keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Gode-suvun vaellustarina kohti Ylä-Satakuntaa

Parissa aiemmassa tarinassa ( Kurun Riuttaskorven sukuja sekä Essbjörn-Bars-Bandeman ) olen sivunnut Gode-nimistä, isäni puoleista sukua Kurun Riuttaskorven Mäkelässä ja Ketolassa, Harjun (nyk. Tampere) Lielahden rusthollissa sekä Vesilahdella Järvenrannan Tanskan rusthollissa.
Omasta sukuhaarastamme Gode-nimi häipyi pois käytöstä Kalle Juhonpojan (1805-1874) myötä tämän tultua Ketolaan torppariksi. Isänsä Juho Erkinpoika (1771-n.1812) näyttäisi käyttäneen nimeä vielä Lielahdesta Kuruun Mäkelän isännäksi muutettuaan v. 1807 ja lienee siis viimeinen tässä sukuhaarassa Goden nimellä kirjattu henkilö ennen "mystistä" katoamistaan vuoden 1812 tienoilla.

Juho Erkinpoika Gode perheineen Kurun Suutarin rippikirjassa 1807 (Arkistolaitos/Digitaaliarkisto)
Kalle Juhonpojan jälkipolvia voi blogissani seurata esim. seuraavissa kirjoituksissani:
Kalle Juhonpojan sisar Hedvig, eli Heta Juhontytär (1801-1856) jatkoi emäntänä Suutarin Mäkelässä ja hänen jälkipolviaan tavataan Kurussa Riuttaskorven Niinimäen suvussa.

Gode (myös muodossa Godhe) sukua on tutkimuksissa jäljitetty isälinjaa seuraten vuoteen 1564. (Berndt Godenhielm: Godenhielm -suvun alkuperästä) Tuolloin esiintyy Ruotsissa Länsigötanmaalla Järpås'issa Godegårdin verotalollinen Swenndt Godhe sekä tämän jälkeen poikansa Erich Godhe (k. 1580 jälkeen) ja edelleen Lars Erichsson Godhe (k. 1628 jälkeen).
Jäljempänä esitetty Gode-linja kytkeytyy avioliittojen kautta lukuisiin sukuihin, joita on seurattavissa laajalti 1400-1700 -luvuilla. Tällaisia ovat m.m.Aurelius, Carstens, Dönsby, Gebhart, Granne, Grubb, Sjundby, Stodius, Talpo, Wesilaxius, Voijolainen. Näitä sukuhaaroja pyrin käymään läpi myöhemmissä blogiteksteissäni.


Hannu Laurinpoika Gode (Hans Larsson Godhe) (s. n. 1590 - k. 1659)

Hänet voidaan varmuudella mainita Suomessa vaikuttaneiden Gode/Godhe/Godenhjelm sukujen kantaisänä. Hänen periytymistään e.m. Järpås'in korpraali ja länsigöötan ratsastaja Lars Ericsson Godhesta ei voida täysin pitävästi todentaa, joskin sitä nykytutkimuksien mukaan pidetään todennäköisenä.
Hannu Laurinpoika kuului kenttävääpelinä Ruotsin armeijaan v, 1613 taisteluissa moskovalaisia vastaan. Hän taisteli Lauri Laurinpoika Tackes'in joukoissa Novgorodissa 1615-1616. Stolbovan rauhan myötä 1617 vänrikiksi edennyt Hannu Laurinpoika sai kuninkaalta ansioistaan tilan nykyisen Kalannin (Uusikaupunki) alueelta.
Hannu Laurinpoika avioitui n. 1620 Kokemäen Näyhälän ratsutilan omistaneen, jo edesmenneen Hans Pehrsson Grannen ( k. 1615) sekä tämän 1. puolison Margareta Andersdotter Grubben (s. 1564) tyttären, Siiri Hannuntyttären (Sigrid Hansdotter) (k. 1664) kanssa. Samalla naimakaupalla hän sai Näyhälän isännyyden ja tästä suurtilasta tuli heidän asuinpaikkansa. Näyhälä oli kooltaan yli puolet nykyisen Harjavallan alueesta ja keräsi tulonsa mm veroina augmentti- eli aputiloiltaan.Hannu Hannunpoika (Hans Hansson Gode) (s.n. 1620 - k.1685) oli vielä kapaloissaan kun sotaisat toimet kutsuivat uudelleen tuoretta aviomiestä ja isää. Vuodet 1621-1624 kuluivat taistellessa Baltiassa Gottfried von Falkenbergin joukoissa Puolan kuningas Sigismundia vastaan. Tämä oli silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin, "Pohjolan leijonan", serkku. Kyseessä oli pitkällinen Kustaa Vaasan jälkeläisten välinen valtataistelu, joka oli nähtävissä myös uskonpuhdistuksen jälkeisenä katolisen ja luterilaisen kirkon välisenä kamppailuna valta-asemasta.  Kunniakkaasti sujui tämäkin sotaretki, koska kotiin palattua tuli ylennys kapteeniksi.
Tämän retken jälkeen näyttäsi koittaneen rauhallisempia vuosia ja aikaa jäi perheen kasvattamiseen ja tiluksien hoitamiseen. Lisäksi oli valvottavina myllyt ja koskiosuudet Kokemäenjoessa. Aiemmin mainitun Hannu Hannunpojan lisäksi varmuudella voidaan lapsista mainita (ikäjärjestyksestä ei tietoa):
  1. Carl Hansson (k.1684), kapteeni. Oli naimisissa Elisabeth Jordanin kanssa. (Aiemmin mainitun G.Falkenbergin äiti oli myös pommerilaista alkuperää olevaa Jordan-sukua). Heillä ei ilmeisesti ollut lapsia. Elisabet pakeni leskenä venäläisiä pakoon Tukholmaan, jossa myös kuollut.
  2. Sigrid Hansdotter (k.1680) Lempäälän Innilän ratsutilan emäntä, puoliso Kristoffer Floor.
  3. Margareta Hansdotter, puoliso  Ala-Satakunnan kihlakunnan kruununvouti Henrik Påvelsson Callia
20-vuotta myöhemmin v. 1644 Hannu Laurinpoika Gode oli ylennyt majuriksi ja toimi Porin rykmentin 11. komppanian päällikkönä. Taistelujoukot olivat tuolloin mukana Tanskaa vastaan käydyssä sodassa. Samalla sotaretkellä tiensä päähän tuli maineikas sotapäällikkö Torsten Stålhandske, jonka upea hautakappeli on Turun Tuomiokirkossa.

Tanskan sotaretki päättyi Ruotsille voitokkaaseen rauhaan. Hannu Laurinpoika sai osuutensa ja kuningatar Kristiina antoi hänelle läänityksiä Pirkkalasta ja Vesilahdelta. Osittain tämän seurausta on mahdollisesti sukuhaaramme myöhemmät vaiheet tuolla alueella.
Majuri Goden komppania marssi vielä kerran sotatantereille 1654 Stålarmin rykmentissä kohti Liivinmaata, mutta sai komennuksen takaisin ilmeisesti taisteluihin osallistumatta.



Hannu Laurinpoika oli siis kohtuullisen varakas ja huomattava henkilö Harjavallan-Kokemäen alueella. Näyhälän lisäksi hänen omistuksessaan olivat Simula ja Kiviranta. Hänet haudattiin 1659 nyt jo purettuun Kokemäen Pyhän Marian kirkkoon, jonne hän oli lahjoittanut 8-haaraisen kattokynttiläkruunun. 
Lieneekö siunauksen suorittanut silloinen Kokemäen kirkkoherra Simon Cardiaster, esi-isäni äidin puolelta, josta olen kirjoittanut toisaalla tässä blogissa. (Karkun Stenberg-lukkareiden esivanhemmista, osa III ) Mainittu kynttiläkruunu on edelleen nähtävissä uudessa Kokemäen kirkossa. Harjavallassa Näyhälänniemessä on Kokemäenjoen rantapenkalla nähtävissä myös hänen muistolaattansa.




