareta Andersdotter Grubben (s. 1564) tyttären, Siiri Hannuntyttären (Sigrid Hansdotter) (k. 1664) kanssa. Samalla naimakaupalla hän sai Näyhälän isännyyden ja tästä suurtilasta tuli heidän asuinpaikkansa. Näyhälä oli kooltaan yli puolet nykyisen Harjavallan alueesta ja keräsi tulonsa mm veroina augmentti- eli aputiloiltaan.Hannu Hannunpoika (Hans Hansson Gode) (s.n. 1620 - k.1685) oli vielä kapaloissaan kun sotaisat toimet kutsuivat uudelleen tuoretta aviomiestä ja isää. Vuodet 1621-1624 kuluivat taistellessa Baltiassa Gottfried von Falkenbergin joukoissa Puolan kuningas Sigismundia vastaan. Tämä oli silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin, "Pohjolan leijonan", serkku. Kyseessä oli pitkällinen Kustaa Vaasan jälkeläisten välinen valtataistelu, joka oli nähtävissä myös uskonpuhdistuksen jälkeisenä katolisen ja luterilaisen kirkon välisenä kamppailuna valta-asemasta.  Kunniakkaasti sujui tämäkin sotaretki, koska kotiin palattua tuli ylennys kapteeniksi.
Tämän retken jälkeen näyttäsi koittaneen rauhallisempia vuosia ja
 aikaa jäi perheen kasvattamiseen ja tiluksien hoitamiseen. Lisäksi oli valvottavina myllyt ja koskiosuudet Kokemäenjoessa. Aiemmin mainitun Hannu Hannunpojan lisäksi varmuudella voidaan lapsista mainita (ikäjärjestyksestä ei tietoa):
  1. Carl Hansson (k.1684), kapteeni. Oli naimisissa Elisabeth Jordanin kanssa. (Aiemmin mainitun G.Falkenbergin äiti oli myös pommerilaista alkuperää olevaa Jordan-sukua). Heillä ei ilmeisesti ollut lapsia. Elisabet pakeni leskenä venäläisiä pakoon Tukholmaan, jossa myös kuollut.
  2. Sigrid Hansdotter (k.1680) Lempäälän Innilän ratsutilan emäntä, puoliso Kristoffer Floor.
  3. Margareta Hansdotter, puoliso  Ala-Satakunnan kihlakunnan kruununvouti Henrik Påvelsson Callia
20-vuotta myöhemmin v. 1644 Hannu Laurinpoika Gode oli ylennyt majuriksi ja toimi Porin rykmentin 11. komppanian päällikkönä. Taistelujoukot olivat tuolloin mukana Tanskaa vastaan käydyssä sodassa. Samalla sotaretkellä tiensä päähän tuli maineikas sotapäällikkö Torsten Stålhandske, jonka upea hautakappeli on Turun Tuomiokirkossa.

Tanskan sotaretki päättyi Ruotsille voitokkaaseen rauhaan. Hannu Laurinpoika sai osuutensa ja kuningatar Kristiina antoi hänelle läänityksiä Pirkkalasta ja Vesilahdelta. Osittain tämän seurausta on mahdollisesti sukuhaaramme myöhemmät vaiheet tuolla alueella.
Majuri Goden komppania marssi vielä kerran sotatantereille 1654 Stålarmin rykmentissä kohti Liivinmaata, mutta sai komennuksen takaisin ilmeisesti taisteluihin osallistumatta.



Hannu Laurinpoika oli siis kohtuullisen varakas ja huomattava henkilö Harjavallan-Kokemäen alueella. Näyhälän lisäksi hänen omistuksessaan olivat Simula ja Kiviranta. Hänet haudattiin 1659 nyt jo purettuun Kokemäen Pyhän Marian kirkkoon, jonne hän oli lahjoittanut 8-haaraisen kattokynttiläkruunun. 
Lieneekö siunauksen suorittanut silloinen Kokemäen kirkkoherra Simon Cardiaster, esi-isäni äidin puolelta, josta olen kirjoittanut toisaalla tässä blogissa. (Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa III ) Mainittu kynttiläkruunu on edelleen nähtävissä uudessa Kokemäen kirkossa. Harjavallassa Näyhälänniemessä on Kokemäenjoen rantapenkalla nähtävissä myös hänen muistolaattansa.





Kuvat (c) Tapio Rantanen


Hannu Hannunpoika (Hans Hansson) Gode (n. 1620 - 1685)




Hannu Hannunpoika on ilmeisesti syntynyt Kokemäen pappilassa ennen perheen asettumista Näyhälään. Hän toimi aluksi rälssivoutina ja  maakamreerina/maakirjanpitäjänä Hämeenlinnassa 1638-1650. Avioituminen Margareetta Martintytär Talpon (k. 1701 jälkeen) kanssa ajoittunee tuohon Hämeenlinnan jaksoon. Nuorenparin kohtaaminen juontaa alkunsa morsiamen isän Martti Niilonpoika Talpon (k. ennen 1665) toimeen Uudenmaan ja Hämeenlinnan läänien maakirjanpitäjänä. He olivat näin jonkinasteisia virkaveljiä hallintokoneistossa,

Sotamarsalkka, kreivi Gustaf Horn (Wikimedia)
 Hannu Hannunpojasta tuli v. 1651 perustetun Porin kreivikunnan inspehtoori. Kreivikunta oli sotamarsalkka Gustaf Hornin saama palkkio kuningatar Kristiinalta ansioistaan 30-vuotisessa sodassa. Kreivi Horn ja puolisonsa Sigrid Bielke asuivat ja toimivat itse kaukana Ruotsissa sekä Baltiassa ja tarvitsivat sen vuoksi edunvalvojan ja toimeenpanijan kreivikuntansa asiainhoidossa. Kreivi sai alueen verotulojen lisäksi myös velvoitteen hallinon järjestämiseksi ja kustantamiseksi. Näissä tehtävissä toimivat vouti ja inspehtoori, jotka olivat siten korkeimmat paikalliset virkamiehet. Horn nimitti Hannu Hannunpojan myös Porin pormestariksi ja raatimieheksi v. 1652. Inspehtorina toimiessaan hän asui perheineen Koiviston kuninkaankartanossa. Kun kreivikunta supistui v, 1655 nk. neljänneksen peruutuksessa ja Porin kaupunki palautui kruunun hallintaan, jäi kuninkaankartano kaupungin naapuriksi. Tästä seurasi lukuisia kiistoja ja rajankäyntejä, joita inspehtori joutui selvittämään koettaen pitää työnantajansa puolta.

Gustaf Horn kuoli 1657 ja kreivikunta siirtyi poikkeuksellisesti tämän lesken haltuun. Kreivitär Bielke oli tyytymätön ja tuskastunut kreivikunnan hoitoon ja korkeisiin kustannuksiin. Epäsopu johti viimein inspehtoorin erottamiseen toimestaan 1671. Kreivitär oli tarjonnut kreivikuntaa Hannu Hannunpojalle myös vuokralle, mutta tämä ei kiinnostunut ja valitteli terveysongelmia. Välien selvittely johti lopulta pitkään oikeusprosessiin. Hannu Hannunpoika muutti tämän jälkeen äitinsä perintötilalle Harjavallan Näyhälään, jossa hän kuoli v. 1685. Leskivaimo Margareetta oli elossa ainakin vielä n.k. ison vihan aikaan v. 1701




Tiedossamme on Hannu Hannunpoika Goden ja Margareetta Talpon lapsia seuraavasti:

