Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa III (n. 1780-1892)

Kahdessa edellisessä kirjoituksessani on taitettu matkaa Teiskon Värmälän Kartanossa 1640-luvulta 1780-luvulle.

• Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa I (1640-1745)
• Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa II (1745- n.1780)

Tästä tarinan taival jatkuu:

Kartanon rustholli oli nyt 1780- luvulla jaettu kahteen osaan. Emätilasta tuli Vähä-Kartano, jota isännöivät rusthollarina Matti Juhonpoika (1759-1804) ja puolisonsa Leena Mikontytär (1758-1826). Iso-Kartanossa Matin isän isän veli Antti Matinpoika (1722-1803) ja Anna Maria Jaakontytär (1745-1802) olivat siirtyneet jo sivummalle. Isännän ja rusthollarin paikan oli ottanut v. 1773 alkaen vävy Simo Erkinpoika (1744-1831) naituaan  v.1767 Maria Antintyttären  (1751-1824).

Vähä-Kartanon isännyys oli siirtynyt Matti Juhonpojalle isältään Juho Erkinpojalta (1731-1787) jo v. 1780 Matin ollessa naimaton 21-vuotias nuorimies. Vanha isäntä Juho kuoli 56-vuotiaana v. 1787 hengenahdistukseen, joten voidaan arvella että hän oli taudin heikentämänä päättänyt siirtää isännyyden Matille jo tuolloin v. 1780. Myös Juhon isä Erkki Matinpoika (n.1703-1745) oli kuollut varhain, vain 42-vuotiaana.
Varsin pian Juho Erkinpojan kuoltua, v.1788-89 suoritettiin Vähä-Kartanon ja Iso-Kartanon kesken tilanvaihto-operaatio. Matti Juhonpojan perhekunta siirtyi Iso-Kartanoon. Vastaavasti Simo Erkinpojan perhekunta muutti Vähä-Kartanoon. Mikä mahtoi olla tämän toimenpiteen tarkoitus? Tähän en ole toistaiseksi löytänyt mitään silmiinpistävää loogista syytä. Molemmat rusthollit olivat varsin varakkaita, arvoltaan osapuilleen samansuuruisia talonpoikaistiloja.

Värmälän rusthollit SAY:n luetteloissa  tilanvaihdon aikaan. Ylempänä Iso-Kartano, alempana Vähä-Kartano

Arajärven Teiskon historiaa käsittelevän teoksen luvussa "Talonpojan varallisuussuhteet" (s358-370) kuvataan myös Värmälän Matin ja Simon varallisuutta ja siitä saa käsityksen heidän taloudellisesta asemastaan suhteessa seudun muihin talonpoikiin. Valtakunnassa suoritettiin v. 1800 yleinen omaisuudenluovutusvero. Kruunun talous oli ajautunut syvään ahdinkoon 1700- luvun lopun katovuosien ja rautamalmin vientivaikeuksien vuoksi (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_IV_Aadolf) jonka johdosta koolle kutsutut valtiopäivät Norrköpingissä päättivät korjata valtiontaloutta ylimääräisellä omaisuuden arvoon perustuvalla verolla. Verotettaviksi tulivat myös mm. pelikortit, sokeri, taskukellot ja koirat. Kekseliäisyyttä on siis verottajalta vaadittu jo tuolloinkin.
Värmälän rusthollien yhteenlaskettu kokonaisarvo 3000 riksiä oli suurempi kuin yhdelläkään toisella Teiskon tai emäpitäjä Messukylän rusthollilla, mukaan lukien Teiskolan kartano. Ainoastaan Hatanpään säteri ylitti Värmälän rusthollin arvon - yli 2 1/2 kertaisesti. Keskimääräinen teiskolainen talonpoikaistila oli arvoltaan 300-600 riksiä.
Irtainta omaisuutta Matti Juhonpoika ilmoitti 50 riksin edestä, sekä velkasaatavia 155 riksiä. Koko omaisuuden arvoksi hänelle saatiin 1840 riksiä, kuuluen siten harvalukuiseen teiskolaisten suuromistajien joukkoon. Vain 6% alueen talonpojista ylsi yli 1000 riksin. Matin perukirjoituksessa v 1804 omaisuudeksi laskettiin 1184 riksiä, mutta tämä johtunee aliarvostuksista pesän arvioinnissa.
Simo Erkinpoika ilmoitti irtainta omaisuutta 10-20 riksiä. Hänen koko omaisuuden arvokseen ilmoitettiin 1750 riksiä. Varallisuutta suhteessa emäpitäjän Messukylän suurtiloihin, mm Turtolaan (1300 riksiä) verrattuna kasvattivat todennäköisesti suuret metsäomistukset, joita yleensäkin ottaen oli teiskolaisilla tiloilla messukyläläisiä enemmän.

Vähä-Kartanoon siirtyivät siis isäntäpari Simo Erkinpoika ja Maria Antintytär. Heidän lisäkseen mukana tuli kahdeksanpäinen lapsilauma. Esikoinen Anna oli kuollut jo kaksi vuotiaana v. 1770. Kuopus Simo Simonpoika syntyi vasta muuton jälkeen v. 1791.  Samoin muuttivat vanha isäntä Antti Matinpoika, vaimonsa Anna Maria Jaakontytär sekä heidän kaksi tytärtään, Heta ja Helena.
Simon ja Marian lapsista Marketta Simontytär (1772-1827) on yhden Värmälästä erkaantuneen sukuhaaramme esi-äiti. Hän avioitui 1793 Ylöjärven Liimolan Yliselle miniäksi ja tulevaksi emännäksi Juho Yrjönpojan (1771-1817) puolisona. Sukuhaara johtaa Ylöjärvellä Kilpijoen kautta Koivistoon eli Syväojalle äidin äitiini. Ja sitä kautta yhdistyy Pinomäen sukuun, jonka esi-äidin, Anna Juhontyttären (1758-1846) jo tapasimme Vähä-Kartanossa.
16.10.1796 vietettiin Vähä-Kartanolaisten ja Messukylän Hirvenniemen Keson kesken kaksoishäitä.
Juho Simonpoika (1769-1831), tuleva Vähä-Kartanon rusthollari ja isäntä, otti emännäkseen Keson Maria Joosepintyttären (1774-1839). Keson leski-isäntä ja Marian veli Juho Joosepinpoika vei puolestaan Värmälästä emännäksi Maria Simontyttären (1775-).
Simon ja Marian tyttäristä Helena avioitui Teiskon Jutilaan ja Sofia naapuriin Kämmenniemen Mikkolaan. Annasta tuli muurarimestari Matts Wilenin puoliso ja nuorimmainen Simo Simonpoika muutti isänsä kotimaisemiin Sahalahdelle v. 1823.

Muuttoliikettä Kartanoiden välille aiheutti vielä yksi lemmenpari. Vähä-Kartanon Matti Simonpoika (1780-1848) ja Iso-Kartanon Maria Matintytär (1785-1869) olivat laittaneet ennenaikaisesti ja ilman lupia alulle uuden Värmälän perillisen. Nuoripari vihittiin kesäkuussa 1804, juuri sopivasti ennen lapsen syntymää elokuussa. Tämä Heikki Matinpoika (1804-1842) oli sittemmin jatkava Värmälän rusthollariperinnettä. Näin nuorikko, 19-vuotias Maria Matintytär muutti Iso-Kartanosta Vähä-Kartanoon - eli takaisin synnyinkotiinsa! Hän siis oli Iso-Kartanoa tuolloin tilanvaihdon jälkeen isännöineen Matti Juhonpojan tytär. Nuoripari oli, kuten havaitaan hyvinkin läheistä sukua keskenään: sulhanen ja appiukko olivat pikkuserkkuja keskenään. Lieneekö tilanne ottanut vanhan Matin terveyden päälle - hän nimittäin ehti kuolla juuri ennen häitä toukokuussa 1804 vain 44-vuotiaana. Kuolinsyyksi mainitaan tvinsot - hivutustauti jota keuhkotaudiksikin kuvataan. Tuttu kohtalo valitettavasti tuon sukulinjan isännillä. Kuten aiemmasta tekstistäni kävi ilmi, olivat Matin isä Juho Erkinpoika ja samoin tämän isä Erkki Matinpoika kuolleet suhteellisen nuorina. Myös Juhon kuolinsyy mainittiin hengitystieongelmaksi.

Matti Simonpojan ja Maria Matintyttären vihkimerkintä 10.6.1804

Iso-Kartanon Matti Juhonpojan kuoltua oli tilanpidon jatkuvuus turvattava. Juuri avioituneelle nuorelle parille tilan isäännyyttä ei luovutettu, vaikka Maria olikin vanhin Matin lapsista. Lieneekö ollut vanhan isännän kuolinvuoteelta antama viimeinen tahto ja "rangaistus" nuorenparin siveettömyyksille? Matti Juhonpojan ja leskiemäntä Leena Mikontyttären vanhin poika, Heikki Matinpoika (1789-1827) oli vasta 16-vuotias kun hänet Arajärven historian isäntäluettelon mukaan on merkitty Värmälän Iso-Kartanon isännäksi v. 1805. Todennäköisesti tilanhoidossa on suurin vastuu ollut leskiemännällä sekä Vähä-Kartanon kokeneella kaartilla. Olihan siellä vanha isäntä Simo Erkinpoika edelleen hyvissä voimissa samoin kuin poikansa, nykyinen isäntä Juho Simonpoika. Ja lisäksi siis Matti Simonpoika ja Maria Matintytär.
Voitaneen jopa arvella että viimeksi mainittu pari oli tosiasiallisesti käytännön toimissa merkittävästi mukana. Vuonna 1813, kun Iso-Kartanon Heikki Matinpoika tuli täysi-ikäiseksi 24-vuotiaaksi, muuttivat Matti Simonpoika ja Maria Matintytär Värmälän Niemeen, joka alunperin oli Värmälän torppa. Tästä muodostettiin Niemi-Kartano, joka Arajärven isäntäluettelossa ilmaantuu vasta 1820. Kuitenkin 1813 rippikirjalla Matti tituleerataan jo Niemen isännäksi. Arvatenkin Niemi-Kartanon erottaminen heille omaksi tilaksi oli jossain määrin katsottu oikeutetuksi nyt kun Heikki Matinpoika oli täysi-ikäinen ottamaan Iso-Kartanon haltuunsa täysipainoisesti. Eikä vanhan Matin haamu enää kummitellut asiassa lähes kymmenen vuotta myöhemmin. Matti Simonpoika ja Maria Matintytär tulivat siten kiertäneeksi kaikki Värmälän Kartanot.

Iso-Kartanon Matti Juhonpojan lapsista Matti Matinpoika (1798) asui kotitilalla vaimon ja lapsen kanssa ainakin vielä 1840-luvulla. Nuorin lapsista, Helena Matintytär (1758-1826) avioitui Teiskon Sääksniemen Jooseppi Matinpojan kanssa v. 1826.

Värmälän Niemi-Kartanon rippikirja 1813-1819

Näin siis Värmälän Kartano oli jakaantunut 1820-luvulle tultaessa kolmeen osaan, jotka kaikki olivat rustholleja ja omistajat 1640- luvulla alkaneen isäntäsuvun jälkeläisiä. Heikki Matinpoika Iso-Kartanossa, Juho Simonpoika Vähä-Kartanossa ja Matti Matinpoika Niemi-Kartanossa.

