Anders Nikolai Mattjus / osa II - Antin merelliset seikkailut

Jatkona edelliseen kirjoitukseeni Anders Nikolai Mattjus / osa I - Antin alkutaival seuraamme nyt Anttia merille. Alkuunhan jo tuossa tekstissä päästiinkin alkukesästä 1912 s/s Södernin kyydissä.

29.7.1912 Antti kirjoitti kotiväelle olevansa jo toista reissua s/s Arcturuksen matkassa karttarin pestissä reitillä Turku - Hanko - Kööpenhamina - Hull kuljettaen matkustajia ja rahtia, mm suomalaisia Amerikan siirtolaisia. Mitä karttarin toimeen tarkalleen ottaen on kuulunut, ei ole vielä minulle selvinnyt. Nimestä voisi ounastella liittyvän karttoihin, mutta tietäen Antin taustat enemmän konepuolen miehenä niin tuskin tuolla kokemuksella mitään navigointiin liittyvää. Kirjeessään Antti elättelee kuitenkin toiveita etenemisestä lämmittäjäksi. 

Neljä reisua syksyyn 1912 Antti joutui odottelemaan ennenkuin syyskuussa kirjoittaa kotiväelle päässeensä havittelemaansa lämmittäjän pestiin - melkoisen dramaattisen sattuman kautta, kuten seuraava lainaus Antin kirjeestä kertoo:
”Minun lämmittäjäksi pääsemiseni tapahtui hyvin traakillisen tapauksen kautta. Siihen minua auttoi erään toverini väkivaltainen kuolema. Hänet löi puulla kuoliaaksi eräs toinen suomalainen mies Hullissa. Tämä tapahtui niin sanotulla piirillä elikkä tokkaan vievän laivasillan alkupäässä.
Siellä pitävät laivaväki tanssiaisia keskenään. Laivan piiat olivat taas hommanneet sinne tanssit. Sinne tuli miehiä toisista laivoista. Siinä syntyi riitaa miesten kesken johon alkusyynä juuri meidän laivan piiat. Meidän puolelta oli ainoastaan murhattu jonka nimi oli Pohjalainen. Hän oli hiukan juovuksissa. Riita syntyi ensin hänen ja erään Turkulaisen pojan kanssa. He rupesivat ensin nyrkeillä tappelemaan, mutta silloin tuli kaksi muuta miestä joille asia ei kuulunutkaan edes ja löivät Pohjalaista vaivihkaa takaapäin ennen kuin kukaan kerkesi estämään. Pimeän turvin he sitten hävisivät jäljettömiin. Toisen kyllä näimme kun hän seisoi tien vieressä katsellen kun me kannoimme Pohjalaista laivaan mutta sitte hänkin hävisi. Hänen tuntomerkkinsä ovat kyllä poliisilla ja sitä paitsi on kaksi meidän poikaa nyt Hullissa kulkien salapoliisien kanssa pitkin etsien murhaajia. Minä seisoin ainoastaan 1 ½ m päässä Pohjalaisesta kun sitä lyötiin ja riensin oitis toisten kanssa häntä ylös nostamaan. Hän eli vielä kun kannoimme häntä laivaan, mutta oli tainnoksissa koko ajan. Aamulla 7 aikaan hän sitte kuoli eläen ainoastaan 7 tuntia senjälkeen kun häntä oli lyöty.”

Merenkäyntiinkin sisämaan sankarin keho alkoi hiljalleen tottua muutaman kuukauden jälkeen kun keinutus oksetti enää ajoittain. Lämmittäjän hommat olivat hikistä puuhaa hämärässä ja hiilenpölyssä: "Minä olen hiukan laihtunut täällä ollessani sillä pannuruumassa on hyvin kuuma oltava. Mutta on siellä mukavampi kuin paksissa. Siellä kun tarvitsi olla paksussa hiilenpölyssä. Aina kun vahdista tuli niin oli musta kuin neekeri niin että te ette olisi minua tuntenut jos olisin eteenne tullut. Pannuruumassa ei sentään tule niin mustaksi mutta työ on kyllä kuumempaa. Satamatyöt ovat taasen puhtaampia kuin karttarilla paitsi nokittaessa tulee hyvin nokiseksi "
Antti laskeskeli tienaavansa puolen vuoden pestillä 105-110 markkaa. V. 2014 rahanarvossa mitattuna hiukan yli 400 Euroa. Tienesti vastaa osapuilleen v. 1912 työmiehen keskipalkkaa 0,41 mk/tunti joka riitti esim 2,7 kg:n perunoita tai neljänneskilon kahvipakettiin.

Seuraava kirje on päivätty Arcturuksella 16.12.1912 Joulun ja Uuden Vuoden toivotuksin kotiväelle. Antti siinä myös päivitteli Tamperelaisen pankinjohtaja Idmanin kavallusta, joka oli aikansa sensaatiouutinen ja mittakaavassaan edelleenkin suurin Suomessa tehty kavallusrikos.
Tammikuun 1. 1913 päivätty kirje osoittaa jo koti-ikävän merkkejä. Joulun juhlapyhien vietto merimiesten seurassa ja Hullin merimieskirkossa lienee ollut ankeanpuoleinen kokemus? Kotiväeltä oli tullut joululahjapaketissa villapusero ja kirja. Palkkakin oli noussut 25 markkaan kuukaudessa. Meneillään oli viimeinen harjoitteluajan matka. Antti suunnitteli tekevänsä vielä kolme reissua. Arcturuksen pesti päättyi helmi-maaliskuulla 1913. Toukokuussa 1913 Antti oli palannut maihin ja oli Helsingissä työnhaussa uuteen laivapestiin. Kesä - heinäkuussa Antti oli kuukauden verran s/s Uleåborgilla Turku - Tukholma reitillä.

Pestin päätyttyä Antti oli suunnannut setänsä Matti Nylundin luo Lahteen heinätöihin ja katsastamaan samalla seudun työtilaisuuksia. Kirjeessään hän mainitsi mahdollisesti suuntaavansa myös Jyväskylään, Vaasaan tai Pietarsaareen tehdastöihin tai uuteen laivapestiin. Mainitsi myös mahdollisesti seuraavansa Aleksia joka oli Jäämerellä hylkeenpyynnissä. (tarkoittanee serkkuaan, äidin sisarenpoikaa Aleksis Branthin'ia, jota hän on tavannut Helsingissä poiketessaan.) Lähes kaksi vuotta vierähtää ennenkuin meillä on Antista seuraava havainto. 13.4.1915 on päivätty Antin kirje Liverpoolista. Työtodistuksen mukaan hän oli saanut lämmittäjän pestin s/s Uranialla (II) maaliskuusta 1915 alkaen.

1. maailmansota oli alkanut vajaata vuotta aiemmin heinäkuussa 1914. Suomi kuului osana Venäjän keisarikuntaa nk. ympärysvaltoihin, kuten myös Englanti jonka satamassa Urania siis em. kirjeen aikaan oli. Sodan vastapuolella olivat nk. keskusvallat; mm. Saksa ja Itävalta-Unkari. Wikipedia mainitsee, että laiva olisi jäänyt Hullin satamaan sodan alettua. Oletettavasti Itämeren väylä oli etelässä Saksan tiukassa kontrollissa ja sen vuoksi liian vaarallinen liikennöitäväksi. Olisiko Antti siis ottanut vastaan Uranian pestin Englantilaisessa satamassa? Mahdollisesti hän on päätynyt sinne sodan alkuaikoina, josta jaksosta meillä ei ole Antin osalta tietoja.