Kuvat (c) Tapio Rantanen


Hannu Hannunpoika (Hans Hansson) Gode (n. 1620 - 1685)




Hannu Hannunpoika on ilmeisesti syntynyt Kokemäen pappilassa ennen perheen asettumista Näyhälään. Hän toimi aluksi rälssivoutina ja  maakamreerina/maakirjanpitäjänä Hämeenlinnassa 1638-1650. Avioituminen Margareetta Martintytär Talpon (k. 1701 jälkeen) kanssa ajoittunee tuohon Hämeenlinnan jaksoon. Nuorenparin kohtaaminen juontaa alkunsa morsiamen isän Martti Niilonpoika Talpon (k. ennen 1665) toimeen Uudenmaan ja Hämeenlinnan läänien maakirjanpitäjänä. He olivat näin jonkinasteisia virkaveljiä hallintokoneistossa,

Sotamarsalkka, kreivi Gustaf Horn (Wikimedia)
 Hannu Hannunpojasta tuli v. 1651 perustetun Porin kreivikunnan inspehtoori. Kreivikunta oli sotamarsalkka Gustaf Hornin saama palkkio kuningatar Kristiinalta ansioistaan 30-vuotisessa sodassa. Kreivi Horn ja puolisonsa Sigrid Bielke asuivat ja toimivat itse kaukana Ruotsissa sekä Baltiassa ja tarvitsivat sen vuoksi edunvalvojan ja toimeenpanijan kreivikuntansa asiainhoidossa. Kreivi sai alueen verotulojen lisäksi myös velvoitteen hallinon järjestämiseksi ja kustantamiseksi. Näissä tehtävissä toimivat vouti ja inspehtoori, jotka olivat siten korkeimmat paikalliset virkamiehet. Horn nimitti Hannu Hannunpojan myös Porin pormestariksi ja raatimieheksi v. 1652. Inspehtorina toimiessaan hän asui perheineen Koiviston kuninkaankartanossa. Kun kreivikunta supistui v, 1655 nk. neljänneksen peruutuksessa ja Porin kaupunki palautui kruunun hallintaan, jäi kuninkaankartano kaupungin naapuriksi. Tästä seurasi lukuisia kiistoja ja rajankäyntejä, joita inspehtori joutui selvittämään koettaen pitää työnantajansa puolta.

Gustaf Horn kuoli 1657 ja kreivikunta siirtyi poikkeuksellisesti tämän lesken haltuun. Kreivitär Bielke oli tyytymätön ja tuskastunut kreivikunnan hoitoon ja korkeisiin kustannuksiin. Epäsopu johti viimein inspehtoorin erottamiseen toimestaan 1671. Kreivitär oli tarjonnut kreivikuntaa Hannu Hannunpojalle myös vuokralle, mutta tämä ei kiinnostunut ja valitteli terveysongelmia. Välien selvittely johti lopulta pitkään oikeusprosessiin. Hannu Hannunpoika muutti tämän jälkeen äitinsä perintötilalle Harjavallan Näyhälään, jossa hän kuoli v. 1685. Leskivaimo Margareetta oli elossa ainakin vielä n.k. ison vihan aikaan v. 1701




Tiedossamme on Hannu Hannunpoika Goden ja Margareetta Talpon lapsia seuraavasti:

Godenhjelm vaakuna

  1. Gustaf Hansson Gode
    Ylioppilas Turussa 1670/71. Kamarikollegion tulli- ja lisenssikonttorin kamarikirjuri 1680, ero 1681. Pehtori Ulvilassa (1682).
  2. Johan Hansson (Johannes Johannis) Godenhjelm (k. 4.9.1714 Tukholma)
    Aateloitu 1691 isän isänsä palveluksista. Tuomari ja valtiopäivämies.
    Puoliso v. 1689 Sofia Katarina Rosendal (k. 1715)
  3. Peter Hansson Godenhjelm (k.6.10.1695 Koirala)
    Aateloitu veljensä kanssa 1691. Kornetti
    Puoliso Anna Maria von Gertten
  4. Margareta Hansdotter Gode (k. 1727 jälkeen)
    Puoliso v. 1668 jälkeen Johannes Thuronius (Waenerus)
    (s.n. 1630 Hämeenkyrö - k.1701 Kangasala) Kangasalan kirkkoherra, lääninrovasti ja valtiopäiväedustaja. Omisti Kangasalan Palon tilan. Jean Sibeliuksen esivanhemmat.
  5. Eric Hansson Gode (s. 1661 Ulvila - k. 1745 Vesilahti) tarkemmin jäljempänä.
  6. Kristina Hansdotter Gode (s. 1665 - k. 1743 Eurajoki)
    Puoliso Matthias Thomae Takku (s. n. 1660 Huittinen - k. 1697 Huittinen) Pappi, Huittisten pitäjänapulainen ja Takun rusthollin omistaja.
  7. Maria Hansdotter Gode
    Puoliso Henrik Hansson Mallenius (k. 1684) Uudenmaan- ja Hämeenläänin lääninsihteeri. Espoon Suomenojan isäntä.

    Lisäksi on joissain tutkimuksissa lapsiksi esitetty Mårten, Elisabeth ja Catarina mutta tarkempien tietojen puuttuessa jääköön viitteellisen maininnan asteelle.


Erkki Hannunpoika (Eric Hansson) Gode (s. 1661 Ulvila - k. 1745 Vesilahti)

Edellä olevan Hannu Hannunpojan lapsikatraan kohdasta viisi jatkuu siis oma sukuhaaramme Erkki Hannunpojan myötä.
Erkki oli Turun ratsuväkirykmentissä ainakin jo vuonna 1677. Hän avioitui n. 1690 Vesilahden kappalaisen Kristoffer Wesilaxiuksen tyttären Katariina Kristofferintytär Wesilaxian (k. 1724 jälkeen) kanssa. Kuten aiemmin tuli esille, oli Gode-suvulla Erkin isoisän kautta kytkentöjä Vesilahdelle läänitystensä kautta. He tulivat Vesilahdelle vuonna 1693 Järvenrannan Tanskan taloon joka toimi Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin II rakuunakomppanian vänrikin puustellina. Mahdollisesti siis vänrikki Eric Hansson Goden virkatalona. Tanska siirtyi Erkin hallintaan 1694 ja vuodesta 1697 tila toimi rusthollina.

Nuori kuningas Kaarle XII ja sota kutsuivat sotilasta toimeen. Suuri Pohjan sota ryhtyi murtamaan Ruotsin saavuttamaa suurvalta-asemaa. Ympärysvaltiot katsoivat hetkensä tulleen vasta 15-vuotiaan kuninkaan astuttua valtaistuimelle isänsä kuoleman jälkeen. Tammikuussa 1701 Erkki ylennettiin kapteeniluutnantiksi menestyksestään venäläisiä vastaan käydyssä taistelussa.
Nähtävästi tämän jälkeen Erkki ehti myös kotiin Vesilahdelle, koska tytär Margareta syntyi v.1701.

Huonommin kävi elokuussa 1704 Narvan piirityksessä, jolloin lähes 2000 sotilasta joutui venäläisten vangeiksi Pietari Suuren valloitettua Narvan kaupungin takaisin hallintaansa. Ne lähes 3000 miestä joita ei ollut vangittu, olivat saaneet surmansa. Venäläisten tappiot olivat jopa 10 000 kaatunutta. Vangittujen joukossa oli myös Eric Gode, joka kuljetettiin muiden vankien mukana Venäjälle Vladimir'iin. Nk. Uudenkaupungin rauha solmittiin v. 1721, jonka seurauksena Ruotsi menetti Baltian, Inkerinmaan ja Karjalan alueet. Seuraavana vuonna Erkki Hannunpoika vapautui ja palasi kotiinsa Vesilahdelle yli 17 vuoden vankeuden jälkeen.

Erkki oli tuolloin yli 60-vuotias ja vankeusaikana terveytensä oli heikentynyt. Vaimonsa Katariina oli tällä välin kasvattanut Tanskan tilalla lapset Juhon ja  Margaretan tietämättömänä miehensä kohtalosta. Muita lapsia heillä ei tietoni mukaan ollut, vaikkakin 1722-1723 SAY on kirjannut äidin nimen alle "Gertrud dr". Ajallisesti hän ei voi olla Juhon tytär, joten saattaa olla että hänellä oli tuon niminen sisar. SAY on vuosina 1695-1714 kirjannut tilalla palvelusväkeä sekä lampuoteja jotka ovat käytännössä hoitaneet tilan askareita. Sekä tila että talous olivat kutenkin huonolla tolalla. Venäläisten sotilaiden aiheuttamat vahingot ja hävitys lienee kohdannut myös Tanskan rusthollia. Talous koheni jonkin verran kun viimein v. 1731 Erkki sai lunastettua vankeusajalta saamatta jäänet palkkansa. Erkki eli loppujen lopuksi kunnioitettavaan 84-vuoden ikään. Katariinan kuolinaika ei ole tiedossa, mutta hän on ollut elossa ainakin vielä 1724, jolloin hänet näkee SAY:ssa kirjatun viimeisen kerran. Tuolloin nimellä Ekaterina Vesilaxia.

Tytär Margareta Gode (s. 1701 - k. 1782) aviotui n. 1725 inkerinmaalaisen Johan Fredrik Zitting'in kanssa. Tämä oli henkirakuunarykmentin varusmestari sekä Tottijärven Uotilan rusthollari vuodesta 1733.