Niemi-Kartanon isännyys jatkui, kuten aiemmin tuli mainituksi, Heikki Matinpojan toimesta vuodesta 1836 alken. Hän avioitui v 1831 Maria Liisa Mooseksentyttären (1811-1888) kanssa Ruoveden Muroleen Frigårdista. Heikki kuoli  v.1842 halvaukseen edeltäjiensä tavoin nuorena 37-vuotiaana. Vaimo Maria oli tuolloin raskaana odottaen Mooseksen syntyväksi 5 kk myöhemmin. Niemi-Kartanon vanhapari oli tuolloin edelleen elossa. Leskiemäntä nai Teiskon Vähä-Tahlosta uuden isännän Niemi-Kartanoon: Juho Matinpoika (1818-1868) astui saappaisiin v. 1843. Heikin ja Marian pojan, Mooses Heikinpojan (1842-1910) tyttären kautta päädytään jälleen vaimoni puoleiseen Mäenpään sukuun Teiskon Massilaan kun tämä Hilda Maria Liimola (1880-1956) avioitui Nallin jälkeläisen, Juho Kallenpoika Mäenpään (1873-1952) kanssa v. 1903.
Niemi-Kartanon isäntälinja jatkui ainakin vuoteen 1892 asti, jolloin tilaa isännöivät Heikki Heikinpoika (1831-) ja vaimonsa Teiskon Toijalasta, Maria Kristiina Joosepintytär (1834-).

Vähä-Kartanossa Juho Simonpojan isännyys kesti tämän kuolemaan asti 61-vuotiaana v 1831. Hänen jälkeensä isäntiä olivat poikansa Juho Juhonpoika (1798-1860) ja Maija Liisa Matintytär (1800-1863) Ylöjärven Pengonpohjan Intistä. Suora isäntälinja jatkuu ainakin vuoteen 1892 Kalle Hermanninpoikaan (1851-) ja Teiskon Taulaniemen Maaria Aleksiina Juusentyttäreen (1857-)

Iso-Kartanossa oli siis Heikki Matinpoika saanut täysivaltaisen isännyyden v. 1813 tultuaan täysi-ikäisyyteen. Hän oli avioitunut pari vuotta aiemmin v. 1809 Teiskon Iso-Kulkkilan Anna Matintyttären (1792-1846) kanssa. Vaan keuhkotauti kaatoi tämänkin isännän, nuoren 37-vuotiaan miehen v. 1827. Sama kirous seurasi tätä isäntälinjaa aina Erkki Matinpojasta lähtien. Kumma yhteensattuma sekin että täyskaimansa Niemi-Kartanossa kuoli saman ikäisenä v. 1842. Leski Anna sai uuden isännän Iso-Kartanoon Teiskon Iso-Kahnasta. Heikki Matinpoika (1794-1846) ja Anna avioituivat 1828. Isäntälinja jatkui 1846 alken kirkkoväärtinäkin toimineen Juho Heikinpojan (1814-) ja Teiskon Jyväkorven Heta Sofia Matintyttären (1814-) toimesta. He isännöivät ilmeisesti vuoteen 1870 jolloin Iso-Kartanoon ilmaantuu Teiskon Paavolan Alaselta Erkki Juhonpoika ja Anna Mikontytär. Samaan aikaan Juhon veli Hermanni Heikinpoika lähtee Pirilän Alaselle itselliseksi. Isännyys on nähtävästi vaihtunut Iso-Kartanossa vuoden 1870 tienoilla. Kuitenkin vanha isäntäsukumme jatkaa asumista Iso-Kartanossa. Juhon ja Hetan lapsista monet muuttavat Tampereelle. Vuonna 1892 he asuvat edelleen Iso-Kartanossa lähes 80-vuotiaina yhdessä syntymästään 1849 heikkomieliseksi mainitun poikansa Juhon kanssa. Isännäksi rippikirjan jakso 1882-1892 mainitsee Malakias Erkinpojan ja vaimonsa Maaria Jaakontyttären.

Vuosisadan viimeiselle kymmenelle tultaessa Värmälän Niemi-Kartano ja Vähä-Kartano nähtävästi olivat siis edelleen 250 vuoden jälkeen vielä Paavo Tuomaanpojan (n.1600-1679) jälkipolvien hallussa. Värmälän sukuhaarat ovat levittäytyneet laajalle ja monasti risteillenkin kuten olemme havainneet.
Nykyisin Iso-Kartano on jo hävinnyt lähes tyystin Värmälän kylän maisemasta. Vähä-Kartano ja Niemi-Kartano sen sijaan ovat edelleen asuttuja. Tiedossani ei ole nykyisten omistajien suhteista vanhaan isäntäsukuun.

https://www.google.fi/maps/@61.62239,23.869031,3a,75y,94.95h,82.69t/data=!3m4!1e1!3m2!1s1xXfgZoyH8VaLHerBL_mbg!2e0?hl=fi

https://www.fonecta.fi/kartat/V%C3%A4rm%C3%A4l%C3%A4ntie,%2034240,%20K%C3%A4mmenniemi?lon=23.86984964597454&lat=61.619051050305636&z=15&l=SAT

Koetan ajan myötä kerätä ja liittää mahdollisuuksien mukaan sukupuuhun ja Geneanetin tietokantaani tietoja näistä jälkipolvista. Joten jos havaitset lisäyksiä, puutteita tai korjattavaa, otan tiedot vastaan nöyrästi kiittäen. Toivottavasti tämä tavoittaa Värmälän historiasta kiinnostuneet ja tarinat täydentyvät ja siirtyvät aikanaan seuraaville sukupolville.

Isäntäluettelo Värmälän Kartanot 1540-1892

Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa II (1745- n.1780)

Teiskon Värmälän kylässä Kartanon rusthollia asuttaneen suvun alkuvaiheista kirjoitin edeltävässä blogitekstissäni Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa I (1640-1745). Tarinassa päädyttiin 1740 -luvulle Matti Matinpojan (1681-1749) ja Teiskon Nallista taloon miniäksi tulleen Sofia Jaakontyttären (1680-1759) isännöimään aikakauteen.

Matti Matinpojan ja Sofia Jaakontyttären avioitumisella ja tilan jakamisella on oman perhehistoriani kannalta erityistä merkitystä. Tässä avioparissa yhdistyvät Värmälässä omat ja vaimoni sukuhaarat. Heidän pojistaan Erkistä ja Antista haarautuvat sukulinjat risteävät useasti jaetun Kartanon jälkipolvissa päätyen lopulta yhteisiin lapsiimme. Kun siihen lisätään Sofian vanhemmat Nallissa, saadaan polkujen risteämiin vielä yksi kerrostuma lisää.

Matilla ja Sofialla oli viisi lasta. Erkki Matinpoika (n.1703-1745) esikoispoikana odotteli vuoroaan Värmälän Kartanon isäntäluettelon jatkoksi. Elias Matinpoika (1709-1763) tilanteeseen tyytyen avioitui v. 1736 vesilahtelaisen Katariina Antintytär Mullin (n.1717-1780) kanssa. Heistä tuli sittemmin talollisia Tyrväälle Vähä-Roikkaan. Tytär Pirkko Matintytär (1712-) puolestaan avioitui 1734 Messukylään Takahuhdin Heikkilän Tuomas Matinpojan kanssa. Anna Matintytär (1719-) ja Korpulan Matti Matinpoika avioituivat 1738. Nuorimmainen oli Antti Matinpoika (1722-1803), tuleva Iso-Kartanon isäntä. Oliko perheessä vielä Sofia niminen tytär? SAY 1720-1739 mainitsee Sofian merkinnällä dr (dotter/tytär). 1746-47 löydämme SAY:n kirjoista myös Sofia -piian. Talon täysi-ikäisiä tyttäriä saatettiin tituleerata myös piioiksi. Tytär merkintä saattoi myös tarkoittaa miniää. Siten tämä tytär-Sofia voisi myös tarkoittaa esikoispojan Erkki Matinpojan puolisoa Sofia Mikontytärtä (1709-1773). Heidän avioitumisensa ajankohdasta ei ole löytynyt merkintää mutta ensimmäinen lapsi syntyi tammikuussa 1725 Värmälässä. Ehkä todennäköisempää on se, että Matilla ja Sofialla ei kuitenkaan ollut Sofia nimistä tytärtä.

Esikoinen Erkki Matinpoika oli siis avioitunut todennäköisesti viimeistään 1724. Vaimonsa Sofia Mikontyttären kotipaikasta ei ole varmuutta. Teiskon Korpulasta sitä voisi etsiä. Korpulassa esiintyy Mikko jolle on syntynyt tyttäriä 1698 ja 1699. SAY mainitsee v 1712 Korpulassa Sofia-nimisen piian. Talojen välillä on ollut muitakin naimakauppoja: Erkin sisar Anna Matintytär sekä poika Juho Erkinpoika (1731-1787).
Erkin ja Sofian lapsikatras ehti kasvaa seitsenpäiseksi kunnes Erkki yllättäen kuoli 42 vuotiaana helmikuussa 1745. Kartanon isännyyden käytännön hoito oli varmaan jo aiemmin siirtynyt Erkille ja Sofialle odottaen asian virallista täytäntöönpanoa. Vanha isäntä Matti kävi jo seitsemättäkymmentä. Erkin kuolema asetti suunnitelmat tilan periytymisestä uuteen asentoon. Erkin perillisissä oli yksi miespuolinen, Juho Erkinpoika. Hän oli tuolloin vielä ala-ikäinen. Ainoa täysi-ikäiseksi ehtinyt oli esikoistytär Maria Erkintytär (1725-). Hän oli jo ehtinyt avioitumaan v 1744 Teiskon Toijalaan. Muut Erkin tyttäret avioituivat vuorollaan Teiskolaisiin taloihin: Pänkälään, Paksulaan, Korpulaan, Kulkkilaan.

Vuonna 1746 tehdyillä naimakaupoilla järjesteltiin Värmälän Kartanon hallintaa varmistaen suvun omistuksen jatkuvuus. Erkin veli Antti Matinpoika avioitui maaliskuussa Teiskon Savonkylän Vanhatalon edesmenneen isännän Jaakko Tuomaanpojan (n.1673-1744) ja Saara Heikintyttären (1685-1765) esikoisen, Saara Jaakontyttären (1724-1760) kanssa. Pari kuukautta aiemmin oli Erkin leski, Sofia Mikontytär avioitunut uudelleen. Puoliso oli Teiskon Kulkkilasta Juho Olavinpoika (1716-1793).
Päädyttiin Kartanon jakamiseen: emätilaa jäivät nyt isännöimään Erkin leski Sofia Mikontytär uuden puolisonsa kanssa. Kartanosta erotettiin osa Erkki-vainaan nuorimman veljen, Antti Matinpojan ja Saara Heikintyttären isännöitäväksi. Uuden erotetun tilanosan nimeksi tuli Iso-Kartano, näköetäisyydellä emätilasta, jota alettiin kutsua nimellä Vähä-Kartano. Vanha isäntä Matti Matinpoika saattoi nyt huokaista ja siirtyä rauhallisin mielin lepoon Teiskon kirkkomaahan kolme vuotta myöhemmin 68-vuotiaana.