13.4. Antti siis kirjoittaa että olivat lähteneet edellisenä lauantaina Hullista ja seilanneet Harwichin ja kanaalin kautta Irlanninmerelle seuraavana maanantaina:
”Päivän valetessa jatkoimme matkaa läpi Englannin kanavan. Kanava kesti ajaa 18 tuntia vasta maanantai aamuna pääsimme Irlannin merelle. Ollessamme maanantai aamuna tuossa ½ 5 aikaan Englannin lounais kärjen kohdalla sukelsi saksalainen vedenalainen vene näkyviin noin 100 metriä laivan oikealla puolella perässä, mutta oitis kun se huomattiin niin lisättiin laivan vauhtia niin että se meni 17 solmun välin nopeudella tunnissa se on noin 30 kilometriä. Vedenalainen ajoi vähän aikaa meitä takaa mutta ei jaksanut seurata vaan jäi jälkeen eikä se voinut ampua torpeedoa kun kävi merikanki. Samalla aikaa tuli meitä vastaan eräs Englantilaisten laiva ja saksalainen suuntasi matkansa sitä kohden niin ainakin kertovat ne matroosit jotka olivat silloin vahdissa. Myöhemmin tänne Liverpooliin saavuttuamme saimme kuulla että saksalaiset olivat upottaneet erään Englantilaisen kauppalaivan juuri silloin siellä kanaalissa kun mekin siellä olimme niin että luultavasti se oli se sama joka meitä vastaan tuli. Nyt otamme lastin ja menemme Arkankeliin. Meidän pitäisi kuulemma ruveta siellä kuljettamaan lastia Arkankelin ja Aleksandronovskin välillä niin kauan kun siellä on meri auki…”

20.5.1915 Urania on selviytynyt jäiden läpi Kuolan niemimaan taakse Arkangeliin, josta matkasta Antti kirjoittaa jo ammattimiehen sanoin: "... Meidän täytyy mennä kuivaan tokkaan remonttiin. Tullessamme tänne Arkangeliin täytyi meidän ajaa vahvan jäävyöhykkeen läpi. Siinä heltisi meidän fööristä naakelit plootuista niin että täytyy panna 900 uutta naakelia"
Kotiväki on ollut tietenkin huolissaan mitenkä maailman pauhussa poikamme merellä selviytyy: ".. Älkää te Äiti yhtään huolehtiko minun puolesta sillä ei minuakaan yhtään sureta. Atlannillakin ollessamme olimme aivan huolettomia ja nukuimme yhtä hyvin kuin satamassakin. Kapteenilla ja styyrmannilla oli joka yö pelastusvyöt päällä sekä förstillä hyttinsä ovessa. Me emme edes tienneet mistä niitä olisimme saaneet jos olisi tarve tullut."

Eipä Antti tuolloin kirjoittaessaan osannut arvata mitä tuleman piti! Tämä oli viimeinen Antilta säilynyt kirje Uranialta.
Seuraavassa lainaus Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön historiikista:

"Huhtikuun 7. 1915 Venäjän amiraliteetti otti Uranian haltuunsa ja määräsi sen purjehtimaan Englannista Arkangeliin. Itse asiassa sen oli määrä tehdä kaksi matkaa, vaikka toista ei koskaan suoritettukaan.
Päällikkönä oli merikapteeni Bertel Förbom Särkisalosta, värikäs persoonallisuus, jota selvästikin harmitti olosuhteiden sanelema vankeus Hullissa. Åbo Akademissa sijaitsevassa Merihistoriallisen museon kirjastossa on osa kapteenin kirjeenvaihtoa agenttien ja varustamon kanssa talletettuna. Sen perusteella Förbom halusi selvästikin lähteä laivoineen merelle.
Huhtikuussa 1915 hänen toiveensa täyttyikin, kun laivaan otettiin muonavaroja, varusteita ja polttoainetta Venäjälle suoritettavaa matkaa varten.
Urania lähti Hullista Liverpooliin lastaamaan. Venäläiset viranomaiset antoivat yksityiskohtaiset ohjeet Alexandrovskin kautta Arkangeliin tehtävää matkaa varten.

LASTI EI SAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA JOUTUA VIHOLLISEN KÄSIIN

1. Kun purjehditte lähellä Englantia, teidän on noudatettava tarkoin oheisia ohjeita ja samalla mikäli mahdollista yritettävä pysytellä mahdollisimman syvillä vesillä Irlannin rannikolla.
2. Siihen saakka kunnes olette päässeet 90 mailin päähän Shetlannin länsipuolelle teidän on pidettävä yllä vähintään 15 solmun nopeutta. Vasta sen jälkeen saatte palata taloudelliseen vauhtiin.
3. On hyvin toivottavaa, että pääsette suoraan Alexandrovskiin. Jos se ei kuitenkaan käy päinsä saatte poiketa Tromssaan hiilestämään.
4. Satama-ajan Tromsassa on jäätävä mahdollisimman lyhyeksi. Edustajammme Kristianissa (Oslossa) ovat saaneet määräyksen hankkia hiiltä ja kaikkea muuta apua mitä saatatte tarvita.
5. Jos kohtaisitte vihollisen, menetelkää oman harkintanne mukaan, mutta muistakaa aina että Uranian lasti ei saa missään olosuhteissa joutua vihollisen käsiin.
6. Saavuttuanne Alexandrovskiin saatte venäläisiltä viranomaisilta tarkemmat ohjeet.
7. Teidän on lähdettävä tiistaina 27. huhtikuuta (14 huhtikuuta vanhan ajanlaskun mukaan) noin kello 5 aamulla, jotta ennätätte päivän aikana sivuuttaa tietyt oheen liitettyjen ohjeiden mukaiset pisteet.
8. Ette saa mukaanne erityistä saattuetta, mutta Englannin viranomaiset ovat saaneet tiedon Uranian reitistä ja antava kaiken tarpeellisen avun."

Ohjeet oli allekirjoittanut kapteeni Dmitrieff Venäjän hallituksen hankintaneuvostosta Lontoosta. ne oli kirjoitettu venäjäksi ja mukana seurasi englanninkielinen käännös. Papereihin oli lyöty leima "Salainen".

Urania lähti Liverpoolista 27. huhtikuuta. Kaikesta päätellen hiilivarastot eivät riittäneet siihen vauhtiin, jota laivan oli määrä pitää yllä, sillä se poikkesi 3. toukokuuta lyhyelle käynnille Tromssaan. Seuraavana päivänä se jatkoi matkaa ja saapui 5. toukokuuta Alexandrovskiin. Kolme päivää myöhemmin jatkettiin matkaa kohti Arkangelia, jonne laiva saapui 11. toukokuuta. Lasti, joka kaikesta päätellen oli sotatarvikkeita, vaikka mitään merkintöjä siitä ei  olekaan löydetty, oli hyvässä tallessa.

PETROGRADIIN MENEVÄ PORTVIINI JA PARTASAIPPUA UPPOSIVAT 57 SEKUNNISSA

Heinäkuun 1. päivänä Urania lähti jälleen Arkangelia kohti, ohitti Nordkapin poikkeamatta Tromssaan ja jatkoi kohti Vienanmerta. Mukana oli myös sinetillä varmistettuna yksityinen lähetys, joka oli tarkoitettu eräälle Petrogradin korkealle venäläiselle virkamiehelle. Se käsitti muunmuassa laatikon viskiä, jonka arvoksi oli mainittu £1.5.5, laatikko konjakkia arvoltaan £ 3.7.6, kaksi laatikkoa partasaippuaa arvoltaan 2 shillinkiä 6 penceä, kaksi laatikkoa portviiniä arvoltaan £ 4.8.0, huopapari sekä pakka pellavakangasta, kaksi viimemainittua tavaraerää yhteiseltä arvoltaan £ 10.16.0.
Mutta ylellinen tilaus ei tullut koskaan perille sen enempää Arkangeliin kuin määräsatamaansa Petrogradiinkaan. Sen sijaan ne lepäävät luultavasti kaikki yhä merenpohjassa 12 mailia Sozonovetskin majakan ulkopuolella Vienanmeressä, jonne Urania upposi 57 sekunnissa ajettuaan 12. heinäkuuta 1915 miinaan.
Mutta laivan kolme pelastusvenettä saatiin vesille ja Uranian asiakirjatkin pelastettiin 42 hengen miehistön lisäksi, ennen kuin kaunis valkoinen laiva upposi.

PERÄMIES PELASTI KOMPASSIN

Laivan varustuksista vain yksi esine palasi Helsingin etelärantaan: Uranian kompassi.
Laivan upotessa ensimmäinen perämies Allan Fredriksson sieppasi sen kainaloonsa ja jokin aika sitten se palautettiin yhtiölle, joka sijoitti muistoesineen johdon huoneeseen.
Uranian viimeiseen miehistöön kuului seitsemän naista. Heidän kenenkään nimi ei ole tiedossa. Koko muukin miehistö on paria poikkeusta lukuun ottamatta jäänyt tuntemattomaksi. Kapteeni Förbomin ja ensimmäisen perämiehen Fredrikssonin lisäksi tiedetään kuitenkin, että toisena perämiehenä oli uppoamishetkellä K. Eklund ja kolmantena perämiehenä Max Bonsdorff. Koska laivassa ei ilmeisesti ollut matkustajia, selviydyttiin 42 hengen miehistöllä normaalin 60 asemasta.
Nome est omen, sanoo latinalainen sananlasku, mikä merkitsee suunnilleen, että nimellä on oma kohtalonomainen merkityksensä. Sen valossa Uranian uppoaminen Venäjän vesillä tuntuu saavan selityksensä, sillä laivan alkuperäinen nimi oli "Russie", kun se aikoinaan rakennettiin Marseillessa varustamolle "Societe Generale de Transports Maritimes a Vapeur".

Lokakuussa 1915 Uraniasta maksettiin Lontoossa vakuutuskorvauksena 59 700 puntaa."