Juho Erkinpoika (Johan Ericsson) Gode (s.1694 - k.1777)

Tanskan rusthollin isännyys periytyi Erkin pojalle Juholle aina vuoteen 1750 asti. Hän ilmeisesti toimi esi-isiensä tavoin maakirjanpitäjänä Uudenmaan ja Hämeen lääneissä. Juho avioitui n. 1726 Eurassa syntyneen Maria Juhontytär Aurelian (s.1695 - k. 1779) kanssa. Marian isä Johan Jacobi Aurelius (s.n. 1660 - k.1729) oli tullut Vesilahdelle pitäjänapulaiseksi v. 1708. 
Juholla ja Marialla on tiedossa kaksi lasta:

  1. Kaisa Juhontytär Gode (s.1729 - k.1809)
    1. puoliso 1751 Bengt Pihl (s.1720 - k.1752) oli avioitumisen jälkeen lyhyen ajan ennen kuolemaansa Tanskan rusthollin isäntä.
    2. puoliso 1757 Jooseppi Yrjönpoika (s.1713 - k. 1779) Ilmajoelta. Otti käyttöönsä sukunimen Aurell, joka oli johdettu vaimon äidin suvusta. Hän toimi Pirkkalan pitäjänkirjurina ja asui Kaisan sekä kuuden lapsensa kanssa Pirkkalan Harjun (nyk. Tampere) Raholan kylässä.
  2. Erkki Juhonpoika Gode (s.n. 1733 - k.1783)



Erkki Juhonpoika Gode (s.n. 1733 - k.1783)

Sisarensa Kaisan emännyys Tanskassa jäi siis puolison kuoleman vuoksi lyhyeksi. Isännyys siirtyi Erkki Juhonpojalle v. 1753. Samana vuonna hän avioitui Sääksmäen Tuomarlan Maria Kallentyttären (s.1731) kanssa. Todennäköisesti vaimo on kuollut varhain ja pariskunta jäänyt lapsettomaksi. Erkki avioitui uudelleen v. 1765 Kristiina Klauntytär Essbjörnin (s. 1741 - k. 1799) kanssa. Hänen sukunsa tarinaan toisaalla tässä blogissa viittasinkin jo tämän tekstin alkurivillä. Erkin ja Kristiinan viisi lasta syntyivät kaikki Tanskassa ennenkuin perhe muutti vaimon kotimaisemiin Harjun Lielahteen (nyk. Tampere), josta Erkki hankki omistukseensa osan Lielahden rusthollia 1783 juuri vähän ennen kuolemaansa. Voidaan spekuloida oliko Erkki jo sairaalloinen ja Tanskan ylläpito kävi mahdottomaksi. Goden perheestä tai lähisuvusta ei saatu jatkajaa kun vanhin lapsistakin oli vasta 15-vuotias Kristiina. Lielahdessa turvaa olisi kuitenkin vaimon Essbjörn -suvun myötä. Tämän veli Juho Klaunpoika Essbjörn hallitsi Lielahden naapurissa sijainnutta Isoniemen rusthollia.
Kun Erkki Juhonpoika sitten Lielahdessa kuoli 1783, avioitui Kristiina uudelleen messukyläläisen Pekka Erkinpojan kanssa. Tanska näyttäisi menneen Lempäälän Floor-sukuun, joka tavattiin jo aiemmin Sigrid Hansdotter Goden puolison yhteydessä.

Erkin ja Kristiinan lapsia olivat:¨
  1. Maria Greta Erkintytär Gode (s. 1767 - k. ennen 1783)
  2. Kristiina Erkintytär Gode (s. 1768 - k. 1839)
    Puoliso 1787 Mikko Antinpoika (s. 1760) Harjun Lentävänniemen torppari. Heillä lapset Kristiina (1790), Johannes (1797), Kalle (1800), Heta (1803).
  3. Sara Erkintytär Gode (s. 1769 - k. 1783)
  4. Juho Erkinpoika Gode (s. 1771 - k. n. 1812) Hänen tarinaansa voit lukea toisaalta tässä blogissa: Kurun Riuttaskorven sukuja
  5. Henrik Erkinpoika Gode (s. 1774) Mahdollisesti se Lielahden nuori renki joka 2.11.1794 vihittiin Pispalan nuoren piian, Marketta Antintyttären kanssa.



Linkkejä ja lähteitä:

Erityisen kiitokseni ansaitsee Ulla Kota-aho, jonka aikaoinaan isälleni toimittamansa sukututkimusmateriaalin ansiosta pääsimme kiinni tähän kiinnostavaan sukuhaaraan.
Lähettänyt klo 4 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Pinomäki-Koivisto-Alenius sukutapaaminen 17.9.2016

Ylöjärvellä 17.9. järjestetystä sukutapaamisesta suuret kiitokset tapahtuman järjestäneille Marianna ja Pertti Kantolalle sekä tilaisuuteen osallistuneille. Tilaisuudessa esitellyn katsauksen materiaali Pinomäki-Koivisto-Alenius sukujen historiaan on ladattavissa Sukua ja historiaa Facebook-ryhmän kautta. Jakakaa sitä myös niille jotka eivät voineet tilaisuuteen osallistua. Jos et ole ryhmän jäsen tai et halua liittyä, voit myös pyytää materiaalin sähköpostissa esim. tämän blogin yhteydenottolomakkeen kautta.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Essbjörn-Bars-Bandeman

Edeltävässä blogitekstissäni selvitellessäni Kurun Riuttaskorven sukuhistoriaamme, tuli Suutarin Mäkelän ja Ketolan yhteydessä lyhykäisesti mainittua Juho Erkinpoika Goden (s. 1771-k. n.1812) tausta Gode-Essbjörn suvuissa. Tässä kirjoituksessani tarkastelen hänen äidinpuoleista Essbjörn -sukuhaaran alkuperää.

Rusthollareita ja kirjureita Harjun Lielahdessa ja Niemessä


Harjun (nyk. Tampere) Niemen rusthollin tytär Kristiina Klauntytär Essbjörn (s. 1741-1 k.1799) oli avioitunut v. 1765 Vesilahdelle Järvenrannan Tanskan rusthollin emännäksi. Isäntä Erkki Juhonpoika Gode (s. 1733- k.1783) oli jäänyt leskeksi ilman jälkeläisiä edellisen emännän, Maria Kallentytär Tuomarlan kuoltua. Tanska oli ollut Goden suvulla kolmessa polvessa vuodesta 1694, mutta v. 1783 Erkki ja Kristiina myivät tilan ja hankkivat omistukseensa osan Lielahden ratsutilasta. Tämä sijaitsi aivan Kristiinan syntymäkodin naapurissa.
Mainittakoon tässä yhteydessä myöhemmin Lielahden kartanona tunnetun tilan omistajista Wilhelm Nottbeck, joka Finlaysonin tehtaan johtajana ja merkittävänä teollisuusmahtina  oli huomattava henkilö Tampereen ja koko valtakunnankin talouselämässä.



Lieneekö operaation syynä ollut 50-vuotiaan Erkin heikentynyt terveys jonka vuoksi rusthollin pito oli käynyt ylivoimaiseksi? Lielahden rusthollin toista puolikasta hallitsi Fredric Tollet. Tämän isoisä oli aikanaan hankkinut omistuksen Kristiinan isän isältä, Henrik Essbjörn' iltä (k. n. 1727). Kun Erkki Juhonpoika samana vuonna 1783 kuoli, jäi Kristiina hallinnoimaan leskenä osuuttaan rusthollista kenties saaden Tolletilta tukea tilanhoitoon. Kolme vuotta myöhemmin Kristiina avioitui uudelleen 1786 leskimies Pekka Erkinpojan kanssa Messukylän Takahuhdista. Kaksi vuotta ennen Kristiinan kuolemaa Lielahden rusthollin osuus vaihtoi omistajasukua vuonna 1797.

Kristiinan vanhemmat olivat Harjun Niemen ja Vähäniemen rusthollari Klaus Henrikinpoika Essbjörn (s. 1711 - k. 1754) ja Maria Juhontytär Steen (s. 1709 - k. 1768).  Lielahden rusthollin tavoin Niemi oli Klausin isän, Henrik Essbjörnin peruja. Henrik oli hankkinut Niemen omistukseensa v. 1710 ja vuotta aiemmin langoltaan Klaes Detlofsson Bars'ilta Lielahden. Niemi ja siitä jaettu Vähäniemi säilyivät Essbjörneillä vuoteen 1827, jolloin Klausin pojanpoika Aksel Juhonpoika (s. 1763 - k. 1837) myi tilan Joel Lundahlille. Mainittakoon tässä kohtaa myös Akselin veli Juho Juhonpoika (s. 1778 - k. 1821) joka toimi m.m. Tampereella kaupungin saarnaajana. Hän julkaisi lähetystyötä käsittelevän teoksen Orja mustasta kansasta : totinen puhe yhdeldä Englandin papilda , joka on luettavissa verkkojulkaisuna.