Juho Olavinpoika oli Kulkkilan Olavi Eskonpojan (1682-) poika. Hänen sisarpuolensa Maria Olavintytär (1724-1786) avioitui Teiskon Ala-Nallin emännäksi ja hänen jälkipolvensa kohtaavat Värmälän Niemi-Kartanon sukuhaarassa Juho Mäenpään (1873-1952) avioituessa Hilda Maria Liimolan (1880-1956)  kanssa v 1903; vaimoni isänpuoleista Mäenpään sukua Teiskon Vattulan Massilassa.
Pirkkalan ja Messukylän talvikäräjillä 25.3.1751 rusthollari Juho Olavinpoika lunasti perintöosuuksia vanhan isännän perikunnan sisaruksilta: Elias Matinpojalle 234 kuparitaaleria, Maria Matintyttärelle 142 kuparitaaleria ja Anna Matintyttärelle 124 kuparitaaleria. (http://www.karisalmi.fi/pauhari.htm)
Juho Olavinpojan veljenpoika Mikko Simonpoika Kulkkila (1739-) avioitui v. 1762 Riitta Erkintyttären kanssa - joka siis oli Juhon puolison, Kartanon emännän edellisestä liitosta. Näin Kulkkilan ja Värmälän väliset siteet saivat uuden vahvistuksen.

Juho Olavinpoika oli Vähä-Kartanon isäntänä 1746-1770. Pidän Arajärven historiateoksen isäntäluetteloa tältä osin virheellisenä, jonka mukaan tämän isännyys olisi jatkunut vuoteen 1779. Rippikirjoja tarkasteltaessa, voidaan todeta että jaksolla 1765-66 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7328432) on Juho Olavinpoika vielä merkitty isännäksi. Sen sijaan jakso 1771-1776 antaa isännäksi poikapuolen, Juho Erkinpojan (1731-1787)  (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7328553).  Häntä ei ole mainittu Arajärven isäntäluettelossa lainkaan. Toinen virheellinen tieto on mielestäni Juho Olavinpojan toisen vaimon nimi. Vanha emäntä Sofia Mikontytär kuoli 28.2.1773 jonka jälkeen Juho Olavinpoika avioitui uudelleen 5.12.1773 Maria Simontyttären kanssa Messukylän Palon Hempurasta. (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t9959861). Arajärven esittämä Valpuri onkin heidän 1775 syntynyt tyttärensä. Kirjaus rippikirjassa on kovin sekava ja ymmärrettävästi aiheuttaa virhetulkintaa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7328553).

Vähä-Kartanon rippikirjasta 1784 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7328789)

Vähä-Kartanon Juho Erkinpojan ja tämän v 1751 Teiskon Korpulasta vihityn vaimon, Vappu Matintyttären  (1728-1805) lapsista Anna Juhontytär (1758-1846) avioitui Ylöjärvelle Pengonpohjan Tyrkköön. Tuolloin Teisko ulottui Näsijärven länsipuolelle ja käytännössä Korpula ja Tyrkkö olivat lähes naapureita; Ylöjärven ja Länsi-Teiskon raja kulki tilojen välimaastossa. Anna Juhontyttären sukulinja jatkui edelleen Ylöjärven Hempuraan ja siitä edelleen äidinisäni kotitaloon Pinomäkeen. Tyrkköä on käsitelty blogissani aiemmin seuraavissa teksteissä:

• "Siikemmäks!" sano Hempura pirua
• Kalle Jaakonpoika Syväojan l. Koiviston esivanhemmista
• Esivanhempainkatoa ja asutushistoriaa

Matti Juhonpoika (1759-1804) jatkoi Vähä-Kartanon isännyyttä isänsä jälkeen. Aivan tarkkaa tietoa isännyyden siirron ajankohdasta on vaikea määrittää. SAY asettaa Matin isännäksi jo v. 1780, kun taas rippikirjoissa vaihdos näkyy vasta jaksolla 1784-1791, jolloin isä Juho Erkinpoika kuolee v. 1786. Arajärvi asettaa Matin isäntäluettelossa vuosiin 1780-88. Jättäen siis mainitsematta tämän isän Juho Erkinpojan isännyyden. Juho Erkinpojan isäpuoli Juho Olavinpoika vaimonsa Maria Simontyttären kanssa asuttavat myös edelleen Vähä-Kartanoa. Matti Juhonpoika avioitui Messukylän Viialan talon tyttären, Leena Mikontyttären (1758-1826) kanssa v. 1782. Heidän jälkipolviaan seuraten päädytään uudelleen vaimoni isänpuoleiseen, aiemmin mainittuun Mäenpään sukuun Teiskon Vattulan Massilaan.

Margareetta Juhontytär (1756-1784) oli kolmas ja vanhin Juhon Erkinpojan ja Vappu Matintyttären aikuiseksi eläneistä lapsista. Hän avioitui Teiskon pitäjänräätälin Matti Juhonpojan kanssa v. 1779. Heidän poikansa oli Matias Grönberg, joka toimi pappina mm Messukylässä. Tästä sukuhaarasta voi lukea lisää Marjatta Valliuksen sivustolta http://personal.inet.fi/koti/vallius/sukutaulut.htm.

Iso-Kartanossa Antti Matinpoika ja Saara Jaakontytär olivat saaneet viisi tytärtä joista kolme kuoli lapsina. Kuudes lapsi koitui äidin kuolemaksi. Matti-poika syntyi ennenaikaisesti 7.8.1760, hätäkastettiin ja kuoli vielä samana päivänä. Kuten myös äitinsä Saara Jaakontytär. Heidät haudattiin yhdessä 10.8.1760.

Saara Jaakontytär Värmälän ja poikansa Matin kuolinmerkintä. Teiskon srk: arkisto/Digitaaliarkisto
 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7332106)

Antti Matinpoika toi taloon uuden emännän ja kolmelle pienelle tyttärelleen äitipuolen Teiskon Kuorannasta. Hänet vihittiin säädyllisen suruajan jälkeen Anna Jaakontyttären (1721-1780) kanssa 8.3.1761. Onnettomasti heidän ainoat lapsensa, Vappu ja Anna kuolivat molemmat v 1763.
Kun Antti Mikonpoika hautasi toisenkin vaimonsa v. 1780 oli Iso-Kartanon isäntä edelleen 58 vuotiaana miespuolista perillistä vailla.

Olipa Antilla kuitenkin pari tytärtä joiden myötä oli mahdollista saada vävyisäntä tilanhoitoa jatkamaan. Heistä vanhempi, Maria Antintytär (1751-1824) vietti Juhannushäitä v. 1767 Simo Erkinpojan (1744-1831) kanssa. Vihkimerkinnässä mainittiin "Unga tilkommande hälften Rusth. Simon Erickss" Siten isännyyden siirto Simolle ja Marialle oli sovittu jo naimakaupasta neuvoteltaessa. Simo Erkinpoika oli kotoisin Sahalahdesta Isolahden Yliseltä. Varsin poikkeuksellinen naimakauppa: yleensä oli Värmälään tapana naida korkeintaan Messukylästä tai Ylöjärven Pengonpohjasta.

Nuorempi Antin tyttäristä, Marketta Antintytär (1754-), avioitui Matti Juhonpojan kanssa 1774. Matti oli mahdollisesti syntyjään Teiskon Vattulan Alaselta ja lienee ollut renkinä Iso-Kartanossa jo 1771. Pariskunta asui jonkin aikaa Värmälän Järvenpään torpassa ja ovat ilmeisesti muuttaneet toisaalle v. 1778 jälkeen. Marketan syntymätiedoissa nimeksi on kirjattu virheellisesti Walborg.

Värmälässä vaikutti samoihin aikoihin toinenkin Antti Matinpoika Teriniemen torpassa. Hänen lapsiaan on eräissä sukuselvityksissä virheellisesti kirjattu rusthollari-Antin lapsiksi.
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t135556
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t135670

Antti Matinpoika avioitui vielä kolmannenkin kerran. Lieneekö tottumusta, kun tämäkin vaimo oli Anna Jaakontytär. Seikka joka on sukuselvityksissä aiheuttanut sekaannusta. Tarkemmin ottaen hän oli nimeltään Anna Maria, Saarlahden Jaakko Tuomaanpojan (1711-1784) ja Maria Mikontyttären (1713-1758) tytär. Anna Maria Jaakontytär (1745-1802) ja Antti Matinpoika vihittiin 15.7.1781. He saivat kaksi tytärtä. Heta Antintytär (1782-1854) asui Värmälän sotilastorpassa Tolvilassa ensin ratsumies Henrik Hastin (1782-n.1808) vaimona  ja sittemmin leskenä. Avioitui myöhemmin v. 1813 Martti Juhonpojan (s. 1791 Messukylässä) kanssa asettuen torppareiksi Värmälän Koluun. Helena Antintytär (1786-1836) eli elämänsä vanhana piikana Vähä-Kartanossa.
Antti saatteli hautaan kolmannenkin vaimonsa v. 1801 ennen kuolemaansa Vähä-Kartanon 81-vuotiaana vanhana isäntänä  v 1803.

Vähä-Kartanon ja Iso-Kartanon isännyyksiä jaettiin vielä uudelleen ja naimakauppoja järjestettiin. Tarkkaavainen lukija saattoi saada siitä jo vihjeen edellä olevan kappaleen viimeisessä lauseessa. Jos ei vielä selvinnyt niin Värmälän Kartano- sukujen tarina jatkuu seuraavassa blogitekstissäni 1700- luvun loppuvuosista eteenpäin. Jospa se siitä avautuu...

Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa III (n. 1780-1892)

Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa I (1640-1745)

Edeltävässä blogitekstissäni esipolvissa ilmenneitä risteämiä - ns esivanhempainkatoa - tutkiessani kävi ilmi että niin omat kuin vaimonikin sukujuuret ovat monin tavoin kytköksissä Teiskon Värmälän kylässä vaikuttaneeseen Kartanon tiloja hallinneeseen sukuun. Yhteisten lastemme näkökannalta voisi jopa sanoa että Värmälästä löytyy perheemme "Aatami ja Eeva".
Värmälän kylässä sijainneen emätilan, Kartanon ja siitä myöhemmin muodostettujen Vähä-Kartanon, Iso-Kartanon ja Niemi-Kartanon isäntäsukulinjat kattavat yhtenäisenä ketjuna yli 250 vuoden ajanjakson 1640- luvulta ainakin 1800 -luvun viimeisiin vuosiin.