Tästä linkistä voit tarkastella s/s Uranian reittiä 1915
Nämä merelliset seikkailut on osittain julkaistu myös Turkusteamers.com sivustolla.

Näin dramaattisiin tapahtumiin päättyi Antin merimiesura. Mahtoiko mies saada sen verran kylmän suolavesikylvyn että mieli veti takaisin sisämaan vakaalle maaperälle Näsijärven ja Pyhäjärven tutuille rannoille? Antin paluusta Tampereelle kerrotaan seuraavassa osassa.

Linkkejä ja lähteitä:

http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/05/anders-nikolai-mattjus-osa-i-antin.html
http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/08/anders-nikolai-mattjus-osa-iii-tyrskya.html
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/arcturus/laiva.html
http://www.aanimeri.fi/index.php?q=gallery&g2_itemId=21663
http://search.findmypast.com/search/british-newspapers?date=1912-01-01&date_offsetdate=1912-12-31&place=hullutf002c%20east%20riding%20of%20yorkshireutf002c%20england&keywords=arcturus
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/uleaborg_2/laiva.html
http://www.turkusteamers.com/oheistietoa/juttuja/mattjus/Anders%20Mattjus.pdf
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/urania_2/laiva.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/S/S_Urania

Anders Nikolai Mattjus / osa I - Antin alkutaival

Anders Nikolai Mattjus, jota tuttavallisemmin kutsuttiin nimellä Antti, syntyi Tampereella huhtikuun 3.päivänä 1894. Hänen isänsä Anders Jaakobsson Mattjus (15.3.1857-15.6.1904) oli kotoisin Purmosta ja oli muuttanut 28-vuotiaana Tampereelle 28.9.1885. Äiti Matilda Iisakintytär Flink (21.1.1864-31.10.1947) oli kotoisin Teiskosta. Hän oli tullut Tampereelle 24.2.1877 tehdastyöhön puuvillatehtaalle. (Matildan lapsuusvaiheista on kirjoitettu tällä sivustolla aiemmin artikkelissa Syntistä ja Jumalatonta elämää Teiskossa, Osa II ) Matilda ja Anders avioituivat 15.5.1886. Työläisperhe asui vuokralla osoitteessa Pohjoinen Rantakatu 9. Myöhemmin n. 1905 alkaen puistokadun toisella puolella Pohjoinen Rantakatu 5 a, joka sijaitsi nykyisen Hämeenpuiston ja Näsijärvenkadun kulmassa. Talon omisti v. 1900 henkikirjojen mukaan Messukylän Kulkkaan talon perilliset.

Pohjoinen Rantakatu v 1910. Mattjuksen perhe asui oletettavasti juuri kuvassa näkyvässä korttelissa.

Pikku-Antilla oli syntyessään kaksi sisarta: Elsa Helena (s.1889) ja Fanny Elisabeth (s.1891). Perheen esikoislapsi Elsa Aleksandra oli kuollut Joulupäivänä 1888 vain hiukan alle 2-vuotiaana.
Kansalliskirjaston arkistosta voit lukea mitä Aamulehti uutisoi Antin syntymän päivänä kaupungin ja maailman tapahtumista.
Antti aloitti koulunkäynnin Tampereen alemmassa kansakoulussa syksyllä 1901. Koulurakennus sijaitsi silloisen Läntisen Pitkäkadun varrella. Nykyisin Hämeenpuisto 24-26, Aleksanterin koulun päärakennuksen vieressä. Koulumatkaa ei siten tullut kuin vajaa kilometri suuntaansa.
(http://www15.uta.fi/koskivoimaa/arki/1870-00/koulu.htm)

Kesäkuussa 1904 Antin ollessa 10-vuotias isä Anders kuoli, tiettävästi vatsasyöpään. Äiti Matildan tehtäväksi jäi elättää perheen 4 lasta. Aiemmin mainittujen lasten lisäksi oli katras kasvanut vielä Lauri Vilhelmin myötä v 1898. Asian tilaa vaikeutti myös Elsan sairaalloisuus. Anders Jaakobsson Mattjus haudattiin Kalevankankaalle perhehautaan, johon jo oli aiemmin laskettu pieni Elsa Aleksandra.

Antti näyttää koulutodistusten perusteella parantaneen numeroitaan loppua kohden siten, että 1907 keväällä Ylemmän kansakoulun päästötodistuksessa oli keskiarvo jo kohonnut 8,3:en.  Yhden muistutuksen opettaja Sormunen on joutunut 11-vuotiaalle oppilaalleen kirjaamaan. Antti oli nimittäin saanut tunnin arestia höyläpenkin höyläämisestä ja arestista karattuaan saanut vielä 2 tuntia lisäarestia.

1910 alkusyksystä 15-vuotiaana Antti aloitti ammattiopinnot Tampereen Ylemmässä Käsityöläiskoulussa. Kahden markan lukukausimaksua vastaan sai oppia äidinkielessä, laskennossa, kirjanpidossa, mittausopissa, koneopissa ja ammattipiirustuksessa. Päästötodistukseensa 16.5.1912 hän sai edistymisen keskimäärän arvosanaksi 8,0.

Työnsyrjään olisi sitten nuoren miehen päästävä kiinni. Äidin ja sisarusten talouden avittaminen tulisi tarpeeseen. Veli Lauri oli osoittautunut  teräväpäiseksi pojaksi ja oli päässyt opiskelemaan Tampereen Klassilliseen Lyseoon. Tämä oletettavasti on vaatinut taloudellisia ponnistuksia isättömältä työläisperheeltä. Työllisyystilanne 1912 ei Tampereella ollut kovin hyvä (http://www15.uta.fi/koskivoimaa/vuodet/1912/1912c.htm).  Lieneekö siitä johtuvaa vai vetikö veri muutoin maailman syrjää mittaamaan: kesäkuun alkupäivinä 1912 Antti kirjoittaa kotiväelleen Kumlingesta Ahvenanmaalta, jonne hän oli töitä etsivän miesjoukon mukana suunnannut oltuaan ensin matkalla kohti Maarianhaminaa. Kumlingessa Antti sai paikan Osakeyhtiö Granit'in kivilouhimolta, jossa tehtävänä oli kiven lastaaminen lotjiin Pietariin vietäväksi. Palkkaa hänelle raskaasta työstä maksettiin 45 penniä tunnilta.

Kauaa hän ei paikallaan viihtynyt vaan palasi mantereelle jo ennen juhannusta.  Tie vei Turun ja Hangon kautta Helsinkiin, missä Antti mittaili katuja pari viikkoa töitä etsien - kirjeensä mukaan nukkuen rautatievaunun jarrukopissa. Jostakin oli tullut vihiä että höyrylaiva Södern saattaisi ottaa miehen poislähtevän tilalle.  Paikkaa ei Antille kuitenkaan luvattu kun ei ollut aiempaa kokemusta meriltä.  Lastaustöitä silti järjestyi, ja kun lasti oli saatu laivaan tuli styyrmanni kysymään Antilta, josko hän olisi ollut halukas lähtemään laivalle väliaikaiseksi. Ilmeisesti asiaa ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, sillä kohta Antti seilasi Helsingin ja Viipurin väliä ensimmäisellä pestillään täkkimiehenä Viktor Ek'in varustamon s/s Södern'illä. Siitä alkoi elämänvaihe, joka vei Antin merimieheksi aina Pohjoisen Jäämeren vesille asti.

Tästä tarinan jatko-osaan:
http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/07/anders-nikolai-mattjus-osa-ii-antin.html

Syväoja l. Koivisto Ylöjärven Takamaalla

Isonjaon ulkotilusten jaon yhteydessä syntyi Ylöjärven ja Hämeenkyrön Sasin kylien välille riita ns. Vaonmaan alueen rajankäynnistä. Oikeusrevisio vahvisti v. 1798 pääosan alueesta kuuluvaksi Ylöjärven kylälle. Samassa yhteydessä Oikeusrevisio totesi jakokunnassa olevan huomattavasti kruunulle peruutettavaa liikamaata. Tämä perustui asetukseen, jonka mukaisesti isojakoa suoritettaessa taloille tuli jakaa maata enintään 600-1200 tynnyrinalaa manttaalia kohti. Ylimääräinen osa tuli peruutettavaksi kruunulle asutustarkoituksiin käytettäväksi. Kruunulle peruutettavaa maata oli n. 3000 tynnyrinalaa, josta kyläläiset tekivät valituksen. Kuninkaallinen kamarikollegio kuitenkin hylkäsi valituksen.
Isojako saatiin vihdoin loppuunsuoritetuksi v.1818, jolloin maanomistajat sopivat kruunun edustajien kanssa, että Pinsiön, Työläjärven, Kilpijoen, Syväojan ja Sammatin torpat tulisivat jäämään kruununmaaksi muuttuvalle alueelle. Tämä merkitsi entisten torppien muuttumista kruunun uudistiloiksi.
Nämä olivat ensimmäisiä itsenäistyviä torppia Ylöjärvellä. Ne olivat myös keskimääräistä suurempia oletettavasti sen vuoksi että sijaitsivat pitäjän vanhan asutusalueen ulkopuolella.