Godenhjelm vaakuna

  1. Gustaf Hansson Gode
    Ylioppilas Turussa 1670/71. Kamarikollegion tulli- ja lisenssikonttorin kamarikirjuri 1680, ero 1681. Pehtori Ulvilassa (1682).
  2. Johan Hansson (Johannes Johannis) Godenhjelm (k. 4.9.1714 Tukholma)
    Aateloitu 1691 isän isänsä palveluksista. Tuomari ja valtiopäivämies.
    Puoliso v. 1689 Sofia Katarina Rosendal (k. 1715)
  3. Peter Hansson Godenhjelm (k.6.10.1695 Koirala)
    Aateloitu veljensä kanssa 1691. Kornetti
    Puoliso Anna Maria von Gertten
  4. Margareta Hansdotter Gode (k. 1727 jälkeen)
    Puoliso v. 1668 jälkeen Johannes Thuronius (Waenerus)
    (s.n. 1630 Hämeenkyrö - k.1701 Kangasala) Kangasalan kirkkoherra, lääninrovasti ja valtiopäiväedustaja. Omisti Kangasalan Palon tilan. Jean Sibeliuksen esivanhemmat.
  5. Eric Hansson Gode (s. 1661 Ulvila - k. 1745 Vesilahti) tarkemmin jäljempänä.
  6. Kristina Hansdotter Gode (s. 1665 - k. 1743 Eurajoki)
    Puoliso Matthias Thomae Takku (s. n. 1660 Huittinen - k. 1697 Huittinen) Pappi, Huittisten pitäjänapulainen ja Takun rusthollin omistaja.
  7. Maria Hansdotter Gode
    Puoliso Henrik Hansson Mallenius (k. 1684) Uudenmaan- ja Hämeenläänin lääninsihteeri. Espoon Suomenojan isäntä.

    Lisäksi on joissain tutkimuksissa lapsiksi esitetty Mårten, Elisabeth ja Catarina mutta tarkempien tietojen puuttuessa jääköön viitteellisen maininnan asteelle.


Erkki Hannunpoika (Eric Hansson) Gode (s. 1661 Ulvila - k. 1745 Vesilahti)

Edellä olevan Hannu Hannunpojan lapsikatraan kohdasta viisi jatkuu siis oma sukuhaaramme Erkki Hannunpojan myötä.
Erkki oli Turun ratsuväkirykmentissä ainakin jo vuonna 1677. Hän avioitui n. 1690 Vesilahden kappalaisen Kristoffer Wesilaxiuksen tyttären Katariina Kristofferintytär Wesilaxian (k. 1724 jälkeen) kanssa. Kuten aiemmin tuli esille, oli Gode-suvulla Erkin isoisän kautta kytkentöjä Vesilahdelle läänitystensä kautta. He tulivat Vesilahdelle vuonna 1693 Järvenrannan Tanskan taloon joka toimi Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin II rakuunakomppanian vänrikin puustellina. Mahdollisesti siis vänrikki Eric Hansson Goden virkatalona. Tanska siirtyi Erkin hallintaan 1694 ja vuodesta 1697 tila toimi rusthollina.

Nuori kuningas Kaarle XII ja sota kutsuivat sotilasta toimeen. Suuri Pohjan sota ryhtyi murtamaan Ruotsin saavuttamaa suurvalta-asemaa. Ympärysvaltiot katsoivat hetkensä tulleen vasta 15-vuotiaan kuninkaan astuttua valtaistuimelle isänsä kuoleman jälkeen. Tammikuussa 1701 Erkki ylennettiin kapteeniluutnantiksi menestyksestään venäläisiä vastaan käydyssä taistelussa.
Nähtävästi tämän jälkeen Erkki ehti myös kotiin Vesilahdelle, koska tytär Margareta syntyi v.1701.

Huonommin kävi elokuussa 1704 Narvan piirityksessä, jolloin lähes 2000 sotilasta joutui venäläisten vangeiksi Pietari Suuren valloitettua Narvan kaupungin takaisin hallintaansa. Ne lähes 3000 miestä joita ei ollut vangittu, olivat saaneet surmansa. Venäläisten tappiot olivat jopa 10 000 kaatunutta. Vangittujen joukossa oli myös Eric Gode, joka kuljetettiin muiden vankien mukana Venäjälle Vladimir'iin. Nk. Uudenkaupungin rauha solmittiin v. 1721, jonka seurauksena Ruotsi menetti Baltian, Inkerinmaan ja Karjalan alueet. Seuraavana vuonna Erkki Hannunpoika vapautui ja palasi kotiinsa Vesilahdelle yli 17 vuoden vankeuden jälkeen.

Erkki oli tuolloin yli 60-vuotias ja vankeusaikana terveytensä oli heikentynyt. Vaimonsa Katariina oli tällä välin kasvattanut Tanskan tilalla lapset Juhon ja  Margaretan tietämättömänä miehensä kohtalosta. Muita lapsia heillä ei tietoni mukaan ollut, vaikkakin 1722-1723 SAY on kirjannut äidin nimen alle "Gertrud dr". Ajallisesti hän ei voi olla Juhon tytär, joten saattaa olla että hänellä oli tuon niminen sisar. SAY on vuosina 1695-1714 kirjannut tilalla palvelusväkeä sekä lampuoteja jotka ovat käytännössä hoitaneet tilan askareita. Sekä tila että talous olivat kutenkin huonolla tolalla. Venäläisten sotilaiden aiheuttamat vahingot ja hävitys lienee kohdannut myös Tanskan rusthollia. Talous koheni jonkin verran kun viimein v. 1731 Erkki sai lunastettua vankeusajalta saamatta jäänet palkkansa. Erkki eli loppujen lopuksi kunnioitettavaan 84-vuoden ikään. Katariinan kuolinaika ei ole tiedossa, mutta hän on ollut elossa ainakin vielä 1724, jolloin hänet näkee SAY:ssa kirjatun viimeisen kerran. Tuolloin nimellä Ekaterina Vesilaxia.

Tytär Margareta Gode (s. 1701 - k. 1782) aviotui n. 1725 inkerinmaalaisen Johan Fredrik Zitting'in kanssa. Tämä oli henkirakuunarykmentin varusmestari sekä Tottijärven Uotilan rusthollari vuodesta 1733.


Juho Erkinpoika (Johan Ericsson) Gode (s.1694 - k.1777)

Tanskan rusthollin isännyys periytyi Erkin pojalle Juholle aina vuoteen 1750 asti. Hän ilmeisesti toimi esi-isiensä tavoin maakirjanpitäjänä Uudenmaan ja Hämeen lääneissä. Juho avioitui n. 1726 Eurassa syntyneen Maria Juhontytär Aurelian (s.1695 - k. 1779) kanssa. Marian isä Johan Jacobi Aurelius (s.n. 1660 - k.1729) oli tullut Vesilahdelle pitäjänapulaiseksi v. 1708. 
Juholla ja Marialla on tiedossa kaksi lasta:

  1. Kaisa Juhontytär Gode (s.1729 - k.1809)
    1. puoliso 1751 Bengt Pihl (s.1720 - k.1752) oli avioitumisen jälkeen lyhyen ajan ennen kuolemaansa Tanskan rusthollin isäntä.
    2. puoliso 1757 Jooseppi Yrjönpoika (s.1713 - k. 1779) Ilmajoelta. Otti käyttöönsä sukunimen Aurell, joka oli johdettu vaimon äidin suvusta. Hän toimi Pirkkalan pitäjänkirjurina ja asui Kaisan sekä kuuden lapsensa kanssa Pirkkalan Harjun (nyk. Tampere) Raholan kylässä.
  2. Erkki Juhonpoika Gode (s.n. 1733 - k.1783)



Erkki Juhonpoika Gode (s.n. 1733 - k.1783)

Sisarensa Kaisan emännyys Tanskassa jäi siis puolison kuoleman vuoksi lyhyeksi. Isännyys siirtyi Erkki Juhonpojalle v. 1753. Samana vuonna hän avioitui Sääksmäen Tuomarlan Maria Kallentyttären (s.1731) kanssa. Todennäköisesti vaimo on kuollut varhain ja pariskunta jäänyt lapsettomaksi. Erkki avioitui uudelleen v. 1765 Kristiina Klauntytär Essbjörnin (s. 1741 - k. 1799) kanssa. Hänen sukunsa tarinaan toisaalla tässä blogissa viittasinkin jo tämän tekstin alkurivillä. Erkin ja Kristiinan viisi lasta syntyivät kaikki Tanskassa ennenkuin perhe muutti vaimon kotimaisemiin Harjun Lielahteen (nyk. Tampere), josta Erkki hankki omistukseensa osan Lielahden rusthollia 1783 juuri vähän ennen kuolemaansa. Voidaan spekuloida oliko Erkki jo sairaalloinen ja Tanskan ylläpito kävi mahdottomaksi. Goden perheestä tai lähisuvusta ei saatu jatkajaa kun vanhin lapsistakin oli vasta 15-vuotias Kristiina. Lielahdessa turvaa olisi kuitenkin vaimon Essbjörn -suvun myötä. Tämän veli Juho Klaunpoika Essbjörn hallitsi Lielahden naapurissa sijainnutta Isoniemen rusthollia.
Kun Erkki Juhonpoika sitten Lielahdessa kuoli 1783, avioitui Kristiina uudelleen messukyläläisen Pekka Erkinpojan kanssa. Tanska näyttäisi menneen Lempäälän Floor-sukuun, joka tavattiin jo aiemmin Sigrid Hansdotter Goden puolison yhteydessä.