Värmälän katsotaan kuuluvan Teiskolaisiin kantatiloihin, joiden olemassaolo voidaan ajoittaa v 1540 edeltävään aikaan, jolloin tiloista alettiin kirjata tietoja järjestelmällisesti veroluetteloiden ja henkikirjoitusten muodossa. Teisko oli pitkään asumatonta  Pirkkalan, Messukylän, Vesilahden ja Lempäälän talonpoikien eränkäyntiseutua. Vakituista asutusta lienee syntynyt vasta 1400- luvun loppupuolelta alkaen. Mistä Värmälän nimi juontuu? Nimi on esiintynyt tuomiokirjoissa jo 1300-luvun puolella rajankäynnissä Kämmenniemen ja Sääksniemen kanssa (http://www.narc.fi/suvanto/sivut_0506-0721_PIRKKALA.pdf). Sen syntyyn en ole löytänyt selityksiä, joten esitänpä oman arvaukseni: olisivatko ensimmäiset kylän asukkaat olleet sukujuuriltaan Värmlannista? Teisko nimen alkuperäksi arvellaan lappalaista Teiskaa (Arajärvi).
Värmälän kylän neljästä tilasta yksi hävisi, yhdestä syntyi Pirilä ja kaksi yhdistyi Värmälän rustholliksi. Rusthollilla tarkoitetaan tilaa joka varusti ratsumiehen ja hevosen kruunun ruotujakolaitoksen sotaväen käyttöön saaden vastineeksi verohelpotuksia. Asemies palkattiin tilan ulkopuolelta tai joskus tehtävään ryhtyi joku talon nuorista miehistä. Asemiehen ja ratsun varustaminen vaati kohtuullista varallisuutta ja kohdistui siten seudun varakkaimpiin taloihin. Kustannusten kattamiseksi saatettiin osoittaa alueen muita tiloja ns augmenttitiloiksi eli aputiloiksi suorittamaan veroja rusthollille.

Ensimmäiset tunnetut esivanhempamme asettuivat Värmälään isänniksi viimeistään 1643 jolloin Paavo Tuomaanpoika (k.1679) ja vaimonsa Liisa (k. 1687) on merkitty Suomen asutuksen yleisluetteloon. Arajärven Teiskon historiateoksen isäntäluettelon mukaan heidän isännyytensä olisi alkanut jo 1640. Heitä edeltävä Värmälän haltija oli leski Liisa Klemetintytär - todennäköisimmin mielestäni kuitenkin eri henkilö Liisa kuin Paavon puoliso. Tosin Iso-Iivarin laatimassa isäntäluettelossa Paavo Tuomaanpojan puolison, Liisan patronyymiksi mainitaan Klemetintytär. Paavon ja Liisan alkuperä on kuitenkin nykytietojeni valossa tuntematon. Hyvinkin keski-ikäisiä he ovat olleet Värmälän isännyyteen asettuessaan kahden tyttärensä kanssa: Anna Paavontytär ja vävy Pekka Sipinpoika mainitaan jo 1644. Toisen tyttären, Riitta Paavontyttären (k jälk. 1691) puoliso Matti Niilonpoika (k. 6.1.1678) mainitaan Värmälässä vuodesta 1649 alkaen. Heidän avioitumisensa on kuitenkin tapahtunut ilmeisimmin jo viimeistään 1648 koska esikoinen syntyi tuona vuonna - kuten myös Annan ja Pekan esikoinen. Tästä voidaan päätellä että Anna on syntynyt ennen 1625 ja Riitta ennen v. 1630 ja siten heidän vanhempansa viimeistään 1600-luvun alkuvuosina.
Värmälän Pirilässä esiintyy Tuomas niminen henkilö 1600- luvun alkuvuosina, joka saattaa lisätutkimuksissa osoittautua Paavon isäksi. Patronyymi ja ajankohta ainakin sopisivat kuvaan.
Paavo hallitsi aluksi 2/3 Värmälää rusthollarina. 1/3 oli Tapani Knuutinpojan hallussa kruununverotilana vuoteen 1646 asti. Sipi Knuutinpoika viljeli osaa Värmälästä ilmeisesti rusthollin augmenttina v 1665-1667. (SAY 1655-1674). Rusthollin ratsumies kuului kenraalimajuri Fabian Berndesin rykmenttiin. Tämä ankaraksi mainittu mm. Pohjan Sodassa ansioitunut sotapäällikkö erotettiin v 1664 Turun ratsurykmentin komentajuudesta sotkuisen perintöriidan seurauksena. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Fabian_Berendes) 

Paavo Tuomaanpojan isännyyttä Värmälän Kartanon rusthollissa jatkui vuoteen 1668. Paavolla ja Liisalla ei näyttäisi olleen miespuolista jälkeläistä. Talon kahden tyttären myötä oli isäntäehdokkaiksi kaksi vävymiestä. Koska isännyys meni Riitta Paavontyttären puolisolle, Matti Niilonpojalle, voitaneen päätellä että Riitta olisi ollut sisaruksista vanhempi. Anna Paavontytär ja Pekka Sipinpoika jatkoivat asumistaan tilalla myös uuden isäntäparin jatkaessa.
Vanha emäntä Liisa on mainittu sokeaksi jo vuonna 1657. Siten hän olisi elänyt viimeiset kaksi vuosikymmentään sokeutuneena. Vanha isäntä Paavo mainittiin vanhaksi ja vaivaiseksi jo 1668. Hän kuoli 12.1.1679. Kuolinmerkinnässään on maininta "Fördes Pååls lyk till Stork." joka mahdollisesti tarkoittaa että Paavon ruumis vietiin "isolle kirkolle". Saattaisi merkitä Messukylää. Miksi näin on toimittu? Olisiko Paavo Tuomaanpojan sukujuuret siellä ja hänet olisi haudattu Messukylään?

Vävy Matti Niilonpoika oli Värmälän Kartanon rusthollarina 1669-1675. Puolisonsa Riitta Paavontyttären kuolinajaksi on sukuselvityksissä esitetty 13.6.1708. Tuolloin Värmälän Pirilässä on kirjattu Kf (kirkonvaivainen) Brita Påhlsdotter (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t143961). Samaan aikaan SAY mainitsee Pirilässä Britan merkinnöin inh. corp.hust. Tämä henkilö olisi siis köyhä, itsellinen ja sotilaan vaimo. Mielestäni ei ole todennäköistä että Värmälän Kartanon emäntä olisi ollut viimeiset päivänsä Pirilässä kirkonvaivaisena. Kartanossa Riitan merkinnät näyttäisivät päättyvän vuoteen 1691. Siten samaisissa selvityksissä esitetty Riitta Paavontyttären oletetusta kuolinmerkinnästä johdettu syntymäaika 1618 on varsin epävarma tieto.
Vanhimmassa säilyneessä Värmälän rippikirjassa Riitta Paavontytär vielä on nähtävissä (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9817420). Kirjattu ei ole enää Matti Niilonpoikaa, joten kirjan sivu ajoittuu tämän kuoleman 1678 jälkeisiin vuosiin. Dokumentissa itsessään ei ole vuosia merkitty mutta ajanjakso on karkeasti pääteltävissä siinä esiintyvistä henkilöistä. Valitettavasti seuraavat säilyneet rippikirjat ovat vasta vuodesta 1746 alkaen.

Matti Niilonpojan alkuperäksi on eräs sukututkija esittänyt Nallin Niilo Laurinpoikaa, mutta nähdäkseni hän on ajallisesti liian etäällä ollakseen tämän Mattimme isä.

Kartanon rusthollin isäntänä jatkoi isänsä Matti Niilonpojan jälkeen esikoinen Martti Matinpoika (s.1648) vuodet 1676-1692. Veljensä Heikki Matinpoika näyttäisi suorittaneen rusthollin ratsupalvelusta 1680-luvulla. Martti Matinpojan kuoltua n 1692 lapset olivat vielä alaikäisiä ja siten isännyyden jatkajaa ei saatu hänen jälkeläisistään. Sen sijaan isännyyden ottivat haltuunsa Martin sisar miehensä kanssa. Vappu Matintytär (s.1651) ja Matti Antinpoika (n.1646-1740) olivat avioituneet n. 1678 ja perustaneet myös perheensä Värmälän Kartanoon. Siten isännyyden siirto heille siinä tilanteessa oli varsin ilmeinen toimenpide. Matti Antinpojan isännyyttä jatkui 1705 tienoille, jona aikana rusthollin augmenttitiloina olivat Pirilä, Kuusniemi ja Kulkkila. Matti oli riitaantunut Pirilän Yrjön kanssa ja erottanut tämän v 1704 sekä ottanut Pirilän itse viljelykseensä joiksikin vuosiksi - kenties isännyytensä päättymiseen asti. (Arajärvi s 217)
Kuka oli tämä Matti Antinpoika? Syntymästä ei ole vakuuttavaa tietoa. Kuolinmerkinnässään 10.2.1740 on mainittu hänen olleen 94 vuotias ja siten syntynyt 1646. Tuohon aikaan em merkinnät olivat hyvinkin epävarmoja. Siten voitaneen ainakin vakavasti esittää oletus että hän saattaisikin olla se Andersille syntynyt Matts joka on kirjattu Kämmenniemessä 25.1.1652 (HisKi).

Koska isännyyden periytyminen pääsäntöisesti katsottiin vanhimman pojan etuoikeudeksi, oli seuraava Kartanon isäntä Matin ja Vapun lapsikatraan ainoa poika, Matti Matinpoika (1681-1749). Sisaria hänellä oli viisi, joista Elinan tiedetään avioituneen Ylöjärvelle ja Marian Messukylään Takahuhdin Heikkilään. Matti haki Kartanoon emännän v. 1701 Teiskon Kiimajoen Nallista. Sofia Jaakontytär (1680-1759) oli Nallin  Jaakko Pertunpojan (1637-1717) ja Kaisa Nuutintyttären (n 1644-1740) järjestyksessään kolmas lapsi. Matti Matinpojan isännyyden aika kattoi lähes 40 vuotta 1706-1745. Ajanjaksoon osui nk isoviha, jolloin venäläisten sotajoukot rasittivat myös teiskolaisia tiloja ryöstäen ja tuhoten elintarvikkeita, viljelyksiä, omaisuutta sekä karjaa - ihmisiäkin katosi sotajoukkojen myllertäessä pitkin maakuntaa. Sofian kotitilalta Nallista ryöstettiin koko irtain omaisuus, kirjoittaa Arajärvi Teiskon historian teoksessaan. Värmälä näyttäisi säästyneen kaikkein pahimmalta hävitykseltä.

Seuraava osa jatkuu Kartanon jakautumisesta Vähä-Kartanoon ja Iso-Kartanoon v 1746:
Kartano-suvut Teiskon Värmälässä / osa II (1745-n.1780)

Muita Värmälän sukuja tutkivia (heille kiitos tietojen avuliaasta jakamisesta):

• Kalevi Ojanen
• Erkki Nenonen
• Marjatta Vallius
• Janne Hyvärinen
• Piia Mäenpää
• Paavo Mäenpää

Lähteitä:

• HisKi
• SSHY
• Digitaaliarkisto
• Digihakemisto
• Arajärvi: Messukylän, Teiskon, Aitolahden historia, osa I

Paavo Tuomaanpojan jälkeläisiä ja sukupuuta voit selata Geneanetissä myös tästä linkistä.

Eräs Isovihan aikainen kuvaus Arkistolaitoksen verkkonäyttelyssä:
Isoviha, kidutusta ja nälkää - Margaretan elämäntarina

Esivanhempainkatoa ja asutushistoriaa

Katosiko esi-isäsi, hävisikö sukusi? Sekosiko sukusi kun koko suku nai? Kuulostaa ihan lapsena höpötetyltä vale-Japanilta...