Lielahden ja Niemen rusthollari Henrik Essbjörn oli n.k. akatemian vouti, koska Niemen tila maksoi tuloistaan veroa Turun Akatemialle. Hän avioitui turkulaissyntyisen Maria Detlofintytär Bars'in (s. n. 1670 - k. n.1741) kanssa. Henrik toimi vaimonsa veljen, Yläsatakunnan kihlakunnantuomarin Klaus Detlofsson Bars'in kirjurina. Kunnioitus arvovaltaista Barsia kohtaan lienee ollut suuri, koska kaksi ensimmäistä poikaa saivat nimikseen Detlof ja Klaus. Kolmas nimettiin isänsä mukaan Henrikiksi.

Klaus Detlofsson Bars oli aikanansa maakunnan rikkaimpia miehiä, joissain maininnoissa väitetty jopa koko Suomen varakkaimmaksi. Hän omisti Tammerkosken kartanoa 30 vuoden ajan. Varallisuuttaan hän kerrytti m.m. rahaa lainaamalla ja viljakaupalla. Räätälinpoika Barsin kyvystä nousta sosiaalisella asteikolla kertoo avioituminen aatelisen Sabina Juliana Silfversvanin kanssa sekä tyttären naimakaupat Laukon Kurkien sukuun, joiden lapsille Tammerkosken kartanokin Barsin kuoltua siirtyi. Perunkirjoituksessa pesän arvoksi saatiin 74 000 kuparitaalaria. Näistä taisi murusia varista pöydän kulmalta siinä sivussa myös Henrikille, jonka omistuksiin kuuluivat aiemmin mainittujen lisäksi myös Kangasalta Palo 1722-1724 sekä Lentola. Henrikin kuoltua leski Maria jäi hallitsemaan Niemen rusthollia, kunnes se siirtyi Klaus pojalle 1733. Veljensä Detlof isännöi alkuun Ylöjärven Teivaalaa ja sittemmin Kiikan Ritalaa vuodesta 1745. Nuorempi veljistä, Henrik puolestaan isännöi Lempäälän Kärppälää.

Henrik Essbjörnin, kuten myös nimensä alkuperä on tuntematon. Vanhan Rauman Kauppakadulla tiedetään olleen Essbjörnin ja Wähä-Essbjörnin tontit. Tottijärven Sorvasta tiedetään rusthollin emäntänä Anna Matintytär Essbjörn 1711-1744, mutta mahdollinen sukulaisuus ei ole tiedossa. Ajallisesti voisi olla Henrikin sisar.

Saksalaislähtöisiä räätäleitä ja kirjureita Turussa


J. Vallinkoski on kirjoittanut Brander-suvun alkuperästä Suomen Sukututkimusseuran julkaisussa Genos 18(1947), s. 25-34 . Artikkelissa em. suvun alkuperä on johdettu Joachim Bandeman (vanhempi, k. 1680) nimiseen saksalaissyntyiseen ja Turussa vaikuttaneeseen räätäliin. Kyseinen henkilö oli Henrik Essbjörn'in vaimon, Maria Detlofsson Bars'in äidin Maria Bandeman'in isä.

Maria Bandeman oli avioitunut 16.11.1669 Detlof Bars'in (k. n. 1682) kanssa, joka myös oli turkulainen räätäli ja ilmeisimmin ollut appiukollaan räätälinopissa. Bars oli oletettavasti saksalaislähtöistä sukua hänkin. Hans Kauffman Barsin jäkeläisiä tiedetään Suomessa Gottleben -suvussa. Gottleben-Gadd sukua tunnetaan Harjun Isoniemessä, Kaarilassa ja Raholassa  1700-luvulla. Sattumaa kenties, mutta saattaisi olla linkki jatkotutkimuksille. Detlof Bars omisti Tenholassa Svenskbyn tilan.

Joachim Bandeman vanhempi oli Vallinkosken mukaan saapunut Turkuun todennäköisesti 1650-luvun lopulla. Hän asui v. 1661 vaimonsa Kirstin (k. 1669), Maria Bandeman'in äidin kanssa Kirkkokorttelissa. V. 1663 hän asui Aninkaisten eteläkorttelissa perheensä, oppipoikiensa ja kisälliensä sekä palvelijoidensa kanssa.
Kirsti-vaimo haudattiin 1.5.1669 yhdessä Bandemanin veljen kanssa. Joachim avioitui uudelleen 1670-luvun alkupuolella Maria Grön'in kanssa, josta avioliitosta oli Joachim Bandeman nuorempi. Bandeman vanhempi haudattiin 1.8.1680 Turun Tuomiokirkkoon. Joachim Bandeman nuorempi - Henrik Essbjörn'in vaimon  ja Klaus Detlofsson Barsi'n sisaren velipuoli - toimi lääninkamreerin- ja rykmentinkirjurina käyttäen sittemmin nimeä Joachim Brander.
Hyvin ilmeistä on että Klaus Detlofsson Bars'in virkaura on saanut alkunsa tästä osallisuudesta arvostetun räätälien oltermannin ja hänen kirjuripoikansa vaikutuspiiriin. Henrik Essbjörn'in avioituminen Bars'in sisaren kanssa ja toimensa myöhemmin tämän kirjurina antavat näin aiheen arvella myös hänen taustastaan Turussa 1660-70 - lukujen tietämillä.

Turun linnan alue vuonna 1799 (A. F. Skjöldebrand / Wikimedia)


Linkkejä ja lähteitä

Lähettänyt klo 4 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , ,

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kurun Riuttaskorven sukuja

Suvun juuria kaivellessa on käynyt selväksi että ne ovat syvällä Ylä-Satakunnan asutushistoriassa. Kaksi "keskusta" nousee erityisesti esiin; aiemmin olen kirjoittanut blogissa Teiskon Värmälästä. Toinen tällainen keskittymä on Kurun Riuttaskorpi, jota esivanhempani ja näiden lähisuvut ovat asuttaneet useissa taloissa ja torpissa: Haukijärvi (1796-), Ketola (1830-), Luomajärvi (1649-), Mäkelä (1738-), Pallineva (1783-), Pohjasmäki (1796-), Suojärvi (1782-), Suutari (1571-), Vihola (1698-). Perheeni juuret kulkevat monia teitä näihin sukuihin niin vaimoni isän kuin oman isän sekä äidin puolelta aiheuttaen nk. esivanhempainkatoa, josta myös olen aiemmin blogissani kirjoitellut. Tällaisia risteämiä on etenkin Suutarilla ja Luomajärvellä. Nähtävästi Suutari onkin viljellyt geenejään laajalti yhteen jos toiseenkin kurulaisperäiseen sukuhaaraan. Viimeisimmät suoranaiset esivanhempani ovat jättäneet Kurun maisemat taakseen 1850 -luvun aikoihin.
Kurun kirkko (1781)
Wikimedia commons

Riuttaskorpi sijaitsee Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen välimaastossa Kurun taajaman pohjoispuolella. Seutu on ennen 1550-luvulla alkanutta varsinaista asuttamistaan ollut Kyrön eli Hämeenkyrön ja Viljakkalan eränkäyntialuetta. Kuningas Kustaa Vaasa toimeenpani erämaaomistusten siirtämisen kruunun haltuun v. 1542 tavoitteenaan vauhdittaa erämaiden asutustoimia ja siten lisätä verotuloja. Vuonna 1552 laadittiin eräluettelot joiden perusteella aiemmat erämaiden omistajat saivat oikeuden ottaa alueensa viljelykseen ja asutettavaksi. Muussa tapauksessa alue katsottiin korvauksetta valtiolle kuuluvaksi. Tämän seurauksena aiemmat eränkävijät saattoivat asettua joko itse uudisasukkaiksi korpimaille tai järjestivät muutoin asutustilan perustamisen. Riuttaskorven ensimmäisten asuttajien alkuperästä ei voida varmuudella sanoa, mutta yleisesti ottaen nämä seudut asutettiin satakuntalaisten toimesta. Ylä-Satakunnassa oli myös savolaista uudisasutusta, mutta se keskittyi ilmeisesti enemmän itään Ruoveden ja pohjoisemmaksi Ähtärin suuntaan.

Jäljempänä tarkastelen Riuttaskorpelaisten talojen syntyvaiheita ja sitä vaikeasti hahmotettavaa sukulaisuuksien risteilevää polkua jonka tämä yläsatakuntalainen erämaa on synnyttänyt. Varsinkaan satunnaiselle lukijalle ei liene tarkoituksenmukaista yrittää sisäistää näitä kytkentöjä muutoin kuin yleisellä tasolla olevana havaintona siitä miten tuon aikainen uudisasutusyhteisö syntyi keskelle erämaakorpea osana kotiseutumme asutushistoriaa. Riuttaskorpelaiset sukujuuret omaavalle "hardcore" -sukuhistorioitsijalle tämä saattaa antaa joitakin tiedonjyviä, jotka tunnetusti joskus osoittautuvat odottamattoman arvokkaiksi kunkin oman tutkimuksen osalta. Mikäli havaitsette kommentoitavaa ja korjattavaa, otan mielihyvin kaikki vastaan esim. blogin palautelomakkeen välityksellä.