Syväoja oli alunperin Suojasen torppa, jota isännöi Simo Erkinpoika 1780-1833. Sukumme asettui Syväojalle 17.5.1832 jolloin Jaakko Mikonpoika (s. 24.7.1793) perheineen muutti asumaan torpan tiluksille.
Jaakko Mikonpoika oli  ollut syntymäkodissaan Mäkkylän Multisillassa torpparina isänsä Mikko Pekanpojan jälkeen. Jaakko avioitui v. 1824 Eeva Kristiina Mikontyttären kanssa. Eeva oli syntynyt Ylöjärvellä Mutalan Heikkilän Ylisellä 21.9.1792 ja muuttanut sitten perheineen Pirkkalan Alapehulaan. Jaakon ja Eevan kaksi ensimmäistä lasta ovat molemmat kuolleet vauvoina Multisillassa. Isä, äiti ja kolmas lapsi, 2.8.1830 syntynyt Kalle, muuttivat 28.4.1831 Hämeenkyröön, josta palasivat  takaisin Ylöjärvelle ja asettuivat siis Syväojalle 17.5.1832. Isännäksi Jaakko on merkitty kuitenkin vasta 1833, jolloin Syväojan vanha isäntä Simo Erkinpoika kuoli ja hänen poikansa Kalle muutti vuorostaan Hämeenkyröön.

Klikkaamalla kuvaa saat kartan isommaksi Digiarkiston sivustolla

Puumerkki kirkonkokouksen pöytäkirjassa v.1849

Jaakko Mikonpoika lunasti Syväojaan perintökirjan 23.7.1845. Tämä oli menettely jolla kruununtilaan oli mahdollista perinnöksiostolla hankkia omistusoikeus suorittamalla tilan veroja vastaava määrä kruunulle. Jaakko Mikonpoika on puumerkillään allekirjoittajana Ylöjärven kirkonkokouksen pöytäkirjassa ensimmäisen kerran v. 1843. Hänet valittiin vuonna 1850 valmistuneen Ylöjärven uuden kirkkorakennuksen rakennustoimikuntaan. 25.2.1849 kokouksen pöytäkirjassa määriteltiin Syväojan osuus kirkon rakentamiseen toimitettavasta materiaalista. Syväojalla oli sittemmin uudessa kirkossa penkkijaon mukaan paikkansa seitsemännessä penkkirivissä.

Talonkirjan mukaan Kalle Jaakonpoika osti Syväojan, eli Koiviston tilan 21.7.1851 isältään Jaakko Mikonpojalta. Tuolloin tilan verotusarvo oli 1/2 manttaalia ja kauppahinta 571 ruplaa 43 kopeekkaa. Tämä vastaa nykyarvoltaan n. 5900 Euroa (http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN)

Syväojalla vietettiin juhannushäitä v. 1854 Kalle Jaakonpojan avioituessa Sammatin tyttären Emma Liisa Jeremiaantyttären kanssa. Heille syntyi vuosien 1855-1866 välillä viisi tytärtä ja yksi poika. 1861 syntynyt Klaara Maria kuoli 10- vuotiaana tuhkarokkoon.

Kalle Jaakonpoika oli tiettävästi arvonsa tuntevat mies; "puolen manttaalin tilanomistaja ja kirkon kuudennusmies". 1860- luvun katovuosina Kalle oli Ylöjärven vaivaishallituksen jäsen sekä Metsäkylän kaitsija- l. kuudennusmies v.1886. Oltuaan useita vuosia lautamiehenä, hänet nimitettiin Herastuomariksi.
Jotain luonteenkuvaa antaa perimätietona kulkeneet muistikuvat Kalle Jaakonpojasta:
Sisar Eeva Kaisa meni 1855 naimisiin Hämeenkyröläisen Majanmaan talon pojan Juho Jaakonpojan kanssa. Kalle meni mielenosoituksellisesti riihivaatteissa Eevan häihin, koska oli sitä mieltä, että talo oli liian pieni vaikka siihen kuului mm. suuret metsät.
Kalle ihaili suuresti tsaari Aleksanteri II:sta ja antoi myöhemmin lapsilleenkin "keisarilliset" nimet (mm. Maria Anastasia, Seth Enok Wladimir, Erland Wätscheslaw, Erik Dimitri, Nikolai Jaakko Ireneus). Hän oli lähetystössä, joka oli vastassa tsaaria Parolassa tämän avatessa Helsinki-Hämeenlinna rautatien v. 1863. Vierailullaan tsaari tapasi myös J.V.Snellmanin, josta tapahtumasta julkaistiin Werner von Hausenin laatima painokuva.

V. 1867 kirkonkirjojen mukaan Syväojan tilaa asutti:

• perheväkeä 8 henkeä
• torppia 5, joissa perheväkeä 27 henkeä
• palvelusväkeä 2 henkeä
• Yhteensä tilalla siis asui 37 henkeä

Kalle Jaakonpoika
Syväojan puumerkki 1877

Syväoja esiintyy vuoden 1877 rippikirjassa ensimmäisen kerran myös nimellä Koivisto.


Vanhin Kallen elossa olevista lapsista Edla Beata synnytti Syväojalla  6.11.1879 aviottoman tyttären joka hätäkasteessa sai nimen Beata. Hätäkasteen antoi Kustaava Taavetintytär Hakala Runsaan kylästä joka ilmeisemmin on toiminut lapsenpäästäjänä. Pikku Beata kuoli heti synnytyksen jälkeen. Edla Beata muutti v. 1881 piikomaan Ylöjärven Mikkolaan.

1860- luvun ankarien katovuosien vaikutukset eivät sivuuttaneet Syväojaakaan. Emäntä Emma Liisa kuoli lavantautiin 7.5.1867.
Emännättömänä Syväoja ei kuitenkaan kovin pitkään ollut. Samoilta nurkilta Kilpijoesta 38-vuotias Kalle nai Antti Antinpojan tyttären, 16 vuotta itseään nuoremman 18.12.1846 syntyneen Severiinan. Häät juhlittiin 26.7.1868. Kuten aiemmin on mainittu ja havaittu Kalle toimeliaaksi isännäksi, oli avioparin esikoinen Olga Charlotta jo pirtin lattialla kehdossa parkumassa 5.6.1869. (Tämän toimenpiteen seurauksena minä kirjoittelen näitä juttuja muistiin 145 vuotta myöhemmin, vuonna 2014.)
Kalle ja Severiina saivat sitten lisääkin lapsilaumaa ruokittavaksi, kaikkiaan kolme tytärtä ja kuusi poikaa. (Tekstissä jo aiemmin mainittuja "keisarillisia"). Siten Kallella oli lapsikatrasta peräti 15, joista 12 näemme kirjattuina Syväojan 1877-1886 rippikirjaan.

Syväojan tiluksia asuttivat siis perheväen lisäksi torpparit ja mäkitupalaiset.

"Mäkitupa tarkoittaa jonkin maatilan alueella olevaa vuokra-asumusta, pikku tupaa, johon yleensä ei kuulunut mainittavammin viljelypinta-alaa, toisin kuin torppaan. Asukkaita kutsuttiin mäkitupalaisiksi (murteittain myös mäkimökkiläisiksi tai mökkiläisiksi). He kuuluivat Suomen tilattomaan väestöön. Järjestelmä oli käytössä 1700-luvun loppupuolelta lähtien 1900-luvun alkupuolelle torpparilakiin asti. Mäkitupalaiset työskentelivät yleensä palkollisina ulkopuolisissa töissä, ja muodostivat huomattavan osan maaseudun työvoimareservistä"

( http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4kitupalainen )

Torpat

• Hietaniemi
  Tehty torpankirjat 25 vuodeksi v. 1872. Myyty 31.13.1891, hinta 2500 mk, pinta-ala 108 ha 5 a. Kirjassa "Ylöjärven torpparilaitos" (Liisa Juhola) mainitaan ostajaksi "Koiviston poika". Hietaniemen rippikirjoista ei kuitenkaan käy ilmi kuka Kallen pojista olisi ryhtynyt Hietaniemeen torppariksi.
  V. 1871 torpankontrahdissa oli määritelty Hietaniemen velvollisuudet seuraavasti:
  - 30mk maksettava helmikuun sisällä
  - 6 juhtapäivää, 4 talvella ja 2 suvella
  - 10 päivää jalkaisin, niistä 2 kesäkuussa, 4 heinätöihin ja 4 leikkuuseen, kaikki talon ruoassa.
• Santala
• Erkkilä
• Lähteenmäki