Erkin ja Kristiinan lapsia olivat:¨
  1. Maria Greta Erkintytär Gode (s. 1767 - k. ennen 1783)
  2. Kristiina Erkintytär Gode (s. 1768 - k. 1839)
    Puoliso 1787 Mikko Antinpoika (s. 1760) Harjun Lentävänniemen torppari. Heillä lapset Kristiina (1790), Johannes (1797), Kalle (1800), Heta (1803).
  3. Sara Erkintytär Gode (s. 1769 - k. 1783)
  4. Juho Erkinpoika Gode (s. 1771 - k. n. 1812) Hänen tarinaansa voit lukea toisaalta tässä blogissa: Kurun Riuttaskorven sukuja
  5. Henrik Erkinpoika Gode (s. 1774) Mahdollisesti se Lielahden nuori renki joka 2.11.1794 vihittiin Pispalan nuoren piian, Marketta Antintyttären kanssa.



Linkkejä ja lähteitä:

Erityisen kiitokseni ansaitsee Ulla Kota-aho, jonka aikaoinaan isälleni toimittamansa sukututkimusmateriaalin ansiosta pääsimme kiinni tähän kiinnostavaan sukuhaaraan.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Essbjörn-Bars-Bandeman

Edeltävässä blogitekstissäni selvitellessäni Kurun Riuttaskorven sukuhistoriaamme, tuli Suutarin Mäkelän ja Ketolan yhteydessä lyhykäisesti mainittua Juho Erkinpoika Goden (s. 1771-k. n.1812) tausta Gode-Essbjörn suvuissa. Tässä kirjoituksessani tarkastelen hänen äidinpuoleista Essbjörn -sukuhaaran alkuperää.

Rusthollareita ja kirjureita Harjun Lielahdessa ja Niemessä


Harjun (nyk. Tampere) Niemen rusthollin tytär Kristiina Klauntytär Essbjörn (s. 1741-1 k.1799) oli avioitunut v. 1765 Vesilahdelle Järvenrannan Tanskan rusthollin emännäksi. Isäntä Erkki Juhonpoika Gode (s. 1733- k.1783) oli jäänyt leskeksi ilman jälkeläisiä edellisen emännän, Maria Kallentytär Tuomarlan kuoltua. Tanska oli ollut Goden suvulla kolmessa polvessa vuodesta 1694, mutta v. 1783 Erkki ja Kristiina myivät tilan ja hankkivat omistukseensa osan Lielahden ratsutilasta. Tämä sijaitsi aivan Kristiinan syntymäkodin naapurissa.
Mainittakoon tässä yhteydessä myöhemmin Lielahden kartanona tunnetun tilan omistajista Wilhelm Nottbeck, joka Finlaysonin tehtaan johtajana ja merkittävänä teollisuusmahtina  oli huomattava henkilö Tampereen ja koko valtakunnankin talouselämässä.



Lieneekö operaation syynä ollut 50-vuotiaan Erkin heikentynyt terveys jonka vuoksi rusthollin pito oli käynyt ylivoimaiseksi? Lielahden rusthollin toista puolikasta hallitsi Fredric Tollet. Tämän isoisä oli aikanaan hankkinut omistuksen Kristiinan isän isältä, Henrik Essbjörn' iltä (k. n. 1727). Kun Erkki Juhonpoika samana vuonna 1783 kuoli, jäi Kristiina hallinnoimaan leskenä osuuttaan rusthollista kenties saaden Tolletilta tukea tilanhoitoon. Kolme vuotta myöhemmin Kristiina avioitui uudelleen 1786 leskimies Pekka Erkinpojan kanssa Messukylän Takahuhdista. Kaksi vuotta ennen Kristiinan kuolemaa Lielahden rusthollin osuus vaihtoi omistajasukua vuonna 1797.

Kristiinan vanhemmat olivat Harjun Niemen ja Vähäniemen rusthollari Klaus Henrikinpoika Essbjörn (s. 1711 - k. 1754) ja Maria Juhontytär Steen (s. 1709 - k. 1768).  Lielahden rusthollin tavoin Niemi oli Klausin isän, Henrik Essbjörnin peruja. Henrik oli hankkinut Niemen omistukseensa v. 1710 ja vuotta aiemmin langoltaan Klaes Detlofsson Bars'ilta Lielahden. Niemi ja siitä jaettu Vähäniemi säilyivät Essbjörneillä vuoteen 1827, jolloin Klausin pojanpoika Aksel Juhonpoika (s. 1763 - k. 1837) myi tilan Joel Lundahlille. Mainittakoon tässä kohtaa myös Akselin veli Juho Juhonpoika (s. 1778 - k. 1821) joka toimi m.m. Tampereella kaupungin saarnaajana. Hän julkaisi lähetystyötä käsittelevän teoksen Orja mustasta kansasta : totinen puhe yhdeldä Englandin papilda , joka on luettavissa verkkojulkaisuna.

Lielahden ja Niemen rusthollari Henrik Essbjörn oli n.k. akatemian vouti, koska Niemen tila maksoi tuloistaan veroa Turun Akatemialle. Hän avioitui turkulaissyntyisen Maria Detlofintytär Bars'in (s. n. 1670 - k. n.1741) kanssa. Henrik toimi vaimonsa veljen, Yläsatakunnan kihlakunnantuomarin Klaus Detlofsson Bars'in kirjurina. Kunnioitus arvovaltaista Barsia kohtaan lienee ollut suuri, koska kaksi ensimmäistä poikaa saivat nimikseen Detlof ja Klaus. Kolmas nimettiin isänsä mukaan Henrikiksi.

Klaus Detlofsson Bars oli aikanansa maakunnan rikkaimpia miehiä, joissain maininnoissa väitetty jopa koko Suomen varakkaimmaksi. Hän omisti Tammerkosken kartanoa 30 vuoden ajan. Varallisuuttaan hän kerrytti m.m. rahaa lainaamalla ja viljakaupalla. Räätälinpoika Barsin kyvystä nousta sosiaalisella asteikolla kertoo avioituminen aatelisen Sabina Juliana Silfversvanin kanssa sekä tyttären naimakaupat Laukon Kurkien sukuun, joiden lapsille Tammerkosken kartanokin Barsin kuoltua siirtyi. Perunkirjoituksessa pesän arvoksi saatiin 74 000 kuparitaalaria. Näistä taisi murusia varista pöydän kulmalta siinä sivussa myös Henrikille, jonka omistuksiin kuuluivat aiemmin mainittujen lisäksi myös Kangasalta Palo 1722-1724 sekä Lentola. Henrikin kuoltua leski Maria jäi hallitsemaan Niemen rusthollia, kunnes se siirtyi Klaus pojalle 1733. Veljensä Detlof isännöi alkuun Ylöjärven Teivaalaa ja sittemmin Kiikan Ritalaa vuodesta 1745. Nuorempi veljistä, Henrik puolestaan isännöi Lempäälän Kärppälää.