Esivanhemmat saattavat jäädä kadoksiin myös muista syistä kuin dokumenttien puutteesta tai todellakin fyysisestä katoamisesta esim sotien aikoina. Puhumattakaan tuntemattomiksi jääneistä isistä. Sukututkimuksessa käytetään termiä esivanhempainkato silloin kun sukuhaarat periytyvät yhteisistä esivanhemmista. Olen viitannut tähän ilmiöön aiemmassa blogissani "Siikemmäks sano Hempura pirua". Siinä tuotiin esiin Ylöjärven Pengonpohjassa Hempuran taloa isännöineestä parista joiden kahdesta lapsesta johtava jälkipolvien ketju yhdistyy kohdallani. Olen siis heidän jälkeläisensä sekä äitini että isäni puolelta - siis ns tupla-Hempura. Näin ollen isäni ja äitini ovat keskenään neljänsiä serkkuja. Tai jos toisin halutaan ilmaista, olen itseni viides serkku. Edelleen tästä seuraa että isäni puoleiset puolisisarukseni ovat samalla myös viidensiä serkkujani. Sekosiko siis sukuni? Alkaa kuulosta aivan Ankkalinnalaisten sukupuulta?

Tämä Hempuralaisten sukujen risteämä oli ensimmäinen ja lähin sukututkimuksemme historiassa havaittu, ajoittuen minusta lukien seitsemän sukupolven taakse 1700- luvun puoliväliin. Joten aivan lähisukulaisista ei ole kyse. Laki on säädellyt eri tavoin lähisukulaisten avioliittoja. Nykyisin serkusten välinen avioliitto on mahdollinen. Näin ei ollut 1700- luvun Ruotsin valtakunnassa:

 "Ruotsin valtakunnan Vuoden 1734 lain Naimiskaaren säännös määritteli, että serkkujen avioituminen vaati kuninkaan luvan. "Orpanat ei mahda otta toinen toistans awioxi, ellei Cuningas sijhen lupaa anna."" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Serkku)

Tämä rajoite purettiin v. 1872 Venäjän Keisarin asetuksella. Lähisukulaisten avioitumisen rajoittaminen perustuu paljolti perinnöllisyysseikkoihin. Esim. serkkujen välisissä avioliitoissa em Wikpedian artikkelin mukaan epämudostumien riski perillisillä on n 4,5-6 %:lla kun se normaalisti on luokkaa 3%.

Sukututkimuksemme edistyessä törmäsin tähän ilmiöön yhä useammin. Kävi mm. ilmi että vanhempani eivät olleet paitsi neljänsiä serkkuja, he olivat myös kuudensia serkkuja. Lisäksi isäni on kahdesti äidin isäni ja kerran äidin äitini kuudes serkku!
Ja edelleen: vaimoni ja minä olemme sekä kuudensia että seitsemänsiä serkuksia. Jonka lisäksi appeni on kolmasti kuudes serkkuni!
Mitenkäs tämä on mahdollista? Johtuu siitä että näin monen sukupolven kuluessa jälkeläisten ketju epätahdistuu; sisarussarjan esikoisen ja kuopuksen välinen ikäero saattaa olla jopa 20 vuotta, joka voi toistua ja kertautua seuraavissa polvissa.
Tämä ilmiö toistuu mm. isäni vanhempien kohdalla siten että Anders on vaimonsa Olgan isoäidin kolmastoista serkku. Jonka lisäksi myös vaimonsa sekä 7. että 8. serkku.
Jatketaan kun kerran alkuun päästiin. (jos puuduttaa tai menee pää sekaisin niin loikkaa muutama kymmennen riviä eteenpäin.):

• Äitini vanhemmat Frans ja Rauha ovat kahdesti 5. serkkuja sekä kerran 6. serkkuja.
• Vaimoni isän vanhemmat Eino ja Inga ovat keskenään 5. serkkuja
• Vaimoni isän isä, Eino on isäni isän Andersin 6., 7. ja 8. serkku ja sen lisäksi Andersin äidin Matildan 6.serkku
• Samainen Eino on kolmasti äitini isän Fransin 6. serkku. Toisaalta Frans myös on Einon äidin isän 5. serkku
• Em. Eino on lisäksi myös äidin äitini Rauhan (em Fransin vaimo) 4. ja 7. serkku. Kuten myös Rauhan äidin 6. serkku.
• Isäni isä Anders ja äitini isä Frans ovat 9. serkkuja.
• Em. Anders on äitini äidin Rauhan 5. serkku.
• Isäni äiti Olga ja äitini isä Frans ovat 3. serkkuja.
• Em. Olga ja äidin äitini Rauha taasen 7. serkkuja.
• Em. Olga ja vaimoni isän isä, aiemmin mainittu Eino ovat keskenään sekä 5. että 6. serkkuja.

Olikohan siinä kaikki? No ei, mutta ainakin siitä saa käsityksen että siitä on vaikea saada käsitystä. Tämä siis vain minun ja vaimoni vanhempien ja isovanhempien tasolla. Näitä risteämiä esiintyy lastemme sukupuussa tämän hetkisen tiedon mukaan 47 kertaa aiheuttaen esivanhempainkatoa. Olen erinomaisen huono matemaatikko, mutta koetan hahmottaa esivanhempien lukumäärää:

Esivanhempien lukumäärä kasvaa sarjassa 2,4,8,16,32... jne edettäessä sukupolvissa taaksepäin. Edettäessä lapsistani kahdeksan sukupolvea aiemmin mainittuihin Hempuran esivanhempiin, on esivanhempien teoreettinen lukumäärä 128. Edelleen edettässä 15. sukupolveen n. 1500- luvun puoliväliin, määrä on jo 16384. Tuota kauemmaksi talonpoikaisia sukuja on erittäin vaikea ellei mahdotonta päästä johtuen siitä että dokumentointia ei säännönmukaisesti harjoitettu.

Jos oletettaisiin että olisimme esi-isinemme asustaneet ainoastaan tämän nykyisen Pirkanmaan alueella (ent. Ylä-Satakuntaa, jossa valtaosa tiedossa olevista esivanhemmistamme on asunut) olisi teoreettisesti joka toinen 1550-luvun Ylä-Satakuntalainen esivanhempamme.  Asukkaita kun on alueella arveltu olleen  n. 26 000 - 30 000 henkeä. Onneksi asia ei käytännössä nyt aivan näin kuitenkaan ole, mutta teoretisointi ehkä konkretisoi aihetta.

Aiempi serkkupolvien laskenta jo antoi osviittaa siitä että esivanhempainkato "tiivistyi" 10.-13. sukupolviin laskien lapsistamme taaksepäin. Ajankohtana tarkoittaa 1600- luvun alusta 1700- luvun puoliväliin - noin karkeasti ottaen. Näissä sukupolvissa on kaikkiaan 35 esivanhempainkatoa aiheuttavaa risteymää kun niitä kaikkiaan on 47 kappaletta sukupolvien 8-21 aikana. Entisenä matikan ehtolaisena laskin että esivanhempainkadon menetys tuon huipun seurauksena on luokkaa 400 esivanhempaa.

Vähentää se ainakin sukutututkijan taakkaa kun sukuhaaroja karsiutuu. Mikä sitten on merkitys perimän suhteen onkin kimurantti juttu. Luonnollisesti esivanhempia on silti tullut geenistöä rikastuttamaan muilta alueilta - Pohjanmaalta, Keski-Suomesta ja Varsinais-Suomesta noin pääsääntöisesti. Muutama polku johtaa nykyisten valtakunnanrajojen ulkopuolelle. Asiaa tällä foorumilla tarkemmin avaamatta voin kuitenkin kertoa että tiedän kantavani perinnöllistä ja harvinaista geenivirhettä. Sukututkimuksen perusteella voin melkoisella varmuudella osoittaa miltä suunnalta se on peräisin.

Mitkä sitten ovat tämän esivanhempainkadon ilmiön syntyyn taustalla vaikuttavia seikkoja? Avasin aiheesta keskustelun sukuharrastajien Facebook ryhmässä saadakseni muiden kokemuksia aiheesta ja käsitystä missä laajuudessa tähän on törmätty muissa sukututkimuksissa. Avaus saikin aikaan kiitettävässä määrin keskustelua. Tiedostaen epätieteellisen menetelmäni olen kuitenkin taipuvainen teoretisoimaan ilmiöstä seuraavanlaisen ajatuksenkulun:

Ilmiötä havaitaan 1600-1700 luvuilla asutushistoriallisesti Ylä-Satakunnan tyyppisillä alueilla, joidenka erämaita alettiin asuttaa 1500- luvun puolivälistä alkaen. (Em aluetta pääosin Ala-Satakunnan, Hämeen, Varsinais-Suomen suunnilta sekä osin Savon ja  Keski-Suomen suunnilta). Asutuksen leviämisen alkuvaiheessa tilat olivat harvassa pitkien etäisyyksien päässä toisistaan. Huonojen kulkuyhteyksien vuoksi yhteydenpito muihin taloihin oli harvassa. Uusien perheiden muodostuessa asumukset pystytettiin samoille seuduille, usein emätilasta jaetuille alueille. Tavan mukaan talon vanhin poika oli ensisijaisesti jatkamassa tilanpitoa. Tyttäret pyrittiin naittamaan suvun etua valvoen tunnetuille ja hyväksi havaituille suvuille. Tilat ja omaisuus ehkä pyrittiin pitämään ns suvussa. Ajan myötä tämä synnytti seuraavien 100-200 vuoden kuluessa "sukuryhmittymiä" jotka olivat toistensa kanssa tiiviimmin yhteyksissä ja kanssakäymisissä mukaan lukien naimakaupat. Ryhmäytymiseen ja naimakauppoihin vaikuttivat lisäksi pitäjäyhteisön talonpoikien väliset arvostus- ja statusasetelmat. Tilattoman väestön osalta liikkuvuus ja vaihtelu lienee ollut monipuolisempaa piikojen, renkien ja itsellisten vaihtaessa herkemmin maisemaa. Sama lienee koskenut käsityöläisiä. Suurtilalliset ja harvalukuiset virkamies-, rälssi- ja pappissäädyt lienevät avioituneet suuressa määrin omissa piireissään ja keskenään. Näitä säätyjä Ylä-Satakunnan  perämetsissä ei noilla vuosisadoilla juurikaan nähty. Väestö oli lähes yksinomaa tilallisia talonpoikia sekä jossain määrin heidän palkollisiaan.

Ylä-Satakunnan väestö kasvoi toki jatkuvasti syntyvyyden ja alueelle muuton myötä. Varsinainen suuri muutos tapahtui kuitenkin vasta 1800 -luvun puolella kaupungistumisen ja teollistumisen myötä jolloin erämaiden jälkipolvien elämänpiiri laajeni. Samalla liikenneyhteydet paranivat helpottaen näin kanssakäymistä muuallekin kuin oman pitäjän asujaimiston keskuuteen. Elintason ja olosuhteiden kohentuessa väestömäärä, eli tarjonta kasvoi voimakkaasti.