Syväojan torpat ovat ilmeisesti nauttineet väljemmistä kontrahdeista kuin torpparit keskimäärin. Em kirjassa Ylöjärven torppareista on mainittu:

"...oikeus lehdespuunruotojen myyntiin oli Koiviston Santalalla - "Jos lehti ja hokopuista jää ruotoja yli torpan tarpeen, saa hän ne myytäväkseen käyttää". Myöhemmin tämä Santalan metsänmyyntioikeus muuttui luvaksi myydä viisi syltä koivuhalkoja vuodessa. Viimemainittu oikeus oli myös saman talon Erkkilän torpalla. Koiviston kolmas torppa Hietaniemi sai myytäväksi vuotuisesti honkapuista sahata kuorman niinkutsutuita Porin plankkuja"

Mäkituvat:

• Kukkula
• Onnela
• Hauska (alunperin torppa)

Koiviston päärakennus (mahd. 1940-luvulla)

Kalle Jaakonpoika joutui myymään Syväojan (Koiviston) pakkohuutokaupalla 9.4.1893 jouduttuaan taloudellisiin vaikeuksiin. Kauppahinta oli 5000 mk. (n. 21 700 Euroa nykyarvoksi muutettuna)
Tilan osti Kallen tytär Emma Emerentsia Koivisto.

Emma Emerentsia Koivisto

Kauppahintana maksetiin 1000 mk heti ja 4000 mk myöhemmin. Kaupan yhteydessä Kalle Jaakonpojalle sisällytettiin "moonaa"" elannon turvaamiseksi:
rukiita 8 hl 20 l / v
ohria 1 hl 65 l / v
kauroja 1 hl 65 l / v
suolaa 1 kappa / v
perunaa 65 l / v
pellavansiemeniä 5 l / v
laidunta 1 hevosen, 2 lehmän, 2 lampaan tarpeisiin
hevonen myllyreisuun
hevonen 10 kirkkomatkaan / v
pelto- ja niittymaata n. 4 ha

Pakkohuutokauppaan jouduttiin taloudellisten vaikeuksien vuoksi Kallen ryhdyttyä takaajaksi Ylöjärven isäntien velkoihin. Saman suuntainen avuliaisuus ilmenee jo edellä tavanomaista väljemmissä torpankontrahdeissa.
Velkakirjoja on kirjoiteltu myös toiseen suuntaan. Tästä esimerkkinä Janne Hyvärisen sukututkimussivustollaan esiintuoma velkakirjaan liittyvä kiinnityspöytäkirja. Kyseisessä 18.10.1869 päivätyssä dokumentissa Kalle Jaakonpoika Syväoja on velallisena 454 markan suuruisesta summasta renki Karl Antinpoika Villilälle, Pirkkalan Villilän Ylisen rusthollista. (n. 2060 Euroa nykyarvossa).

Kalle Jaakonpoika jäi Koivistoon asumaan leivintuvan pakarikamariin. Hän kuoli 79-vuotiaana 3.1.1910. Emäntä Severiina oli kuollut aiemmin vesitautiin 31.3.1900.

Koivisto päätyi myöhemmin Metsätila Oy:n haltuun.
Isäntäluettelo:

• Simo Erkinpoika 1780-1833
• Jaakko Mikonpoika 1833-1851
• Kalle Jaakonpoika 1851- 1893 (ed. poika)
• Emma Koivisto 1893- (ed. tytär)

Olga Charlotta Koivisto

Hauskaan muuttivat Olga Charlotta Koivisto (Syväojan isännän Kalle Jaakonpojan tytär) ja Kaarle Johannes Alenius v. 1901. Kaarle l. Kalle oli kulkeutunut orpona huutolaispoikana rengiksi Kilpijokeen, Olgan äidin Severiinan kotitaloon. Aleniuksen Kallesta ja hänen suvustaan on kerrottu tässä blogissa aiemmin tekstissä "Anders Alenius - kylämaalarin perintö Ruoveden Pihlajalahdella".
Koska Hauska oli ostettaessa jo vanha rakennus, korjasi Kalle siitä kamarin, teki keittiön ja korjaili paikkoja muutenkin. Olga Koivisto osti tilan itsenäiseksi v.1919. Palstatilaa laajennettiin v. 1923, jolloin pikkutilasta tuli lohkotila. Hauska myytiin Olga Koiviston kuoltua v.1932.
Hauskassa ovat syntyneet äidin äitini Rauha Maria v.1902 sekä äitini Kaarina v. 1925.

Kirjasta "Takamaa" Koiviston talon nimiä ja tarinoita
kirjoittanut Olga Pinomäki (Kalle Jaakonpojan tyttären Olga Charlotan tytär)

"(Kirjoittajan isoisä omisti aikanaan Koivistoa, joka oli yksi Takamaan kolmesta talosta, muut olivat Kilpijoki ja Sammatti. Koivisto oli johonkin aikaan myös metsäyhtiöiden omistuksessa. Ennen sotia tilan osti eläkkeellä oleva opettaja Vilho Virta. Hänen kuoltuaan perikunta myi Koiviston Matti Sampelalle, jonka jälkeen tila jaettiin kahtia; toinen puoli Yrjö Sampelalle, toinen Lauri Sampelalle.)
Koivisto oli ennen nimeltään Syväoja, mutta vaarini muutti nimen Koivistoksi. Asuinrakennus oli vaarini isän rakentama siihen aikaan kun vaarini oli vasta viidentoista. Rakennuksen seinässä oli vuosiluku 1844. Sen aikaiseksi maatilan päärakennukseksi talo oli komea. Maantien puoleisessa päässä oli suuri pirtti, kaksi ikkunaa joka seinällä. Toisessa päässä oli asuinkamari isäntäväelle ja peräkamari vierashuoneeksi. Kyökki ja porstua olivat keskellä.
Kuisti oli kuusikulmainen ja ikkunat muodostettu samaan tyyliin neliöistä ja suorakaiteista, joissa oli peililasit ja kolmioista, jotka olivat punaista lasia. Laatikolliset puupenkit palvelivat istuimina molemmin puolin. Ovet olivat pariovia.
Vaarin asuntona oli toisella puolen pihaa sijainnut vaarila. Siinä oli asuinhuone ja pakari. Sitten oli luhtirakennus, maantielle menevän ajotien vieressä. Se muodosti toisen kerroksen. alla olivat varastotilat: vaarin puari ja talon puari. Niiden väliin jäi sola, jonka kattona oli yläpuolinen luhtirakennus. Tämän solan läpi ajettiin luhtiahteeseen ja suureen maailmaan. Alhaalla, ojalla oli aita ja portti Koiviston ja Kalsin rajalla. Aitta oli hiukan sivummaalla. Se seisoo siellä vieläkin. Samoin kellari.
Navetta ja riihilato ovat palaneet, päärakennus ja muut purettu.
Erilaisia polkuja risteili pihapiirissä ja vähän kauempanakin. Oli Aittapolku, Kellaripolku, Myllypolku, Hauskan plikkojen oikopolku, Hakalan plikkojen oikopolku, Vesitie, Riihitie, Karjatie, Kuraprunnintie, Lehtiladonpolku, Kusiaistenpolku, Mustikkasuonpolku, Kiviojantie, Erkkilän suvi- ja talvitie...
Vainioita oli Lähdekorpi, Huhtaniitynkorpi ja Pässinkaski, jota ei enää viljelty. Siellä kaukana oli myös Murhasuo. Kerrotaan, että Koiviston Erkkilän torpan haltija oli kerran värvännyt erään miehen Huhtakorpeen puita kaatamaan. Hän sopi, että laittaa vaimonsa kahvia tuomaan, ja sitten miehen piti kaataa puu vaimon päälle, jotta torppari pääsisi eroon akastaan. Torppari itse lähti jo hakemaan harjakaisviinoja Tampereelta. Mies ei kuitenkaan saanut tehdyksi mitä oli luvannut. Perimätiedon mukaan joku on kuullut kyseisellä suolla synkän äänen sanovan: Multa liivit, multa paita. Multa raudat jalkoihin. nepä kyllä kiinni pitää tulless, Tuonen tupihin!.
Metsän keskellä oli vielä Hongisto, Laadunmaa, Seppälä ja Lepistö. Lähempänä kotia olivat Tiilikuopanvainio, Riihivainio, Isoahonvainio, Suurniittu, Korkeeahonvainio, Myllyvainio, Kiviojan haka ja Erkkilän kytöpelto. Aitan tykönä oli aittapelto. Vaarilan takana oli Vaarinpelto.
Vainioitten mäet olivat peltojen keskellä ja usein ne olivat kivisiä tai niihin oli kerätty kiviä. Semmoisia olivat Aittamäki, Kellarinmäki, Korkeeahonmäki, Tiilikuopanmäki, Isoahonmäki, Salomooninkallio sekä Parosvuori, jolla käytiin aina kuuntelemassa lehmänkelloja. Kerran äitini katseli mustia viiruja siellä kallion päällä ja sanoi: Tuolla voisi olla vaikka kultaa.
Niinkuin sitten olikin.
Parosvuoren alla on Parosjärvi, josta lähtee Myllyoja. Tässä ojassa oli Koiviston mylly. Ylempänä oli sulku ja alempana myllykolu. Liiterinoja meni liiterin ohi ja Korkeeahonoja Luhtiahteen alla Kalsin rajalla. Kaikki ojat yhtyivät hetikohta Kalsin puolella.
Kun lehmät olivat laitumella perämettällä, ne olisivat voineet mennä vaikka Kyrön kirkolle. Aitoja ei ollut.
Torppia oli siihen aikaan kaksi: Santala (myöh. Lepola) ja Erkkilä. Lisäksi ympäristössä olivat Kukkula, Onnela ja Hauska, jossa minä olen kasvanut. Siellä Myllyoja kohisi keväisin kuin Imatran koski. Kaipailen vieläkin mielessäni sen vesien laulua."