Henrik Essbjörnin, kuten myös nimensä alkuperä on tuntematon. Vanhan Rauman Kauppakadulla tiedetään olleen Essbjörnin ja Wähä-Essbjörnin tontit. Tottijärven Sorvasta tiedetään rusthollin emäntänä Anna Matintytär Essbjörn 1711-1744, mutta mahdollinen sukulaisuus ei ole tiedossa. Ajallisesti voisi olla Henrikin sisar.

Saksalaislähtöisiä räätäleitä ja kirjureita Turussa


J. Vallinkoski on kirjoittanut Brander-suvun alkuperästä Suomen Sukututkimusseuran julkaisussa Genos 18(1947), s. 25-34 . Artikkelissa em. suvun alkuperä on johdettu Joachim Bandeman (vanhempi, k. 1680) nimiseen saksalaissyntyiseen ja Turussa vaikuttaneeseen räätäliin. Kyseinen henkilö oli Henrik Essbjörn'in vaimon, Maria Detlofsson Bars'in äidin Maria Bandeman'in isä.

Maria Bandeman oli avioitunut 16.11.1669 Detlof Bars'in (k. n. 1682) kanssa, joka myös oli turkulainen räätäli ja ilmeisimmin ollut appiukollaan räätälinopissa. Bars oli oletettavasti saksalaislähtöistä sukua hänkin. Hans Kauffman Barsin jäkeläisiä tiedetään Suomessa Gottleben -suvussa. Gottleben-Gadd sukua tunnetaan Harjun Isoniemessä, Kaarilassa ja Raholassa  1700-luvulla. Sattumaa kenties, mutta saattaisi olla linkki jatkotutkimuksille. Detlof Bars omisti Tenholassa Svenskbyn tilan.

Joachim Bandeman vanhempi oli Vallinkosken mukaan saapunut Turkuun todennäköisesti 1650-luvun lopulla. Hän asui v. 1661 vaimonsa Kirstin (k. 1669), Maria Bandeman'in äidin kanssa Kirkkokorttelissa. V. 1663 hän asui Aninkaisten eteläkorttelissa perheensä, oppipoikiensa ja kisälliensä sekä palvelijoidensa kanssa.
Kirsti-vaimo haudattiin 1.5.1669 yhdessä Bandemanin veljen kanssa. Joachim avioitui uudelleen 1670-luvun alkupuolella Maria Grön'in kanssa, josta avioliitosta oli Joachim Bandeman nuorempi. Bandeman vanhempi haudattiin 1.8.1680 Turun Tuomiokirkkoon. Joachim Bandeman nuorempi - Henrik Essbjörn'in vaimon  ja Klaus Detlofsson Barsi'n sisaren velipuoli - toimi lääninkamreerin- ja rykmentinkirjurina käyttäen sittemmin nimeä Joachim Brander.
Hyvin ilmeistä on että Klaus Detlofsson Bars'in virkaura on saanut alkunsa tästä osallisuudesta arvostetun räätälien oltermannin ja hänen kirjuripoikansa vaikutuspiiriin. Henrik Essbjörn'in avioituminen Bars'in sisaren kanssa ja toimensa myöhemmin tämän kirjurina antavat näin aiheen arvella myös hänen taustastaan Turussa 1660-70 - lukujen tietämillä.

Turun linnan alue vuonna 1799 (A. F. Skjöldebrand / Wikimedia)


Linkkejä ja lähteitä

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kurun Riuttaskorven sukuja

Suvun juuria kaivellessa on käynyt selväksi että ne ovat syvällä Ylä-Satakunnan asutushistoriassa. Kaksi "keskusta" nousee erityisesti esiin; aiemmin olen kirjoittanut blogissa Teiskon Värmälästä. Toinen tällainen keskittymä on Kurun Riuttaskorpi, jota esivanhempani ja näiden lähisuvut ovat asuttaneet useissa taloissa ja torpissa: Haukijärvi (1796-), Ketola (1830-), Luomajärvi (1649-), Mäkelä (1738-), Pallineva (1783-), Pohjasmäki (1796-), Suojärvi (1782-), Suutari (1571-), Vihola (1698-). Perheeni juuret kulkevat monia teitä näihin sukuihin niin vaimoni isän kuin oman isän sekä äidin puolelta aiheuttaen nk. esivanhempainkatoa, josta myös olen aiemmin blogissani kirjoitellut. Tällaisia risteämiä on etenkin Suutarilla ja Luomajärvellä. Nähtävästi Suutari onkin viljellyt geenejään laajalti yhteen jos toiseenkin kurulaisperäiseen sukuhaaraan. Viimeisimmät suoranaiset esivanhempani ovat jättäneet Kurun maisemat taakseen 1850 -luvun aikoihin.
Kurun kirkko (1781)
Wikimedia commons

Riuttaskorpi sijaitsee Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen välimaastossa Kurun taajaman pohjoispuolella. Seutu on ennen 1550-luvulla alkanutta varsinaista asuttamistaan ollut Kyrön eli Hämeenkyrön ja Viljakkalan eränkäyntialuetta. Kuningas Kustaa Vaasa toimeenpani erämaaomistusten siirtämisen kruunun haltuun v. 1542 tavoitteenaan vauhdittaa erämaiden asutustoimia ja siten lisätä verotuloja. Vuonna 1552 laadittiin eräluettelot joiden perusteella aiemmat erämaiden omistajat saivat oikeuden ottaa alueensa viljelykseen ja asutettavaksi. Muussa tapauksessa alue katsottiin korvauksetta valtiolle kuuluvaksi. Tämän seurauksena aiemmat eränkävijät saattoivat asettua joko itse uudisasukkaiksi korpimaille tai järjestivät muutoin asutustilan perustamisen. Riuttaskorven ensimmäisten asuttajien alkuperästä ei voida varmuudella sanoa, mutta yleisesti ottaen nämä seudut asutettiin satakuntalaisten toimesta. Ylä-Satakunnassa oli myös savolaista uudisasutusta, mutta se keskittyi ilmeisesti enemmän itään Ruoveden ja pohjoisemmaksi Ähtärin suuntaan.

Jäljempänä tarkastelen Riuttaskorpelaisten talojen syntyvaiheita ja sitä vaikeasti hahmotettavaa sukulaisuuksien risteilevää polkua jonka tämä yläsatakuntalainen erämaa on synnyttänyt. Varsinkaan satunnaiselle lukijalle ei liene tarkoituksenmukaista yrittää sisäistää näitä kytkentöjä muutoin kuin yleisellä tasolla olevana havaintona siitä miten tuon aikainen uudisasutusyhteisö syntyi keskelle erämaakorpea osana kotiseutumme asutushistoriaa. Riuttaskorpelaiset sukujuuret omaavalle "hardcore" -sukuhistorioitsijalle tämä saattaa antaa joitakin tiedonjyviä, jotka tunnetusti joskus osoittautuvat odottamattoman arvokkaiksi kunkin oman tutkimuksen osalta. Mikäli havaitsette kommentoitavaa ja korjattavaa, otan mielihyvin kaikki vastaan esim. blogin palautelomakkeen välityksellä.

Suutari eli Suutarila


Ensimmäisinä Riuttaskorvessa lienee asutettu Minkkinen sekä Suutari, jonka ensimmäinen isäntä ja lautamies Olavi Suutari (vuodesta 1571) on varhaisin tunnettu esivanhempamme Kurussa.
Oma suora isäntälinjamme Suutarilassa päättyy Antti Jaakonpoikaan, joka isännöi 1758-1787.
Talo säilyi suvussa seuraavaan sukupolveen vuoteen 1807 asti, jolloin omistus siirtyi Martti Fredrik Martinpojalle Harjun (nyk. Tampereen) Tohlopin Vaakkolasta.
Olavi Suutarin jälkeläislinjaan voi tutustua Geneanetin kaaviossa tästä linkistä.