Seuraavia karttakuvia tutkimalla voi havaita asutuksen leviämistä Ylä-Satakunnan alueelle 1650-1867 välisellä aikajaksolla. Kartoissa rengastetut alueet kuvaavat asuinalueita joilla erityisesti esiintyy esipolvien risteymiä. (Kuvaa klikkaamalla saat kartan avautumaan suuremmassa koossa)

Suvun Ylä-Satakuntalaista asutusaluetta 1650

Suvun Ylä-Satakuntalaista asutusaluetta 1867

Mainitsemassani Facebook-keskustelussa tuli samantyyppinen ilmiö esiin mm Karjalan kannaksen kylien asutushistoriassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Eräs etäinen sukulaiseni Teiskon Värmälän kautta mainitsi jonkun todenneen että kaikki teiskolaiset ovat sukua keskenään. Ei nyt ehkä kirjaimellisesti otettavissa mutta lienee siinä totuuden perääkin. Uskoisin samanlaista ilmiötä esiintyneen myös vanhemmilla asutusalueilla Suomessa. Siellä tapahtumat ajoittuvat aiempiin vuosisatoihin joista ei ole dokumentaatiota olemassa. Myöhemmin väestötiheys ja liikkuvuus aiheuttivat sen että ilmiötä ei enää syntynyt ja tämä jonkinasteinen sisäsiittoisuus purkautui muutamassa sukupolvessa.

Lapsieni sukupuuta tarkastellessa on havaittavissa muutama Ylä-Satakuntalainen pitäjä ja suku joiden voidaan katsoa olevan esi-isiämme "isolla eellä":

• Kurun Riuttaskorven Suutari ja Luomajärvi
• Ruoveden Muroleen Tokonen
• Teiskon Kiimajoen Nalli
• Teiskon Värmälän Vähä-Kartano ja Iso-Kartano
• Ylöjärven Mutalan Simola

Silmiinpistävin "Aatami ja Eeva -pariskuntamme" on Teiskon Nallia 1669-1704 isännöineet Jaakko Pertunpoika ja Kaisa Nuutintytär. Tästä linkistä avautuu Genenetissa heidän jälkipolvensa lista. Jos kuulut sukuun, niin tarkista montako kertaa löydät nimesi tästä listasta johtuen esipolvien moninkertaisista risteymistä. Omani löytyy kuusi kertaa!

Ylä-Satakuntalaisia esipolvien risteämiä sukupuussamme

Pitäjä	Talo
Ikaalinen	Ollikkala
Kuru	Luomajärvi
Kuru	Mäkelä
Kuru	Pusu
Kuru	Suutarila
Messukylä	Viiala
Ruovesi	Kekkonen
Ruovesi	Kovettu
Ruovesi	Rikala
Ruovesi	Tokonen
Teisko	Jutila
Teisko	Kulkkila
Teisko	Nalli
Teisko	Rikala
Teisko	Runsas
Teisko	Toijala
Teisko	Uskali
Teisko	Vattula
Teisko	Värmälä Iso-Kartano
Teisko	Värmälä Vähä-Kartano
Virrat	Raski
Ylöjärvi	Hempura
Ylöjärvi	Huhkaja
Ylöjärvi	Kaihari Ylinen
Ylöjärvi	Lörpys
Ylöjärvi	Simola
Ylöjärvi	Tyrkkö
Ylöjärvi	Äijälä
Ähtäri	Lipponen
Ähtäri	Moksu

Avioitumisen tavoista menneiden polvien aikaan voit lukaista artikkelista Naimisiin ennen wanhaan
Asutushistoriaa esim seuraavilta sivustoilta:

• http://www.ruovesi.fi/ruovesi-info/historia/
• http://www.teisko.fi/kylassa.htm
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Suur-Pirkkala
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkanmaan_maakunta
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Yl%C3%A4-Satakunta
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_asutushistoria
• http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomalaisten_uudet_juuret

Ja loppukevennyksenä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aku_Ankan_sukupuu

Mattjus-Brännbacka - nousu ja tuho

Vuonna 1820 silloisesta Nederpurmon kylän Mattjus nimisestä tilasta 3/32 manttaalin tilan osan hankkinut Matts Mattsson Bäck (1765-1832) oli isänsä puolelta saman kylän Villbackan isäntälinjan jälkeläinen. Hänen esi-isänsä Mårten Mattsson oli isännöinyt Villbackaa jo 1580-luvun puolivälissä, seitsemän sukupolvea aiemmin.

Hankittua tilan osaa kutsuttiin ainakin myöhemmissä vaiheissa nimellä Brännbacka. Näin Tommy Olinilta saatujen tietojen perusteella, jotka suurimmalta osaltaan ovat pohjana tässä esitetylle selvitykselle. Lisäksi hän on avuliaasti tarjonnut käyttöön asiakirjajäljennöksiä joista avautuu kuva suvun vaiheista 1820-1870 välisenä aikana. Purmolaista Mattjus-Brännbackaa on blogissani käsitelty aiemmin Anders Jakobsson Mattjukseen ja tämän perheeseen liittyvissä selvityksissä.

Purmo-joen varressa, toistensa välittömässä naapurustossa sijaitsivat Bäck eli Västanbacka, Mattjus ja Filpus. Mattjus oli jakautunut v. 1789 kolmeen erilliseen tilaan, jotka kuitenkin esim. rippikirjoissa ja asutuksen yleisluettelossa esiintyvät edellen kaikki Mattjus nimellä; emätila Västerbacka, Forsnabba ja Brännbacka. (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1261790 ja http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1261792).

Matts Mattsson Bäck oli avioitunut Lena Hansdotter Keckon (1767-1850) kanssa vuonna 1787. Lena oli vuoteen 1810 mennessä, 23 vuoden aikan synnyttänyt mahdollisesti jopa kaksitoista lasta. Kahdesta vauvana kuolleesta löytyy tiedot vain kuolleiden luetteloissa ilman nimeä - ainoastaan kuolinaika, -ikä ja isän nimi. Aikuisikään asti näyttäisi selvinneen puolet. Varsin tavanomainen perhetilasto 1800-luvun taitteen elinoloissa.
Kotitilasta ei riittänyt kaikille aikuistuville lapsille elantoa. Jälkipolvien elinkeinoa turvatakseen Matts ja Lena ryhtyivät tarpeenmukaisiin järjestelyihin. Naapuruston kesken oli varmaankin käyty tunnusteluja ja neuvonpitoja naimaikään tulleiden nuorten päänmenoksi. Bäckin sisarusparven puolivälissä syntynyeen Anna Caisa Mattsdotterin (1796-1868) ja Johan Jacobssonin (1792-1874) aviojärjestelyistä oli käyty neuvonpitoa Johanin isän, Jacob Erssonin (1767-1836) kanssa. Tämä Filpukselle vävyksi tullut oli jäänyt leskeksi vaimonsa Anna Johansdotterin (1770-1815) jälkeen.Hän asusti tuolloin lapsineen itsellisenä Bäckillä oltuaan aiemmin Slipillä torpparina sekä Passin lampuotina. Ilmeisemmin aviosopimusneuvotteluja käytiin myös toisen naapuritalon, Mattjuksen isännän Anders Anderssonin kanssa. Tulevalla sulholla oli sukuyhteys Mattjukseen edesmenneen äidinäitinsä Helena Hansdotterin (1740-1808) kautta. Tämän isä  Hans Pehrsson Kylänpää - Mattjus (1700-1747) oli ollut Mattjuksen talon isäntä ennen jakautumista runsaat puolivuosisataa aiemmin. Mattjuksen isäntä oli suostuvainen myymään 3/32 manttaalin tilan osan tulevan avioparin elää, asua ja viljellä - ja kasvattaa tulevat lapsensa jos Luoja suo ja Sallimus sallii.

Puumerkkejä v. 1749: 140 Mattjus 141 Filpus 142 Bäck

Kun kerran asiat näin oli järjestetty - ja kai siinä nuorilla itselläänkin joku sana oli sanottavanaan  - niin kättä päälle ja häitä järjestämään. 28.11.1819 seurakunnan läsnäollessa ja papin aamenella siunattuna sekä hunnutettuna morsian ja Bäckin talon tytär Anna Caisa Mattsdotter siirtyi aviosäätyyn renki Johan Jacobssonin vaimona.
Nuoripari asettui aluksi Bäckille odottamaan että isä Matts saisi sovitut talokaupat järjestykseen. Tämä sitten toteutuikin 7.4.1820 tehdyllä kaupalla. Vanhapari on tainnut pitää vävyä ensialkuun silmällä mitenkä se talonpito sujuu. Kirjoilla Anna Caisa ja Johan olivat Bäckillä kunnes heidät v. 1823 oli kelvollisiksi havaittu ottamaan vastuu Brännbackan hallinnasta. Varsinkin kun esikoistytär oli jo syntynyt 1820 ja uusi tulollaan. Ties vaikka olisi Brännbackalle tuleva isäntä.

Mattjus-Brännbacka siirtyi 27.3.1823 annetulla lahjakirjalla Johan Jacobssonin ja Anna Caisa Mattsdotterin hallintaan. Vanhapari asetti kuitenkin tiettyjä varauksia ja velvoitteita lahjoituksen ehdoiksi. Seuraavassa parhaan mukaan suomennettuna vanhasta ruotsinkielisestä Pedersören kihlakunnan pitäjänkäräjien pöytäkirjanotteesta. Sulkeet ilmaisevat tekstinkohtaa jota en ole kyennyt kääntämään epäselvän käsialan tai tuntemattoman ilmaisun vuoksi:

Vaimoni Helena Hansdotterin myöntymyksellä olen minä Matts Mattsson Bäck vanhempi siirtänyt lahjoituksena 3/32 manttaalia Mattjus verotilasta no 12 Överpurmon kylässä, Pietarsaaren pitäjässä samoin kuin 1/4 kaikesta omaisuudestani ilman panttia tai vaateita vävyllemme Johan Jacobssonille sekä hänen vaimolleen Anna Caisa Mattsdotterille seuraavin ehdoin:
1. Isännyys vaaditaan rajoitetuksi minulle ja vaimolleni, sekä vävy Johan Jacobsson että vaimonsa eivät ilman meidän suostumustamme ja yksimielisyyttämme saa hallita, myydä, vaihtaa tai pantata tilaa.
2. Samoin edellämainittu Johan Jacobsson ja vaimonsa saavat täten saman oikeuden kuin poikani suorittaa kahdelle tyttärelleni Maria ja Clara Mattsintyttärille molemmille 40 hopearuplaa joka on vaadittaessa maksettava sekä 53 riikintaalaria 16 killinkiä Ruotsin rahaa tai vastaavaa käypää rahaa joka sisältää heidän isän- ja äidinperintönsä, siten että ainoastaan päällys- ja vuodevaatteet jäävät tasan jaettavaksi lapsiemme kesken kuolemamme jälkeen.
3. Leski Susanna Mattsdotterin sekä leski Caisa Andersdotterin Taiskalaisesta eläkkeeseen tältä tilalta osallistuu Johan Jacobsson 1/4 osuudella alkuperäisestä sopimuksesta heidän elinikänsä ajan.
4. Minun ja vaimoni luopuessa isännyydestä tulee tämän osuuden Mattjus tilaa suorittaa meille eläkettä marraskuun alusta 1 tynnyri ruista, 1 tynnyri jauhettua, 1 tynnyri perunoita, 2 kappaa suolaa, 1 juusto, 2 naulaa, 10  naulaa lammasta ja 10 naulaa savustettua naudanlihaa, 1 leiviskä suolasilakkaa, 3 naulaa paloviinaa, 5 (  )  (  ) tupakkia, 5 naulaa hamppua, 1 1/2  naulaa villaa, 1 pari housuja,  joka toinen vuosi (   ) ja joka toinen (  ) sekä 2 syltä koivupuita vuosittain kuten myös 1/2 kannua  tuoretta maitoa päivittäin  joka tulee toimittaa meille Bäckin tilalle. Lisäksi tulee Johan Jacobssonin 1/4 määrällä vastata ylläpidostamme, hevosen tarpeellisiin matkoihin sekä tavallinen hautaus siihen liittyvine kuluineneen mutta jotka toisen kuoltua vähennetään puoleen.
5. Lopuksi pidätän oikeuden minulle ja vaimolleni peruuttaa lahjoituksen mikäli Johan Jacobsson, hänen vaimonsa ja oikeudenhaltija joko rikkoo tätä vastaan tai kääntyvät meitä vastaan.
Tämä lahjakirja vahvistetaan meidän molempien allekirjoituksin Överpurmossa 27 maaliskuuta 1823.
Matts Mattsson Bäck
Helena Hansdotter
Tämän sopimuksen sitoudumme täyttämään
Johan Jacobsson
Anna Caisa Mattsdotter

Tehtyyn sopimukseen tyydymme
Matts Mattsson Bäck, Maria Mattsdotter nuorempi
Anders Johansson Sisbacka
Clara Mattsdotter
Hans Klåfvus Matts Månsson Rask
Anders Brunberg
Ja koska hakija asiainhoitaja Brunbergin nyt oikeudelle osoittamalla kiinnekirjalla 12 lokakuuta 1821 voimaansaatettu laillinen omistusoikeus tilaan, vastaanotetaan ensimmäisen kerran hakijoiden  Johan Jacobsson ja Anna Caisa Mattsdotter Bäckin lainhuudatus hankkimaansa 3/32 manttaalin Mattjus verotilaan no 12 Överpurmon kylässä jonka he yllämainitulla kaupalla, sekä eläkkeen luovuttajalle ja hänen vaimolleen ja samoin heidän muille lapsilleen, heidän appivanhemmilleen ja vanhemmilleen Matts Mattsson Bäckille ja Lena Hansdotterille myöntämällä, ovat omistukseensa saaneet ja moitteettomasti lainhuudatuksen hankkineet. Vuosi ja päivä kuten edellä on annettu.
 Pehr Fredr. Widen

Brännbacka oli v. 1818 jaettu kahteen 3/32 manttaalin suuruiseen osaan. Matts Matsson Bäckin hankittua osuutensa oli toinen puolikas Matts Ersson Slipin hallussa, joka oli tullut Mattjuksen tilalle vävyksi. Hänen omistamansa osuus joutui pakkohuutokauppaan 21.2.1837, jolloin sen hankki omistukseensa raati- ja kauppamies Jonas Forsberg. Kauppamies kun oli, ei hän hankkinut tilaa maanviljelijäksi ryhtyäkseen, vaan ansaitakseen rahaa ostamalla edullisesti pakkohuutokaupassa ja myyden kohta hieman kalliimmalla edelleen.
Kiinnostunutta ostajaa ei Forsberg joutunut kaukaa hakemaan. Johan Jacobsson ja Anna Caisa, jotka isännöivät toista puolta Brännbackaa, tekivät tilanosasta Forsbergin kanssa kaupat jo kahta kuukautta myöhemmin 29.4.1837. Johan oli käynyt 23.3.1837 puhumassa Merimieskassasta 200 riikintaalarin suuruisen lainan 6% korolla käsirahaa varten. Liekö käynyt niin, että Forsberg oli terävänä kauppamiehenä haistanut tilanteen ja huutanut tilan Johanin nenän edestä tehden nyt hyvän tilin myydessään sen innokkaalle ostajalle kelpo hintaan?
Kauppasumma oli 900 riikintaalaria, vastaten 360 hopearuplaa (1440 mk). Tästä summasta suoritettiin 300 riikintaalaria käteisellä ja jäljelle jäävä summa sovittiin maksettavaksi 100 riikintaalarin vuosittaisina suorituksina 6 % korolla.

Ehkä into oli kovempi kuin realistinen maksukyky. Johan Jacobsson oli hakenut kihlakunnanoikeudelta köyhyystodistuksen vain pari vuotta ennen Forsbergin kanssa tehtyjä kauppoja. Nyt Brännbackaan haettiin kiinnitykset Merimieskassan velan vakuudeksi, joka oli sitten uusittu useaan kertaan, viimeksi vuonna 1859.
22.11.1860 on Suomen Yleinen Paloapuyhdistys myöntänyt vakuutuksen tilan talousrakennuksille vakuutusarvon ollessa 630 hopearuplaa (2520 mk). Siis lähes kaksinkertainen kauppahintaan nähden 23 vuotta aiemmin pelkästään rakennuksista.
9.9.1863 suoritettiin tilalla Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimesta arvio tilan rahallisen arvon selvittämiseksi. Tilan koko oli tuolloin 3/16 manttaalia ja arvioinnin tulokseksi saatiin 8097 markkaa, jonka lisäksi mainittiin talousrakennusten olevan vakuutetut 2520 markan arvosta. Arviointi suoritettiin koska isäntä neuvotteli Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kanssa lainasta, joka sitten myönnettiinkin. Lainasumma oli 4000 mk, jonka vakuudeksi tila kiinnitettiin. Lainaehtojen mukaan lyhennykset tuli suorittaa kahdesti vuodessa 6% korolla. Lainasta nostettiin 28.5.1864 kuitenkin vain 3200 mk.

Mihinkä sitten tuo lainarahan käytettiin? Voidaan olettaa, että lainaa tarvittiin ainakin uuden tuvan rakentamiseksi. Myöhemmin v. 1869 suoritetun uuden arvioinnin mukaan tilalla oli silloin uusi hyväkuntoinen hirsitupa. On oletettavaa että tämä uusi laina- ja kunnostusoperaatio liittyi tilan tulevaisuuden suunnitelmiin. Johan Jacobssonin ja Anna Caisan kuudesta lapsesta oli tuolloin elossa enää kaksi. Vanhapari alkoi käydä jo seitsemättäkymmentä. Tilaa asuivat heidän lisäkseen lasten perheet: tytär Anna Lena Johansdotter (1832-1868) ja v. 1851 avioitunut puolisonsa Jakob Mattsson (1830-1868) sekä poika Johan Johansson (1839-1875) ja tämän 1860 vihitty vaimo Johanna Johansdotter Härmälä (1837-1913). Näiden lapset mukaan lukien tilalla asui tuolloin 1860-luvun alkuvuosina 13 henkeä. Mukaan lukien isä-isän-isäni, v. 1857 syntynyt Anders Jakobsson Mattjus.
Brännbacka siirtyi näiden kahden sisaruksen ja heidän puolisoidensa yhteisomistukseen jossain kohtaa vuosien 1865-1867 välillä. Koska olivat ainoat perilliset niin on hyvin oletettavaa että rahaa velkaisen talon omistuksen siirrossa ei liikuteltu. Syytinkisopimus oli vanhan pari turvaksi kuitenkin tehty.

1860- luvun katovuodet - niistä on tullut kirjoitettua jo monta ikävää tarinaa. Niihin tuhansia koetelleisiin vaikeuksiin Brännbackallakin ajauduttiin. Voimakas velkaantuminen yhdistettynä onnettomiin satovuosiin ja kolmeentoista nälkäiseen suuhun oli onneton yhtälö. Vaikka lainanotto saattoi olla aika rohkea veto, eivät Johan ja Anna Caisa mitenkään voineet varautua tulevaan katovuosien ketjuun. Se oli niinsanotusti "Korkeemmas Käres".

Vanha emäntä Anna Caisa kuoli katovuonna 1868 helmikuussa 71-vuotiaana. Saman vuoden tapahtumista, liittyen Anna Lenan ja Jakobin perheen kohtaloon olen kirjoittanut jo aiemmin blogissa Köyhyyttä, nälkää ja kuolemaa. Olosuhteet Brännbackalla ajautuivat siihen pisteeseen että heidän oli leivän ja toimeentulon perässä lähdettävä kotitilalta Lahden seudulle ratatyömaan houkuttamana. Mukaansa he ottivat kaksi nuorinta lasta. Kotitilalle jäivät neljä vanhinta poikaa, vanha isäntä sekä veli Johan perheineen. Tältä matkalta he eivät koskaan Purmoon palanneet. Kaikki neljä kuolivat nälän ja tautien heikentäminä kesä-syyskuun välisenä aikana yksi toisensa jälkeen.

Tämän onnettoman tilanteen seurauksena ei Brännbackalla nähty enää mahdollisuuksia selviytyä velkojen hoidosta ja tilan ylläpidosta. Hypoteekkiyhdistys ryhtyi toimiin  3084 markan 56 pennin määräisen velan kattamiseksi pakkohuutokaupan kautta. Alunperin 3200 markan lainasta oli kyetty takaisin suorittamaan 5 vuoden aikana, 5.10.1869 mennessä ainoastaan hieman yli 100 markkaa. 19.9.1869 Hypoteekkiyhdistyksen toimesta suoritettiin katselmus jossa tilan arvoksi arvioitiin ainoastaan 2500 mk. Muistetaan että vain kuusi vuotta aiemmin oli päädytty arviossa 8097 markkaan! Ja tilalle oli sentään tällä välin rakennettu uusi hirsitupa. Tästä katselmuksesta laadittu pöytäkirja on aiheesta kiinnostuneille luettavissa suomennettuna tämän blogitekstin lopussa. Dokumentista saa käsityksen asuin- ja elinoloista pienessä pohjanmaalaisessa kylässä 1860-luvulla.

20.4.1870 suoritetussa pakkohuutokaupassa Brännbackan omistus siirtyi Hypoteekkiyhdistyksen haltuun. Liekö syynä köyhtyneet isännät vai Brännbackan huono kunto ettei purmolaisilla ollut intoa huutaa tilaa omistukseensa. 6.11.1872 viimein sopimus syntyi 3320 markan hintaan. Ostajina olivat Anders Johan Thodin ja Matts Johansson Slip. Nämä myivät tilan edelleen 1875. Omistajavaihdoksia jatkui aina vuoteen 1902. Johan Jacobssonin Hypoteekkiyhdistykseltä ottama laina kulki tilan mukana aina vuoteen 1930 asti, jolloin se vasta tuli takaisinmaksetuksi 66 vuotta lainan nostamisen jälkeen.