Kalle Jaakonpoika Koiviston lasten vaiheista voit lukea tästä linkistä
Hänen esivanhemmistaan löytyy tarinaa tästä linkistä

Artikkelia päivitetty 29.10.2015

Linkkejä:

Syväojaan (Koivistoon) ja Hauskaan liittyviä valokuvia voit katsella tästä linkistä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuudennusmies
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herastuomari
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_II_(Ven%C3%A4j%C3%A4)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Manttaali
http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4kitupalainen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n%C3%A4lk%C3%A4vuodet
https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK10002_95
http://satuntarinat.blogspot.fi/2012/05/saan-armoilla.html
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ylojarvi/rippikirja_1877-1886_mko54-69/180.htm
http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=137170.KA
https://sites.google.com/site/hytirata/home/tiura-vidbom-asiakirjoja/1869-10-18

Iisak Flinkin sukupuu meni remonttiin

Sukututkimusta harrastellessa väistämättä ajoittain huomaa virheitä omissa tiedoissa ja puutteita taidoissa. Niin kävi edellisen kirjoitukseni seurauksena. Ryhdyin selvittämään kirjoituksessa lyhyesti esiintulleen Iisak Salmomoninpoika Flinkin vaiheita tarkemmin. Kiinostukseni kohdistui sukunimen syntyyn. Onhan ilmeistä että Flink on sotilasnimi. Tällä tutkimusmatkalla toteutin samalla viimeaikaista projektiani lähdetietojen tarkistamiseksi sekä lähdetietojen täsmällisemmäksi kirjaamiseksi. Aihe joka pitäisi olla kaikille sukututkimusta harjoittaville päivänselvää. Osa tutkimuksesta on kirjattu jo 80-luvun alkupuolella ja tuolloin lähdetietoja tuli kirjattua vähän sinnepäin. Osasyynsä virheelle oli nykyistä huonommilla menetelmillä ja työkaluilla. Ilmiselvästi tuolloin pelkästään mikrofilmikorttien varassa tehdyssä tutkimuksessa on Jalasjärvellä kirjattu Iisakit, Salomonit, Gabrielit ja Annat lahjakkaasti sekaisin,
Tämä olkoon taas kerran muistutuksena kriittisestä suhtautumisesta esitettyyn tietoon ja "tietoon". Errare humanum est - tai jotain sinnepäin sanoivat muinaiset roomalaiset ihmisen erehtyväisyydestä.

Nykyisin on mahdollista paremmin ristiintarkistaa tietoja HisKi:n, SSHY:n, Digiarkiston ja netissä julkaistujen tutkimusten kautta.

Nyt siis Iisakin sukupuu meni remonttiin oikein urakalla ja saimme uusia sukulaisia Jalasjärven lisäksi mm.Virroilta, Lempäälästä, Ilmajoelta ja Kurikasta. Vanhimpien sukupolvien tiedoissa  (n.1700-l alusta taaksepäin) on jälleen tukeudeuttu suurelta osalta vilppula.com sivuston tarjoamaan materiaaliin.
Näihin päivitettyihin tietoihin pääsee halutessaan kiinni Geneanetin kautta, johon olen tuottanut myös yhteenvedon Iisakin esipolvista.

Palataan tuohon Iisakin sotilasnimiviittaukseen uudelleen tuonnempana. Kävi ilmi että Iisakki on ollut tarkk'ampuja. Samoin kuin oli poikansa Salomon Valentin Flink.

Salomon Valentin Flink / Suomen Kaartin tarkk'ampuja

Syntistä ja Jumalatonta elämää Teiskossa, Osa II

Aiemmin julkaisemani tekstin otsikko "Syntistä ja Jumalatonta elämää Teiskossa osa I" antoi ymmärtää että jatkoa seuraa. Joten julkaistakoon nyt johdonmmukaisesti osa II. Ei sillä että olisi tarkoitus alleviivata mainittujen henkilöiden tai erityisesti Teiskolaisten rikkeitä vaan paremminkin ymmärtää ihmisiä oman aikansa olosuhteissa osana yhteisöä ja sen tapoja. Parhaassa tapauksessa voimme pyrkiä samaistumaan myötäeläen esivanhempiemme inhimillisiin kohtaloihin, jotka nykyisen hyvinvoinnin oloissa tuntuvat paikoin jopa uskomattoman ankarilta.

Kurun Riuttaskorven Suutarin Mäkelästä oli talon pojalle Kalle Juhonpojalle (s.1805 Harjun Lielahdessa Vetikon torpassa) erotettu Ketola niminen torppa hänen avioiduttuaan v.1830 Loviisa Kaapontyttären (s. 1809 Kurun Riutaskorven Haukijärvellä) kanssa. Seitsemästä lapsesta toisena syntyi 6.7.1834 tytär, joka kastekirjaan sai nimen Ulrika Lovisa. Kummeinaan olivat Suutarin Mäkelän isäntäpari Matti Matinpoika ja Heta Juhontytär (Kalle Juhonpojan sisar - molemmat isänsä kautta Goden suvun hiipuvaa haaraa).

Ulriikka Loviisa lähti kotitorpasta Kurusta maailmalle hankkimaan omaa elantoansa ja päätyi 21-vuotiaana piikomaan Teiskon Jutilan Ala-Kauppilaan loppuvuodesta 1855. Melko pian Jutilaan tultuaan Ulrika tuli raskaaksi ja synnytti 22.10.1856 aviottoman tyttären Selma Karoliinan.

Teiskon syntyneiden kirja 1856

Teiskon ripitetyt 1856

Lapsivuoteelta toivuttuaan Ulriikka joutui 14.12.1856 pastori Gabriel Grönholmin ripitettäväksi edellämainitusta synnistään. Tämän pastori kirjasi muistiin asiaan kuuluvasti, kuten ylläolevasta ripitettyjen luettelon otteesta voimme lukea: "December 14 Erkkilä pig. Ulrica Lovisa Karlsdotter abs. för första resan lägersmål af G.Grönholm".

Ulriikka ja pikku-Selma Karoliina muuttivat Jutilasta vielä loppuvuodesta 1856 Teiskon Asuntilan Yliselle. 1858 heidät löytää Teiskon Vähä-Koverosta ja 1859 uudestaan Teiskon Jutilan Ala-Kauppilasta. 1860 heidät kirjataan Teiskolan kartanon palkollisten kirjoihin. Sikäli normaalia palkollisen piian elämää, joka heitteli joskus satokausittain pestuussa talosta toiseen.

Teiskolassa oli noihin aikoihin renkinä muuan Iisak Salomoninpoika Flink. Hän oli kotoisin Jalasjärven Hirvijärveltä (s. 29.8.1829). Jalasjärveltä vaimonsa ja lastensa kanssa lähdettyään n. 1853-1854 poikkesivat muutamaksi vuodeksi Pirkkalan Hyhkyssä ja Tampereella, palaten kuitenkin 1857 Teiskon Padustaipaleen Poukkaan.

Teiskoon muuttaneiden luettelo 1857

Kuten ylläolevasta Teiskon muuttokirjan otteesta havaitsemme, on Iisakille kirjattu huomautus tappelun nujakasta v. 1852. Ilmeisesti siis Jalasjärven aikaisia peruja. Tapahtunutta on kuitenkin pidetty pienehkönä rikkeenä ja hän on selvinnyt ilman sakkoja tai muuta kovempaa rangaistusta.