Mäkelä


Suutarista erotettiin v. 1738 silloisen emännän Malin Heikintyttären (s. ennen 1690) veljelle, Yrjö Heikinpojalle (s. 1701) tilan osa jota kutsuttiin nimellä Mäkelä. Heidän isänsä Heikki Martinpoika (s. ennen 1665) oli isännöinyt Suutaria 1698-1708. Yrjö oli aiemmin ollut sotilaana Kurun ruodussa nimellä Frifelt ja ryhtyi nyt  Tokosen Anna Tapanintyttären (s.1698) kanssa isännöimään sukutilasta lohkottua Mäkelää. Isäntälinjassa seurasivat poikansa Jaakko Yrjönpoika (s. 1725) sekä edelleen Erkki Jaakonpoika (s. 1751), joka myi tilan Juho Erkinpoika Godelle sekä tämän vaimolle Heta Mikontyttärelle v. 1807.


Uudet omistajat


Molemmat Suutarin talot siis myytiin v.1807. Mäkelän omistaja Erkki Jaakonpoika oli jo yli 50 vuotias eikä tilalle ollut ilmeisesti halukkaita jatkajia. Poika Heikki (s.1779) on mainittu perheensä kanssa Mäkelässä sotilaana mutta nähtävästi ei ollut halukas asettumaan isännäksi.
Myös Suutarilan isäntä Matti Antinpoika (s.1759) oli jo lähes 50 vuotias ja sopivan ikäisiä perillisiäkin olisi ollut. Miksi isännät luopuivat pitkäaikaisesta sukutilasta ja minne he asettuivat?
Matti asettui perheineen Kurun Torttijärven torppariksi, jossa hän kuoli v. 1834.
Erkki ja vaimonsa Maria olivat itsellisiä Kurun Hytösellä Erkin kuolemaan asti 1817. Maria kuoli 80 vuotiaana ruotivaivaisena 1827 Kurun Hangaslammilla.

Uudet omistajat tulivat Harjun (nyk. Tampereen) seudulta. Suutarin isännäksi tuli Vaakkolan talon poika Martti Fredrik Martinpoika (s.1790) ja mukana seurasivat veljensä Antti (s.1794) sekä leskiäitinsä Stiina Mikontytär (s. 1763). (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530343).
Hetken näyttäisivät Suutarilla asustaneen myös äiti-Stiinan sisar Helena Mikontytär (s.1779) miehensä Kallen Kallenpojan (s.1775) kanssa.

Mäkelän isäntäväki tuli Harjun Lielahden rusthollin Vetikon torpasta. Juho Erkinpoika Gode (s.1771) oli syntyjään Vesilahdelta Järvenrannan Tanskan rusthollista. Isänsä Erkki Juhonpoika Gode (s.1733) hankki juuri ennen kuolemaansa 1783 puolet Lielahden rusthollista, jota Juho hetken isännöi yhdessä uuden isäpuolensa kanssa mutta palasi avioiduttuaan Vetikkoon. Juho avioitui Harjun Ala-Villilän rusthollin tyttären Heta Mikontyttären (s. 1771) kanssa v. 1798. Hän oli edellä mainittujen Stiinan ja Helenan sisar. Pariskunnalle Vetikossa syntyivät Heta Juhontytär (s.1801) ja Kalle Juhonpoika (s. 1805). Heidän kaksi poikaansa olivat kuolleet vauvaikäisinä.

Ala-Villilän rusthollin vanhaisäntä Mikko Juhonpoika (s. 1738) kuoli v. 1805 ja todennäköisesti perinnönjaossa oli tyttärille siunaantunut jonkinlainen omaisuuden siemen. Kuten aiemmin kävi ilmi oli Villilän sisaruksista Stiina ollut emäntänä läheisessä Vaakkolassa, jossa myös omistukset ja isännyys menivät uusjakoon Martti Matinpojan kuoltua 1809. Juhollakin on saattanut olla jotain perintöä äitinsä Kristiina Klauntyttären (Essbjörn) (s.1741) kuoltua 1799 Lielahden rusthollissa.

Tämän tilanteen pohjustamana syntyi tuossa Villilän-Vaakkolan-Goden sukupiirissä ajatus ottaa uusi suunta elämään ja ryhtyä yhteistuumin toimeen. Näin perhekunnat siis lähtivät toiveikkaina kohti uutta elämän alkua Kurun Riuttaskorven Suutarin ja Mäkelän uudeksi isäntäväeksi.

Oman sukuhistoriamme kannalta mielenkiintoista tapahtumissa on se, että myös Mäkelän uusi omistajasuku on tämän blogin kirjoittaneen suoria esivanhempia. Kalle Juhonpoika Goden (myöh. Ketola) tyttären, Ulla Loviisan (s. 1834) tarinaa ja jälkipolvia olen käynyt tässä blogissa läpi aiemmissa teksteissä. (Katso http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/03/syntista-ja-jumalatonta-elamaa.html)


Kohtalo puuttuu peliin


Vain muutaman vuoden uudet isännät ehtivät tiluksiansa hoitaa. Suutarin Martti Martinpojasta löytyy rippikirjamerkintä, jonka mukaan hän on kuollut v. 1812. Epäselvästä merkinnästä on vaikea tulkita kuolinsyytä, mutta ilmeisimmin jotain poikkeavaa tapahtumaan liittyy. (Arvoisat lukijamme voivat esittää tulkintojaan tekstistä kommentoimalla sivuston palautelomakkeella.)


(Linkki rippikirjaan http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530397)

Mäkelän isäntä Juho Erkinpoika Gode katoaa rippikirjoista jälkiä jättämättä. Viimeinen merkintä on rippikirjajaksolla 1809-1812 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530396) ilman tarkempia tietoja. Seuraavalla jaksolla 1813-1821 vaimonsa Hedvig (Heta) mainitaan leskeksi.  (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12529133)
Kummastakaan isännästä ei löydy seurakunnan kirjoista kuolin- tai hautausmerkintää. Huhtikuusta 1811 vuoden loppuun Kurussa riehui epidemia jonka satoa on luetteloissa kirjattu kuolinsyyllä rödsot eli punatauti. Voihan olla että Juho on menehtynyt tuon epidemian kynsissä. Ei ole tavatonta että runsaan kuolleisuuden vallitessa seurakunnassa saattoi jäädä tapahtuma kirjaamatta.

Tässä ei ollut vielä kaikki dramatiikka Mäkelässä vuonna 1812. Talossa olivat renkinä Haukijärven Tuomas Juhonpoika (s. 12.12.1782) sekä Mäkelän edeltävän isännän poika, sotilas Heikki Erkinpoika (s. 25.1.1779) perheineen. 26.4.1812 Heikki murhattiin (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12573886). Tuomas Juhonpoika on merkitty kuolleeksi Mäkelän rippikirjalla "död i häkta" (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530396) eli kuollut vankeudessa. Hänestä löytyy myös merkintä Haukijärven Koukomäen rippikirjalta jonka mukaan on kuollut Turun Linnassa v.1812 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530391). Tuomas Juhonpoika oli sukujuuriltaan myös Suutarilta: hänen äidin isänsä Antti Jaakonpoika oli Suutarin isäntä vuosina 1758-1787. Eli Tuomas ja Heikki olivat etäisiä sukulaisia keskenään.

Tuomiokirjat voisivat tuoda valaistusta näihin tapahtumiin. Niiden tutkimiseen ei valitettavasti tätä kirjoittaessa ole ollut mahdollisuutta. Oliko Suutarin ja Mäkelän isännillä osuutta murhatekoon?
V. 1813 Mäkelään tulee naapurista Suojärveltä 20-vuotias Matti Martinpoika (s.1793), murhatun Heikin serkku ja Mäkelän edeltävän isännän veljenpoika. Hän ilmeisesti toimi aluksi virkaatekevänä isäntänä leskiemännän apuna. Matti Martinpojasta tuli sittemmin Mäkelän isäntä tämän avioiduttua Heta Juhontytär Goden (s. 1801) kanssa v. 1820 tämän vartuttua avioikään. Siten alkuperäinen suku palaa Mäkelän isännyyteen. Näin ollen olisi varsin epätodennäköistä, että avioliitto olisi ollut mahdollinen, mikäli morsiamen suku olisi sekaantunut jollain tavoin tapahtumiin. Näiden dokumenttien valossa Tuomaksen osuus tuntuu todennäköiseltä, mutta pysyy oletuksena kunnes tuomiokirjat saadaan tutkittua.