Perheen rippeet saivat asua tilalla vielä omistajavaihdosten jälkeen. Vanha isäntä Johan Jacobsson kuoli Brännbackalla  v. 1874. Poikansa Johan muutti työnhakuun Helsingin seuduille isän kuoleman jälkeen. Orvoiksi jääneet veljekset lähtivät yksi toisensa jälkeen tahoilleen. Näistä vaiheista voi lukea blogitekstissä Anders Jakobsson Mattjus 1857-1904. Vuoden 1878 jälkeen ei Brännbackalla enää ollut Matts Mattson Bäckin jälkeläisiä. 1820 vuodesta alkanut  jakso oli päättynyt 58 vuotta myöhemmin.

1872 kauppasopimuksen arvo 3320 mk nykyarvoksi muutettuna vastaa 15 940 Euroa.
Työmiehen tuntipalkka v 1870 oli 0,19mk. Siten työmies olisi saanut paiskia töitä 8 tuntisia työpäiviä 6 vuotta putkeen ilman vapaita kerätäkseen tilan kauppasumman.
Työmiehen tuntipalkka v 2015 on 16,47 Eur. Tämän päivän työmieheltä menisi vastaavaan rahanarvon hankkimiseen 120 päivää. No eipä tuolla rahalla nykyisin maatilaan tai asuntoon pääse kiinni. Entä 6 vuoden työpanoksella? Laskekaa itse.... Enpä voi väittää että nykyinen työläinen olisi esivanhempiaan heikommassa asemassa.
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vuonna  1869, 5. Lokakuuta toimitettiin  Suomen Hypoteekkiyhdistyksen Toimitusmiehen kirjelmän perusteella no. 965, 19. syyskuuta mennyttä vuotta,  tehdyn pyynnön perusteella, allekirjoittaneen Hovioikeuden auskultantin toimesta, nimismiesten Johan Portinin ja Karl Wikin avustuksella myyntiarvon arviointi läsnäolevan Isäntä Johan Johansson Mattjuksen sekä nyttemmin edesmenneen Isäntä Jakob Mattsson Mattjuksen alaikäisten lasten yhteisesti omistamalla 3/16 manttaalia Mattjuksen verotilalla no 9 Nederpurmon kylässä, Pietarsaaren pitäjän Purmon kappeliseurakunnassa, joka tila Herra Kuvernöörin 18 helmikuuta kuluvaa vuotta antaman päätöksen voimalla tuomitaan ulosmitattavaksi kattamaan Isäntä Johan Jakobsson Mattjuksen ja hänen nyttemmin kuolleen vaimonsa Anna Kaisa Mattsdotterin  kiinnitysvelka mainitulle yhdistykselle, yhteensä  3084 mk 56 p sekä vähintään 3 %:n viivästyskorko, alkaen 1 helmikuuta edellisvuotta. Samoin myös korvaus korko- ja hoitokuluista laskettuna alkuperäisestä lainapääomasta 3200 mk, 5 1/4 %:n mukaan alkaen 1. syyskuuta 1867. Samoin  koron lyhennys 24 mk 78 p, josta velasta velvoitetaan hyvittämään 24 mk Hypoteekkiyhdistystä. Tästä johtuen tila myydään julkisella pakkohuutokaupalla Nikolainkaupungin maakunnankansliassa, johonka määräaikaan mennessä tulee kuuluttaa annettujen ohjeiden mukaiset valitukset.Täten samoin merkitään että määräaika tähän toimenpiteeseen on kuultavaksi julistettu, samoin kuin edellämainitut Johan Johansson ja Jakob Mattsson Mattjus ovat ostaneet tilan Johan Jakobsson Mattjukselta ilman että nämä ensinmainitut olisivat tilaan saaneet anottua lainhuudatusta,  johonka jos kellään on vastaväitettä selvitysmiestä tai muuta vastaan, ei (  )  (ryhtyä toimenpiteisiin)  siten tapahtuneesta toimituksesta.

1. Pää- ja navettarakennukset , käsittäen tuvan, kaksi kamaria ja eteisen pohjakerroksessa sekä kaksi vinttikamaria katettuna pärekatolla, 20 kyynärää pitkä, 10 1/2 leveä ja 7 kyynärää korkea, jotka kaikki ovat sisustetut lautalattialla sekä välikatto ponttilaudalla lukuunottamatta vinttikamareita, joista puuttuu välikatto. Lisäksi rakennuksessa on kaikkiaan kaksi tulisijaa, neljä ovea sisäänkäynneissä, joista kahdessa on lukko, yhdeksän ikkunaa, joista neljä ovat varustetut kuudella kaksoisruudulla ja muut samalla määrällä yksinkertaisia ruutuja, samoin kuin seitsemän pienempää ikkunaa, jokaisessa kaksi yksinkertaista ruutua.Välttävässä kunnossa.

2. Talli ja lato,  samassa rakennuksessa tuohikaton alla, 22 kyynärää pitkä, 8 kyynärää leveä ja 5 1/2 kyynärää korkea, joista talli on varustettu pienistä halkaistuista hirsistä tehdyllä välikatolla, lisäksi kaikissa ovet sisäänkäynneissä ilman lukkoa, muutoin sisustus ränsistynyt.

3. Karja- ja rehuvaja, rakennettu yhteisen tuohi ja puukaton alle, 23 1/2 kyynärää pitkä, 10 kyynärää leveä ja 3 1/2 kyynärää korkea, joista kummassakin hirsilattia ja ovet sisäänkäynneissä, näistä karjalato varustettu  pienistä halkaistuista hirsistä tehdyllä välikatolla sekä  seitsemän karsinaa.Samanlaatuinen kuin edellinen.

4 Sauna, tuohikattoinen, 7 1/2 kyynärää pitkä, seitsemän kyynärää leveä ja 3 1/4 kyynärää korkea, lautalattia, välikatto pienestä hirrestä, tulisija ja ovi sisäänkäynnissä ilman lukkoa.Huonokuntoinen.

5 Pesutupa, tuohikattoinen, 10 kyynärää pitkä, 6 3/4 kyynärää leveä ja 4 1/4 kyynärää korkea, haapalautalattia, tulisija, ovi sisäänkäynnissä sekä tavallinen sisustus, yleisesti hyvässä ja uudessa kunnossa.

6 Puuliiteri, lautakatto, 12 1/4 kyynärää pitkä, 9 kyynärää leveä ja 3 kyynärää korkea, ilman muuta sisustusta, ränsistyneessä kunnossa.

7 Vilja-aitta, tuohikatto, 6 1/2 kyynärää pitkä, 5 1/2 kyynärää leveä ja 3 kyynärää korkea, varustettu kaksinkertaisella lautalattialla, ovi sisäänkäynnissä sekä lukko.Välttävässä kunnossa.

8 Isompi vilja-aitta,  tuohikatto, 8 kyynärää pitkä, 7 kyynärää leveä ja 5 kyynärää korkea, varustettu kuten edellinen, mutta ränsistyneessä kunnossa.

9 Työkaluvaja,  tuohikatto, 9 kyynärää kanttiinsa ja 3 kyynärää korkea, maalattia ja ovi sisäänkäynnissä.Erittäin ränsistynyt.

10 Lantala,  tuohikatto, 12 kyynärää pitkä, 9 kyynärää leveä ja 3 1/2 kyynärää korkea, vailla muuta sisustusta, mutta muuten välttävässä kunnossa.

11 Lampola,  tuohikatto, 6 1/4 kyynärää pitkä ja samoin pitkä sekä 3 kyynärää korkea, varustettu välikatolla sekä ovi sisäänkäynnissä ilman lukkoa.Hyvässä kunnossa.

12 Sikala,  tuohikatto, 3 kyynärää kanttiinsa ja 2 1/2 kyynärää korkea, vailla sisustusta, mutta muuten hyvässä kunnossa.

13 Riihi, varasto ja lato,  tuohikatto, 22 kyynärää pitkä, 10 kyynärää leveä ja 6 kyynärää korkea, joista kahdessa ensiksimainitussa lautalattia ja ovet sisäänkäynneissä, riihi ilman uunia, mitävastoin ladosta puuttuu ovi, mutta on varustettu hirsilattialla.Lahoja ja ränsistyneitä.

14 Samoin,  tuohikatto, 18 1/2 kyynärää leveä ja 5 1/2 kyynärää korkea, sisustettu ja varustettu kuten edellämainittu riihirakennus.

15 Hirsitupa, 20 kyynärää pitkä, 10 1/2 kyynärää leveä ja 6 1/2 kyynärää korkea, vailla muuta sisustusta.Uusi ja hyväkuntoinen.

PellotTila tuottanut tavallisesti 3 tynnyriä ruista, 4 tynnyriä ohraa, 25 kappaa kauraa, 6 tynnyriä perunoita, 10 kappaa hamppua ja 1 kappa pellavaa, jonka lisäksi niin pellot kuin aitaukset ja ojat ovat  kelvottomiksi pidetyt.

NiittyKoska vaadittavia omistusasiakirjoja ei ole saatavissa, ei niittyjen pinta-ala ole saatu selville, mutta tietojen mukaan tila on ruokkinut hevosta, 7-8 lehmää ja 12 lammasta. Niityillä on pystytettynä 12 asianmukaisessa kunnossa olevaa latoa, jotka kattavat suurimman osan niitystä, joka sijaitsee lähellä ja on keskimäräinen kasvultaan, jonka suurimmaksi osaksi ilmoitetaan olevan välttävässä kunnossa.

LaitumetVälttävän hyvässä kunnossa.

MetsätOvat yhdessä lohkossa, tilan polttopuut kotikäyttöön ja pienempiä määriä myytäväksi puolen virstan etäisyydellä, samoin tilan metsistä saatavana rakennuspuuta.

KalavedetEi liity tähän tilaan

Mylly1/7 ns. Forsnabban myllystä Siisbackalla kuuluu tilalle.

TorpatEi ole

EläkeEdellämainittu eläkkeensaaja Johan Jakobsson Mattjus on varannut itselleeen elinikäisen eläke-ehdon tilaan, mutta koska mitään kirjallista sopimusta ei ole saatavilla, ei sen arvoa voida tarkemmin määrittää.

RästitMuita tilaan liittyviä korkorästejä tai muita velkoja ei tiedon mukaan ole maksettavaksi kuin kuluvalle vuodelle ilmoitetut.

Sijainti ja arvoTämä 3/16 manttaalia Mattjuksen verotilasta, joka sijaitsee Purmosta Kortesjärvelle johtavan yleisen maantien varrella, 23 virstan matkan päässä Pietarsaaren, 30 virstan Uusikaarlepyyn,  2 1/2 virstan Purmon ja 29 virstan Essen sekä 25 virstan Kortesjärven seurakuntien kirkosta, katselmusmiehen arvion mukaan määrätään 2500 markan arvoiseksi. Täten tarkistettuna ja arvioituna vahvistetaan. Paikka ja aika aiemminmainitutArviointimiehen puolestaTheodor Wilander
PalkkiolaskelmaOhessa liitettynä Rundbackan tilalta toimitettu arvionti samalta päivältä, joka maksu on 1/7 siten laskettuna ja suoritetaan 21 mk 50p.
Paikka kuten yllä.
Theodor Wilander

Artikkeli muokattu ja päivitetty 11.5.2017