Iisakin vaimo Kaisa Samuelintytär menehtyi samaisena vuonna 1857 ollessaan 27-vuotias. Hän oli kuolinmerkinnän mukaan murskaantunut kärryn pyörän alle (krossad under kärrhjul i Riihibackan).

Teiskon kuolleiden luettelo 1857

Jossakin Teiskolan kartanon nurkilla Iisakin ja Ulriikan tiet ovat kohdanneet. Allolevasta vihittyjen kirjan otteesta havaitsemme että kumpikin on Teiskolan kartanosta; Iisakki renkivouti ja Ulriikka piika. Iisakki oli kartanon renkivoudin toimessaan pehtoorin alaisena mm piikojen lähin esimies. 

Hynttyyt laitettiin yhteen 10.4.1860. Vihkiminen on suoritettu Teiskon pappilassa "utan skrud" eli ilman morsiushuntua. Tämä sen vuoksi että Ulriikalla oli avioton tytär. Hunnutettuna vihittiin vain nuhteettomat ja siveelliset neitsyet. Siten avioton lapsi, salavuoteus tai raskaus merkitsivät vihkimistä "utan skrud".

Teiskon vihkimerkintä 1860

Vähemmän romanttisesti voi ajatella että näin saatiin turvattu perhe- ja talousyksikkö elättämään äidistään orvoksi jääneitä lapsia ja piikalikan aviotonta tytärtä. Vaikka kaipa siihen "luonnollisempiakin" vaikuttimia oli.

Häitten jälkeen uusioperhe asettui hetkeksi Teiskon Kurjenlahteen 1860, Jutilan Alaselle 1861 ja sen jälkeen Teiskon Tuhrian kylään Frantsin Yliselle v. 1862.

Tuhrian kylän Frantsin Ylisen rippikirja 1862

Elettiin pahoja 1860-luvun katovuosia, johon viitattiin jo otsikon I osassa. Poika Emanuel kuoli huhtikuussa 1868 vain 2-vuotiaana. 4.7.1868 kuoli myös isä Iisakki. Kuolinsyyt eivät ole toistaiseksi tiedossani mutta tietäen perheen elinolot ja katovuosien tuoman nälän ja sairaudet, on hyvin oletettavaa että lavantauti, punatauti tai keuhkotauti vei mennessään. Frantsin Ylisen rippikirjalle noina vuosina kirjatusta 24 henkilöstä kuoli yhteensä kahdeksan henkilöä. Frantsilla asui 1872 rippikirjan mukaan enää 9 henkeä, joista 4 ovat saapuneet 1872. Joten melkoinen makuusijojen uusjako.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/teisko/rippikirja_1865-1871_mko34-52/193.htm

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/teisko/rippikirja_1865-1871_mko34-52/194.htm

Ulriikka jäi pahaan pulaan lapsikatraan kanssa. Iisakin kuoltua oli elanto tiukassa; 8.11.1868 Ulriikkaa ripitettiin varastamisesta ja varastetun tavaran kätkemisestä.

Teiskon ripitetyt 1868

Ote Ulriikan rippikirjamerkinnästä

Frantsin asujaimiston väheneminen johtunee kuolintapausten lisäksi siitä että tila ei yksinkertaisesti kyennyt enää tarjoamaan elantoa tällaiselle ihmismäärälle ja väen oli muutettava toisaalle. Suita oli nyt liikaa myös Ulriikan taloudessa yksin ruokittavaksi. Lapsista 17-vuotias Anna Maria (Iisakin 1. avioliitosta) lähti Messukylään 1869, 13-vuotias Selma Karoliina 1869 ilmeisesti piikomaan johonkin lähiseudun taloon sekä 15-vuotias Kalle Kustaa 1870 Teiskolan Kuuslahteen ja edelleen v.1871 Messukylään (samoin Iisakin 1. avioliitosta). Pienimmät lapset Iida ja Matilda kulkeutuivat äidin mukana Teiskon Savonkylän Markkulaan 1870, josta edelleen Vanhataloon 1871 ja 1872 Silta-Savoon. V. 1871 joutuu Ulriikka jälleen ripitettäväksi - tällä kertaa salavuoteudesta. Jostain syystä Ulriikan ripittänyt pastori on kirjannut "1sta resan" eli 1. kerran. Tosiasiassahan tämä oli toinen kerta. Ensimmäinen salavuoteusripitys oli Selma Karoliinan syntymän jälkeen 1856, kuten aiemmin tekstissä on mainittu.

Ote Teiskon ripitetyistä 1871

V.1872 Jutilan kylän ruotivaivaisten luettelosta löydämme Ulriikan 8-vuotiaan tyttären Matildan, jonka elantoa äiti ei ole enää kyennyt ylläpitämään. Sen aikaisessa köyhäinhoidossa kaikkein varattomimmat osoitettiin taloryhmistä muodostuvien ruotujen elätettäviksi, jolloin jokainen ruodun talo osallistui köyhäinapuun tarjoamalla vuorollaan välttämättömimmät perustarpeet. Talonväen avuliaisuudesta ja varallisuudesta sitten riippui miten tuo vähimmäisvaatimus täyttyi ja minkälaisen kohtelun ruotuvaivainen sai osakseen.

6.2.1873 Iida muutti 12-vuotiaana Tampereelle. Houkuttimena lienee ollut päästä "pumpulin plikaksi". Tampereen teollistuminen oli kovassa vauhdissa ja imi ympäristön piikoja ja renkejä pelloilta tehdassaleihin.

Vuosien 1874-1880 rippikirjoissa Ulriikka on kirjattu Teiskon Savonkylän "löysiin" eli kuului ns. irtolaisväestöön. Irtolaiset olivat yhteisössä se kaikkein köyhin kansanosa joka pysytteli hengissä millä taisi ja kulki talosta toiseen kerjuulla.

24.2.1877 huutolainen ja alaikäinen Tilda Iisakintytär Flink Teiskon Jutilasta on kirjattu Teiskosta ulos muuttaneiden kirjaan. Määränpääksi on kirjattu Tampere. Sieltähän Matilda, eli Tilda sitten löytyykin Puuvillatehtaan työntekijöiden rippikirjasta. Oletettavasti vanhemman siskonsa Idan esimerkin kannustamana.

Ote Teiskosta muuttaneiden kirjasta 1877

Äiti Ulriikka oli sinnitellyt enemmän tai vähemmän hengissä Teiskossa ja muutti tyttäriensä perässä Tampereelle 12.6.1880. Hänet löytää Tampereen vuokralaisten rippikirjasta 1878-1887 s.994, mukanaan merkinnät Teiskon aikaisista ripityksistä. Ulriikka asusti Tampereella loppuelämänsä kymmenkunta vuotta ja kuoli 57-vuotiaana isoäitinä 3.12.1891.

Esikoistytär Selma Karoliina avioitui Micha Branthinin kanssa ja sai 7 lasta. Jäätyään leskeksi 1901 hänet tunnetaan myös sukunimillä Lindroos ja Laakso. Selma asui Tampereella ja kuoli 31. tammikuuta 1918 kansalaissodan ollessa täydessä vauhdissaan. Hänen jälkeläisiään on mahdollisesti muuttanut Amerikkaan.

Ida ja Matilda naivat Tampereella Purmolaiset Mattjuksen veljekset:

Ida ja Jaakob Mattjus-Sandström saivat pojan 1883, mutta Ida kuoli vain 12 päivää synnytyksen jälkeen.

Matilda ja Anders Mattjus saivat 5 lasta, joista yksi tämän kirjoittaneen isän isä. He asuivat osoitteessa Pohjoinen Rantakatu 5. Matilda oli kuollessaan Tampereella 83-vuotias v 1947.

Lisäys 28.5.2014: lue lisää Matildan ja Andersin perheestä blogitekstistäni

Anders Nikolai Mattjus / osa I - Antin alkutaival
Lisäys 19.11.2014: Anders Mattjuksen vaiheista ja hänen veljistään blogitekstissä Anders Jakobsson Mattjus 1857-1904

Selma Karoliina 1856 - 1918

Ida Wilhelmina 1860 - 1883

Matilda 1864 - 1947

Elämä jatkuu ja tuoreemmat voimat siirtävät Mäkelän Ulriikan ja Flinkin Iisakin perintöä eteenpäin. Viimeisin tulokas lienee Suvi Maria Norannan 1.1.2014 syntynyt tytär. 