Suutarin isännäksi tuli Martti Matinpojan jälkeen tämän nuorempi veli Antti Matinpoika. Hän oli veljensä kuoleman aikoihin 18-vuotias. Antti nai Suutarin emännäksi Kurun Minkkiseltä Maija Liisa Heikintyttären (s.1793). Antti kuoli Suutarin vanhana isäntänä 73-vuotiaana v. 1894.

Ketola


Matti Martinpojan ja Heta Juhontyttären isännyyden aikana Mäkelästä tuli kruununtila. Hetan veljelle Kalle Juhonpoika Godelle (s.1805) ja vaimolleen Haukijärven Loviisa Kaapontyttärelle (s. 1809) erotettiin Mäkelästä torppa jonka nimeksi tuli Ketola. Heidän poikansa Kalle Kallenpoika (s.1840) asutti Ketolaa vuoteen 1883, jonka jälkeen sukumme tarina täällä näyttäisi loppuvan. Viimeinen Ketolan sukupolvemme on lopulta merkitty irtolaisväeksi ja Ketolassa jatkaa uusi suku. Näin on havaittavissa selkeästi tapahtunut köyhtyminen johon varmasti on vaikuttanut tiluksien jatkuva pilkkominen aina uusille jälkeläisperheille. Isännän yllättävän poismenon voidaan olettaa myös vaikeuttaneen tilannetta aiheuttaen epävarmuutta toimeentulossa.

Haukijärvi


Vuonna 1795 Ikaalisista saapuivat perheineen Matti Vilpunpoika (s. 1757) ja Vappu Antintytär (s. 1763) perustaen Haukijärvelle aluksi torpan, joka sitten v 1796 muuttui uudistilaksi. Matti oli kotoisin Ikaalisista Vatulan Ala-Kukolta ja Vappu Vatsiaisen Ollikkalasta. Edellä Ketolassa mainittu Loviisa oli Matin ja Vapun tyttären tytär. Häneni ikaalislaisiin juuriinsa 1500-luvulle asti voit tutustua Geneanetissä äitinsä Marketan sukupuussa tästä linkistä.
Marketta Matintyttären (s.1786) avioitumisen myötä Haukijärvelle tuli vävyisännäksi Kaapo Juhonpoika (s. 1779). Myös hänen kauttaan juuret kiertyvät Suutarille: hänen isän isänsä oli aiemmin mainittu Yrjö Heikinpoika, jolle emätilasta oli erotettu Mäkelä.
Haukijärveläisen Maria Joosepintyttären (s.1826) kohtaloista olen kirjoittanut blogissani aiemmin otsikoilla:

Luomajärvi


Perttu Yrjönpoika (s. ennen 1620) oli ottanut autioituneen Luomajärven viljelykseen v. 1649 yhdessä vaimonsa Viholan Elina Matintyttären (s.n. 1622) kanssa. He lienevät avioituneet 1646 jolloin Perttu on merkitty vävynä Viholassa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1184853). Luomajärven isännyyttä v:sta 1682 jatkanut Matti Pertunpoika (arv. 1638) näyttäisi olevan kuitenkin Pertun aiemmasta suhteesta. Matin kuolintiedoista v. 1724 syntymäajaksi saadaan 1638 ja siten se olisi ennen Pertun ja Elinan avioitumista. Näin Matti Pertunpojan äidinpuoleiset juuret jäävät tässä vaiheessa hämäräksi.
Matti isännöi Luomajärvellä 1682-1702 ja avioitui kahdesti. Ensimmäinen puoliso n. 1668 oli Marketta Sipintytär (s. n. 1643). Toinen avioliitto n. 1698 Kertun kanssa. Hänen syntymäaikansa ja paikka ovat tuntemattomat. Merkittäväksi Matin avioliitot  oman sukuhistoriamme kannalta tekee se, että hänen jälkeläisistään jakautuvat sukuhaarat johtavat useita eri polkuja omiin lapsiini. Sukulinjat johtavat niin vaimoni isään kuin molempien vanhempieni äiteihin. Tätä jälkeläisketjua voi tarkastella Geneanetissa tästä linkistä. Riuttaskorven taloissa sukua jatkuu Pohjasmäessä, Niinimäessä, Haukijärvellä ja Pallinevalla. Perttu Yrjönpojan jälkeläisten suku jatkoi isännyyttä Luomajärvellä vuoteen 1788.

Suojärvi


Mäkelän isännän Jaakko Yrjönpojan (s. 1725) ja Viholan Riitta Joosepintyttären (s.1725) pojat Yrjö Jaakonpoika (s.1753) ja Martti Jaakonpoika (s. 1755) asuttivat Riuttaskorven Suojärven uudistalon 1780-luvun alussa.
Yrjö avioitui jo mainitun Suutarin isännän Antti Jaakonpojan pojantyttären Annan  (s. 1783) kanssa.
Martin pojan olemme myös jo tavanneet edellä Mäkelän isäntänä: Matti Martinpoika (s.1793).
Toinen kytkentä jälkipolviimme syntyy seuraavaksi esiteltävän Pallinevan kautta, jonne Martin tytär Liisa  (s.1784) avioitui v. 1806.

Pallineva


Jatkamme siis Liisa Martintyttärestä (s.1784) josta avion kautta tuli v. 1806 emäntä Pallinevalle. Miehensä Mikko Yrjönpoika (s. 1787) oli sukujuuriltaan Ikaalisten Ollikkalasta ja Luukkaalta. Samaa sukujuurta jota tapasimme jo edellä Haukijärvellä. Mikon isä Yrjö Antinpoika (s. 1765) oli veljensä Juhon ja perheidensä kanssa kulkeutuneet Ikaalisten Vatsiaisista vuosien 1780-1800 kuluessa Juhtimäen Liesjärven kautta perustamaan Pallinevalle torpan ja sittemmin uudistilan. Heidän sisarensa Vappu oli tuo Haukijärvellä edellä mainittu uudistalon emäntä.
Liisan ja Mikon kahdeksasta lapsesta nuorin oli Antti Mikonpoika (s.1823) joka sittemmin kylämaalarina Ruoveden Pihlajalahdella käytti sukunimeä Alenius - siis sama henkilö johon jo edellä viitattiin (Anders Alenius - kylämaalarin perintö)

Vinkki: avaa karttaa uudessa välilehdessä tai ikkunassa hiiren oikean painikkeen avulla niin saat tarkasteltua karttaa suuremmassa koossa.

Lähteitä ja linkkejä:

Vanhan Ruoveden Historia (Jokipii, Kankaanpää, Nissilä, Orkamo)
Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry SSHY http://www.digiarkisto.org/
Suomen Sukututkimusseura HisKi Historiakirjat http://hiski.genealogia.fi/historia/
Arkistolaitos, digitaaliarkisto http://digi.narc.fi/digi/
Kalevi Ojanen, sukututkimussivusto www.kaleviojanen.fi
Ulla Kota-aho

https://pohjoiskuru.wordpress.com/
https://www.facebook.com/Pohjois-Kurun-kuvia-525004630946961/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuru
http://www.luontoon.fi/riuttaskorpi

perjantai 14. elokuuta 2015

Hirvijärveläisten jäljestystä

Ylöjärven Hirvijärven torpan perustaneesta Mikko Matinpojasta (1820-1902) tuli mainittua lyhesti aiemmassa blogitekstissäni "Karkun Stenberg-lukkareista Hirvijärven pirttiin" . Poikansa Heikki Mikonpoika (1847-1924) oli nainut Hirvijärven emännäksi em Stenbergien jälkeläisen, Maria

Heikki Mikonpoika Hirvijärvi (1847-1924)
kirjasta Aarne Hirvijärvi
"Hirvijärven torpan vaiheita"
Eufrosyne Simontyttären
(1841-1912).