Suutari eli Suutarila


Ensimmäisinä Riuttaskorvessa lienee asutettu Minkkinen sekä Suutari, jonka ensimmäinen isäntä ja lautamies Olavi Suutari (vuodesta 1571) on varhaisin tunnettu esivanhempamme Kurussa.
Oma suora isäntälinjamme Suutarilassa päättyy Antti Jaakonpoikaan, joka isännöi 1758-1787.
Talo säilyi suvussa seuraavaan sukupolveen vuoteen 1807 asti, jolloin omistus siirtyi Martti Fredrik Martinpojalle Harjun (nyk. Tampereen) Tohlopin Vaakkolasta.
Olavi Suutarin jälkeläislinjaan voi tutustua Geneanetin kaaviossa tästä linkistä.

Mäkelä


Suutarista erotettiin v. 1738 silloisen emännän Malin Heikintyttären (s. ennen 1690) veljelle, Yrjö Heikinpojalle (s. 1701) tilan osa jota kutsuttiin nimellä Mäkelä. Heidän isänsä Heikki Martinpoika (s. ennen 1665) oli isännöinyt Suutaria 1698-1708. Yrjö oli aiemmin ollut sotilaana Kurun ruodussa nimellä Frifelt ja ryhtyi nyt  Tokosen Anna Tapanintyttären (s.1698) kanssa isännöimään sukutilasta lohkottua Mäkelää. Isäntälinjassa seurasivat poikansa Jaakko Yrjönpoika (s. 1725) sekä edelleen Erkki Jaakonpoika (s. 1751), joka myi tilan Juho Erkinpoika Godelle sekä tämän vaimolle Heta Mikontyttärelle v. 1807.


Uudet omistajat


Molemmat Suutarin talot siis myytiin v.1807. Mäkelän omistaja Erkki Jaakonpoika oli jo yli 50 vuotias eikä tilalle ollut ilmeisesti halukkaita jatkajia. Poika Heikki (s.1779) on mainittu perheensä kanssa Mäkelässä sotilaana mutta nähtävästi ei ollut halukas asettumaan isännäksi.
Myös Suutarilan isäntä Matti Antinpoika (s.1759) oli jo lähes 50 vuotias ja sopivan ikäisiä perillisiäkin olisi ollut. Miksi isännät luopuivat pitkäaikaisesta sukutilasta ja minne he asettuivat?
Matti asettui perheineen Kurun Torttijärven torppariksi, jossa hän kuoli v. 1834.
Erkki ja vaimonsa Maria olivat itsellisiä Kurun Hytösellä Erkin kuolemaan asti 1817. Maria kuoli 80 vuotiaana ruotivaivaisena 1827 Kurun Hangaslammilla.

Uudet omistajat tulivat Harjun (nyk. Tampereen) seudulta. Suutarin isännäksi tuli Vaakkolan talon poika Martti Fredrik Martinpoika (s.1790) ja mukana seurasivat veljensä Antti (s.1794) sekä leskiäitinsä Stiina Mikontytär (s. 1763). (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530343).
Hetken näyttäisivät Suutarilla asustaneen myös äiti-Stiinan sisar Helena Mikontytär (s.1779) miehensä Kallen Kallenpojan (s.1775) kanssa.

Mäkelän isäntäväki tuli Harjun Lielahden rusthollin Vetikon torpasta. Juho Erkinpoika Gode (s.1771) oli syntyjään Vesilahdelta Järvenrannan Tanskan rusthollista. Isänsä Erkki Juhonpoika Gode (s.1733) hankki juuri ennen kuolemaansa 1783 puolet Lielahden rusthollista, jota Juho hetken isännöi yhdessä uuden isäpuolensa kanssa mutta palasi avioiduttuaan Vetikkoon. Juho avioitui Harjun Ala-Villilän rusthollin tyttären Heta Mikontyttären (s. 1771) kanssa v. 1798. Hän oli edellä mainittujen Stiinan ja Helenan sisar. Pariskunnalle Vetikossa syntyivät Heta Juhontytär (s.1801) ja Kalle Juhonpoika (s. 1805). Heidän kaksi poikaansa olivat kuolleet vauvaikäisinä.

Ala-Villilän rusthollin vanhaisäntä Mikko Juhonpoika (s. 1738) kuoli v. 1805 ja todennäköisesti perinnönjaossa oli tyttärille siunaantunut jonkinlainen omaisuuden siemen. Kuten aiemmin kävi ilmi oli Villilän sisaruksista Stiina ollut emäntänä läheisessä Vaakkolassa, jossa myös omistukset ja isännyys menivät uusjakoon Martti Matinpojan kuoltua 1809. Juhollakin on saattanut olla jotain perintöä äitinsä Kristiina Klauntyttären (Essbjörn) (s.1741) kuoltua 1799 Lielahden rusthollissa.

Tämän tilanteen pohjustamana syntyi tuossa Villilän-Vaakkolan-Goden sukupiirissä ajatus ottaa uusi suunta elämään ja ryhtyä yhteistuumin toimeen. Näin perhekunnat siis lähtivät toiveikkaina kohti uutta elämän alkua Kurun Riuttaskorven Suutarin ja Mäkelän uudeksi isäntäväeksi.

Oman sukuhistoriamme kannalta mielenkiintoista tapahtumissa on se, että myös Mäkelän uusi omistajasuku on tämän blogin kirjoittaneen suoria esivanhempia. Kalle Juhonpoika Goden (myöh. Ketola) tyttären, Ulla Loviisan (s. 1834) tarinaa ja jälkipolvia olen käynyt tässä blogissa läpi aiemmissa teksteissä. (Katso http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/03/syntista-ja-jumalatonta-elamaa.html)

Kohtalo puuttuu peliin


Vain muutaman vuoden uudet isännät ehtivät tiluksiansa hoitaa. Suutarin Martti Martinpojasta löytyy rippikirjamerkintä, jonka mukaan hän on kuollut v. 1812. Epäselvästä merkinnästä on vaikea tulkita kuolinsyytä, mutta ilmeisimmin jotain poikkeavaa tapahtumaan liittyy. (Arvoisat lukijamme voivat esittää tulkintojaan tekstistä kommentoimalla sivuston palautelomakkeella.)


(Linkki rippikirjaan http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530397)

Mäkelän isäntä Juho Erkinpoika Gode katoaa rippikirjoista jälkiä jättämättä. Viimeinen merkintä on rippikirjajaksolla 1809-1812 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530396) ilman tarkempia tietoja. Seuraavalla jaksolla 1813-1821 vaimonsa Hedvig (Heta) mainitaan leskeksi.  (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12529133)
Kummastakaan isännästä ei löydy seurakunnan kirjoista kuolin- tai hautausmerkintää. Huhtikuusta 1811 vuoden loppuun Kurussa riehui epidemia jonka satoa on luetteloissa kirjattu kuolinsyyllä rödsot eli punatauti. Voihan olla että Juho on menehtynyt tuon epidemian kynsissä. Ei ole tavatonta että runsaan kuolleisuuden vallitessa seurakunnassa saattoi jäädä tapahtuma kirjaamatta.

Tässä ei ollut vielä kaikki dramatiikka Mäkelässä vuonna 1812. Talossa olivat renkinä Haukijärven Tuomas Juhonpoika (s. 12.12.1782) sekä Mäkelän edeltävän isännän poika, sotilas Heikki Erkinpoika (s. 25.1.1779) perheineen. 26.4.1812 Heikki murhattiin (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12573886). Tuomas Juhonpoika on merkitty kuolleeksi Mäkelän rippikirjalla "död i häkta" (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530396) eli kuollut vankeudessa. Hänestä löytyy myös merkintä Haukijärven Koukomäen rippikirjalta jonka mukaan on kuollut Turun Linnassa v.1812 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12530391). Tuomas Juhonpoika oli sukujuuriltaan myös Suutarilta: hänen äidin isänsä Antti Jaakonpoika oli Suutarin isäntä vuosina 1758-1787. Eli Tuomas ja Heikki olivat etäisiä sukulaisia keskenään.

Tuomiokirjat voisivat tuoda valaistusta näihin tapahtumiin. Niiden tutkimiseen ei valitettavasti tätä kirjoittaessa ole ollut mahdollisuutta. Oliko Suutarin ja Mäkelän isännillä osuutta murhatekoon?
V. 1813 Mäkelään tulee naapurista Suojärveltä 20-vuotias Matti Martinpoika (s.1793), murhatun Heikin serkku ja Mäkelän edeltävän isännän veljenpoika. Hän ilmeisesti toimi aluksi virkaatekevänä isäntänä leskiemännän apuna. Matti Martinpojasta tuli sittemmin Mäkelän isäntä tämän avioiduttua Heta Juhontytär Goden (s. 1801) kanssa v. 1820 tämän vartuttua avioikään. Siten alkuperäinen suku palaa Mäkelän isännyyteen. Näin ollen olisi varsin epätodennäköistä, että avioliitto olisi ollut mahdollinen, mikäli morsiamen suku olisi sekaantunut jollain tavoin tapahtumiin. Näiden dokumenttien valossa Tuomaksen osuus tuntuu todennäköiseltä, mutta pysyy oletuksena kunnes tuomiokirjat saadaan tutkittua.