Linkkejä:
http://www.tampere.fi/ekstrat/vapriikki/teiskola/teiskola.htm

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/1860tart.htm

http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/kartanoelamaa_suomessa/tausta2.htm
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/arki/1870-00/vaivaiset.htm

28.3.1918 - Matti Kytön kiirastorstai

Lähipäivinä tulee kuluneeksi 96 vuotta Matti Kytön kuolemasta. Hänen kuolinpäivänsä 28.3.1918 on paitsi henkilö- ja sukuhistoriaa, myös merkittävä osa paikallishistoriaa ja koko Suomen valtakunnan syntyhistoriaa. Kyseisenä päivänä käytiin maamme tulevaisuutta määrittänyt taistelu, joka mittakaavassaan ja uhrien määrässään oli siihenastisen sodan suurin. Sodan, jota toiset kutsuivat sisällissodaksi, toiset kansalaissodaksi, luokkasodaksi, punakapinaksi tai vapaussodaksi. Riippuen siitä millä puolella ja kannalla oli aatteellisesti, sosiaalisesti - tai sitten ihan vain olosuhteiden tai sattuman vuoksi. Useat koettivat diplomaattisesti taiteilla siinä välissä välttäen jyrkkiä kantoja puoleen tai toiseen. Käytettäköön tässä nimitystä kansalaissota, jolla ei mielestäni ole liian vahvaa arvolatausta osapuolten ja jälkipolvien suhteen.

28.3.1918 oli kiirastorstai joka myöhemmin sai nimityksen "veritorstai". Valkoisten joukkojen hyökätessä Tamperetta kohti perääntyviä punaisia joukkoja vastaan, käytiin Kalevankankaalla taistelu, jonka jäljiltä yksin valkoisten joukot harvenivat tuona päivänä noin tuhannella kaatuneina, kadonneina tai haavoittuneina. Tuona samaisena päivänä kuoli myös punaisten Tampereen joukkojen ylipäällikkö Hugo Salmela Teknillisellä oppilaitoksella sijainneessa esikunnassa tapahtuneessa kranaattiräjähdyksessä.

Johanna Kokko

Matti Kytö oli kotoisin Messukylän Takahuhdista, Kokon talon tyttären Johannan 21.2.1876 aviottomana esikoisena. Johanna asui tuolloin vielä kotitilallaan mutta lähti sitten Pylsyn taloon piikomaan pikku-Matti mukanaan. Siellä ollessaan Johanna avioitui Sahalahtelaisen Antti Heikinpojan kanssa ja palasi v. 1880 Matin ja siippansa kera takaisin Kokolle. Renginkirjoilla ollut Matti muutti 9.11.1894 Tampereelle tehdastyöläiseksi. Tampereen muuttokirjaan hänet on kirjattu sukunimellä Kytö. Ilmeisesti ei oikein käynyt laatuun että Kokon tyttären avioton poika käyttäisi Kokkoa sukunimenään. Tästä siis oletettavasti johdettu nimi Kytö.
Tampereella Amurin kaupunginosassa piti näihin aikoihin sekatavarakauppaa Jemiina Torvikoski. Hän oli Sievistä syntyjään (28.7.1878), Kokkolan kautta Tampereelle muuttanut neiti-ihminen. Saattaapa olla että Matti on asunutkin Amurissa tehdastyöläisten asuntokorttelessa ja käynyt Jemiina-neidin luona sekatavaraostoksilla. Vihille jokatapauksessa nämä kaksi nuorta menivät 30.11.1901. Kytön nuoripari sai Kokon maista lohkaistun palstan Messukylän Uudestakylästä (nykyisen Tampereen Hakametsän jäähallin vierestä) jonne rakensivat talonsa ja asumuksensa. Eläminen lienee asettunut normaaliin työläisperheen arkeen. Lapsia tuli tasaiseen tahtiin ja töitä piti tehdä jotta kaikille oli evästä ja vaatetta - Kaarle Emil 1902, Matti Teodor 1903, Taylor Ilmari 1905, Vieno Olavi 1908, Inga Edmer 1910, Irja Kyllikki 1913 ja Torsti  Einari 1916. Näistä Kaarle ja Vieno kuolivat lapsina.

Matti ja Jemiina Kytön perhe v. 1914

Uusikylä, Kytön mökki arv 1970-luvulla

Työläisväkeä kun olivat, ei liene ollut vaihtoehtoa mille kannalle kuumentuvassa ilmapiirissä oli asetuttava. Punaisten joukoissa Mattikin seisoi - joskaan ei ole tietoa miten aktiivisena. Hellä Kytö muisteluissaan mainitsee ettei Matti ollut punainen eikä valkoinen. Kun sotatoimet alkoivat keskittyä alkukeväästä Tampereen suunnalle valkoisten ahdistaessa monelta suunnalta ja punaisten peräytyessä kohti Tamperetta, joutui Uusikyläkin hyökkäyslinjan jalkoihin. Valkoisten edetessä 24.-25.3. Takahuhtiin, punaisten puolustuslinja vetäytyi Uuteenkylään 26.3. eversti Wetzerin joukkojen alta. Uusikylä jäi kuitenkin valkoisten sotajoukkojen jalkoihin. Hyökkäys eteni kohti Hipposta sekä toisaalla Messukylän kirkolta kohti Iidesjärven itäpäätä ja Kalevankangasta. Myllerryksen tässä vaiheessa idelogioista riippumatta kyse oli Kytön mökissäkin henkiinjäämisestä. Matin tyttären tytär Raija muisteli lapsuudessaan ihmetelleensä talon seinässä olevia reikiä. Selitys kummastuttaville jäljille oli Jemina-mummun mukaan ”kapinavuosissa”.

Kiirastorstaina 28.3.1918 punakaartilaisen Matti Kytön tie päättyi Härmälän pelloille. Suomen sotasurmat tietokannan mukaan Matti on tuolloin ollut aseistettu punaisten sotilas ja tullut mestatuksi. Eli ilmeisemmin jäänyt vangiksi ja teloitettu ilman oikeudenkäyntiä. Messukylän historia II (Unto Kanerva) kirjoittaa s.446 seuraavasti:
"Ammuttuja messukyläläisiä oli 15. Näistä kahdeksan menetti henkensä Härmälän pellolla, vain yksi sotaoikeuden tuomion perusteella. Härmälässä ammutuista oli kaksi Uudenkylän miestä. Kesemmällä kuultiin, että täällä oli kuoppa. Sieltä kaksi Uudenkylän miestä löytyikin. Kummallekin jäi vaimo ja viisi pientä lasta."
Hellä Kytön muistelmat jatkavat: "Kerrotaan että Jemiina löysikin hänet ja keräili osin palasina miehensä jäänteitä esliinansa helmaan. Jemiina jäi leskeksi viiden lapsensa kanssa. Jemiina Kytö oli sitkeä ja sisukas ja teki työtä yötä päivää. Hän oli töissä aamuyöllä Vilkmannin leipomossa ja päivät 
Torpon tiilitehtaalla.  Hän lähti mukaan työväenliikkeeseen ja otti aktiivisesti osaa toimintaan".
Itsekin olen samaisen tarinan kuullut, jonka mukaan Jemiina olisi hakenut Matin ruumiin Härmälästä maitorattailla. Samoin luonnehdinnan Jemiinasta topakkana naisena.

Tiilitehtaalaisia. Jemiina neljäs oikealta

Sotatoimet päättyivät pääosin 5.4.1918 raatihuonetta puolustaneiden punaisten antautuessa. Tästä alkoi pitkä jälkiprosessi vankileireineen, oikeudenkäynteineen ja teloituksineen. Sodasta, syyllisistä, syistä ja seurauksista oli monta totuutta joista jossain määrin kiistellään vielä meidän päivinämmekin.

Orpoja sota jätti Tampereelle lähes viisisataa. Perustettiin "Vuoden 1918 kapinan aiheuttamain turvatonten lasten huoltokomitea". Lisäksi useat yhteisöt, ammattiosastot ja yksityiset henkilöt virallisen julkishallinnon rinnalla pyrkivät organisoimaan avustusta hätää kärsiville. Onneksi Jemiina oli ilmeisen tarmokas nainen ja sai kasvatettua lapsensa aikuisikään Kytön pikkumökissä Uudessakylässä. Näistä "punaorvoista" Inga Kytö on tämän selostuksen kirjoittaneen vaimon isän äiti.

Lähteitä yms
Heikki Ylikangas, Tie Tampereelle
Tuomas Hoppu, Tampere 1918
Timo Malmi & Ari Järvelä: Tampere tulessa 1918
Tuominen: Takahuhti Tampereen sydän (1994) Hellä Kytö muistelee 
http://museo.vapriikki.fi/tampere1918/
http://www.keskustori.fi/sotapaivakirja/
http://www.tampere.fi/tiedostot/5xPxZusKd/Kapina_raitti_netti.pdf
http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194762112537/artikkeli/verinen+tampere+1918+vai+ei+keskustelu+jatkuu+yha+kuumana.html
http://www.jukkajoutsi.com/tampere1918.html
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=20063