Mikko Matinpojan syntyperää on aiemmin valaissut Aarne Hirvijärvi teoksessaan "Hirvijärven torpan vaiheita". Tätä tietoa nyt täydennettäköön seuraavassa selvityksessä.

Rusthollareita Sahalahden Tursolan kylästä

Mikko Matinpoika syntyi 9.9.1820 Sahalahden Tursolan kylässä Markkulan Sarkalassa. Markkula oli yksi Tursolan ratsupalvelua suorittaneista rustholleista (ratsutila). Suku on mahdollisesti asuttanut Tursolaa jo 1560- luvulla. Tuomas Erkinpoika lienee heistä varhaisin todennettavissa oleva, vuonna 1607. Sukujuuret ovat muutoinkin tukevasti Pakkalanjärven rantatörmässä: Markkulassa, Hettulassa ja Pietilässä sekä lähistön Kirkkojärven tuntumassa Isolahdessa.

Markkula esiintyy myös Kangasalan Keson kylässä, josta Martti Erkinpoika (1720-1778) tuli Sahalahden Markkulaan vävyksi ja sittemmin isännäksi v:sta 1757 alkaen. Onko näiden kahden Markkulan välillä ollut aeimpaa sukuyhteyttä? Vai onko sama nimi vain sattumaa? Onhan Markku kuitenkin varsin yleinen nimi. Asia jää odottamaan lisäselvityksiä.

Sahalahden Markkulan rustholli jakautui perillisten kesken useasti vuosikymmenien ja -satojen kuluessa. Kuudesosasta muodostui Sarkala v.1804 Mikon vanhempien asuttavaksi. Matti Matinpoika (1778-1832) ja Heta Joonaantytär (1778-1855) olivat läheistä sukua, sillä Heta oli Matin isän pikkuserkku. Tursolan talojen välillä naimakaupat olivat tavallisia, joskus jopa näin lähisuvustakin aiheuttaen nk esipolvikatoa. (Termin käyttökelpoisuutta on kyseenalaistettu, mutta olen toistaiseksi pitäytynyt tässä mainitussa) Ilmiötä olen myös yleisemmin sukuhistoriamme puitteissa tarkastellut aiemmassa blogitekstissäni.
1720- luvulla Markkulasta erotettiin Joonas Matinpojan (1708-1782) ja sisarensa Liisa Matintyttären (1703-1766) perheille tilanosat. Näiden sisarusten jälkipolvet yhdistyivät sittemmin tarinan alkuhenkilössä, Mikko Matinpojassa.

Mikko oli parikymppisenä ryhtynyt naapuriin Hettusen rustholliin rengiksi. Talo jäi isännättömäksi v. 1843 Matti Juhonpojan kuoleman jälkeen. Tämä oli loukkaantunut joitakin vuosia aiemmin ollen kyvytön hoitamaan tilaa. Kuolinsyy viittaa jalan vammautumisen aiheuttamiin komplikaatioihin. Mikko on nähtävästi tarttunut asiantuntevasti tilanhoidollisiin toimiin, koska leskiemäntä Leena Heikintytär (1808-1859) on ollut sittemmin suopea myös muuhunkin kanssakäymiseen. Puusniekaksi ennenmuinoin kutsuttiin Mikon kohtalotovereita, leskenlämmikkeitä. Varsin erikoislaatuista lienee se, että Mikolle ja Leenalle syntyi Kustaa-poika jo v. 1845.  Vihille mentiin vasta heinäkuussa 1847 kun seuraava jo teki tuloaan syyskuulle. Merkillistä, ettei rippikirjaan pappi ole mitään kirjannut moisesta menosta, lukuunottamatta mainintaa että morsian on vihitty ilman huntua. Tämä oli sen aikainen kiertoilmaus morsiamen neitsyyden tilasta. Syyskuinen poikalapsi tunnettiin aikanaan Ylöjärvellä Hirvijärven Heikki Mikonpoikana, joka siis ylläolevassa kuvassakin esiintyy.

Äitinsä, Hettusen rusthollin leskiemännän Leenan sukujuuret ovat vielä arvoitus. Vaikuttaisi että isä Heikki Juhonpoika olisi sahalahtelaisia, mahdollisesti syntynyt 1751 (kenties Uotilasta?). Tämän puoliso Eeva Tuomaantytär oletettavasti syntyisin 1764 Tammelasta. He olivat  tulleet v. 1802 Hettuselle Luopioisista, jossa olivat olleet Säynäjärven rusthollin Koskussa torppareina 1789-1801.

Mikko Matinpoika asettui näin aviosääydyn myötä myös rusthollareiden "säätyyn", joka oli tavallista talonpoikaa askelen ylempänä sosiaalisessa arvoasteikossa. Sahalahdella ja Tursolassa tosin rustholleja tuntuu olleen tavanomaista kyläkuntaa tiuhemmassa. Rengin statukselta nousu rusthollariksi ei ollut kovin tavanomaista - vaikka olihan Mikko kuitenkin naapurirusthollin poikia. Hettulan leskirouva lapsineen oli rustholliin toimeliasta tilanhoitajaa vailla. Mikko tuli siis arvioiduksi tilanhoitoon ja elatukseen päteväksi. Avioitumisen yhteydessä on todennäköisesti tehty Hettulan periytymisestä selvät sopimukset. Kun Mikkoa 12 vuotta vanhempi Leena-vaimo sitten aikanaan v. 1859 kuoli 51 vuotiaana, siirtyi tila tämän pojalle, Matti Matinpojalle (s.1839) hänen ensimmäisestä avioliitostaan.
Markku Haapanen kirjoittaa tutkielmassaan "Sahalahden talonpoikaisten rusthollisukujen perhestrategiat 1721-1886" vastaavasta tilanteesta seuraavasti (lieneekö viitannut juuri tähän Hettulan tapaukseen?) :
"Isännyyden loppuminen ei siis aina ollut välttämättä luonnollisista syistä, kuten kuolemasta tai vapaaehtoisesti tilasta luopumisesta johtuvaa. Toisinaan isännyys oli jo alun perin määriteltykin väliaikaiseksi. Näin oli useimmiten silloin kun naispuolinen leski meni uudelleen naimisiin ja tämä hänen toinen miehensä isännöi taloa sen aikaa, kun vaimon edellisen avioliiton lapset olivat tarpeeksi vanhoja ottamaan isännyyden vastaan."

Torppariksi Ylöjärvelle

Näistä tapahtumista johtuen Mikko Matinpoika lähti v. 1860 Tursolasta Ylöjärvelle, mukanaan lapset Heikki ja Kalle. Kustaa oli kuollut aiemmin 7-vuotiaana punatautiin Hettulassa. Maaliskuussa 1861 Mikko avioitui Vilhelmiina Vilhelmintyttären (1829-1864) kanssa. Vaimo oli kotoisin Ylöjärven Mäkkylän Petäjäniemestä. Keuhkotauti vei Vilhelmiinana jo kolmen aviovuoden jälkeen jättäen Mikon toistamiseen leskeksi. Vilhelmiinalta jäi Mikon perheeseen aviottomana 1858 syntynyt tytär Johanna.
Ylöjärvelle Hirvijärven tuntumaan rakentui 1860-luvun alkuvuosien mittaan Mikko Matinpojalle ensiksi pirtti perheen asumukseksi ja Runsaan kartanon torpaksi sekä myöhemmin navetta ja muut piharakennukset. Mikon elämänpolun johtaminen näihin maisemiin oli seurausta siitä, että vanhempi veljensä Kustaa Matinpoika (s.1815) oli vuonna 1852 vuokrannut Runsaan kartanon ja edesauttanut näin asioiden suuntaa.