Suutarin isännäksi tuli Martti Matinpojan jälkeen tämän nuorempi veli Antti Matinpoika. Hän oli veljensä kuoleman aikoihin 18-vuotias. Antti nai Suutarin emännäksi Kurun Minkkiseltä Maija Liisa Heikintyttären (s.1793). Antti kuoli Suutarin vanhana isäntänä 73-vuotiaana v. 1894.

Ketola


Matti Martinpojan ja Heta Juhontyttären isännyyden aikana Mäkelästä tuli kruununtila. Hetan veljelle Kalle Juhonpoika Godelle (s.1805) ja vaimolleen Haukijärven Loviisa Kaapontyttärelle (s. 1809) erotettiin Mäkelästä torppa jonka nimeksi tuli Ketola. Heidän poikansa Kalle Kallenpoika (s.1840) asutti Ketolaa vuoteen 1883, jonka jälkeen sukumme tarina täällä näyttäisi loppuvan. Viimeinen Ketolan sukupolvemme on lopulta merkitty irtolaisväeksi ja Ketolassa jatkaa uusi suku. Näin on havaittavissa selkeästi tapahtunut köyhtyminen johon varmasti on vaikuttanut tiluksien jatkuva pilkkominen aina uusille jälkeläisperheille. Isännän yllättävän poismenon voidaan olettaa myös vaikeuttaneen tilannetta aiheuttaen epävarmuutta toimeentulossa.

Haukijärvi


Vuonna 1795 Ikaalisista saapuivat perheineen Matti Vilpunpoika (s. 1757) ja Vappu Antintytär (s. 1763) perustaen Haukijärvelle aluksi torpan, joka sitten v 1796 muuttui uudistilaksi. Matti oli kotoisin Ikaalisista Vatulan Ala-Kukolta ja Vappu Vatsiaisen Ollikkalasta. Edellä Ketolassa mainittu Loviisa oli Matin ja Vapun tyttären tytär. Häneni ikaalislaisiin juuriinsa 1500-luvulle asti voit tutustua Geneanetissä äitinsä Marketan sukupuussa tästä linkistä.
Marketta Matintyttären (s.1786) avioitumisen myötä Haukijärvelle tuli vävyisännäksi Kaapo Juhonpoika (s. 1779). Myös hänen kauttaan juuret kiertyvät Suutarille: hänen isän isänsä oli aiemmin mainittu Yrjö Heikinpoika, jolle emätilasta oli erotettu Mäkelä.
Haukijärveläisen Maria Joosepintyttären (s.1826) kohtaloista olen kirjoittanut blogissani aiemmin otsikoilla:

Luomajärvi


Perttu Yrjönpoika (s. ennen 1620) oli ottanut autioituneen Luomajärven viljelykseen v. 1649 yhdessä vaimonsa Viholan Elina Matintyttären (s.n. 1622) kanssa. He lienevät avioituneet 1646 jolloin Perttu on merkitty vävynä Viholassa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1184853). Luomajärven isännyyttä v:sta 1682 jatkanut Matti Pertunpoika (arv. 1638) näyttäisi olevan kuitenkin Pertun aiemmasta suhteesta. Matin kuolintiedoista v. 1724 syntymäajaksi saadaan 1638 ja siten se olisi ennen Pertun ja Elinan avioitumista. Näin Matti Pertunpojan äidinpuoleiset juuret jäävät tässä vaiheessa hämäräksi.
Matti isännöi Luomajärvellä 1682-1702 ja avioitui kahdesti. Ensimmäinen puoliso n. 1668 oli Marketta Sipintytär (s. n. 1643). Toinen avioliitto n. 1698 Kertun kanssa. Hänen syntymäaikansa ja paikka ovat tuntemattomat. Merkittäväksi Matin avioliitot  oman sukuhistoriamme kannalta tekee se, että hänen jälkeläisistään jakautuvat sukuhaarat johtavat useita eri polkuja omiin lapsiini. Sukulinjat johtavat niin vaimoni isään kuin molempien vanhempieni äiteihin. Tätä jälkeläisketjua voi tarkastella Geneanetissa tästä linkistä. Riuttaskorven taloissa sukua jatkuu Pohjasmäessä, Niinimäessä, Haukijärvellä ja Pallinevalla. Perttu Yrjönpojan jälkeläisten suku jatkoi isännyyttä Luomajärvellä vuoteen 1788.

Suojärvi


Mäkelän isännän Jaakko Yrjönpojan (s. 1725) ja Viholan Riitta Joosepintyttären (s.1725) pojat Yrjö Jaakonpoika (s.1753) ja Martti Jaakonpoika (s. 1755) asuttivat Riuttaskorven Suojärven uudistalon 1780-luvun alussa.
Yrjö avioitui jo mainitun Suutarin isännän Antti Jaakonpojan pojantyttären Annan  (s. 1783) kanssa.
Martin pojan olemme myös jo tavanneet edellä Mäkelän isäntänä: Matti Martinpoika (s.1793).
Toinen kytkentä jälkipolviimme syntyy seuraavaksi esiteltävän Pallinevan kautta, jonne Martin tytär Liisa  (s.1784) avioitui v. 1806.

Pallineva


Jatkamme siis Liisa Martintyttärestä (s.1784) josta avion kautta tuli v. 1806 emäntä Pallinevalle. Miehensä Mikko Yrjönpoika (s. 1787) oli sukujuuriltaan Ikaalisten Ollikkalasta ja Luukkaalta. Samaa sukujuurta jota tapasimme jo edellä Haukijärvellä. Mikon isä Yrjö Antinpoika (s. 1765) oli veljensä Juhon ja perheidensä kanssa kulkeutuneet Ikaalisten Vatsiaisista vuosien 1780-1800 kuluessa Juhtimäen Liesjärven kautta perustamaan Pallinevalle torpan ja sittemmin uudistilan. Heidän sisarensa Vappu oli tuo Haukijärvellä edellä mainittu uudistalon emäntä.
Liisan ja Mikon kahdeksasta lapsesta nuorin oli Antti Mikonpoika (s.1823) joka sittemmin kylämaalarina Ruoveden Pihlajalahdella käytti sukunimeä Alenius - siis sama henkilö johon jo edellä viitattiin (Anders Alenius - kylämaalarin perintö)

Vinkki: avaa karttaa uudessa välilehdessä tai ikkunassa hiiren oikean painikkeen avulla niin saat tarkasteltua karttaa suuremmassa koossa.

Lähteitä ja linkkejä:

 Vanhan Ruoveden Historia (Jokipii, Kankaanpää, Nissilä, Orkamo)
Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry SSHY http://www.digiarkisto.org/
Suomen Sukututkimusseura HisKi Historiakirjat http://hiski.genealogia.fi/historia/
Arkistolaitos, digitaaliarkisto http://digi.narc.fi/digi/
Kalevi Ojanen, sukututkimussivusto www.kaleviojanen.fi
Ulla Kota-aho
https://pohjoiskuru.wordpress.com/
https://www.facebook.com/Pohjois-Kurun-kuvia-525004630946961/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuru
http://www.luontoon.fi/riuttaskorpi
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Geneanetin sukupuuta päivitetty.

7.1.2017

Lisäyksiä ja päivityksiä Wesilaxius, Steen ja Frisius sukuihin.

27.10.2016

Lisäyksiä ja päivityksiä Stodius, Gode, Aurelius, Gebhardt ja Finno-sukuihin

29.3.2016


Lisätty ja päivitetty sekä tarkennettu lähdetietoja mm. seuraavissa:

  • Ruovesi: Sarvana, Tokonen
  • Kuru: Karjula, Isokarju
  • Teisko: Rikala
  • Larsmo: Styrman
  • Pedersöre: Skutnäs

7.3.2016

Lisätty ja päivitetty sekä tarkennettu lähdetietoja mm. seuraavissa:
  • Kangasala Eerola
  • Kuru:  Frisk,  Hautamäki,  Kapee,  Pallineva,  Raivio,  Saarijärvi,  Tokonen
  • Orivesi:  Elg,  Jarala (Jaarala),  Pärri,  Sahrajärvi,  Sukkila,  Wanaeus
  • Ruovesi:  Pääskyniemi,  Enoranta
  • Sääksmäki:  Alnäs (Toppola), Fiting (Vittinkilä)

15.1.2016

Lisätty ja päivitetty sekä tarkennettu lähdetietoja mm. seuraavissa:


  • Ikaalinen: Ala-Kukko, Isotalo, Luukas, Ollikkala, Penttilä, Soini, Sälli
  • Kuru: Haukijärvi, Heikkilä, Hänninen, Ikonen, Kauppila, Kuru, Leppälä, Luomajärvi, Mäkelä, Mylläri, Pallineva, Sillanpää, Vihola
  • von Alen, von Bekeshovede, von der Gröben, von Lechts, von Warendorp

5.10.2015

  • Holzschuher -suvun esipolvia

12.8.2015

  • Kangasala Keso Markkula
  • Luopioinen Säynäjärvi Kosku
  • Sääksmäki Sexmontanus, Wijnaparta, Palthenius
  • Teisko Padustaipale Haikka
  • Teisko Kämmenniemi Toni
  • Turku Palttu/Palthenius
  • Baltian-saksalaisia ja saksalaisia sukuja: Blankenfeld, von dem Broike, von Buxhöveden, Dannewitz, Holzschuher, de Hoya, von Kokenhusen, Nöding von Werden, de Rope, Schade (Grevenstedt), Schepenstede, von Strijk, Strohband, von Tepel, von Tiesenhausen, Warendorf, Voget,
9.4.2015
  • Teiskon Värmälän Kartano -sukuja (Vähä-Kartano, Iso-Kartano, Niemi-Kartano)
29.12.2014
  • Ancherus
  • Boije af Gennäs
  • Collet, Gallon
  • Collinus
  • Djäkn (Djekn, Diekn) till Gennäs
  • Djäkn (nk Käärmesuku eli Ormsläkten)
  • Gjös (Gardiaster)
  • Gååswiik
  • Karckuensis
  • van Kempe
  • Kokki
  • Kollanius
  • Kyröläinen
  • Mojerus
  • Pentzelstierna
  • Raija
  • Silfverpatron
  • Stenberg
13.12.2014
  • Karkku Mäenkylä, Väkinen Seppä, Ritala
  • Tottijärvi Knuutila, Rouhu, Heikkilä, Tuomala, Lana, Pajukanta
  • Mouhijärvi Kyönä
  • Suoniemi Myrrä, Pirjola
  • Pirkkala Korvola Ollila

9.11.2014
  • Ylöjärvi Kyöstilä Huhkaja Ylinen ja Lehtiniemi
  • Ylöjärvi Kyöstilä Lörpys
  • Ikaalinen Luhalahti Haikara
  • Hämeenkyrö Jumesniemi Einola
  • Hämeenkyrö Urjainen Ellikkälä
  • Hämeenkyrö Parila Parri
  • Hämeenkyrö Herttuala Mikkola
20.10.2014
  • Viljakkala Penko
  • Kangasala Ihari Välttilä
  • Nokia Kankaantaka Hinttala
  • Mouhijärvi Junttu, Liuha, Tila, Tiisala, Horola
  • Vesilahti Ania Äijälä
9.10.2014:
  • lisätty Teiskosta: Kuitunen, Ylöjoki, Perttula - Hämeenkyröstä: Sirkka, Raukola
  • päivitetty Ylöjärvi: Hempura, Simola, Äijälä, Rikala
  • Kuhmalahti Tervaniemi
  • Kuru Karjula
  • Ruovesi Hanho, Ala-Hanho
  • Ruovesi Keihäslahti Kuru
  • Ruovesi Suluslahti Pynnönen
  • Teisko Kiimajoki Nalli
  • Teisko Kämmenniemi Kahna
  • Teisko Leppälahti Rikala
  • Teisko Padustaipale Toijala
  • Teisko Pengonpohja Parmaniemi
  • Teisko Uskali
  • Virrat Hauhuu Raski

2.1.2014:
HUOM! pyydä käyttäjätunnukset Geneanettiin laittamalla minulle viesti. Kaikki data ei näy anonyymille vierailijalle.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet:

maanantai 15. helmikuuta 2016

Tiesenhausenin alkulähteillä

Aiemmassa blogitekstissäni "Tiesenhausen -sukua ja Lyypekin pormestareita" päädyttiin 1300-luvun loppupuolelle Hans (Johann) (III) von Tiesenhausen 'iin (Erla-Jummerdehn) (s. ennen 1340 - k. 1397-1401) (5.16). Jatkan nyt tarinaa parinsadan vuoden verran taaksepäin suvun tunnetuille alkulähteille. Esityksessä jatkan aeimpaa tapaa, jossa numerointi henkilön nimien jäljessä viittaa Geneanetin sivustollani sijaitsevaan sukutietokantaan ja raporttiin Konne von Tiesenhausenin esipolvista. Sivustoon voit siirtyä tästä linkistä.


Engelbrecht (II) von Tiesenhausen (Erla-Kokenhusen) (s. ennen 1313 - k. 1367-1375) (6.32)
Elisabeth de Rope (6.33)


Päätellen avioitumisajankohdastaan Nicolaus de Rope'n lesken, Elisabeth'in kanssa v. 1332, on Engelbrecht von Tiesenhausen syntynyt ennen vuotta 1313. Vaimonsa syntymä- ja kuolinajasta ei ole sitäkään vähää tiedossa. Avioparilla oli lapsia aiemmin mainitun esi-isämme Hans'in lisäksi tyttäret Hildegunde ja Margaretha sekä Engelbrecht (III), joka toimi Tartossa dekaanina vuoteen 1363.
Engelbrecht (II) mainitaan Tartossa 17.5.1338 Riikan piispan vasallina ja ritarina. Erlan (Ergli) ja Kokenhusenin (Koknese) herrana hän hallitsi läänityksinä laajoja maaomistuksia. Yhdessä veljensä Bartholomeus von Tiesenhausen'in (Tiesenhausen-Berson sukuhaaran kantaisä) kanssa heillä oli hallussaan maata yli 12 000 hehtaaria ja olivat näin aikansa rikkaimmat vasallit Liivinmaalla.
Ergli eli Erla linnanrauniot
Suvun omistukset Erlassa ja Kokenhusenissa oli aiemmin peruutettu Engelbrecht'in isän Hans (Johann II) von Tiesenhausen'in riitaannuttua arkkipiispan kanssa. Tämä oli päätynyt julistamaan pannaan niin miehen itsensä kuin tämän jälkeläiset aina neljänteen polveen. Engelbrecht matkusti isänsä kuoleman jälkeen sovintoa tehdäkseen Avignoniin paavin residenssiin, jossa silloinen Riikan arkkipiispa Engelbrekt von Dolen majaili v. 1342. Tämän seurauksena sopu syntyikin ja Kokenhusenin piispanlinna palautettiin suvun hallintaan sekä pannajulistus purettiin. Ilmeisesti Erlan linnan vuonna 1341 alkaneet rakennustyöt eivät alkaneet siten Tiesenhausenien toimesta vaikka niinkin on asiasta esitetty.
Koknesen linnanrauniot

Vasalli-Tiesenhauseneille oli nähtävästi tavanomaista joutua kiistoihin päämiestensä kanssa koska veljensä Bartholomeuksenkin tiedetään olleen kahnauksissa arkkipiispan kanssa. Mainittakoon tässä yhteydessä että hän oli myös aviossa Warendorp'ien sukuun veljenpoikansa Hans'in (III) tavoin.

 Engelbrecht on mainittu lähteissä viimeisen kerran v. 1367 ja hänen tiedetään kuolleen viimeistään 1375.

Hans (Johann II) von Tiesenhausen (s. ennen 1279 - k. n.1342) (7.64)


Kuten siis jo edellä kävi ilmi, oli Hans (II) Riikan arkkipiispan Friedrich von Bernsteinin vasalli ja Kokenhusenin herra. Vasallit olivat jo vuodesta 1306 lähtien olleet kiistoissa omistuksista ja hallintaoikeuksista arkkipiispan kanssa Hansin toimiessa tässä kiistassa nokkamiehenä. V. 1325 riita kärjistyi arkkipiispan pannajulistukseen ja maaomistuksien menetyksiin joka purkautui vasta Hansin kuoleman jälkeen edellä kerrotun mukaisesti..
Hans ja nimeltä tuntematon puolisonsa on haudattu Falckenaun (Valkanan) sisterssiläisluostariin joka sijaitsi Tiesenhausenien mailla nykyisen Kärknan kylässä lähellä Tarttoa.

Hans (Johann I) von Tiesenhausen (k. 5.3.1279) (8.128)
Sophia von Kokenhusen-de Hoya (s. n. 1240) (8.129)


Hans sai v. 1224 läänityksiä Odenpäässä (Otepää) ja Kilekundessa (Kihelkonna) ollessaan Tarton piispan Herman Buxhoeveden'in vasallina. Hans'ista (I) mainitaan v. 1277 tämän olleen dominus (valtias) ja miles (ritari) sekä Riikan arkkipiispan vasalli. Hän sai hallintaansa arkkipiispa Albert von Buxhoeveden'in myöntämänä ja vaimonsa Sophia von Kokenhusen-de Hoyan perintönä omaisuutta Kokenhusen'in piispanlinnasta (Koknese) ja sen ympäristöstä Väinäjoen rannalla 23.4.1269. Samassa naimakaupassa hänelle tuli omistuksia myös Holsteinista Saksasta.
Kalparitari
(Wikimedia Commons)

 Hans von Tiesenhausen taisteli Liivinmaan saksalaisen kalparitarikunnan riveissä pakanallisia liettualaisia ja semigalleja vastaan. 5.3.1279 käydyssä taistelussa hän kaatui yhdessä ritarikunnan maamestarin Ernst von Ratzburgin kanssa. Ditleb von Alnpeke on tapauksesta maininnut Liivinmaan kronikassaan. Hans haudattiin todennäköisesti Falckenaun luostariin.

 Vaimonsa Sophia von Kokenhusen-de Hoyan periytymisestä ja perhesuhteista on vaihtelevia tulkintoja. Esitän tässä erään vaihtoehtoisen tulkinnan, jota nykytietoni mukaan pidän todennäköisimpänä - pitäen mielessä että muutkin tulkinnat voivat olla vaillinaisista ja ristiriitaisista lähdetiedoista johtuen yhtä perusteltuja:

 Sophia (II) oli syntynyt n. 1240 Theoderic Kokenhusenin ja ruhtinatar Sophia (I) Wlazkovna von Kukenois-Polotsk'in avioliitosta. Äitinsä Sophia oli Koknesen (Kukenois, Kokenhusen) ruhtinaan Wlazko von Polotsk'in (k. 1224) tytär. Kokenhusenin linnan hallinta oli peritynyt Wlazkolta tyttärelleen Sophialle tämän menetettyä asemansa monivaiheisen valtataistelun ja valloitusoperaatioiden tuoksinassa. Miehensä Theoderic hallitsi Kokenhusenia kuolemaansa asti 1245-1254. Sophia avioitui uudelleen Bernardus de Hoyan kanssa. Mainittakoon että Tiesenhausenien arvellaan toimineen Hoyan ja Wölpen kreivien vasalleina Saksassa ennen sukujen rantautumista ristiretkeläisten ja ritarikunnan mukana Liivinmaalle. Kokenhusenin valloitusoperaation isä, piispa Buxhoeveden kytkeytyi sukusitein niin Tiesenhauseniin kuin nähtävästi Hoyaankin. Liittolaisuuksia ja avioliittoja säädeltiin siis tässäkin ajan parhaan tavan ja käytännön mukaan.

Sekaannusta tulkinnoissa aiheuttanee m.m. se, että ei ole aivan selkeää varmuutta siitä oliko sittenkin vain yksi Sophia, onko kytkentä venäläiseen ruhtinassukuun tai Hoyan ruhtinaisiin todennettavissa, oliko Sophia (II) sittenkin Bertholdus de Hoyan tytär äitinsä toisesta avioliitosta jne.

Wlazko von Polotsk'ista voi lukea mielenkiintoisen artikkelin m.m. Wikipediasta. Hänen periytymisestään on esitetty kauas varhaiskeskiajan historiaan ulottuvia sukupuita m.m. Novgorodin ruhtinas Rurikiin ja Ruotsin kuninkaisiin, joita voi lukea m.m. näistä linkeistä :
Paneutumatta tässä yhteydessä sen syvällisemmin ruhtinas Wlazkoon, kiinnostavaa on hänen ja e.m. historiikissa Kokenhuseniin liittyvien tapahtumien kytkeytyminen Riikan arkkipiispa Albert von Buxhoevedeniin, joka oli Hans von Tiesenhausenin eno, kuten seuraavassa kappaleessa käy ilmi.

Engelbrecht (I) von Tiesenhausen (s. 1180 - k. 1224 jälkeen) (9.256)
N. N. von Buxhoeveden (s. 1170) (9.257)

Engelbrecht (I) von Tiesenhausen'ia pidetään tämän merkittävän balttilaissuvun kantaisänä. Suvun "alkukotina" voidaan pitää samannimistä kylää Weserin varrella Saksassa Nienburg'in ja Holtorf'in välissä. Sieltä tunnetaan maininta vuonna 1215 saman nimisestä Wölpen kreivin linnamiehestä. Nähtävästi suku on toiminut Wölpen ja Hoyan kreivien ministeriaaleina ja vouteina. Hans Lemmel viittaa selvityksessään Dr.Sarnighausen'in esittämään arvioon jonka mukaan Engelbrecht'in isovanhemmat olisivat kreivi Eilbert von Wölpe ja Adelheid von Wassel, kreivi Bernhard von Wassel'in tytär.
Varhaisempi maininta Engelbrecth'ista on kuitenkin jo vuodelta 1210 nk. Henrikin Liivinmaan kronikassa, joka kuvaa saksalaisten kalparitarien ristiretkeä Baltian valtaamiseksi ja pakanoiden käännyttämiseksi katoliseen kristinuskoon:
 "Riikan miehet koontuivat Toreidaan (nyk. Turaida) ajaakseen takaa liiviläisiä ja lättiläisiä. Bertold von Wenden, Russin ja kaikki heidän mukanaan olleet liettualaiset lähtivät Roopiin. Kun liiviläiset ja lättiläiset kuulivat tämän, he lähtivät nopeasti maasta eivätkä jääneet odottamaan taistelua kristittyjen kanssa. Kolmantena kuunvaloisena yönä Riikan miehet valmistautuivat valtaamaan Fellinin (nyk. Viljandi) linnan Sakkalan maakunnassa. He käskivät kaikkia liiviläisiä ja lättiläisiä lähtemään kaikilta rajavarustuksilta ja linnoista, uhkasivat jäljelle jääviä rangaistuksella, pelottelivat näitä ja kokosivat suuren sotajoukon. Heidän mukanaan lähti taisteluun Engelbrecht, piispa Albertin sisaren mies, joka samana vuonna hallitsi Toreidan voutikuntaa sekä ritarikunnan veljet ja pyhiinvaeltajat. He lähtivät Sakkalaan ja ottivat mukaansa pienempiä sotakoneita ja kivilinkoja ja muita piiritysvälineitä." 
Engelbrecht mainitaan siis Toreidan voutina ja Riikan arkkipiispan Albert von Buxhoeveden'in sisaren miehenä. Hänen Buxhoeveden -sukuista vaimoansa ei tunneta nimeltä ja hänet mainitaan vain välillisesti historian kirjoituksissa. Tämän toinen veli Hermann von Buxhoeveden oli Tarton piispa.

Lisäksi kronikassa mainitaan vuodelta 1224:
"Piispa Hermann (piispa Albertin veli) lähti väkineen Ugaunian maakuntaan ja alkoi rakentaa Otepään linnaa ja asetti sinne jalosukuisia miehiä ja kunniakkaita ritareita, nimittäin sisarensa miehen Engelbert von Tiesenhausenin, veljensä Dietrichin ja Helmold von Luneburgin, järkevän ja jalosukuisen miehen sekä Hans von Dolenin. Jokaiselle heistä piispa antoi yhden alueen, s.o. kylegunden elatukseksi." 
Engelbrecht sai näin Otepään linnan läänityksenä ja hallitsi lisäksi Tarton lähistöllä Ugauniassa, Kilegundessa ja Kongotassa. Piispa Albert oli kalparitareineen valloittanut 1205-1209 Kokenhusenin ruhtinas Wlatzkolta ja häätänyt tämän pakosalle. Kokenhusen läänitettiin näiden tapahtumien jälkeen Engelbrechtin pojalle tämän naitua Wlatzkon tyttären kuten jo edellä tuli mainituksi. Wlatzko pakeni ja sai surmansa vuonna 1224 kalparitareiden vallattua Tarton linnan.

Engelbrecht von Tiesenhausen'ia ei ole mainittu vuoden 1224 jälkeen. Hänen tarkempi kuolinaikansa on tuntematon. On oletettu että hänet olisi haudattu Falckenaun luostariin kuten useat jälkipolviensa edustajat. Luostari sijaitsi suvun hallitsemilla mailla ja heidän tiedetään toimineen luostarin tukijoina.

Tiesenhausenit siis saapuivat Liivinmaalle Engelbrechtin myötä ristiretkeläsiritareina Saksasta piispa Buxhoevedenin joukoissa ja vanavedessä 1200 -luvun alkukymmenillä. Hän rakensi perustukset suvun valta-asemalle arkkipiispan palveluksessa, saksalaisten kalpaveljesten ritarikunnan sotilaana ja avioliiton vahvistamin sitein. Varmuutta ei ole Tiesenhauseneiden juurista etäämmällä saksanmaan historiassa. Buxhoeveden'eista on kirjattu sukupuuta kauas taaksepäin varhaiskeskiajalle. Tästä tarina jatkukoon tulevassa blogitekstissäni.

Linkkejä ja lähteitä:

Lähettänyt klo 7 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , ,
Tilaa: Kommentit (Atom)