Aarne Hirvijärvi teoksessaan vuodelta 1984 "Hirvijärven torpan vaiheita" kertoo mm seuraavissa katkelmissa:

"Sedältäni v. 1940 saaduissa muistiinpanoissa olen kirjoittanut mm: Ahdeppään Vaari oli setäni kuullen kertonut, että hän muistaa hyvin ensimmäisiä käyntejään Hirvijärvellä. Mikko hakkasi ensimmäistä pirttiä ja Heikki-poika paistoi perunoita kuusen juurella. Kallesta ei ollu missään vaiheessa puhetta. Olettamuksen mukaan tämä kymmenvuotias Kalle-poika olisi jäänyt Runsaalle setänsä huostaan."
"Mikael Matinpojan veli oli siihen aikaan Runsaan kartanon vuokraajana ja todennäköisesti hänen myötävaikutuksellaan torpan paikaksi osoitettiin Takamaalla sijaitsevan Hirvijärvi-nimisen metsäjärven seutuja. Runsaan kartanohan omisti silloin laajat maa-alueet näiltä alueilta. Ja näin Mikko, varmaankin maastoa tarkoin tutkittuaan, valitsi torpan paikaksi saman kumpareen, missä talo nykyisinkin sijaitsee. Mielestäni tämä on ollut kovin viisas ratkaisu; on hyvä näköala järvelle ja maantiehen sai tieyhteyden suhteellisen edullisesti."  
"Ensimmäinen asuinrakennus oli ollut yksihuoneinen tupa ja siinä piisi, missä ruoan valmistus suoritettiin, eteisenä toimi riu'uista tehty porstua ulko-oven edessä."
Lähde: Anja Hirvijärvi
Kirjassaan Aarne kertoo edelleen perustuen Kalle-setänsä muisteluihin:
Mikko oli hankkinut hevosen ansiotulojen hankkimiseksi rahdinajossa. Hän sai toimeksiantoja tamperelaisilta kauppiailta tavarankuljetuksiin Turkuun, Jyväskylään, Mikkeliin, Anjanpeltoon sekä Viipurin kautta Lotinanpeltoon. Hevosten pito, kasvattaminen ja hevoskaupat olivat noista päivistä lähtien oleellinen osa Hirvijärveläistä elämäntapaa jatkuen myös tilan jälkipolvissa.

Heikki jatkoi torpan kontrahtia 25 vuotisella sopimuksella isänsä jälkeen n. vuodesta 1876 aina vuoden 1900 tienoille. Torpan kontrahdissa määriteltiin seuraavanlaisia työpanoksia suoritettaviksi Runsaan kartanolle:
- 2 päivää hevosen kanssa kyntää rikko, kertun ja siemenvaon kyntö
- 2 päivää hautausmaan sannan ajossa
- 2 päivää maantiesannan ajossa
- 25 apupäiviä, kesällä ja syksyllä sadonkorjuulla jalkatöissä omin ruokinsa
- rahaverona 65 mk vuodessa, joka myöhemmin suoritettiin talon karjan hoidolla kesäisin.

Kun sitten torpparilaki tuli 1918 ja mahdollisti torppien omistusoikeuden lunastamisen, tarttui Heikin poika Arvid tilaisuuten: Hirvijärvi ostettiin itsenäiseksi tilaksi 27.11.1918. Tilan pinta-ala oli 39 ha josta peltoa 13 ha ja metsää 26 ha. Hinnaksi tuli 39 000 mk.

Sääksmäkeläisiä pappeja, balttian-saksalaisia sukujuuria - ja rusthollareita

Aiemmin mainitsin Markkulasta jaetun tilanosan Joonas Matinpojalle 1720-luvulla. Tämän poika Joonas Joonaanpoika (1739-1790) asui sittemmin tilalla myös perheineen, avioiduttuaan Anna Pekantyttären (1746-1833) kanssa v 1767 (tarinamme alun Mikon isovanhemmat). Annan äiti oli syntyjään Sääksmäeltä Huittulan kylästä, Hedvig Carlsdotter Bergman (1704-1781). Häneltä periytyi ilmeisimmin Mikon äidille kasteessa annettu nimi Hedvig, joka varmastikin Hetaksi taipui sahalahtelaisessa puheessa. Nimi oli kulkenut suvussa kauempaakin, Hedvig Thomasdotter Palthenialta asti. Häneen palaan tarkemmin tuonnempana.

Hedvig Carlsdotter Bergmanin jouluinen syntymämerkintä 25.12.1704
Sääksmäen kirkonkirjoissa, syntyneiden ja kastettujen luettelossa
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8858585
Carl Nilsson Bergman (n.1666-1722) oli Sääksmäen Huittulan kylässä Häkärlän rusthollarina. Hänet tapaa myös nimellä Montanus, josta Bergman on luovuutta käyttäen selvästi johdettu. Montanus ja Sexmontanus tunnetaan sääksmäkeläisistä pappisuvuista.
Carl Bergman oli avioitunut v 1699 Sääksmäen Linnaisten kylän Kokkilan Anna Olavintyttären (n.1670-1751) kanssa. Anna oli jäänyt leskeksi v 1697 aviostaan Apian Yrjö Paavonpojan kanssa.
Häkärlän rusthollin Carlin ja Annan tytär Hedvig Carlsdotter oli avioliittonsa alkuvuosina puolisonsa Pekka Nuutinpojan (Petter Cnutsson, n.1707-1785) kanssa Pälkäneellä Ruokolan rusthollin torppareina Jakolassa. Kun myös Carlin ja Annan pojantytär Lisa Nilsdotter avioitui Tursolan Markkulaan Juho Heikinpojan kanssa, vahvistaen Bergmanien Häkärlän ja Markkulan rusthollien välisiä sukusiteitä, voidaan todeta että rusthollarit olivat mieluusti kanssakäymisissä oman "säätynsä" kesken. Oletettavasti kanssakäymistä rusthollareiden kesken oli muutoinkin ja siten sosiaaliset suhteet kehittyivät otollisesti myös naimakauppojen järjestelyn kannalta. Samalla ehkä turvattiin omaisuuden säilymistä suvussa.

Pälkäneen Ruokolan Jakolan
rippikirjasta 1736-43
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7506265
Mainitun Pekka Nuutinpojan alkuperää en ole kyennyt jäljittämään. Vihkitiedon mukaan hän olisi ollut tuolloin v. 1730 Kangasalta. Sinne he myös päätyivät Hedvigin kanssa monien vaiheiden jälkeen viimeisiksi vuosikseen Muston torppaan. Kenties Kangasalta vielä löytyy se Nuutti tai Knut, jolla oli pojat Pekka (Petter) ja Juho (Johan). Ne jotka Jakolassa ilmaantuvat Pälkäneen henkikirjoihin v 1736.
Olisiko se kytkentä tässäkin tapauksessa löydettävissä rusthollien kautta? Kangasalla vaikutti Knut Sigfridsson Wäxjön eli Vääksyn Nuortossa Huutijärvellä. Vääksy oli tuolloin Kaarina Hannuntyttären jälkeläisten omistuksessa ollut säterikartano. Nuorto oli nähtävästi kartanon alustila. Hiuksenohut johtolanka kenties, mutta joskus nekin ovat tärpänneet paremman puutteessa...

Bergman/Montanus suku saa tunnetun alkunsa Sigfridus Sigfridi Wijnaparta nimisestä kirkonmiehestä, joka vuonna 1593 toimi kappalaisena Sääksmäellä sekä myöhemmin kirkkoherrana.
Sukuun kytkeytyy myös toinen kirkkoherra, Thomas Canuti Palthenius, joka jäi historiaan erityisen pahansisuisena seurakunnan paimenena. Hän oli naimisissa Anna Hartvigsdotter Nödingin kanssa, jonka kautta päädymme kappaleen otsikossa viitattuihin balttian-saksalaisiin sukuihin.
Näistä kirkonpalvelijoista ja balteista kirjoitan seuraavassa blogitekstissä. Joten olkaa lukijat kuulolla - vai pitäisikö sanoa paremminkin näöllä....

Linkkejä ja lähteitä: